Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Aamulenkistä kiitollisena

Sarasvuolla oli taas kerran älyttömän mielenkiintoinen #aamulenkki. Jarin tepastelu ja pölinä on ollut parasta mitä olen maanantai, keskiviikko ja perjantaiaamujen rutiineihini lisännyt. Myönnetään, että olen jotakuinkin mukavasti aamulenkillä vuoteessani, kun lapset vielä nukkuvat ja saatan kuunnella parhaita kohtia uudelleen toimittaessani koulukyydin tointa. 

Liikunta toki tekisi hyvää, mutta nyt mennään näin ja tosipuheessa mä oon niin kummallisen juurtunut omiin tapoihini, että en pystyisi kuuntelemaan näitä aamulenkkejä kävellessä. Minun pitäisi päästä tekemään muistiinpanoja.  En tee muistiinpanoja kaikkien pölinöistä, aamulenkeistä teen. Se ei ole mikään pikkuinen juttu se.

Tämän aamuinen pyrähdys raikkaassa pakkassäässä käsitteli valtaa ja sitä miten saamme valtaa. Sarasvuo siteerasi Dacher Keltnerin Power Paradox kirjan antia. Ennen päivän aamulenkkiä Sarasvuo muistaa aina sähköpostilla, jossa johdattelee päivän aiheeseen. Ennen valtapuheita Jari kirjoitti näin:

"Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä."

Keltnerin mukaan valta saadaan ja pidetään tässä ajassa, 2000 luvulla siis Empatian, Anteliaisuuden, Kiitollisuuden ja Yhdistävien Tarinoiden avulla. Tämä oli hirmuisen inspiroivaa ja resonoi syvästi ydinminäni kanssa, joka pyrkii väkivallattomuuteen ja on hiukkasen pulassa valta- käsitteen edessä, sillä väistämättömästi valta kytkeytyy aivoissani paljolti epäeettisyyteen ja kärsimykseen, juonitteluun, kaksinaamaisuuteen ja jonkun polkemiseen. Kyllä te tiedätte, siihen machiavellismiin.

Tuo edellä mainittu Keltnerin nelikko on jotenkin hirmuisen toiveikas ja vapauttava. Tähän vapautuneisuuteen päästään sen ajatuksen kautta, että minulla on melkoinen tarina kerrottavana, mutta sen sijaan, että pitäisin sitä edelleen, siis tarinaani, muista eristävänä ja yksinäisyyteen pakottavana, voisinkin kohdella omaa tarinaani eli kaikkea kokemaani, maailmaan, yhteiskuntaan ja ihmisiin yhdistävänä tekijänä. En varmasti ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia ja ikäviä elämänkokemuksia. Ihmisen pyrkimys sekä tarve yhteyteen on elämämme perusta. Me olemme yhtä ja yhteydessä toisiimme, siksi kokiessamme erillisyyttä, voimme huonosti. Perustarpeemme jää tyydyttymättä ja siitä seuraa aina kärsimystä.

Antamalla kokemalleni eli tarinalleni uuden merkityksen saan vallan suhteessa omaan tarinaani ja sehän laukaisee traumat, häivyttää häpeän ja voimaannuttaa. Tarina eli menneisyys ei enää olekaan mörkö, joka pitää meitä erossa toisistamme. Tämän ajatuksen kautta voimme tuntea empatiaa itseämme kohtaan ja olla kiitollisia omasta tarinastamme, oli se sitten mitä tahansa, sillä se yhdistää meidät toisiimme. Antieliasuutta voimme harjoittaa kertomalla tarinaamme ja pyrkimällä siihen, että muutkin voimaantuisivat ja palauttasivat valtansa suhteessa omiin tarinoihinsa saman ymmärryksen kautta.

