Hoidetaan vähän Ainoa ja Anttia

Hienoisten vihjausten jälkeen menin kyselemään, että josko olis kampaajalla aikoja. Ompun Torpasta löytyi yllätyksekseni aika samantien.  Onneksi näin sillä olisin muutoin varmaan jänistänyt miehen rohkaisuista huolimatta.

Mie vihaan käydä kampaajalla. Tai en siis vihaa, mutta olen hyvin varautunut asian suhteen. Käyn ehkä kerran vuodessa. Pidempiäkin taukoja on ollut. Tälle vuodelle on jo toinen kerta ja itseasiassa huomenna tulee kolmas.

Kävi nimittäin niin, että unelmat blondista saan haudata jonnekin unelma-aivolohkon perukoille. Tätä tukkaa ei enää värjätä. Tänään tehtiin mineraalipuhdistusta ja leikattiin semmoinen rapsakka 20 cm pituutta. Huomenna kokeillaan, että millä pikkuisen vihertymään päässeen harjani saisi elvytettyä.

Koska mie olin niin rohkea niin palkitsin itseni Hanko Sushin lounaalla. Eletään Lihatonta Lokakuuta joten valitsin kasvislautasen. Enpä ole tuosta perheelleni hiiskunut, mutta yritetään, tai minä yritän, nyt entisestään hillitä lihan syöntiä.

Koko annos mahdollistui vegaanisena misokeittoa myöden. Käytännössä keitosta jätetään vain dashi pois. Sain jotain söpöjä paahdettuja siemeniä tilalle, mutta unohdin jo, että mitä nää oli.







Sit huolettiin Anttia (kato kuka Antti). Hää oli kuulemma hyvässä kunnossa. Hieman epävarmana kyllä odottelin, että tuleeko sanomista. Tänä syksynä on ollu sikahienot pyöräilykelit. Melkolailla kuivaa ja tuolla, kun lähinnä poljeskelen päällystettyjä reittejä ei pyörä pääse edes pahemmin likaantumaan. 

Antin jarruista löytyi jonkinlaista säätövaraa, mutta muutoin kaikki kunnossa. Olin mie kyllä pistänyt tosipuheessa merkille sen ulinan. Vaihteet hyvässä kuosissa alun runksutteluista huolimatta. Hippusen sain edelleen oikaisua vaihteiden käytön suhteen. Kaikenkaikkiaan olen kehittynyt ja elänyt Antin kanssa silleen ihmisiksi. Teknistä muotokieltä en osaa, vielä, mutta kohan selvän saa, että mistä kirjoittelen.

Toivoin, että ajoasennolle keksittäisiin jotain sillä ranteeni taipuvat ajaessa hankalaan lukkoasentoon. Siitä aiheutuu pitkillä matkoilla sekä päivittäin pyöräillessä kipua ranteisiin. Olen huomannut monesti, että koko käden puristusvoima on heikko. Voi johtua hieman muustakin, ranneongelmat eivät ole uusi juttu. Nyt pyöräily on pahentanut tilannetta. Töissä käsien täytyy toimia ja tarvittaessa hyvinkin ripeästi. Kädet eivät saa täristä eikä ote livetä.

Satulaa säädettiin taaksepäin ja mietittiin, että pitäisikö etuhaarukkaa vaihtaa, mutta se ei luultavasti toisi kaivattua muutosta. Kimmo (kato kuka Kimmo) keksi madaltaa sarvia muuttamalla tangon pakat ylös. Ei iso tuunaus, mutta kyllä sen huomasi kotiin polkiessa. 

Sit sieltä irtosi semmonen pikku vinkki, että eihän sen käsien ajoasennon tarvitse olla koko ajan sama vaan sarvista voi ottaa kiinni myös päistä jolloin ranne ottaa vastaan töyssyjä sisäsivulla. On kuulemma ihan semmoset ne kahvatkin, että niillä se onnistuu.

Melkein lipsahti päälle "en sitten itte hokannu"- olotila, mutta peitin sen tosi hyvin. Uudet kahvatkin vois olla vaihtoehto, mutta semmosia nauhallisia ei taida Intersportissa olla.

Simpura esikoinen pänttää Trivialin kyssäreitä. Menen häiriköimään. Minuahan ei natiaiset rökitä.

- Aino

Ihan vaan kuulumisia

Mies palasi reissustaan ehjänä ja silminnähden levänneenä. Tuliaiset osuivat nappiin ja reissukertomukset rönsyilivät jännittävinä. Pärjättiin anopin ja poikien kanssa yövuoroputkeni oikein hienosti, mutta mukava oli saada koko perhe kasaan. 

Yövuoroja jatketaan edelleen. Töissä on haikean ihanaa. Kohta tulee luultavasti pieni tauko tuolla työskentelyyn. Kahvi on palannut valitettavasti kuvioihin yövuorojen myötä.

Työasiat pyörivät päässä monella tapaa. Tälläkin hetkellä pitäisi lukea tenttiin. Sairaanhoitajan ja kätilön työhön kuuluu kaikenlaista kouluttautumista, joko työnanatajan puolelta tai sitten ihan omaa opiskelua ammattitaidon ylläpitämiseksi. Innoissani myös odottelen ensi kuulle ohjelmoimaani imetyskoulutusta. 

Kuulin jonkun joskus sanovan, että kätilöys on kuin toinen iho. Se on jotain mitä olen koko ajan vaikka teen paljon muutakin. Silti menin hämilleni, kun asiakkaani kysyi minulta, että "miksi sinä olet kätilö?" 

