perjantai 28. huhtikuuta 2017

Haastetta kun kerjää niin väistämättä se sieltä tupsahtaa



Rits, kuului harkittujen venyttelyliikkeiden jälkeen. Vanhempi tyttäristä katsoi ihmeissään vierestä nenä nyrpällä. "Äiti pierasiks sää?!?!" "No, en pierassu! Naiset eivät edelleenkään piere, housut vain ratkesi", vastasin. "Jaa eli pierasit niin, että tuli housuihin reikä!" ja järjetöntä hepulinaurua päälle. Ihanaa, kun lapset ovat perineet huumorini :D




perseestä ratki


Ylpeydestä huolimatta sormi eksyi suuhun ja harmitus purkautui ilmoille merirosvojen kielellä. Tietysti kaikki kulminoituu aina hetkeen, kun pitäisi jo olla matkalla jonnekin. Olin jotenkin niin varma, että ainokaiset farkkuni kestävät uskollisina syksyyn saakka. Äkillinen ratkeaminen tuli iskuna, johon en ollut valmistautunut. Kiireessä jalkaan päätyivät tutun turvalliset salitrikoot kukkakuosissaan.

Tämä tapahtui siis eilen. Tänään tapahtui korjausyrityksiä. En tiedä miten sen muulla tavoin muotoilisin kuin, että persiilleen meni sekin.

Pistelin antaumuksella menemään Husqvarnallani, saatuani väkerrettyä pujottimiin ja pulikoihin valkoisten sijaan mustat langat. Olin voimieni huipussa puolattuani lankaa alarullalle tai kelalle. Vai onko se alapuola, se semmoinen mikä tulee ylälangan sijasta alapuolelle? Kuviteltuani hetken, että ymmärsin langan kireydensäädöstä luulemaani enemmän, itsevarmuudellani ei ollut enää mitään rajaa.


Kokonaisen Älä Hanki Mitään vuosi


Löysin paikkakankaan ja sain sen sommiteltua paikoilleen ja vaihdettua suoran ompeleen siksakkiin, jonkinlaisen todella oudon kuvion kautta tosin... ja siinä se näyttäytyi lähes siistin näköisenä paikkana. Ylitin itseni täysin ja olin niin ylpeä saavutuksestani. Hetken aikaa.

Saatuani työni tyytyväisenä loppuun lähdin pujottelemaan farkkujani koneelta. Eivät liikkuneet mihinkään. Päältä kaunis ja alta järkyttävää sekasotkua. Luonnollisesti sotku asettuu sille näkyvälle puolelle, kuinkas muutenkaan. 


Kokonaisen älä hanki mitään haaste



En ymmärrä, että miten ompelukoneen käyttö voi olla niin hiton monimutkaista. Miksi sitä varten pitäisi lukea ohjeita tai opiskella asiaankuuluva termistö?

Ammatissani käyttelen rutkasti monimutkaisempia vempeleitä ja ompelen haastavampia kohteita. Työn jälki on siistiä ja taattua laatua. 

Helevata, että pitää näillä hiihdellä menemään vielä 8 kuukautta. Onneksi eivät ratkenneet pääsiäisenä Wienin reissulla.





- Aino


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Helsinki City Marathon, kestävämpänä kuin koskaan!



Siivoaminen ei varsinaisesti ole sitä minkä vuoksi hakeudun metsään, mutta huomaan tekeväni sitä reissuillani yhä useammin. Roskien näkeminen luonnossa on masentavaa. Viime elokuussa työmatkallani minua kohtasi epämieluisa yllätys, josta intouduin kirjoittamaan narisevan vuodatuksen. Löysin itseni noukkimasta roskia maratoonareiden roskattua maisemareittini.

Koska "syylliset" oli sillä kertaa superhelppo yhdistää jätettyyn jälkeen, päädyin avautumaan asiasta suoraan Helsinki City Marathonin järjestäjälle, Suomen Urheiluliittoon. Sieltä minulle vastattiin enemmän kuin asiallisesti. Olin vastauksesta pöllämystyneen onnellinen ja kirjoitin anteeksipyytelevän sepostuksen avautumiseni jatkoksi. Homma sai uuden mahdollisuuden ja samalla sain minä!



Kestäväjuoksu


Sähköpostikirjeenvaihdon myötä Suomen Urheiluliiton juoksutapahtumien koordinaattori Lotta Hanski kysyi, että lähtisinks mää heidän matkalle mukaan, viemään Suomen suurimpia juoksutapahtumia kohti ekologisempaa suuntaa, kun mua näemmä nuo jutut kovasti kiinnostaa.

