Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Lupia kyselemättä

Ajattelin selättää jonkinasteisen kirjoitusblokkini kertoilemalla muutaman vinkin, että millä iskeä daijuun pimeistä pimeimmän vuodenajan tuomaa mörköyttä. Ei siinä mörökölliolotilassa mitään pahaa ole, sitäkin tarvitaan ja on ihan lupa olla myös mörkö, mutta jos ei sellaista jatkuvasti jaksa niin löytyy kikkakolmosiakin. Kaamosmaisen säätilan keskellä on lupa säteillä kuin majakka ;)

Esimerkiksi Helsingin Yliopiston, Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa vierailu näin talviaikaan on melko maagista ja rauhoittavaa. Ulkona päivä tummuu ja sisällä, erityisesti lummehuoneessa, valaistus, veden solina, mullan tuoksu ja kasvien vihreys lataa akkuja uskomattomalla intensiteetillä. Muutama täysin muokkaamaton kuva sieltä.

Jouluteema näkyi puutarhassakin. Tutut joulun maustekasvit olivat saaneet pienet historiikit rinnalleen. Oli hienoa nähdä livenä vanilja, kaneli, kahvi ja mirhami. Jouluvalaistus oli niin ikään oikein onnistunut ja söpöä kuin mikä. 

Kostean, nihkeä kasvien ja mullan tuoksu hellii viherpeukalon sielua. Ihan ilman lupaa imppasin maan, veden ja mätänevien kasvinosien tuoksua tunkien naamani kaikkialle miettien millainen bakteerifloora tämmöisessä keinotekoisessa ympäristössä on ja, että voiko sieltä saada mukaansa niitä onnellisuusbakteereja. Terapiasessio kustantaa 9 euroa, mun mielestä melko kohtuullinen.

Itseasiassa tässä multaisen juurruttamisen ja uusien alkujen kaipuun olotilassa tuli väsättyä ystävän luokse kasvatushylly lamppuineen ikkunan eteen killumaan. Tänään ensimmäiset yrtit olivat alkaneet itämään! Aina niin hienoa ja voimaannuttavaa vaikka onhan tämä vähän sellainen varaslähtö kevääseen. Ihan omalla luvalla sekin. Tosin yrtit ovat kaikki laillista laatua, joten tämä ei liene mitenkään järisyttävän radikaalia.

Lisäksi olen päivittänyt Kokonaisen soittolistaa Spotifyssa ja kyydittänyt päiviäni uudelleen löytämäni artistin mielettömillä biiteillä. Nick Mulvey Mountain to Move. Video ei ehkä ole kummoinen, mutta biisin sanoma sitäkin tykimpi :) Omine lupineni lainaan sanojakin..

Oh, I don´t want to see us lose

Any more time

This moment is a mountain to move

So move it inside 

Wake up now

Saa olla ihan piristymättäkin tai piristämättä. Unohdamme usein, että meillä on lupa kaikkiin tunteisiimme ja ajanjaksoihin elämässämme. Omalla luvallani kirjoittelen tuollaistakin höperöä vaikka tiedän kuulostavani kliseiseltä. Hengitän, elän, loistan ja kirjoitan, koska mun ei enää ikinä tarvitse pyytää keltään lupaa, suostumusta tai hyväksyntää mihinkään. Se on vahvaa kuin elämä!

- Aino

Tori.fi kutsui aamiaiselle kuuntelemaan Second Hand Effect- hankkeestaan

Sain kutsun tulla korvat höröllä kuuntelemaan Pikku Roban Artec 2nd Cycle myymälään Torin järkkäämää Second Hand Effect- hankkeen julkistamista aamiaisella houkuteltuna. Luvassa olisi siis tämän Second Hand Effect- hankkeen tutkimusraportin Suomen tulosten julkistaminen ja Hävikkiravintola Loopin tarjoilema aamiainen. Kansainvälisen hankkeen tutkimustuloksista meille kertoi Torin toimitusjohtaja Juha Meronen. Lehdistötiedotteen raportteineen pääset lukemaan tästä.

