Keskitytään olennaiseen

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8.maaliskuuta. Niin tänäkin vuonna. Päivää on vietetty maaliskuussa jo 1900- luvun alkupuolelta saakka. Vuonna 1975 naiset saivat virallisesti päivänsä, ja tämä päivä virallisen nimensä "Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä", YK:n vahvistuksen myötä. Suomalaiset naiset löytyvät tilastojen valossa täältä.

Muutaman päivän olen miettinyt, että kirjoitanko. Nykyisin tunnen, että päivän tarkoitus on hieman kadonnut tulppaaniasteelle. Eihän kukissa mitään pahaa ole, mutta minimalistina katson toimintaa huolestuneena. Tämmöinen lisäkrääsän ja hemmottelevan ylikuluttamisen päiväkö tästäkin on muodostumassa? Mitenkäs se päivän olennainen osuus?

Aamuyön hiljaisina hetkinä tulevat ne olennaiset ajatukset luokseni. Ajoittain herättelevät melkoisella voimalla ja vaativat kirjoittamaan. Tässä sitä naputellaan kellon näyttäessä muutamaa minuuttia yli neljää. Minulla on olennaisuudesta asiaa. Ymmärsin sen läpi uneni. Tämä vaatii huomioni.

Keskityt ny vaan siihen olennaiseen!

Olemme kaikki kuulleet lauseen "keskity olennaiseen". Parisuhteesi on mennyt poikki, olet työhuolien uuvuttama, lapset sairastelevat vuorotellen ja sinulle hoetaan hyväntahtoisesti, että "nyt keskityt vaan olennaiseen!". Monesti kehoitetaan, että mieti tarkkaan, mikä on sinulle olennaista ja sitten keskityt siihen. Onko tuttua? Tämä on väärin, se ei mene noin. Olennainen ei valkene järkeistämällä ja puskemalla etsien.

Olennainen tulee luoksesi, kun lakkaat etsimästä ja keskittymällä keskittymästä olennaiseen. Lakkaat ajattelemasta aktiivisesti. Olet. Silloin kaikki hakeutuu olennaiseen. Se tulee hengityksen ja tilan kautta. Olennainen löytyy, kun ympäriltä muu karsiutuu. Olennainen on sitä mikä jää jäljelle. 

Jäljelle jää OLEN NAINEN. 

Keskity siihen olennaiseen, mikä jää jäljelle. Sinä olet nainen, sinussa on kaikki. Olet hyvä, olet riittävä, olet rakastettava. Olennainen. Keskity siis itseesi, omaan jaksamiseesi lasten kanssa tai työelämässä, omaan toipumiseesi erossa ja sairaudessa.

Päätä tehdä rakastavia asioita itsellesi, sillä siten opit tekemään niitä toiselle. Opit mitä käytännössä tarkoittaa "tee toiselle kuten haluaisit tehtävän itsellesi". Mistä tiedät mitä haluat tehtävän itsellesi ellet ensin tee itsellesi ja opi?

Ole nainen hetkessä, vaikka olisitkin mies tai muun sukupuolinen. Kysymys on ulkoisen naiseuden sijaan sisäisestä naiseudesta, feminiinisestä energiasta, jota on meissä kaikissa. Feminiininen edustaa toipumista ja paranemista. Se edustaa pehmeyttä ja syventymistä sekä, YK:n virallisuuksienkin mukaan, rauhaa. Yöajan hoivaavaa energiaa, joka ruokkii viisautta, alitajuntaa ja tunteita.

Annan sinulle harjoituksen. Tämä on melko rohkeaa, mutta kerro sitten kommenteissa miten kävi :)

Laita soimaan Beyoncén Halo biisi. Löytyy myös Kokonaisen soittolistalta Spotifysta. Voit katsoa videonkin. Videon tarina kertoo naisesta, joka on löytänyt elämänsä miesenkelin ja pyhimyksen. Tämähän on rakkauslaulu, mutta semmoisena täysin hyödytön parisuhderakkauteen. Toinen idolisoidaan ja hänen armoilleen heittäydytään. Näinhän sitä kai kuuluu kuunnella ja siten sitä on itsekin tullut kuunneltua. Arvatkaas vain onko ollut melkoisen riistävä ja repivä laulu, kun vierellä ei ole ollut oman elämän valoilmiö vaan jotain aivan päinvastaista.

Idolisoinnin sijaan kappale on loistavan ihana ja voimaannuttava, kun laulat sen itsellesi. Anna sen upota sanoineen sisimpääsi, ajattele omaa sisäistä viisauttasi, jonka olet löytänyt. Laula se sisäiselle lapsellesi. Laula sanat omalle hengellesi ja sisäiselle voimallesi. Laula se itsellesi nainen! 

