Kokonaisen Älä Hanki Mitään 2017- haastepäivitys kattaen elo- ja syyskuun

Älä Hanki Mitään vuoteni 2017 alkaa olla loppusuoralla, lokakuussa mennään jo. Melkoisen käsittämätöntä. Vähänpä osasin aavistaa tammikuussa haastetta muotoillessani, että parisuhteeni ja näin ollen suuruusperheeni tulisi hajoamaan ja ajankohtaiseksi tulisi muutto lapsellisen sinkkunaisen omaan kotiin. 

Minimalistina olen jo aikoja sitten luopunut valtaosasta turhia tavaroitani ja koska elin suhteessa ei-minimalistin kanssa niin oli selkeää, kenen tavaroista karsitaan. Muuttokuorma ei ollut suurensuuri. Elämäni ehkä helpoin muutto ja meni parilla autollisella oikeastaan puolikkaan päivän aikana. Tavaratkin löysivät paikkansa jotakuinkin yhdessä illassa. Tyttöjen Ikeasänkyjen syy, että siihen tärvääntyi niinkin paljon aikaa.

No, mutta mitenkäs sitten haasteeni voi? Sänky olisi ollut kiva, mutta sen sijaan nukun jännän varovasti taitettavalla varavuoteella, jonka olemassaolon olin unohtanut ennen muuttoa ja tarvittaessa tietty koisitaan lattialla. 

Valurautaisen paistinpannun kävin ostamassa sillä ruuanteko pelkällä kahdella kattilalla on haasteellista. Tein hankinnan uutena. Se oli harkittu päätös vaikka luultavasti olisin saanut paistinpannun myös käytettynä. 25 vuoden takuu ja välitön saatavuus veti joitain mutkia suoriksi. Listataan hankintoihin vielä ystävältäni saadut keittiöveitsi, pari puulastaa sekä europistokkeet kattolamppuihin, mutta nämä kaikki menee kodin- ja sitäkautta perheen hankintoihin,  oma henkilökohtainen lakkoni pitää edelleen. 

Sängyn hankinta itselleni on kyllä melko paha houkutus.. Miten lie siinä käy. Pyykinpesukone me tarvitaan myös.

- Aino

Ruokahommat Zero Waste tyyliin käsittävät ennakointia ja valmistelua

Suurin osa talouden roskasta muodostuu ehdottomasti keittiön puolella. Ruokapuoli tuottaa varsinkin sitä muovijätettä ja sen vähentäminen on oikeasti haastavaa. Sitä ei kukaan kiellä. Haastavuuden yksi osatekijä on mielestäni tämä vallitseva ruuanlaittokulttuuri, työn uudelleen rakentuminen ja arjen pirtaleisuus. 

Tästä arjen muutoksesta on tehty kattavaa tutkimusta ja samalla on huomattu perheiden ruokailutottumuksissa ja sitä kautta ruokaostoskäyttäytymisessäkin muutosta. Elämme aikaa jolloin on vähän kiire koko ajan, perheen sisällä tullaan ja mennään, on töitä, harrastuksia, velvoitteita. Tämä johtaa siihen, että kaupassa käydään useammin, ostetaan vähemmän ja nopeammin valmistettavaa. Yhteisiä ruoka-aikoja ei välttämättä ole eikä ruokaa tehdä yhdessä niin paljoa. 

Suunnitelmallisuus ja ennakoiminen on vaikeampaa, koska erilaiset velvoitteet vaativat reagoimista yhä nopeammalla tahdilla. Olemme kiinnisaatavissa puhelimitse tai sähköpostitse päivän tai jopa muutaman tunnin varoitusajalla. Hyppyytettävissä koko ajan tai siltä se ainakin tuntuu. Miten lie ennen saatu väkeä kiinni kotoa lisävuoroihin töihin tai järjestetty tapaamisia tunnin varoitusajalla? 

Kiihtyvän tahdin todellisuus ja sen tuottamat ongelmat ovat hieno markkinarako. Kaikenlaista hieman hintavampaa pikalounasta, einestä ja take awayta löytyy vaikka kuinka. Näihin liittyy melko pitkälti jätteettömyyden eli sen Zero Wasten kannalta se kaikista kettumaisin juttu. Sille tielle haluavan on hiukka pakko opetella pois nois valmisjutuista. On osattava ostaa pelkkä kukkakaali ja ihmetellä sitä huuli pyöreänä, että mitäs tästä tekaisisin. Eikä se riitä, että kerran teet, koska huomennakin on syötävä ja huomenna ei ehdi keittämään uutta keittoa. 

Tarvitaan puolivalmisteita, että pysyy tässä menossa mukana, mutta kun luonto ei oikein antaisi periksi ostaa muovipussissa pakastettua kukkakaalia tai myöhemmin talvella muoviin pakattua tuoretta, niin sitten on lyötävä sitä itse pakkaseen lasitölkissä. Tätä se Zero Waste arki melko pitkälti on tai olisi, jos aina viitsisi. 

Kausituotteena kukkakaalia sai näin syksyn alkuun ilman mitään paketteja 0,99€ hintaan. Ostin hiton paljon. Tein curry-kukkakaalikeittoa, keitettyä kukkakaalia sekä kukkakaalipyrettä pakkaseen. Siinä lomassa leivoin leipää koska tänään oli semmoiselle aikaa. Nättejä kuvia ei ollut aikaa ottaa 😆 Eilen tein pähkisaania (vegaaninen parmesaani) sekä maapähkinävoita isot satsit. Ostin Punnitse & Säästätsätsä valmiiksi paahdettuja, kuorittuja maapähkinöitä vähän sillä mielellä, että oion tuossa maapähkinävoin teossa, mutta ei kannattanut. Tuli ihan hirveen makuista, en suosittele eli itte pitää pahtaa ja kuoria ne pähkinätkin jatkossa.

- Aino

Lentomatkailun maagiset luvut

Aikuiseloni aikana olen lentomatkaillut viidelle (5) lomalle Eurooppaan. Sitä ennen meni 20 vuotta ettei tullut käytyä missään. Lapsena kävin Kanarialla ja teininä lensin Sveitsiin töihin. Pidän lentämisestä. Avoimesti tunnustan, että saan nousukiidoista ja laskuista kiksit, tykkään tuijotella ikkunasta ulos ja torkkua koneessa lyhyillä lentomatkoilla. Pitkistä ei ole kokemusta. Kuljetuksen, liikenteen ja matkailun hiilipäästöt ovat maailmanlaajuisesti valtavat. Melko hyvin alkavat nämäkin jutut olla tiedossani, vaikkakin edustavat ekoilussani sitä kartoittamattominta kenttää. Opiskeltavaa riittää!

Lentomatkailun hiilijäljen hyvittäminen

Yksisuuntainen lento Helsingistä Barcelonaan aiheuttaa 1 303kg CO2 päästöt eli edestakainen matka tuplasti tuon. Omien lentojensa päästötaakat voi laskea vaikka Atmosfairin laskurilla ja hyvittää lentämisen päästönsä siellä. Tässä linkki Atmosfair.de. Sivuilla kerrotaan lentomatkailusta laajasti, siellä vinkataan, että mitkä lentoyhtiöt on vertailussa vähäpäästöisempiä ja selostetaan miten hyvitysjärjestelmä toimii. Kannattaa ehdottomasti kaikkien lukaista.

60€ saan Barcelonan lentojeni hiilet hyvitettyä, 48 € menee Rooman lennon hyvittämiseen. Melko nopeasti laskeskelen kaikkien ikinä lentämieni matkojen hyvitykseen menevän summan. Halutessani pystyn viherpesemään lentomatkojeni CO2 päästöni tuon standardoidun sekä sertifioidun palvelun kautta. Voin vaikka ostaa lahjaksi jollekin läheiselleni tämmösen hiilihyvityksen tai joku voi siitä repäistä minulle sopivan, aineettoman lahjan.

Mutta mutta.. kuuluuko rivien välistä itseironiaa? Mitäs tuumaat, hiljentyyköhän Kokonaisen omatunto täysin tämmöisellä? Hieman paremmalta tuntuu, että voin kans esitellä tämmöistä palvelua muillekin ja herättää mielenkiintoa, lisätä tietoisuuden tasoa ja valistaa, vaikkakin teen sit itse ekomokia siinä missä muutkin. Viherpesu on edelleenkin viherpesua.