No minähän lähdin ja siitä sai alkunsa oma Kestävä juoksuni. Tänä juoksun nälkäisten, vihertävien tossujen vuonna 2017 sekä Helsinki City Run että Helsinki City Marathon on tarkoitus auditoida Ekokompassin standardien mukaisiksi ja hankkia tapahtumille sertifiointi. Pääsin kurkkimaan kuinka entistä parempia ja kestävämpiä juoksutapahtumia sorvataan!


roska on ongelma


Kestävä juoksu


Urheilutapahtumien ekologisuudessa luonnossa näkyvä roska on ongelma, mutta siivoaminen ei suinkaan ole ainoa tapahtumajärjeställe mahdollinen vihertoimenpide. Paljon muutakin tehdään, niin tapahtuman viestinnässä, yhteistyötahojen valinnassa sekä tapahtumassa myytävien ja esilläolevien tuotteiden vaatimusten kanssa. Tapahtumakansaa ja talkooväkeä voi valistaa ja sivistää. Aina on mahdollisuus tehdä asioita hieman ekologisemmasta vinkkelistä ja tämän vinkkelin tulisi olla mukana kaikessa toimessa ja toiminnassa tänä päivänä.

Ekokompassi sertifiointi on kattava ympäristöjärjestelmä, joka luotaa toiminnan ekologisia sudenkuoppia pohjautuen kansainvälisiin ympäristöjohtamisen standardeihin ja pohjoismaisiin ympäristöjärjestelmiin. Ekokompassi ohjelman myötä toimijataho, yritys tai tapahtuma sitoutuu kestävään kehitykseen.

On ollut huikeaa avartaa näkemystäni kestävyydestä ja ekologisuudesta tapahtumajärjestämisen saralla. Erityisen ylpeä olen niistä tavoitteista joissa Suomen Urheiluliiton juoksutapahtumat menevät vielä vaadittua pidemmälle, kuten pyrkivät lajittelemaan kaikki jätteensä vaikka ei tarvitsisikaan ihan niin tarkkaan <3

Olen kiitollinen päästessäni oppimaan ja kokemaan sitä miten toiminnan sisään rakennetaan ekologista ajattelua ja kuinka se tuo toimintaan myös uutta potkua.

Ekologisuus on sitä ettei tuhota, roskata tai jätetä negatiivisia vaikutuksia ympäristöön, luontoon tai ihmisiin. Olemme sitä mitä syömme, juomme ja hengitämme. Osasien summaa, me kaikki.

Vihreät arvot ja urheilu sopivat hienosti yhteen tukien toinen toistaan paremman ja terveemmän ympäristön muodossa. Olemme osa ympäristöä, osa luontoa. Tarvitsemme samoja elementtejä kuin luonto ympärillämme; puhdasta vettä, raitista ilmaa ja auringon säteitä otsonikerroksen suodattamana. Mielemme voi hyvin puhtaassa, vehreässä luonnonympäristössä ja kehomme tarvitsee liikuttamista toimiakseen hyvin.




Toimintakulttuurin muutos haussa



Tiedämme miten meidän tulisi syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti. Samoin tiedämme monta muutakin asiaa, joita meidän tulisi tehdä, mutta jotka toistuvasti jäävät tekemättä niin kauan kunnes niistä tulee osa sisäistä automaatiota. Aivan kuten rakennamme hammaspesurutiineja ja pukeutumisrutiineja tulisi meissä olla sisäänrakennettuna myös ympäristöstä huoltapitäviä rutiineja.

Seuratessani eräänkin kerran lapseni jalkapalloturnausta huomasin, että sisäinen automaatio tai -rutiini puuttui. Roskiksen täytyttyä ensin yksi heitti roskan maahan, jonka jälkeen muut seurasivat perässä lopulta sotkien myyntikojun viereiset alueet. "No kun tuokin, niin minäkin" Homma olisi luultavasti ollut vältettävissä ihan vain sillä, että joku olisi muistuttanut, tyhmyyteen osallistumisen sijaan, oikeista toimintatavoista. Toiveena tietysti olisi, että kaavaa tarpeeksi pitkään toistettaessa jää huono toimintatapa vaihtoehtojen listalta lopullisesti pois.

Jo melko kattavaksi empiriaksi muodostuneesta ihmiskokeestani pääteltynä, homma ei toimi toisinpäin. Ei tahdo löytyä sitä "kun minäkin, niin tuokin" moodia.  Saan aivan yksin kerätä aamuisin ja iltapäivisin roskia lasteni koulumatkalta. Vaikka moni toimintaani vierestä töllistelee ja ihmettelee, ei kanssani siihen yhdy läheskään aina edes omat lapseni. Kaupunkiympäristössä vihreän osuus on sen verran kortilla, että sitä soisi suojeltavan kynsin hampain. Maassa pötköttelevän roskan noukkimiskynnys on korkea, kaikesta tiedostamisesta huolimatta.

