Kuinka luon enemmän hyvää?

Kokonainen on vietellyt täällä pitkän aikaa hiljaiseloa, muut kirjoitushommani eivät. Saan onnekseni pitää yllä taitojani Nollahukan kautta. Ajattelin hetken mielijohteesta laitella tänne pienet terveiset sillä Kokonaista käy edelleen lukemassa hämmästyttävän iso joukko ihmisiä. Toivottavasti vanhoista teksteistä on iloa edelleen vaikka monelta osin ajatukseni ovatkin kypsyneet mukavalla tavalla entistä pidemmälle.

Minulta on kyselty paljon kuulumisia. Moni on miettinyt, että mitä Ostolakkovuoteni 2017 jälkeen on tapahtunut ja olenko ostellut sen jälkeen miten paljon ja, että onko jokin muutos jäänyt pysyväksi. Näistä jutuista olen kertonut paljon haastatteluissa ja puhumiskeikoilla, mutta kirjoittaen en ole kuluvaa vuotta juurikaan reflektoinut.

 

Ostolakko muutti kulutuskäyttäytymistäni pysyvästi

Vuoden mittainen kokeiluni todellakin muutti asioita. Muotoilisin kokemustani siten, että ostaminen, ostamatta jättäminen, tavaroiden haluaminen tai tavarahankintojen suunnittelu eivät pyöri enää mielessäni juuri koskaan. Tunnistan toki hankintatarpeita, mutta ne eivät siirry toteutuksen asteelle tai tarvitsemisen asteelle. 

Olen päivittänyt jonkin verran vaatekaappiani pyrkiessäni entistä parempaan käytännöllisyyteen. Olen myös laajentanut vaatekaappini sisältöä mahdollistaakseni minulle rakkaiden harrastusteni toteuttamista. Käytännön tasolla tämä on tarkoittanut käytettyjen kumisaappaiden sekä sateen pitävän takin ostamista mukavampien metsäreissujen toivossa. Olen lisännyt joidenkin vaatekappaleiden määrää penkomalla läheisteni varastoja ottaen käyttööni vaatteita ja tavaroita, jotka ovat lojuneet käyttämättömänä. Täysin puhki kuluneiden ja korjauskelvottomien tilalle on täytynyt haalia minulle uutta, eli käytettyä vaatetta jossa on vielä käyttöikää jäljellä. 

Uustuotannon ostamisen sijaan etsin käytettyjä vaihtoehtoja ja olen valmis odottamaan, että löydän käyttötarpeisiini sopivan vaatekappaleen tai esineen. Ainoan poikkeuksen muodostavat alkuvuodesta hankkimani farkut, jotka ostin itselleni uutena. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut siinäkin kohden malttaa vielä hetken ja suosia käytettyä. Housuostos toimikoon tämän valitsemani linjauksen vahvistajana ja farkkuni kuin muinaisjäänteenä entisestä kulutustyylistäni.

Kulutuskäyttäytymisestä laajempaan ymmärrykseen

 

Asioilla on ihana tendenssi mennä eteenpäin ja kehittyä. No ainakin muuttua, jollei nyt suoranaisesti kehittyä. Itselleni tärkeää on pyrkiä ymmärtämään ihmisiä ja ilmiöitä mahdollisimman laajasti ja sukeltaa kaikkeen pintaa syvemmälle. Alun perin kulutuskäyttäytymisestä lähtenyt maailmanmenon ihmettely on syventynyt laajemmaksi yhteisöjen ja yksilöiden toiminnan pohtimiseksi.

Koen vahvasti, että ihmiselämän tarkoitus on kasvu. Olen täällä pallolla, tässä elämässä ja tässä kehossa, toteuttamassa tarkoitustani kasvaa ihmisenä ja siksi väistämätön suunta on mennä eteenpäin laajentaen näkemystäni. Oman henkilökohtaisen käyttäytymiseni ja ympäristöni tarkkailun kautta olen päässyt jyvälle aikaamme kuvaavan kulutusyhteiskunnan rakenteista, mutta huomioni eivät vielä ratkaise koko ylikuluttamisen ongelmaa.

Käsityksen laajetessa tuntuu, että alkuperäinen kysymyksenikin muuttuu. En enää pohdi miten voisin vaikuttaa kollektiiviseen kulutuskäyttäytymisen muutokseen. Sen sijaan ydinkysymykseni kuuluu

"Kuinka luon enemmän hyvää?"

Tämä on intuitiivinen kiteytykseni, jolla yritän kuvailla sitä miten henkilökohtainen kasvuni ohjaa minua edelleen ihmisten voinnin parantamiseen ja pahan olon sekä riittämättömyyden tunteen lievittämiseen. Tämä tietysti käy hykerryttävän hauskalla tavalla yhteen aiemman ammatinvalintani  (kätilö) kanssa. Pelkän ostolakon kautta näihin pohdintoihin en toki ole päätynyt. Lakko on ollut monen muun käytännön teon ohella opettavainen harjoite tällä matkalla, jolle olen asettautunut tai minut on asetettu.

Näitä samoja polkuja sitä risteillään siis edelleen, mutta oppimani perusteella muotoilisin nykyään mieluummin "Kokonainen Elämä Minussa" kuin Edessä.

- Aino

Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä - Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018. Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella. 

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Aino Kämäräinen ja Otso Sillanaukee, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä- ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi. 

 

 

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta? 

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä. Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. 

Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Otso kirjoitti aiheesta kattavammin kirjassaan Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta , Adlibriksestä ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin Otso haastatteli minua kirjaansa varten. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin. 

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat koko ajan hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista? 

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja toisenlaisiin tulevaisuuden ajatusmalleihin perustuen kuin tämänhetkinen kilpaileva kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa yhden ratkaisuvaihtoehdon sille, kuinka laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuudentekijän matkansa vaikka heti.

- Otso & Aino

Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen!

Kärsivällisyys palkitaan! Ja nyt on todellakin kärvistelyni ohitse. Ette tiedäkään miten pettynyt olin jonkin aikaa, kun erääseen Kokonaisen tekstiin piilottamaani, tai no se missään piilossa ollut, siinä suoraan luettavissa, pieni ekologisen elämän hankkimiseen ostamalla isketty piikki jäi silloisilta lukijoiltani huomaamatta. Lopulta unohdin koko asian, mutta nyt tuli se päivä, kun pääsen iskemään eetteriin kauan valmistelemani kirjoituksen. 

