Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino