maanantai 30. tammikuuta 2017

Asetetaan haaste vuodelle 2017




Jäin palkkatyöstäni kotiin hoitamaan lastani. Hän tarvitsee nyt äitiään enemmän kuin mitään muuta. Kätilönä tai hoitajana minulla on hyvin vajavaisesti annettavaa, jos lapseni eivät voi hyvin. (Tarina jatkuu täällä)

Elämäntilanteeni on muuttunut. Isosti.



Koska tuloni tulevat olemaan minimaaliset määrittämättömän ajan, johti tilanne minut aateltua sutjakkaammin mielessäni venkoilleeseen päätökseen. Tänä vuonna en hanki itselleni mitään. Ensin suunnittelin haasteekseni sitä etten osta mitään, mutta silloin voisin pyytää, vaihtaa, sosialisoida tai varastaa. Mihinkään näistä en tunne halua tai tarvetta.


Kokonaisen ideahautomo



Tavoitteeni on tulla toimeen vuoden verran sillä mitä minulla jo on. 



Jollei meiltä kotoa löydy tarvitsemaani niin keksin vaihtoehtoisen ratkaisun tai tulen toimeen ilman. Kekseliäisyys kehiin ja soitellen sotaan. Minkäänlaisia ennakkosuunnitelmia tai varautumista en ole harrastanut, jollei karsimista lasketa semmoiseksi.

Olen huolehtinut melkoisen tarkkaan, ettei minulla ole kuin juuri nyt riittäväksi kokemani määrä kaikkea. Tästä syystä ensimmäinen huoleni on, että jokin vaatteeni hajoaa. Peukut pystyyn ettei ainoat farkkuni repeä kovin pahoin Vajaavaiset ompelutaitoni joutuvat todelliselle koetukselle, jos näin käy.

Mustien farkkujeni lisäksi minulla ei ole "kunnon housuja" sillä hieman persauksista reikäisiä collareita ei lasketa. Niillä kehtaa vielä just just käydä kaupassa, jos on pitkä takki ja muuta ajateltavaa.

Kuvittelen siltikin omistavani kaiken mitä tarvitsen tällä hetkellä. Hankintoja joutuisin rahatilanteeni vuoksi joka tapauksessa siirtämään. Tekemällä asiasta jännittävän ihmiskokeen homma käy helpommin. Nähtäväksi jää missä kohdin matkaa se "jännittävä" karsiutuu :D

Sen lisäksi etten hanki mitään niin joudun hyvin todennäköisesti myös luopumaan. Juuri tällä hetkellä se ei minua pelota tai aiheuta kovin pahoja ahdistuksia. Tulen hyvin toimeen ilman kameraa tai longboardia vaikka hieman saattaa kirpaista niihin liittyvistä unelmistani luopuminen. Silti luovutaan, ainakin toistaiseksi. Käyn lävitse omaisuuttani myyntitarkoituksissa saadakseni joitain menojani katettua.

Puolisoni ei ehkä haastettani ymmärrä tai siitä pidä. Tämä kaikki tulee koskettelemaan myös häntä. Pyydän, mitä kohteliaimmin, ettei mieheni enää hankkisi minulle mitään, joka on kenties koko homman vaikein puoli.  Tästä takuulla käydään mielenkiintoisia keskusteluita. Vai keskusteluja? Kielioppi on pain in the ass, yleensä en jaksa välittää, mutta nyt jumitin.

Ilkeääkö perheeni kulkea mamman matkassa julkisesti enää loppuvuodesta omistamani deodorantin sekä hammasharjojen loputtua? Ymmärränkö todella miten paljon vuoden aikana olen tehnyt hankintoja? Äkkiseltään mietittynä luulen etten ole hankkinut viime vuodenkaan aikana juuri mitään, mutta hetken kaikkea kelaillessani saankin helposti yli kymmenen tavaraa listattua.

Haaste on asetettu, saas nähdä mitä tässä käy. Seuraa blogiani ja haasteeni etenemistä Facebookissa tai Instagramissa!


- Aino

lauantai 28. tammikuuta 2017

Kiire

Äkkinäisiä liikkeitä, suhinaa ja sähinää, tiuskaisuja, saman asian tekemistä moneen kertaan, sähläämistä ja söhläämistä. Ovi paukahtaa täräyttäen seinillä roikkuvat taulut liikkeeseen. Auto kaasuttaa pihasta. Perästäpäin viesti, vielä jotain unohtui.

