Mukavuusalueelta luisuneena

En voi sanoa, että pitäisin kerrostaloasumisesta. Pienessä kodissa on tiettyä viehätystä ja omaa idylliään, mutta tässä on koko ajan välivaiheen tuntua. Tietysti on. Alle 50 neliön asunnossa asuminen, kahden tyttären kanssa ja vuokralla, ei ole mitenkään kovin kauaskantoinen juttu vaikkakin hurjan ekologista olisikin. 

Meillä on ihan mukavaa, mutta minä en pysty lepäämään.  Tarvitsen omaa maata johon juurtua. Muiden päällä asuminen, ilman suoraa kosketusta maan kamaraan, on hankala juttu. Asia johon herään vasta nyt. Herkkänä ihmisenä häiriinnyn naapurustosta kantautuvista äänistä ja stressaan meiltä lähtevästä älämölöstä. Haluaisin omat seinät ja katon sinne maalleni. Oman oven, jonka kautta astua suoraan nurmikolle tai laskea jälkipolven viilentymään ulkoilman raikkauteen ilman välikätenä toimivaa porraskäytävää.

En myöskään pidä siitä miten ovella rapistelee postimies tai oven raossa keskustellut asiat kaikuvat rappukäytävässä. Kaikuminen ja äänten kulkeutuminen kummallisia reittejä pitkin on hämmentävää. En voi kirjoittaa saunassa sillä siellä jokeltelee naapurin vauva. Kirjoittaminen tupakeittiömäisessä olkkarissa säestyy jääkaapin hurinalla ja ikkunasta näkyy parvekkeen pilkkoma maisema parkkipaikalle sekä naapuritalon ankeaan betoniseinään. Patterit kantavat mukanaan jonkun imurointikolistelua.

Haikean masentavaa, voisi ajatella, mutta onko hyötyä ajatella asiaa siltä kantilta? Mieluummin käyn sekoittamassa mieltäni ja valitsen kiitollisen ihmisen suhtautumisen kaikkeen. Olen kiitollinen, että minulla on ollut kokemus omakotitalossa asumisesta ja puutarhasta. 

Kiitollinen siitä, että kaikki se kokemus on tuonut minut lähemmäs itseäni ja näyttänyt minulle mitä tarvitsen ja haluan. Kiitollinen, sillä tiedän kuka olen, mitä olen ja mitä en ole. Kiitollisena siitä, että tässä kaikessa on välivaiheen tuntua sillä se on samalla lupaus siitä, että edessä on jotain hirmuisen paljon muuta.

- Aino

Älä milloinkaan liity sä roskanheittäjiin

Roskien kerääminen tienposkilta ei aina ole niin helppoa kuin luulisi. Se on puuhaa, jossa tulee hyvin tietoiseksi itsestään. Metsistä ja rannoilta kerääminen on helpompaa, kuin autojen ja ihmisten ohittaessa sinua puuhissasi. Mietin noukintakeikoilla pöljiä juttuja kuten, "jos kerään tämän niin tuleeko noukkia tuokin?", "entä tuo roska-astian ympärys, jonne linnut on riepotelleet roskiksen sisällön alkaen koirankakkapusseista? Voinko jättää tuon rauhaan ilman, että joku katsoo?", "mitäköhän nuo miettii, kun kyykin täällä?". 

Sinällään kyse on samasta fyysisestä harjoitteesta kuin mitä teen kotona lasten jäljiltä, mutta silti kaikki tuntuu tienvarrella niin erilaiselta. Siinä saa nähdä ihan oikeasti vaivaa, että kaikki tulee noukittua ja kiikutettua eteenpäin jätteenlajitteluun. Koska se on psyykkisesti niin epämiellyttävää ja tietoista touhua, se tuntuu myös hiton turhalta ja saa aikaan someraivoa esimerkiksi Instagramissa. Jonnekihan se tilanteen aiheuttama epämukavuus on purettava.

Älyttömästi tyhmiä ajatuksia, mutta niin niitä vain putkahtelee. Ei ihme ettei useampi käy siivoamassa tienposkia. Joukossa roskien keruu on hyväksyttävämpää. Tempaukset ymmärretään aina. Yksinäinen ituhippi penkomassa puskia on vähän outo. Näistäkin huolimatta mietin vain, että miten se roskan heittäminen on toisille niin vaivatonta? Saisiko syntiset ohjattua takaisin ruotuun, jos pakottaisi katumusharjoituksiin?

Rölli opastaa paremmin!

"Älä milloinkaan liity sä roskanheittäjiin, liity mieluummin vaikka omituisiin otuksiin!"

- Aino

Uuden auton kemikaalit syynä elämäni krapulaan?

Kävin ajamassa Espoo- Tampere - Espoo mutkan taas kerran yhteen putkeen, mutta tällä kertaa puolisoni ihka uudella autolla, jossa on melkoisen vahva uuden auton tuoksu. Se aiheutti jo ajomatkalla pienoista päänsärkyä mutten kiinnittänyt siihen liiemmin huomiota. Kauheus alkoi seuraavana päivänä. 

Minulla ei ole migreeniä. Ei ole koskaan ollut, enkä kärsi sellaisesta, joten en voi täysin tietää minkälainen paha migreeni on, mutta luulen, että koin sellaisen, sillä luulin kuolevani päänsärkyyn. Krapulan minä valitettavasti tiedän, joten siihen vertaaminen onnistuu jo hieman vahvemmalla pohjalla ja väitän, että kävin lävitse elämäni pahimman krapulan ilman tippaakaan alkoholia. Mutta mikä on krapula ilman juominkeja? 

Paha se ainakin oli, oksentelua ja sellainen hedari, että luulin aivoverisuonen katkeavan. En millään ymmärtänyt mikä minua yhtäkkiä herätessäni vaivasi, mistä ihmeestä sain järkyttävän päänsäryn ja miksi aloin hetken perästä oksentelemaan. Mitään kunnon syytä ei tuntunut löytyvän kunnes vaihtoehdot rajautuivat ja jäljelle jäi uusi auto.

Mun autossa tuoksuu vain villasukka ja sateella navetta

Tietyllä tapaa tuntuu aivan järkeen käyvältä, että uudet tekstiilit ja varsinkin autojen valmistuksessa käytettävät liimat ja verhoilun palotorjunta ym kemikaalit höyrystyvät ja leijuvat tuoksuna autossa sen käyttöönoton jälkeen. Vaan kai niitä jotenkin säädellään eikä vaarallisia aineita ole lupaa käyttää? Toisaalta mietin, että joskohan ylireagoin ja kyseessä onkin jokin vatsaperäinen, mutta kun ei siihen oikein löytynyt mitään lisätodisteita. On siis lähdettävä penkomaan netin ihmeellistä maailmaa aiheesta. 