Kuuntele intuitiotasi, etsi itsesi sisältä rakkautta ja valoa itseäsi kohtaan, älä odota tai vaadi sitä toiselta, sillä se on tuhoon tuomittu yritys. Rakasta ja kyllä, sinua rakastetaan takaisin. "Olet ihan helvetisti parempi kuin mitä itse ajattelet" sanoi Sarasvuo Aamulenkillä ja niinhän sinä olet. Keskity siis siihen olennaiseen. 

Olen kaikki mitä tarvitsen ja enemmän.

Olen Nainen.

- Aino

Vauraus ja varallisuus fuusioituu Kokonaiseen

Huomaan, että katseeni kiinnittyy vaurauteen ja varallisuuteen sekä oman talouden kuntoon pistämiseen. Olen kirjoittanut siitä miltä tuntuu, kun kokee itsensä huonoksi raha-asioissa, on velkaa ja vähän rahaa. Näistä ajatuksista ja niiden mukaisista tuntemuksista muodostuu oman elämäni "häpeäkuoppa", joka estää ajoittain toimimasta, mutta jonka yli olen päättäväisesti rakentamassa siltaa notkahdusten estämiseksi. Uusi aluevaltaus on siis tuloillaan!

Naiset ja varallisuus

Miespuolinen ystäväni plöräytti, että "ei se ole ihme, että miehen euro on naisen 80 senttiä, sillä naiset eivät osaa pyytää eivätkä ottaa sitä mitä annetaan". Se mitä annetaan ei aina ole sillä tavoin suoraan kädessä ojennettua vaan elämä ojentaa mahdollisuuksia, mutta nainen ei niihin tartu. Ei uskalla ottaa riskiä, katsoa kortteja vaan pelaa omasta mielestään varman päälle. Ajatellaan myös usein ettei menestyminen ja vauraus kuulu naiselle tai naiseuteen, ei varsinkaan ekohippinaiselle, mutta kyllä ne kuuluvat Kokonaiseen.

Kuva lainattu memesbot.com

Tämä tarttumattomuuden dilemma on omassa elämässäni todella yleinen. Minulle tarjotaan tilaisuuksia, osaavia ja uskomattomia ihmisiä tulee tietoisuuteni, tarjoaa auttavaa kättään ja mitä minä teen? No menen kaappiin piiloon. Häpeän olemistani sillä "enhän mie kehtaa kun hävettää ja entä jos joku suuttuu?". Ihan kauhea olo etsiytyy jonnekin vatsan pohjalle. Semmoinen puristava tunne, joka melkein saa oksentamaan. Pitäisi ottaa rohkea askel kohti menestymisen polkua, jota minulle taas kerran tyrkitään ja ääh.. siellä se komero odottaa, minä menen sinne. Näemmä kuopan lisäksi minulla on myös komero...

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

No, monta kertaa me naiset ollaan tehty todella hyvää työtä. Hyvän opinnäytetyön, todella hyvän kandin, pärjätty töissä, esitetty hienoja ideoita, saatettu asioita ja ihmisiä yhteen ja meihin on uskottu. On katsottu, että "Hitsi, toi on kiinnostava ja osaava. Mä uskon tuohon naiseen" Missä luuraa meidän oma usko itseemme, kun sitä tarvitaan?

Minä en osaa olla noissa tilanteissa, kun elämä alkaa vetämään ja tekemiseni saavat kovasti kaipaamaani huomiota. Koko ajan tietysti toivon ja haikailen kaiken hyvän perään. Kaikkien meidän tulisi toivoa itsellemme hyvää ja parempaa, vähintäänkin salaa. Etsiytyä tasapainotilaan, jossa hyvinvointi ulottuu elämän kaikille osa-alueille. Se on vaurautta ja menestystä. Sieltä käsin on paljon enemmän annettavaa myös muille.

Huomaan, että tästä aiheesta on nousemassa monta ajatusta yhdistettynä vastuullisuuteen ja ekoiluun. Ensin minun täytyy kuitenkin opiskella hieman lisää ja löytää, joku joka on näistä asioista huomattavasti enemmän perillä kyeten vastaamaan minulle esimerkiksi kysymyksiin, että miten eettinen sijoittaminen toimii ja kuinka vastuullinen liiketoiminta, arvopaperimarkkinat tai sijoittaminen muihin omaisuuslajeihin voivat lisätä yhteistä hyvää maailmassa?

On tutkittu, että naiset sijoittavat miehiä useammin yrityksiin, joilla on eettinen missio ja tekevät vaurastuessaan rahallaan enemmän hyväntekeväisyyttä. Vaikuttaakseen laajemmin on saatava lisää ääntä ja näkyvyyttä. Siksi eettisyyteen ja vastuullisuuteen pyrkivillä kuluttajilla ei missään nimessä kannata jättäytyä tästä pelistä pois vaan lähteä vaatimaan uudenlaisia pelisääntöjä.