 Hetkessä elämistä

Yhdessä hujauksessa meni parikymmentä vuotta etten lentänyt minnekään. Enkä matkaillut noin muutenkaan jokuista auto- ja laivamatkaa lukuun ottamatta. Nykyäänkään en ilman miestäni matkustaisi. Pikaiset visiitit Euroopassa ovat meidän parisuhdeaikaa ja aikuislomailua. Pikaiset siksi, että töiden, lasten harrastusten, kisamatkojen ja muiden velvoitteiden keskeltä, vapaiden päivien raivaaminen kahdenkeskiselle olemiselle on välistä työn takana. Olemme olleet onnekkaita ja päässeet nyt hyvin irti arjesta tukiverkkomme avulla. Ensi vuosi voi olla toisenlainen ja on elettävä nyt, hoidettava parisuhdetta nyt, annettava aikaa toisille nyt ja aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. 

Voisimme odotella niitä päiviä, että pääsisimme matkustamaan hitaasti maata myöden junalla tai pyöräillen hiilipäästöjä säästäen, mutta niitä päivä ei välttämättä koskaan tule. Mieheni menetettyä ensimmäisen vaimonsa on ajatus asioiden väliaikaisuudesta hänen mielessään kirkkaana. SittenKun- elämä tuntuu rikolliselta valheelta. Itse näen tämän myös selkeänä ohjenuorana tekemisissäni. SittenKun- on vaarallinen ansakuoppa, älä mene sinne.

Koska meillä on vain tämä hetki, niin teemme elämässämme niitä asioita, joista iloitsemme ja jotka luonnistuvat meiltä helposti. Koska olemme vain nyt, valitsen tien, jolla muutan toimiani ekologisemmiksi päivä päivältä aloittaen niistä muutoksista, jotka tulevat kuin luonnostaan. Sillä ne toimet jäävät elämään, niistä tulee rutiini ja niiden kautta tekemäni muutokset synnyttävät isomman vaikutuksen kuin, jos yrittäisin väen väkisin muuttaa yhtä tekijää elämässäni riutuen ja välillä epäonnistuen siinä. En tavoittele mahdottomia vaan mahdollisia.

Itsekuria ja tahdonvoimaa

Tavoitteet ja toimet tulevat olla saavutettavissa, niissä pitää pysyä ja niihin sitoutua. Sitoutuminen on helpompaa, kun muutos ei ole ylivoimaisen vaikea tai raskas. Siksi jokainen pieni askel on tärkeä. Se synnyttää positiivista tahtoenergiaa, jonka avulla teet seuraavan hyvän tekosi ja sitten taas seuraavan ja seuraavan. Tahtoenergiaa meillä on rajallisesti, siksi on nopeasti saatava asiat rutiineiksi, ettei niitä tarvitse tahdonvoimalla tehdä.

Lentomatkailemme jatkossakin jossain määrin. Lentäen pääsemme nopeasti pois arjesta ja tutustumaan eri kulttuureihin, kieliin ja historiaan; meille pariskuntana mieluisiin ja kiinnostaviin juttuihin. Tahdonvoimani ei riitä sanomaan miehelleni ei, siinä kohden, kun hänen impulssiivinen luonteensa on jo hankkinut lentoliput, varannut hotellin ja järjestellyt lapsille hoitajan. 

Olennaisen äärelle tai ainakin sitä kohden

Reissussa vältämme muovia, lajittelemme roskat, kieltäydymme turhasta, suosimme luomua, lähiruokaa, lähiviinejä ja syömme kumpikin vegaanisesti paikallista, eettistä yksityisyrittäjyyttä tukien. Lentämisen hiilijalanjälkemme voimme hyvittää palvelun kautta ja lentomatkailun päästöistä tietoisena haaveilemme myös pyörä-, juna- ja patikkareissuista pitkin maailmaa, mutta juuri nyt meillä ei tunnu olevan sellaiseen resursseja. 

Vähentääkö tämä yhtäkään lentämisestämme aiheutunutta päästöä? No ei. Onko viherpesua, selittelyä ja itse itsensä huiputtamista? No jokseenkin kyllä. Ja oliko sitä elämässä muutakin kuin oman hiilijalanjäljen kyttääminen tai vielä parempaa, jonkun toisen jalanjälkien ääressä kauhistelu? Niin ja oliko se niin, että minun viisi edestakaista lentomatkaa, näin ekoasioista tietoisena, veti sitten kaiken muun tekemiseni täysin turhaksi ja tekemättömäksi ja että niiden vuoksi minulla ei mitään hyvää sanottavaa olekaan? Ai niin, nuo lapsetkin vielä. Linkolalaisen aatteen ja viimeisimmän tutkimuksen mukaan olen syyllistynyt mitä raskaimpaan ympäristön tuhoamiseen. Ipanaisiakin on viisi (5), joten ihan pitäis tässä nyt hiljaa olla ja hävetä omaa olemistaan miettien, että millä ilveellä tungen nuo rötkäleet takaisin kohtuun. Hankalaksi menee, varsinkin nuiden veijareiden kohdalla, jotka eivät ole omastani syntyneet.

Vaan jospa me päädyttäis takaisin rakentavalle polulle. Mietitään niitä keinoja joilla eloamme ekoistamme ilman, että se tuottaa meille liiallista ahdistusta ja pahaa oloa tai syyllistää muita. Sillä minä uskon, että vain semmoselta polulta käsin saamme aikaan merkittäviä pysyviä vaikutuksia ja murramme välinpitämättömyyden muurin. Välinpitämättömyys on kaiken kattavasti ainoa oikea iso ongelma, johon meidän pitäisi kohdistaa yhdessä voimamme. Siksi tämän blogin nimi on Kokonainen Elämä Edessä eikä esimerkiksi Hiilijalanjälki nolla.

Elämän kuuluu olla oman näköinen, mielekäs kokonaisuus. Silloin, kun olemme tasapainossa itsemme kanssa, tyytyväisiä ja hyvinvoivia, on meillä repussa enemmän satsattavaksi tahdonvoimaa kohti parempia valintoja ja katseemme siirtyy kuin itsestään omasta navasta ympäristöömme. Meillä on lupa nauttia tästä matkasta, jota elämäksi kutsutaan.

- Aino

Lue lisää Atmosfairin hiilijalanjäljen hyvityskeinoista sekä standardeista.

Digipaastoilun yllättävä loppu

Vilpittömän aikomukseni mukainen, vähintään viikon mittainen, digipaastoiluni sai yllättävän lopun. Alkujaankin koko viikko meni jokseenkin toisin kuin olimme ajatelleet. Kesälomareissailu sukuloimisineen päättyi yllättäen lapsukaisen alkaessa keskiyön hujakoilla oksennusputkensa. Vietin leppoisasti reissun viimeisen yön kylpyhuoneen lattialla, patjan jalkopäässä nukkuen, pyyhe peittonani, kun kaikki muu oli jo lentävässä kaaressa kukitettu. 

Onneksi oli lattialämmitys! Se jaksoi pitää hermot ja kielen kurissa vaikka hieman ehkä ärsyttikin, kun mahanesteet eivät millään meinanneet osua löylykiuluun. Ainoa käden ulottuville sattunut hiukka isompi astia yökkimistä varten.

Seuraavana aamuna lähdettiin pakosta ajelemaan kotiin ja toivottiin sormet ristissä, että kukaan ei oksenna autossa. Kotona saimme huomata kodinkoneiden hive mindin tavoittaneen pyykinpesukoneen ja viime viikolla rikki mennen kiukaan jälkeen myös astianpesukoneen, joka teki tenät. Onneksi teki, sillä koneen alle oli jo muodostumassa lätäkkö. 

Hei, mut kaiken keskellä mulle viestitteli Helsingin Sanomien toimittaja ja teki haastattelun! Kuvaaja kävi ottamassa kuvia ja jossain kohdin Kokonainen tullaan mainitsemaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Minua jututettiin muovista ja muovittomuudesta, ylläri. Muoviroskasta ilmestyikin juttu Hesarissa jo tässä loppuviikosta ja lisää on siis tulossa jossain vaiheessa. Melekosta. 