Tuntui, että kysymys oli hyvin intiimi. Sellaisella alueella, että sitä ei ihan tarkkaan pysty selittämään. Kollegoille ei juuri tarvitse selitellä.

Viimeviikon aikana tein onnettoman kokeilun kauramaidon valmistuksessa. Hiveetä kuraa. Ei siitä sen enempää. 

Onnistumisiakin on ollut. Pistin nimittäin rohkeasti lasisessa säilyketölkissä pakastimeen omenasosetta sekä kurpitsakeittoa ja hyvin toimi! 

Huurteiset tölkit ovat todella söpön näköisiäkin. 

 

Viikonloppuna kävi sukulaisia. Mahtavaa, kun taloon tuli eloa. Kävimme tyttöporukassa syysretkellä metsässä. Edelleen löytyi puolukoita. 

Myös kävyt ja vaahteranlehdet saivat tarttua matkaan. 

Kotiin päästyämme ei mennyt montaa minuuttia, kun tinttarintta huusi huoneestaan, että "tuu äiti kattoon!" Ihana oli teippaillut vaahteranlehtiä seinille :) 

Kävyistä teemme myöhemmin joulukuuseen koristeita tai jotain semmosta.

Pyöräily on ollut sikakivaa ilman vähän viilennyttyä. Eilen tosin tein pienen virhearvion varusteitteni suhteen ja mereltä tulleessa sumussa asteet tippuivat sen verran, että kylmä tuli. 

Onneksi kotona odotti lämmin sauna, takkatuli ja mies. Käytiin lävitse tulevia suunnitelmia remontin, töiden ja muun suhteen. Vaihdettiin kuulumisia.

Tulen äärellä mieli purkautuu turhasta lastistaan.

- Aino

Paluu enemmän arkeen

Tuntuipa hyvältä päästä taas pyörän satulaan. Antti olikin odotellut kiltisti kauheassa vesisateessa pientä lenkkiä.

Pyöräilyhöpötysteni kautta minä törmäsin tämmöiseen heppuun kuin Matti Rämö. Taisin löytää jonkinlaisen pyöräilyn hengenheimolaisen.

Ehkä lajin pariin hakeutuu tietynlaisia ihmisiä, ken tietää, mutta Rämön tarinat tekivät vaikutuksen.

Ja tietysti minä ihastuin, kun Matti kehui Yle Puheen haastattelussa Kuusamon kesäistä vaaramaisemaa.

Matti pyöräilee koska on pakko. Itsestäni tuntuu ajoittain ihan samalta. Elämä pysyy kasassa pyörää polkiessa. 

”Pyöräilijänä on osa ympäristöä ja maailmaa, jossa matkustaa. Kuulee linnut ja kuulee rekat. Tuntee tuoksut, tuulen ja sateen. Onni on pitkää nousua seuraava pitkä lasku.” - Matti Rämö

Rämö on toimittaja ja on tehnyt useita kirjoja sekä huikean dokumentin pyöräreisuiltaan Intiassa. Hänen blogistaan löytyy Laatokan reissun kuvia sekä tunnelmia. Kannattaa katsastaa Yle Areenasta tai kuunnella edellä mainitsemani upea haastattelu Yle Puheen Iltapäivässä. 

Rämö aloitti pyöräilyhommansa yli 50-vuotiaana. Minulla on vielä Kokonainen Elämä Edessä pyöräilyn suhteen ja taluttaminenkin kuuluu asiaan.

Nyt on kyllä tarvinnut talutella hieman vähemmän, kun kesällä auki revityt kadunpätkät on pikku hiljaa paikkailtu. Matka sujuu huomattavasti jouhevammin eikä tien puolta tarvitse koko ajan vaihtaa vaan saa painella täysillä.

Kun enää ei tarvitse pelätä koko aikaa, että ketjut tippuvat kesken alamäen, olen uskaltanut huristella melko paljon kovempaa. Anttikin alkaa tuntua omalta ja polkemiseen on tullut huomattavasti varmuutta ja lennokkuuttta. Reiteille osuvat töyssyt ja kuopat juurtuvat selkärankaan ja reittivalinnat optimoituvat entisestään. Matka-ajasta on tullut tiputettua taas minuutteja. 

Ajaminen tuntuu kevyemmältä. Josko sitä olisi takapuoleen kertynyt vähän lisää lihasta tai sitten viileämmässä ilmassa on kevyempää polkea.

Jonninverran on tullut optimoitua myös syömisiä. Heitän ennen töistä lähtöä naamariin banaanin tai jotain pientä etten lähde ihan tyhjin glykogeenivarastoin fillaroimaan. Siitä syntyy vain kiukkua kun suksi, tai tässä tapauksessa pyöräily, ei luista. Tänäänkin 13 tunnin päivä työn tohinassa veti fyysiset energiat melko tyhjiin.

Vaan fiilikset olivat pyöräilystä ihan huipussaan!

- Aino

Polkaisu parempaan mieleen

Kaikki päivät eivät ole ruusuilla tanssimista, tavaran karsintaa ja ekoilua. Useampikin päivä kuukaudessa on yleensä melko hankalaa, suorastaan paskaa.

En aina ymmärrä, että miksi sitä pitää kanssaihmisten tokaista ikäväkohtauksen iskiessä, että "kyllä siihen tottuu". Ei siihen tunnu tottuvan. Välillä tekisi mieli kivahtaa takaisin, että "kokeilepa kuule ihan ite, että miten tottuu", mutta en minä tämmöistä toivo kenellekään, en edes vihaisena.

Suru, ikävä, pettymys.  

Usein minut valtaa semmoinen suru ja ikävä, että koko kroppa tärisee ja tuntuu, että sydän pirskahtaa tuhansina säpäleinä ulos rinnasta. Se on niin voimakasta kaipausta ja lohduttomuutta, että joskus ajatuksiin livahtaa tyhmiä ajatuksia, jopa siitä, että olisi helpompaa, jos vain kuolisi. 

Minulla on ikävä lapsiani ja se on niin kamalaa henkistä kipua, että pakotietä etsii järjettömistäkin ajatuksista.

Mutta ne on vain ajatuksia. 

Kipu johtuu ainoastaan niistä omista ajatuksistani sillä heti, kun ahdistava ajatus korvautuu jollain toisella, hellittää myös kipu. Välillä tummat ajatukset ovat sinnikkäämpiä ja niiden ehkä täytyykin antaa tulla koko voimallaan päälle. Välillä ne vaihtuvat toisiin ajatuksiin yllättävänkin helposti. 

Toisinaan ajatukset löytävät raikkaampia sivupolkujaan jonkun kuunnellessa ja lohduttaessa, toisinaan repäisy pyörän selkään ja huristelu kohti töitä tekee tehtävänsä. Kenenpä suupielet ei nousisi auringon paistaessa, ihmisten hymyillessä sinulle ja vanhan papparaisen ihastellessa liikennevaloissa hienoa uutta pyörääsi, esitellen omaa samanmerkkistään kehuen, että "on kestänyt jo 15- vuottta". 

Kirjoittaessani ikävästä ajatukseni ovat niissä tunteissa, sydänalaa riipaisee ja puristaa, näen vain sanat, joita kirjoitan. 

Kirjoittaessani kohtaamisista pyöräillessäni hengitys kulkee helpommin ja ympärilläni näyttää valoisammalta ja avarammalta, maailma tekstin takanakin on läsnä.

Liikunta on minun henkireikä. 

Kaikki se kurja olo, ikävä ja lohduttomuus häviää urheillessa. Jos ei häviä ensimmäisellä yrityksellä, niin sitten toisella. Jos ei häviä niin ainakin helpottaa. Liikunta toimii ikään kuin aivojen nollauksena. Fyysinen paine pistää pään tyhjenemään. On pakko keskittyä suoritukseen. Yleensä saan liikunnasta voimakkaita onnistumisen tunteita eikä niiden tunteiden kanssa samaaan pääkoppaan enää mahdu niin paljoa kurjuuden tunteita. 

Yhtäkkiä ajattelu kääntyykin noidankehästään jonnekin paljon innovatiivisempaan suuntaan ja monesti siinä tilassa avautuu eteen jokin konkreettinen keino minkä avulla vastaisuudessa voi toimia paremmin. Ajatus selkiytyy. Stressi laskee. Näkökenttä ja havainnointikyky laajenee taas.

On tutkittu, että masentuneen havainnointi kapeutuu. Aivot eivät enää ota vastaan signaaleja ympäröivästä maailmasta. Ihminen kääntyy sisäänpäin. Jos sisäinen maailma on kovin musta ja siihen takertuu tiukemmin ja tiukemmin niin ei ihmekään, että olo on kurja.

Tiedän itsestäni, että minun on toimittava heti, kun huomaan merkkejä siitä, että ajatukseni alkavat urautua ja kaikki ympärillä tuntuu olevan jotenkin kurjasti. Sukellus aallon pohjaan on hyvä katkaista jo ajoissa. Usein riittää pelkästään se, että sanon vaikkapa miehelleni, että nyt minulla alkaa olla melko kurja olo. Joku hyvä biisikin voi pistää hymyilyttämään.

Ei se ole vakavaa, että on välillä surullinen ja on semmoinen kurja olo. Sitä ei kannata pelästyä vaan ottaa vastaan lempeällä kädellä ja ohjata tekemistä johonkin fiksumpaan jolloin ajatuskin muuttuu.

Toisinaan tarvitaan hieman järeämpää ohjausta ja silloin reipas 170kg jalkaprässissä tai 20km polkaisu tekee tehtävänsä.

Ehkäpä kaikkiin kurjiin tunteisiin ei tarvitse tottua tai niitä kaikkia tarvitse täysin poistaa elämästä. Ilman tunteitakaan ei voi elää menestyksekkäästi. Ilman tunteita olisin surkea äiti, puoliso ja kätilö. 

Tarvitsen tunteitani, kaikkia niistä, vaikka kaikki eivät mukavia olekaan. Niillä kaikilla on minulle jotain kerrottavaa. Tunnistaessani omat tunteeni ja tunnetilani osaan tunnistaa niitä myös muissa ja sen kautta sanoittaa, lohduttaa, auttaa, kannatella, tsempata, tukea, ymmärtää, kuunnella, rohkaista, iloita jne toisen kanssa. 

Tässä lepää mielestäni vanhemmuuden tehtävän ja ehkä koko inhimillisyyden ydin, yhdessä rakkauden kanssa. Rakkaus itseä ja lähimmäistä kohtaan avaa portit kaikille tunteille. Ihminen, joka hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään, hyväksyy ja sallii myös kaikki tunteensa. 

Tunteensa hyväksyvä, rakastava ihminen kykenee ottamaan vastaan terveellä tavalla myös muiden tunteet ja rakastamaan ihmistä ihmisenä juuri tämän inhimillisyyden vuoksi. Tämän, kun lapsilleni kykenen opettamaan niin olen mielestäni onnistunut äitinä melko hyvin.

Se, että niitä yhteisiä tunteja elämänviisauksien opettamiseen on vähemmän kuin ydinperheessä on vain haaste ei luovuttamisen paikka.

- Aino

Saanko esitellä Crescent Holma eli Antti.

Ihana mintun värinen Crescenttini sai kasteessa nimen Antti. Tämä oli melko selvää siitä lähtien, kun löysin eilen Crescentin sivuilta, että pyöräni malli on Holma. Miten kohtalo meidät johdattikaan yhteen <3

Voi se toki olla muunkin mallinen, mutta päädyin tähän. Ihan samalta se kuvissa näyttää. En suostu enää kuulemaan muita ehdotuksia eikä minun illuusiotani myöskään kannata tulla rikkomaan, jos jollain muka olisi jotain parempaa tietoa asiasta.

Kaimansa Antti Holma, se näyttelevä sketsihahmo ja juontaja, on myös oikein ihastuttava tapaus. Olen Antti Holman viimeaikaisista edesottamuksista todella surullinen :/

Tsemppiä ja jaksuhaleja täältä Suomesta sinne lampareelle <3

Minusta kasvoi ihan hirmuinen Anttifani ja tykkään polkea Anttia vaikka alkumme oli hieman takkuinen. Onneksi Antti kasvoi mittoihini sopivaksi pienen värkkäyksen jälkeen ja jo vain on paremmat kyydit.  Kyllä Antilla kyyti on taattua laatua upean ulkomuodon lisäksi!

Mieheni pani minut ruotuun ja käski pyytämään Antilta anteeksi, sillä juttuni voivat olla loukkaavia. No enpä tiedä, mutta toimin kuitenkin varmuuden päälle ja kävin hellimässä Anttia kertoen, että haluan ihastella sen ominaisuuksia ja käytettävyyttä ihan julkisestikin. Varmasti Antti tään ymmärtää.

Otin kaikkien ihasteltavaksi kuvia mintunvihreästä elosalamastani. Antin minttuinen väri sopii niin hyvin alleni ja on mukavan urheilullinen ja nuorekas. Kasteessa roiskin shampanjaa Antin kyljille ja lausuin juhlavia sanoja, "Oot sie ihana!" ja "Tervetuloa perheeseen Antti!" Ja vaikka se onkin vähän tommonen naismainen niin kyllä sen nimi voi silti ihan hyvin olla Antti.

Mää jotenkin luulen, et se tykkää olla hieman semmonen special case. Ainakin Antilta löytyy spessut hampaat.

Special Teeth Profiles Shifting -jotain tosi hienoo varmasti!

Niin kuin ei ihmisiäkään, niin ei menopelejäkään pitäis laittaa mihinkään muottiin tai no tietyllä tapaa muotistahan ne kaikki tulevat, mutta ei niiden tarvitse pysyä siinä. Semmoinen vapaus pitää olla, että saa muotoutua, kehittyä ja kasvaa ihan omanlaisekseen.

Hankin mää Antille myös semmosen keveämmän lukon, sävysävyyn mintunvihreän kanssa tietty, ettei Antin kaunis pinta kärsisi kettinkien paukkuessa vasten runkoa rotvalleja töyssytellessäni. Ajoittain meidän kyyti on melko armotonta rytkytystä, kun pistän kunnolla polkaisten. Niin ja vielä se kun mie poljen oikeasti paljon!

Lukko pitää huolta siitä ettei kukaan varas käy käsiksi Anttiini ja vie sitä väärille teille. En halunnut kiinnitellä Anttiin mitään munalukkoja vaan Antti sai semmoisen kätevän numerolukon pehmeällä kangassuojalla. Mää vähän luulen, että se vois olla hitusen nopeempikin vaihtoehto, kun pitää päästä pikana taas hommiin.

Olisin myös henkilökohtaisesti todella loukkaantunut, jos joku veisi Antin minulta. Kätilön omaan ei kosketa! Minun on tärkeää päästä hommiini vaikkei se nyt ihan Hakekaa Kätilön tapaista tänäpäivänä olekaan.

Antti ja Aino sopiii tosi hienosti yhteen. Meillä on kokonainen elämä edessä ja kohta 100 km takana. Vielä tällä erää Antti saa seisoa uljaana tuolla ulkona, ihan sateessakin, mutta eiköhän me jossain vaiheessa kyhätä Antille ja sen kavereille joku parkki tonne noin tontin kulmalle.

Ja ihan tiedoksi, että mun mielestä tässä nyt ei loukattu ketään, mutta jos loukkasin tätä edellä mainittua Antti Holmaa niin meillä on avoimet ovet ja voidaan sopia tää juttu ihan keskustellen ja halien.


- Aino

Thulea ja muuta vermettä pyöräilyyn

Pyöräilyaiheessa pörrätään edelleen.

Ajattelin esitellä mun vermeitä. Ei ole kyllä mitään kovin kummoisia vermeitä, mutta onpahan muutama kikkakolmonen jotka olen tässä ainakin itselleni hyväksi havainnut varustautuessani pyöräilyyn säässä kuin säässä.

Myönnän, että minulla on vielä puutteita tässä asiassa, mutta moni tärkeä juttu on jo hoidettu kuntoon turvallisen pyöräilyn tähden. On lamppu, heijastimet, kypärä ja toimivat jarrut. 

Näiden lisäksi löytyy reppu johon pakkaan lähinnä evääni ja vaihtoalusvaatteet. Työvaatteet minulla on talon puolesta ja pyöräilyvermeet laitan kuivumaan pukutilaan. Ei ne kyllä läheskään aina ole kuivat kun poljen takaisin. 

Käyn suihkussa ennen töitä ja vaihdan työvaatteet sekä kuivat alusvaatteet. Työkengät on luonnollisesti aina työpaikalla. Melko vähällä pärjää vaatteiden osalta. 

Ajaessa käytän hanskoja sillä kädet ovat toiseksi tärkein työkaluni ja pyrin suojelemaan niitä. Hanskani ovat ihan ne mun Casallin salihanskat, (olen tuonne listaani kirjannut virheellisesti, että Reebok..)joihin olen hieman pettynyt noin salikäytössä. Saan niiden kanssa kiipeilytelineessä apinoidessani inhat rakot ja kovettumat aikaiseksi.

Yksikään vaatteeni ei ole nimenomaan pyöräilyyn kehitetty. Käytän mm hiihtopukua hiihdon lisäksi juostessa ja pyöräillessä ja ihan muuten vain ulkoillessa. Ajattelin testata talvella muutoinkin hiihto- ja juoksukamppeittani työmatkakäytössä. Varmaan joitain juttuja tulee eteen, että pitää talvea vasten varautua. 

Paksummat vaatteet eivät ehkä kuivukaan työpäivän aikana ja talvipakkasilla startti kylmillä kosteilla vaatteilla voi aiheuttaa tarpeetonta kitkaa minun ja pyöräilyn väliin. Aika näyttää.

 

Kosteudesta päästäänkin keksimääni ratkaisuun mukana kulkevan tekniikan ja papereiden suhteen. 

Hankin joskus aikoinani kannettavani suojaksi Thule Cauntlet Macbook Pro Sleeven, joka on ainakin roiskeen kestävä. 

Samainen kannettavalle tehty kuori suojaa nyt kännykkääni, laturiani, korttejani ja papereitani. Sinne mahtuu tarvittaessa ne alusvaatteetkin.

Tämä systeemi on toiminut jopa hillittömässä rankkasateessa.

Kuori oli harmittavan vähällä käytöllä saateltuani opintoni melkolailla loppuun, mutta nyt sille on taas lähes päivittäistä käyttöä.

 

Tykkäsin kuoren muotoilusta ja fiiliksestä. Sanoisin, että se on melko pähee :)

Se on nyt toiminut moiteettomasti kohta kolme vuotta ja näyttää ihan kuin uudelta. 

Hankintaa tehdessä kriteereitäni oli, että kotelon tarttee olla veden ja katseen kestävä siten, että voisin kulkea pelkän casen kanssa. 

Kyllä tämän kanssa on kehdannut.

Puhelinta varten otan toisinaan mukaan juoksussa käyttämäni käsivarsikotelon, että saan musiikit mukaan.

Jos vaatteessani on tasku niin käytän kyllä mieluummin sitä ja pujottelen kuulokkeiden piuhan paidan alta. 

Käsikotelossa piuha jää vähän hassusti roikkumaan eikä tahdo pysyä repun hihnan alle viritettynäkään poissa läpsimästä kylkeäni.

Toistaiseksi isoin murheenkryynini on ollut pyörän lukko.

Mummomankelissani on kiinteä lukko ja se kyllä riittää työpaikkani pyöräparkissa, mutta olen laittanut lisävahvistuksia vilkkaammilla paikoilla ja siihen tarkoitukseen olen joutunut raijaamaan melkoista punnusta.

Kettinki on ehkä varma, mutta se on tylsä lähes tyhjässä repussa pyöriessään. Pyörän rungon ympärille kiedottuna paino ei haittaa, mutta se kilisee ja kolisee ärsyttävästi eikä tee kyllä rungolle yhtään hyvää. 

Joku pussukka olisi ratkaisu, mutta laitoin semmoisen kulahtaneen pussukan karsiessani menemään, kun en tiennyt, että mikä se on...

Pitkästä ketjusta on ollut se hyöty, että kun liikumme isommalla porukalla pyöräillen, saamme monta pyörää lukittua yhteen jollei ole telinettä tai tolppaa tarjolla.

Varustelu on kivaa. Se ei tarkoita, että tarvitsisi lähteä kauppaan ostamaan jotain spesifiä härpäkettä vaan ensin kannattaa antaa katseen kiertää kotona ja aivorattaiden hieman runksia probleeman edessä. Luultavasti kaikki tarvittava on jo käden ulottuvilla. 

Toinen ihan paras kikka on avata suu! Puhu ongelmasta, jaa kokemuksia ja kysy. Joku lähelläsi on saattanut painia ihan saman jutun äärellä tai työkaverilla voipkin olla joutilas pyörän lamppusarja kaappinsa perukoilla odottamassa uutta onnellista omistajaa.

Kiitos omalle kamulleni, toivottavasti jalkasi nauttivat vaihtarista <3

- Aino

Uusi mahdollisuus

Helsinki City Marathon vastasi lähettämääni roskapalautteeseen välittömästi. Vähän jopa hävettää, että tuli aiemmin niin kimpaannuttua sekä juoksijoihin, että pyörään.  Niinhän se meni lopulta pyöränkin kanssa, että uusintakierros oli aivan toista kuin ensimmäinen väsyneenä, nälkäisenä ja pimeässä poljettu ensimatka. Pyörä kastetaan ihan pian. Se jää perheeseen.

Ensinnäkin siitä maratoonarien ajattelemattomuudesta... 

 

Minulle vastattiin suitsait sukkelaan Suomen Urheiluliitosta, että marmattamani epäkohta on tiedossa ja kovasti pahoiteltiin yli kolmen tuhannen juoksijan puolesta, että aina ne geelipussit ym eivät löydä tietään matkan varrelle järjestettyihin roskapusseihin. Siivouspartiot kulkevat juoksureittiä usean päivän ajan juoksujen jälkeen ja roskat siivotaan kyllä. Sain myös kuulla (siis lukea), että moni kaupunkilainenkin on osallistunut vapaaehtoisesti siivoustalkoisiin! Mahtavaa aktiivisuutta ja maailmanparannushenkeä! 

Minulta jopa kysyttiin, missä pyöräilyreittini kulkee, että sinne saadaan väkeä tarkistamaan, että varmasti on puhdasta. Siis niin ihanaa, että meinaa itku tulla. Voin ihan hyvin fillaroida uudella mintunvihreällä elosalamallani mukaan siivoustalkoisiin.

Siitä pyörästä puheen ollen..

 

Siis tässähän nyt kävi niin, että käytiin kuitenkin vähän uudelleen kokeilemassa ihan tämän vajakkiperheen kesken (siis se osa meistä, kun ne kahta kotia reissaavat eivät ole täällä), että mikä siinä nyt niin muka mättää. Mies ylipuhui minut irtokarkkiostoksilla houkutellen uudelleen pyörän selkään.  Niin ne vain unohtui ne kitinät.

Siinä sitten selvisi yhdessä pähkäillessä, että satula oli 11cm liian matalalla, eikä vaihteistoa kuulu rääkätä vaihtamalla montaa vaihdetta kerralla, pitäen väliä polkemisessa, vaan silleen napsutellen yks kerrallaan samalla polkien. Niitä kaikkia namikoita ei myöskään painella hätäpäissään yhtä aikaa vaan käytännössä käytetään vain oikean käden puoleisia. 

"Melko idiootti" tuli tässä näin äkkiseltään mieleen. "Suorastaan toope" heti perään. 

Nämä olivat niitä juttuja mitä Tiiran Kimmo minulle Ison Omenan Intersportissa taisi kertoa. Onneksi mieheni oli mukana ja tallensi kaiken muistiinsa. Minun keskittymiskykyni ja energiat meni venkoillessa ja pullikoidessa uuden edessä. Olen hävettävän nahkea kaupoilla, mutta eipä se Kimmoa haitannut. Sieltä sitä tuli konkarilta semmoista faktaa tiskiin, että unohtui venkoilut ja pyörä lähti valmiiksi tuunattuna mukaan. 

Seuraa muutama pikku vinkki, jotka kannattaa ottaa huomioon uuden pyörän hankinnassa, ainakin jos sillä on tarkoitus oikeasti ajaakin. 

1. Hanki merkkipyörä. Sillä on kunnon takuu ja varaosia vielä takuuajan umpeuduttuakin.

2. Hommaa vinkit asiantuntijalta, asiantuntevasta liikkeestä, että saat oikeasti tarpeisiisi sopivan pyörän ja osaat käyttääkin sitä.

3. Urheiluun erikoistunut, palveleva liike palvelee myös ostoksen jälkeenkin. Saan viedä pyörääni Intersportiin säädettäväksi ja voin olla yhteydessä, jos tarvitsen jeesiä pyöräni kanssa. Siellä ratkotaan ongelmia yhdessä.

Minua on kiristänyt sekin, että ei ole päässyt salille, mutta nyt vihdoinkin se sali löytyi. Ihan hihat ja lahkeet palaen odotan, että pääsen taas hikitreenin kimppuun kasvattelemaan selkäkarvoja ;P On kuulemma täysin hajuton kuntosali. Se on kyllä melko paljon luvattu. Saatteleekohan ne minut kohteliaasti kohti ulko-ovea pienen puntin jälkeen, sillä minä kyllä haisen, kun treenaan? Ehkä meille haiseville on oma skunkkiaitaus takapihalla? Tämä on niin mielenkiintoista, että menen paikalle.

- Aino

Tänään matkalla vuodatus

Enpä tiedä miten vuodatukseni aloittaisin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kaikki sai alkunsa, kun mies raahasi minut vihdoista viimein pyöräkauppaan. Suunnistimme Isoon Omenaan Intersportiin. Sieltä matkaan lähti viimeisen päälle opastuksen ja virityksen jälkeen Cresentin joku miljoona vaihteinen mintunvihreä elosalama. Tekniset tiedot ihan justiinsa hallussa..

Odotin työvuoron päättymistä ja fillarin selkään pääsyä into pinkeällä. Hypättyäni pyörän satulaan fiilikset lässähtivät. Tuntui kuin olisi lastenpyörällä ajellut. Jalkajarrujen puuttumattomuus, vaikka muuten ihan sikahienot jarrut tästä pelistä löytyykin, oli shokki. Enhän mää osaa!

Matkan tusersin suurin piirtein itkua, kun olin mennyt ostamaan kalliin pyörän, joka on ihan kamala ajaa. Miten tässä näin kävi?

Vannoin, että sillä romulla en aja enää metriäkään. Mikä pettymys. Niskat ja pää ei ole vielä koskaan tulleet noin kipeäksi pyöräilystä. Jaloissa ei tuntunut, en ollut kovin hengästynytkään. Ei tarvinnut edes mennä suihkuun. Tosin matkassa kesti 15min kauemmin, kuin normaalisti. Aika meni tapellessa niiden simpuran vaihteiden kanssa.

Reippaan viiden tunnin yöunien jälkeen kävin aamulla vanhan pyöräni vajan nurkalta. Ketjut oli näemmä taas tippuneet. Viritin ketjut takaisin paikoilleen ja polkaisin menemään kohti aamuvuoroa.

Miten erilainen vanha mummomallinen munamankelini onkaan. Tämä on mysteeri mihin haluan paneutua. Uuden Cresentin selässä katse suuntautuu alaspäin eikä ympäröivään maailmaan. Miljoonien vaihteiden omituinen ronksahtelu kuulosti siltä kuin pyörä hajoaisi alleni joka käänteessä.

Aamulla vanhalla mummopyörällä fillaroidessani tunnelma oli hyvin erilainen. Näin lähes mustan, nuoren oravan. Oletan, että se oli nuori, kun se oli niin pieni ja kiiltäväturkkinen. Näin nuoren harakan, joka oli hyvin pomppuisa tapaus ja jänis saatteli minua hetken matkaa. Kettukin juoksi tien poikki valkoinen hännänpää ojollaan. Varpuset pelästyivät puuskutustani ja pyrähtivät parkkeeroidun auton alta lentoon etsien seuraavaa autonalusta.

Tunnelma muuttuu

Osan matkasta kokeilin ajella enemmän uuden pyöräni mukaisessa ajoasennossa selkä pitkällä eteenpäin nojaten katse kadussa. Käsittämätöntä mitä näin, kun katseeni suuntautui alaviistoon maisemasytkyttelyn sijaan. Monen kilometrin matkalla muovisilppua!

Ihmettelin ensin, että mikä hiton villitys tämä nyt on. Sitten tajusin, että seassa oli kertakäyttökuppia ja muovisilpun lisäksi pakkauksia joissa luki, että Maxim ja Dextral ja sen sellaista. Saatanan maratoonarit tai hölkyttelijät on pilannu mun merenrantareitin! Maailman meriin syydetään jo muutenkin muovia yli 500 tonnia joka tunti.

Eihän tuolleen voi tehdä. Vaikka olisi kuinka kiire siinä juostessa niin ei sitä pitäis muovia tai mitään muutakaan roskaa viskoa sinne luontoon. Parantaako se muka jotenkin sitä suoritusaikaa, kun sen roskan oikein tehokkaana nakkaa menemään?

Muutama sata juoksijaa näemmä roskaa ihan possuna. (tais olla Helsinki City Marathonilla enemmänkin kuin sata). Järjestäjien hanskassa pitäisi olla näiden juttujen huomiointi. Onko tämä nyt mitään hyvää mainosta tapahtuman pääsponssillekaan? Voin sanoa, että hieman hävetti, kun aasialaisturistit ihmettelivät niitä roskia odottaessaan bussia.

Keräsin osan roskista ja raijasin roskiin. Siinä hommassa vierähtäisi kyllä jokunen tovi vaan ei hätää siellä ne lojuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Voi, että syletti. Vihainen naama tähän. Näkisittepä miten irvistelin polkiessani. Onneksi tuli se kettu ja "hitto mitä paskaa" vaihtui "voi, että miten ihana" huokauksiin.

Tämän kaiken minä näin pyöräni selästä. Aurinko sarasti siellä meren yllä. Kaunis aamu, enteili sadetta, mutta ei kerennyt viskoa vettä niskaani ennen kuin ehdin perille. Mummopyörän jäljiltä pakarat hieman kipuilivat ja otsasuonet pullistelivat hikikarpaloiden seassa. Nyt on asiafiilis!

Liikunta on mahtavaa, siitä tulee hyvä fiilis ja parasta se on täällä meillä Suomessa, puhtaassa raikkaassa luonnossa. Kehostaan hyvin huolta pitävien luulisi ymmärtävän miten onnekkaassa asemassa me ollaan. 

Pidetääs asiantila semmoisena jatkossakin!



- Aino

Työmatkapyöräilystä

Viimeisten viikkojen ajan on tullut totuteltua hieman pidempään työmatkaan pyöräillen. Se on vienyt voimia. Ensimmäisellä kerralla matka vei 2,5 tuntia. Eksyin useampaan otteeseen melko lahjakkaasti.

Huomasin matkoillani toimivien jarrujen tärkeyden. Ymmärrän nyt miksi on, tai olisi hyvä olla myös käsijarru. 

Pyöränketjut ovat tippuneet lähes joka reissu vähintäänkin kerran. 

Pienellä jännityksellä olen joutunut miettimään, että miten saan vauhtini stoppaamaan ja mihin, kun pyörä jatkaa holtittomana menoaan.

Eli ihan ykkösjuttuja; hommaa jarrut ja ketjut kuntoon!

 Toinen kantapään kautta opittu juttu on, että Suomessa tulee pimeä jo elokuussa. Todellinen pimeys iskee kaupungissakin jo ennen klo 22, kun sataa vettä. Matkalla voi kaupunki- tai taajamaseudullakin olla pätkiä joissa eivät valot paista.