- Aino

Naisten Melonta Oulangalla

Kokonainen lähti mukaan Naisten Melontaan, joka järjestettiin Kuusamossa, Oulangan Kansallispuistossa virtaavalla Oulankajoella nyt 15. kertaa. Naisten kokoontuessa yhteen tapahtuu parantumista ja hoidollista eheytymistä muistelin, jonkun joskus sanoneen. Feminiininen energia on eheyttävää, parantavaa ja rakentavaa. Siinä on ikiaikaista viisautta ja sielua hoivaavaa läsnäoloa.

Itse hieman noille ajatuksille aikoinaan hymähtelin, kun tätä ääneen kerroin eräässä joukossa, vaan silloin ajatuksen otti ensimmäisenä omakseen ryhmän ainoa mies, joka näki meissä naisissa jotain sellaista mitä itse vähättelimme. Miehen silmien kautta sain nähdä sen mikä meidän naisten joukkohengen ydin parhaimmillaan on ja melontapäivän aikana tuo aikoinaan keskustellun henki tuli eläväksi naisryhmämme matkatessa pitkin jokea ja tehdessämme iltasella taikojamme perusteellisen saunotuksen lomassa.

 Oulangan Luontokeskus ja Kiutaköngäs  

Taipaleemme aloitimme Oulangan Luontokeskuksesta, josta naisjoukkomme otettiin vastaan kuusenkerkkäkuohuvalla ja saimme kattavan esittelyn Oulangan Kansallispuistosta sekä siitä minkälaisia toimia Metsähallitus Suomen Kansallispuistoissa tekee, jotta puhtaan luontomme monimuotoisuus säilyisi ja mahdollisimman moni pääsisi puistojen tarjoaman ikkunan kautta kurkkaamaan Suomen kansallismaisemaa. Juuriamme vaalitaan monella tapaa ja täällä Koilismaalla juuret ulottuvat myös Venäjän puolelle ja Paanajärven kansallispuiston alueille, jonne Oulankajokikin virtaa.

Anne Murto toivotti ikimuistoisella tavalla osallistujat tervetulleeksi lausumalla vanhan perimän mukaisen Luonnon nostatusloitsun sellaisella voimalla, että jokainen läsnäolija ihmetteli "mitä juuri äsken tapahtui?" kuivaten silmäkulmiaan runon voimallisen sanoman tempaistessa meidät kaikki kerralla samalle aaltopituudelle.

"Nouse luontoni lovesta, 
syntyni syvästä maasta, 
ha´on alta haltijani, 
kiven alta kiivauteni.

Nouse maasta makoamasta, 
päivän päälle päästämästä, 
nouse koskesta kuohuvasta, 
pimeästä Pohjolasta, 
tarkasta Tapiolasta. " SKVR

 
Tänä päivänä kuten edellisten neljäntoista melonnan verran on Naisten Melonnan reitti kulkenut Kiutakönkään alapuolelta kanoottien laskupaikasta lähtien 26 kilometriä Huotinniemeen asti. Huotinnimen saunat ja pirtit sijaitsevat aivan rajavyöhykkeen tuntumassa ja siihen kanootin on pysähdyttävä. Ihmisen luomat rajat toivon mukaan höllenevät uudenlaisen yhteisöllisen tekemisen myötä ja tulevaisuudessa pääsemme melomaan Paanajärvelle saakka. Luontokeskuksesta kävelee Kiutakönkään alle noin vartissa, kun ei eksy poimimaan marjoja. Matkalla näkee kosket Karhunkierroksen yleisestä reitistä poiketen vastakkaiselta rannalta.

Köngäs antaa vauhtia kanootille vaikka muutama ensimmäinen kilometri menikin ottaessa uudelleen tuntumaa melomiseen sekä melontakaveriin. Rukapalvelun eräopas Aapo Matilainen ohjasi melonnan perusasiat ja piti meistä huolta jokiosuuden ajan. Mahtavana tyyppinä Aapolle oli myös ilman muuta selvää, että yhelle vegaanille täytyy huolehtia kasvimaidot mukaan. Rukapalvelun vuosien kokemuksen omaava porukka operoi taustalla kuljetukset, ruokatauot joen varteen sekä varusteet meidän keskittyessä nauttimaan.

Täydellinen rauha ja hiljaisuus joella

Melomisen rytmin löydyttyä olimme kuin huomaamatta lipuneet kymmenen kilometrin matkan Nurmisaareen, jossa teimme ensimmäisen pysähdyksemme ja nautimme ilmastoystävällisen kasvislounaan. On se uskomatonta, miten ruoka maistuu aina niin hyvälle ulkosalla. Tässä kohden joukkomme innokkaimmat kävivät jo ensimmäisen kerran pulikoimassa melko raikastavassa joessa.

Nokipannukahvien jälkeen matkaa jatkettiin samalla verkkaisella tyylillä kaikkea ihastellen, huokaillen ja nautiskellen. Meille sattui uskomattoman upea sää vaikka aamulla satoi. Joella paistoi kuitenkin koko ajan aurinko ja pieni tuulenvire viilensi mukavasti pitäen hyttyset poissa. Täydellinen rauha ja hiljaisuus, tyyni vedenpinta, veden lempeä liplahtelu melan tehdessä kuviotaan. Välillä kanootti hieman narahtaa tai jossain haukka päästää ilmoille kimakan kutsunsa, paarma surahtaa korvan juuresta, melontakaveri hymyilee katseen kohdatessa.