Juha aloitti muistuttaen miten olemme WWF:n mukaan ylikuluttaneet resurssimme Suomessa jo huhtikuussa ja maapallon ylikulutuspäivä ohitettiin elokuussa. Siitäkin syystä jotain olisi tehtävä sillä meillä ei ole lähes neljää maapalloa repäistä tästä kulutusvimmamme tyydyttämiseksi. Tori.fi edistää kiertotaloutta ja ohjaa kuluttajaa kestävään kuluttamiseen sekä laadukkaiden tuotteiden jälleenmarkkinoiden syntymiseen. Tämän laadukkaiden tuotteiden kysynnän ja jälleenmyynnin Meronen näkee vahvaksi kehityssuunnaksi, jolla muutetaan koko tuotemarkkinoiden suuntaa. 

Mikäpä olisi sen hienompaa kuin mahdollisuus vaikuttaa parempien tuotteiden suunnitteluun ja tuottamiseen sekä niiden huolto- ja jälleenmyyntimarkkinoihin pidentäen kunkin tuotteen käyttöikää. Sehän on suoraa säästöä monessa mielessä. Huonoja tuotteita ei ansaitse kukaan, vähiten meidän ihana pallomme pinnallensa killumaan.

Lisää puheenvuoroja

Matti Aistrich Liiketoiminnan kehityksen johtava asiantuntija ja Resurssiviisas kansalainen- toiminnan luotsija Sitrassa jatkoi puheenvuorojen hienoa linjaa. Matin päivän upein oli, että alkuperämaastaan huolimatta käytetystä tavarasta tulee uusiin käsiin päätyessään kotimainen lähituote, joka on resurssiviisas ja hoitaa Suomen kauppatasetta. Vaihtotalous sekä tämmöinen seconhandkauppa ovat kansantaloudelle nettopositiivista. Elinkaaren pidentäminen hyödyttää siis monella tapaa ilmastovaikutusten ohella. 

Sitran hienosta selvityksestä "100 fiksua arjen tekoa" voi lukea käytännönvinkkejä lisää. Lähes 70 prosenttia kasvihuonekaasuista johtuu meistä ja meidän elintavoista, joten meilläpä on hulppea joukko mahdollisuuksia vaikuttaa kuluttajina. Erityisen ylpeitä me voidaan täällä Suomessa olla siitä, että meillä on vahva kunnostamisen ja huoltamisen traditio, joka monesta muusta maasta puuttuu. Pidetään siitä kiinni, eikö?

Torin kaltaisten toimijoiden ilmastovaikutusten nettopositiivisuus on hyvä kannustin vertaiskauppapalveluiden käyttöön uustuotannon pullauttaman romppeen sijaan.  Käytetyn tavaran kauppa vähentää selkeästi CO2- päästöjä. Kansainvälisen verkkokauppajätti Schibsted Media Groupin kasaama tutkimus vastuullisen kuluttamisen ja ympäristöhankkeen tematiikassa antaa Second Hand Effect tutkimushankkeesta varsin positiivisia tuloksia. Tutkimuksen mukaan vertaiskauppa säästää Suomessa 140 000 tonnia CO2- päästöjä vuosittain eli New York- Helsinki välillä 140 000 lennätettyä meno-paluu matkustajaa vuodessa. Hirmuisen raflaava luku ja hienoltahan se näyttää vaikka toki tutkimuksen data-analyysistä voi hieman napauttaa oletusten pohjalta simppeliksi vedettyjen laskutoimitusten osalta sekä siitä, että isoin positiivinen vaikutus tulee käytettyjen autojen myynnistä.

Tulos on siltikin sitä nettopositiivista ilmastonmuutoksen vinkkelistä. Suomen Luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen toi hienosti esille tutkimuksen vajaavuutta, mutta myös sitä, että nykyään yhä vieläkin mitataan vain kaasuluonnonvarojen käyttäytymistä, mutta samalla lailla voisi mittaroida myös veden sekä kiinteiden luonnonvarojen käyttöä. Nämä, kun Second Hand Effect- tutkimuksen tuloksiin vielä soluttaisi perusteellisemman tutkimuksen pohjalta luoduin vakioiduin kertoimin tasattuna, niin saisi varsin mielenkiintoista dataa ja positiivisen puolella oltaisiin entistä tiukemmin ja esim autoilmoittelun päällekkäisyys eri kanavissa rajattaisiin pois.

