Reipas vuosi sitten Kokonainen Elämä Edessä rääkäisi ilmoille ensihenkäyksensä. Tarkemmin ottaen taisi olla säälittävä pihaus, mutta ihan hyvä siitä tuli. Pienen elvyttelyn jälkeen. Nyt ollaan reippaan vuoden verran tässä katseltu ja ihmetelty haparoivia ensiaskelia ja oman persoonan löytymistä.
Vaan niin on teksti kuin kirjoittajansakin, rönsyilevä, arvoituksilla ladattu ja kuivakalla huumorilla höystetty. Huumorilla, joille vain kirjoittaja itse nauraa. (hekottelee parhaillaankin).
Vuoden aikana on ollut meidän tosielämässä, täällä blogin takana, riittävästi vakavasti otettavia ja sydäntä särkeviä juttuja, ei niiden kaikkien tarvitse näkyä tai kuulua, mutta olen halunnut jossain määrin kuljettaa niitä mukana kirjoituksissani.
Koottuihin selityksiini kuuluu itseni paljasteluhimo ja me ihmiset. Varsinkin kaltaiseni ns ituhippi- ja maailmanparannusihmiset, hoitajat ja huolehtijat. Vaadimme itseltämme hirmuisesti ja sorrumme helposti ahdistumaan ynnä alitajuisesti kisaamaan siitä ken kierrättää eniten ja parhaiten, kuka elää askeettisinta tai oikeinta elämää, kelle ropsahtaa parhaan mutsin pojot ja kenellä jaossa ovat oivallisimmat kierrätyskikat. Ai etkö sinä? No minä kyllä :D
Ollaan melkoisen armottomia itsellemme oli kyse sitten mistä tahansa päämäärästä tai päätöksestä. Usein unohtuu, että elämässä ei tule valmista, ei ole sitä maalia tai "sitten kun"- pistettä, jossa ollaan niin ekologisia tai hyviä, että korjataan omien jälkiemme lisäksi myös kymmenen muun jäljet, roskat ja traumat.
Ekologisempi elämä ei tässä kulutusyhteiskunnassa ole valtavirtaa. Se ei ole sitä kauppojen kassajonoissa, yritysten toiminnassa, ei työpaikoilla eikä päiväkodeissa. Epäkohtia on luonnon kannalta kertynyt enemmän kuin asioita jotka menevät tässä kohdin ihmiskunnan eloa oikein.
Toisten kanssa kisaaminen ei vie asioita eteenpäin, ainostaan lannistaa ne, jotka joutuvat elämän paiskoessa paskaa tuulettimeen ottamaan vastaan muutakin kuin kannustavia kommentteja kasvisruuistaan tai vastuullisuudestaan.
Valtavan työmaan edessä unohtuu usein, että ihan jokainen pieni askel on tärkeä ja kyllä, sillä on merkitystä, että yritämme tai vaikka vain puhumme vaikkei puhe konkretisoituisi vielä teoiksi. Pienelläkin on merkitystä ja on aivan uskomatonta miten moni meistä tekee hyviä tekoja päivittäin omasta lastistaan huolimatta. Sillä täytyy olla merkitys! Muutoin on ihan turha yrittää ja minä masennun.
Myös minulla ja meidän perheellä on vaikeaa noudattaa yleviä tavoitteitani. Juuri niin, MINUN tavoitteitani ja sekös vasta rankkaa onkin. Ei lapsia jaksa kiinnostaa mistä nugetti on tehty ja "mitä välii" onko höyhenet revitty elävältä vai ruumiilta.
Tässä kohden voi vain vetäistä henkeä ja kiittää siitä, että lapsi ei välitä mistä nugetti on tehty, sillä silloinhan sillä ei ole hitonkaan väliä, että se on soijaa ja koska lapselle ei ole mitään välii höyhenten kanssa niin sittenpä keksitään aikuiseen pekkaan källi ja ostetaan vaan piipunrassia, että "f*** dat ignorent child of mine".
Tosin sen jälkeen vietin tunnin potien kummallista pahaa oloa siitä, että piipunrassi ei maadu vaan edustaa inhoamaani muovikuitua, että sillain mettään meni sekin. Sain tosin lohtua siitä ajatuksesta, että pääsiäisen jälkeen kierittelen rassit uusiokäyttöön ennen oksien hävittämistä kuten tein viime vuonna höyhenille. "go to hell you lame mother".
Että semmoista ihan hitonmoista sähläystä tämä on meillä vaikka aatteet ja ideologiat onkin. Siksi Kokonainen on nimensä mukaisesti holistisen kokonainen vaikka onkin pääosin ekologinen ituhippiblogi, jonka kirjoittaja ei ota mitään vastuuta kirjoituksistaan. Eiks oo vähän ärsyttävää? Mut hei, mitä välii? Paitti, että on.
Hyvää synttärii sydämeltään hyvä Kokonainen blogi <3
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3