Arjen kiireissä sisimpämme kuormittuu ja vahvojen juuriemme ote luontoon herpaantuu. Uskon, että tarvitsemme näitä sielun maisemissa vietettyjä hetkiä saadaksemme uudelleen muistutuksen siitä mistä tulemme ja keitä olemme. Tuntiessamme itsemme, löytäessämme oman ytimemme ja identiteettimme, meidän on helpompi ottaa vastaan muiden erilaisuutta vakaasti omilla jaloillamme seisten, sillä sitä voimakasta itsetuntemuksen ja tyyneyden olotilaa ei outo ja vieras uhkaa. Hyvinvoiva ihminen on luonnostaan toiselle hyvä.

Rauhoittunut ja latautunut tunnetila auttaa myös jaksamaan arkea taas hieman paremmin ja arjessa tuleviin haasteisiin vastaa jotensakin samoin kuin joella meloessa; antaa kaiken soljua omalla panollaan, hempeästi melalla oikeaan suuntaan ohjaillen, sillä mitäpä meidän tahtomiset ja repimiset veden tahtoon vaikuttaisivat. Joki virtaa miten sen on parhain ja ranta ympärillä muovautuu, hiekka nopeammin, kallio verkkaisemmin.

Joen kauneus, veden värin vaihtelu, siitepölyn kuviot veden pinnassa, pienet nivat ja virtauskohdat, kalojen hypyt, sudenkorennot, pohjan alati muotoutuva kuositus, sileän pyöreiksi hioutuneet mustat ja valkoiset kivet, hietasärkillä tyytyväisinä lepäilevät porot, rantojen kelot, kanervikot ja puolukka maat, rantaniittyjen kukkakirjo vielä näin elokuussakin.. Niin mykistävän kaunista ja yllätyksellisesti muuttuvaa maisemaa. Sanoin, että "mie haluan muuttaa tänne", mutta mielessäni ajattelin, että ei minun tarvitse, sillä tämä kaikki asuu minussa ja kulkee mukanani missä tahansa.

Hoivaavaa hemmottelua kaikille asteille 

Pidimme vielä naku-uinnin verran taukoa ja joimme kertaalleen kahvit matkalla, mutta lopulta päätepiste melonnalle tuli yllättävän nopeasti. Ajantaju oli hävinnyt jo aikaa sitten ja pää tyhjentynyt muukavasti muutoinkin. Ekomatkailuun erikoistuneen Basecampin Huotinniemen Russian End kelomökkileirissä  meitä hemmotteli kansanparannusasioihin vihkiytynyt Anne Murto sekä Basecampin Taru Käkelä. Savusaunaa oli lämmitetty leirikylässä koko päivän ja ruoka oli tuloillaan.

Tervetulomaljoista hörpimme mustikkajuomaa ennen kuin suuntasimme porukalla puusaunan lämpöön nauttimaan saunajoogasta. Kynttilälyhdyin valaistun saunan lauteilla istuen huokailimme Tarun ohjateessa meitä rauhoittavalla äänellään joogaliikkeiden kanssa. Päivän melonnasta herkkien lihasten saatua venytystä ja rentoutusta oli vuorossa savusauna.

Naispoppoo hiljeni maagiseen läsnäolon tilaan savusaunassa Annen heitellessä kiville löylyä. Meille oli varattu myös perinteistä hartioiden ja selän hierontaa sekä pohjoisen luonnon kivillä tehtävää Hot Stone Lapinkivihierontaa. Ruka Beauty & Wellnesin Sanna Juga lämmitteli eripuolilta pohjoista luontoa keräämiään kiviä nuotion lämmössä ja hierottava sai rentoutua laavulla luonnon rauhassa nuotiotulen räiskettä kuunnellen, hoitoöljyjen aromaattisia tuoksuja nuuhkien.

Puusaunassa virittelimme villiyrtti jalkakylpyjä, Vienanmeren levä-savinaamioita ja turvehoitoa sekä kuuntelimme Annen opastusta erilaisten vastojen käytöstä. Luvassa oli kaikenlaista villiä ja hyvää, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ropsimme itseämme ja vähän toisiammekin pihlaja-, kataja- ja pajuvihdoilla unohtamatta tietenkään perinteistä koivuvihtaa. Välillä kävimme pulahtelemassa Oulankajoessa virkistäytymässä ja vaan sitä taas jaksoi saunoa. Wild Food Kuusamon pakuritee maistui hieman jäähdyttyään saunomisen lomassa.

