torstai 22. kesäkuuta 2017

Talouspaperin kestävämpi vaihtoehto



Kirjoittamisen kautta vapautui huima määrä energiaa ja ilmeisesti yksi huolella volloteltu päivä latasi akkuja sen verran, että nyt on puuhattu aivan päättöminä. Yksi lastenhuoneista siivoutui pohjia myöden ja lattialle etsiytyi Kierrätyskeskuksesta löytynyt matto. Muutama juttu tuli karsittuakin ja pyykkishowta taituroitua. 

Isoin päivän urakka oli toteutustaan odotellut talouspaperia korvaavien lappusten ompelu. Iso urakka siksi, että se vaati ompelukoneen esille ottamista, langan pujottelua ja pikkasen kiroilua. Vaan minäpä oon kehittynyt tässä hommassa ihan oikeesti!


Keittiön tekstiilit näppärästi korissa

Meillä on majaillut keittiön tasolla tuollainen kori, joka vetää sisälleen kaikki omistamamme keittiöpyyhkeet, tiskirätit ja siivousliinat. Tuollainen kasa riittää vallan mainiosti, hieman siinä olisi karsimisenkin varaa, mutta pitää toteuttaa sellaisia hissukseen ettei mies huomaa.

Siksakilla vetäisin kevyempiä lappusia vanhoista pukluharsoista, jotka ovat kulkeutuneet mukavasti vauvakäytöstä siivouskäyttöön ja lopulta toimittamaan talouspaperin korvikkeen virkaa. En ole jaksanut aiemmin tehdä niille mitään ja usein on tullut harmiteltua, kun rievut ovat hitusen liian isoja nenän niistoon, suun pyyhkimiseen ja sotkujen siivoamiseen. Näillä on kuitenkin menty ja käytetty aivan kuin talouspaperiakin käyttäisimme. Pienempi koko tulee tarpeeseen. Eivätpähän herätä niin kovasti huomiota, kun kaivelen esiin julkisissa paikoissa ja riittävät pidempään, kun keittiölappusia on nyt useampi.

Toiset, hieman fiinimmät lappuset, ompelin pellava-puuvilla sekotteisesta keittiöpyyhkeestä, jolle meillä ei oikein ollut tarvetta. Niitä pyyhkeitä riittää muutoinkin ja tämä yksilö ei ole ollut suosikkimme astioiden tai käsien kuivauksessa. Minua on ärsyttänyt pyyhkeen tekokuituinen ripustuslenkki, kun muu pyyhe on niin miellyttävää materiaalia. Olen pitkään suunnitellut lenkin vaihtamista.

Joskus yksityiskohdat vaan tuppaa ärsyttämään naurettavista syistä. No, siinä se pilkkoutui neljään osaan ja sai huolitellut reunat. Joku varmaan osaisi kertoa hienon nimenkin sellaiselle taitellulle, suoraompeleella ommellulle reunalle. Joku päärme? Kantti kenties? Vai oliko se niin, että kantaukset tehdään kanttinauhalla? Miten minä oon muka joskus osannut ihan oikeasti näitä juttuja..


Talouspaperi korvikkeet säilytyspurkissaan

Pentue keksi käyttötarkoituksia ja kehuja näille rievuille, tässä niistä parhaimmat.

  • Paperisen servetin korvike ulkona syödessä
  • Ne mahtuu tosi pieniin tiloihin, vaikka taskuun
  • Barbie piknikille alustaksi
  • Nenän niistoon
  • Siihen, kun itkettää 
  • Siinä voi kantaa pähkinöitä
  • tai kääriä pähkinäpurkin ettei se kilise (äidin tyttö 😂 )
  • Suun pyyhkimiseen
  • Siivota sotkuja 
  • Itse keksin, että tuo lasitölkki on helppo sujauttaa kattaukseen, että ovat ruokapöydässä saatavilla
  • Unirievuksi, jos on uninalle unohtunut kotiin
  • Niillä voi tyyliin tehdä mitä vaan, siis nää on ihan uskomattomia ja hienoja
  • hätätapauksessa pyyhkiä pyllyn metsäreissulla

Semmottiin. Ajattelin kirjoitella tässä lähiaikoina enemmänkin näistä ekoimmista tuunauksistani tai DIY hommeleista. Ainakin sellaista suihkun esipesusuihketta tai -sprayta ajattelin testailla ja kertoilla, että onko siitä laiskan siivoajan avuksi kalkki- ja saippuatahrojen kanssa vai ei. Miltäs kuulostaa? Seuraamalla Kokonaista Facebookissa, Blogit.fi:ssä tai Bloglovin´issa saat uusimmat postaukset helpoiten käsiisi.


- Aino

2 kommenttia:

  1. Näihin voi myös kääriä eväshedelmät etteivät muhjoudu. 😊 Löysin blogisi hesarin jutun perusteella. Kiva blogi, ja ihana lukea näitä juttuja suurperheen näkökulmasta! Meillä on kohta nelilapsinen perhe, ja välillä turhauttaa seurata perheettömien zero waste hehkutuksia, kun tällä kokoonpanolla sitä roskaa tuntuu tulevan itsestään kotiin, vaikka kuinka yrittäisi välttää ylimääräistä kulutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löysit!

      Noista lappusista on kyllä ollut moneksi ja olivat helppoja tehdä. Luultavasti jatkossa osa risoista vaatteista kierrätetään tuon purkin kautta. Määrä ei nimittäin vielä riitä meidän käytössä.

      Isona perheenä tekemisessä on kyllä aivan toiset haasteet kuin, jos olisi vastuussa vain omista hankinnoistaan, vertaispaineista, haluista, tarpeista ja tekemisistä.

      Tervetuloa joukkoon! Jaa toki jatkossakin ajatuksiasi ja oivalluksiasi <3

      Poista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3