lauantai 10. joulukuuta 2016

Dreaming of a White Christmas


Eilen kaivettiin toisen maailmasodan aikainen lentopommi meidän pihasta! 😜


Sillä oli mittaa huikeat 5 metriä se veti sisäänsä 5500 litraa öljyä jolla talomme lämpeni. Ihan järkkyä. Siihen laitetaan kasvimaa ensi keväänä... Tai no ei ihan. Siihen porataan semmoset 220m maalämpökaivoa ensi viikolla. 

Kaivuutilannetta oli tarkastelemassa ympäristövalvonnan mies vihreän pikkulapionsa kanssa ja toimittaja teki meidän esimerkillisestä ympäristötoiminnasta lehtijuttua. Oli vähän pettynyt, kun ei saanut kohu-uutista, jossa säiliö olisi vähän jo näyttänyt korroosion merkkejä ja poistettu viime tipassa. Ei, ei mitään sensaatiojuttua täältä näin. Säiliö oli ihan sika hyvässä kunnossa ja vieläpä asennettu fiskusti hiekkaan, jolloin sen ulos kaivaminen oli melko simppeliä. Ei ollut öljyvuotoa eikä mitään muutakaan dramatiikkaa. 

Niben pumppu meille muutti jo viime viikolla ja samalla hyvästeltiin öljykattila.


Patteriverkosto putsattiin paineen avulla. Putkimies käänsi nupit siis kaakkoon ja jätti homman "muhimaan" yön yli. Tää aiheutti melko jännän tilanteen, kun patterit lähtivät ulisemaan ja naksahtelemaan puolen yön aikaan. Ihan kuin olis suihkumoottori kiihdyttänyt punkan vieressä. Mies nauroi katketakseen, kun hypin pitkin kämppää vauhkona ja huusin (äänettömästi etten herättäisi lapsia), että "kohta räjähtää!!" Minun stressioireiden kanssa eläminen on välillä varmasti hieman huvittavaa 😒

No, mutta piha on ruvella. Puitakin on joutunut karsimaan. Onneksi sisätilat noudattelee samaa linjaa. Olkkari on työmaa. Katon olisi tarkoitus vaihtaa väriä jouluksi. Ehkäpä saamme valkoisen joulun tänä vuonna!

Lupaavalta ainakin näyttää. Puolet käsittelemättömästä paneelikatosta on jo saatu olohuoneen osalta maalattua ja siitä tulee niin hieno. Paljon on vielä hommaa, mutta hiljaa hyvä tulee.




Välillä on nimittäin tärkeämpääkin hommaa. Kuten leipoa pipareita lasten kanssa! Tää alkaa jo näin kolmantena yhteisenä jouluna sujua meiltä ihan mukavasti. Ei tullut kuin vähän sotkua ja yksikään pipari tai hermo ei palanut.  Kaikki viisi ipanaa pääsi leipomaan ja syömään taikinaa. Kuorrutettakin oli ja itsetehty, punajuurella värjätty "pikeeri" oli ihan loistava. 

Eihän noista mitään ollut enää seuraavan päivän jälkeen jäljellä.. Päästään leipomaan toistekin. Jeeeii! 😩



- Aino




torstai 8. joulukuuta 2016

MitäTänäänSyötäisiin: Aurinko lautasella

Helppoa kuin heinän teko. Valitsemallani tiellä pysyminen nimittäin. Niin helppoa, ettei meinaa todeksi uskoa. 

Edelleen tulee koluttua läpi artikkeleita ja tieteellistä tutkimusta kasvipohjaisen ruokavalion mahdollisista haitoista ja hyödyistä. Mitään sellaista ei ole mittavista kaivannoista huolimatta löytynyt, että vaihtaisin takaisin. Eikä se olisi mahdollistakaan sillä en edelleenkään pysty. Verkkokalvoille on palanut liian eläviä kuvia elävistä eläimistä ja niiden karuista kohtaloista. Jopa siinä määrin, että harmittaa miksi menin moisia katsomaan. 

Onneksi löytyy nätimpääkin kuvasatoa. Tällä hetkellä olen hurahtanut reseptien ihanaan maailmaan ja kolunnut kaikenlaisia kuvia ruuista ja tää on hauskaa. Ihan hulvattoman vapauttavaa.

Pistetääns joitain omiakin kuvia aamupalasta tai brunssista. Näyttää niin hyvältä ettei tarvitse edes muokata :)

Jep, nuo kaikki yhteen annokseen. Meni vielä jotain muutakin. Raskasta mättöä. Lautanen painoi varmaan kaksi kiloa. Nimenomaan siitä tulee tämän elämänmuutoksen tuoma vapaus tai vapautunut olotila. Kerrankin saa tunkea naaman kautta pötsiin ihan hitokseen paljon ruokaa eikä se näy missään. 

Tai itseasiassa näkyy se. Puoliso on alkanut kuittailemaan ja kauhistelemaan. En suosittele kenellekään joka ei kestä katsella peilistä sutjakoituvaa vartaloa. 

Tuli hieman yllätyksenä miten kroppa on muuttunut. En oikein tiedä mitä on tapahtunut. Jonkinlainen pöhötys on hävinnyt ja iho on parempi. Kutistumisesta huolimatta iho seuraa kimmoisena perässä. 

Näyttää melko hyvältä vaikka painonpudotus ei ole ollut missään vaiheessa tavoitteeni. Niin ja ei se paino työpaikan vaa´alla käväisyjen perusteella ole näyttänyt pudonneenkaan.







Pelkäsin muutama viikko sitten, että lihakset on hävinneet, mutta ei. Nekin on tallella. Kokeilin asiaa vetämällä leukoja ja riuhtaisin samalla leuanvetotangon alas laskeutuen sutjakkaasti lattialle kuin kissa. 

En ole tosin nähnyt koskaan kissojen itkevän lattialla retkottaen putoamisensa jälkeen. Noup, ei onnannut jaloilleen laskeutuminen ihan nappiin. Lattiasta iskeytyi palanen ja osa sielusta meni polvien ja käden mukana ruhjeiksi. En tiedä mitä teen näiden hurjien lihasvoimieni kanssa. 

Ehkäpä ruuvaan tangon takaisin, kun käsi on taas kunnossa. Töissä jouduin jonkin aikaa tekemään hommia vasemmalla kädellä ja kuten kollegat tietävät niin sehän on pahimmanlaatuinen rikkomus hierarkiassa.

Onneksi antioksidanttipitoinen ravinto on saanut kehoni parantumaan lähes ylimaallisella nopeudella ja olen melkein kuin elävien kirjoissa näin muutaman viikon jälkeen.



Kirjoitustaukoni ei missään nimessä johdu voimainkoetuksestani vaan siitä, että syöminen on vaan niin kivaa.  Aina, kun löytää uuden hienon kuvan lautasellisesta kasvisruokaa tekee mieli painua keittiöön hieman kokeilemaan ja taas syömään. Yöllä näen unta uusista resepteistä ja aamulla pomppaan innoissani sängystä sillä taas pääsee syömään 😜

 No joo, ei piä ottaa kaikkea ihan tosissaan..

- Aino