Kollektiivisesti voisimme pistää pientä painetta asialle, mutta jotakuinkin laiskana tapauksena mielestäni helpointa olisi olla synnyttämättä jätettä ollenkaan. Seuraavaksi parhaana vaihtoehtona olisi tipauttaa roska, tienpientareen sijasta, sille varattuun astiaan, pussiin tai teleporttina toimivaan taskuun. Sieltähän roskat lähes maagisesti kulkeutuvat asiaankuuluvaan paikkaan ennen pesukonetta.

Henkilökohtaisesti olen edelleen ensimmäisen vaihtoehdon kannalla ja pääsisin vähimmällä, kun roskaa ei koskaan edes syntyisi.


ja ettei totuus unohtuisi



Juoksemaan en ole lupautunut sillä en tule Nike Pegasuksieni kanssa toimeen 7km pidemmillä hölkillä ja muutoinkin tekosyyt, idealismi sekä urputtaminen ovat enemmän heiniäni. Eivätkä tossut myyvästä nimestään huolimatta löydä sisäisiä siipiäni, mutta voin seurata juoksijoita Antilla. Ilkeissä päiväunissani vahdin haukkana ettei yksikään muovilipare päädy luontoon, kiusaten juoksijoita paheksuvilla ilmeilläni ja Anttia runksutellen ;P

Ympäristöasiat voivat olla kivoja, hauskoja, hyödyllisiä ja rentouttavia. Huolehtimalla ympäristöstämme voimme itsekin paremmin. Voimme purkaa stressiä luonnossa liikkuen, aiheuttamatta luonnolle stressiä. Aikuisina, tiedostavina esimerkkeinä, toimimme myös kasvukumppaneina luonnon ehdoilla, liittäen itsemme osaksi suurempaa kokonaisuutta.

"Meistä kukaan ei ole täällä yksin" on kenties maailman lohduttavin totuus. Sen tähden, mieti millaisen jäljen jätät.


- Aino



Helsinki City Run juostaan 13.5.2017 ja Helsinki City Marathon 12.8.2017



Kuinka juoksusi voisi olla entistä kestävämpi



Muutama äkäseen mietitty vinkki juoksun ystävälle:

  • Omat shampoot ja saippuat mukaan mieluiten paloina, ilman pakkauksia. Majapaikan pikkuputelit kannattaa jättää rauhaan eikä lisätä niiden kysyntää. Kosmetiikassa ekologiset vaihtoehdot kuormittavat ympäristöä vähemmän.
  • Kangaslaastarit ja teipit sekä siteet maatuvat. Muoviset vaihtoehdot eivät maadu eivätkä ole haavan, hiertymän tai rakon paramisen kannalta hyviä vaihtoehtoja vaikka paketissa kuinka lukisi "hengittävä". Vihreämpänä vaihtoehtona esim Sorbact.
  • Kasvipohjaisia lisäravinteita urheilevalle. Joitain löytyy myös bulkkina eli omaan astiaan ostettavana vaihtoehtona. Kasvipohjaisella ruokavaliolla on paljon hyviä terveysvaikutuksia ja pienempi kuorma ympäristölle. Tutustu vaikka Kasviproteiini.fi sivustolla aiheeseen.
  • Urheiluvaatteet ja muut tarvittavat releet kannattaa pyrkiä käyttämään loppuun asti. Korjata sekä huoltaa hyvin. Opetella poistamaan hajut ekologisilla vaihtoehdoilla, esim. etikalla, soodalla tai Epsom- suolalla. Kikkoja ja konsteja on vaikka millä mitalla. Tarjolla on myös kierrätyskuidusta valmistettuja urehiluvaatteita. Ihan alkuun voi myös rehellisesti miettiä, että kuinka monet vermeet aidosti tarvitsee? Olisiko mahdollista hankkia kierrätettyjä vaihtoehtoja? Usein hankitaan varusteita, jotka osoittautuvat omaan käyttöön puutteellisiksi. Yhden kerran lenkillä kokeilussa käynyt paita, trikoot tai liivit eivät ole pilalla, ei muuta kuin kiertoon vain. Kierrätä loppuunkulunut tekstiili oikein HSY:n ohjeilla.
  • Mainos- ja ilmaiskrääsästä kieltäytyminen. Oikeasti! Onhan ne hirmuisen houkuttelevia ja yleensä on kivaa, kun saa jotain ilmaiseksi. Kannattaa silti harkita tarkkaan ja useimmiten kieltäytyä. Mainospulloja, -pusseja, -paitoja, -pantoja, -kampoja, -kyniä, -avainnauhoja, -lippiksiä jne ilmankin tulee toimeen vallan mainiosti eivätkä ne ole esineinä välttämättä arvoisiasi.
  • Selaa aiheesta, lue ja innostu. Osallistu keskusteluun ja toiminnan kehittämiseen, ota puheeksi, jaa linkkejä ja vinkkejä. Suomen Liikunta ja Urheilu on laatinut kattavan ohjeistuksen Urheiluseuran ympäristöopin perusteista. (SLU:n slogan, Kokonaisten ihmisten Suomi, myhäilytti mukavasti 😄)