Kuva Plastic Free July

Kannatti eksyä väsyneenä, nuhjuisena ja vanhasta tottumuksesta sähköpostin pariin vaikkei niin olis saanu tehdä, noin paastoilumielessä.

- Aino

Digipaaston avulla kiinnittymistä olennaiseen

Kyykistelin tuolla lähimetsässä toissapäivänä ja keräilin kesän ensimmäiset mustikat. Siellä sitä taas mettässä kirkastui ajatus, kun harmittelin, ettei tullut puhelin mukaan, että olisin ottanut teille vähän kuvia mustikoita notkuvista varvuista. Miten älytöntä. Meette ite mettään ja katsotte. Vitamiinit ja muu hyvä ei imeydy rupuista kuvaani katsoen vaikka se saattaa jollain tavalla mieltä lämmittääkin.

Miusta yksi maailman ihanimpia asioita on, kun olemme koko perheenä koossa ja teemme jutuja lasten ehdoilla. Siihen ehdollisuuteen kuuluu hyvin ehdottomana digipaasto ja vempeleettömyyden terveellinen vaikutus yhteiseloomme, vuorovaikutukseen ja latautumiseen perheenä. Tämäpä tarkoittaa käytännössä sitä, että sometteluni taukoaa noin viikoksi ja yritän pitää itseni poissa kaikista kanavista. 

Kokonaisesta löytyy yllin kyllin kaikenlaista luettavaa viikon ajaksi. Tässä kesän aikana olen ehtinyt päivittelemään joitain vanhojakin tekstejäni ja laitellut hieman uusia kuvia vanhoihin kirjoituksiin ja sen semmoista. Äärettömän hersyvästä ja koukuttavasta 😜 Kokonaisen sisällöstä huolimatta toivon, että lähtisit paastolle kanssani. Erityisesti, jos huomaat miun tavoin kurkottavas ensimmäisenä aamulla älypuhelinta sängyn viereltä tai tarkastelevasi jatkuvasti eri sosiaalisen median sovellusten limputuksia ja kilinöitä. 

Rooman matkan ajaksi latasin Facebookin puhelimeeni, että saisin tehtyä ajastamieni kirjoitusten jakoja eri kanaviin, mutta nyt poistan Facebookin kännykästä uudelleen. Puhelimeen jää vain Spotify ja Podcastien kuunteluun käyttämäni sovellus. Aion keskittyä keskusteluihin ja nuhjuamiseen lasteni, mieheni ja lähimmäisteni kanssa. Toivon mukaan saamme Taru Sormusten Herraa luettua joitain satoja sivuja eteenpäin ja syötyä järjettömät määrät herneitä ynnä mansikoita.

Jollei sinulla ole tämmöistä ongelmallisuutta näiden blogien, twiittereiden, instojen ja lärvystimien kanssa niin suosittelen näitä:

Minimal Waste pakkaushommia

Kemikaalit ympäristössämme

Vesipaasto juttua

Kasoittain hyvää katsottavaa

Konetiskiaineen korvikekokeilut

Mus mus, pus pus. Palataan taas! 😘

- Aino

Astetta haastavampi perhearki

Suuruusperheen palloja pyöritellessä elämän lottoarvonta antoi meille viisi toisistaan täysin erilaista lasta. Yhteensovittaminen on ajoittain hankalaa ja sisarussuhteiden kanssa on tehty paljon töitä. Joitakin asioita on saatu toimivammaksi ihan konkreettisilla muutoksilla; on riittävän isoa pöytää, sääntöjä, vuoroja, huonejärjestelyitä ja sen sellaista. 

Isoin osa tehdystä työstä on kuitenkin näkymättömissä ja käsittää sellaisia asioita kuin miten toisista puhutaan, millä sanoilla, ilmaisuilla, äänensävyillä ja eleillä. Yhteentörmäyksiä ja protestoimisia vanhempien epäreiluilta tuntuvista interventioista silti syntyy. Nämä räjähdykset ilmenevät usein varsin kekseliäinä tempauksina, joiden jälkiä monesti paikkailen.

Eräs erityisen idearikas ja temperamenttinen uniikkikappaleemme on saksien kanssa varsin liukas. Näinpä löysin itseni taas kerran kursimassa tavaroita kokoon. Onneksi pysyy neula ja lanka hyppysissä eikä esimerkiksi noista Hello Kitty tossuista juurikaan huomaa, että näppärästi on saksittu varsiosa täysin irti ja vielä lisätty kätilölle haastetta hapsuttamalla irtisaatu kappale tuhannen p*** päreiksi. Vaan on sitä vaativampaakin kursittu onnistuneesti.

Hermot olivat aivan toisella tapaa koetuksella, kun rauhoittumispaikaksi juuri hankkimamme säkkituoli sai saksista osumaa. Talvi tuli keskelle lastenhuonetta ja kyllä multa silloin pääsi itku. Vedin huoneen oven kiinni, kävin noukkimassa tekostaan häpeämään karanneen riiviön pihalta ja julistin porttikiellon styroxpalleroilla kuorutettuun makkariin. Ovi avattiin vasta, kun mies tuli kotiin, otti kopin vahtimistyöstä ja minä painuin kahvikupin ynnä imurin kanssa siivoushommiin.

Jokusen aikaa katselin silvottua säkkituolia tuossa makuuhuoneemme nurkassa kunnes uskalsin ryhtyä testailemaan ompelukoneen käyttötaitoani sen kanssa. Onneksi oli se onnistunut kokemus niiden talouslappusten kanssa plakkarissa niin uskalsi ottaa hitusen isomman haasteen vastaan. Kyllähän se alkuun hirvitti. Säkin tekstiili on todella paksua ja sisältä muovitettua. Pelkäsin, että katkon kaikki ompelukoneen neulat ja olisinko enää siinä kohdin osannut tehdä asialle mitään?

Säkkituolista tuli kaiken kaikkiaan varsin siisti ja ihan käyttökelpoinen. Ompelin siihen taitoksen, jota vahvistin jokaisessa välissä ja vielä moneen kertaan, ettei vaan kävisi ohraisesti sen kanssa. Katuvainen Saksikäsi Edward oli niin tyytyväinen, että sain osakseni loputtomia halauksia, rakkaudenjulistuksia sekä vuoden äiti palkinnon. Ei kuulemma enää tee toisten hölmöyksiä. 

Ei niin, sillä mie julistin itselleni viikon kesäloman ja takavarikoin sakset.

- Aino

Vuosi sitten tehtiin muuttoa ja jännitettiin uuden työn aloitusta

Vuoden aikana on tapahtunut uskomattoman paljon asioita. Pää menee lähes pyörälle, kun sitä kaikkea miettii. Viime päivien hiljentyminen yhdessäoloon ja ihan vain löhöily kotona lasten kanssa pelaillen, on tullut tarpeeseen. Kävinpä torkkumassa metsässäkin, auringossa lämmenneen kallion päällä pötkötellen, kun reissukaverin leikin seuraaminen rentoutti mukavasti. 

Tasan vuosi sitten hyvästelin entisen työpaikkani ja työtoverini Pirkanmaalla kukkasten kera. Olin lähdössä Juhannusviikonlopun jälkeen töihin Helsinkiin Kätilöopistolle. Vuoden takainen juttu jäähyväisistä löytyy täältä. 

Entisen kodin kukkamaita ja perennoita on kyllä kieltämättä ikävä. Erityisesti pioneja. Tänä vuonna ei sellaisia täällä uudessa kodissa ole vielä luvassa. Nyt nautitaan sitten lupiineista, mitä niitä nyt vielä pihamaalla kasvaa. Toivonmukaan ovat ensi vuonna saatu jo hävitettyä vaikka hirmuisen kauniita ovatkin koristamassa kattauksia tai vanhaan sinkittyyn kastelukannuun aseteltuna.

