torstai 31. elokuuta 2017

Hiukset


On kulunut useita kuukausia, kun viimeisetkin shampoopalat loppuivat. Älä Hanki Mitään- haasteeni mukaisesti mitään ei ole tullut tilalle. Ei tämä mikään yllättävä tilanne ollut. Tiesin, että näin käy ja tietoisesti olin menossa kemikaalittomaan suuntaan hiusteni suhteen. 

Eli tilanne on tämä; en käytä hiuksiini mitään tuotetta, en yhtikäs mitään. Vesipesu, pyyheliina ja hiusten harjaus ovat hiustenhoitorutiinini. Silloin tällöin leikkaan tukkaani harvennussaksilla ja ajelen toiselta puolelta hiukset sängelle. Liotan tukkaani kloorivedessä melko usein, mutta vastapainoksi on tullut pestyä tukkaa jokivedelläkin.

SideShave- tyyli on mahtava, se oli hyvä ratkaisu vaikkakin tuntui alkuun hurjalta. Oli ennakkoluuloja, että mitenköhän töissä asiakkaat suhtautuisivat puolittaiseen kaljuun ja toinen mitä mietin oli, että kuinka kasvatan kaljuni pois, jos en tykkääkään. Hiuksistollani on mittaa jonnekin tuonne alaselkään eli siinä on melkoisen paljon kasvattamista. Ei mitään todellisia ongelmia siis ja siksi tyttäreni sai kikatellen ajella päänpuolikkaani. Tosipuheessa se ei ole puolet, ehkä 1/5 osa.



DIY puinen hiuskoru



Hiuksia yritän harjailla mahdollisimman paljon sillä se tekee niille hyvää, mutta olen tässäkin asiassa melko suurpiirteinen. Letittelen tukkani huonompina päivinä ja kokeilen erilaisia nutturoita silloin tällöin. Minulla on muutama hiuslenkki, jotka olen löytänyt maasta, pessyt pyykinpesukoneessa tai liottanut etikassa. Jossain vaiheessa käytin sukkahousuista leikattua hiuslenkkiä, mutta se hajosi tiuhan käytön jälkeen käsiin.

Tyttären kanssa askarreltiin sellaisesta kasvin tukikepistä ja muutamasta puuhelmestä hiustikku. En tiedä miksi sitä kutsuisin, mutta se on ollut hirmuisen kätevä löysien nutturoiden ja lettikampausten kanssa ja antaa vähän uutta ilmettä tähän samoissa ryysyissä hiihtämiseen. Kyllä, vaihtelu on kivaa!



No-poo metodista, palatavaraan



Matka shampoo, hoitoaine, hiusnaamio, hiuskiinne, kuivashampoo, suolasuihke liipa laapa- arsenaalista tähän on ollut vuosia kestävä. Muistaakseni 2011 kokeilin ensimmäistä kertaa sooda- etikka systeemiä eli sitä no-poo metodia. Se oli melko työläs. Palasin shampooseen sotkettuani lähmäisen tukkani lattian hiontapölyllä. En saanut enää kuontaloani puhtaaksi ja tuntui kamalalta tehdä töitä sairaalassa niin siivottoman tukan kanssa. Menetelmä ei selvästikään sopinut raskaasti käsitellylle hiukselleni. Samoihin aikoihin kasvatin nimittäin mustaa kestoväriä ulos. Pitkä musta tukka minulla oli yhteensä noin kymmenen vuotta.

Raskaudet ja vauva-aika saivat ymmärtämään miten itseni lisäksi kuormitan pienokaisiani. Se ajoi keventämään kemikaalikuormaa monessa muussakin asiassa. Palasin kuitenkin takaisin shampoo pesuun. Yritin palashampoita todella sinnikkäästi, mutta vain yksi Lushin pala oikeasti toimi hiuksissani, mutta sepä ei mikään kovin ekotuote ollutkaan. Sitten kyllästyin moneen palaan ja kokeilin monen muun zero waste minimalistin tavoin pestä itseäni yhdellä saippupalalla päästä jalkoihin. Se oli ihan jees, mutta pikkuhiljaa saippua kasaantui hukseen, joka oli tässä kohden todella hamppua värinpoiston ja raitojen vuoksi. 

Sinnikkäästi siis kasvattelin vuosina 2010-2012 mustaa väriä pois, mutta jossain kohdin hairahduin värinpoistoon, joka meni totaalisen pieleen ja ajauduin korjaamaan sitä jälkeä. Tästä kenties saa käsityksen, että olen lutrannut tukkani kanssa paljonkin, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt kampaajalla viisi kertaa, jos oikein muistan. Neljällä kertaa on väriä yritetty korjata ja viimeisellä käynnillä kävin Ison Omenan Ompun torpassa levähoidossa. Ruskean merilevän tarkoitus oli vetää hiuksesta jäämiä ja myrkkyjä sekä kirkastaa väriä. Siitäkin on jo vuosi aikaa.

Koska no-poot ja palat eivät vain suostuneet toimimaan niin pikkasen suivaantuneena päätin, että antaa olla. Ihmiset on kertoneet blogeissa ja muissa kuinka pesevät pelkällä vedellä ja tuskin sitä on lutrattu näiden litkujen kanssa kovin montaa vuosikymmentä. Lasten kanssa kotiin jäädessäni ulkomuotoseikoilla oli entistä vähemmän merkitystä ja tässä sitä ollaan. En voisi tyytyväisempi olla. 

Siinäpä tarinani hiuksista suurpiirteisesti. Matkalla olen tehnyt monta huomiota ja oppinut yrityksen ja erheen kautta paljon. Vain kokeilemalla sinnikkäästi löytyy se oma ratkaisu ja itsellenikin lopullinen ratkaisu oli melko yllätys. En myöskään olisi voinut mitenkään arvata, että ratkaisun avain olikin harvennussakset ja tukan keventäminen semmoiseksi, että pelkkä vesipesu pystyy siihen. Harventaminenkin tapahtui vähän vahingossa ja enemmän noista latvojen värikäsittelyiden rippeisiin kyllästymisestä. Joskus aikoinani ottamiin raitoihin kerääntyi uima-altaan kloori ja se taittoi tukan vihertäväksi. Etsin ratkaisua vihreyteen, mutta vahingossa löysinkin kokonaisvaltaisemman ratkaisun. Niin nämä menee.

Tämä on halpaa, ei kuormita luontoa, helppoa tämmöiselle laiskiaisellekin ja huoletonta kuin hengittäminen. Minulla on parempaakin tekemistä kuin harrastaa tyytymättömyyttä tukkaani kohtaan. Nyt oon itseasiassa hiuksistani tosi ylpeä ja pidän ihanampana kuin ikinä. Aidosti ovat itsensä.


- Aino

maanantai 28. elokuuta 2017

Mitä on tullut ja ei ole tullut puuhailtua


Katselin kuvasaldoani puhelimelta ja totesin, että onpa ollut jotenkin hiljaista. Yleensä, kun puuhaan ja teen, niin räpsin myös joitain kuvia ihan tätä kirjoitustarkoitusta varten. Ilmeisesti syksy hiipii hissuksiin ytimiin ja touhottaminen hiljenee myös. Ei mikään huono juttu missään nimessä!


paastopäivän villiyrttitee



Haastepäivitystä elokuulta 


Olen joutunut tuunailemaan vaatteitani sillä hankintalakkoni alkaa näkymään yhä enemmän ja enemmän vaatetuspuolella. Minkään muun tavaran tai henkilökohtaisen kulutushyödykkeen kanssa minulla ei ole ollut ongelmia. Kun ei käytä paljoa niin ei tarvitse paljoa. 

Itseasiassa tavaraa on karsiutunut entisestään. Myös vaatteita on lähtenyt yllättävän iso pino lahjoituksina kiertoon. Tuumin, että on parempi luopua epämieluisista vaatteista tässä kohdin, kun ne ovat vielä jollekin käyttökelpoisia. Arjessa käytän loppujenlopuksi vain osaa vaatteistani, vaikka niitä vähän onkin. Urheiluvaatteiden tekniset materiaalit ovat alkaneet inhottamaan ja siksi niitä on lähtenyt eteenpäin.