Pelottavinta puuttuvan takaheijastimen ja lampun kanssa pyöräillessä on tietysti se, että autoilijat eivät näe sinua. Muut pyöräilijät tai jalankulkijat eivät näe, eiväkät näemmä kuulekaan, kun niin monella on kuulokkeet korvilla matkaa taittaessa. Melko moni on myös ihmeellisesti kännykkänsä lumoissa keskittyen epäilyttävästi Pokémon Go:n näköiseen sovellukseen.

Omaa tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ei ole ollut aikaa, muka, hommata pyörää kuntoon vaikka nuo olisi ihan ykkösjuttuja joista pitäisi pitää huolta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen pelännyt pyöräillessäni näin paljon. Erityisesti iltavuorosta yöllä kotiutuessani. Mennessä pelottaa ehkä eniten, että ketjut tippuvat niin monta kertaa, että myöhästyn. Yöllä pelottaa, että loukkaannun tai henki menee.

Pelko, pienikin, syö energiaa. Huomaan, että olen ollut väsynyt ja pyöräily on tuntunut kamalalta. En ole nauttinut siitä kuten yleensä. Töistä tullessa olen muutenkin väsynyt ja nälkäinen, siinä ilmapiirissä kaikenlaisten pelkojen on hyvä itää ja kerätä oikein kunnolla pontta :D

En minä valitsisi työmatkan menopelikseni pyörää jollen oikeasti pitäisi pyöräilystä edes jonkin verran, 36km päivittäin on hieman liikaa pakkopullana. Pelkkä ajatus tai tieto siitä, että tulee päivän aerobiset hoidettua ei jaksa kannatella loputtomiin.

36 km on samaa luokkaa energiankulutukseltaan kuin juoksisi noin 15-18km päivässä. Energiaa kuluu ihan ilman pelkoakin. Kolmivuorotyö tuo oman rasittavuutensa tuohon päälle. 

Pyörämatkan välinen lepoaika iltavuorosta aamuun mentäessä jää 5,5 tuntiin. Jos ilta-aamu yhdistelmä osuu keskelle työputkea, se rasittaa entistä enemmän, koska univajetta ei saa paikattua heti. Yövuorot ja pitkät ovat myös oma lisärasitteensa. Pitkä tarkoittaa esim 12-15 tunnin työvuoroa. Siitäkin seuraava päivä voi olla työpäivä tai yövuoro vaikkapa. 

Minulle tämä on juttu, jonka kanssa opettelen elämään. 

Olen ammattini valinnut, pidän vuorotyöstä, ainakin vielä, mutta pyöräni taidan laittaa kuntoon, vaikka se edellyttää kaupassa käymistä ehkä jopa uuden pyörän hankkimistakin. 

Sitten aion nauttia myös työmatkapyöräilystä sillä sitä kertyy kolmen viikon listan aikana noin 500 km, jos menisin jokaisen työmatkani pyöräillen.

Hankintalistalle joutunee myös pyöräilyhousut, semmoiset vaippamalliset. Välillä odotan kauhulla aamua ja ensimmäistä nousua satulaan. Se sattuu! Ahteri turtuu kyllä, mutta en siltikään jaksaisi aloittaa aamuani kirvelevät tuskankyyneleet silmissäni kiroten.

Vinkkejä onnistunutta ja nautinnollista työmatkapyöräilyä varten otetaan kiitollisna vastaan!

- Aino

P.S Tykkää myös FaceBookissa!

Selviä reittiohjeita

Pyöräily oli eilen todella ihanaa. Sain hyvät ohjeet toiselta pyöräilijältä, joka näemmä hahmottaa maisemaa kanssani hyvin samalla tavalla tai sitten osasi lukea minusta, että millaisiin asioihin kiinnitän huomioni.

Minulle opastettiin ehkä ihanin pyöräilymatka ikinä! 

Reittini varrelle osui Kumpulaa ja Viikkiä, mutta ei juuri katuja ja katujen nimiä. Koko ihanuus kulkee metsän keskellä, hiekkateitä pitkin. Karttani sisälti tärkeitä paikkoja kuten "poniaitaus", "koski""saraheinää", "pöllöjä", "hidastetöyssy". 

Juuri sellaisia juttuja joihin huomioni kiinnittyisi.

Huomasin myös jännän jutun. Suuntani pysyi paremmin, kun en yrittänyt seurailla katuja ja karttaa. Suuntavaisto johdatteli koko ajan varmemmin oikeaan. Tietysti olin jo kulkenut siellä päin hieman eri reittejä, mutta silti. 

Aurinko paistoi, oli upea ilma, ihmisiä liikkeellä pyörillä, lenkkeillen, lastenvaunujen kanssa, potkulaudalla, perheinä, pariskuntina, kaverijoukkoina, poikia virveleineen. Mieli lepäsi ja pää tuulettui nauttiessa matkasta.

Matkalla tosiaan oli puutarhoja, kasveja, istutuksia, arboretum, koskea ja puroa, puusiltoja, poneja, peltoa, linnun laulua, puupöllöjä ja vaikka mitä ihanaa. 

Kaupunki esitteli kauneimpia puoliaan :)

Jännittävää päästä näkemään miten maisemat muuttuvat eri vuorokauden aikoina ja säiden vaihdellessa. Innolla odotan näitä matkoja joita nyt kuljen jonkin aikaa.

- Aino