Hopunlopun Rane Säkkisen keräämät siankärsämöt hellivät jalkakylvyssä koipia. Yrttivesissä liottamisen jälkeen kantapäät olivat mahottoman pehmoiset ja sileät ihan ilman raspauksia. Kokovartaloturvenaamio yhdessä vihdoilla ropsimisen kanssa hoiteli saamani hyttysen ja paarman puremat ja rentoutti niin täysin, että oli suoranainen ihme, että jaksoin kauhoa Kasvisravintola Karpalon reissulleni loihtiman vegaanisen illallisen naamariini. Tomaatti-amaranttikeitto alkuruokana, pääruokana hampunsiemenpihvit, rucolakastike sekä uunijuurekset ja salaatti hävisivät lautasilta, velttoudesta huolimatta, hyvin nopsaan.

Mieli levänneenä ja avoinna keskustelimme syntyjä syviä, luovuimme arkuudesta ja kuljeskelimme vapautuneen verkkaisesti, välillä ilkosillamme, kaikkia aisteja hellien ja päällemme laskeutuvaa elämystä joka solulla imien. Kokemuksesta muovautui kiireettömän yhteisöllisen hoivaamisen ja jakamisen kautta, juuri meidän porukkamme näköinen, upeiden naisten melonta.

- Aino

Naisten Melonta blogiyhteistyönä Rukapalvelu Oy:n kanssa, ruuat Kokonaisen melontaan valmisti Kasvisravintola Karpalo, Suomen pohjoisin täysin vegaaninen ravintola Kuusamon keskustassa, Naisten Melonta seuraavan kerran 18.8.2018.

Tom of Finland ja peniskateus

Eletään aikaa, kun viikonloput ovat kauneimmillaan venähtäneen kevään odottelun jälkeen. Syödään ulkosalla ja perheen emokin saa testauttaa lantionpohjan lihaksistonsa trampoliinilla. Säälittävän mittaisen auringossa oleilun jälkeen punoittava naama, kevyesti pissaiset housut ja homomaailman pohtiminen pistää vetäytymään varjoisampaan paikkaan. Eivät kestä päivänvaloa.

Hirvittää kirjoittaa Holmasta enää yhtään mitään ristittyäni pyöräni, jonka malli sattui olemaan Holma, Antti Holman kaimaksi ja viriteltyäni elähtänyttä, kaksimielistä polkemis-ironiaa blogikirjoituksen muodossa. Kirjoitus on osa nolon häpeällistä matkaani kohti kirjallisen taidon masterointia. (lakoninen heh)

Hyppiessäni onnellisena lasteni kanssa trampoliinilla pyöräni, kirjoittamiseni, Antti Holma ja Tom of Finland avautuivat eteeni korkean mielentilan näköaloista ja yksittäiset tapahtumat liittyivät toisiinsa avaten merkityksiä ja itseäni tavalla, jolla hirvi säikäyttää hyppätessään tielle raviojasta.

Asetinko ihailemani julkisuuden henkilön ymmärtämättömyyttäni heikon homon rooliin, jota pikkutuhma heterotäti kohtelee leikkikalunaan heittäen seksuaalisviritteistä herjaa? Vaikka teksti oli tarkoitettu enemmän Rod Martinin huumorityyppien nelijaon mukaisesti analysoituna yhdistäväksi huumoriksi, siis yhdistäväksi kaikkien Antti Holmaa kuumana pitävien kesken, voi sen ajatella edustavan myös aggressiivista huumoria, joka ilmenee tekstissä alistavana, vihamielisenä ja hierarkisoivana pohjavireenä.

Pohjamudissa lymyili lapsena inhoamani härskien miesten kaksoismerkitykselliset ilmaisut ja eleet vartalostani sekä seksuaalisuudestani. Olin Helkama, jota höröttelevät äijät puheissaan polkivat tarjoillessaan ylivertaista osaamistaan neitsyyden taakasta vapautumiseen. Heille se oli yhdistävää huumoria, minulle ei.

Antti Holma käy Image-lehden kirjoituksessaan lävitse Tom of Finland elokuvaa ja -ilmiötä kadehdittavin sanankääntein, herkkyydellä ja raadollisuudella, valottaen mietteitään kyseisestä elokuvasta ja yleensä homofiktion annista. Holma ihmettelee, että kenelle nämä tuotokset on suunnattu ja miksi. Palasta 100 vuotiaan Suomen homohistoriasta käyvät katsomassa keski-ikäiset naiset ja jo muutoinkin suvaitsevaiset ihmiset. Luen tekstiä ihailun ja valkosukkaisuuden olotiloissa.

Täytyy myöntää, että teatterin penkeillä mietin aivan samaa; kenelle tämä on kerronnalle valikoidun tyylin ja ohjaajan perusteella suunnattu? Elokuvan loputtua salista ulos käveli edelläni isältä ja prepuberteetti ikäiseltä pojalta näyttävä kaksikko. Hieman mietin, että onkohan elokuva nyt ihan 12-14-vuotiaan juttu isän kanssa katsottuna? Kumpi on vienyt kumpaa, minkä ihmeen tähden ja miksipä ei. Eiköhän poika, sekä isä, ole nähnyt kikkeleitä aiemminkin.