Otetaanpa ensin linkki kirjoitukseeni, jota saamani kommentti koskee. Ihkutan netistä tilaamani teräksisen juomapullon saapumista kätösiini. Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo. Teksti on tuotantoketjultaan ekologisen ja muutoinkin eettisen yrityksen hehkuttamista sekä hankintani perustelemista pullon käytännöllisyydellä ynnä muovittomuuden tuomaa innostusta. 

Kootut selitykset

Tuotos on kirjoitettu 12. huhtikuuta 2016. Siitä on jo hieman aikaa ja täytyy myöntää, että silloin briljantilta tuntuva idea pikku piruilusta ei ehkä enää olekaan niin hehkeä. Säälittävä lähinnä, mutta tämmöisiä me ihmiset olemme ja siksi vaikka häpeän puna hieman polttelee poskilla, pistän pienen ihmisen huonon huumorin tuotoksen julkiseksi :D

Nyt siihen kommenttiin. Ensin olin vähän suutahtanut, kun nimettömänä tullaan kritisoimaan, mutta olen kiitollinen anonyymille kommentista, sillä nimettömiä heittoja on hienoa käyttää näin palautteen vastaanottajana hyväksi. Nimellistä palautetta en julkisesti riepottelisi, mutta nimettömänä kommentoiva vähän niinkuin luopuu kasvottomana inhimillisen kohteliaisuuden vastavuoroisuudesta. 

Anonyymi kommentti on kommentti, irti ihmisestä sen takana. Samoin kuin tuoli on pelkkä istuin eikä jonkun paikka ennen sille nimettyä istujaa. Enkä minä tosipuheessa jaksa mitään riepotella, kunhan otan näpäytyksen vastaan ja näpäytän tyylilläni pikkuisen takaisin :) Enkä edes viitsi peitellä sitä anteeksipyyntöön.

"Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan."

Valotetaanpa sitten, että miksi kirjoitin miten kirjoitin tuossa alkuperäisessä tekstissäni. Pohdin teräksisen pullon ostamista noin puolen vuoden ajan. Ei mikään pikainen päätös siis, mutta silti olin epävarma, että onko ostokseni oikeutettu tai tarpeellinen. Päätöksen teki lopulta itseni puolesta pullon minulle lahjaksi tilannut henkilö joten pääsin hitusen livahtamaan vastuusta. Ymmärsin toki, että muutoin täydellisen pulloni ongelma on se, että se on tuotettu aivan toisalla kuin missä se on suunniteltu ja sitten vielä roudattu Suomeen lähes kotiovelleni.

Asia oli täysin tiedossa, muutoin en olisi tätä matkaa kuvannut kirjoituksessani. Ehdin käymään pullon hankintaharkinnan aikana katsastamassa pullotarjontaa mm Ruohonjuuressa ja useimmissa sporttiliikkeissä, mutta missään ei ollut teräksistä pulloa silloin 2016. Nykyäänhän noita Klean Kanteeneja saa vaikka Partioaitasta. Olisi ollut lasisia ja alumiinisia, mutta en halunnut alumiinia elimistööni ja lasista kierrätyspulloa olin kuljetellut mukanani (kuljetan ajoittain edelleenkin) sen verran paljon, että tajusin sen käytettävyyden puutteet ja ongelmat. 

Tästä kuitenkin päästään siihen, että vaikka olisin hankkinut Klean Kanteenini Partioaitasta niin eihän tuo lentorahtaus olisi siitä mihinkään vähentynyt. Aivan sama se olisi ollut vaikka olisin hankkinut lasisen ja silkonipäällysteisen pullon Ruohonjuuresta, sillä senkin pullon matka kulkee pitkin poikin maailmaa. 

Tässä voi hyvinkin olla käyttäytymiseni ristiriitaisuutta tai mitä lie hahmottamisen vaikeutta, mutta enemmän tässä on kyse epäkohdasta. Siitä, että ekologisten tuotteiden tuotanto on kuitenkin siirretty kehittyviin kaukomaihin ja siitä, että meillä ei täällä ole kotimaisen, laadukkaan ja eettisen  teräspullon valmistajaa. Jos meillä olisi sellainen niin luultavasti lentorahtaisimme ja toivonmukaan niin tekisimme, suomalaisia mahtavia teräspullojamme kaikkien saataville ympäri maailmaa tuoden lisää vaurautta ja hyvää Suomeen. Me saisimme täällä ehkä erittäin eettisen ja ekologisen pullon, mutta kiinalainen saisi vähemmän ekologisen. Ekologista ei myöskään olisi matkustaa tänne ostamaan pulloa. Pullon lennättäminen on kuitenkin vähemmän saastuttavaa kuin ihmisen.

Olisiko minun sitten pitänyt valita vaikka kotimainen muovipullo? No se vasta ristiriitaista olisi ollutkin. Siis ristiriitaista henkilölleni, minulle itselleni, sillä en muovista perusta. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin kompromissin, mutta minä yritin kompromissia sen puolisen vuotta repurpose pulloni kanssa ja se ei sävähdyttänyt minua. Oli tarve, jonka halusin täyttää mahdollisimman hyvin, sillä osaamisella, joka minulla oli silloin ja näinpä ajattelin löytäneeni ns pienimmän pahan strategialla pullon, josta voisin nauttia hyvällä omalla tunnolla vuosia. Näin tässä on myös päässyt käymään ja olen siitä erityisen tyytyväinen.

Oli näitä muitakin seikkoja mitä silloin ajattelin kirjoittavani, jos vain pääsisin käsiksi tähän lentorahdin ihmeelliseen maailmaan. Oli tarkoitus muistuttaa, että siinä sitä vasta olisikin ristiriitaa, että nillittää yhdestä ikikäyttöön hankitusta esineestä, kun suurempi epäkohta on se, että meille roudataan tänne Suomeen lentäen kasa hedelmiä ja vihanneksi, usein vastoin sesonkeja ja näistä vielä hirvittävän iso osa joutuu kaatopaikalle silkkana hävikkinä. Puhumattakaan muusta käsittämättömästä roinasta, joka on suorastaan roskaa jo elinkaarensa alussa.

Joitain, muutaman vuoden takaisiin lukuihin pohjaavia lähteitä apuna käyttäen hieman mittakaavaa numeroiden muodossa. Ruokahävikistä kolmaosa on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Ostetuista hedelmistä noin 8,4% menee syömäkelpoisena hävikkiin ja vihanneksista 6,9% ( Lähde: Ecopaf- hankkeen loppuraportti) Tuontihedelmien ja -vihannesten sivuvirtojen hävikki sitrushedelmien osalta laskettuna on kaupassa 7 milj. kg ja kulutuksen 17,9 milj. kg. (Lähde: Katri Joensuu, Tuontivihannesten ja -hedelmien sivuvirrat)

Vielä pieni lisäys tekstiin palautteen johdosta.. Niin, tosipuheessahan en tiedä, että onko pullo liikkunut maiden, merien vai ilmojen halki luokseni. Tuontituotteista toki iso osa tuodaan laivalla joka on ekologisempi vaihtoehto. Tätä en osannut kirjoituksessani ottaa huomioon. Tämmöisten vuoksi rakastan palautetta. Aina oppii laajentamaan näkemystään ja kyseenalaistamaan omaa ajatuksen kulkua sillä tämä on todellakin vasta oppimatkaa itsellenikin.

 Oppia stoalaisilta

Vaan tästä aiemmasta mikään ei ole tarinan opetus. Viisaus löytyy jokseenkin sellaisten sanojen kautta, jotka etsiytyivät luokseni juuri, kun luin ihanan nimettömäksi jäävän lukijani kommenttia. Sanat menevät näin ja ovat lainaus Lucius Annaeus Senecalta Rooman stoalaiselta Sarasvuon #Aamulenkin mukaan. 

"Olisi yhtä kohtuutonta, kuin on vaarallista suuttua virheestä, joka on kaikille yhteinen erimuodoissaan"

Tiiä sitten kenen on sanoja, sillä en löytänyt näitä penkomalla mistään, joten lähdeviittaus on kyseenalainen. Lausahdus sitäkin osuvampi. Sen sijaan tämä seuraava on sitten taattua Senecaa :) 

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin jotka kulkevat jäljessä arvostellen edellisiä" -Seneca Junior

Pääsemme viimein siihen tarinan opetukseen. Ekologisten vaihtoehtojen paremmuuden arviointi on meille kaikille haastavaa ja pelkästään ekologisuus, eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ainoita määrittäviä tekijöitä, kun teemme tarvehankintoja itsellemme. Joudumme tekemään, ihan kaikki meistä, kompromissejä ylevien aatteidemme ja arvojemme kanssa, kun etsimme jotain tiettyä. 

Tämä ei mielestäni tarkoita sitä etteikö epäkohtia saisi ja pitäisi nostaa esille. Eikä minkään sellaisen epäkohdan tai ristiriidan esille ottamista pidä pyytää anteeksi! Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus ihmetellä yhdessä sitä miten tämä on välillä kummaa puuhaa tämä ekoistuminen eikä vaikuta yhtään johdonmukaiselta. Kaikki puhtaan omantunnon ominaisuudet eivät täyttyneet hankkimassani pullossa. Tykkäisin kovasti, jos Klean Kanteen, tai vastaava, työllistäisi suomalaista suunnittelua, liiketoimminnan osaamista ja valmistusta. 

Kuitenkin meidän on toimittava, tehtävä tekoja, puurrettava eteenpäin ja vaadittava parempaa, vastuullisempaa, kestävämpää, laadukkaampaa, reilumpaa. On kuljettava, aurattava tietä, mentävä pullon kanssa, joka herättää huomiota ja saa keskustelua aikaan. Mietittävä mikä on se seuraava tapa jonka muutamme, seuraava askel minkä otamme kohti parempaa vaihtoehtoa. On otettava myös niitä askelia, jotka eivät ole vielä ihan täydellisiä, sillä jokainen teko parempaan merkitsee ja on tärkeä.

On myös kyseenalaistettava halujamme ja kulutusimpulssejamme. Ekologista elämää et voi millään tavaralla ostaa itsellesi, mutta parhaimmillaan huolella valitut hyödykkeet tukevat hyviä tapojamme. Meillä on aina ristiriita tarkastelimmepa näitä asioita miten päin tahansa.

Tiedostaen matkani päämäärän, sillä itseään siteeraavat joutuvat helvettiin, lainaan itseäni vanhasta tekstistäni; Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)

- Aino

Lapset ja raha- blogin Nina Nordlund neuvoo sijoittamisen alkuun

Lapset ja raha- blogin Nina Nordlund kirjoittaa, puhuu, sparraa ja opastaa raha-asioissa. Ninan kirjallinen aarteisto käsittää monenmoista vinkkiä talouskasvatukseen. Mutta eikö raha ja kuluttaminen ole juuri se kaiken pahan alku ja juuri? Vai saako tiedostava ekohippi olla myös vauras ja toimeentuleva? Entäs jos ajattelee, että enemmän pelimerkkejä on enemmän näkyvyyttä, ääntä ja keinoja muuttaa maailmaa vaikka kulutuskäyttäytyminen olisi harkittua, huolella rakennettua ja minimalistista?

Huolehdi ensin itsestäsi niin hyvin kuin mahdollista, niin voit huolehtia muista entistä paremmin. Tuttu lausahdus.. Totta, mutta totta miten? Millä tavoin minun tulisi huolehtia itsestäni, että minulla olisi antaa enemmän? Nämä kysymykset ovat johdattaneet minut rahan äärelle pohtimaan omia tavoitteitani taloudellisen vakauden ja unelmieni suhteen.

Kokemuksen kautta olen tullut johtopäätökseen, että kireä tilanne millä tahansa elämän osa-alueella pistää väistämättäkin suuntaamaan katseen kohti omaa napaa. Tämä on täysin luonnollista. Tilanteen muuttuessa ahdistavaksi ja yöunia häiriköiväksi, kapenee katseemme sekä toimintakykymme. Emme jaksa huoliltamme ja murheiltamme enää miettiä niin paljon maailman epäoikeudenmukaisuutta sillä välittömässä läheisyydessämme on ongelma, joka vaatii toimia.

Riittävä toimeentulo, vapaus hengittää, väljyys ja helppous arjessa takaa sen, että meillä on enemmän annettavaa. Tasapainotila itsemme ja ympäröivän arjen kanssa on mukava olotila. Siitä olotilasta käsin tehdään hyviä päätöksiä ja kasvatetaan johdonmukaisemmin. Kirjallisuudessa puhutaan koherenssista ja koherenssin tunteesta. Jos termi on aivan tuntematon niin pistä Googleen ja katso mitä löytyy.

Kasvatushommissa

Ninalta on juuri ilmestynyt ensimmäinen kirja, joka käsittelee juurikin talouskasvatusta eli sitä miten me vanhemmat voimme opettaa lapsillemme järkevää taloudenhoitoa. Ensin on kuitenkin otettava joitain asioita itse haltuun voidakseen siirtää sitä oppia jälkipolville. Tästä kokonaisuudesta Nina on tehnyt itselleen elämäntehtävän.

Itse löysin Ninan sattumalta Nordnetin podcastin kautta. Ninan haastattelussa kiinnitin huomioni siihen miten yrittäjä, sijoittaja, nainen ja äiti kokee velvollisuudekseen opettaa lapsille fiksua rahan käyttöä sekä säästää lasten tulevaisuutta silmällä pitäen. Arvopohjassamme on paljon yhteneväistä ja odotinkin sovittua tapaamista innolla.

Vastuullisen vanhemmuuden lisäksi Nina kertoi tekevänsä sijoitusliikkeitä arvojensa mukaisesti eikä sijoita aseisiin, tupakkaan, alkoholiin tai pikavippifirmoihin. Eettinen sijoittaminen on Ninalle tärkeää. Oman vaurastumisen lisäksi Nina uskoo, että meidän kaikkien tulisi myös antaa omastamme hyväntekeväisyyteen ja avustuskohteisiin. Tätä periaatetta hän opettaa lapsilleen siten, että lasten saamasta viikkorahasta osan saa käyttää mielensä mukaan, osa laitetaan aina säästöön ja kolmasosa varataan lahjoituskohteisiin.

Säästämisen ja sijoittamisen ensiaskelia

Luultavasti se helpoin ja kannattavin tapa lähteä sijoittamaan ovat erilaiset rahastot.  Rahastot ovat käytännössä kuin säästäisi pankkitilille, mutta sen sijaan, että säästämäsi summa vain makaa tilillä ja tulee inflaation syömäksi, rahastossa säästö kasvaa korkoa, opastaa Nina. Välillä vähän enemmän ja välillä hieman vähemmän. Pitkällä aikavälillä saadaan sijoittamisessa kuitenkin se todellinen hyöty korkoa korolle mekanismin kautta. Tämä motivoi laittamaan työllä ansaitun rahan tekemään itsekseen työtä sijoitettuna.

Eettisesti valitut rahastot ovat tutkimusten mukaan pitkällä aikajuoksulla vakaampia ja tuottavat paremmin kertoo Nina. Rahastojen eettisyyttä ja eettisten rahastojen menestystä suhteessa toisiinsa voi arvioida Morningstar Sustainability Rating- työkalua käyttäen. Rahastojen kulut muodostuvat työstä, joka rahaston hoidosta syntyy. Prosenttiosuuksia otetaan myös aina, kun ostaa tai myy rahasto-osuuksia. Indeksejä arvioivat työkalut vähentävät kulujen osuuden saadakseen vertailukelpoista dataa eri toimijoista.

Tuntuuko, että tässä pudotetaan rattailta jo heti kättelyssä? No, siltä se alkuun tuntui itsestänikin. Onneksi tämän sijoituskielen opiskeluun on olemassa oma-apua vaikkapa  Ninan & Tellun Rahamania vlogipodi You Tubessa tai ihan henkilökohtaista valmennusapua Ninan kaltaisilta sijoittamiseen ja taloudenhoitoon hurahtaneilta.  Vastuullisesta sijoittamisesta löytyy Morningstarin linkin kautta paljon tietoa, jolla päästä alkuun. Ninan näkemys on, että ehdottomasti kannattaa lähteä rohkeasti mukaan eikä miettiä asiaa liian pitkään. Tekemällä ja opiskelemalla oppii.

Säästäminen kannattaa automatisoida. Samalla hillitset kulutustasi, kun palkkapäivänä pienennät käteesi jäävän summan määrää. Vaikka sijoittaminen ei vielä tuntuisi ajankohtaiselta niin kannattaa opetella hyvä tapa. Säästöön laitettu euro kuussa on parempi kuin ei mitään. Tärkeintä on opettaa itselleen alkuun uusi tapa.

Pelkkää itsekuria?

Meillä kaikilla on vain rajallinen määrä itsekuria käytössä. Pysyäkseen hyvässä tavassa, ilman mainittavaa itsekurin harjoitusta, on itselle helpointa pistää raha sellaisen portin taakse, ettei sitä saa heikkona hetkenä noin vain käyttöön. Siksi suoraveloitukset, säätötilit ilman nosto-oikeutta tai verkkotunnuksia sekä rahoitustilit ovat kaikki apunamme tässä hyvän tavan opettelussa. Tämä kaikki vaikuttaa suoraan myös kulutuskäyttäytymiseemme.

Keskustelimme siitä miten talouden kuntoon pistämisessä Nina lähtee asiakkaidensa kanssa usein liikkeelle kulupäiväkirjalla. Tutkimusten mukaan painon pudotuksessa oikeastaan ainoita todella toimivia keinoja on ruokapäiväkirja. Kulupäiväkirja tipsahtaa samalla tavalla erittäin tehokkaiden harjoitteiden joukkoon.

Onhan se tylsää ja raivostuttavaa, mutta monesti päiväkirjoja täytellessä käy niin, ettei tee mieli ostaa vaikkapa sitä suklaapatukkaa, koska sen joutuisi kirjaamaan ylös. Sitä ei halua laittaa sinne talouskirjanpidon ruudukkoon eikä ruokapäiväkirjaansa. Tietoiseksi tuleminen omasta toiminnastaan on ensimmäinen muutoksen askel.

Tätä harjoittelin itse kokonaisen vuoden olemalla tyystin ostostelematta itselleni. Kulukirjamaisena apurina minulla toimi tämä Kokonaisen blogi ja haasteeni muodostama vastuu lukijoilleni. Olisi ärsyttänyt kirjoitella joistain pienistä hairahduksista ja selitellä, että miten sellaisiin päädyin kuulostamatta ihan idiootilta. Muun muassa tämän vuoksi minun oli helppo pitäytyä ostamisesta.

Sain Ninalta muutaman tunnin keskustelumme aikana uskomattoman paljon tietoa ja näkemystä näihin asioihin. Kaikkea ei yhdessä kirjoituksessa saa läpikäytyä, joten jatkamme aiheesta. Jos sinäkin haluat lähteä opettelemaan säästämistä, sijoittamista ja taloudenhoitoa niin ota rohkeasti yhteyttä Ninaan ja sovi vaikka verkkovalmennus. Onneksi tänä päivänä opiskelu ei ole paikkaan tai aikaan sidonnaista vaan kaikkea pystyy harjoittamaan myös netin kautta. Enemmän ja vähemmän kotiin sidottuna omaishoitajana minä olisin muutoin aivan pulassa!



Kokeillaas sitten Kokonaisen historiassa jotain ihan uutta eli tarjouskoodeja :D Nina Nordlundin Lapset ja raha: Talouskasvatuksen aakkoset vanhemmille- kirjan saat koodilla JULKKARIT 20% edullisemmin eli hintaan 36€ (ovh 45€). Vastalahjana pyysin Ninalta itselleni oman kopion kirjasta. Sen haluan pistää arvontaan täällä Kokonaisessa, kunhan olen saanut luettua, että olkaas kuulolla!



- Aino

Vauraus ja varallisuus fuusioituu Kokonaiseen

Huomaan, että katseeni kiinnittyy vaurauteen ja varallisuuteen sekä oman talouden kuntoon pistämiseen. Olen kirjoittanut siitä miltä tuntuu, kun kokee itsensä huonoksi raha-asioissa, on velkaa ja vähän rahaa. Näistä ajatuksista ja niiden mukaisista tuntemuksista muodostuu oman elämäni "häpeäkuoppa", joka estää ajoittain toimimasta, mutta jonka yli olen päättäväisesti rakentamassa siltaa notkahdusten estämiseksi. Uusi aluevaltaus on siis tuloillaan!

Naiset ja varallisuus

Miespuolinen ystäväni plöräytti, että "ei se ole ihme, että miehen euro on naisen 80 senttiä, sillä naiset eivät osaa pyytää eivätkä ottaa sitä mitä annetaan". Se mitä annetaan ei aina ole sillä tavoin suoraan kädessä ojennettua vaan elämä ojentaa mahdollisuuksia, mutta nainen ei niihin tartu. Ei uskalla ottaa riskiä, katsoa kortteja vaan pelaa omasta mielestään varman päälle. Ajatellaan myös usein ettei menestyminen ja vauraus kuulu naiselle tai naiseuteen, ei varsinkaan ekohippinaiselle, mutta kyllä ne kuuluvat Kokonaiseen.

Kuva lainattu memesbot.com

Tämä tarttumattomuuden dilemma on omassa elämässäni todella yleinen. Minulle tarjotaan tilaisuuksia, osaavia ja uskomattomia ihmisiä tulee tietoisuuteni, tarjoaa auttavaa kättään ja mitä minä teen? No menen kaappiin piiloon. Häpeän olemistani sillä "enhän mie kehtaa kun hävettää ja entä jos joku suuttuu?". Ihan kauhea olo etsiytyy jonnekin vatsan pohjalle. Semmoinen puristava tunne, joka melkein saa oksentamaan. Pitäisi ottaa rohkea askel kohti menestymisen polkua, jota minulle taas kerran tyrkitään ja ääh.. siellä se komero odottaa, minä menen sinne. Näemmä kuopan lisäksi minulla on myös komero...

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

No, monta kertaa me naiset ollaan tehty todella hyvää työtä. Hyvän opinnäytetyön, todella hyvän kandin, pärjätty töissä, esitetty hienoja ideoita, saatettu asioita ja ihmisiä yhteen ja meihin on uskottu. On katsottu, että "Hitsi, toi on kiinnostava ja osaava. Mä uskon tuohon naiseen" Missä luuraa meidän oma usko itseemme, kun sitä tarvitaan?

Minä en osaa olla noissa tilanteissa, kun elämä alkaa vetämään ja tekemiseni saavat kovasti kaipaamaani huomiota. Koko ajan tietysti toivon ja haikailen kaiken hyvän perään. Kaikkien meidän tulisi toivoa itsellemme hyvää ja parempaa, vähintäänkin salaa. Etsiytyä tasapainotilaan, jossa hyvinvointi ulottuu elämän kaikille osa-alueille. Se on vaurautta ja menestystä. Sieltä käsin on paljon enemmän annettavaa myös muille.

Huomaan, että tästä aiheesta on nousemassa monta ajatusta yhdistettynä vastuullisuuteen ja ekoiluun. Ensin minun täytyy kuitenkin opiskella hieman lisää ja löytää, joku joka on näistä asioista huomattavasti enemmän perillä kyeten vastaamaan minulle esimerkiksi kysymyksiin, että miten eettinen sijoittaminen toimii ja kuinka vastuullinen liiketoiminta, arvopaperimarkkinat tai sijoittaminen muihin omaisuuslajeihin voivat lisätä yhteistä hyvää maailmassa?

On tutkittu, että naiset sijoittavat miehiä useammin yrityksiin, joilla on eettinen missio ja tekevät vaurastuessaan rahallaan enemmän hyväntekeväisyyttä. Vaikuttaakseen laajemmin on saatava lisää ääntä ja näkyvyyttä. Siksi eettisyyteen ja vastuullisuuteen pyrkivillä kuluttajilla ei missään nimessä kannata jättäytyä tästä pelistä pois vaan lähteä vaatimaan uudenlaisia pelisääntöjä.



- Aino

Ostohuuma kaduttaa jo nyt

Viime vuosi meni lähes kokonaan ilman ostostelua. Minulle uutta tavaraa etsiytyi kotiimme muutettuani tyttärieni kanssa kolmistaan pieneen kaksioon. Meillä ei ollut ihan kaikkea tarvitsemaamme ennen muuttoa, mutta hyvin pitkälti paistinpannua ja keittiöveistä vajaa koti. Lakanat ja sänky olivat hyvä lisä. Samoin perustelluksi osoittautui ruokapöytä, ruokailuhetkien ihmismäisinä pitämiseksi. Nämä eivät minua kaduta. Ei edes se uusi hammasharjani.

Mutta tää mittasetti. Olkoonkin kuinka metallinen, kestävä, pestävä ja muutoinkin ihana niin mihin sitä oikeasti tarvitsen? Tarvitsin desilitran mitan, ruokalusikka ja teelusikka näet löytyivät jo. Yhden dl mittaa en ole omistanut. Sen sijaan selvitin omistamani  juomalasin tilavuuden valmistajan sivuilta ja käytin sitä noindesin mittana. Toimii, kun ei lähde yrittämään mitään turhan haastavaa leivoskelua.

Nyt minua harmittaa, sillä mittasetti on uutena hankittu ja vaikka se onkin oikein hieno, niin en minä siitä setistä tarvitsisi kuin sen desilitran mittakupin. Ehkä olisin löytänyt sellaisen käytettynä kirpparilta tai jonkun laatikoista pölyyntymästä. Olisin jopa voinut mitata lainatulla desin mitalla, että minkä kokoinen on vaikkapa perimäni keraaminen kahvikuppi, että saisiko sitä käytettyä mittana. Ei se nyt kuitenkaan ole ihan niin tarkkaa. Paitsi silloin, kun haluan kirjoittaa reseptin tänne Kokonaiseen. Silloin "venäläinen kahvikuppi" voi olla mittayksikkönä haastava.

Tämä ostostelu vahvan ideologian, eli sisäisen syyllisyyden kanssa, ei olekaan aivan yksinkertaista. Minimalisti minussa epäilee uuden tavaran laatua, käytettävyyttä ja tarvetta sekä esineen viemää tilaa. Käyttökertoja pohditaan verrannolla jonkin toisen esineen käytettävyyteen. 

Zerottaja, käyttäen Zero Waste tyypistä tätä Kalenterikarjulta lainattua lempinimeä, tutkailee mittasetissä kiinni lilluvaa pahvia sekä muovisia pussinsulkijoita, jolla mittasetti on täysin turhaan paketoitu pahvin kanssa yhteen. 

Vegaani ei mieti tässä kohden mitään. No kenties sitä, että onhan niiden uusien reseptien kokeilu tarkkaan mitaten tietty keino välttyä epäonnistumisilta. Zerottaja nyökyttelee ja myhäillen mutisee kommentin ruokahävikistä epäonnisten yritysten kautta. Minimalisti huikkaa, että "olisit kuitenkin voinut miettiä hankintaa vielä 30 päivää ja kokeilla muut vaihtoehdot ensin". Tähän kaiken autuaaksi tekevä Ituhippi piipittää, että "joku voi olla todella onnellinen tuosta mittasetistä lahjana eikä kannata olla liian ankara itselleen sillä kaikki tekevät virheitä".

Kokonainen Hampuusi päättää, että venäläinen kahvikuppi on tarkoitukseen sopiva sekä kaunis ja taitaa palauttaa mittasetin kauppaan. Velattomuuteen pyrkivä myhäillen hieroskelee käsiään yhteen "nyt voi siirtää nekin eurot velkojen lyhentämiseen".

Mitä tästä kaikesta opimme? Opimme, että mittasetti on ruotsiksi måttsats ja teelusikka tesked.

- Aino

Kansamme parantajien käsissä

Tietyllä tapaa yhteiskunnan, tai sanotaan nyt elävien, vointi on vain niin hyvä kuin sen parantajien. Jos hoitoalan ammattilaiset, hoidollisten ja parantavien tekojen kanavoijat,  laitetaan tehtävässään liian tiukoille tai sysätään hommiinsa ilman harjaantuneisuutta empatian käyttöön, ei jälki voi olla kovin kummoista. Empatiaa voi opetella, se kasvaa käyttämällä ja ihmisyyttä voi oppia ymmärtämään paremmin. Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta voi myös opetella. Tai kenties pitäisi sanoa, että aivan kuka tahansa voi poisoppia erillisyyteen johtavista ajatusharhoista 😄

Pääset seuraavaksi tarkastelemaan ennakkoluulottomana vanhaa kuvaani kätilöopintojen ajalta. Siinä tämä seisoo ylpeänä ja into pinkeällä astumassa melkoisen isoihin lontsareihin, jotka ehkä tällä hetkellä jo pysyvät jotenkuten jalassa. Minä kunnioitan ja arvostan ammattiani ja siksi minua pelottaa töissä joka kerta. Tällä hetkellä pelottaa etten enää pääse kätilön töihin ja sieluni kuihtuu hiljalleen, mutta se on omalla tavallaan ajatusharha sekin. Sillä kätilöys elää ennen kaikkea sydämen ei kätten kautta. 

Sitten voit lukaista edellisen sekä seuraavan kappaleen vaihtaen ammattini kätilöstä kirjoittajaksi. Hassua miten jaan nämä samat ajatukset itsestäni kirjoittajana. Liian isot saappaat ja pelko persiessä jatkuvasti 😂

Kätilö Kämäräinen at your cervix!

Kukaan kätilöksi opiskelemaan hakeutuva ei oikeasti tiedä mihin on sitoutumassa. Kuulostaa pahalta, mutta se on totuus. En tiedä kuinka moni hakisi alalle, jos tietäisi millaista se Suomessa käytännössä on. Alalle hakeudutaan kätilötyön ytimen vuoksi ja se on hyvin yksinkertainen juttu tai tarve; halu olla läsnä naiselle hänen elämänsä tärkeissä kohdissa. Olla palveluksessa naista ja perhettä varten.

Persoonallisuustyyppini on 16 personalities testin eli Briggs-Myersin mukaan Idealisti, INFP. Voit käydä testaamassa omasi ja viihdyttää itseäsi testin tuloksia lukemalla tästä näin. Idealistin elämä ei ole aina helppoa. Minulla on mm palkkatyöstä kummallinen ajatus. Mielestäni minulle tulisi maksaa sen mukaan miten hyödyllinen olen ollut kohtaamalleni ihmiselle. Ikään kuin omantunnon mukaan.

Ajattelen usein olevani keskinkertainen työssäni, mutta olen myös tullut ajatelleeksi, että ehkäpä se on se työ ja se tapa, jolla työtä tehdään, joka ei tue minun ammatillisuuttani ja ainutlaatuisuuttani hoitajana. Mitä kokemattomampia olemme, sitä helpommin haemme syitä sisältä itsestämme emmekä oman tyylimme ja työnkuvan yhdistämisen vaikeudesta. Niin kauan kuin etsimme muutosta sisältä, emme koe pääsevämme ns työn päälle, sillä muokkaudumme väärästä tarkastelukulmasta käsin. Ajaudumme hissukseen pois siitä, mikä alunperin oli vahvuutemme ammatillisesti ja mikä sai meidät aidosti hakeutumaan alalle. 

 

Tavoitteiden ja tuloksellisuuden hiipiessä alun fantasioidemme päälle, yhdistettynä haastavaan työyhteisöön tai -ympäristöön olemme tilanteessa, jota kukaan ei meille tunnusta, kerro tai opeta. Opimme joustamaan ja muokkautumaan, me hoitajat olemme siinä hyviä ja niitäkin taitoja tarvitaan, mutta emme opi tuntemaan tehtävämme aitoa ydintä. Kiristyneet vaatimukset, järjetön työtahti ja rutinoituminen vievät tilan ja mehut. Kun ajoittain havahdumme tarpeeseen käsitellä näitä asioita, kanssamme pohtimassa ja pureksimassa ei olekaan ketään! Kollegat ovat kaivaneet omat kuoppansa, pomot ovat kiireisinä muissa hommissa ja kehityskeskustelutkin supistuvat sairaspoissaolojen tarkasteluun ja pintapuoliseen löpinään. 