Luulen myös, tai tunnen vahvasti, että tämä vallan nelikko; Empatia, Anteliaisuus, Kiitollisuus ja Yhdistävät Tarinat, ovat avain vanhemman valtaan suhteessa lapseen. Antamalla nelikon mukaista huomiota vanhempi muuttaa väistämättömästikin lapsi-vanhempi suhteen kulttuuria. Tärkeimpänä kaikista, valta suhteessa lapseemme perustuu terveeseen vallankäyttöön ja yhteistoimintaan haitallisen autoritaarisuuden ja käskyttämisen sijaan. Voimme vanhempina olla tässä yhtälössä myös tyytyväisempiä itseemme ja tuntea toimivamme oikein.

Löysin Keltnerin kirjan Helmetistä ja pistin varaukseen. You Tubesta löytyi lisää mielenkiintoista katseltavaa ja Sarasvuon Aamulenkkiä suosittelen todella lämpimästi. On huisia herätä tämmöisiin pohdintoihin jo heti aamusta.

- Aino

Julkaisemattomien tekstien aarreaitta

Löysin viime vuoden alussa kirjoittamani tekstin. Siinä pohdin vuodelle 2017 tavoitteita ja elämän parannuksia. Sellaista mitä meistä jokainen tekee vuoden alussa sillä uusi vuosi on uusien alkujen aikaa ja silloin pitää ryhdistäytyä, eikö?

Mistäköhän semmoiset tarpeet kumpuavat? Miksi pitää aina olla uusien alkujen aikaa ja haasteita? Tälle vuodelle 2018 en osannut oikein luvata mitään. Huomaan, että viime vuodelle asettamani tavoitteet tuntuvat vierailta ja mitä luultavammin hetkeä vallitsevassa tunnetilassa kirjoitetuilta. Eivät mitenkään pitkälle pureskelluilta tavotteilta, joita olisin jaksanut noudattaa yhtä iltapäivää pidempään. Itsehäpeästä irrottautuneena pistetääs teksti semmoisenaan luettavaksi. Lopuksi kerron mitä ajattelin luvata itselleni täksi vuodeksi 2018 :)

"Tälle vuodelle (2017) minä suunnittelin itselleni projekteja ja tehtäviä, töitä ja remontteja. Kaikki kääntyi kuitenkin jollain lailla uusiksi heti vuoden vaihteen jälkeen. Pisimmistä pisimmän ja kivikkoisista kivikkoisimman polun ja vielä yhden mutkan jälkeen tyttäreni tulivat viimeinkin osaksi perheemme jokapäiväistä arkea muuttaessaan luoksemme asumaan. Siinä samalla minusta tuli kotiäiti. Kätilön kolmivuorotyö saa odottaa sillä minulla on käsissäni maailman tärkein hoidettava. 

Ihan ensimmäiseksi keskityn lapsiini, mutta muutaman muutoksen ajattelin sujauttaa rutiineihini. Nämä palvelevat toivon mukaan koko perhettä tuoden ryhtiä kotona vietettyihin päiviin. Lapsille omistautuessa äiti itse jää helposti tarpeineen jalkoihin ja siksi päätin tietoisesti kokeilla paria juttua.

Aamuherätys joka aamu samaan aikaan klo 6 ja nukkumaan viimeistään klo22. Tavoitteenani on saada parannettua unen laatua. Illalla koneet ja vehkeet pois klo 19 mennessä. Sama tavoite kuin nukkumaanmeno ajalla. Pyrin myös vähentämään sosiaalisen median käyttöä ja irroittamaan itseni turhasta roikkumisesta koneella. Samalla olen pakotettu suunnittelemaan koneella käyttämäni ajan ja asiat mitä koneella teen. Ei enää yöllisiä YouTube maratoneja tai artikkelien koluamista silmät ristissä.

Kirjoittamiselle häiriötön, yhtäjaksoinen aika joka päivä. Tavoitteeni on tunti näin alkuun. Tunti joko aamulla ennen kuin muut ovat heränneet tai sitten tunti, kun lapset ovat koulussa ja nuorinkin voi taas mennä esikouluun.

Teen yksinkertaisen noin 20 minuutin mittaisen kotitreenin päivittäin. Yritän saada lapsetkin mukaan punnertamaan, lankuttamaan ja tekemään vatsoja. Alas nykäisemäni leuanvetotanko voisi etsiytyä takaisin paikalleen. Ruokavaliossani teen muutaman parannuksen vähentämällä prosessoituja ruokia sekä herkkuja. Lisään tuoreiden kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää entisestään.

Harjaannutan taitoani hallita mielentilaani muuttamalla fysiologiaani. Tässä on kyse niiden totuttujen toimintamallien romuttamisesta mitä meillä usein on esimerkiksi väsyneenä tai stressaantuneena. Haluan ravistella rutiinejani. Tunnistan itsessäni monta ei niin hyödyllistä tapaa joiden avulla yritän hallita vaikkapa väsymystä tai kylmän tunnetta. Monesti tuntiessani, että olen todella uupunut, enkä jaksa enää, keitän kahvit ja yritän piristää itseäni kofeiinin voimalla. Se ei oikein tahdo toimia. Voisin kokeilla kahvin sijaan juoda lasillisen vettä, tehdä kyykkyjä, laittaa energistä musiikkia soimaan, keskittyä hengitysharjoituksiin, venytellä, tehdä jooga asanan, lähteä ulos, huuhdella kasvot vedellä, seisoa käsilläni, vetää leukoja, kaivaa esiin Fingerpori stripin."

Jep, melkoisen tarmokasta. Tänä vuonna sen sijaan ajatettelin rakastaa itseäni enemmän. Ehkäpä se pitää sisällään joitain noista keinoista mitä luettelin viime vuoden tammikuussa.


- Aino

Lupia kyselemättä

Ajattelin selättää jonkinasteisen kirjoitusblokkini kertoilemalla muutaman vinkin, että millä iskeä daijuun pimeistä pimeimmän vuodenajan tuomaa mörköyttä. Ei siinä mörökölliolotilassa mitään pahaa ole, sitäkin tarvitaan ja on ihan lupa olla myös mörkö, mutta jos ei sellaista jatkuvasti jaksa niin löytyy kikkakolmosiakin. Kaamosmaisen säätilan keskellä on lupa säteillä kuin majakka ;)

Esimerkiksi Helsingin Yliopiston, Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa vierailu näin talviaikaan on melko maagista ja rauhoittavaa. Ulkona päivä tummuu ja sisällä, erityisesti lummehuoneessa, valaistus, veden solina, mullan tuoksu ja kasvien vihreys lataa akkuja uskomattomalla intensiteetillä. Muutama täysin muokkaamaton kuva sieltä.

Jouluteema näkyi puutarhassakin. Tutut joulun maustekasvit olivat saaneet pienet historiikit rinnalleen. Oli hienoa nähdä livenä vanilja, kaneli, kahvi ja mirhami. Jouluvalaistus oli niin ikään oikein onnistunut ja söpöä kuin mikä. 

Kostean, nihkeä kasvien ja mullan tuoksu hellii viherpeukalon sielua. Ihan ilman lupaa imppasin maan, veden ja mätänevien kasvinosien tuoksua tunkien naamani kaikkialle miettien millainen bakteerifloora tämmöisessä keinotekoisessa ympäristössä on ja, että voiko sieltä saada mukaansa niitä onnellisuusbakteereja. Terapiasessio kustantaa 9 euroa, mun mielestä melko kohtuullinen.

Itseasiassa tässä multaisen juurruttamisen ja uusien alkujen kaipuun olotilassa tuli väsättyä ystävän luokse kasvatushylly lamppuineen ikkunan eteen killumaan. Tänään ensimmäiset yrtit olivat alkaneet itämään! Aina niin hienoa ja voimaannuttavaa vaikka onhan tämä vähän sellainen varaslähtö kevääseen. Ihan omalla luvalla sekin. Tosin yrtit ovat kaikki laillista laatua, joten tämä ei liene mitenkään järisyttävän radikaalia.