Päivittäin käyttämilleni vaatekappaleille kuuluu hieman heikkoa, mutta olen tehnyt joitain korjausyrityksiä. Eivät näytä näteiltä, mutta tuntuvat käytössä koko ajan vain ihanammilta. Joudun improvisoimaan enemmän ja toteuttamaan kerrospukeutumista, mutta siltikin vaateparteni ydin taipuu melko moneksi ja on yllättävän joustava. Joitain riepuja olen katsellut sillä silmällä, että muokkaan niistä uutta ja joitain kaksiosaisia yläosia olenkin purkanut toisistaan saaden kaksi toppia yhden sijaan. Jännästi monikäyttöisyys lisääntyy hieman säätämällä.

Kenties voisin tätä vaateasiaa avata tarkemminkin kuvien kera? Miten olisi sellainen lista missä on kaikki vaatetukseen viittaava omaisuuteni? Aikoinani sellaisen kasasinkin, mutta se ei ole millään muotoa enää ajantasalla vaikka blogitekstien kätköistä löytyykin :)



Muutakin tuunattavaa

 

Vaatetuksen lisäksi on tullut katseltua muitakin juttuja sillä karsivalla silmällä. Tekisi mieli tehdä muutoksia hieman sisustuksessa ja hieman käytännöissä. Mitä vähemmän tavaraa tai vaihtoehtoja jää jäljelle karsintakierrosten jälkeen niin sitä paremmin jokaiseen pieneen yksityiskohtaan ja valintaan pääsee paneutumaan. Se on oikeasti todella hienoa, sillä sitä olen aina halunnut, sellaista täysin tietoista kuluttamista ja hallittua minimalismia, jossa tiedän jokaisen tavarani tarinan ja kulutuhyödykkeeni hinnat, käyttömäärät sekä ympäristövaikutukset.  



kattilassa tehtyä popcornia




Viimeisimpiä pohdintojani on ollut rypsiöljy ja sen käyttö. Meni pitkä aika ettei kaapeista löytynyt rypsiöljyä, mutta nyt se on palannut takaisin. Kookosöljy ei enää tunnukaan niin hyvältä valinnalta. Rypsiöljy on kotimainen, mutta toistaiseksi löytämäni vaihtoehdot ovat tulleet muovipullossa. Yritämme aina ostaa mahdollisimman ison pullon ihan jo perhekoonkin vuoksi. Joskus täytyy punnita ekologisuutta ja hintaa melko tarkkaankin ja kyllä tuli yks päivä punnittua. Jäljempänä kerron vegaanisesta majoneesireseptistä, johon menee 2 dl öljyä ja itseasiassa meille seitsämälle sitä voisi pyöräyttää helposti tuplat eli siinä olisi jo 0,5l pullo melkolailla mennyt yhden majoneesin tähden.


hylly vanhasta laatikosta


Voisi ajatella, että melkolailla kuulostaa niuhottamiselta ja kontrollin tarpeelta. Itsekin hieman sitä mietin, että meneekö tarpeeni hallita asioita hieman liian pitkälle, mutta olen tunnistavani näissä elämäni tuunaustarpeissa toisenlaisen pohjavireen. Se vire kertoo jotain sellaista tarinaa kuin poisoppiminen. Koska olen hieman perusteellinen ja ehkä verkkainen ihminen oppimisen ja kasvamisen suhteen, on minulla tarve ikään kuin siivota ensin pöytä puhtaaksi ja sitten lähteä tarkastelemaan hallitun pientä kokonaisuutta perusteellisesti. 

Tarkastelu käsittää kaiken tehdyn kyseenalaistamisen ja hillittömän määrän uudelleen oppimista sekä vanhasta poisoppimista, sillä tämä Zero Waste ja minimalismi ynnä muu, ei ole todellakaan sitä kulttuuria ja elämisen normia mihin kasvuympäristöni juurikaan olisi ohjannut. Puhumattakaan yhteiskunnastamme ja vallitsevasti kulutuskulttuurista tai suomalaisesta ruokakulttuurista. Haluan poisoppia, jos on jotain poisopittavaa, mutta ilman tilanteen selkiyttämistä on hankala huomata, että missä kohden on sosiaalisten tai kulttuuristen normien "aivopesemä" sillain huonossa mielessä. 

Tämä on luultavasti sitä samaa "joki ei ole joki ja vuori ei ole enää vuori" jatkumoa jonka kautta on nyt tullut tarkkailtua asioita. Luultavasti tulee hetki jolloin joet ja vuoret palaavat taas paikoilleen 😄


Kukkakaalitalkoot

Ennen kuin osasin aavistaa kansallisia kukkakaalitalkoita olin jo bongannut tarjouksesta uuden sadon ihanuuksia. Jännä miten hinta kiipi ylöspäin talkoiden myötä. Heti seuraavalla viikolla kaksinkertaiseksi! Olen kokeillut kukkakaalikeittoa, pakastanut pyrettä ja keitettyä kukkakaalia sekä vääntänyt wingsejä. Vegaaniset"siivet" onnistuivat sen verran hyvin ja koukuttavasti, että pilasivat paastopäiväni. En millään malttanut olla kokeilematta vegaanisen majoneesin valmistusta chocochilin ohjeella ja lopulta havahduin lusikoimasta ihan järkyn hyvää majoneesia suoraan tehosekoittimesta. Ups!


pellillinen kukkakaaliwingsejä



Ohjeet noihin Chocochilin wingseihin ja siihen majoneesiin tästä. Zerompi Waste- hengessä hieman tuunasin ohjetta sillä esim. sipulijauhe tulee muovipussissa, mutta löysin kartonkitetrassa jauhelihamaustesekoitusta, jonka melkolailla pääaine on sipulijauhe ja savupaprikaa kun en löytänyt niin korvasin jollain ihme "rub-maustesekoituksella", jossa oli myös sitä savupaprikaa. Ihan hirveästi en kuitenkaan uskaltanut lähteä säveltämään. Hyvä niin sillä nämä olivat todella hyviä.

Uunissa tuli samalla toinenkin pellillinen kukkakaalia, mutta ihan öljyllä, suolalla sekä pippurilla maustettuna. Kiertoilmauuniin voi tunkea monta pellillistä ja säästää energiaa sekä aikaa ja vaivaa. Kannattaa hyödyntää aina myös jälkilämmöt mahdollisuuksien mukaan. Uunipäivänä yritän tehdä mahdollisimman monta ruokaa uunissa valmiiksi. 

Talvella uuniruokien aherrustalkoot voi koittaa ajoittaa kunnon pakkaspäiville niin saa lämpöä kotiin. Tuli tarpeeseen viime talvena, kun maalämpömme asennus myöhästyi jokusen viikon kovimpien pakkasten aikaan. Meillä tippui välillä sisälämpötila kahdeksaan asteeseen... Invertteri oli jo valmiiksi viallinen ja muunmuassa siitä johtuivat edesottamuksemme lämmön kanssa. Vaan mehän voimme vaikka kollektiivisesti syyttää viime talven sisäpakkasia kummallisesta järjenjuoksustani niin ei täysin hukkaan mene sekään kokemus. 


- Aino


perjantai 25. elokuuta 2017

Antroblogin Tabufestivaali Helsingin taiteiden yössä



Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yö vietettiin eilen torstaina 24.8. Itse lähdin hieman sattuman kautta Antroblogin Tabufestivaaleille Marian sairaalan Start Up- keskukseen Maria 01:seen. Itseasiassa paikalle minut houkutteli Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken kirjan Mielen rajoilla — arjen kummat kokemukset (SKS) julkaisutilaisuus. Mieli ja toinen- monitieteisen tutkimusprojektin kotisivut selittävät mistä on kysymys.




Antroblogin Tabufestivaali Helsingin taiteiden yössä


Tabufestivaali toi antropologista näkökulmaa mielenterveyden tai mielensairauden kysymyksiin tieteen ja taiteen keinoin. Normaaliuden rajanvedon ja rajan valvonnan kyseenalaistaminen ja pohdiskelu on jännittävää. Yllättävän moni asia on meidän suomalaisessa, eli länsimaisessa, kulttuurissa mielensairautta, kun taas jossain toisessa kulttuurissa asian ajatellaan kuuluvan ihmisemielen normaalin akselille. Joitain piirteitä, kuten äänten kuulemista, voidaan pitää toisaalla lahjana, kun se meillä on DSM diagnostiikan mukaan erittäin painava oire. Festivaaliohjelman luennot ja puheenvuorot toivat monelaista näkemystä näihin aiheisiin.