Nälästä kurniva vatsa, nälkäisten, työpäivän uuvuttaneiden ihmisten törttöily pullonpalautuksessa, jotain tipahtaa lattialle, räsähtää rikki, käsienpesupaikalla ei ole paperia. Ostoskärryjen uuvuttavaa puskemista läpi marketin tietämättä yhtään mitä sieltä piti ostaa. Kotiin lähtee kaikenlaista helppoa, tarjousten houkutuksiin vastataan alhaisella kynnyksellä. On niin nälkä ettei ajatus juokse. Kassalla havahtuminen, kauppakassit jäivät kotiin. Taas hankitaan lisää muovipusseja vaikka niistä tulee kotona ihmetteleviä katseita ja huokaisu. Paha mieli kulkeutuu kassien kera kaupasta kotiin.

Pöydällä kirja, selaimessa lukuisia sivuja, auki siitä miten opetat itseäsi tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Multitasking ilman kiirettä lupaavat. Ollaan huonoja ihmisiä jollei pystytä tai saavutetta. Jäädään jälkeen, jäädään jalkoihin. Syyllisyys ja onnettomuus lisäävät stressiä. Paineet kasautuvat, on mahdutettava vielä enemmän arkeen. On tehtävä enemmän. On suoritetteva tämä elämä tästä näin alta pois, että ehkä eläkkeellä sitten...

Vieressä monta silmäparia eri korkuuksilta ihmettelee kiirettä. Melkoista menoa ja meininkiä. Tulee paha mieli, kiire varastaa vanhemman. Aikuisten taakka valuu lasten harteille. Hiljaa jälkikasvu supisee leikin lomassa päät vasten toistensa päitä "minä en halua koskaan olla aikuinen". 


En minäkään.



- Aino

perjantai 27. tammikuuta 2017

Ikkuna

Pitkään haaveilin keittiöstä, jossa olisi ikkuna. Ikkuna työtason tai lavuaarin taustalla. Sellainen, josta puuhaillessani voisin katsella ulos. Ajattelin, että kenties ulkona näkyisi pihamme, pihalla leikkivät lapset. Sieltä he voisivat vilkutella minulle, minä vilkutella takaisin tai heristää naama mutrulla sormea tarvittaessa. 

Siitä ikkunasta saisin salaa katsella miten linnut tekevät toisiinsa tuttavuutta, kiroillen häätää oravaa lintulaudalta tai huutaa variksille, yhdenkään niistä välittämättä älämölöstäni ikkunan takana. Naapureita en niinkään viitsisi katsella, mutta eipä niitä koskaan haavekuviini tunkenutkaan. 

Tänään minulla on keittiössä ikkuna. On ollut jo muutostamme asti, mutta vasta tänään minä sen oikeasti sisäistin; Minulla on kuin onkin keittiössäni ikkuna! Ikkuna, joka antaa puutarhaan omenapuille päin ja siitä näkyy tiaisia. Laulu kuuluu ikkunan lävitse. Ikkunastani näen lasten tallomat jäljet lumen rippeissä sekä omenapuiden oksille jäätyneet vesipisarat kimmeltämässä kevättalven auringossa. 






Tässä kohden keittiössä on taso, jossa usein kokkailen tai pyöräyttelen smoothien, pistän leipää paahtimeen tai nojaan vasten tasoa antaen jalkojen levätä päivän hääräämisen lomassa. Tähän eteen usein parkkeeraan itseni keittiöjakkaralle istumaan, kirjoittelemaan ja juomaan kahvia. 

Minulla on todellakin unelmieni ikkuna.

Siivotessani taas kerran tavaroita vähemmälle ja ruuvaillessani hiiteen ne yläkaappien alle isketyt listat, valolistoiksi niitä kai kutsutaan, keittiön ilme keveni. Siirsin koriste-esineitä kaapin kätköön, tuumin, että tulen luopumaan luultavasti niistäkin. Kaiken sen keskellä huomasin omistavani juuri sen ikkunan mistä olin aina haaveillutkin.

Kaikki muu, ei niin mieluisa, irroitti otettaan päreen pätkästä. Mitä sen väliä ettei kaapin ovet ole just sitä sävyä kuin haluan, keittiökalusteiden mekanismitkin vähän mitä sattuu ja jääkaappi on liian pieni. Pikku juttuja sillä minulla on ikkuna. Kaiken muun voi vaihtaa, tuunata tai säätää, mutta ennen kaikkea voin kääntää selkäni sille kaikelle ja katsoa ulos ikkunasta.

Minimalismissa ei ole kyse siitä miten paljon tai vähän omistat, ei siitä miten paljosta meistä kukin pystyy luopumaan tai miten vähällä tulemme toimeen. Minimalismi on keskittymistä olennaiseen. 

Minimalismi elää siinä missä olennainen kirkastuu, siinä miten ympäriltä kaikki muu liukenee ja jäljelle jää vain ikkuna. 

Ikkuna riittää.
Sillä ikkunasta avautuu kokonainen elämä.

- Aino

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

"Miten se saa tarpeeksi proteiinia?"