Lupiineista saa näyttävän keskipisteen kattaukseen

Kankaiset liinat pääsivät kattaukseen

Niin kuin on hyvin erilainen kukkaloisto niin on erilainen meininkikin kuin viime kesänä. Aivan toisenlaiset haasteet. Vaan just nyt haasteena on mahduttaa vielä yksi ateria napaan :) Päätettiin Juhannuksen osalta keskittyä olennaiseen ja jätettiin menot ja humputukset toiseen kertaan. Esikoisella iski liian paha haketusstressi takapihan työmaallaan ja pienin taas on ollut kohta viikon kesäflunssassa. Mitäpä sitä turhia paineistamaan kaiken maailman menoilla, kun kotona on hyvä olla.

- Aino 

Lupiineja vanhaan kastelukannuun aseteltuna

Helpotuksen kyyneliä

Kirjoittelen lähinnä kaikenlaista ekohommaa ja roska-asiaa muun hömpötyksen ohella, mutta en ole varsinaisesti avannut juuri mitään elämäntilanteestamme. Eilisenkin minun oli tarkoitus kirjoitella kepeän humoristista haastepäivitystä toilailuistani hajoilevien riepujeni keskellä, sen sijaan löysin itseni vollottamasta vähän väliä. Itku tuli helpotuksesta. Siitä, kun olen niin hemmetin kiitollinen ja huojentunut, että Espoon kaupunki myönsi minulle omaishoidontuen.

Valtava paino putosi harteilta. Päätöstä lukiessani pääkoppaan iskostui se fakta, ettei syksyllä tarvitse sittenkään kamppailla koulun aloituksen ja töitteni yhdistämisen kanssa, vaan saisimme rauhassa katsoa nyt ensimmäisen luokan aloitukset ja pärjäämiset ynnä muut mahdolliset kipuilut. Vaikuttaa vahvasti siltä, että pelkkä arjen keventyminen on tehnyt ihmeitä ja suunta on kevään mittaan ollut koko ajan parempaan. 

Viime syksy, vuoden vaihde erityisesti sekä alkuvuoden ensimmäiset kuukaudet olivat melkoista hyrskyn myrskyä. Oli vaikeaa jättää työt ja hyvästellä työkaverit tammikuussa. Kirjoittelutkin roikkuivat enemmän ja vähemmän tauolla. En oikein tiennyt mistä kirjoittaa ja miten. Jokin osa minusta olisi halunnut, ja haluaisi edelleenkin, sepostaa koko kivikkoisen matkamme ihan jo siksi, jos joku blogiini eksynyt saisi tästä vertaistukea. Isoin osanen kehoittaa kuitenkin vaikenemaan enimmistä, sillä asiat ovat niin monisyisiä, niihin liittyy paljon häpeää, leimautumisen riskiä ja arkoja haavoja, joita nuoleskelen mieluummin itsekseni tai jaan hyvin suppealle joukolle.

Omaishoitajan statuksesta olen todella ylpeä ja siksi tirskahdan itkuun asiaa miettiessä. Meidän harjoittaman kotoilun katsottiin olevan tarpeellinen ja riittävä tuki lapselleni ja hänen uskotaan tulevan parempaan kuntoon ihan vain sillä, että saa olla äitinsä hoidossa. Saatava korvaus ei rahallisesti ole suuri, mutta on se sentään jotain. Status merkitsee minulle sitä etten päivittäin mieti sitä miten selviän, mistä hankin töitä tai mitä töitä ja millä ehdoilla. Minkä duunin pystyisin meidän tilanteessa edes ottamaan vastaan?

Tämä prosessi on vaatinut lukuisia hakemuksia, arviointeja, palavereja, uusintahakemuksia, lääkärinlausuntoja, valitusten laatimista, pitkää pinnaa ja ylettömän paljon uskoa tulevaan. Ajoittain on tuntunut, että tässä puserretaan ihmistä hieman liian tiukalle jo muutoinkin haastavassa tilanteessa. Päätöstä joutui odottelemaan useita kuukausia, mutta nyt se vihdoin tuli. Olipa vielä nuijittu pidemmäksi aikaa kuin edes uskalsin toivoa. Vastauksen myötä saan jättää useiksi kuukausiksi tuon hieman ylimääräiseltä tuntuvan rumban: keskittyä lapsiin, kotiin sekä kaiken vastapainona toimivaan kirjoittamiseen. Jo sitä sietääkin vähän kyynelehtiä helpotuksesta. Kokonainen, ehjä Elämä, Edessä vielä jokin päivä.

- Aino

Riita ruohonleikkurista erätauolla

Näin se vain on monenmoista avuliasta vinkkiä tullut ruohonleikkurin hankinnasta puhjenneeseen parisuhderiitaan. Tai mikkään riitä ole, sellaista eriävien mielipiteiden päästelyä ilmoille tavallista kipakammalla äänensävyllä korkeintaan. Nopeasti jutun juoneen tästä.

En vain millään haluaisi polttomoottorikäyttöistä leikkuria sillä se a) haisee b) ääntelee c) pilaa puutarhan antimet.

Hommaan tuli joka tapauksessa pieni erätauko sillä pyykinpesukone laukesi. Ei mitään katastrofia kummempaa. Oltiin jonkin aikaa, eli pari päivää, ilman pyykkihommia ja ahdistus lähenteli valtavaa. Hikistä juoksuvermettä, jalkapallorompetta ja muutaman neidin hemppeiden vaihtotahdilla likavaatekoppaan kasaantunutta sisältöä just niin paljon, kuin kaapeissa on alkujaan puhdasta. Minimalistin vaatearsenaalilla parin päivän pyykkäysvaje menee juuri ja juuri pesuväliä venyttäen. Uusi kone on tuloillaan. Se ei ole mikään tingittävä juttu 7 hengen perheessä piste.

Ruohonleikkuri taasen on. Tilanne on tällä hetkellä semmoinen, että vanha kone pelittää vaikka kamala onkin. Itse vieläkin kuvittelen, lannistavahkosta kommentoinnista huolimatta, että sellainen mukava työnnettävä, hiljainen kaveri olisi meille passeli.

Ihan pikkiriikkisen tässä näpäyttelen keskivartalolihavaa perusmiestä vinkunoista, kun "on niin raskas työnnettävä" ja "sielunvihollinen" se sellainen puskuvempele. Ei kukaan väittänyt, että työnnettävä aparaatti mikään helppo tai kevyt olisi ja miksi sen pitäisi olla? Olisin innokas osallistumaan treeneihin ruohikon lyhyenä pitämiseksi ja kyllä se isäntäkin luultavasti katselisi ihan mielellään, kun tuolla bikineissä vedän kortta sileäksi.

Tai ehkei niissä mun bikineissä ole sitä mitä haen takaa, mut siis vähissä vaatteissa sillain viehkosti kiroillen. Voisin jopa lupautua jättämään villasukatkin, jos on yli 15 astetta lämmintä.

Kyllä se van niin on, että puutarhanhoito on Kokonaisen mielen ja kehon huoltoa parhaimmillaan!

- Aino

Heille, jotka eivät juhlineet

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan heitä, jotka valmistuivat, painoivat lakkinsa päähän ja pokasivat stipendinsä. Unohdetaan juhlia heitä, jotka ovat tehneet parhaansa niillä napsuilla ja voimilla mitä heillä on ollut. Keväisin monta nuorta kokee epäonnistuvansa ja kiusaantuu valmistumiskyselyistä. Ainoa ajatus päässä on, että tuli epäonnistuttua, ei tullut päästötodistusta, ei lakkia, ei ruusuja. Kavereiden juhlissa kiertäminen on nöyryytystä. Teille haluan antaa pienen ajatuksen, jonka lainasin ja vapaasti suomentelin.