Helsingin Taiteiden yön Tabufestivaali



Olemme kuunnelleet viime aikoina lastenmusiikkisatua Haapaneitty, mettäntyttö, Nemo 2011. Teoksessa yhdistyy kolmen taiteilijan työ. Arja Puikkosen myyttien ja metsäntarujen maailmassa liikkuva mukaansatempaava tarina, Kirmo Lintisen säveltämä elävä musiikki ja Kustaa Saksen upea kuvitus. Nämä luovat teoksen, joka vie huimalle seikkailulle keskelle salaperäistä metsää, jossa hiidet kaappaavat karkureissulle lähteneen Eino-pojan petollisiin häihinsä. 

Teos on itsessään hyvin monikäyttöinen ja lisäksi sanataidekoulu on tehnyt siihen rinnalle sanataidetehtäviä, joiden avulla sadun maailmassa voi käydä leikkimässä lapsen kanssa. Kirja on niin ihastuttava ja mukaansatempaava, että nuorimmainen liikuttui kyyneliin, kun taas pitkästä aikaa asetuimme kuuntelemaan tarinaa yhdessä. Satujen mielikuvitusmaailmassa viipyily lapsena on tervettä, normaalia ja kasvua tukevaa, mutta missä vaiheessa siitä maailmasta tulisi luopua tai taito kääntyykin haitaksi, epänormaaliksi ja eristäväksi. Ilman mielikuvitusta, luovuutta ja lapsen maailmaan astumisen taitoa tätäkään teosta tuskin olisi syntynyt tai olisi syntynyt jotain mikä ei liikuttaisi lasta kyyneliin tai lumoaisi kuuntelemaan hipihiljaa keskittyen, vaikka keskittyminen noin yleisesti ottaen tuottaa hankaluutta.

Meillä on erityisiä lapsia, herkkiä lapsia ja luultavasti jollain tavalla diagnosoitavia lapsia. Näistä en oikein vielä tiedäkkään kaikesta, mutta jollain mittareilla ovat kummallisia eivätkä sopeudu aina näihin yhteiskunnan vaateisiin. Normaalin ja poikkeavan rajaa tunnustellaan ja tutkitaan jatkuvasti. Siksi Tabufestareiden sanoma iski minuun melkoisella voimalla antaen vahvistusta sille intuitiiviselle oivallukselle, joka sisälläni on kytenyt kaitsiessani hieman "taiteellisia" lapsiani.

Sisälläni heräilevä kysymys liittyy siihen miten sosiaalinen ympäristö sietää erilaisuutta ja kokee tarvetta puskea yksilöitä muotin lävitse. Entäpä, jos teemme väärin sälyttäessämme vastuuta hieman normista poikkeavalle, jolla on jo muutoinkin tässä tuottavuuteen tähtäävässä yhteiskunnassa sopeutumista tai vastuu asetetaan täysin tämän normista poikkeavan vanhempien kannettavaksi? Erilaisuuden tunteen synnyttämä ahdistus ja lamaantuminen johtaa usein sosiaaliseen kyvyttömyyteen ja väliinputoamiseen, joka voi laajentua koskemaan koko erityislapsen perhettä. 

Voisimme huomattavasti helpottaa ahdistusta ja kyvyttömyyttä, aivan yksinkertaisilla tavoilla. Ehkä meidän tulisi laajentaa omaa näkemystämme normaalista ja antaa sille hieman enemmän väljyyttä. Kehittää moraalista mielikuvitusta, kuten Tuomas Vesterinen luennossaan esitti. Kehittää erilaisuuden sietämistä ja hyväksyntää, siten ettei niin moni tuntisi itseään ulkopuoliseksi ja jotenkin kummaksi.

Vesterinen oli sitä mieltä, että evoluution näkökulmasta erilaisuudesta on ollut hyötyä ja samalle linjalle asetun itsekin. Mielestäni erilaisuuden kohtaaminen ja sen aiheuttamien sisäisten tunteiden tarkastelu pistää meidät kasvamaan ihmisinä. Samalla tavoin kuin pidämme huolta luonnon monimuotoisuudesta tulisi meidän pitää huolta myös taiteiden, kulttuurin ja ihmismielen monimuotoisuudesta. Äitinä en edes pystyisi valitsemaan toisin, minun on vaalittava sitä monimuotoisuutta minkä olen saanut ja rakastaa ehdoitta. Omaishoitajaäidin duuni ei ehken olekaan niin raskasta tai kummaa, kun sitä tuolta kannalta ajattelee. 

Minulle on annettu mahdollisuus tutustua ihmisyyteen ja ihmiseloon laajemmasta ja syvemmästä perspektiivistä ihan päivittäisessä arjessa ja se on muokannut minua. Se on muokannut niin paljon, että sen huomaa. Uusia yhteyksiä syntyy, uutta oppia, tietoa ja tietoisuutta jaetaan yllättävissä kohtaamisissa. Maailmani on laajentunut hurjasti ja se on oikeasti todella kiehtovaa vaikka siihen päästäkseen onkin joutunut sietämään melkoisia asioita. 

Monet ennen tärkeinä pitämäni asiat ovat menettäneet merkityksensä ja jäljelle on jäänyt jonkinlainen kiteytynyt oivallus siitä mikä täällä pallolla tallatessa oikeasti on merkityksellistä. En luultavasti ajattelisi ympäristöasioista ja oman pienen tekoni vaikutusmahdollisuuksista samoin, jollei minulla olisi lapsiani ja elämänhistoriaani. Se vain ei mene niin, että voisimme jotenkin loputtomasti muokata jälkeläisiämme, joissa ei lopultakaan ole mitään syytä, väärää tai vikaa. Koen, että mahdollisuutemme vanhempina ovat paremmat, jos yritämme vaikuttaa ympäröivään kulttuuriin, ympäristöön ja yhteisöön.

Vesterinen heitti ajatuksen, että entäpä jos ADHD ja Asperger ovat kuin vasenkätisyys 1800- luvulla? Ehkäpä meidän tulisi luoda "ramppeja" ilman leimaa, hän jatkoi. Ymmärsin sen tarkoittavan sitä, että jospa meidän tulisi muokata vaikkapa koululuokkiamme tai tilojamme ja auttaa erilaisella neurologisilla komboilla varustettuja yksilöitä tässä yhteiskunnassa. Aivan kuten nykyään valmistetaan niitä vasenkätisten saksia ja otetaan vasenkätisyys huomioon ergonomiassa. Jos vaikka lopulta pääsisimme siihen tilanteeseen, että on vain erilaisia yksilöitä, ei huonompia tai parempia yksilöitä.

Tuomas Vesterisen luento noudatteli melkolailla hänen kirjoittamaansa Antroblogin kirjoitusta - Onko normaalia olla mielisairas, tammikuu 2017.



- Aino

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Naisten Melonta Oulangalla



Kokonainen lähti mukaan Naisten Melontaan, joka järjestettiin Kuusamossa, Oulangan Kansallispuistossa virtaavalla Oulankajoella nyt 15. kertaa. Naisten kokoontuessa yhteen tapahtuu parantumista ja hoidollista eheytymistä muistelin, jonkun joskus sanoneen. Feminiininen energia on eheyttävää, parantavaa ja rakentavaa. Siinä on ikiaikaista viisautta ja sielua hoivaavaa läsnäoloa.

Itse hieman noille ajatuksille aikoinaan hymähtelin, kun tätä ääneen kerroin eräässä joukossa, vaan silloin ajatuksen otti ensimmäisenä omakseen ryhmän ainoa mies, joka näki meissä naisissa jotain sellaista mitä itse vähättelimme. Miehen silmien kautta sain nähdä sen mikä meidän naisten joukkohengen ydin parhaimmillaan on ja melontapäivän aikana tuo aikoinaan keskustellun henki tuli eläväksi naisryhmämme matkatessa pitkin jokea ja tehdessämme iltasella taikojamme perusteellisen saunotuksen lomassa.



tyhjä mieli, tyhjä pää, pelkkää hymyä



 Oulangan Luontokeskus ja Kiutaköngäs  



Taipaleemme aloitimme Oulangan Luontokeskuksesta, josta naisjoukkomme otettiin vastaan kuusenkerkkäkuohuvalla ja saimme kattavan esittelyn Oulangan Kansallispuistosta sekä siitä minkälaisia toimia Metsähallitus Suomen Kansallispuistoissa tekee, jotta puhtaan luontomme monimuotoisuus säilyisi ja mahdollisimman moni pääsisi puistojen tarjoaman ikkunan kautta kurkkaamaan Suomen kansallismaisemaa. Juuriamme vaalitaan monella tapaa ja täällä Koilismaalla juuret ulottuvat myös Venäjän puolelle ja Paanajärven kansallispuiston alueille, jonne Oulankajokikin virtaa.



Kiutakönkään putous



Anne Murto toivotti ikimuistoisella tavalla osallistujat tervetulleeksi lausumalla vanhan perimän mukaisen Luonnon nostatusloitsun sellaisella voimalla, että jokainen läsnäolija ihmetteli "mitä juuri äsken tapahtui?" kuivaten silmäkulmiaan runon voimallisen sanoman tempaistessa meidät kaikki kerralla samalle aaltopituudelle.


"Nouse luontoni lovesta, 
syntyni syvästä maasta, 
ha´on alta haltijani, 
kiven alta kiivauteni.

Nouse maasta makoamasta, 
päivän päälle päästämästä, 
nouse koskesta kuohuvasta, 
pimeästä Pohjolasta, 
tarkasta Tapiolasta. " SKVR


 
Tänä päivänä kuten edellisten neljäntoista melonnan verran on Naisten Melonnan reitti kulkenut Kiutakönkään alapuolelta kanoottien laskupaikasta lähtien 26 kilometriä Huotinniemeen asti. Huotinnimen saunat ja pirtit sijaitsevat aivan rajavyöhykkeen tuntumassa ja siihen kanootin on pysähdyttävä. Ihmisen luomat rajat toivon mukaan höllenevät uudenlaisen yhteisöllisen tekemisen myötä ja tulevaisuudessa pääsemme melomaan Paanajärvelle saakka. Luontokeskuksesta kävelee Kiutakönkään alle noin vartissa, kun ei eksy poimimaan marjoja. Matkalla näkee kosket Karhunkierroksen yleisestä reitistä poiketen vastakkaiselta rannalta.

Köngäs antaa vauhtia kanootille vaikka muutama ensimmäinen kilometri menikin ottaessa uudelleen tuntumaa melomiseen sekä melontakaveriin. Rukapalvelun eräopas Aapo Matilainen ohjasi melonnan perusasiat ja piti meistä huolta jokiosuuden ajan. Mahtavana tyyppinä Aapolle oli myös ilman muuta selvää, että yhelle vegaanille täytyy huolehtia kasvimaidot mukaan. Rukapalvelun vuosien kokemuksen omaava porukka operoi taustalla kuljetukset, ruokatauot joen varteen sekä varusteet meidän keskittyessä nauttimaan.




päivän lähtöpisteessä



Täydellinen rauha ja hiljaisuus joella




Melomisen rytmin löydyttyä olimme kuin huomaamatta lipuneet kymmenen kilometrin matkan Nurmisaareen, jossa teimme ensimmäisen pysähdyksemme ja nautimme ilmastoystävällisen kasvislounaan. On se uskomatonta, miten ruoka maistuu aina niin hyvälle ulkosalla. Tässä kohden joukkomme innokkaimmat kävivät jo ensimmäisen kerran pulikoimassa melko raikastavassa joessa.

Nokipannukahvien jälkeen matkaa jatkettiin samalla verkkaisella tyylillä kaikkea ihastellen, huokaillen ja nautiskellen. Meille sattui uskomattoman upea sää vaikka aamulla satoi. Joella paistoi kuitenkin koko ajan aurinko ja pieni tuulenvire viilensi mukavasti pitäen hyttyset poissa. Täydellinen rauha ja hiljaisuus, tyyni vedenpinta, veden lempeä liplahtelu melan tehdessä kuviotaan. Välillä kanootti hieman narahtaa tai jossain haukka päästää ilmoille kimakan kutsunsa, paarma surahtaa korvan juuresta, melontakaveri hymyilee katseen kohdatessa.



kauniissa säässä tänäkin syksynä



Arjen kiireissä sisimpämme kuormittuu ja vahvojen juuriemme ote luontoon herpaantuu. Uskon, että tarvitsemme näitä sielun maisemissa vietettyjä hetkiä saadaksemme uudelleen muistutuksen siitä mistä tulemme ja keitä olemme. Tuntiessamme itsemme, löytäessämme oman ytimemme ja identiteettimme, meidän on helpompi ottaa vastaan muiden erilaisuutta vakaasti omilla jaloillamme seisten, sillä sitä voimakasta itsetuntemuksen ja tyyneyden olotilaa ei outo ja vieras uhkaa. Hyvinvoiva ihminen on luonnostaan toiselle hyvä.

Rauhoittunut ja latautunut tunnetila auttaa myös jaksamaan arkea taas hieman paremmin ja arjessa tuleviin haasteisiin vastaa jotensakin samoin kuin joella meloessa; antaa kaiken soljua omalla panollaan, hempeästi melalla oikeaan suuntaan ohjaillen, sillä mitäpä meidän tahtomiset ja repimiset veden tahtoon vaikuttaisivat. Joki virtaa miten sen on parhain ja ranta ympärillä muovautuu, hiekka nopeammin, kallio verkkaisemmin.

Joen kauneus, veden värin vaihtelu, siitepölyn kuviot veden pinnassa, pienet nivat ja virtauskohdat, kalojen hypyt, sudenkorennot, pohjan alati muotoutuva kuositus, sileän pyöreiksi hioutuneet mustat ja valkoiset kivet, hietasärkillä tyytyväisinä lepäilevät porot, rantojen kelot, kanervikot ja puolukka maat, rantaniittyjen kukkakirjo vielä näin elokuussakin.. Niin mykistävän kaunista ja yllätyksellisesti muuttuvaa maisemaa. Sanoin, että "mie haluan muuttaa tänne", mutta mielessäni ajattelin, että ei minun tarvitse, sillä tämä kaikki asuu minussa ja kulkee mukanani missä tahansa.




Hoivaavaa hemmottelua kaikille asteille 




Pidimme vielä naku-uinnin verran taukoa ja joimme kertaalleen kahvit matkalla, mutta lopulta päätepiste melonnalle tuli yllättävän nopeasti. Ajantaju oli hävinnyt jo aikaa sitten ja pää tyhjentynyt muukavasti muutoinkin. Ekomatkailuun erikoistuneen Basecampin Huotinniemen Russian End kelomökkileirissä  meitä hemmotteli kansanparannusasioihin vihkiytynyt Anne Murto sekä Basecampin Taru Käkelä. Savusaunaa oli lämmitetty leirikylässä koko päivän ja ruoka oli tuloillaan.



villiä hyvinvointia kaikille aisteille



Tervetulomaljoista hörpimme mustikkajuomaa ennen kuin suuntasimme porukalla puusaunan lämpöön nauttimaan saunajoogasta. Kynttilälyhdyin valaistun saunan lauteilla istuen huokailimme Tarun ohjateessa meitä rauhoittavalla äänellään joogaliikkeiden kanssa. Päivän melonnasta herkkien lihasten saatua venytystä ja rentoutusta oli vuorossa savusauna.

Naispoppoo hiljeni maagiseen läsnäolon tilaan savusaunassa Annen heitellessä kiville löylyä. Meille oli varattu myös perinteistä hartioiden ja selän hierontaa sekä pohjoisen luonnon kivillä tehtävää Hot Stone Lapinkivihierontaa. Ruka Beauty & Wellnesin Sanna Juga lämmitteli eripuolilta pohjoista luontoa keräämiään kiviä nuotion lämmössä ja hierottava sai rentoutua laavulla luonnon rauhassa nuotiotulen räiskettä kuunnellen, hoitoöljyjen aromaattisia tuoksuja nuuhkien.

Puusaunassa virittelimme villiyrtti jalkakylpyjä, Vienanmeren levä-savinaamioita ja turvehoitoa sekä kuuntelimme Annen opastusta erilaisten vastojen käytöstä. Luvassa oli kaikenlaista villiä ja hyvää, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ropsimme itseämme ja vähän toisiammekin pihlaja-, kataja- ja pajuvihdoilla unohtamatta tietenkään perinteistä koivuvihtaa. Välillä kävimme pulahtelemassa Oulankajoessa virkistäytymässä ja vaan sitä taas jaksoi saunoa. Wild Food Kuusamon pakuritee maistui hieman jäähdyttyään saunomisen lomassa.



savinaamiota, saunajoogaa ja rentoutumista



Hopunlopun Rane Säkkisen keräämät siankärsämöt hellivät jalkakylvyssä koipia. Yrttivesissä liottamisen jälkeen kantapäät olivat mahottoman pehmoiset ja sileät ihan ilman raspauksia. Kokovartaloturvenaamio yhdessä vihdoilla ropsimisen kanssa hoiteli saamani hyttysen ja paarman puremat ja rentoutti niin täysin, että oli suoranainen ihme, että jaksoin kauhoa Kasvisravintola Karpalon reissulleni loihtiman vegaanisen illallisen naamariini. Tomaatti-amaranttikeitto alkuruokana, pääruokana hampunsiemenpihvit, rucolakastike sekä uunijuurekset ja salaatti hävisivät lautasilta, velttoudesta huolimatta, hyvin nopsaan.

Mieli levänneenä ja avoinna keskustelimme syntyjä syviä, luovuimme arkuudesta ja kuljeskelimme vapautuneen verkkaisesti, välillä ilkosillamme, kaikkia aisteja hellien ja päällemme laskeutuvaa elämystä joka solulla imien. Kokemuksesta muovautui kiireettömän yhteisöllisen hoivaamisen ja jakamisen kautta, juuri meidän porukkamme näköinen, upeiden naisten melonta.


- Aino


turvenaamio ja saunavasta


Naisten Melonta blogiyhteistyönä Rukapalvelu Oy:n kanssa, ruuat Kokonaisen melontaan valmisti Kasvisravintola Karpalo, Suomen pohjoisin täysin vegaaninen ravintola Kuusamon keskustassa, Naisten Melonta seuraavan kerran 18.8.2018.

torstai 17. elokuuta 2017

Ruokahommat Zero Waste tyyliin käsittävät ennakointia ja valmistelua


Suurin osa talouden roskasta muodostuu ehdottomasti keittiön puolella. Ruokapuoli tuottaa varsinkin sitä muovijätettä ja sen vähentäminen on oikeasti haastavaa. Sitä ei kukaan kiellä. Haastavuuden yksi osatekijä on mielestäni tämä vallitseva ruuanlaittokulttuuri, työn uudelleen rakentuminen ja arjen pirtaleisuus. 

Tästä arjen muutoksesta on tehty kattavaa tutkimusta ja samalla on huomattu perheiden ruokailutottumuksissa ja sitä kautta ruokaostoskäyttäytymisessäkin muutosta. Elämme aikaa jolloin on vähän kiire koko ajan, perheen sisällä tullaan ja mennään, on töitä, harrastuksia, velvoitteita. Tämä johtaa siihen, että kaupassa käydään useammin, ostetaan vähemmän ja nopeammin valmistettavaa. Yhteisiä ruoka-aikoja ei välttämättä ole eikä ruokaa tehdä yhdessä niin paljoa. 



lähes Zero Waste leipä




Suunnitelmallisuus ja ennakoiminen on vaikeampaa, koska erilaiset velvoitteet vaativat reagoimista yhä nopeammalla tahdilla. Olemme kiinnisaatavissa puhelimitse tai sähköpostitse päivän tai jopa muutaman tunnin varoitusajalla. Hyppyytettävissä koko ajan tai siltä se ainakin tuntuu. Miten lie ennen saatu väkeä kiinni kotoa lisävuoroihin töihin tai järjestetty tapaamisia tunnin varoitusajalla? 

Kiihtyvän tahdin todellisuus ja sen tuottamat ongelmat ovat hieno markkinarako. Kaikenlaista hieman hintavampaa pikalounasta, einestä ja take awayta löytyy vaikka kuinka. Näihin liittyy melko pitkälti jätteettömyyden eli sen Zero Wasten kannalta se kaikista kettumaisin juttu. Sille tielle haluavan on hiukka pakko opetella pois nois valmisjutuista. On osattava ostaa pelkkä kukkakaali ja ihmetellä sitä huuli pyöreänä, että mitäs tästä tekaisisin. Eikä se riitä, että kerran teet, koska huomennakin on syötävä ja huomenna ei ehdi keittämään uutta keittoa. 




zero waste ruokaa


Tarvitaan puolivalmisteita, että pysyy tässä menossa mukana, mutta kun luonto ei oikein antaisi periksi ostaa muovipussissa pakastettua kukkakaalia tai myöhemmin talvella muoviin pakattua tuoretta, niin sitten on lyötävä sitä itse pakkaseen lasitölkissä. Tätä se Zero Waste arki melko pitkälti on tai olisi, jos aina viitsisi. 



kukkakaalipyrettä lasipurkeissa pakastettuna


Kausituotteena kukkakaalia sai näin syksyn alkuun ilman mitään paketteja 0,99€ hintaan. Ostin hiton paljon. Tein curry-kukkakaalikeittoa, keitettyä kukkakaalia sekä kukkakaalipyrettä pakkaseen. Siinä lomassa leivoin leipää koska tänään oli semmoiselle aikaa. Nättejä kuvia ei ollut aikaa ottaa 😆 Eilen tein pähkisaania (vegaaninen parmesaani) sekä maapähkinävoita isot satsit. Ostin Punnitse & Säästätsätsä valmiiksi paahdettuja, kuorittuja maapähkinöitä vähän sillä mielellä, että oion tuossa maapähkinävoin teossa, mutta ei kannattanut. Tuli ihan hirveen makuista, en suosittele eli itte pitää pahtaa ja kuoria ne pähkinätkin jatkossa.



- Aino

tiistai 15. elokuuta 2017

Itse tehdyt hedelmäpussit Zero Waste ruokaostoksilla


Zero Waste tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että minkäänlaista jätettä ei tuotettaisi. Siirtyminen muovipusseista paperipusseihin on hyvä teko, mutta paperinenkin versio on lopulta kertakäyttöistä ja vaatii jokaisella kerralla uutta materiaalia. Siksi paperisten hevipussien korvaaminen on ollut meillä kauan tehtävien listalla. Kestopussit hedelmille ja vihanneksille, ja miksei myös muillekin tuotteille, ompelin vanhasta valkoisesta lakanasta.



Zero Waste elämän kulmakiviä, kestopussit


Tämäkin on yksi niistä ikuisuusprojekteista, jota olen väistellyt vuoden, jos toisenkin. Ompelukoneen käyttö on minulle haastavaa ja inhoan miettiä, että missä järjestyksessä minun kuuluu ommella mikäkin sauma ja miten, että saan haluamani mekanismit ja ominaisuudet sekä ulkonäön tekeleelleni. Että näin henkilökohtaisiin, inhimillisiin ja oikeasti, aivan onnettomiin juttuihin sitä meilläkin tämä Zero Waste aina välistä jumii.


muoviton, kestävä ja pestävä vaihtoehto hevipusseille



Mielessäni kai odotin sitä päivää, että joku tarttuu lukuisiin vihjeisiini ja ompelee minulle lahjaksi tämmöisiä hienoja pussukoita. Sitten torppasin senkin mahdollisuuden julistamalla tämän vuoden hankintavapaaksi haasteeni kautta ja toitottamalla suureen ääneen miten en ota vastaan lahjoja, lahjoituksia, vaihtokauppoja tai yhtään mitään muutakaan. Onneksi suhtaudun itseeni lähinnä huumorilla 😂



Tee-se-itse kestohevipussit

 

 

Nämä pussukat syntyivät vanhasta lakanasta, jonka leikkasin summittaisesti haluamani kokoiseksi. Sellainen yksi pitkä kaistale. Sitten huolittelin toisessa ensin sivut, mutta se ei tuntunut kovin järkevältä ja tein toisessa pussissa toisinpäin, mutta sekään ei tuntunut yhtään järkevältä. Lopputulos on suurinpiirtein sama ja molemmissa on kätevä sulkumekanismi, joka käsittää kaksi nyöriä kujan sisällä niin, että nyörien päät on helppo solmia yhteen, mutta toki muitakin systeemejä löytyy. Tässä ajattelin lähinnä, että mikä olisi miehelleni kaikista miellyttävin, että pussit oikeasti jäisivät käyttöönkin.

Jos joku osaa tämmöisen ohjeen ja sen kaikista parhaimman ompelujärjestyksen niin kiitos, otetaan vastaan. Luulin selvittäneeni sen, mutta tehdessä asia ei ollutkaan minulle niin selkeä. Sain siltikin aikaan valmista ja se on jo ihan mieletön saavutus.

Tytär osti joku aika sitten Kierrätyskeskuksesta lankoja ja teki minulle nyörit pusseihin. Ompelulanka on perittyä ja puuhelmet on löydetty kävelyreissuilla. Ette muuten usko millaiset määrät kaikenlaista tavaraa voisi kerätä kaduilta. Hiuslenkkejä ei ainakaan tarvitse ostaa yhtäkään uutta, jos maasta löydetty kelpaa, mut siitä toiste.

Koska ajattelin kirjoitella jonkin aikaa mitä sattuu ja miten sattuu, niin eipä minulla noista pusseista sen enempää sepostettavaa ole. Jatketaan kommenteissa, ok?






Veikko Huovisen Hamsteria luen parhaillaan ja totesin, että se on melko osuva syyskirja kaiken talveen varautumisensa kanssa. Vegaanille vähän raskas välillä, mutta ajattelen, että se on oman aikansa tuote. Jänniä huomioita olen päässyt tekemään itsestäni siirryttyäni kohta vuosi sitten vegaaniseen ruokavalioon. Ehkäpä niistäkin voisi joskus kirjoitella, vai mitä tuumit?



- Aino

lauantai 12. elokuuta 2017

Kun Flowsi on jotain muuta kuin muiden


Käväisin eilen Suvilahdessa Flow festivaaleilla. Tarkoitus oli syödä hyvää ruokaa ja kuunnella hyvää musiikkia. Ruokapuoli onnistui yli odotusten, vaan muun tarjonnan kanssa löysin itseni törmäyskurssilta sisäisen flowni kanssa.



pilvetön taivas Flow festivaaleilla


Otin vain kaksi kuvaa. Olisi ollut vaikka mitä ikuistettavaa, mutta en osannut. Yritin selviytyä. Etukäteen olin ajatellut, että kuuntelen keikkoja etäämmältä ja yritän vain pysähtyä ja istuskella hiljaa enkä aseta tavoitteita olemiselle tai tekemiselle.

Ihmisten määrä tuli yllätyksenä. Niin se aina tulee. Pidän ihmisistä, ei se sitä ole, mutta kulutan itseni yrittäessäni ennakoida jokaisen liikkeitä, liikeratoja, kulkusuuntia ja olemista ympärilläni. Yhtä vähän kuin haluan, että minua tuupitaan, tönitään ja kosketetaan, haluan töniä muita, mutta koska olen melko kömpelö noissa väkijoukoissa ja melkoisen ahdistunutkin näemmä, kompuroin helposti. Usean tunnin yhtäkkinen kontaktointi satojen ihmisten kanssa on kuluttavaa. Niin paljon kasvoja ja ääniä, puheen pätkiä, sitä musiikkia, hajuja, makuja..

vegaaninen Ondan peafel annos


Ehdottomasti suosittelen Flow festejä, jos yhtään kiinnostaa. Hurjasti mielettömän hienoa porukkaa, iloisesti pukeutuneita ihmisiä, mielenkiintoisia ihmisiä, mielenkiintoisia artisteja ja astetta parempaa ruokaa. Monta astetta parempaa ruokaa itseasiassa. Kaikilla kojuilla oli vegaanisia vaihtoehtoja. Itse kävin kokeilemassa Ondan Peafel- annoksen, jossa oli hernepyöryköiden lisäksi kukkakaalia ja kanttarelleja jonkun aivan tajuttoman hyvän ja paksun kastikkeen kanssa. Pyöryköiden koostumus ja kastikkeen kermaisuus.. Täydellinen.

Söin myös Meze combon myöhemmin sekä 3kaverin suklaa-toffee jäätelöä ja molemmat upposivat liiankin hyvin. Ruokailu ja juomailu oli toteutettu melkolailla kautta linjan kompostoitavilla lautasilla ja aterimilla. Tosin minulla oli mukanani oma kevyempi Zero Waste- kattaukseni. Kippoa en ottanut mukaan, mutta juomapullon, haarukan ja kankaisen lautasliinan kyllä. Oma kahvikuppi olisi ollut vielä hyvä, nyt jäi kahvit juomatta.


Festaritaidetta ja nähtävyyksiä

Kävin koluamassa Aalto yliopiston oppilastyönä tehdyn pienen Kokoon-talon. Mieheni ei ihastunut, mutta minä voisin kuvitella itseni asumaan sellaiseen jonnekin metsän keskelle täysin irti verkosta, off-grid- tyyliin. Kuinka yllättävää minulta.. Kokoon-taloa olen ihastellut You Tubessa aiemminkin kuten lukuisia muitakin Tiny House tai Tiny Living- juttuja. 

Pidin myös todella paljon Juhana Moisanderin vangitsevasta Leak-videoteoksen, joka oli itselleni tervetullut pakopaikka kaiken keskellä. Valo- ja videotaidetta näkyi monessa muodossa niin lavoilla kuin lavojen ulkopuolellakin. Erityisen säväyttävän kokonaisuuden sai aikaan Aphex Twin. Oli melko huisia päästä viimein näkemään James livenä.

Melkoiset festarit. Ainutlaatuista, mutta itselleni myös totaalisen kuluttavaa. Lopulta mittani tuli täyteen Lana Del Reyn aikana ja odottamani London Grammar sai jäädä meidän joukkueen suunnatessa väljemmille vesille ja kotia kohti. En ymmärrä miten jonkun hermosto kestää tuollaista monta päivää. Itselleni tuli ikävä mustikkametsää tai pitkää, hiljaista kävelylenkkiä autiolla saarella. Ehkä ensi kerralla sovimme treffit joogaretriittiin. Vai voiko tämmöisissä tapahtumissa ja ihmisjoukoissa pärjäämistä harjaannuttaa jotenkin?


- Aino

torstai 10. elokuuta 2017

Minimalismi on niin paljon muutakin kuin pelkkää tavaran vähentämistä


Kun minusta ei kuulu Kokonaisen kautta mitään alkavat läheisimmät kysellä, että onko jokin vialla tai mitä on meneillään. Melko hienosti minut tuntevat :) Mikään ei ole vialla. Joskus on vain tunne ettei ole mitään kirjoitettavaa tai kirjoittamisen arvoista. Välillä taas energiatasot eivät ole niin huipussaan, että syntyisi uusia luomuksia vaikkapa keittiön puolella. Joskus on puolestaan käännyttävä hetkeksi sisäänpäin tarkastelemaan kaikkea sitä mikä on tapahtunut ja missä ollaan nyt. Reflektoinniksi tai reflektioksi sitä kai sanovat.



Kokonainen Elämä Edessä, kuva Heidi Piiroinen HS
Kuva Heidi Piiroinen HS

Tilanteen tarkastelu on ihan tervettä, mutta se vaatii myös tilaa, avaruutta, yksinkertaistamista ja kaiken turhan karsimista. Itse löydän tilaa jättäytymällä pois sosiaalisesta mediasta, hiljentämällä kaikki kilkutukset ja kalkutukset.  Kirjoittamalla vähemmän vähennän myös mahdollista kommentointia ja yhteydenottoja, sillä jokainen teksti tai kuva, jonka Kokonaisen kanavissa laitan ilmoille tuottaa nykyään tykkäyksiä, reaktioita ja ennen kaikkea aivan älyttömän hienoja kommentteja, viestejä ja pohdintaa teiltä lukijoilta. 

Olen hieman hämmentynyt kirjoitusteni saamasta huomiosta ja edelleenkin pohdin mitä tällä kaikella saan aikaan ja onko tämä kirjoittaminen nyt se paras mahdollinen ponnistukseni niiden asioiden ja arvojen eteen joita haluan vaalia, kannatella ja jakaa. Tätä blogihommaa, työtä ja yhteisöasioita olen pohtinut viime viikoilla paljon.

Olen hyvin perinpohjainen ajattelija ja saadakseni ajatuksilleni tilaa on minun pakko tietoisesti ottaa sitä. Ympäriltäni on lähtenyt vuosien saatossa valtavasti tavaraa, siis oikeasti ihan konkreettisia esineitä, jotka vapauttivat jonkin verran tilaa ajatuksille ja irrottivat myös aikaa, kun ei tarvitse huolehtia, huoltaa ja siivota niin isoa roinakasaa. Vaatteiden karsiminen vapautti minut ajattelemasta sitä mitä päivittäin laitan päälleni. Laitan aina ne samat, eipä siinä kummemmin ole ajattelemista. 