Mitä kaikkea autojen kemikaaleista löytyikään!

Lyhyen taustatutkimukseni perusteella merkittävimmäksi huolenaiheeksi nousi palonestoaineilla käsitellyt verhoilutekstiilit. BFR, brominated flame retardants, kemikaali hajoaa Deka-BDE yhdisteiksi, jotka hajoavat auringon valon vaikutuksesta monenlaisiin partikkeleihin ja näillä kaikilla on todettu merkittäviä terveysvaikutuksia. Yhdisteiden arvojen seuraamista suositellaan autoteollisuudessa ja toksisten päästöjen vähentämistä kaikin tavoin. Riippumattomissa tutkimuksissa näitä yhdisteitä kuitenkin löytyy aika ajoin uusista autoista yli sallittujen rajojen. Hajotessaan nämä yhdisteet muodostavat uusia komponentteja, joiden vaikutuksista terveyteen ei ole tutkittua tietoa, itseasiassa kaikkia muodostuneita tai mahdollisia yhdisteitä ei edes tunneta. Huh!

Näitä tekstiilien palonestoaineina käytettyjä ihmisen tekemiä yhdisteitä on löytynyt ruotsalaistutkimuksissa mm äidinmaidosta. Suomessa THL seuraa äidinmaidosta löytyviä yhdistejäämiä. Ihmisessä kemikaalien puoliintumisaika vaihtelee muutamasta viikosta pariin päivään, joten ne kiertelevät elimistössämme suhteellisen kauan. Sen verran kauan, että voivat vaikuttaa kehitteillä olevaan sikiöön ja sukusoluihin ja ovat myös munuais- ja maksatoksisia sekä syöpää aiheuttavia. Toinen huh, mutta jo hieman masentuneemmin.

Lukemani tekstit, tutkimukset ja artikkelit ovat melkoisen hankalaa termistöä eivätkä ne oikein ota selkeästi kantaa mihinkään. Varmaa on, että elinympäristössämme liikkuvia ihmisen tekaisemia yhdisteitä ja niiden muodostamia uusia yhdisteitä ei ole tutkittu riittävästi ja iso osa tätä tämän hetkistä kemikaalitutkimusta on mallinnoksia eli sellaista tieteellistä päättelyä kemiallisilla kaavoilla ei havainnointitutkimusta fysiologisista vaikutuksista elimistössä. Epätoivoinen äääh.

Mitenpä sitä osattaisiin tutkiakaan, kun kukaan ei kerro eteenpäin, että sai muuten elämänsä hedarit uudessa autossa tai epäilee sen johtuvan siitä. Kukaan ei oikein tiedä, että millaisia oireita pitäisi tarkkailla tai voiko epäilemästään oireilusta ilmoittaa jonnekin? Kuka tästä tiedosta olisi kiinnostunut ja nolaanko vain itseni, jos otan asian puheeksi? V***u!

Taustojen selvittely ja tonkiminen itsenäisesti on haastavaa ja vie aikaa. Itsekin olen tässä ihan kieli- ja aivot solmussa noiden kaikkien yhdisteiden kanssa. Tämä on taas tätä hiton kuluttajan vastuuta, jota meiltä penätään, että pitäisi kysyä ja vaatia tuotteiden valmistajilta vastauksia ja olla aktiivinen, mutta miten aktiiviseksi tässä itse kukin voi ryhtyä? Kun ei ymmärrä noista termeistä ja jutuista hölkäsen pöläystä niin mitä se hyövää pidemmän päälle kysellä valmistajalta yhtään mitään, ne on vastauksensa ja raporttinsa vääntäneet ammattilaisten toimesta, jottei heidän juttujaan tongittaisi ja saadaan keskustelut tyssäämään siihen, kun ei yks tavallinen tallero pysty kyseenalaistamaan. Tää on ihan järkyttävä suo!!!

Johtopäätöksiä

Olipa oireeni sitten peräisin autosta tai ei niin kyllä nämä löytämäni artikkelit ja kirjoitukset siihen viittaavat, että se voisi olla täysin mahdollista. Nähtäväksi jää toistuuko kauhea autokrapulani. Nyt jo pelottaa seuraava ajomatka. 

Ainakin se on varmaa, että tuuletamme uutta autoa hyvin tarkkaan ja varsinkin aurinkoisten päivien jälkeen, sillä lämmetessään autossa mahdollisesti olevat haitalliset kemikaalit reagoivat ja hajoavat entistä kiivaammin. Vielä voisi ottaa varman päälle ja yrittää välttää pitkiä matkoja uudella autolla seuraavan 6kk ajan sillä se vaikuttaisi lähteiden mukaan olevan aika jolloin villein pöliseminen tapahtuu. Eniten huolestuttaa kuitenkin puolisoni, hänelle tulee järjettömän paljon altistusta elämänsä aikana. Se ei tunnu reilulta.

Hyvin maalaisella tai arkisella järjellä päädyn tähän simppeliin lopputulemaan; ostan mieluummin käytettyä, sillä kaiken lukemani perusteella suurimmat pitoisuudet mitä tahansa irtoavaa kemikaalia, liittyy aina uusiin tavaroihin, kalusteisiin, kodinkoneisiin, autoihin ja tekstiileihin. Se periaatepäätös ei voi mennä missään kohdin pieleen noin ekologisesti ajateltuna. Kunhan ei osta kaikkea maistelevalle taaperolle kirpparilta lyijymaalilla siveltyjä 50-70 luvun leluja tai muovisia leluja ylipäänsä tai mikromuovia sisältäviä vaatteita tai... Ollankohan me ihan tuhoon tuomittuja jo?

- Aino

Kirjoitusta varten koluttuja lähteitä:

 

Presence and Photo-chemical Breakdown of BFRs in Vehicle

IS: Ympäristöjärjestö varoittaa uuden auton hajusta

THL: Bromatut palonestoaineet 

Kemikaalikimara: Uuden auton tuoksu ja kemikaalit

HS: Uuden auton tuoksu voi vaarantaa terveyden
SYKE: Kemikalisoitunut arki- videoita 
Flame Retardant Pollutants and Child Development- video
The truth about flame retardants- video 

Meillä on nyt riita!

Riidan aihe on uuden ruohonleikkurin hankinta. Osapuolina minä ja puolisoni, mutta aion taatusti ulottaa tämän myös muiden tietoisuuteen ja hankkia taustatukea ekoille aatteilleni! Ruohonleikkuupalkkaa ansaitseva urakoitsijamme otetaan takuuvarmasti lobbauksen kohteeksi. Vien asian perhepalaverien korkeimpaan käsittelyasteeseen ja aion nuijia tahtoni lävitse. Nyt on sota julistettu ja poteroiden kaivuutyöt hyvällä alulla.

Tällä hetkellä enemmän poteroituneena on mieheni ärsyttävän tiukkaan juurtuneiden ajatustensa kanssa. Hän haluaisi korvata vanhan leikkurin(sa) uudemmalla versiolla. Haaveissa on fossiilisella polttoaineella ladattava pärisyttäjä, joka pilaisi pihamme villiyrttien keruumahdollisuudet, pitäisi meteliä, saastuttaisi ja muutenkin olisi olemassa olollaan piikki lihassani. Kuten entinenkin.

Minä olen fiksusti kerran jo väistänyt tämän keskustelun sekä hankinnan viime kesänä. Tosin agendassani avuksi tuli yllättävä muuttomme, joka hillitsi kaikenlaisten ostopäätösten tekemistä viime vuonna. Kantani on, että meidän tulisi hankkia työnnettävä, kasvimoottorilla operoiva sytkytin, jonka käyttöikä on pitkä, huoltokustannukset matalat, äänisaaste vähäinen ja hiilijalanjälki siedettävä.

Ekologinen vaihtoehto sen olla pitää!

Olen täysin varma, että työnnettävät mallit ovat tänä päivänä hurjan käteviä ja helppokäyttöisiä. Vaikka en aiheesta vielä paljoa tiedä, niin aion ottaa selvää. Kaikki kokemukset työnnettävistä ruohonleikkureista sekä taustatuki ovat tervetullutta! Ajattelin käydä selvittämään asiaa ammattilaisten avulla. Ehdotin miehelleni, että ottaisimme kokeiluun työnnettävän leikkurin, mutta hän oli sitä mieltä, että meillä voi olla rinnakkain kaksi; hänen moottorivehkeensä ja minun työnnettävä. Järjetön ajatus!

Ylimääräisten koneiden säilöminen ei houkuttele. Kyllä yksi rakkine riittää. Puolisoni perusteli hankintaoikeuttaan sillä, että hän päättää koska en ole yhteiselomme aikana ajanut nurmikkoa kertaakaan. No en ole, mutta se johtuu siitä etten osaa, enkä missään nimessä halua, käyttää nykyistä saastuttajaamme. Tässä kohdin olemme samaa mieltä vain siinä, että nykyinen on kummankin mielestä kamala ja joutaa varaosiksi.

Tämä ei todellakaan jää tähän!

- Aino

Muovit, mikromuovit, vesistöt, kuormat, taakat ja ahdistus.

Suomen Ympäristökeskuksen, SYKE:n melko tuoreessa Mikromuovit riski ympäristölle- koosteessa käsiteltiin mikromuovin ongelmia kansallisella tasolla. Ymmärrän hyvin miksi monet ihmettelevät muovivastaisuuttani Suomessa, mutta malttakaas hetki.

Minulle on sanottu lukuisia kertoja, että "eihän se ole Suomessa mikään ongelma". "Emmehän me" osallistu merien saastuttamiseen samalla tavoin kuin moni muu ulkomaankaveri. Kuljetamme pantilliset juomapakkaukset kiertoon yli 90% tarkkuudella ja käytämme muovikassit ynnä -pussit uudelleen sekäjätteen tiivistämiseen. Niinpä.

Melko yleisessä tiedossa toivottavasti jo on, että on olemassa kassien ja pussien lisäksi mikromuovia ja tiedetään, että sitä löytyy lisättynä mm kosmetiikasta kuorivien ja pesevien rakeiden muodossa. Silti on paljon tietoaukkoja tässäkin aiheessa. 

Linkkaamassani SYKE:n raportissa listataan mikromuovin ensilähteiksi ihan muoviteollisuuden raaka-aineena käyttämät pelletit, joita pääsee sellaisenaan vesistöön ennen kuin niistä edes tehdään yhtikäs mitään. Sanokaa ny, eikö tässä ole muka jotain mätää! Sitten tulevat teollisuuden käyttämät muoviset hiontarakeet, 3D tulostuksen mikromuovi ja vielä nuo aiemmin mainitsemani kosmetiikan ja hygieniatuotteiden sisältämät mikromuovit. 

Ensisijaisten lähteiden lisäksi mikromuovia syntyy sekundaarisista lähteistä lähinnä isomman eli makromuovin hajoamisen kautta. Muita lähteitä ovat tekstiilit ja liikenteen mikromuovipäästöt. Mikromuovia (microplastic) on kaikki alle 5mm kokoinen muovihitu, -jäte ja -pala ja tämä hajoaa edelleen nanopartikkeleiksi (nanoplastic). Tämän kokoinen muovisilppu on vesistössä monella tapaa haitallinen eikä sitä voi jäljittää saati sieltä poistaa. 

Sisäistäminen vaatinee pientä purkamista mikro-osasiinsa

Kuten ajatukseni, myös muovi hajoaa, mutta ei maadu. Se vain pilkkoutuu pienempiin ja pienempiin osasiin, jää lillumaan maan pinnalle tai pölisee pitkin katuja ja huuhtoutuu sadevesien mukana suoraan merenlahteen Helsingin edustalla. Lainataan vielä SYKE lähdettä, jonka mukaan Mechelininkadun ympäristö Helsingissä on Suomen liikennöidyintä aluetta ja arviolta siellä syntyy rengaspölyä noin 4-7 tonnia vuodessa. Siinä on melko paljon mikromuovia vapaasti säiden armoilla kulkeutumaan ihan minne lystää.

Vedenpuhdistuslaitoksissa talteen saadaan noin 99% mikromuovista. Jätevesien sisältämä mikromuovimäärä on huikea ja koska siitä valtaosa saadaan talteen on se kaikki jätevesistä eristetyssä lietteessä, jota kertyy vuosittain 150 000 kuivatonnia.

"Suomen lainsäädäntö ei edes tunne mikromuovia, joten tällä hetkellä jätevedenpuhdistamoissa syntyvän lietteen jatkokäyttö on mahdollista ympäristöön kohdistuvasta mikromuovikuormituksesta huolimatta" SYKE Policy Brief 21.3.2017

Siinä hieman sitä ongelmaa minkä kanssa pitäisi painia. Eri lähteiden; teollisuuden, kotitalouksien, liikenteen ja maatalouden, mikromuovipäästöjä ei systemaattisesti mitata, niistä ei tiedetä juuri mitään. Tiedetään, että sellaista on, sitä on paljon ja, että sillä on vaikutuksia maaperään ja eliöihin. 

Kuluttajina ehkä ymmärrämme, että joo, auton renkaat kuluvat. Olemme kokeneet sen käytännössä; kiroten maksaneet uusista renkaista hinnan ja vanhoista sakon. Kosmetiikan mikromuovista on ollut Yle.fi artikkelissa ja joku linkkasi Fasebookkiin. Linkkasin eteenpäin, koska ympäristötietoinen olen. 

Niin ja sitten on tämä yks hörhö bloggari, joka on puhunut jostain muovittomuudesta, mutta tää nyt on näitä foliohattutyyppejä kuitenkin, että ei koske minua ja meenpä tunkemaan synteettiset urheilukuteeni pesukoneeseen, koska ei nyt meiltä ainakaan irtoa mitään tekstiilin mikromuovia mihinkään jäteveden lietteeseen.

Paitsi, että muovia sisältävä tekstiili päästää jopa TUHAT muovihiukkasta veteen yhden pesukerran aikana, kertoo King`s Collegen professori Frank Kelly, (enkä vain minä). Kemia lehden 6/2016 juttu löytyy tästä. Tästä syystä hätyyttelen myös ihanan aktiivista suomalaista urheilukansaa miettimään näitä asoita.

Ilmastoinfojen, artikkelien, luonnontilan raporttien ja tutkimusten lukeminen antaa lisämotivaatiota arjen ekologisemman pyörittämisen tueksi. Se potkaisee takaisin raiteilleen, kun sellaista tarvitsee, mutta samalla se myös luo pientä kalvavaa ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Sellaista vaikeasti määriteltävää ja kuvailtavaa tunnetta siitä, että ei tee tarpeeksi ja ahdistaa, miten vaikeaa kaikki aina välistä on! Vaikka kuinka haluaisi elää ylevien aatteidensa mukaisesti, sopusoinnussa luonnon kanssa, jälkiä jättämättä.

Helposti voisi ajatella, että ahdistus on yksilön ominaisuus ja ken siihen syyllistyy on vaan niin herkkä ja potee sitä maailmantuskaa, mutta kun asiaa vääntää hieman eri kantille tarkasteltavaksi voikin kysyä, että miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?

Hei haloo!! Miksi tämä on näin vaikeaa? 

Ei ihme etteivät kaikki tee ekologisia valintoja, ole niistä tietoisia ja elä kestävämmin päivittäisessä arjessaan. Tämä viherjuttu ei ole sisäänrakennettu vallitsevaan yhteiskuntaan ja kulutukseen. Siitä kertoo jo edellä esittelemäni sitaatti Suomen lainsäädännöstä. 

Valinnan vapaus on tässä suhteessa harha, ei meillä ole valinnan mahdollisuuksia läheskään kaikilla asuinalueilla, ei kaikissa tuotteissa tai palveluissa. Valinnanvapaus tarkoittaisi sitä, että kuluttajana voisin saada ekologisen tuotteen yhtä subventoituun ja edulliseen hintaan kuin ei-eettisenkin. Valinnan vapauden eläessä tuotteet olisivat rinnakkain lähikauppani hyllyllä, palvelut saatavilla samanlaisella vaivannäöllä ja panostuksella. Nyt valinnan vapauttani toteutan vain ja ainoastaan siinä, että olen valinnut vaikeamman polun. Olen valinnut kuluttamisen kautta vaikuttamisen, pääni aukomisen ja kivikkoisen tien.

Ja olenko valinnut lopultakaan? Se ettei pysty ummistamaan silmiään ja elämään enää entiseen tyyliin ei ehkä ole lopulta valinta. Se on jotain mitä en enää henkilökohtaisesti pysty tekemään. En nyt, kun tiedän tai ainakin luulen tietäväni.

- Aino

Lisää aiheesta, Ympäristö.fi/Ympäristöntila 2017

MitäTuliVäsättyä: Vuoden verran Kokonaista

Reipas vuosi sitten Kokonainen Elämä Edessä rääkäisi ilmoille ensihenkäyksensä. Tarkemmin ottaen taisi olla säälittävä pihaus, mutta ihan hyvä siitä tuli. Pienen elvyttelyn jälkeen. Nyt ollaan reippaan vuoden verran tässä katseltu ja ihmetelty haparoivia ensiaskelia ja oman persoonan löytymistä. 

Vaan niin on teksti kuin kirjoittajansakin, rönsyilevä, arvoituksilla ladattu ja kuivakalla huumorilla höystetty. Huumorilla, joille vain kirjoittaja itse nauraa. (hekottelee parhaillaankin).

Vuoden aikana on ollut meidän tosielämässä, täällä blogin takana, riittävästi vakavasti otettavia ja sydäntä särkeviä juttuja, ei niiden kaikkien tarvitse näkyä tai kuulua, mutta olen halunnut jossain määrin kuljettaa niitä mukana kirjoituksissani. 

Koottuihin selityksiini kuuluu itseni paljasteluhimo ja me ihmiset. Varsinkin kaltaiseni ns ituhippi- ja maailmanparannusihmiset, hoitajat ja huolehtijat. Vaadimme itseltämme hirmuisesti ja sorrumme helposti ahdistumaan ynnä alitajuisesti kisaamaan siitä ken kierrättää eniten ja parhaiten, kuka elää askeettisinta tai oikeinta elämää, kelle ropsahtaa parhaan mutsin pojot ja kenellä jaossa ovat oivallisimmat kierrätyskikat. Ai etkö sinä? No minä kyllä :D 

Ollaan melkoisen armottomia itsellemme oli kyse sitten mistä tahansa päämäärästä tai päätöksestä. Usein unohtuu, että elämässä ei tule valmista, ei ole sitä maalia tai "sitten kun"- pistettä, jossa ollaan niin ekologisia tai hyviä, että korjataan omien jälkiemme lisäksi myös kymmenen muun jäljet, roskat ja traumat. 

Ekologisempi elämä ei tässä kulutusyhteiskunnassa ole valtavirtaa. Se ei ole sitä kauppojen kassajonoissa, yritysten toiminnassa, ei työpaikoilla eikä päiväkodeissa. Epäkohtia on luonnon kannalta kertynyt enemmän kuin asioita jotka menevät tässä kohdin ihmiskunnan eloa oikein.

Toisten kanssa kisaaminen ei vie asioita eteenpäin, ainostaan lannistaa ne, jotka joutuvat elämän paiskoessa paskaa tuulettimeen ottamaan vastaan muutakin kuin kannustavia kommentteja kasvisruuistaan tai vastuullisuudestaan. 

Valtavan työmaan edessä unohtuu usein, että ihan jokainen pieni askel on tärkeä ja kyllä, sillä on merkitystä, että yritämme tai vaikka vain puhumme vaikkei puhe konkretisoituisi vielä teoiksi. Pienelläkin on merkitystä ja on aivan uskomatonta miten moni meistä tekee hyviä tekoja päivittäin omasta lastistaan huolimatta. Sillä täytyy olla merkitys! Muutoin on ihan turha yrittää ja minä masennun. 

Myös minulla ja meidän perheellä on vaikeaa noudattaa yleviä tavoitteitani. Juuri niin, MINUN tavoitteitani ja sekös vasta rankkaa onkin. Ei lapsia jaksa kiinnostaa mistä nugetti on tehty ja "mitä välii" onko höyhenet revitty elävältä vai ruumiilta. 

Tässä kohden voi vain vetäistä henkeä ja kiittää siitä, että lapsi ei välitä mistä nugetti on tehty, sillä silloinhan sillä ei ole hitonkaan väliä, että se on soijaa ja koska lapselle ei ole mitään välii höyhenten kanssa niin sittenpä keksitään aikuiseen pekkaan källi ja ostetaan vaan piipunrassia, että "f*** dat ignorent child of mine".

Tosin sen jälkeen vietin tunnin potien kummallista pahaa oloa siitä, että piipunrassi ei maadu vaan edustaa inhoamaani muovikuitua, että sillain mettään meni sekin. Sain tosin lohtua siitä ajatuksesta, että pääsiäisen jälkeen kierittelen rassit uusiokäyttöön ennen oksien hävittämistä kuten tein viime vuonna höyhenille. "go to hell you lame mother".

Että semmoista ihan hitonmoista sähläystä tämä on meillä vaikka aatteet ja ideologiat onkin. Siksi Kokonainen on nimensä mukaisesti holistisen kokonainen vaikka onkin pääosin ekologinen ituhippiblogi, jonka kirjoittaja ei ota mitään vastuuta kirjoituksistaan. Eiks oo vähän ärsyttävää? Mut hei, mitä välii? Paitti, että on.

Hyvää synttärii sydämeltään hyvä Kokonainen blogi <3 

- Aino

Milloin kaikesta tuli normaalia?

Pohdin usein, että mikä kaikki ympärillämme on asettunut normiksi tai normaaliksi vain siksi koska teemme niin tai toimimme näin. Avaan ajatusta muutaman esimerkin kautta. 

Milloin siitä tuli normaalia, että ajoittain iskee tarve "saada jotain pientä kivaa" tarkoittaen harkitsematonta ostelua nostamaan sen hetkistä tunnetilaa? Milloin nomaaliksi muuttui se, että omistat kenkäkokoelman, cd-kokoelman, kirjaston, pelikokoelman, sarjakuvakokoelman, astiakokoelman, käsilaukkukokoelman, meikkikokoelman, hajuvesikokoelman tai vaikkapa viinikokoelman. 

Keräilyharvinaisuuksista tuskin tässä kokoelmien tuottamisessa on kyse, sillä kaikilta muiltakin löytyy ihan just samat kokoelmat vähän sitä sun tätä. Milloin siitä tuli normaalia, että roska- auto, joka ei ole nykyään roska- auto vaan raaka-aineen keräysauto, jota kuljettaa raaka-aineen kerääjä, käy nurkilla kolistelemassa viikoittain ja vie järkyttävän kuorman roskaa jatkokäyttöön tai ihan kaatopaikalle?

Milloin ostaminen, kerääminen ja hylkääminen yhä vain nopeutuvassa syklissä, muuttui normiksi? Milloin siitä tuli normaalia, että ystävämme Luotto, Velka ja Laina mahdollistavat tämän kaiken kuluttamisen? Ajattelemme usein, että tämä ei koske minua, enhän minä kuluta hillittömästi tai minulla ole kuin pieni luottokorttivelka, mutta siinä vaiheessa, kun maksaa ruokaostoksia luottokortilla tai opintolainalla, voisi miettiä, että kuuluukohan tämän mennä näin? Onko tämä sittenkään ihan normaalia?

Loppu yli varojen elämiselle

 

Elämme yli varojemme. Elämme yli maapallon varojen. Kiihtyvää kulutuskierrettä ei kukaan tai mikään jaksa loputtomiin. Kierteestä sivuun astuminen vaatii tahtoa. Tahto nähdä asioita uudesta näkökulmasta voimistuu, kun sitä käyttää. Uusien katsantokulmien kautta löytyy näkemyksiä ja ajatuksia, jotka lopulta vaativat päästä käytäntöön. Lopulta itsensä oravanpyörästä riuhtaiseminen johtaa tilanteeseen, mistä et voi enää palata entiseen. Silloin jää vain ihmettelemään vieressä töllistellen, että miten kaikesta tuosta tuli normaalia? 

Miksi muovitetun pakkauksen sisällä on muoviin kääritty tuote? Miksi et voi ostaa hammasharjoja kerralla pahvilaatikollista? Miksi kukaan ei toimita wc-paperia paperipussissa suoraan kotiin ja vaikka lavallista kerralla? Miksi hevi-osastoilla ylipäänsä on muovipusseja? Miksi kaikki pitää pakata? Miksi jokaikinen ei ole tammikuun vegaanihaasteessa mukana?

Kokonainen mukana vegaanihaasteessa

Otan osaa haasteeseen ruopimalla blogiani siten ettei vanhoista teksteistä enää löydy eläinperäisiä raaka-aineita sisältäviä reseptejä. Eipähän tarvitse miettiä sitä enää sen enempä. Eikä ainakaan ole kovin normaalia 😏

Muutaman ihan loistavan vinkin haluaisin heittää heille, jotka ovat jo kyseenalaistamisen polulla menossa kohti hillitympää kuluttamista. Viime aikoina olen kuunnellut muutamaa aivan loistavaa podcastia joista on ollut valtavasti iloa ja hyötyä. 

The Minimalists Podcast sekä The Mind Palace Podcast olkaas hyvät!

- Aino

Tänään matkalla vuodatus

Enpä tiedä miten vuodatukseni aloittaisin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kaikki sai alkunsa, kun mies raahasi minut vihdoista viimein pyöräkauppaan. Suunnistimme Isoon Omenaan Intersportiin. Sieltä matkaan lähti viimeisen päälle opastuksen ja virityksen jälkeen Cresentin joku miljoona vaihteinen mintunvihreä elosalama. Tekniset tiedot ihan justiinsa hallussa..

Odotin työvuoron päättymistä ja fillarin selkään pääsyä into pinkeällä. Hypättyäni pyörän satulaan fiilikset lässähtivät. Tuntui kuin olisi lastenpyörällä ajellut. Jalkajarrujen puuttumattomuus, vaikka muuten ihan sikahienot jarrut tästä pelistä löytyykin, oli shokki. Enhän mää osaa!

Matkan tusersin suurin piirtein itkua, kun olin mennyt ostamaan kalliin pyörän, joka on ihan kamala ajaa. Miten tässä näin kävi?

Vannoin, että sillä romulla en aja enää metriäkään. Mikä pettymys. Niskat ja pää ei ole vielä koskaan tulleet noin kipeäksi pyöräilystä. Jaloissa ei tuntunut, en ollut kovin hengästynytkään. Ei tarvinnut edes mennä suihkuun. Tosin matkassa kesti 15min kauemmin, kuin normaalisti. Aika meni tapellessa niiden simpuran vaihteiden kanssa.

Reippaan viiden tunnin yöunien jälkeen kävin aamulla vanhan pyöräni vajan nurkalta. Ketjut oli näemmä taas tippuneet. Viritin ketjut takaisin paikoilleen ja polkaisin menemään kohti aamuvuoroa.

Miten erilainen vanha mummomallinen munamankelini onkaan. Tämä on mysteeri mihin haluan paneutua. Uuden Cresentin selässä katse suuntautuu alaspäin eikä ympäröivään maailmaan. Miljoonien vaihteiden omituinen ronksahtelu kuulosti siltä kuin pyörä hajoaisi alleni joka käänteessä.

Aamulla vanhalla mummopyörällä fillaroidessani tunnelma oli hyvin erilainen. Näin lähes mustan, nuoren oravan. Oletan, että se oli nuori, kun se oli niin pieni ja kiiltäväturkkinen. Näin nuoren harakan, joka oli hyvin pomppuisa tapaus ja jänis saatteli minua hetken matkaa. Kettukin juoksi tien poikki valkoinen hännänpää ojollaan. Varpuset pelästyivät puuskutustani ja pyrähtivät parkkeeroidun auton alta lentoon etsien seuraavaa autonalusta.

Tunnelma muuttuu

Osan matkasta kokeilin ajella enemmän uuden pyöräni mukaisessa ajoasennossa selkä pitkällä eteenpäin nojaten katse kadussa. Käsittämätöntä mitä näin, kun katseeni suuntautui alaviistoon maisemasytkyttelyn sijaan. Monen kilometrin matkalla muovisilppua!

Ihmettelin ensin, että mikä hiton villitys tämä nyt on. Sitten tajusin, että seassa oli kertakäyttökuppia ja muovisilpun lisäksi pakkauksia joissa luki, että Maxim ja Dextral ja sen sellaista. Saatanan maratoonarit tai hölkyttelijät on pilannu mun merenrantareitin! Maailman meriin syydetään jo muutenkin muovia yli 500 tonnia joka tunti.

Eihän tuolleen voi tehdä. Vaikka olisi kuinka kiire siinä juostessa niin ei sitä pitäis muovia tai mitään muutakaan roskaa viskoa sinne luontoon. Parantaako se muka jotenkin sitä suoritusaikaa, kun sen roskan oikein tehokkaana nakkaa menemään?

Muutama sata juoksijaa näemmä roskaa ihan possuna. (tais olla Helsinki City Marathonilla enemmänkin kuin sata). Järjestäjien hanskassa pitäisi olla näiden juttujen huomiointi. Onko tämä nyt mitään hyvää mainosta tapahtuman pääsponssillekaan? Voin sanoa, että hieman hävetti, kun aasialaisturistit ihmettelivät niitä roskia odottaessaan bussia.

Keräsin osan roskista ja raijasin roskiin. Siinä hommassa vierähtäisi kyllä jokunen tovi vaan ei hätää siellä ne lojuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Voi, että syletti. Vihainen naama tähän. Näkisittepä miten irvistelin polkiessani. Onneksi tuli se kettu ja "hitto mitä paskaa" vaihtui "voi, että miten ihana" huokauksiin.

Tämän kaiken minä näin pyöräni selästä. Aurinko sarasti siellä meren yllä. Kaunis aamu, enteili sadetta, mutta ei kerennyt viskoa vettä niskaani ennen kuin ehdin perille. Mummopyörän jäljiltä pakarat hieman kipuilivat ja otsasuonet pullistelivat hikikarpaloiden seassa. Nyt on asiafiilis!

Liikunta on mahtavaa, siitä tulee hyvä fiilis ja parasta se on täällä meillä Suomessa, puhtaassa raikkaassa luonnossa. Kehostaan hyvin huolta pitävien luulisi ymmärtävän miten onnekkaassa asemassa me ollaan. 

Pidetääs asiantila semmoisena jatkossakin!



- Aino

Kulutuskäyttäytyminen ja tyyli

Lähdettyäni karsimaan elämästäni turhia tavaroita ja ajauduttuani yhä syvemmälle minimalismin ihmeelliseen maailmaan olen pohtinut paljon kuluttamista ja kulutuskäyttäytymistä. Luonnollisesti teen sitä melko pitkälti omasta kokemusmaailmastani käsin, mutta jonkin verran olen aihetta myös opiskellut.
 

Oppiaineeni yliopistolla on markkinointi. Olen kummallinen kätilön ja markkinoijan yhdistelmä. En itsekään ihan vielä tiedä, että mitä sillä yhdistelmällä teen, mutta tässä tietyllä tapaa teen koko ajan.

Lähinnä sieltä markkinoinnin puolelta olen riipinyt matkaani noita "hienoja" termejä kuin "kuluttajuus", "kulutusyhteiskunta" ja se "kuluttajakäyttäytyminen" tai "kulutuskäyttäytyminen". Jos totta puhutaan niin olen melko surkea markkinoinnissa. Enpä tiedä, että osaisinko tehdä perinteistä markkinointia yhdenkään yrityksen tarpeisiin. Suurin henkilökohtainen esteeni on eettisyys tai idealismi. Luultavasti molemmat. Elän täysin avoimesti, kaapin ovet levällään oman idealismini ja hippeilyni kanssa. 

En voi sanoa etteikö muiden mielipiteet minua kiinnostaisi, kiinnostavat kovastikin, mutta eivät juurikaan vaivaa.  Eivät vaivaa sillä en anna ajatuksille niin kovasti arvoa muutenkaan, ne kun ovat vain ajatuksia ja jokaisella on vielä kaiken lisäksi oikeus mielipiteisiinsä. Oravat tuolla juoksevat pitkin terassin katteita ja rikkovat ajatuksenjuoksuani. Niillä on siihen oikeus.

Jep, että semmoisia ajatuksia, mutta oli minulla ihan tarinakin kerrottavana.

Kulutuskäyttäytyminen tyylin ilmentäjänä

Siitä kulutuskäyttäytymisestä tuumin sellaisia asioita, että jo ihan tutkimustenkin mukaan ihmisten kuluttaminen on kasvanut eksponentiaalisesti. Meidän aikakausi, tämä ihmismassa tässä näin, kuluttaa maapallon varoja enemmän kuin kaikki ihmiset maapallolla yhteensä ennen meitä. Me rouskutetaan maan kuorelta ja kuoren alta materiaalia ja tungetaan samat semmoisenaan tai muokattuna luontoon takaisin, kiihtyvällä tahdilla.

Hirmuisen iso osa tästä materiaalista on yhtä yksittäistä käyttötarkoitusta varten luotua. Se on joko jonkin tuotteen pakkaus tai kerta- tai lähes kertakäyttöinen hyödyke. Itse siitä kestokulutustavarasta, jota tarvitsemme tai josta saadaan se hyöty tai tyydytetään jokin tarve, siitä ei tule aina niinkään ongelmaa. Ongelmissa olemme erityisesti niiden kääreiden kanssa.

Nämä kääreet ovat yksi osa markkinoijan ja mainosihmisen työnsarkaa. Pakkauksien materiaaleja, värejä, tekstejä, fontteja, logoja, muotoa jne on tutkittu miljardien dollareiden arvosta. Pakkaus on monessa kohtaa se millä myydään. 

Vaikkapa Apple on testannut omien pakkauksiensa avaamisen kestävää aikaa ja kuluttajan saamaa elämystä iPhone- pakkauksen avaamisen tuomista fiiliksistä isolla rahalla ja päätynyt tiettyyn sekunttilukuun, jonka iPhone- pakkauksen avaamisen tulee kestää, että tuotteesta saisi härpäkkeelle rakennettuun imagoon soveltuvan elämyksen. 

Hirveetä skökkää. Vaan ymmärtäähän sen tietty, jos iPhonen kuoriminen paketista on elämän kohokohta. Silti tämä ei ole ihan niin yksinkertaista, että voisi todeta, että myydään iPhone bulkkina jostain laarista. En edes minä ole niin pesunkestävä ekoaktivisti, että tahtoisin luopua uuden tavaran tuomasta elämyksestä. 

Kun ostan jotain niin ostan harkiten ja kun ostan niin haluan myös sen elämyksen. Haluan ihastua. Pidän niistä tavaroistani, joita minulla on ja haluan, että ne tuntuvat laadukkailta ja ovat laadukkaita. Mielellään niihin saisi liittyä myös jokin tarina. Niitä tavaroita vaalin ja pidän hyvin ja siksi ne myös kestävät.

Pidän merkkituotteistakin sekä siitä mielikuvasta, jonka kuvittelen tuotteen minusta muille antavan. En ostaisi muuta puhelinta tai kannettavaa sillä minusta minun tyyliini vain sopii Apple ja Biolan. Tämä on sitä brändäystä ja brändimielikuvaa. (Siinä tuli luultavasti oppiaineeni etovimmat sanat markkinointimixin lisäksi, muita en sitten juuri tiedäkään XD..)

Jännin osa tässä tarinassa on tästä kaikesta juontava kysymys; mutta miksi? Miksi minusta muka vain vaikkapa Apple ajaa asiansa kanssani? Miksi sillä on minulle merkitystä? Minkä takia iskin silmäni juuri näihin tuotteisiin?  Mikä siellä taustalla ohjaa minun kulutuskäyttäytymistäni?

Itse tiedän, että se on hyvin pitkälle, ei suinkaan eettisyys, vaan esteettisyys. Esineen tai tavaran, miksei myös palvelun tai ravintolan, ulkonäkö, muotoilu, fiilis ja tuntuma.

Tästä seuraakin se kaikista kiperin kysymys mitä olen itselleni asetellut; olenko oikeasti vaikkapa muovia vastaan sen ympäristölle aiheuttamien haittojen vuoksi vai onko pohjimmainen syyni muovivastaisuuteeni se, että pidän muovia epäesteettisenä materiaalina ja olen vasta sen jälkeen löytänyt käypiä selityksiä muovivastaisuuteeni? 

En tosin tiedä, että onko sosiaalisesti hyväksyttävämpää perustella valintojani sillä, että muovi näyttää kamalalta vai sillä, että se on luonnolle inha materiaali, joka kerää itseensä myrkkyjä ja vapauttaa estrogeenin kaltaisesti vaikuttavia yhdisteitä ruokaamme.

Olen sujut sen kanssa, että esteettisyys ohjaa valintojani, mutta mistä johtuu, että nykyisin minusta esteettisintä on kaikenlainen "luomuilu ja hippeily"? Hyllyriveittäin lasitölkkejä eikä etiketin etikettiä missään. Makuni on muuttunut siitä mitä se oli vaikkapa neljä vuotta sitten. Nykyisin puhtaat, tyhjät pinnat ja valkoisuus vetävät puoleensa, kun joskus aikoja sitten puoleensa veti tumma goottiromanttinen dekadenssi.

Ilmentääkö tyylini arvojani vai toisin päin? 

Todellisuudessahan tällä kaikella ei ole mitään väliä, sillä vain se mitä teet merkitsee, mutta jos asioiden pähkiminen juurta jaksaen saa kehitystä aikaan niin sittenhän se kannattaa.