“Se ei ole arvostelija kellä on merkitystä; ei hän ken osoittelee kuinka vahva kompuroi tai toimeen tarttunut olisi voinut aikeensa paremmin toteuttaa. Kunnia kuuluu sille joka on kentällä, sille jonka kasvot ovat pölyn, hien ja veren peitossa, urhoollisesti ponnistelevalle, erehtyväiselle, tavoitteestaan uudestaan ja uudestaan jäävälle, sillä yritystä ei ole ilman virheitä ja puutteita, mutta hän ken yrittää saada hommansa tehtyä, hän joka tuntee suuren innostuksen ja valtavan omistautumisen, hän joka panostaa hyvään asiaan ja parhaimmillaan tiedostaa voittonsa jälkeen mahtavan aikaansaannoksensa ja ken pahimmillaan, jos epäonnistuessaan, ainakin epäonnistuu yrittäessään huimapäisen suuresti siten ettei hänen paikkansa tule koskaan olemaan niiden kylmien ja pelkurimaisten sielujen joukossa, jotka eivät tiedä voitosta eivätkä tappiosta" - Theodore Roosevelt

Useita kertoja mokanneena ja alisuoriutuneena tiedän, ettei millään semmoisella ole väliä. Hyvä, että mahalasku tuli. Hyvä, että otit sen nyt. Toiset ottavat oppinsa myöhemmin elämässään sössien perhesuhteensa, lapsensa, työpaikkansa, rahansa. Kyllä sitä ehtii. Vuosi lisää koulua tai päättökokeen uusiminen ei ole yhtikäs mitään, mutta parhaimmillaan se on jotain minkä käännät itsellesi voitoksi.

Teit sen minkä pystyit. Raahauduit läpi vuoden vaikka olet samalla saattanut surra ystäväsi kuolemaa, vanhempasi menetystä, kodin ilmapiiriä, sinä tai läheisesi sairastanut, vanhempasi eronneet, perhe muuttanut, talo palanut tai olet jahdannut todellisia unelmiasi. Mitä tahansa onkaan tapahtunut, mikä tahansa onkaan syy miksi oppi ei tarttunut tällä kertaa tai luvut eivät maistuneet, sillä ei ole väliä.

Vain se merkitsee mitä teet tällä kokemuksella. Käytkö sen lävitse, kiitätkö elämää pienestä vastamäestä ja oppimisen mahdollisuudesta? Sukella hetkeksi pohtimaan asioita hyväksynnän ja empatian avulla nousten kuitenkin pian tähän päivään ja hetkeen, jossa ilma on puhdas, kasvit työntyvät esiin, puhkeavat kukkaan ja linnut laulavat myös sinulle.





- Aino

“It is not the critic who counts; not the man who points out how the strong man stumbles, or where the doer of deeds could have done them better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs, who comes short again and again, because there is no effort without error and shortcoming; but who does actually strive to do the deeds; who knows great enthusiasms, the great devotions; who spends himself in a worthy cause; who at the best knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those cold and timid souls who neither know victory nor defeat.” -Theodore Roosevelt

Meillä on nyt riita!

Riidan aihe on uuden ruohonleikkurin hankinta. Osapuolina minä ja puolisoni, mutta aion taatusti ulottaa tämän myös muiden tietoisuuteen ja hankkia taustatukea ekoille aatteilleni! Ruohonleikkuupalkkaa ansaitseva urakoitsijamme otetaan takuuvarmasti lobbauksen kohteeksi. Vien asian perhepalaverien korkeimpaan käsittelyasteeseen ja aion nuijia tahtoni lävitse. Nyt on sota julistettu ja poteroiden kaivuutyöt hyvällä alulla.

Tällä hetkellä enemmän poteroituneena on mieheni ärsyttävän tiukkaan juurtuneiden ajatustensa kanssa. Hän haluaisi korvata vanhan leikkurin(sa) uudemmalla versiolla. Haaveissa on fossiilisella polttoaineella ladattava pärisyttäjä, joka pilaisi pihamme villiyrttien keruumahdollisuudet, pitäisi meteliä, saastuttaisi ja muutenkin olisi olemassa olollaan piikki lihassani. Kuten entinenkin.

Minä olen fiksusti kerran jo väistänyt tämän keskustelun sekä hankinnan viime kesänä. Tosin agendassani avuksi tuli yllättävä muuttomme, joka hillitsi kaikenlaisten ostopäätösten tekemistä viime vuonna. Kantani on, että meidän tulisi hankkia työnnettävä, kasvimoottorilla operoiva sytkytin, jonka käyttöikä on pitkä, huoltokustannukset matalat, äänisaaste vähäinen ja hiilijalanjälki siedettävä.

Ekologinen vaihtoehto sen olla pitää!

Olen täysin varma, että työnnettävät mallit ovat tänä päivänä hurjan käteviä ja helppokäyttöisiä. Vaikka en aiheesta vielä paljoa tiedä, niin aion ottaa selvää. Kaikki kokemukset työnnettävistä ruohonleikkureista sekä taustatuki ovat tervetullutta! Ajattelin käydä selvittämään asiaa ammattilaisten avulla. Ehdotin miehelleni, että ottaisimme kokeiluun työnnettävän leikkurin, mutta hän oli sitä mieltä, että meillä voi olla rinnakkain kaksi; hänen moottorivehkeensä ja minun työnnettävä. Järjetön ajatus!

Ylimääräisten koneiden säilöminen ei houkuttele. Kyllä yksi rakkine riittää. Puolisoni perusteli hankintaoikeuttaan sillä, että hän päättää koska en ole yhteiselomme aikana ajanut nurmikkoa kertaakaan. No en ole, mutta se johtuu siitä etten osaa, enkä missään nimessä halua, käyttää nykyistä saastuttajaamme. Tässä kohdin olemme samaa mieltä vain siinä, että nykyinen on kummankin mielestä kamala ja joutaa varaosiksi.

Tämä ei todellakaan jää tähän!

- Aino

MitäTuliVäsättyä: Vuoden verran Kokonaista

Reipas vuosi sitten Kokonainen Elämä Edessä rääkäisi ilmoille ensihenkäyksensä. Tarkemmin ottaen taisi olla säälittävä pihaus, mutta ihan hyvä siitä tuli. Pienen elvyttelyn jälkeen. Nyt ollaan reippaan vuoden verran tässä katseltu ja ihmetelty haparoivia ensiaskelia ja oman persoonan löytymistä. 

Vaan niin on teksti kuin kirjoittajansakin, rönsyilevä, arvoituksilla ladattu ja kuivakalla huumorilla höystetty. Huumorilla, joille vain kirjoittaja itse nauraa. (hekottelee parhaillaankin).

Vuoden aikana on ollut meidän tosielämässä, täällä blogin takana, riittävästi vakavasti otettavia ja sydäntä särkeviä juttuja, ei niiden kaikkien tarvitse näkyä tai kuulua, mutta olen halunnut jossain määrin kuljettaa niitä mukana kirjoituksissani. 

Koottuihin selityksiini kuuluu itseni paljasteluhimo ja me ihmiset. Varsinkin kaltaiseni ns ituhippi- ja maailmanparannusihmiset, hoitajat ja huolehtijat. Vaadimme itseltämme hirmuisesti ja sorrumme helposti ahdistumaan ynnä alitajuisesti kisaamaan siitä ken kierrättää eniten ja parhaiten, kuka elää askeettisinta tai oikeinta elämää, kelle ropsahtaa parhaan mutsin pojot ja kenellä jaossa ovat oivallisimmat kierrätyskikat. Ai etkö sinä? No minä kyllä :D 

Ollaan melkoisen armottomia itsellemme oli kyse sitten mistä tahansa päämäärästä tai päätöksestä. Usein unohtuu, että elämässä ei tule valmista, ei ole sitä maalia tai "sitten kun"- pistettä, jossa ollaan niin ekologisia tai hyviä, että korjataan omien jälkiemme lisäksi myös kymmenen muun jäljet, roskat ja traumat. 

Ekologisempi elämä ei tässä kulutusyhteiskunnassa ole valtavirtaa. Se ei ole sitä kauppojen kassajonoissa, yritysten toiminnassa, ei työpaikoilla eikä päiväkodeissa. Epäkohtia on luonnon kannalta kertynyt enemmän kuin asioita jotka menevät tässä kohdin ihmiskunnan eloa oikein.

Toisten kanssa kisaaminen ei vie asioita eteenpäin, ainostaan lannistaa ne, jotka joutuvat elämän paiskoessa paskaa tuulettimeen ottamaan vastaan muutakin kuin kannustavia kommentteja kasvisruuistaan tai vastuullisuudestaan. 

Valtavan työmaan edessä unohtuu usein, että ihan jokainen pieni askel on tärkeä ja kyllä, sillä on merkitystä, että yritämme tai vaikka vain puhumme vaikkei puhe konkretisoituisi vielä teoiksi. Pienelläkin on merkitystä ja on aivan uskomatonta miten moni meistä tekee hyviä tekoja päivittäin omasta lastistaan huolimatta. Sillä täytyy olla merkitys! Muutoin on ihan turha yrittää ja minä masennun. 

Myös minulla ja meidän perheellä on vaikeaa noudattaa yleviä tavoitteitani. Juuri niin, MINUN tavoitteitani ja sekös vasta rankkaa onkin. Ei lapsia jaksa kiinnostaa mistä nugetti on tehty ja "mitä välii" onko höyhenet revitty elävältä vai ruumiilta. 

Tässä kohden voi vain vetäistä henkeä ja kiittää siitä, että lapsi ei välitä mistä nugetti on tehty, sillä silloinhan sillä ei ole hitonkaan väliä, että se on soijaa ja koska lapselle ei ole mitään välii höyhenten kanssa niin sittenpä keksitään aikuiseen pekkaan källi ja ostetaan vaan piipunrassia, että "f*** dat ignorent child of mine".

Tosin sen jälkeen vietin tunnin potien kummallista pahaa oloa siitä, että piipunrassi ei maadu vaan edustaa inhoamaani muovikuitua, että sillain mettään meni sekin. Sain tosin lohtua siitä ajatuksesta, että pääsiäisen jälkeen kierittelen rassit uusiokäyttöön ennen oksien hävittämistä kuten tein viime vuonna höyhenille. "go to hell you lame mother".

Että semmoista ihan hitonmoista sähläystä tämä on meillä vaikka aatteet ja ideologiat onkin. Siksi Kokonainen on nimensä mukaisesti holistisen kokonainen vaikka onkin pääosin ekologinen ituhippiblogi, jonka kirjoittaja ei ota mitään vastuuta kirjoituksistaan. Eiks oo vähän ärsyttävää? Mut hei, mitä välii? Paitti, että on.

Hyvää synttärii sydämeltään hyvä Kokonainen blogi <3 

- Aino

Vastuun taakka

Jokunen päivä sitten ylitin henkisen rajan. 

Huomasin asian merkinneen itselleni tietynlaista rajapyykkiä tai porttia vasta, kun olin päätökseni tehnyt. Otin vastuun asiasta jota pakoilin, kaartelin ja vääntelin, kehittelin vaihtoehtoisia keinoja. Kokeilin mitä tahansa, kaikkea tahansa, ettei tarvitsisi ottaa vastuuta juuri siitä päätöksestä. Tein päätöksen, jota en olisi halunnut tehdä. "Tämän ylitettyäni minun on virallisesti myönnettävä, että asiat ovat nyt tässä pisteessä". Tiedättehän? Näitä tilanteita tulee elämässä eteen ties millaisina hetkinä.

Joskus on myönnettävä, että tämä työpaikka ei ole minua varten, valitsemani ala on väärä, ihmissuhde tämän henkilön kanssa ei toimi, entinen ajatusmallini on virheellinen, en olekaan omakotitaloihminen, musta ei sittenkään taida olla värini eikä zumba lajini. Mitä milloinkin. Ainoa seikka mikä yhdistää näitä päätöksiä on, että asiat sen päätöksen jälkeen ovat lopullisesti toisin. Elämänpolku kääntää suuntaansa siinä kohden joko piirun verran tai hyppää täysin uudelle polulle.

Toiset rajapyykit ovat helpompia ylittää, ne eivät ole niin julkisia tai vaikuta kanssaolemiseen, mutta toiset ovat näkyvämpiä ja altiita ulkopuoliselle arvostelulle. Toiset päätökset ovat hyvin altiina kaikenlaiselle arvostelulle, aivan lähipiirissäkin ja ne ovat juuri niitä kaikista vaikeimpia päätöksiä. Päässä risteilee joukko eripuraisia ääniä keskustelemassa siitä, että onko ratkaisu oikea, vahingoitanko tällä jotakuta, mitä muut ajattelevat, miten tämän päätökseni perustelen, olenko huono ihminen?

Päätöksen kyljessä kasvaa siamilainen kaksonen, vastuu. Tietyissä päätöksissä vastuu on päättäjän harteilla vaikka tietyllä tapaa ei pitäisi olla. Jokunen päivä sitten ylittäessäni omaa rajaani otin vastuun vain itselleni. Minun oli pakko, sillä jaettua vastuuta ei hyvässä hengessä löydy edelleenkään.

En ole vastuun pakoilija. Päinvastoin, otan vastuuta liikaa ja sorrun ankaruuteen itseni kanssa. Ankaruuttani heijastelee suhteeni luontoon ja maailmaan. Haluan toimia oikein ja siksi olen ankara valitsemallani polulla ihmisten, eläinten ja koko ympäristön hyvinvoinnin suhteen. Nämä ovat minun henkilökohtaista vastuunkantoani enkä odota samaa muilta, mutta on asioita joissa koen, että vastuun tulisi jakautua tasaisesti. Siinä kohden toisten vastuunpakoilu ei saa osaltani ymmärrystä. 

Ylitin itselleni vaikean rajan, kannan siitä vastuun, mutta olisin halunnut siihen päätökseen jaettua vastuuta, tukea. Emme voi vaikuttaa toisten valintoihin kuin näennäisesti, mutta toisten ihmisten valinnat vaikuttavat meihin ja tapaamme suhtautua kyseisen valinnan tekijään. Omalla kohdallani huomaan arvostukseni vastuunpakoilijaa kohtaan romuttuneen entisestään. Se on surullista.

Arvostuksen katoamiselle voi helposti antaa toisenkin nimen; Pettymys. Olen äärimmäisen pettynyt tähän ihmiseen. Minulla on petetty olo ja tässä olotilassa minun tulee kantaa vastuu asiasta, jota en halunnut alunperinkään tehdä.

Kahvi on näemmä tippunut. Otanpa kupillisen ja hörppään. Henkäisen syvään ja tuumin, että "onneksi minulla on aikuinen pettymyksen sietokyky toisin kuin vaikkapa lapsillani". Kannan vastuuta, mutta pettymystä jakaa kanssani useampi läheinen. Vastuunpakoilja taas ei tiedä hölkäsen pöläystäkään kuinka monta ihmistä on pettynyt hänen toimintaansa ja kuinka monessa kohdin.

Ei ne sanat vaan ne teot ja nämä on just niitä tekoja.

- Aino

MitäTänäänSyötäisiin: niin mitä sitä syötäisiin?

Ruokavalion selkiytymisen myötä on tullut kokeiltua kaikenlaista uutta ja olen tavoistani poiketen kolunnut läpi ihan reseptejäkin. Reseptin mukaan jopa kokkaillutkin. Tai no minun tapauksessa se tarkoittaa sitä, että luin reseptin kerran, katsoin, että onko kaapeissa jotain edes hitusen sinne päin menevää ja sitten sovelsin :D Ruuan laitto on sellaista luovaa puuhaa..

Muutaman onnistuneenkin jutun sain aikaiseksi. Ensimmäisenä mainittakoon makoisa vegaaninen parmesaani tai "pähkisaani" kuten lapset sitä nimittävät. Siihen pistin cashewpähkinöitä, mantelilastuja, Valioravinnon Rikas Oluthiivahiutaleita sekä suolaa. Ei niillä mitoilla niin väliä, mutta enimmäkseen pähkinää ja pari rkl hiivaa, suolaa maun mukaan. Monitoimikoneessa hurautin semmoiseksi parmesaanin kaltaiseksi. Olisiko niitä pähkinöitä ollut 2-3dl.

Pähkisaanista tuli hitti. Se on todella hyvää ja korvaa oikein kelvollisesti juuston. Samalla siitä saa monia hivenaineita, pähkinöiden ja mantelin hyödyt sekä oluthiivan b-vitamiinit mukaan lukien b12- vitamiinin, jota vähintäänkin kasvispohjaista ruokavaliota noudattavien on otettava ns. purkista.

Pähkisaanin kaveriksi pastan kera sopii tietysti pesto ja sen tein rucolasta sekä seesaminsiemenistä. Joukkoon livahti myös aurinkokuivattua tomaattia ja hieman öljyä + suolaa. Tähän olisi basilikakin kelvannut oikein mainiosti ja persilja. Rucolaa oli melkoinen kasa, läviköllinen voisi olla hyvä mitta.