Yritysten tuottamien raporttien ja vastuullisuuslaskelmien kriittistä tarkastelua tarvitaan ja sellainen liiketoiminnan paljon rakastamaa höttöä on hyvä vähän pyyhkiä kämmensyrjällä sivuun. Vaikkakin kaikelle tälle on ihan oikeutuksensa ja tarpeensa puhutellakseen suurta yleisöä ja ohjatakseen käyttäytymisen muutosta. Siinä pelissä Kokonaisen mielestä kaikki on sallittua, kunhan vain toimintatavat kokonaisuudessaan kehittyvät parempaan. Pääasia, että joku avaa pelin, lähtee laatimaan mittareita ja keräämään dataa.

Tavarahankinta vain yksi muiden joukossa

Muutamia tärkeitä pointteja nostaisin Nissisen puheenvuorosta esiin. Pohjustus oli loistava, asiat on hyvä pistää mittakaavaan ja muistaa, että tämmöisten tavarahankintojen osuus ilmastovaikutuksissa tulee kuitenkin aina liikenteen, asumisen ja ruuan sekä ruuantuotannon jälkeen. Enemmän vaikutusta yksittäisessä kotitaloudessa saa vaihtamalla energiamuotoa ja kiinnittämällä huomiota asumiseen sekä liikkumiseen ja vaihtamalla kasviruokavalioon hävikkiä välttäen.

Kuitenkin Sitran Matti Aistrich kertoi, että jos kuluttaja ostaa kaiken tavaran käytettynä vuoden ajan laskee se ilmastosoppaa henkilön osalta 16% verran. Sama vaikutus saadaan yhden omakotitalon lämmityksen muuntamisella maalämpöön, joka puolestaan yksityishenkilöltä ei investoinnin suuruuden vuoksi aina onnistu. Aistrichin mukaan sekasyönnistä kasviruokavalioon siirtymisen vaikutus on positiivisen puolella 9 prosentin osuudella. Tästä luvusta ja siihen päätymisestä olisi kutkuttavaa päästä keskustelemaan.

SLL:n Nissinen sai sydämeni yhtyessään kantaani rationaalisen kuluttajan harhasta. Emme me kuluttajina oikeasti tee valintojamme mitenkään rationaalisesti vaan ihan yhtälailla ovat hyvät tarinat tärkeitä ja ostokäyttäytymistä ohjaa monimutkainen sekametelisoppa, jossa vastuullisuus on vain yksi luumu kiisselin joukossa.

Tori.fi kaltaiset toisen käden kauppapaikat ovat tärkeitä ja tekevät hyvää, kunhan siitä ei tule kierre, jossa konmaritetaan joka toinen kk ja joka toinen hankitaan uutta tilalle. Tässäkin piilee riskinsä, mutta vastuullisen kuluttajan aarreaittana ja hyvänkepeän omantunnon lähteenä Tori.fi toimii helppokäyttöisyydessään ja volyymissään. Sinne siis Second Hand kaupoille tavaroiden elinkaarta pidentämään. Kyllähän te tiiätte, että tavara tykkää, kun sitä käytetään ;)

Kokonaisen sydäntä lämmittää tällaiset keskustelunavaukset ja asioiden uudenlainen tutkailu yritysten taholta vaikka tiedämme, että työtä riittää vielä. Se mitä vaikkapa sinä voit tehdä on ryhtyä hybridikuluttajaksi ja ottaa jotain tarvitessasi hankintatapojen joukkoon käytetyn, lahjoitetun, vaihdetun ja saadun tavaran mahdollisuuden. Belk 1988 Journal Of Consumer Research lehdessä julkaistun artikkelin, Posessions and the Extended Self, mukaan "we learn, define and remind ourselves of who we are by our posessions". 

Olemme tavaroiden kanssa hieman omituisia joskus ja jotkut tarvitsemamme tuotteet saattavat tuntua vastenmielisiltä hankkia käytettyinä, mutta se on juttu minkä vastustus vähenee harjoittelemalla ja perustelemalla itselleen valintansa parhautta. Olemme sitä mitä omistamme ja tavaramme ovat osa identiteettiä kertoen meistä tarinaa. Käytetty tavara kertoo mielestäni, että sen hankkija on ajatteleva ja vastuullinen. Ei hassumpaa imagon rakentamista, vai mitä tuumit? Suhtautumistaan voi lähteä muuttamaan vaikka ynnäilemällä omaa hiilijalanjälkeä, jospa se antaisi pontta käyttäytymismuutokselle.

