Minimalismi on niin paljon muutakin kuin pelkkää tavaran vähentämistä

Kun minusta ei kuulu Kokonaisen kautta mitään alkavat läheisimmät kysellä, että onko jokin vialla tai mitä on meneillään. Melko hienosti minut tuntevat :) Mikään ei ole vialla. Joskus on vain tunne ettei ole mitään kirjoitettavaa tai kirjoittamisen arvoista. Välillä taas energiatasot eivät ole niin huipussaan, että syntyisi uusia luomuksia vaikkapa keittiön puolella. Joskus on puolestaan käännyttävä hetkeksi sisäänpäin tarkastelemaan kaikkea sitä mikä on tapahtunut ja missä ollaan nyt. Reflektoinniksi tai reflektioksi sitä kai sanovat.

Kuva Heidi Piiroinen HS

Tilanteen tarkastelu on ihan tervettä, mutta se vaatii myös tilaa, avaruutta, yksinkertaistamista ja kaiken turhan karsimista. Itse löydän tilaa jättäytymällä pois sosiaalisesta mediasta, hiljentämällä kaikki kilkutukset ja kalkutukset.  Kirjoittamalla vähemmän vähennän myös mahdollista kommentointia ja yhteydenottoja, sillä jokainen teksti tai kuva, jonka Kokonaisen kanavissa laitan ilmoille tuottaa nykyään tykkäyksiä, reaktioita ja ennen kaikkea aivan älyttömän hienoja kommentteja, viestejä ja pohdintaa teiltä lukijoilta. 

Olen hieman hämmentynyt kirjoitusteni saamasta huomiosta ja edelleenkin pohdin mitä tällä kaikella saan aikaan ja onko tämä kirjoittaminen nyt se paras mahdollinen ponnistukseni niiden asioiden ja arvojen eteen joita haluan vaalia, kannatella ja jakaa. Tätä blogihommaa, työtä ja yhteisöasioita olen pohtinut viime viikoilla paljon.

Olen hyvin perinpohjainen ajattelija ja saadakseni ajatuksilleni tilaa on minun pakko tietoisesti ottaa sitä. Ympäriltäni on lähtenyt vuosien saatossa valtavasti tavaraa, siis oikeasti ihan konkreettisia esineitä, jotka vapauttivat jonkin verran tilaa ajatuksille ja irrottivat myös aikaa, kun ei tarvitse huolehtia, huoltaa ja siivota niin isoa roinakasaa. Vaatteiden karsiminen vapautti minut ajattelemasta sitä mitä päivittäin laitan päälleni. Laitan aina ne samat, eipä siinä kummemmin ole ajattelemista. 

Ostelusta tai hankinnoista luopuminen tarkoittaa vapautunutta aikaa kaupoilla juoksemisesta tai eri vaihtoehtojen vertailemisesta. En selaa mainoksia tai mainosviestintää oikeastaan yhtään. Miksi tekisin niin, en kuitenkaan hanki mitään. Eniten vapautui tämänkin päätöksen myötä sitä aivokapasiteettia, henkistä laajakaistaa. Enää ei pätkivää verkkoyhteyttäni kuormita hankkimisen, halujen, vertailun ja tarpeiden vuorovaikutteinen keskustelu pääni sisällä. Ihan turha mennä sinne, kun en hanki kuitenkaan mitään. Haasteen etenemisen myötä tuosta palautteesta takaisin tähdellisempien pohdintojen pariin on tullut nopeampaa ja itseohjautuvampaa. Alussa se ei ollut sellaista.

Viime päivinä minulla on ollut tarve minimoida kaikki tekeminen muutamaan simppeliin juttuun, jos nyt sellaista voi kuvitella tähän kouluaan ja harrastuksiaan aloittavien lasten hässäkkään. Se mitä minun simppelit jutut lähinnä tarkoittavat on sitä, että kirjoittamiseen päivittäin varaamani muutamat tunnit ennen lasten heräämistä pistinkin nukkumiseen ja rutiiniksi asettautuneen koneella roikkumisen rippeet, muutaman tunnin kävelylenkkiin.  

En ole tyytyväinen siihen miten aikani käytän ja millaisia rutiineja kannattelen. Päivieni tai elämäni sisältö on kuin sotkuinen vaatekaappi, jonka kimppuun haluan käydä minimalismin avulla tai Marie Kondon tai mikä yksinkertaistamisen filosofia, profeetta tai aate nyt eniten puhutteleekaan. Uskon, että meillä kaikilla on hetkemme, jolloin käymme lävitse, mikä tekemisissämme ja tavoitteissamme tuottaa meille iloa, spark joy niin kuin Kondo sen kai pistäisi, ja mikä on jäänyt matkaan vain pelkästä tottumuksesta, enemmän vieden kuin antaen.

Kirjoittamista ja Kokonaista en tietenkään jätä, mutta ajattelin, että voisin jonkin aikaa kirjoitella spontaanimpia tekstejä ja jättää kaikenlaisen viilaamisen vähemmälle. Halveksin näitä minun oman pään sisäisiä vuoropuheluita ja koen ettei semmoinen teksti ole oikeasti julkaisukelpoinen jossa ei ole kahlattu vähintäänkin kolme tai neljä lähdettä ja jotain hirmuisen faktaa asiaa tai syvällisiä oivalluksia. Siinä on yksi sellainen mukaan takertunut tottumus tai ajatusroina, jonka kimppuun ajattelin minimalismin usuttaa. Saas nähdä mitä jää jäljelle. Mielelläni tietysti kuulen miltä nämä yhdeltä istumalta kirjoitetut tekstit tuntuvat sillä ihan hirveältähän luopuminen alussa tuntuu.

- Aino