Ostelusta tai hankinnoista luopuminen tarkoittaa vapautunutta aikaa kaupoilla juoksemisesta tai eri vaihtoehtojen vertailemisesta. En selaa mainoksia tai mainosviestintää oikeastaan yhtään. Miksi tekisin niin, en kuitenkaan hanki mitään. Eniten vapautui tämänkin päätöksen myötä sitä aivokapasiteettia, henkistä laajakaistaa. Enää ei pätkivää verkkoyhteyttäni kuormita hankkimisen, halujen, vertailun ja tarpeiden vuorovaikutteinen keskustelu pääni sisällä. Ihan turha mennä sinne, kun en hanki kuitenkaan mitään. Haasteen etenemisen myötä tuosta palautteesta takaisin tähdellisempien pohdintojen pariin on tullut nopeampaa ja itseohjautuvampaa. Alussa se ei ollut sellaista.

Viime päivinä minulla on ollut tarve minimoida kaikki tekeminen muutamaan simppeliin juttuun, jos nyt sellaista voi kuvitella tähän kouluaan ja harrastuksiaan aloittavien lasten hässäkkään. Se mitä minun simppelit jutut lähinnä tarkoittavat on sitä, että kirjoittamiseen päivittäin varaamani muutamat tunnit ennen lasten heräämistä pistinkin nukkumiseen ja rutiiniksi asettautuneen koneella roikkumisen rippeet, muutaman tunnin kävelylenkkiin.  

En ole tyytyväinen siihen miten aikani käytän ja millaisia rutiineja kannattelen. Päivieni tai elämäni sisältö on kuin sotkuinen vaatekaappi, jonka kimppuun haluan käydä minimalismin avulla tai Marie Kondon tai mikä yksinkertaistamisen filosofia, profeetta tai aate nyt eniten puhutteleekaan. Uskon, että meillä kaikilla on hetkemme, jolloin käymme lävitse, mikä tekemisissämme ja tavoitteissamme tuottaa meille iloa, spark joy niin kuin Kondo sen kai pistäisi, ja mikä on jäänyt matkaan vain pelkästä tottumuksesta, enemmän vieden kuin antaen.

Kirjoittamista ja Kokonaista en tietenkään jätä, mutta ajattelin, että voisin jonkin aikaa kirjoitella spontaanimpia tekstejä ja jättää kaikenlaisen viilaamisen vähemmälle. Halveksin näitä minun oman pään sisäisiä vuoropuheluita ja koen ettei semmoinen teksti ole oikeasti julkaisukelpoinen jossa ei ole kahlattu vähintäänkin kolme tai neljä lähdettä ja jotain hirmuisen faktaa asiaa tai syvällisiä oivalluksia. Siinä on yksi sellainen mukaan takertunut tottumus tai ajatusroina, jonka kimppuun ajattelin minimalismin usuttaa. Saas nähdä mitä jää jäljelle. Mielelläni tietysti kuulen miltä nämä yhdeltä istumalta kirjoitetut tekstit tuntuvat sillä ihan hirveältähän luopuminen alussa tuntuu.


- Aino


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Mitä lapsille kuuluu opettaa?


Elämäntyylin, -totuuksien ja -tavoitteiden kiepautettua kerran, jos toisenkin päälaelleen tässä ihmiselon matkalla, on ajoittain vaikeaa tarkentaa, että mitä tästä kaikesta tulisi opettaa lapsille. Omille tai muiden, lopulta se on melko yhdentekevää kenen lapset ovat. Kasvatusvastuu on meillä kaikilla aikuisilla samoin kuin vastuu omasta kasvustamme. Omaa kasvuani on ohjaillut viime aikoina Rob Bellin The RobCast. Tekstin edetessä käyttämäni vuoret ja joet saavat selityksensä täältä.




vaatimatonta eloa



Tiedostaessaan olevansa itsekin vasta matkalla ja herätessään huomaamaan, ettei joki ole enää joki eikä vuori ole vuori, on todella vaikeaa päättää tai tietää, mitä opetuksia tulisi jakaa eteenpäin. Omat opetukset siitä, että joki on joki olivatkin virheellisiä nykyisen tiedon ja opin pohjalta, eikä vuorikaan ollut vuori, vaikka niin minut kasvatettiin. Oman näkemyksen ja opin löytäminen, niihin kasvaminen, vaikuttaa tyystin lapsuuden kasvatuksesta riippumattomalta prosessilta, jossa suurin osa kasvusta on itseasiassa ollut kaiken opitun kyseenalaistamista ja uloskasvua. Turhan karsimista, yksi kerrallaan.

Oman kasvatuksen ja kasvutarinan tarkastelu pistää väistämättömästikin tarkastelemaan kasvatustarinaa, joka on meneillään ympärillä olevien lasten kanssa. Kysymys kuuluukin, mitä uskallan opettaa lapselle ilman, että johdan suuntaan, joka ei ole oikea tai aito? Minkälaiset opit ovat tärkeitä oppia juuri nyt ja missä järjestyksessä? 

Onko tärkeää oppia lukemaan, jollei osaa kyseenalaistaa lukemaansa? Onko väliä, että osaako valmistaa ruokaa, jollei osaa valmistaa myös muille ja jakaa? Onko merkitystä sillä, että oppii lajittelemaan jollei tiedosta kiihtyvän kulutuksen järjettömyyttä? Mikä on sellaista mikä on turvallista, hyödyllistä ja aiheellista siirtää eteenpäin? Mikä on varmasti totta universaalisti kaikkialla ja joka ei koskaan johda harhaan? Onko semmoisia totuuksia olemassakaan?

Tulisiko meidän vanhempina, viisaampina, kasvattajina, keskittyä johonkin tiettyyn ydinoppiin ja unohtaa kaikki muu, sillä niin moni totuutena pitämämme muuttuu ja muokkautuu? Kenties kasvun polku tarvitsee vaiheet, joissa jokainen on hetken aikaa materian vanki, itsekkyyden valtaama, kokeilee vallan ja rahan polkua tai välinpitämättömyyttä, löytääkseen jälleen aitojen ja yksinkertaisten asioiden äärelle, omassa tahdissaan.

Mitä minun siis tulisi opettaa lapselle? Yksinkertaisuudessaanko sitä, että olemme jokainen omalla polullamme, teemme inhimillisiä virheitä ja kohdatessamme rohkeasti virheemme, toivon mukaan opimme niistä ja kasvamme. Siksi meidän tulee olla armollisia ja kunnioittaa itse kunkin polkua, sillä sama totuus pätee kaikkien kohdalla. Kohdatessamme itsemme ja muut armollisesti, myös meidät kohdataan siten. Siinäkö olisi sitä ydintä?

Ehkei pitäisi kutsua sitäkään totuudeksi. Kertoa lapselle kenties, että monen viisaan ajattelijan avulla olen muodostanut oman käsitykseni ja on ehkä parasta ottaa omasta totuudesta selvää itse, sillä voi olla ettemme voi opettaa yhtään mitään, vain ohjata näkemään asioiden eri puolia, jos toinen on valmis näkemään.

Jos kaikki edellä kirjoittamani on kuin onkin totta ja voin keskittyä vain tuohon yhteen ydinoppiin, armollisuuteen ja kunnioitukseen, niin  vanhempana voin lakata huolehtimasta ja itkeä helpotuksesta sillä tuohon minä pystyn ankkuroitumaan ja vaikkei se aina helppoa olekaan niin tuon opin mukaan voin itse elämääni yrittää elää ja näyttää mallia. Voin vapautuneesti jättää pohtimasta sitä miten siirtäisin huoleni ympäristön tilasta tai eläinten kohtelusta lapsilleni tai tartuttaisin heihin ekohippeilyni.

Jos se, että yritän parhaimpani mukaan elää itse kuten uskon, on riittävää hyvään vanhemmuuteen, niin minä olen vapaa, oloni on kevyt ja luottavainen. Sillä minä en osaa opettaa tienaamaan rahaa, valikoimaan puolisoa, laskeskelemaan ihmissuhteissa, kiertelemään kaupoilla, haluamaan lisää, ottamaan velkaa, valitsemaan ammattia tai sanelemaan kenellekään yhtään mitään mitä heidän tulisi elämässään tehdä tai tavoitella, sillä joki ei ole enää joki eikä vuori ole vuori. En minä osaa hitto soikoon kasvattaa kenestäkään vegaania tai minimalistia. Enkä minä edes usko, että minulla olisi mitään oikeutta puuttua kenenkään elämään sillä tavoin. Pelkäänpä, että keskittyessämme päättämään muiden puolesta sitä mikä olisi omasta mielestämme parasta kullekin, unohdamme armollisuuden ja ainoastaan karkoitamme rakkaimpamme luotamme.