- Aino

Kiitokset Tori.fi aamiaiskutsusta, teksti tehty Hävikkiravintola Loopin loihtiman aamiaisen voimalla Artec 2nd Cycle Pikku Robertinkatu 4-6 auki to-pe-la. Mukana Suomen Luonnonsuojeluliitto sekä Sitra.

Antroblogin Tabufestivaali Helsingin taiteiden yössä

Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yö vietettiin eilen torstaina 24.8. Itse lähdin hieman sattuman kautta Antroblogin Tabufestivaaleille Marian sairaalan Start Up- keskukseen Maria 01:seen. Itseasiassa paikalle minut houkutteli Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken kirjan Mielen rajoilla — arjen kummat kokemukset (SKS) julkaisutilaisuus. Mieli ja toinen- monitieteisen tutkimusprojektin kotisivut selittävät mistä on kysymys.

Tabufestivaali toi antropologista näkökulmaa mielenterveyden tai mielensairauden kysymyksiin tieteen ja taiteen keinoin. Normaaliuden rajanvedon ja rajan valvonnan kyseenalaistaminen ja pohdiskelu on jännittävää. Yllättävän moni asia on meidän suomalaisessa, eli länsimaisessa, kulttuurissa mielensairautta, kun taas jossain toisessa kulttuurissa asian ajatellaan kuuluvan ihmisemielen normaalin akselille. Joitain piirteitä, kuten äänten kuulemista, voidaan pitää toisaalla lahjana, kun se meillä on DSM diagnostiikan mukaan erittäin painava oire. Festivaaliohjelman luennot ja puheenvuorot toivat monelaista näkemystä näihin aiheisiin.

Olemme kuunnelleet viime aikoina lastenmusiikkisatua Haapaneitty, mettäntyttö, Nemo 2011. Teoksessa yhdistyy kolmen taiteilijan työ. Arja Puikkosen myyttien ja metsäntarujen maailmassa liikkuva mukaansatempaava tarina, Kirmo Lintisen säveltämä elävä musiikki ja Kustaa Saksen upea kuvitus. Nämä luovat teoksen, joka vie huimalle seikkailulle keskelle salaperäistä metsää, jossa hiidet kaappaavat karkureissulle lähteneen Eino-pojan petollisiin häihinsä. 

Teos on itsessään hyvin monikäyttöinen ja lisäksi sanataidekoulu on tehnyt siihen rinnalle sanataidetehtäviä, joiden avulla sadun maailmassa voi käydä leikkimässä lapsen kanssa. Kirja on niin ihastuttava ja mukaansatempaava, että nuorimmainen liikuttui kyyneliin, kun taas pitkästä aikaa asetuimme kuuntelemaan tarinaa yhdessä. Satujen mielikuvitusmaailmassa viipyily lapsena on tervettä, normaalia ja kasvua tukevaa, mutta missä vaiheessa siitä maailmasta tulisi luopua tai taito kääntyykin haitaksi, epänormaaliksi ja eristäväksi. Ilman mielikuvitusta, luovuutta ja lapsen maailmaan astumisen taitoa tätäkään teosta tuskin olisi syntynyt tai olisi syntynyt jotain mikä ei liikuttaisi lasta kyyneliin tai lumoaisi kuuntelemaan hipihiljaa keskittyen, vaikka keskittyminen noin yleisesti ottaen tuottaa hankaluutta.

Meillä on erityisiä lapsia, herkkiä lapsia ja luultavasti jollain tavalla diagnosoitavia lapsia. Näistä en oikein vielä tiedäkkään kaikesta, mutta jollain mittareilla ovat kummallisia eivätkä sopeudu aina näihin yhteiskunnan vaateisiin. Normaalin ja poikkeavan rajaa tunnustellaan ja tutkitaan jatkuvasti. Siksi Tabufestareiden sanoma iski minuun melkoisella voimalla antaen vahvistusta sille intuitiiviselle oivallukselle, joka sisälläni on kytenyt kaitsiessani hieman "taiteellisia" lapsiani.