Esikoisen koululuokassa jaetaan viikoittain kertomuksia siitä mitä luokkalaisten elämässä on tapahtunut koulumaailman ulkopuolella. Esikoinen jakoi luokalleen jokin aika sitten uutisen, että "Ainosta on tullut vegaani" Jännää oli, että hänestä asia oli kertomisen arvoinen, mutta vielä jännempää oli viidesluokkalaisten reaktiot.

Sieltäkin tuli sitä samaa mitä muualtakin eli "Mistä se saa tarpeeksi proteiinia?". Melkoisen hurja juttu on tämä proteiinimyytin iskostuminen ihan jo lapsiinkin. Eikä siinä mitään, itsekin elin ihan siinä samassa totuudessa, vaan niin me ihmiset olemme eläneet monessa muussakin varsin kummallisessa totuudessa; maapallo on litteä ja aurinko kiertää maata, lapset kasvaa vahvemmiksi, kun niitä kurittaa fyysisesti, tupakka ja DDT on vaarattomia, demokratia on pelkkä mielenhäiriö, sairaudet johtuvat myrkyllisistä huuruista ja hulluinpana ikinä, että ihminen saa kasvisruokavaliosta proteiinivajauksen!




naama


Miten se onkaan niin vaikeaa uskoa ettei proteiinin saanti ole mikään ongelma. Ei ole olemassa tautia nimeltä proteiinivajaus. Sen sijaan länsimaisella ruokavaliolla saa helposti ylimäärän proteiinia. Itseasiassa aikoinaan nefrologian eli munuaistautien ja dialyysin parissa työskennelleenä tunnistan enemmänkin tapauksia joissa liiallinen proteiini on paskonut munuaiset. Koskaan elämässäni en ole hoitanut muutoin tervettä, mutta proteiinivajauksesta kärsivää ihmistä. Nälkiintyneitä kylläkin, mutta niissä tapauksissa on ollut moni muukin asia pielessä.

Tämä on semmoinen aihealue missä on helppo mennä vikaan ja kaikenlaiset markkinaimmeiset hanakasti tyrkyttävät vain enemmän ja enemmän proteiinia sillä sitä myymällä tienaa rahaa! Mutta kohtuus kaikessa. Proteiini on elimistölle liian isoina annoksina haitallista monen mekanismin kautta.



Mitä proteiini on?


Yritän pilkkoa asiaa yksinkertaiseen muotoon sulatettavaksi sen pohjalta mitä olen tähän mennessä aiheesta oppinut. Ensinnäkin tarkastellaanpa ensin, että mikä se proteiini on? Sehän on pitkä aminohappoketju. Aminohappoja esiintyy 20 erilaista ja näistä aminohappojen muodostamista ketjuista kaikki kehomme proteiinit muodostuvat. Tämä sama 20 aminohapon sääntö pätee koko tuntemaamme eliömaailmaan. Osan näistä aminohapoista kehomme osaa valmistaa ihan itse (11kpl) ja osaa näistä (9kpl) ei kroppamme valmista.

Kehon täytyy käyttää kaikki saamansa proteiini tai suoriutua siitä eroon. Kun saamme jotain liikaa niin se on elimistöllemme vain myrkky. Proteiinia ei voi varastoida eikä sitä voi polttaa energiana. Tästä syntyy yksi proteiiniin liittyvä ongelma.

Voi olla totta, että voimaharjoittelua tekevä tarvitsee hieman enemmän proteiinia elikkäs aminohappoja lihaksen korjaamiseen. Melkoisesti yksinkertaistettuna voimaharjoittelu aiheuttaa hajoamista lihaksessa ja siinä yhteydessä vapautuu kasvuhormoneja. Aiheutuneet vauriot korjataan aminohappojen avulla kasvuhormonien vaikuttaessa proteiinketjuja uudelleen kasaten ja näin lihaskudosta syntyy lisää. Ilman kunnon rääkkiä on kuitenkin ihan turha nauttia ylimääräistä proteiinia. Se on vain keholle taakka, joka tarvitsee hajottaa ja erittää ulos. 

Se minkä verran tarvitaan proteiinia suoritteen jälkeen on monesti myös aivan yliampuvan liiallista. Liika on liikaa. Sen sijaan, että treenillä väsytetyt lihakset saisivat treenin jälkeen kaipaamansa vähäiset aminohapot lihaksen kasvuun saakin keho itselleen liiallisesta proteiinipaukusta sulateltavaa johon energia sitten meneekin. Lihakset eivät hyödy järjettömästä proteiiniloadauksesta treenin jälkeen, päinvastoin.