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Haastepäivitystä maalis-huhtikuulta

Asetin tälle kuluvalle vuodelle 2017 haasteen, joka menee suunnilleen näin:"Tänä vuonna en hanki itselleni mitään". Koko homman alkua voi ihmetellä täällä näin ja jatkoa piisaa täällä näin.

Ainoat farkkuni ovat edelleen ehjät. Harmi etteivät ole merkiltään Levikset. Pyörittelin nimittäin mielessäni ankean huumorini höyryisiä "Levikset repee" otsikkoa, mutta sitä päivää ei koskaan tule. Vaatteista ei jaksa nyt enempää höpistä joten käydäänpä läpi haasteeseeni kuuluvia kinkkisempiä juttuja.

Pyrkimykseni on siis tulla toimeen vuoden verran sillä mitä meillä jo on. No, meillä on edelleen melko paljon kaikenlaista. Hammasharjoja oli joitain kappaleita varastossa. Samoin kätköistä löytyi vähälle käytölle jäänyt sähköhammasharja, johon oli hankittu megapakkaus vaihtopäitä. Tämän vuoden osalta kuluttelen niitä loppuun. Muoviset vaihtopäät aiheuttavat joka kerta omantunnon soinausta ja bambuharjaa on ikävä.

Harjoista päästään toiseen olennaiseen kulutushyödykkeeseen nimittäin hammastahnaan. Olenkin laittanut hammastahnani reseptin julkisesti arvosteltavaksi tänne näin. Nyt on kuitenkin tilanne jossa piparminttuöljy sekä kookosöljy on loppu. Tehtailemani hammastahnaerä on tällä hetkellä vain kookosöljyä ja soodaa ja seuraavaksi kai mennään pelkällä soodalla. Kookosöljyä tahtoisin jossain vaiheessa hankkia hammastahnaa varten, mutta miten perustelen hankinnan haasteeni puitteissa sillä minä en, emmekä me, enää käytä kookosöljyä ruuanlaitossa sillä siihen ei ehkä sittenkään ole niin painavia perusteita. Öljy kuin öljy.  Rasva kuin rasva. Ei niitä rasvoja sillain tarvita, että pitäisi tölkistä suuhunsa kauhoa.

Lapsille laitan joskus salaa lurauksen MCT-öljyä sillä sitä on vielä kaapissa pullollinen ja siitä saa kaloreita, kun ei tuppaa ravitseva, täysipainoisesti koottu, äidin rakkaudella väkertämä sapuska aina maittaa. Itse kulutan rakkauttani riittämiin hyvällä ruokahalulla enkä koe kaipaavani mitään lisukkeita purkeista D2- ja B12- vitamiineja lukuunottamatta. Ruokaa en laske haasteeseeni kuuluvaksi sillä se olisi jo hieman liikaa. Voisin toki ruokkia itseäni puutarhan puolella vuohenputken ja muutaman muun maasta puskevan villiyrtin avuin.

Ihon hoitoon käytän vuorostaan oliiviöljyä ja se on ollut tässä kohden pintakuivalle iholleni tehokkaampi ja kelpaa pienissä määrin ruuanlaittoonkin. Palasaippua toimii eikä shampoota ole juurikaan tarvinnut. Shampoota löytyy palamallisena, jos jostain syystä tarvitsisin. Deodorattikin minulla on. Ainakin sen kaltainen.

Minulla oli kaksi kristallideodoranttipuikkoa. Toisen hankin vuosia sitten Hämeen Keskiaikamarkkinoilta ja toisen Nizzasta. Molemmat kokivat kovan kohtalon iskeytyessään kylpyhuoneiden lattioihin.

Keräilin sirut ja säilyttelin niitä purkissa miettien, että mitä ihmettä niille teen. Lopulta keksin pistää mieheni tyhjentämään Urtekramin rollonpulloon murskattua kristallisirua ja vettä sekä jokusen laventeliöljytipan. Siinä se minun "deodorantti". Toimii silloin tällöin tai useimmiten ;)

Näiden lisäksi on vielä joukko meikkejä, joita en juurikaan käytä, joten eiköhän ne vuoden ajaksi riitä. Laitan päivittäin kulmakarvat kuosiin ja käyttelen kaakaojauhetta poskilla. Muu ehostus on karsiutunut enkä omista esim ripsiväriä, kun en sitä oireilevien silmieni vuoksi pystyisi käyttämään.

Ei ole tullut ostamisen tai hankkimisen tarvetta. Ei mitään aitoa tarvetta ainakaan. Jotain semmoista mietin, että miten haasteeni taipuu, jos tarvitsen jonkin lääkkeen tai sellaista, mutta totesin, että ei sentään kukaan odota minun ryhtyvän täysin idiootiksi ja viiden lapsen äitinä riskeeraavan terveyteni vain jonkun mielenoikun vuoksi. Tarvittavat lääkkeet hankkisin itselleni ja kasvisruokailijalle suositellut vitamiinilisät (D ja B12) otan kiltisti ilman sen kummempia kokeiluja.

Monet pikkuhärpäkkeet kuten hammasvälirassaimet, vanupuikot, hammastikut, huulirasvat, purkat ja pastillit, saniteettipyyhkeet, nenäliinat ja laastarit on kyseenalaistettu jo aikoja sitten ja todettu, ettei sellaista pientä sälää tosissaan tarvitse, mutta niihin on helppo jäädä koukkuun. Sellainen arsenaali kaikkea pientä tarpeellista, kertakäyttöistä, kulki laukkuni pohjalla "hätävarakitissä" vuosia.

Toisaalta, jos tarvitsisin laastaria niin sen voisin korvata vaikka eksoottisella piharatamolla. Mieheni suureksi huvitukseksi tämäkin on kokeiltu. Kerran Porvoossa ei ollut rakkojen päälle häthätään muuta kuin niitä ratamon lehtiä ja kivaltahan ne näytti pursuillessaan balleriinojen kantapäistä. Siltikin matkaa Tingelstiina Vappusen sykähdyttäviin ruohotöppösiin :D

- Aino

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

MitäTuliVäsättyä: Vuoden verran Kokonaista


Reipas vuosi sitten Kokonainen Elämä Edessä rääkäisi ilmoille ensihenkäyksensä. Tarkemmin ottaen taisi olla säälittävä pihaus, mutta ihan hyvä siitä tuli. Pienen elvyttelyn jälkeen. Nyt ollaan reippaan vuoden verran tässä katseltu ja ihmetelty haparoivia ensiaskelia ja oman persoonan löytymistä. 

Vaan niin on teksti kuin kirjoittajansakin, rönsyilevä, arvoituksilla ladattu ja kuivakalla huumorilla höystetty. Huumorilla, joille vain kirjoittaja itse nauraa. (hekottelee parhaillaankin).

Vuoden aikana on ollut meidän tosielämässä, täällä blogin takana, riittävästi vakavasti otettavia ja sydäntä särkeviä juttuja, ei niiden kaikkien tarvitse näkyä tai kuulua, mutta olen halunnut jossain määrin kuljettaa niitä mukana kirjoituksissani. 

Koottuihin selityksiini kuuluu itseni paljasteluhimo ja me ihmiset. Varsinkin kaltaiseni ns ituhippi- ja maailmanparannusihmiset, hoitajat ja huolehtijat. Vaadimme itseltämme hirmuisesti ja sorrumme helposti ahdistumaan ynnä alitajuisesti kisaamaan siitä ken kierrättää eniten ja parhaiten, kuka elää askeettisinta tai oikeinta elämää, kelle ropsahtaa parhaan mutsin pojot ja kenellä jaossa ovat oivallisimmat kierrätyskikat. Ai etkö sinä? No minä kyllä :D 

Ollaan melkoisen armottomia itsellemme oli kyse sitten mistä tahansa päämäärästä tai päätöksestä. Usein unohtuu, että elämässä ei tule valmista, ei ole sitä maalia tai "sitten kun"- pistettä, jossa ollaan niin ekologisia tai hyviä, että korjataan omien jälkiemme lisäksi myös kymmenen muun jäljet, roskat ja traumat. 