- Aino

laitetaas soittolistalle Amy Macdonald -Barrowland Ballroom biisi ihan sen vuoksi, että gimmalta on tulossa jossain vaiheessa uusi levy!

20 minuutin Pokémon Go

Tämä nyt on just tämmöistä. Ensinnäkin meni muutama päivä ennen kuin pääsin rekisteröitymään onnistuneesti Pokémon jahtaajaksi.

Lopultahan sain homman toimimaan, kun tein rekisteröinnin läppäriltä. Mobiiliversio tökki niin pahasti, että innostus ei jaksanut kannatella ihastumista edes rekisteröitymisvaiheen yli. Oli jo vähän semmoinen plaah-meininki, mutta pitäähän sitä vastuullisena vanhempana kattoa, että mitä ne lapsukaiset oikein harrastaa ;)

Kokeilin muuten rekisteröitymistä jopa aamulla ennen kuutta, että jos ei olisi ollut niin ruuhkainen aika. Ei auttanut. Mies napisi patjalla kölliessämme "onko ihan pakko tähän aikaan"- tyylisesti.

Vaan nyt se toimi! Innostus palasi huippuunsa. Sain kuin sainkin ensimmäisen salamanterilta näyttävän Pokémonini napattua tuosta asuntoaan auliisti lainanneen pariskunnan sitruunapuun alta. 

En tiedä niin yhtään, että mitä tein ja sitten peli tilttasi. Kun käynnistin lopulta koko puhelimeni uudestaan ja pääsin taas peliin sain viestin, että ensimmäinen Pokémon on plakkarissa. En sitten sen koommin tiedä, että minne se salamanteri meni. Expasin ja tadaa seuraavaa etsimään.

Latasin puhelimen akun täyteen ja kiskaisin lenkkarit jalkaan. Reppu latureineen mukaan ja GO! Hirveellä innolla tuosta noin ovesta pihalle.

Löysin ensimmäisenä semmoisen "Pokémon jumppasalin" tuosta läheltä, mutta sinne minulla ei vielä 1 tasolla ollut asiaa. GPS näemmä näyttää melko pahasti viiveellä ja ihan vituralleen, mutta pienen hetken pähkittyäni löysin jalkapallokentän laidalta paikan, josta keräsin semmoisia "palloja" joilla niitä Pokémoneja sitten napataan. 

Pallojen vieressä oli kuin olikin yllärinä tähti- tyyppinen Poke! Voi sitä iloa ja autuutta. Taas sormet täristen näpyttelin sitä palloa ja sitä tähtityyppiä ja palloa ja tähtityyppiä, pallot hupeni, mutta mitään ei tapahtunut ja sitten..

puhelin pimeni! AKKU LOPPUI!! 

Kauhea kasa ärräpäitä tähän ja Holman V-laulu päälle! Siis 20 minuuttia tätä ihanuutta ja sekin pyöristettynä ylöspäin, ihan kuraa. Miksi sitä ihminen kiusaa ihtiään?

Heitin kamat takasin kortteeriini ja painuin keräämään kukkia ihan silleen livenä, perinteiseen malliin (perinteiseen malliin kameran kanssa). Se minulta vielä onnistuu. 

Live Pokémon mäntypuun alla.

Löysin jotain Pokémoneja parempaa :D Ihan tuosta noin, lähes kynnykseltä.

Akku ei kulunut vaan latautui ja saalis jäi taatusti talteen. Metsäexpaa tsiljoonan verran, juhuu! Olen ainakin level 2 marjanpoimija.

- Aino

Bean Boozled kokemuksia

Meillä seuraillaan erinäisiä tubettajia varsin ahkerasti ja sieltä rantautuu kummallisia villityksiä. Tällä kertaa suurta huomiota on saanut Bean Boozled "makeiset" joita lastemme suosikkitubettajat ovat kokeilleet.

Keskimmäisemme täytti vuosia ja synttärilahjaksi hankimme hänelle sitten näitä karmivia "ihanuuksia". Mietimme, että mikä saa meidät tähän hommaan mukaan, mutta tässä hiljan ilmestyi lehtijuttu jos toinenkin lasten kokemasta köyhyydestä ja syrjäytymisestä.

”Lasten maailmassa oikeanlaiset kulutustavarat, kuten lelut ja kännykät, ovat hirveän tärkeitä. Samoin mahdollisuus osallistua harrastuksiin. Vaikka ne voivat aikuisista tuntua turhalta kuluttamiselta, lapsille ulkopuoliseksi jääminen voi merkitä syrjäytymistä”, tutkija Minna Salmi THL.

Meidän ideologiaan nämä karkit eivät sovi sillä täyttä roskaahan tuo laatikko sisältöineen on, mutta kierrätettävissä sentään. Tämä nyt sattui olemaan ihan ykkösjuttu tällä hetkellä, niinpä toive toteutettiin synttärien kunniaksi.

Anteeks mutta mikä osa näistä on sitä luonnonaromia?

No mutta mutta, siis näiden jelly beansien juju on siinä, että laatikossa on erilaisia rakeita joiden maku saattaa olla joko semmoinen karkkimaku tai sitten jotain todella ällöttävää. Rasiassa olevaa onnenpyörää pyöräyttämällä sinulle valikoituu tietyn näköinen karkki, joka sitten sattuman kaupalla on jompaa kumpaa esim lakritsi tai skunkkispray.

Ulkonäöstä tai hajusta asiaa ei ennalta voi tietää. Se selviää vasta puraisemalla. Suurena Madventures- fanina tämän tyylinen haaste toi kaikuja jostain sieltä maailman yrjöttävimmistä keittiöistä ja tietysti minun piti kokeilla.

Minä pyöräytin ruskean jelly beanin joka ois sitten niinko suklaavanukas tai vaihtoehtoisesti purkkikoiranruoka. Ajattelin, että on vähän lapinlisää mukana niissä tubettajien yrjöilyissä ynnä muissa mutta kas kummaa kuka se kykki pensaissa puraistuaan just sitä koiranruokaa. 

Tarkistelen, että onko pihlaja hengissä.

Hyi himputti miten jostain voi saada niin pahan makuista! Käsittämätöntä, että se tarttui niin imakasti suuhun ja hampaisiin ja haisi todella oksettavalta. En olisi uskonut. En minä ole herkimmistä päästä. Pelkästään penskojen hengityksen haistaminen oli oksettavaa tämän urheilun jälkeen.

- Aino