Sisälläni heräilevä kysymys liittyy siihen miten sosiaalinen ympäristö sietää erilaisuutta ja kokee tarvetta puskea yksilöitä muotin lävitse. Entäpä, jos teemme väärin sälyttäessämme vastuuta hieman normista poikkeavalle, jolla on jo muutoinkin tässä tuottavuuteen tähtäävässä yhteiskunnassa sopeutumista tai vastuu asetetaan täysin tämän normista poikkeavan vanhempien kannettavaksi? Erilaisuuden tunteen synnyttämä ahdistus ja lamaantuminen johtaa usein sosiaaliseen kyvyttömyyteen ja väliinputoamiseen, joka voi laajentua koskemaan koko erityislapsen perhettä. 

Voisimme huomattavasti helpottaa ahdistusta ja kyvyttömyyttä, aivan yksinkertaisilla tavoilla. Ehkä meidän tulisi laajentaa omaa näkemystämme normaalista ja antaa sille hieman enemmän väljyyttä. Kehittää moraalista mielikuvitusta, kuten Tuomas Vesterinen luennossaan esitti. Kehittää erilaisuuden sietämistä ja hyväksyntää, siten ettei niin moni tuntisi itseään ulkopuoliseksi ja jotenkin kummaksi.

Vesterinen oli sitä mieltä, että evoluution näkökulmasta erilaisuudesta on ollut hyötyä ja samalle linjalle asetun itsekin. Mielestäni erilaisuuden kohtaaminen ja sen aiheuttamien sisäisten tunteiden tarkastelu pistää meidät kasvamaan ihmisinä. Samalla tavoin kuin pidämme huolta luonnon monimuotoisuudesta tulisi meidän pitää huolta myös taiteiden, kulttuurin ja ihmismielen monimuotoisuudesta. Äitinä en edes pystyisi valitsemaan toisin, minun on vaalittava sitä monimuotoisuutta minkä olen saanut ja rakastaa ehdoitta. Omaishoitajaäidin duuni ei ehken olekaan niin raskasta tai kummaa, kun sitä tuolta kannalta ajattelee. 

Minulle on annettu mahdollisuus tutustua ihmisyyteen ja ihmiseloon laajemmasta ja syvemmästä perspektiivistä ihan päivittäisessä arjessa ja se on muokannut minua. Se on muokannut niin paljon, että sen huomaa. Uusia yhteyksiä syntyy, uutta oppia, tietoa ja tietoisuutta jaetaan yllättävissä kohtaamisissa. Maailmani on laajentunut hurjasti ja se on oikeasti todella kiehtovaa vaikka siihen päästäkseen onkin joutunut sietämään melkoisia asioita. 

Monet ennen tärkeinä pitämäni asiat ovat menettäneet merkityksensä ja jäljelle on jäänyt jonkinlainen kiteytynyt oivallus siitä mikä täällä pallolla tallatessa oikeasti on merkityksellistä. En luultavasti ajattelisi ympäristöasioista ja oman pienen tekoni vaikutusmahdollisuuksista samoin, jollei minulla olisi lapsiani ja elämänhistoriaani. Se vain ei mene niin, että voisimme jotenkin loputtomasti muokata jälkeläisiämme, joissa ei lopultakaan ole mitään syytä, väärää tai vikaa. Koen, että mahdollisuutemme vanhempina ovat paremmat, jos yritämme vaikuttaa ympäröivään kulttuuriin, ympäristöön ja yhteisöön.

Vesterinen heitti ajatuksen, että entäpä jos ADHD ja Asperger ovat kuin vasenkätisyys 1800- luvulla? Ehkäpä meidän tulisi luoda "ramppeja" ilman leimaa, hän jatkoi. Ymmärsin sen tarkoittavan sitä, että jospa meidän tulisi muokata vaikkapa koululuokkiamme tai tilojamme ja auttaa erilaisella neurologisilla komboilla varustettuja yksilöitä tässä yhteiskunnassa. Aivan kuten nykyään valmistetaan niitä vasenkätisten saksia ja otetaan vasenkätisyys huomioon ergonomiassa. Jos vaikka lopulta pääsisimme siihen tilanteeseen, että on vain erilaisia yksilöitä, ei huonompia tai parempia yksilöitä.

Tuomas Vesterisen luento noudatteli melkolailla hänen kirjoittamaansa Antroblogin kirjoitusta - Onko normaalia olla mielisairas, tammikuu 2017.