Semmoistakin olen pohtinut, ihan omassa päässäni, että kun on todistetusti selvää, että suoritteen jälkeen tarvitaan sekä hiilihydraattia, että proteiinia, että saadaan se proteiini hajoitettua aminohapoiksi ja kuljetettua lihaksille niin mitäs kaikkea muuta siinä tarvitaan? Jotenkin järkeen kävisi, että vitamiineja, hivenaineita, antioksidantteja ym myös kelpaisi soluille, kun korjaustyötä tehdään. Joidenkin tutkimusten mukaan vitamiinilisät eivät toimi vaan lisäävät syöpäriskiä. Tähän ajatellaan olevan selitys siinä ettei elimistö osaa hyödyntää pillerimuotoista lisäravinnetiivistettä, että siitä vain puuttuu jotain.

Näyttäisi vahvasti siltä, että kehomme osaa hyödyntää voimaharjoittelun aikaansaaman kudostuhon vapauttamia aminohappoja ja kierrättää! Eikö ole uskomaton juttu. Tämä saa minut ajattelemaan, että ehkä olisi parempi nauttia jotain oikeaa ruokaa. Siten, että on sekä hiilareita (energinen hanslankari) että protskuja (tiiliä), mutta myös niitä vitamiineja ja hivenaineta (laastia tiilien väliin) ja vielä päälle kuitua (rakennussiivoja pyyhkimään roiskeet menessään), että keho saisi kaikki tarvitsemansa varmasti käyttöön luonnollisella tavalla.  Aivan niin kuin meidän kropan on ehkä tarkoituskin tehdä.



Muutama muu mekanismi, joiden kautta liiallinen proteiini on meille haitaksi.



1) Proteiinin ylimäärä on jätettä, josta pitää suoriutua eroon. Putsimisesta huolehtii maksa ja munuaiset. Typpi on yksi niistä syistä minkä vuoksi et halua saada liikaa proteiinia. Proteiinien hajoaminen tuottaa typpeä. Typpi menee läpi maksan sekä munuaisten. Typestä muodostuu ensin ammoniakkia ja maksa tekee siitä myöhemmin ureaa. Urea kiertää verenkierrossa ja verenkierron kautta päätyy munuaisiin ja lopulta virtsaan, siksi virtsaa kutsutaan ureaksi. Enemmän proteiinia on enemmän ureaa ja enemmän työtä munuaisille sekä maksalle. 

2) Ylimääräinen proteiini vaikuttaa myös syöpäsoluihin muutamalla eri mekanismilla. Proteiini saa syöpäsolut kasvamaan. IGF-1ja IGF-2, insuline like growth factor, kasvuhormoneja löytyy eniten maitotuotteista. Maidon eniten sisältämää proteiinia kutsutaan kaseiiniksi, casein, tunnetaan myös nimellä vaneriliima. Se on melkoista kasvuhormonia, jolla on tarkoitus saada lehmän vasikka kasvamaan monisatakiloiseksi märehtijäksi ja nopeasti. Samalla IGF-1 inhibitoi solujen luonnollista kuolemaa eli apoptoosia. Siitä johtuen syöpäsolut eivät kuole vaan pääsevät kasvamaan. Proteiinin tarkoitus kun on lisätä kasvua.

3) Proteiini voi myös aiheuttaa tulehdusta eli inflammaatiota elimistössä. Inflammaatiota tarvitaan kehon paranemisprosesseissa, mutta liika proteiini sotkee tämän luonnollisen mekanismin. Proteiini on muodostunut aminohappoketjusta, jonka on tarkoitus sulaa osiksi eli yksittäisiksi aminohapoiksi, mutta osa proteiiniketjusta ei aina hajoa osasiinsa. Proteiiniketjujen pätkät voivat ärsyttää elimistöä ja aiheuttavat allergisia reaktioita koska elimistö ei näitä tunnista vaan puolustautuu niitä vastaan.  Tästä syystä proteiinilisät vaikuttaisivat olevan turhia ja haitallisia vaikka olisivatkin kasveista

Kuitenkin kasvien proteiini on huomattavasti eläinproteiinia yksinkertaisempaa. Kasveissa on myös itsessään entsyymejä, jotka auttavat kasviravinnon hajoamisessa. Ongelma näyttäisi olevan monimutkainen eläinproteiini, joka ei pilkkoudu ruuansulatuskanavassa kunnolla vaan aiheuttaa edellä kuvattua tulehdusta eli inflammaatiota elimistössä.

Erityisen hanakasti tulehdus iskee verisuonien seiniin eli epiteelisoluihin. Vaurioittunut epiteelisolukko muuttuu "tahmeaksi" ja siihen tarttuu kaikenlaista moskaa mitä kutsutaan plakiksi. Plakki on sama kuin tukos. Tukoksen irrotessa verisuonen seinästä se voi ajautua verenkierron mukana sydämeen, aivoihin tai keuhkoihin tai ihan mihin tahansa vaikka penikseen. Kulkeutuessaan aivoihin ja tukkiessaan pienen verisuonen puhutaan aivoinfarktista, sydämessä sydäninfarktista ja keuhkoissa keuhkoemboliasta. Kaikki ovat samaa. Peniksessä plakkia kutsutaan erektiohäiriöksi.



