Onpa jotenkin vaikeaa. Haikean vaikeaa. Muuttolaatikot ovat kulkeutuneet omaan kotiin. Prinsessojen kanssa ollaan asettauduttu opettelemaan arkea vain meidän kolmen naisen kokoonpanolla. Leppoisissa tunnelmissa, aikuisten välit selvitettyinä ja hyvässä hengessä. Kuten aina.
Asiat jatkavat matkaansa omalla painollaan, tuttu vanha juonikuvio löyhästi rinnalla jolkutellen, mutta siltikin kaikki niin toisin. Kokonainen Elämä kaipaa edelleen kulkijaansa edessä päin, mutta siintää jo kenties askelen lähempänä kuin odotinkaan. Melkein jopa käsikosketeltavana tuossa noin katsetta paossa.
Kokonaisen tunne etsiytyy paikoilleen sydänalaan tavaroiden siirtyessä paikoilleen ja omien jalkojen kantaessa. Mikäpä tässä on ollessa ja öllötellessä. Elämä ei ole vakavaa, se on jännittävä seikkailu ja olen onnekas, että se seikkailu yhä edelleen vetää minua mukaansa täysillä.
Syksy saa tulla, pestään villasukat kesän jäljiltä talvikäyttöön ja vedetään myssy tiukemmin korvien suojaksi. Pihoilta ja poluilta saa värikylpyä, tarpeen tullen pesiydytään kaakaon voimin prinsessaluolaan ja mietitään uusia kujeita.
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3