- Aino

Kun Flowsi on jotain muuta kuin muiden

Käväisin eilen Suvilahdessa Flow festivaaleilla. Tarkoitus oli syödä hyvää ruokaa ja kuunnella hyvää musiikkia. Ruokapuoli onnistui yli odotusten, vaan muun tarjonnan kanssa löysin itseni törmäyskurssilta sisäisen flowni kanssa.

Otin vain kaksi kuvaa. Olisi ollut vaikka mitä ikuistettavaa, mutta en osannut. Yritin selviytyä. Etukäteen olin ajatellut, että kuuntelen keikkoja etäämmältä ja yritän vain pysähtyä ja istuskella hiljaa enkä aseta tavoitteita olemiselle tai tekemiselle.

Ihmisten määrä tuli yllätyksenä. Niin se aina tulee. Pidän ihmisistä, ei se sitä ole, mutta kulutan itseni yrittäessäni ennakoida jokaisen liikkeitä, liikeratoja, kulkusuuntia ja olemista ympärilläni. Yhtä vähän kuin haluan, että minua tuupitaan, tönitään ja kosketetaan, haluan töniä muita, mutta koska olen melko kömpelö noissa väkijoukoissa ja melkoisen ahdistunutkin näemmä, kompuroin helposti. Usean tunnin yhtäkkinen kontaktointi satojen ihmisten kanssa on kuluttavaa. Niin paljon kasvoja ja ääniä, puheen pätkiä, sitä musiikkia, hajuja, makuja..

Ehdottomasti suosittelen Flow festejä, jos yhtään kiinnostaa. Hurjasti mielettömän hienoa porukkaa, iloisesti pukeutuneita ihmisiä, mielenkiintoisia ihmisiä, mielenkiintoisia artisteja ja astetta parempaa ruokaa. Monta astetta parempaa ruokaa itseasiassa. Kaikilla kojuilla oli vegaanisia vaihtoehtoja. Itse kävin kokeilemassa Ondan Peafel- annoksen, jossa oli hernepyöryköiden lisäksi kukkakaalia ja kanttarelleja jonkun aivan tajuttoman hyvän ja paksun kastikkeen kanssa. Pyöryköiden koostumus ja kastikkeen kermaisuus.. Täydellinen.

Söin myös Meze combon myöhemmin sekä 3kaverin suklaa-toffee jäätelöä ja molemmat upposivat liiankin hyvin. Ruokailu ja juomailu oli toteutettu melkolailla kautta linjan kompostoitavilla lautasilla ja aterimilla. Tosin minulla oli mukanani oma kevyempi Zero Waste- kattaukseni. Kippoa en ottanut mukaan, mutta juomapullon, haarukan ja kankaisen lautasliinan kyllä. Oma kahvikuppi olisi ollut vielä hyvä, nyt jäi kahvit juomatta.

Festaritaidetta ja nähtävyyksiä

Kävin koluamassa Aalto yliopiston oppilastyönä tehdyn pienen Kokoon-talon. Mieheni ei ihastunut, mutta minä voisin kuvitella itseni asumaan sellaiseen jonnekin metsän keskelle täysin irti verkosta, off-grid- tyyliin. Kuinka yllättävää minulta.. Kokoon-taloa olen ihastellut You Tubessa aiemminkin kuten lukuisia muitakin Tiny House tai Tiny Living- juttuja. 

Pidin myös todella paljon Juhana Moisanderin vangitsevasta Leak-videoteoksen, joka oli itselleni tervetullut pakopaikka kaiken keskellä. Valo- ja videotaidetta näkyi monessa muodossa niin lavoilla kuin lavojen ulkopuolellakin. Erityisen säväyttävän kokonaisuuden sai aikaan Aphex Twin. Oli melko huisia päästä viimein näkemään James livenä.

Melkoiset festarit. Ainutlaatuista, mutta itselleni myös totaalisen kuluttavaa. Lopulta mittani tuli täyteen Lana Del Reyn aikana ja odottamani London Grammar sai jäädä meidän joukkueen suunnatessa väljemmille vesille ja kotia kohti. En ymmärrä miten jonkun hermosto kestää tuollaista monta päivää. Itselleni tuli ikävä mustikkametsää tai pitkää, hiljaista kävelylenkkiä autiolla saarella. Ehkä ensi kerralla sovimme treffit joogaretriittiin. Vai voiko tämmöisissä tapahtumissa ja ihmisjoukoissa pärjäämistä harjaannuttaa jotenkin?

- Aino