Kasveissa on proteiinia yllin kyllin


Totuus on, että kaikissa kasveissa on proteiinia. Siksi niille pitää antaa typpeä lannoitteeksi, koska ne muodostavat proteiinia. Noin 30% jokaisesta kasvista on proteiinia. Kaikissa kasveissa on kaikkia 20 tarvittavaa aminohappoa erilaisina komboina. Ei itseasiassa edes tarvita eri kasvisten yhdistelyä. Ihan satokauden mukaisista kasviksista saa sen mitä tarvitsee.

Kasviksia kuitenkin kannattaa syödä laajalti muista syistä, kuten vitamiinien, hivenaineiden, kuidun, antioksidanttien sekä makuelämysten vuoksi. Hedelmissä on hieman vähemmän proteiinia, mutta enemmän vitamiineja ja kuitua, viljoissa on runsaasti proteiinia ja kaikissa vihanneksissa löytyy loistavasti. Ei tarvita erillistä proteiinin lähdettä, kuten ei tarvita erillistä hapen lähdettäkään sillä happea on ilmakehässä kaikkialla luin jonkun jossain sanoneen. Kävi jotenkin järkeen.

Sitten niille ihanille mussukoille, jotka väittävät, että ihminen on aina syönyt pääasiassa lihaa. Mietitäänpä hetki. Ei taidettu näyttää 2miljoonaa vuotta sitten ihan samalta. Näytettiin melkolailla apinoilta. Oli enemmän semmonen apinamainen kroppa ja purukalusto, suolistossakin joitain eroja. Sen verran eroja, että jos kovasti kaihoaa sinne luolamiesaikoihin niin silloin melkolailla tartut lähimpään oksaan ja jyrsit siitä kaarnaa sekä lehtiä hengenpitimiksi. Bon Appetit!

Taustojen kaivaminen kannattaa. Tutkimusten läpikäyminen on omanlaistaan hommaa ja vaatii harjoitusta, että saa niistä irti olennaisen ja arvioitua erilaisten tutkimusten luotettavuutta. Taatusti matkalla sekoaa suunta moneen kertaan, mutta silti tämä on kiva harrastus.

Loputon tutkimusten koluaminen ei kuitenkaan vedä vertoja keskustelulle, jossa eri lähteitä arvioidaan ja vertaillaan. Siksi heitän tällälailla näin, rops, tämänhetkisen ymmärtämykseni vapaasti keskustelun armoille 😌



- Aino

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lahjakas minimalisti

Lahjakausi on ollut ja mennyt. Ehkäpä siksi nyt on turvallista viritellä hieman ajatuksia lahjoista, saamisesta sekä antamisesta ja niistä tunnetiloista, joita lahjoihin liittyy.

Luultavasti joulusta ei ole vielä niin kauaa aikaa etteikö joitain muistikuvia ja kokemuksia näihin liittyen häily mielen perukoilla.

Meistä moni on kasvatettu ajatukseen, että kun olet saanut jotain lahjaksi niin et voi antaa sitä eteenpäin tai pistää kiertoon. Turhat lahjat on haudattava jonnekin kaappien kätköihin, parhaimmillaan nostettava esille, kun lahjan antaja tulee kylään.


On tämmöisiä ihmisiä, jotka haluavat nähdä lahjaksi antamansa tavaran toisen kodissa tai käytössä. Löytyypä sitä kaikenlaista muutakin ajatusrakennelmaa lahjojen ympäriltä. 

Kaverisynttäreiden alla mietitään, että mikä on sopivan hintainen lahja, mikä on liian halpa ja mikä taas menee yli. Miltä tuntuu saada liian kallis lahja joltain, jota ei niin hyvin tunne? Mitä voi antaa lahjaksi ja mitä ei? Mitäs kun saat lahjaksi keittiösi kaappeihin sointuvat patalaput, pyyhkeet ja kattilasarjan ja se on juuri se inhokkiväri mistä aiot hankkiutua eroon, kun keittiö remontoidaan. Mihin edes tarvitset uusia patalappuja ja pyyhkeitä, kun entisiäkin tursuaa kaapeista?