Kuinka voimme kasvaa rautaisiksi kanssakulkijoiksi, jos joudumme sysäämään syrjään omia tarpeitamme? Teemme vain sen mitä täytyy, parhaamme mukaan ja toivomme, että se riittää tiedostaen samalla, että voisimme olla niin paljon enemmän, jos vain saisimme tehdä ja toimia sillä rytmillä, otteella ja asenteella, joka on ominaista juuri meille itsellemme. Ainutlaatuisuus auttaa muiden ainutlaatuisten ihmisten kohtaamisessa, mutta se vaatii turvallista ja avointa ilmapiiriä. Kasvamme ollessamme yhteydessä muihin, kutistumme vetäytyessämme sisään päin tarkkailemaan vain omaa osuuttamme asiaan. Mitä syvemmin ajaudumme erillisyyden harhaan niin sitä huonommin hoidamme eli kohtaamme ja kuljemme rinnalla. Ei mikään ihme, että niin moni tuntee kohtaavansa paremmin yksityisen ammatinharjoittajan kanssa ja ns uskomushoidoille on tilausta.

Parantumisen ja parantamisen yhteydessä parantajan hyvinvointi ja mielenterveys ovat kriittisen tärkeitä tekijöitä. Haavoitettu, sairas ja tarvitseva ihminen täytyy tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi, sillä usein erilaisten psyykkisten ja fyysisten "poikkeustilojen" parantumisen tiellä on sairastuneen epäusko, kieltäminen ja ärsyyntyminen tilaansa kohtaan. Tästä syystä hyvinvointimme on juurikin niin vahvaa tai heikkoa kuin kansamme "parantajien" vointi. Tai kasvattajien, opettajien, ohjaajien, personal rainereiden ynnä muiden kanssakulkijoiden.

Ihminen parantuu kyllä itsestään, omista voimistaan lähtöisin. Tarvitsemme antibiootteja tappamaan bakteereja ja lastoja ohjaamaan luun kasvua takaisin oikeaan muotoonsa, mutta kaikki paraneminen on ruumiin ja mielen sisäistä prosessia, jolle on annettava hyväksyntä ja rauha. Annettava sille aikaa ja rakkautta. Samoin synnytys on luonnon ohjaama prosessi, johon vaikuttavien psyykkisten ja fyysisten hankaloittajien ilmaantumista meidän kätilöinä tulee osata spotata ja auttaa synnyttäjä tilanteiden yli. Me emme hoida prosessia, luonto hoitaa sen. Me kuljemme rinnalla ymmärtäen prosessia parhaamme mukaan. Aivan sama lasten kasvussa ja kehityksessä. Kasvattajina olemme vain rinnalla seuraamassa prosessia, jonka ns luonto hoitaa. Mitä enemmän tunnemme tarvetta lähteä puuttumaan ja sohlaamaan niin sitä alttiimpia olemme todellisille mokille.

Miten ammattilaisina pystymme ohjaamaan ketään näiden luonnollisten prosessien äärelle ja äärellä, jos meillä ei ole antaa hyväksyntää, rauhaa ja aikaa? Tekninen suoritus tulee kyllä hoidettua, mutta se ei ole parantuminen. Se ei ole kasvua. Se ei ole syntymä. Se ei ole koko matka. Se kaikki on olemassa vain raameja varten. Sillä tuetaan ja ohjataan syvällisemmän ymmärryksen tilaan. Usein tässä kohdin hoito jää puolitiehen ja se on sääli. Se rapauttaa ammattilaisten työssäviihtymistä ja kaventaa niitä inhimillisen kohtaamisen ja hyväksynnän keinoja, joita meissä kaikissa kanssakulkijoissa on. Se masentaa, kun näemme ettei työmme kanna tulosta johon tiedämme kykenevämme. Jonkin aikaa voimme etsiä syitä itsestämme, mutta lopulta arvioiva silmä kääntyy työnteon puitteita kohtaan. Sisältä nousee tyytymättömyyttä ja vihaa, kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta koska emme saa tukea tai ohjausta kasvaaksemme työssämme siksi miksi meidät on tarkoitettu. Tunnemme itsemme petetyiksi käytyämme vuosia koulua. Tämmöistä vartenko?

Meidän tulisi orientoitua uudelleen tämän asian suhteen. Luoda uudenlaista kielenkäyttöä ja keskustelua. Tarvitsemme jonkun puhumaan tästä kaikesta ääneen, kirjoittamaan, hakemaan sanoja, haparoimaan ja ottamaan rohkeita yrityksiä sinne suuntaan missä valmista polkua ei vielä ole. Meidän tulisi oppia ymmärtämään paremmin inhimillisyyttä ja sitä kuinka uskomattomia, kauniita ja herkkiä olentoja olemme sekä miten paikkamme on toinen toistemme luona. Voisimme saada paljon vähemmillä resursseilla enemmän aikaan, kun keskittyisimme voimaannuttamaan ihmisiä pitämään itsestään ja ympäristöstään tiukemmin huolta.

- Aino

Saako minun välittämiseni sinut välittämään?

Maailmanparannus, sellaisena kuin se kohdallani näyttäytyy, on raskasta hommaa. Se on lukuisia vuodatettuja kyyneleitä, surtuja kohtaloita ja vääryyksien edessä musertumista. Kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa mieli ja sydän nyrjähti The True Cost- dokumentin ansiosta.

Jokaisen kauhuuksia esittelevän dokumentin tai tehdyn tutkimuksen jälkeen hiljennyn miettimään ja suremaan. Ajattelen niitä ihmisiä, eläimiä ja ympäristöjä, jotka kärsivät, myrkyttyvät, voivat huonosti. Itken ihmiskohtaloita ja suren eläinvanhempien rinnalla heidän menetettyjä poikasiaan. Tunnen myötätuntoa ja rakkautta, mutta myös jatkuvaa voimattomuutta ja pienuutta kaiken äärellä, kädettömyyttä.

Monesti tuntuu, ettei millään sanomisillani tai tekemisilläni ole tässä epäoikeuden vyyhdissä minkäänlaista merkitystä. Mitä sen on väliä, että minä välitän ja yritän näistä asioista viestiä? Vaikka haluaisin kaikkien pystyvän avaamaan sydämensä maailmalle samalla tavoin kuin omani avaan, niin tiedän ettei moni semmoista halua tehdä, koska se tekee kipeää. Olemme itsekkäitä. Myös minä olen. 