Ekologisempi elämä ei tässä kulutusyhteiskunnassa ole valtavirtaa. Se ei ole sitä kauppojen kassajonoissa, yritysten toiminnassa, ei työpaikoilla eikä päiväkodeissa. Epäkohtia on luonnon kannalta kertynyt enemmän kuin asioita jotka menevät tässä kohdin ihmiskunnan eloa oikein.

Toisten kanssa kisaaminen ei vie asioita eteenpäin, ainostaan lannistaa ne, jotka joutuvat elämän paiskoessa paskaa tuulettimeen ottamaan vastaan muutakin kuin kannustavia kommentteja kasvisruuistaan tai vastuullisuudestaan. 

Valtavan työmaan edessä unohtuu usein, että ihan jokainen pieni askel on tärkeä ja kyllä, sillä on merkitystä, että yritämme tai vaikka vain puhumme vaikkei puhe konkretisoituisi vielä teoiksi. Pienelläkin on merkitystä ja on aivan uskomatonta miten moni meistä tekee hyviä tekoja päivittäin omasta lastistaan huolimatta. Sillä täytyy olla merkitys! Muutoin on ihan turha yrittää ja minä masennun. 

Myös minulla ja meidän perheellä on vaikeaa noudattaa yleviä tavoitteitani. Juuri niin, MINUN tavoitteitani ja sekös vasta rankkaa onkin. Ei lapsia jaksa kiinnostaa mistä nugetti on tehty ja "mitä välii" onko höyhenet revitty elävältä vai ruumiilta. 

Tässä kohden voi vain vetäistä henkeä ja kiittää siitä, että lapsi ei välitä mistä nugetti on tehty, sillä silloinhan sillä ei ole hitonkaan väliä, että se on soijaa ja koska lapselle ei ole mitään välii höyhenten kanssa niin sittenpä keksitään aikuiseen pekkaan källi ja ostetaan vaan piipunrassia, että "f*** dat ignorent child of mine".


Tosin sen jälkeen vietin tunnin potien kummallista pahaa oloa siitä, että piipunrassi ei maadu vaan edustaa inhoamaani muovikuitua, että sillain mettään meni sekin. Sain tosin lohtua siitä ajatuksesta, että pääsiäisen jälkeen kierittelen rassit uusiokäyttöön ennen oksien hävittämistä kuten tein viime vuonna höyhenille. "go to hell you lame mother".

Että semmoista ihan hitonmoista sähläystä tämä on meillä vaikka aatteet ja ideologiat onkin. Siksi Kokonainen on nimensä mukaisesti holistisen kokonainen vaikka onkin pääosin ekologinen ituhippiblogi, jonka kirjoittaja ei ota mitään vastuuta kirjoituksistaan. Eiks oo vähän ärsyttävää? Mut hei, mitä välii? Paitti, että on.

Hyvää synttärii sydämeltään hyvä Kokonainen blogi <3 


- Aino

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kestoilusta se kerran lähti


Kurkottelin perälaitaa kopeloiden muistojen aarrelaatikoita ja yritin etsiä sitä hetkeä mistä oma ekologisempi elämäni alkoi. Pohdin, että mikäköhän oli se sellainen konkreettinen teko tai hetki missä silmäni avautuivat sille, että kuluttamisella on hintansa ja hinta on yhteydessä maapallon hyvinvointiin.


Lapsuuden kodissani oli itsestään selvää, että kaikki mahdollinen kierrätetään. Maaseudulla elimme melko pitkälti omavaraisuudessa muutoinkin. Luonto oli lähellä, tunneside luontoon tiukka ja elantokin riippuvainen alkutuotannosta tai sitä seuraavasta jalostuksen osasta. En osannut ajatella, että biojätteen, metallin, lasin ja paperin keräys olisi ollut jotenkin erikoista. Alakoulun toiminta kannusti vastuullisuuteen, opettajapariskunta edusti ekologisia arvoja ja ympärillämme oli reippaita partiolaisia, 4H- kerhoilua sekä luontomatkailua. Kaikki yhdessä tuki luontoyhteyttä ja syy-seuraussuhteiden ymmärrystä. Ei ollut järkevää ns. "kusta omaan nuotioon"

Pikkuveljieni synnyttyä 1990-luvun alussa äitini käytti myös kestovaippoja ja se oli ehkä se juttu missä kohdin höristin korviani, vertasin muihin vauvaperheisiin ja huomasin, että meillä tehtiin asioita hieman toisin kuin muilla. Jossain kohdin ymmärsin, ettei kaikkien kotona ollut montaa pönttöä joihin roskaa lajitella. Tuli huomattua myös miten väärältä kaiken kippaaminen yhteen astiaan tuntui. 