Entä, kun nimesi on Aino ja kaikki lahjat ovat Aino-aiheista ihan sama mikä muotoilu, materiaali, väri tai käyttökohde. Kalevalakorut näemmä kuuluvat ehdottomasti henkilölle, jonka nimi on Aino, eihän Aino muuta halua käyttää. Eikä siinä mitään, jos on Aino, joka pitää Kalevalakoruista sekä siivousvälineistä 😂

Entä, kun on Aino, joka ei halua oikeastaan yhtään mitään? tai tarvitse tällä hetkellä oikeasti yhtään mitään? Mitä antaa lahjaksi minimalistille? tai mitä antaa lahjaksi ei minimalistille kuitenkaan osallistumatta ylenpalttisiin kulutusjuhliin tai menemättä siihen itsetehtyjen väkerrysten nöyryyttävään ääripäähän ilman minkäänlaista taitoa?

Onko sitä kiittämätön ja huono ihminen jollei vain satu pitämään tavarasta, jonka lahjan antaja on valinnut? Pitääkö saajan mennä itseensä, jos joku antaa yksinkertaisesti huonon lahjan? Kummalla se itseensä menon velvollisuus on, lahjan antajalla vai saajalla?

Jos lahjan saaminen kertoo asioita, jos toisiakin, niin lahjatta jääminen se vasta kertookin! Mitä se kertoo minusta äitinä, kun en ostanut yhtäkään lahjaa joulun alla? Ei, en edes lapsille. Itseasiassa näin on tapahtunut jo useampana jouluna. Varmaan olen ihan paska mutsi. Sain sukulaisilta eurojakin, että ostaisin "jotain kivaa lapsille", mutta tuolla ne rahat vieläkin on.

Me tehtiin kyllä loppuvuotena kaikenlaista; leivottiin pipareita, käytiin Turussa, pulikoitiin Caribiassa, syötiin usesamman kerran ravintolassa, nukuttiin hotellissa, käytiin leffassa, museoissa, kirkossa, vuokrattiin leffoja, hankittiin ja koristeltiin kuusi, ruokittiin lintuja, samoiltiin metsässä, poltettiin kynttilöitä, luettiin satuja, kuunneltiin satuja, ammuttiin raketteja, avattiin muistopurnukka..

Muistaakohan lapset sen, että ne ei koskaan saaneet äidiltä joulupukin toimittamia lahjoja ihan vain sen takia, kun äiti ei saa itseään kauppaan eikä tunne hyvää mieltä ostaessaan taas uuden muovilelun hetkelliseen käyttöön?

Sisään kasvaneista käsityksistä ja asetelmista irti tempominen vaatii rohkeutta. Rohkeutta elää juuri sitä elämää mikä resonoi oman sisäisen oikeustajun ja kohtuuden kanssa. Sillä polulla mukaan tarttuneita ajatuksia on joskus vaikea pukea sanoiksi muille ilman, että joku loukkaantuu.

Kiitos rakkaani ajattelevaisesta aineettomasta lahjastani, tehdessäsi nimissäni lahjoituksen Hope yhdistyksen kautta lasten harrastuksiin, mutta anteeksi, etten tarvinnut uusia treenihousuja vaan haluaisin antaa ne eteenpäin tai vaihtaa johonkin mitä perheessämme joku oikeasti tarvitsee.

Ettei menisi ihan vain pakinoinniksi ja urputukseksi niin pistetääs muutama lahjaidea poikimaan.  Miten olisi leffalippu, museolippu, junalippu, vegemessulippu tai lahjakortti, pusukortti, halikortti, kotityökortti, vapauduvankilastakortti? Olisiko mitä heijastin, hevisäkki, kestokassi tai kestorätti? Miten kävisi soittotunti, jumppatunti, zumba tai saunavuoro? Voisiko toiselle antaa lahjaksi parkkipaikan, virustentorjuntaohjelman, maksutvpaketin, siivouksen tai kampaajakäynnin?

- Aino


lauantai 21. tammikuuta 2017

Milloin kaikesta tuli normaalia?


Pohdin usein, että mikä kaikki ympärillämme on asettunut normiksi tai normaaliksi vain siksi koska teemme niin tai toimimme näin. Avaan ajatusta muutaman esimerkin kautta. 

Milloin siitä tuli normaalia, että ajoittain iskee tarve "saada jotain pientä kivaa" tarkoittaen harkitsematonta ostelua nostamaan sen hetkistä tunnetilaa? Milloin nomaaliksi muuttui se, että omistat kenkäkokoelman, cd-kokoelman, kirjaston, pelikokoelman, sarjakuvakokoelman, astiakokoelman, käsilaukkukokoelman, meikkikokoelman, hajuvesikokoelman tai vaikkapa viinikokoelman. 