Seuraavalla kerralla liottaisin siemenet ja laittaisin vaikka auringonkukan siemeniä myös mukaan koostumuksen vuoksi.

Pastan lisäksi pesto toimi mielettömän hyvin leivän päällä. Suosittelun arvoinen vaihtoehto margariineille. Kokeilin myös dipata pestoon porkkanatikkuja ja sekin toimi. Kuvittelen, että muitakin käyttökohteita löytyy.

Sekä pesto, että pähkisaani säilyivät jääkaapissa helposti noin viikon verran. Uskoisin, että näistä pesto menee huonoksi nopeammin. Pähkisaanissa nyt ei oikeastaan ole mitään mikä menisi huonoksi kuukauden aikana, mutta pitää hieman testailla sen säilyvyyttä kunhan väsään uuden satsin.

Ajoittain meidän ruokailut näyttävät ehkä hitusen ankeilta, mutta laskeskelin, että lapset syövät itseasiassa huomattavasti terveellisemmin laittamallani aterialla, joka sisältää keitettyä pastaa, pilkottua porkkanaa, kaalia, paprikaa, kurkkua sekä pähkisaania ja pestoa kuin jos ruokana olisi ollut keitettyä pastaa, nakkeja ja ketsuppia. Tai ihan vain pastaa ja ketsuppia, joka usein on lasten kanssa lopputulema vaikka tarjolla olisi millainen gourmet-kastike tahansa.

Sitten kehittelin (itselleni) tämmöisen jälkkäri- tai aamupala herkun. Kuvassa olevaan versioon meni kaurajogurttia, puolukkahilloa, mantelilastuja sekä seesaminsiemeniä. 

Upotan noita seesaminsiemeniä vähän sinne sun tänne ihan syystä. Siemenissä on nimittäin leivinjauheen, basilikan ja oreganon jälkeen eniten kalsiumia 😂.

Linkittämästäni Finelin listasta sen verran, että maitohommelit eivät kuulu ruokavaliooni ja purukumia en pitäisi fiksuna kalsiuminlähteenä. Jogurttiherkku oli todella hyvää myös näkkileipäversiona eli kaurajogurttia, puolukkahilloa ja murennettua näkkileipää. Ennakkoluulottomuutta kehiin.

Tuunasin myös kurpitsakeittoa. Kokeilin, että miltä marinoitu punajuuri ja suolakurkku maistuisi keiton seassa ja oikein hyvältä maistui. Vähän kuin borssikeitto. 

Idea syntyi, kun meni maku vedeltyäni useatta päivää pakkaseen säilömiäni kurpitsakeittoeriä. Täytyi saada hieman vaihtelua. Punajuuret tein sillain, että keitin niitä kerralla useamman kilon. Kuorin ja pilkoin. Osan punajuurista latasin uunivuokaan ja maustoin etikalla, öljyllä, timjamilla sekä suolalla ja sitten pakastin sen vuokineen päivineen.

Sujautin vuoan lähes suorilta pakkasesta uuniin ja paistoin punajuuret jolloin sain niistä uuden lisukkeen. Pakastaminen uunivuoassa folion alla toimi mainiosti ja vuokakin kesti sekä pakastuksen, että hieman kohmeisena kylmään uuniin laiton. Sellainen puolivalmishommeli vaikka vieraiden varalle. Näin punajuurista tuli todella hyvän makuisia ja skeptikollekin kelpasi jopa niin, että punajuurikammo tuli kumotuksi!

Tuunauksen alle ajautui myös kehittelemäni pulleropalleroresepti. Keksin murskata cashewpähkinöitä ja kieritellä palleroita lopuksi pähkinämurskassa. Näistäkin tuli oikein nättejä ja hyvän makuisia. Aattelin kuitenkin, että seuraavalla kerralla, kun teen näitä niin kokeilen laittaa massan joukkoon hippusen suolaa. Jotenkin  tuntuu, että kaikki se makeus kaipaa semmoista pikku ryhtiä.

Tämmöistä kokeilevaa kotikokkausta meillä useimmiten harrastetaan. En oikein tiedä, että miten muut tekevät ruokaa, itselleni tämä on ikään kuin luomista, säveltämistä. Ainakin se poikkeaa totaalisesti mieheni tavasta valmistaa syötävää. 

Reseptejä näihin ei oikeastaan ole, enkä tiedä miten paljon mitäkin laitan tai mitä joukkoon lipsahtaa. Maistelen kyllä keitoksiani matkan varrella usammankin kerran ja etenen aisteja käyttäen tunnustelemalla, että mitä keitos vielä kaipaa.

Useimmiten sävellykset ovat ainutkertaisia, eikä niillä ole nimiä. Vaikkakin lapset ovat varsin innokkaita kehittelemään niitä nimiä. Tällä viikolla meillä on ollut "bala-lala-laata", "aurinkokastiketta" sekä "tuommoista paskaa".

Ihan normi kattaus 😂

- Aino

Asetetaan haaste vuodelle 2017

Jäin palkkatyöstäni kotiin hoitamaan lastani. Hän tarvitsee nyt äitiään enemmän kuin mitään muuta. Kätilönä tai hoitajana minulla on hyvin vajavaisesti annettavaa, jos lapseni eivät voi hyvin. (Tarina jatkuu täällä)

Elämäntilanteeni on muuttunut. Isosti.

Koska tuloni tulevat olemaan minimaaliset määrittämättömän ajan, johti tilanne minut aateltua sutjakkaammin mielessäni venkoilleeseen päätökseen. Tänä vuonna en hanki itselleni mitään. Ensin suunnittelin haasteekseni sitä etten osta mitään, mutta silloin voisin pyytää, vaihtaa, sosialisoida tai varastaa. Mihinkään näistä en tunne halua tai tarvetta.

Tavoitteeni on tulla toimeen vuoden verran sillä mitä minulla jo on. 

Jollei meiltä kotoa löydy tarvitsemaani niin keksin vaihtoehtoisen ratkaisun tai tulen toimeen ilman. Kekseliäisyys kehiin ja soitellen sotaan. Minkäänlaisia ennakkosuunnitelmia tai varautumista en ole harrastanut, jollei karsimista lasketa semmoiseksi.

Olen huolehtinut melkoisen tarkkaan, ettei minulla ole kuin juuri nyt riittäväksi kokemani määrä kaikkea. Tästä syystä ensimmäinen huoleni on, että jokin vaatteeni hajoaa. Peukut pystyyn ettei ainoat farkkuni repeä kovin pahoin Vajaavaiset ompelutaitoni joutuvat todelliselle koetukselle, jos näin käy.

Mustien farkkujeni lisäksi minulla ei ole "kunnon housuja" sillä hieman persauksista reikäisiä collareita ei lasketa. Niillä kehtaa vielä just just käydä kaupassa, jos on pitkä takki ja muuta ajateltavaa.

Kuvittelen siltikin omistavani kaiken mitä tarvitsen tällä hetkellä. Hankintoja joutuisin rahatilanteeni vuoksi joka tapauksessa siirtämään. Tekemällä asiasta jännittävän ihmiskokeen homma käy helpommin. Nähtäväksi jää missä kohdin matkaa se "jännittävä" karsiutuu :D

Sen lisäksi etten hanki mitään niin joudun hyvin todennäköisesti myös luopumaan. Juuri tällä hetkellä se ei minua pelota tai aiheuta kovin pahoja ahdistuksia. Tulen hyvin toimeen ilman kameraa tai longboardia vaikka hieman saattaa kirpaista niihin liittyvistä unelmistani luopuminen. Silti luovutaan, ainakin toistaiseksi. Käyn lävitse omaisuuttani myyntitarkoituksissa saadakseni joitain menojani katettua.

Puolisoni ei ehkä haastettani ymmärrä tai siitä pidä. Tämä kaikki tulee koskettelemaan myös häntä. Pyydän, mitä kohteliaimmin, ettei mieheni enää hankkisi minulle mitään, joka on kenties koko homman vaikein puoli.  Tästä takuulla käydään mielenkiintoisia keskusteluita. Vai keskusteluja? Kielioppi on pain in the ass, yleensä en jaksa välittää, mutta nyt jumitin.