Opiskeluaikoina ekologisuus näkyi kasvisvoittoisen ruokavalion ja kierrättämisen ohella ei juuri missään. Kipuilin ekonomiopintoja kahlatessani jonkin verran kuluttamisen järjettömyyden äärellä ja pohdin moneen kertaan, että mikä  idioottimainen ajatus johdatti minut lukemaan markkinointia.  Karautettuani vapaan sivuaineoikeuden myötä sujuvasti mm sosiologian ja kirjallisuuden opintojen pariin, kipuilu hieman väheni :)



Raskausaikana ekohippeys iski päälle kertarysäyksellä kummuten jostain sieltä äitini käyttämistä kestoista. Oli itsestään selvää, että pyrkisin käyttämään omilla muksuilla kestovaippoja niin pitkälle kuin mahdollista. 

Kestoilu ei ollut itselleni mikään ihmeellinen asia. Olihan veljieni lisäksi myös pikkusiskon vaipat olleet 1980- luvun alussa pestäviä harsovaippoja joiden päälle sitaistiin päällysmuovi. Kertakäyttöisiä pitkulan mallisia vanuvaippoja oli toki olemassa jo silloin, mutta harsoilla kai pääosin mentiin.

Vaipparoskan määrä, vaippojen maatuvuus, kemikaalit.. koko järjettömyys konkretisoitui siihen haisevaan nyyttiin. Esikoista odottaessani kudoin hahtuvaisia vaippahousuja ja keskustelin samanhenkisten mammojen kanssa sujuvasti kestoista, kantoliinoista, kemikaalikuorman vähentämisestä, täysimetyksestä ja luomusta.

Kertakäyttöisyyden hinta oli selvä. Opiskelevan äidin kukkarosta kertakäyttöiset vaippapaketit olisivat vieneet kolmen vaippalaisen kanssa järkyttävän kokoisen loven. Jo osittaisella kestoilulla asiaa sai helpotettua.


Kestoja suosin myös rintasuojissa ja hankin kuukupin. (Sain tahattomasta aivopierustani sen verran pottuilua, että korjattakoon nyt tähän, että vaikka rintapanssarinikin on toki kestävä ja pestävä niin tarkoitin liivinsuojuksia, joita imettävät äidit ruukaavat käyttää)

 

Kestoilla mennään entistä tiukemmin. En käytä kertakäyttöisiä kuukautissuojia vaan olen korvannut ne Myllymuksun Maijat-kestositeillä sekä Lunetten kuukupilla. Yhdistelmä on toiminut oikein loistavasti nyt jo useampia vuosia. Kestokuukautissuojien käytöstä löytyy tietoa ja kokemuksia vaikka millä mitalla. Itselläni ei oikeastaan ole siihen antiin lisättävää. 




Kestoja käytetään kuten normaalejakin siteitä. Vaihdetaan riittävän usein, huolehditaan hygieniasta. 

Kannattaa huuhdella kylmällä vedellä käytön jälkeen niin eivät värjäänny niin nopeasti, mutta pakko ei ole. Laitan reissun päällä käytetyn siteen suljettavaan muovipussiin. Asiaa ajaa laukussani CoCoVin chiansiemenpussi. Keksimme homman yhteistuumin Ruohonjuuren myyjän kanssa joitain vuosia sitten. (Pussin voi muuten pestä)

Lunettesta ja muusta kuukautisiin liittyvästä kannattaa lukea lisää yrityksen sivuilta, täältä näin. Lune Groupin viestintä ja linjaukset ovat 💗 Äitinä, naisena sekä kätilönä arvostan suuresti. Lunette on myös vegaaninen.





Uusimpia, ja samalla kummallisimpia, juttuja mihin olen kuukautissuojakestoilun kanssa törmännyt on käyttäjien huomiot siitä miten vaihdettuaan kestoihin moni on kokenut kuukautisten pituuden lyhentyneen ja vuodon niukentuneen. Itseasiassa kohdallani on käynyt samoin. 

Vielä hieman epäluotettavalla pohjalla haparoivaa tutkimusta löytyy mm sellaisesta, että kertakäyttöisten siteiden ja tamponien kemikaalit vaikuttavat hormonitoimintaan pidentäen kuukautisvuotoa. Totta tarinassa on ainakin se, että samoin kuin vauvojen vaipat, myös kuukautissuojat sisältävät kasoittain erilaisia kemikaaleja ja petrokemian tuotteita, eli muovia, ja kenties näiden limakalvoyhteydessä olevien yhdisteiden terveysvaikutuksia olisi syytä tutkia tarkemmin. 