Keräilyharvinaisuuksista tuskin tässä kokoelmien tuottamisessa on kyse, sillä kaikilta muiltakin löytyy ihan just samat kokoelmat vähän sitä sun tätä. Milloin siitä tuli normaalia, että roska- auto, joka ei ole nykyään roska- auto vaan raaka-aineen keräysauto, jota kuljettaa raaka-aineen kerääjä, käy nurkilla kolistelemassa viikoittain ja vie järkyttävän kuorman roskaa jatkokäyttöön tai ihan kaatopaikalle?


kokoelma hedelmiä ja kasviksia



Milloin ostaminen, kerääminen ja hylkääminen yhä vain nopeutuvassa syklissä, muuttui normiksi? Milloin siitä tuli normaalia, että ystävämme Luotto, Velka ja Laina mahdollistavat tämän kaiken kuluttamisen? Ajattelemme usein, että tämä ei koske minua, enhän minä kuluta hillittömästi tai minulla ole kuin pieni luottokorttivelka, mutta siinä vaiheessa, kun maksaa ruokaostoksia luottokortilla tai opintolainalla, voisi miettiä, että kuuluukohan tämän mennä näin? Onko tämä sittenkään ihan normaalia?


Loppu yli varojen elämiselle

 


Elämme yli varojemme. Elämme yli maapallon varojen. Kiihtyvää kulutuskierrettä ei kukaan tai mikään jaksa loputtomiin. Kierteestä sivuun astuminen vaatii tahtoa. Tahto nähdä asioita uudesta näkökulmasta voimistuu, kun sitä käyttää. Uusien katsantokulmien kautta löytyy näkemyksiä ja ajatuksia, jotka lopulta vaativat päästä käytäntöön. Lopulta itsensä oravanpyörästä riuhtaiseminen johtaa tilanteeseen, mistä et voi enää palata entiseen. Silloin jää vain ihmettelemään vieressä töllistellen, että miten kaikesta tuosta tuli normaalia? 

Miksi muovitetun pakkauksen sisällä on muoviin kääritty tuote? Miksi et voi ostaa hammasharjoja kerralla pahvilaatikollista? Miksi kukaan ei toimita wc-paperia paperipussissa suoraan kotiin ja vaikka lavallista kerralla? Miksi hevi-osastoilla ylipäänsä on muovipusseja? Miksi kaikki pitää pakata? Miksi jokaikinen ei ole tammikuun vegaanihaasteessa mukana?


Kokonainen mukana vegaanihaasteessa



Otan osaa haasteeseen ruopimalla blogiani siten ettei vanhoista teksteistä enää löydy eläinperäisiä raaka-aineita sisältäviä reseptejä. Eipähän tarvitse miettiä sitä enää sen enempä. Eikä ainakaan ole kovin normaalia 😏

Muutaman ihan loistavan vinkin haluaisin heittää heille, jotka ovat jo kyseenalaistamisen polulla menossa kohti hillitympää kuluttamista. Viime aikoina olen kuunnellut muutamaa aivan loistavaa podcastia joista on ollut valtavasti iloa ja hyötyä. 




- Aino


lauantai 14. tammikuuta 2017

Kirjasto on parasta ikinä


Mie olen pitkään miettinyt, että minkä tähden kirjaston nimi pitää olla kirjasto. Kirjasto kun voisi olla niin paljon enemmän kuin mitä se on. Ihan mahottomaksi ilokseni olen pistänyt merkille kirjastoja kolutessani, että joku muukin on ajatellut aivan samoin kuin minä.


Metsosta voi lainata vaikka mitä liikuttavaa


Minulla on lempparikirjastoja. Niitä on melko monta. Tutustumisasteella on vielä tuo meidän lähikirjasto. Tampereen Metson kirjasto taas on vanha tuttu, mutta saanut muuttomme jälkeen uuden ilmeen!

Kirjastosta löytyy näyttelyitä, luentoja ja musiikkitunteja. Sinne voi mennä syömään eväitä, tekemään läksyjä, tappamaan aikaa värityskirjan parissa tai lukemaan lehtiä ilman, että tarvitsee kuluttaa euroakaan rahaa. Ennen joulua tuli käytyä Metsossa kurkkimassa remontoituja paikkoja ja ihmettelemässä lainavalikoimaan tulleita kahvakuulia, petankkipelejä ja sateenvarjoja lautapeleistä puhumattakaan.



Sateenvarjojan, pelejä, ylläripusseja


Tykkäsin kans kaikenlaisista ylläripussi- jutuista. Kotiin voi viedä kassin, jossa on jotain tiettyyn aiheeseen liittyvää. Ison Ompun kirjastossa oli ruotsinkielisellä sisällöllä varustettuja kasseja lasten kielikylpyä ajatellen.

Mielelläni näkisin muunlaisiakin lainaamoita joista käydä helposti hakemassa lainaan tavaroita, joita tarvitsee vain kerran kesässä.