Touko Laaksosen  elämänkerrallisessa tarinassa minulle homous toimi puitteina kertoessaan vapaudesta, sen puutteesta ja vapauden saavuttamisen taistosta. Kenenkään seksuaalinen suuntautuminen ei ole minua koskaan häirinnyt tai edes kummemmin kiinnostanut. Homoutta enemmän ihmettelen ahdasmielisyyttä ja sitä millaista elämä hurjien ennakkoluulojen kanssa on.

Holma tuo esille kohdan missä Laaksonen iski ravintolassa väärää miestä ja sai turpiinsa. Muistan itse katselleeni kohtausta surullisena, tuntien päähenkilön kanssa yksinäisyyttä, epävarmuutta ja häpeää. Muistan ajatelleeni, että sentään miesten oli tuohon aikaan sallittua mennä ravintolaan itsekseen, kun yksinäistä naista ei olisi päästetty edes sisälle. Kohtaus puhutteli. Yksin voi olla niin monella tapaa ja Laaksonen oli yksin, vähemmistöön kuuluva seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ja siksi altis vihalle, väkivallalle ja häpeälle.

Tom of Finland piirroksissa on vapautta. Se on leikkisyyttä, nautinnollisuutta, kepeää seksuaalisuutta ja toisaalta kiihkon, kiiman ja kiihottumisen julkeutta. Fallistista vapautta, johon naisella ei ole välinettä eikä oikeutta. Heteronaisena oikeaoppiseen seksuaalisuuteen kuuluu, että koko homman tulee olla piilossa kuin naisen lisääntymiselintenkin ja häveliäisyyden nimissä pitää äiti-ihmisen miettiä myös miten julkea tai poikkeava seksuaalisuus voisi vaikuttaa ammatillisuuteen, lapsien mielenterveyteen tai aviomiehen julkisuuskuvaan. Yhä jatkuva häpeä ja ahtaat lokerot ovat totta edelleen.

Olkoonkin vaikka Karukosken teemapuistomainen viritys, tällä kertaa homolandiassa, voi se silti resonoida, jopa niiden kulttuuritietoisten rouvashenkilöidenkin sisimmässä, joiden piilotetut unelmat heräävät eloon teatterin katsomoissa. Imagen kirjoituksessa Holma kertoo pelkäävänsä kaikkein eniten heikkoutta. Heikkoutta pelkäävät meistä useimmat, mutta pahinta on, kun ei uskalla olla riittävän vahva repäisemään itseään vapaaksi alistavasta heikkoudesta, haistattamaan paskat ja elää oman näköistä elämää vailla pelkoa ja häpeää. Häpeä itseä tai itsensä osaa kohtaan on lamaannuttava tunne.

Sisimpämme tulee näkyviksi valintojemme kautta. 

Toiset valinnat ovat hyväksyttyjä, seuraavat yleistä normia, ovat sitä miten ihmisten odotetaan elävän, mutta ominaisuuksiemme ohjatessa meitä toisenlaisten mieltymysten, tarpeiden ja elämänkulkujen piiriin joudumme tasapainottelemaan yksityisen ja julkisen rajoilla. Miettimään miten paljon voimme vapaasti antaa itsestämme näkyä ilman, että kohtaamamme tai kuvittelemamme paheksunta, viha ja väkivalta musertaa sisinpämme. 

Olemme traumatisoitunutta kansaa, meillä asioita on pidetty sisällä ja tehty niin kuin herra käskee. Oman itsen vapaus on tila, jota me kaikki ajamme takaa. Siksi Laaksosen kuvataiteen päätyminen kauppakassiini tai Naistenpäivä- avainketju, vittuheijastin ja sateenkaarivärien ilotulitus ovat vapautta myös minulle. Vapautta tavallisen perheen ädin, puolison ja kiltin tytön rooleihin vangitun naisen elämässä. Myös minä katson Kaken alfauros vartaloa kateellisena, heikkouttani inhoten, epäseksuaalisen heteroäidin rooliini vangittuna. Upeat piirrokset kuvastavat isokullisen alfamiehen maailmaa, mutta tällä kertaa sellaisen, joka ei tähän naiseen koske.  Kenties jopa pistää perseeseen alistaen heitä, jotka ovat heikompiaan alistaneet, kun en siihen itse pysty. Kuvat ovat fantasia.

Onko se niin kaukaa haettua sittenkään, että heteronainen samaistuu homojen vapaustaisteluun. Taisteluun omasta tilasta ja vapaudesta olla juuri sitä mitä on, semmoisena kuin on. Synnyttänyt nainen, yh-äiti, eronnut nainen, lihava nainen, kalju nainen, rinnaton nainen, vanha nainen eivät ole todellisia seksikkään seksuaalisia olentoja vaan irvikuvia tuodessaan esiin seksuaalisuuttaan. Vain nuorilla, kauniilla ja rohkeilla naisilla on oikeus olla vahvan avoimesti seksuaalisia olentoja heteromiesten ja -naisten maailmassa. Ei tää homma ole raadollisen ulkonäkökeskeistä pelkästään homopiireissä.