Luonnonmukaisemmista materiaaleista valmistettujen kestositeiden hyvä puoli on niiden turvallisuus ja harmittomuus. 


- Aino



torstai 6. huhtikuuta 2017

Vastuun taakka

Jokunen päivä sitten ylitin henkisen rajan. 

Huomasin asian merkinneen itselleni tietynlaista rajapyykkiä tai porttia vasta, kun olin päätökseni tehnyt. Otin vastuun asiasta jota pakoilin, kaartelin ja vääntelin, kehittelin vaihtoehtoisia keinoja. Kokeilin mitä tahansa, kaikkea tahansa, ettei tarvitsisi ottaa vastuuta juuri siitä päätöksestä. Tein päätöksen, jota en olisi halunnut tehdä. "Tämän ylitettyäni minun on virallisesti myönnettävä, että asiat ovat nyt tässä pisteessä". Tiedättehän? Näitä tilanteita tulee elämässä eteen ties millaisina hetkinä.


Joskus on myönnettävä, että tämä työpaikka ei ole minua varten, valitsemani ala on väärä, ihmissuhde tämän henkilön kanssa ei toimi, entinen ajatusmallini on virheellinen, en olekaan omakotitaloihminen, musta ei sittenkään taida olla värini eikä zumba lajini. Mitä milloinkin. Ainoa seikka mikä yhdistää näitä päätöksiä on, että asiat sen päätöksen jälkeen ovat lopullisesti toisin. Elämänpolku kääntää suuntaansa siinä kohden joko piirun verran tai hyppää täysin uudelle polulle.

Toiset rajapyykit ovat helpompia ylittää, ne eivät ole niin julkisia tai vaikuta kanssaolemiseen, mutta toiset ovat näkyvämpiä ja altiita ulkopuoliselle arvostelulle. Toiset päätökset ovat hyvin altiina kaikenlaiselle arvostelulle, aivan lähipiirissäkin ja ne ovat juuri niitä kaikista vaikeimpia päätöksiä. Päässä risteilee joukko eripuraisia ääniä keskustelemassa siitä, että onko ratkaisu oikea, vahingoitanko tällä jotakuta, mitä muut ajattelevat, miten tämän päätökseni perustelen, olenko huono ihminen?

Päätöksen kyljessä kasvaa siamilainen kaksonen, vastuu. Tietyissä päätöksissä vastuu on päättäjän harteilla vaikka tietyllä tapaa ei pitäisi olla. Jokunen päivä sitten ylittäessäni omaa rajaani otin vastuun vain itselleni. Minun oli pakko, sillä jaettua vastuuta ei hyvässä hengessä löydy edelleenkään.

En ole vastuun pakoilija. Päinvastoin, otan vastuuta liikaa ja sorrun ankaruuteen itseni kanssa. Ankaruuttani heijastelee suhteeni luontoon ja maailmaan. Haluan toimia oikein ja siksi olen ankara valitsemallani polulla ihmisten, eläinten ja koko ympäristön hyvinvoinnin suhteen. Nämä ovat minun henkilökohtaista vastuunkantoani enkä odota samaa muilta, mutta on asioita joissa koen, että vastuun tulisi jakautua tasaisesti. Siinä kohden toisten vastuunpakoilu ei saa osaltani ymmärrystä. 

Ylitin itselleni vaikean rajan, kannan siitä vastuun, mutta olisin halunnut siihen päätökseen jaettua vastuuta, tukea. Emme voi vaikuttaa toisten valintoihin kuin näennäisesti, mutta toisten ihmisten valinnat vaikuttavat meihin ja tapaamme suhtautua kyseisen valinnan tekijään. Omalla kohdallani huomaan arvostukseni vastuunpakoilijaa kohtaan romuttuneen entisestään. Se on surullista.

Arvostuksen katoamiselle voi helposti antaa toisenkin nimen; Pettymys. Olen äärimmäisen pettynyt tähän ihmiseen. Minulla on petetty olo ja tässä olotilassa minun tulee kantaa vastuu asiasta, jota en halunnut alunperinkään tehdä.

Kahvi on näemmä tippunut. Otanpa kupillisen ja hörppään. Henkäisen syvään ja tuumin, että "onneksi minulla on aikuinen pettymyksen sietokyky toisin kuin vaikkapa lapsillani". Kannan vastuuta, mutta pettymystä jakaa kanssani useampi läheinen. Vastuunpakoilja taas ei tiedä hölkäsen pöläystäkään kuinka monta ihmistä on pettynyt hänen toimintaansa ja kuinka monessa kohdin.

Ei ne sanat vaan ne teot ja nämä on just niitä tekoja.

- Aino