Kirjastoreissut on introvertin nörtti-ihmisen seikkailumatkoja. Matkan taittuessa jalan tai pyörällä tulee näetyksi ja koetuksi kaikenlaista. Eilen näkyi ja kuului sorsia sekä haukka keskellä kaupunkia. En ollut aluksi uskoa korviani, kun kuulin terävän kiljaisun halkovan ilmaa. Siellä se komistus nökötti lehdettömässä koivussa vapaasti töllisteltävänä.

Eikä ehkä ole tullut kuin kerran tai kaksi myös vedettyä pikku tirsat Metson lokoisassa nojatuolissa keikutellen, lasten keskittyessä kuuntelusatuun.

Kirjastoissa on tarjolla kulttuuria laajalti. Isossa Omenassa oli eilen Hyperkypermiehen Supersankarikoulu. Toteutuksesta vastasi Teatteri Hevosenkenkä.


Hyperkybermiehen suojeluksessa


Satutunteja, askartelupajoja, taidetta, kulttuuria, tietoa ja taitoa. Me ollaan melkoisen onnekkaita täällä Suomessa, kun meillä on tuommoinen kirjasto ja ihkaihania kirjastoimmeisiä, jotka jaksaa jalkautua toreille, kouluihin ja tapahtumiin jakamaan kirjaston ilosanomaa kehittäen kirjaston toimintaa jatkuvasti :)


- Aino


Pee ja Ääs: Eiliset pullero pallerot hävisivät nopsaan parempiin suihin, mutta tuossa päivänä eräänä kokeilemani nonparellein koristeltu kaurajogurttijääpuikko oli "epic fail" 😆 Ihan vain ettei pääsisi totuus unohtumaan.



Nonparellein koristeltu ihanuus

perjantai 13. tammikuuta 2017

MitäTänäänSyötäisiin: Pulleroita palleroita


Jotakuinkin irtona ostettavista aineksista saa syntymään kaikenlaista kivaa, kuten näitä taateli-cashew-kaurahiutale raakapalleroita tai voi ne leipoa raakapatukankin muotoon. Tämmöisen herkuttelureseptin kehittelin, että saisin lapset syömään hieman enemmän kuituja sekä siirtymään valmisherkuista lisäaineettomiin ja roskattomiin vaihtoehtoihin. Vegaanisia ovat luonnollisesti.


Resepti sisältää summittaisesti monitoimikoneeseen heitettynä muutaman dl kaurahiutaleita, tuoreita taateleita noin 5-7 kpl, mantelilastuja, seesaminsiemeniä ja kookoshiutaleita. Lopuksi hieman vettä joukkoon, että seoksesta tulee koostumukseltaan taikinamaista ja helposti näpeissä pyöriteltävää. Luulen, että tämä taikina toimisi jonkin raakakakunkin pohjana, mutta koska en ole mikään leipuri niin annanpa jonkun muun kokeilla. (Lähdin sitten kokeilemaan sitä kakkuakin, siitä voi lukea tästä.)

Pyörittelin tahnasta semmoisia suuhun sopivia palleroita ja laittelin pähkinän päälle koristeeksi. Erityisen onnistunut yhdistelmä syntyi paahdetusta ja suolatusta cashewpähkinästä palleron päällä. Suolainen & makea, nam!



Pallaroihin tulevia ainesosia saa kaikkia irtona eli ilman paketteja, pakkauksia ja muoveja. Taateleitakin löytyi lähi Citymarketin hevi-osastolta. Tällä erää kaapissa oli noita Fontanan luomutaateleita. Ne on valitettavasti pahvipakettinsa sisällä vielä muovissa. Ohjetta on helppo muokata sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään.

Lapsille maistui. Kerrankin! Onnistumisia ei ole liikaa.. Luulen, että nämä on melkoisia energiapalloja. Hyvin jaksoi kävellä 6 kilometrin lenkin kirjastoon, syöttää sorsia, ihmetellä haukkaa ja osallistua Hyperkypermiehen supersankarikouluun :)



- Aino


maanantai 2. tammikuuta 2017

Onnea uudelle vuodelle 2017




 

Onnea, sitä unenomaisen kutkuttavaa tunnetta, kun saa nuuhkia kikattavan lapsosen tukkaa ja silitellä poskea. Sitä onnea, kun kaikki on hyvin eikä tarvitse taistella kaikesta, varoa sanomisiaan ja tekemisiään. 

Sitä onnea, kun saa vaan olla hömpöttää omissa pehmoisissa oloissaan vailla huolta huomisesta.

Onnea siitä, kun ei ole liikaa tai liian vähän, vaan juuri sopivasti ja on onnea olla terve.

Onnea sille, joka yrittää ja onnea sille, joka on jo siellä.

Onnea niille, jotka väsymättä tarpoo suotaan vaikka vastarantaa ei näy.

Tänä vuonna hieman enemmän onnea myös minulle, kiitos.







- Aino