Ilkeääkö perheeni kulkea mamman matkassa julkisesti enää loppuvuodesta omistamani deodorantin sekä hammasharjojen loputtua? Ymmärränkö todella miten paljon vuoden aikana olen tehnyt hankintoja? Äkkiseltään mietittynä luulen etten ole hankkinut viime vuodenkaan aikana juuri mitään, mutta hetken kaikkea kelaillessani saankin helposti yli kymmenen tavaraa listattua.

Haaste on asetettu, saas nähdä mitä tässä käy. Seuraa blogiani ja haasteeni etenemistä Facebookissa tai Instagramissa!


- Aino

Kiire

Äkkinäisiä liikkeitä, suhinaa ja sähinää, tiuskaisuja, saman asian tekemistä moneen kertaan, sähläämistä ja söhläämistä. Ovi paukahtaa täräyttäen seinillä roikkuvat taulut liikkeeseen. Auto kaasuttaa pihasta. Perästäpäin viesti, vielä jotain unohtui.

Nälästä kurniva vatsa, nälkäisten, työpäivän uuvuttaneiden ihmisten törttöily pullonpalautuksessa, jotain tipahtaa lattialle, räsähtää rikki, käsienpesupaikalla ei ole paperia. Ostoskärryjen uuvuttavaa puskemista läpi marketin tietämättä yhtään mitä sieltä piti ostaa. Kotiin lähtee kaikenlaista helppoa, tarjousten houkutuksiin vastataan alhaisella kynnyksellä. On niin nälkä ettei ajatus juokse. Kassalla havahtuminen, kauppakassit jäivät kotiin. Taas hankitaan lisää muovipusseja vaikka niistä tulee kotona ihmetteleviä katseita ja huokaisu. Paha mieli kulkeutuu kassien kera kaupasta kotiin.

Pöydällä kirja, selaimessa lukuisia sivuja, auki siitä miten opetat itseäsi tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Multitasking ilman kiirettä lupaavat. Ollaan huonoja ihmisiä jollei pystytä tai saavutetta. Jäädään jälkeen, jäädään jalkoihin. Syyllisyys ja onnettomuus lisäävät stressiä. Paineet kasautuvat, on mahdutettava vielä enemmän arkeen. On tehtävä enemmän. On suoritetteva tämä elämä tästä näin alta pois, että ehkä eläkkeellä sitten...

Vieressä monta silmäparia eri korkuuksilta ihmettelee kiirettä. Melkoista menoa ja meininkiä. Tulee paha mieli, kiire varastaa vanhemman. Aikuisten taakka valuu lasten harteille. Hiljaa jälkikasvu supisee leikin lomassa päät vasten toistensa päitä "minä en halua koskaan olla aikuinen". 

En minäkään.

- Aino

Lahjakas minimalisti

Lahjakausi on ollut ja mennyt. Ehkäpä siksi nyt on turvallista viritellä hieman ajatuksia lahjoista, saamisesta sekä antamisesta ja niistä tunnetiloista, joita lahjoihin liittyy.

Luultavasti joulusta ei ole vielä niin kauaa aikaa etteikö joitain muistikuvia ja kokemuksia näihin liittyen häily mielen perukoilla.

Meistä moni on kasvatettu ajatukseen, että kun olet saanut jotain lahjaksi niin et voi antaa sitä eteenpäin tai pistää kiertoon. Turhat lahjat on haudattava jonnekin kaappien kätköihin, parhaimmillaan nostettava esille, kun lahjan antaja tulee kylään.


On tämmöisiä ihmisiä, jotka haluavat nähdä lahjaksi antamansa tavaran toisen kodissa tai käytössä. Löytyypä sitä kaikenlaista muutakin ajatusrakennelmaa lahjojen ympäriltä. 

Kaverisynttäreiden alla mietitään, että mikä on sopivan hintainen lahja, mikä on liian halpa ja mikä taas menee yli. Miltä tuntuu saada liian kallis lahja joltain, jota ei niin hyvin tunne? Mitä voi antaa lahjaksi ja mitä ei? Mitäs kun saat lahjaksi keittiösi kaappeihin sointuvat patalaput, pyyhkeet ja kattilasarjan ja se on juuri se inhokkiväri mistä aiot hankkiutua eroon, kun keittiö remontoidaan. Mihin edes tarvitset uusia patalappuja ja pyyhkeitä, kun entisiäkin tursuaa kaapeista?

Entä, kun nimesi on Aino ja kaikki lahjat ovat Aino-aiheista ihan sama mikä muotoilu, materiaali, väri tai käyttökohde. Kalevalakorut näemmä kuuluvat ehdottomasti henkilölle, jonka nimi on Aino, eihän Aino muuta halua käyttää. Eikä siinä mitään, jos on Aino, joka pitää Kalevalakoruista sekä siivousvälineistä 😂

Entä, kun on Aino, joka ei halua oikeastaan yhtään mitään? tai tarvitse tällä hetkellä oikeasti yhtään mitään? Mitä antaa lahjaksi minimalistille? tai mitä antaa lahjaksi ei minimalistille kuitenkaan osallistumatta ylenpalttisiin kulutusjuhliin tai menemättä siihen itsetehtyjen väkerrysten nöyryyttävään ääripäähän ilman minkäänlaista taitoa?

Onko sitä kiittämätön ja huono ihminen jollei vain satu pitämään tavarasta, jonka lahjan antaja on valinnut? Pitääkö saajan mennä itseensä, jos joku antaa yksinkertaisesti huonon lahjan? Kummalla se itseensä menon velvollisuus on, lahjan antajalla vai saajalla?

Jos lahjan saaminen kertoo asioita, jos toisiakin, niin lahjatta jääminen se vasta kertookin! Mitä se kertoo minusta äitinä, kun en ostanut yhtäkään lahjaa joulun alla? Ei, en edes lapsille. Itseasiassa näin on tapahtunut jo useampana jouluna. Varmaan olen ihan paska mutsi. Sain sukulaisilta eurojakin, että ostaisin "jotain kivaa lapsille", mutta tuolla ne rahat vieläkin on.

Me tehtiin kyllä loppuvuotena kaikenlaista; leivottiin pipareita, käytiin Turussa, pulikoitiin Caribiassa, syötiin usesamman kerran ravintolassa, nukuttiin hotellissa, käytiin leffassa, museoissa, kirkossa, vuokrattiin leffoja, hankittiin ja koristeltiin kuusi, ruokittiin lintuja, samoiltiin metsässä, poltettiin kynttilöitä, luettiin satuja, kuunneltiin satuja, ammuttiin raketteja, avattiin muistopurnukka..

Muistaakohan lapset sen, että ne ei koskaan saaneet äidiltä joulupukin toimittamia lahjoja ihan vain sen takia, kun äiti ei saa itseään kauppaan eikä tunne hyvää mieltä ostaessaan taas uuden muovilelun hetkelliseen käyttöön?

Sisään kasvaneista käsityksistä ja asetelmista irti tempominen vaatii rohkeutta. Rohkeutta elää juuri sitä elämää mikä resonoi oman sisäisen oikeustajun ja kohtuuden kanssa. Sillä polulla mukaan tarttuneita ajatuksia on joskus vaikea pukea sanoiksi muille ilman, että joku loukkaantuu.

Kiitos rakkaani ajattelevaisesta aineettomasta lahjastani, tehdessäsi nimissäni lahjoituksen Hope yhdistyksen kautta lasten harrastuksiin, mutta anteeksi, etten tarvinnut uusia treenihousuja vaan haluaisin antaa ne eteenpäin tai vaihtaa johonkin mitä perheessämme joku oikeasti tarvitsee.

Ettei menisi ihan vain pakinoinniksi ja urputukseksi niin pistetääs muutama lahjaidea poikimaan.  Miten olisi leffalippu, museolippu, junalippu, vegemessulippu tai lahjakortti, pusukortti, halikortti, kotityökortti, vapauduvankilastakortti? Olisiko mitä heijastin, hevisäkki, kestokassi tai kestorätti? Miten kävisi soittotunti, jumppatunti, zumba tai saunavuoro? Voisiko toiselle antaa lahjaksi parkkipaikan, virustentorjuntaohjelman, maksutvpaketin, siivouksen tai kampaajakäynnin?

- Aino