Joudun nostamaan itseni omasta huonon omantunnon, kauhistuneisuuden ja maailman vääryyksien lohduttomasta suosta valtavan kamppailun kautta. Minun tekisi mieli ummistaa silmäni ja antaa asioiden olla. Käpertyä vain jonnekin nyyhkimään kaiken pahuutta, luopua kaikesta. Jokainen kerta teen voimia koittelevan nousun takaisin sieltä tuskan syövereistä, keskittyen niihin asioihin, joissa voisin kenties tehdä muutoksen, parhaani mukaan fokusoituen kaikkeen sellaiseen, millä voisi olla merkitystä ja miten voisin vaikuttaa siihen, että asiantila paranisi.

Ei silti huolta, hömppä pömppää ja toheluuksia on taatusti luvassa edelleenkin, mutta asioilla on aina useampi puoli. Kivikkoinen taipaleeni ylös vääryyksien syöveristä on helpompi, kun kerrot tehneesi paremman valinnan kirjoitusteni perusteella tai heränneesi huomaamaan samaa vääryyttä kanssani. Jokainen pieni teko, johon olen vaikuttanut suoraan tai epäsuorasti, antaa minulle toivoa ja uskoa. Auttaa jaksamaan ja sinnittelemään eteenpäin tämmöisenä kuin olen.

Tästä syystä olen itsekäs. Minun on pakko saada joku kuuntelemaan ja tekemään asioita paremmin ja kestävämmin. Minun on saatava vaikuttaa ja kertoa. Muutoin vain surisin ja lyhistyisin valtavan epäoikeudenmukaisuuden taakan alle hiljalleen erakoituen. 

Olisi helpompaa, jos en olisi muovautunut tällaiseksi. Usein toivon, että välittämiseni olisi taidokkaampaa, suoralinjaisten ja pitkäjänteisten tekojen suunnittelua sekä toteuttamista valtavan empatiatyrskyn sijaan. Minun vollottamiseni ja huonon omantunnon puuskittaiset vyöryt eivät yhtäkään henkeä pelasta. Vain toimiva käsi, noukkii hukkuvan.

- Aino

Fashion Revolution kysyy "Who Made My Clothes?" Selvittämistä opiskellaan verkkokurssilla.

Ekologiset ja eettiset vaatteet, kestävät vaatehankinnat ja muotiteollisuuden toimet tulevat jatkossa nousemaan blogissani lähempään tarkasteluun. Tähän minua puskee tietysti hajoilevien vaatteideni ja Älä Hanki Mitään- haasteeni jättämä aukko vaatekaapissani, mutta myös Future Learn nettiyliopistossa aloittamani Exeterin yliopiston ja Fashion Revolutionin ylläpitämä kurssi, jota on nyt työstetty viikon verran. Vielä kaksi tiivistä viikkoa jäljellä.

Opinnot alkoivat hyvin konkreettisilla tehtävillä. Kääntelimme ja vääntelimme vaatteitamme, etsittiin niistä ihmiskäden jälkiä. Jo nyt silmäni ovat avautuneet hurjasti. Tiesin toki, että vaateteollisuuteen liittyy monenlaista ongelmaa ja epäkohtaa, mutta en ymmärtänyt sen vyyhdin laajuutta. Päästyäni vasta pikkaisen penkaisemaan sitä sotkua alkaa tuntumaan, että opittavan määrä on ylitsepääsemättömän laaja. Tieto lisää tuskaa, mutta onhan tämä asia jotenkin otettava haltuun ja luotava yksinkertaiset suuntimet sille, miten tehdä ekologisempia ja maailmaa syleilevämpiä vaatehankintoja jatkossa. Sellainen yksinkertainen selviytymisopas.

Kuka valmisti sun vaatteesi?

Kurssin aluksi tutustuimme Fashion Revolutionin syntyvaiheisiin ja Prana Plazan onnettomuuteen Bangladeshissa. Tämän historian neljänneksi suurimman teollisuusonnettomuuden jälkeen aktiivit muodostivat tiedotukseen ja vaateteollisuuden läpinäkyvyyteen tähtäävän liikkeensä ja alkoivat kysellä "Who Made Your Clothes?" Liike on kasvanut maailmanlaajuiseksi sen perustamisvuodesta 2013 kerryttäen joukkoihinsa monenlaista vaikuttajaa ja aktiivia. Tästä linkistä lisää Fashion Revolutionista.

Kuka teki vaaatteesi? kysymystä opettelemme kurssilla itse esittämään, vaatimaan tietoa valmistajilta koko tuotantoketjussa sekä ottamaan selvää asioista, jollei suoria vastauksia saada. Usein ei saada.

Isot vaatekonsernit tai edes valmistuttajat eivät lopulta tiedä, kuka heidän tuotemerkkinsä vaatteet ompelee ja missä. Vaatemerkin tyyliteltyyn imagoon ja puhtoiseen brändiin käytetään valtavasti rahaa ja vaivaa. Usein räväkän kapinallinen tai tyylikkään merellinen mielikuva vaatteesta on huolella työstetty illuusio ja totuudellisempi kuva olisi Pakistanista; suuri tehdashalli täynnänsä hunnutettuja nuoria naisia ompelustensa keskellä.

Kurssin aikana tehtävien harjoitustöiden avulla sukellamme tuotelappujen kautta jäljittämään vaatteen alkulähdettä. Omassa tehtävässäni lähdin tarkastelemaan ainokaisten farkkujeni eettisyyttä.

Puhki kuluneista Tiger Of Swedenin pöksyistä on ollut Kokonaisessa jo niin paljon juttua, että niiden ottaminen mukaan tutkimustyöhön tuntui luonnolliselta. Ovathan ne, näin kesää lukuun ottamatta, lähes päivittäin mukana menossa muutoinkin.

Kurssi ja alulle päässyt penkomistyöni veti minut melko ymmyrkäiseksi. Tämä on niin valtaisa työmaa, että pilkon sitä moneen osaan kirjoituksissani. Minun täytynee myös etsiä apuvoimia tähän asiaan, sillä ilman koulutusta, pelkästään kiinnostuneen kuluttajan roolissa, olen liian ison haasteen edessä.

Voisi sanoa, että jopa suututtaa. Miten kenenkään, aivan normaalia arkea pyörittävän ihmisen, aika ja energia riittää tekemään näin paljon hommia saadakseen selville ostamiensa tuotteiden alkuperän ja eettisyyden? Ei tämän maailman pitäisi olla tämmöinen, että rehellisen vastauksen saamisesta on tehty niin vaikeaa, että helpointa olisi olla ajattelematta asiaa, laittaa laput takaisin silmille ja antaa epäoikeudenmukaisuuden jatkua.


- Aino