Dome Karukoski on mielestäni väärässä, kehottaessaan peittämään kullien kuvat, jos ne häiritsevät. Seksuaalisuutta on vahdittu, ohjailtu, diagnosoitu, vainottu, alistettu ja hävetty riittämiin. Antaa sen kerrankin näkyä kaikissa muodoissaan ja ihan kenen tahansa kantamana. Jokainen valitkoon itse omaa seksuaalista vapauttaan edustavan kuvan ja haistattakoon sen turvin sormea ahtaalle oikeaoppisen heterouden illuusiolle.  Suvaitsevaisuuden nimissä saa toki myös olla haistattelematta.

 Vallan kahva

Seksi ja seksuaalisuus ajaa meitä etsimään paikkaamme nokkimisjärjestyksessä ja ajoittain tuntuu kuin kyse olisi siitä kuka ehtii ensin panemaan ketä. Ihmisiä kiinnostaa yksityisten seksielämässä ja parisuhteissa vallan kahva, se onko mies tossun alla, kumpi on se femme ja kumpi macho tai kuka kaikista niistä kolmesta parisuhteen jäsenestä käyttää valtaa suhteessa kehenkin. Arkisen tylsässä heterosuhteessamme näitä nokkimisasioita pohti jopa edesmennyt narttukoiramme pyrkiessään alistamaan valkoista cisheteromiestäni nylkyttämällä puolisoni pohjetta.

Kuka nylkyttää ketä, kunhan vain ei minua ja voi kunpa minuakin- peliä tämä tuntuu olevan kautta linjan. Syö tai tule syödyksi, lyö tai tule lyödyksi. Ei kumma, että tunnemme yksinäisyyttä ja erillisyyttä.

Vielä, kun joku kertoisi minulle, että onko tosiaan näin, että valkoinen heteromies alistaa kaikkia muita? Että penis on itseasiassa yhtä kuin "alistin" ja alfauros pelkää vain ja ainoastaan vielä itseään järeämmällä alistimella varustettua alfaa. Onko nokkimisjärjestyksessä ylimpänä alfaheteromies, joka ei saa arvostella ketään, mutta jonka näennäisnormien mukaista seksuaalisuutta kestää ruotia niin paljon kuin lystää? Miten tähän päädyttiin ja miksi se on näin? Vai onko se niin, että nokkimisjärjestyksessä ylimmäiseksi pyrkii se, joka pelkää erilaisuutta kaikista eniten?

Meidän tulisi irottautua vihapuheesta, mutta se on vaikeaa, kun puhe itsellekin on usein täynnä vihaa ja vähättelyä. Elämme enemmän tai vähemmän mielemme vankilassa. Pelkäämme olla niissä oloissa ja tiloissa yksin. Ahdistuksen ja irrallisuuden tunnetta lievittää mukavasti, kun voi alistaa muita omiin selleihinsä ahdistumaan. Pysyvätpähän hiljaa, herran nuhteessa, poissa silmistä mäyryämässä yksinäisyyttään ja samalla oma olotila pönkittyy toisen kustannuksella. 

Primitiivireaktio

Ärsyttävä suvakki kun olen, puhun tietysti vähemmistöjen asiaa tuntematta aihealuetta muuta kuin pintapuolisesti. Epäilen vahvasti, että vain vähemmistöt saavat puhua vähemmistöistä ja siksi on erittäin riskialtista lähteä vertaamaan homon ja heteronaisen kokemusmaailmaa. Luultavasti teen jonkun emäfailin omiessani Tom Of Finlandia ja johdatellessani vapaustaistoa kauemmas vähemmistöjen oikeuksista koskemaan meidän kaikkien oikeutta olla. Riskit ymmärtäen jatkan paasaamista, sillä minulla on vielä asiaa.

Kääntyisimmepä erojemme korostamisen sijaan lempeän uteliaina katsomaan kaikkea sitä mikä meillä on yhteistä. Elokuva puhutteli minua yhtäläisyyksien, ei eroavaisuuksien vuoksi. Siksi oli kenties täysin nappivalinta, että elokuvan ohjasi (tiettävästi) hetero. Toisaalta taitaa edellinen olla ahdasmielinen ajatus sekin, sillä miksi ihmeessä kenenkään seksuaalisuus määräisi sitä, millainen kyky henkilöllä on hahmottaa yhtenäisyyttä ja tuoda sitä ilmi taiteen kautta. Sellainen ajatushan olisi kirjoittajaksi pyrkivälle osaselleni oksan saahamista oman ahterini alta.