Mutta, jos uskomuksessani ydinopista on jotain perää ja matkaan omaa polkuani armollisuus matkassani, voi olla, että elämäni kanssamatkaajat oppivat armollisiksi ja tietävät minun tehneen parhaani vaikka minun jokeni ei ole heistä joki eikä vuoreni vuori heille.



- Aino


torstai 3. elokuuta 2017

Verranto



Vertaamme muihin. Vertaamme, onko minun palkkani isompi vai pienempi suhteessa sinun palkkaasi. Vertaamisessa tilastollisten faktojen avulla ei ole mitään pahaa, olemme väistämättömästi pakotettuja tekemään vertailuja etsiessämme parempia ratkaisuja, mutta toisin kuin matematiikassa, ihmiselämässä vertailumme ei perustu paljaille luvuille, joiden suhde on selkeän suoraan tai kääntäen verrannollinen.


 " Verranto on yhtälö, jonka molemmat puolet ovat suhteita"





Elämän laskuoppi on oma lajinsa




Vertailemme seikkoja, joiden suhteet vääristyvät inhimillisen pienuuden ja erehtyväisyyden vuoksi unohtaen, että elämämme harvemmin kiteytyvät paljaisiin lukuihin. Yhtäkkiä ajattelemme, että isompi palkkatili on absoluuttisesti parempi. Vertailumme tuloksena tunnemme tyytymättömyyttä omaa vähäisempää palkkaamme kohtaan, vaikka hieman ennen vertailuasetelmaa olimme saamaamme rahasummaan varsin tyytyväisiä. Tulimme ansaitulla mukavasti toimeen. Verrantomme saa lisää värejä ja mausteita mielikuvituksemme avulla, liittäen paljaisiin lukuihin itse keksimiämme ominaisuuksia, joiden todenperäisyyttä emme harmistuksissamme kyseenalaista. 

Tietysti enemmän palkkaa, enemmän lapsia, isompi koti, enemmän autoja ja enemmän kaikkea on parempi kuin minun vähemmän. Unohdamme, että kymmenen vuotta uudempi auto on vain kymmenen vuotta uudempi auto, ei onnen ja menestyksen mittari. Kymmenen kiloa vähemmän vaa´alla on vain kymmenen kiloa vähemmän vaa´alla, eikä kerro sitä onko vähemmän parempi kuin enemmän tai onko sillä väliä. 

Vertaamisen aiheuttaessa tyytymättömyyttä, voisimme luopua siitä. Jos vertaaminen auttaa meitä löytämään kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä, niin ehkä voimme antautua pienelle verrannolle, mutta mitä, jos keskittyisimme ennemmin vertaamaan itse itseämme eiliseen itseemme ja katsoisimme, olemmeko millä mittareilla tehneet paremmin kuin eilen ja mitä voisimme tehdä paremmin tänään? Voisimmeko huomata eiliseen minään verratessa, että tämän päivän minä onkin melko hyvin onnistunut tyyppi ja ansaitsee kiitoksen.

Elämämme yhtälössä vain omilla luvuillamme on verrattava suhde toisiinsa. Viime vuoden luvuillani näyttäisi olevan verrattava suhde tämän vuoden lukuihini, tämän päivän tunnelmilla eilisen tunnelmiin. Kaikissa muissa elämiemme yhtälöissä lukujen suhteet näyttäytyvät meille osittaisina, vääristyneinä ja värittyneinä, tehden vertaamisen melko turhaksi.

Huomatessani olevani ahdistunut tai tyytymätön, etsin usein käsiini oman verrantoni. Hellin ottein saattelen hissukseen matkoihinsa. Keskityn tarkastelemaan asioita sellaisina kuin ne ovat, ilman, että lisään yhtälöön voittoastetta. Parempi, hienompi ja valmiimpi on vain hyvä, hieno ja matkalla, kuten me kaikki.




- Aino

tiistai 1. elokuuta 2017

Älä Hanki Mitään- haasteen tunnelmia heinäkuulta



Olen tullut reippaan puoli vuotta toimeen sillä mitä minulla jo on. En ole hankkinut uusia vaatteita, kosmetiikkaa, koruja, laukkuja, kenkiä.. en mitään. Mieheltäni sain lahjaksi ripsivärin, joka on toistaiseksi ainoa repsahdukseni tässä haasteessa ellei sitten auton vaihtamista lasketa. Se oli sellainen isompi päätös ja kulujen vähentämiseen tähtäävä toimenpide, joka vaikutti myös koko perheeseen, joten onko se aivan täysin oma hankintani? No, jossittelut sikseen. Pistetään sekin sinne "repsahdusten" listalle.


puskettava ruohonleikkuri säästää nurmea




Ruohonleikkaajan haaveita


Nyt minulla on kuitenkin ollut vaikeuksia. Haluaisin nimittäin niin kovasti sen puskettavan ruohonleikkurin. Pääsin sellaista kokeilemaan ja työntelin sillä koemielessä Espoon pihaa isomman alueen lapsuuden kotini kartanolla. Testasin vähän mäkilähtöjä, juurakoiden yli kisaamista ja pidemmässä nurmessa surauttelua. Leikkuujälki on siistiä ja tasaista. Piharatamoviidakossa vempele, tai siis minä, hieman hidastui, mutta kyllä se sielläkin terä leikkaa, kun vaan hinkuttaa tarpeeksi pieniä siivuja. Ihan selkeästi tönättävien ruohonleikkureiden käyttö on taitolaji, jossa sitkeys kasvaa treenin myötä.

Sisko pentele meni taruilemaan, ettei leikkuri muka pysy terässä, vaan pitää vähintään joka toinen käyttökerta teroittaa, ja se vasta olis ihan hirveetä hommaa. No ketun marjat tarttee. Veli sanoi, että Husqvarnan aparaatti on jotakuinkin kymmenen vuotta vanha, ainahhiin, eikä sitä oo ikänään terotettu. Ei tarttee, sillä siinä on semmonen itse itsensä teroittava terämekanismi. Tämän asian todisti todeksi vielä itse isäntä teroitusmestari, jolta olisin ottanut opit oikeanlaiseen terotukseen vaan eipä miun tarttenna. Heh :D

Jutskailin hengenheimolaisten kanssa ja sain lisää vahvistusta taakseni. Käyttökokemukset työnnettävistä leikkureista olivat samankaltaisia omieni kanssa. Lisäksi kannustavaa palautetta tuli mm. nurmikon monimuotoisuuden lisäntymisestä, nurmen paranemisesta ja edelleen saasteettomuudesta. Ei tarvitse miettiä varoaikoja ajamisen jälkeen tai suojella ruokakasveja lähellä olevia alueita. Mitään ei kerry kasveihin tai maaperään pitkässä juoksussa. Ainakaan siitä ruohonleikkuusta. Pihamaa, maaperä ja kasvusto saisivat puhdistua, rauhoittua ja elpyä.


öljysaaste minimiin ja melukin vähenee



Elikkä nyt voi sitten sonnan jauhanta loppua ja ruohonleikkuri asiankin ratkaista. Vaan tässä on se mutta, kun en minä saa sitä itelleni hankkia nyt tänä vuonna haasteestani johtuen. Koko perheen hankinnat on ok, mutta jollei se ole kuin minulle varattu, tuo kuntoiluväline, niin mitenkä semmosen hankin? Lisäksi minua hiukka epäilyttää ostaa ruohonleikkuria käytettynä jollen pääse terien kuntoa ensin testaamaan.

Olen jokusen päivän pyöritellyt tätä kaikkea mielessäni ja minusta tuntuu, että repsahdusten listalle tulee ripsivärin ja auton vaihdon lisäksi työnnettävä ruohonleikkuri. 

Hitsi, että mie mielessäni hihittelen sille miten markkinaihmiset meikäläisen segmentoi, elikkä pistää lokeroon, näiden hankintojen perusteella! Huvinsa kullakin 😂



- Aino