Yhteyden ja hyväksynnän tunteet lisäävät hyvää oloa ja rauhallisuutta, pelon ja erillisyyden tunteet vastustusta ja epävarmuutta. Korkeassa mielentilassa, eli voidessamme hyvin ja hengittäessämme vapaasti, teemme parempia ratkaisuja, käytämme aivojemme korkeimpia osia ja toimimme fiksummin. Matalassa mielentilassa, pelätessämme, suuttuessamme tai puolustautuessamme saavat valtansa aivojen heikkoman ajattelun osaset ja toimimme primitiivisten reaktoiden myötäisesti.

Holma käyttää sanaa metsäläiset, kenties hän tarkoittaa ihmisiä, jotka operoivat priimitiivisten, ahtaiden pelkoreaktioidensa kautta aivojen alimmilla osilla. Itse käyttäisin sanaa urpo, idiootti, tai pölöjä. Myös pössi on hyvä. Valahdamme jokainen ajoittain alatasoille ja käyttäydymme kuin idiootit. Voimme opetella tunnistamaan itsessämme sen tilan ja toppuutella reaktoitamme möyriessämme alatiloissa. Se on pimeä ja likainen paikka. Siellä on parempi pitää suunsa kiinni ja kätensä kurissa.

Toisille näyttäisi olevan helpompaa kiipiä mielentiloissa takaisin näköalapaikoille, joista asiat hahmottuvat kokonaisuuksina ja osaset liittyvät mielekkäillä tavoilla toisiinsa. Toisille se tuntuu olevan lähes mahdotonta. Ei silti huolta, taitoa voi harjoitella vaikkapa ammattilaisen avulla.

Pyöräni malli on Holma, se toi mieleeni Antti Holman ja jokin siinä veti minut mieleni alatasanteille. Epäilen vahvasti, että se on kateus. Kirjoitin sieltä alatiloista käsin lukijoita kisuttelevan, hiomattoman ja pateettisen kirjoituksen, sillä tarpeeni tulla kuulluksi ja hyväksytyksi tai jopa ihailluksi kirjoittajana, kuten itse ihailen Antti Holmaa, sai minut toimimaan idiootin tavoin. Idiootin tasanteelta en kyennyt hahmottamaan kokonaisuutta ja näkemään mistä polkemis-juttuni juonsi juurensa.
 

Siinä missä toinen pelkää olevansa heikko, pelkään minä olla huono.

Meissä kaikissa on valuvirheitä ja lisää kaikenlaisia pintavikoja syntyy elämän kolhiessa. Usein tuntuu, että elämä on jatkuvaa tenttimistä virheiden, puutteiden ja heikkouksien hyväksymisen korkeakoulussa. Kunpa tässä koulussa olisi vähemmän kiusaajia ja alistajia. Enemmän kannustajia. Enemmän hyväksyntää.

Keskeneräisyyttä on vaikea sietää, ollaan liian armottomia itselle ja toisille. Pelätään tehdä mokia ja näyttää niitä vaikka juuri niiden mokien kautta kasvamme. Jos vain näkisimme kuvittelemiemme valuvirheiden ja pintavikojen sijaan kaunista persoonallisuutta ja mielenkiintoista yksilöllisyyttä. Tom of Finland elokuva kertoo aikalaistensa tekemistä hirvittävistä virheistä ja samalla, Pekka Strangin jumalaisesti näyttelemän, Touko Laaksosen kauneudesta.

Pelkäämme kaikki jotain ja meillä on siihen henkilökohtaiset syymme. Pelko pidättelee meitä olemasta ja toteuttamasta juuri sitä mikä on meidän sisimpämme, sitä mitä todella olemme. Tunnistamalla ja nimeämällä sisällämme lymyilevän pelon pystyisimme ehkä jättämään muut rauhaan ja huomaamaan, miten me kaikki olemme lopulta samaa. Irrallisuutta vastaan taistelevista tehdään sankarielokuvia ja niin hyövääkin tehdä. Tehtäisipä enemmän.

Saatuani tämän ulos taidan lukita itseni takaisin mieleni häkkiin ja vetäytyä varjoisimpaan nurkkaan potemaan häpeää tehdyistä ja tekemättömistä.

Nääh, ei vaineskaan. Menen takaisin trampalle ja hymyilen sille, että vihdoinkin näin jotain tässä kaikessa ja ymmärrykseni laajeni. Vaikkakin se hieman hävettää. 

Ja joo, toivon että yks Antti lukis tään, vaikka sekin toive vähän hävettää, koska olen edelleen melko huono ja Antti niin vahva, ettei se ees ite tajuu sitä <3

- Aino 

 

 

Edit: 6/2023 Olen julkisesti kaapista ulkona elävä lesbo. Mitä elämän ironiaa :D Pidän tekstiäni monelta paikoin oivaltavana vaikkakin vuoden 2017 (itse)ymmärrykseni mukaisesti kirjoitettuna. t. Aino