Lisäksi olen päivittänyt Kokonaisen soittolistaa Spotifyssa ja kyydittänyt päiviäni uudelleen löytämäni artistin mielettömillä biiteillä. Nick Mulvey Mountain to Move. Video ei ehkä ole kummoinen, mutta biisin sanoma sitäkin tykimpi :) Omine lupineni lainaan sanojakin..

Oh, I don´t want to see us lose

Any more time

This moment is a mountain to move

So move it inside 

Wake up now

Saa olla ihan piristymättäkin tai piristämättä. Unohdamme usein, että meillä on lupa kaikkiin tunteisiimme ja ajanjaksoihin elämässämme. Omalla luvallani kirjoittelen tuollaistakin höperöä vaikka tiedän kuulostavani kliseiseltä. Hengitän, elän, loistan ja kirjoitan, koska mun ei enää ikinä tarvitse pyytää keltään lupaa, suostumusta tai hyväksyntää mihinkään. Se on vahvaa kuin elämä!

- Aino

Kansamme parantajien käsissä

Tietyllä tapaa yhteiskunnan, tai sanotaan nyt elävien, vointi on vain niin hyvä kuin sen parantajien. Jos hoitoalan ammattilaiset, hoidollisten ja parantavien tekojen kanavoijat,  laitetaan tehtävässään liian tiukoille tai sysätään hommiinsa ilman harjaantuneisuutta empatian käyttöön, ei jälki voi olla kovin kummoista. Empatiaa voi opetella, se kasvaa käyttämällä ja ihmisyyttä voi oppia ymmärtämään paremmin. Suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta voi myös opetella. Tai kenties pitäisi sanoa, että aivan kuka tahansa voi poisoppia erillisyyteen johtavista ajatusharhoista 😄

Pääset seuraavaksi tarkastelemaan ennakkoluulottomana vanhaa kuvaani kätilöopintojen ajalta. Siinä tämä seisoo ylpeänä ja into pinkeällä astumassa melkoisen isoihin lontsareihin, jotka ehkä tällä hetkellä jo pysyvät jotenkuten jalassa. Minä kunnioitan ja arvostan ammattiani ja siksi minua pelottaa töissä joka kerta. Tällä hetkellä pelottaa etten enää pääse kätilön töihin ja sieluni kuihtuu hiljalleen, mutta se on omalla tavallaan ajatusharha sekin. Sillä kätilöys elää ennen kaikkea sydämen ei kätten kautta. 

Sitten voit lukaista edellisen sekä seuraavan kappaleen vaihtaen ammattini kätilöstä kirjoittajaksi. Hassua miten jaan nämä samat ajatukset itsestäni kirjoittajana. Liian isot saappaat ja pelko persiessä jatkuvasti 😂

Kätilö Kämäräinen at your cervix!

Kukaan kätilöksi opiskelemaan hakeutuva ei oikeasti tiedä mihin on sitoutumassa. Kuulostaa pahalta, mutta se on totuus. En tiedä kuinka moni hakisi alalle, jos tietäisi millaista se Suomessa käytännössä on. Alalle hakeudutaan kätilötyön ytimen vuoksi ja se on hyvin yksinkertainen juttu tai tarve; halu olla läsnä naiselle hänen elämänsä tärkeissä kohdissa. Olla palveluksessa naista ja perhettä varten.

Persoonallisuustyyppini on 16 personalities testin eli Briggs-Myersin mukaan Idealisti, INFP. Voit käydä testaamassa omasi ja viihdyttää itseäsi testin tuloksia lukemalla tästä näin. Idealistin elämä ei ole aina helppoa. Minulla on mm palkkatyöstä kummallinen ajatus. Mielestäni minulle tulisi maksaa sen mukaan miten hyödyllinen olen ollut kohtaamalleni ihmiselle. Ikään kuin omantunnon mukaan.

Ajattelen usein olevani keskinkertainen työssäni, mutta olen myös tullut ajatelleeksi, että ehkäpä se on se työ ja se tapa, jolla työtä tehdään, joka ei tue minun ammatillisuuttani ja ainutlaatuisuuttani hoitajana. Mitä kokemattomampia olemme, sitä helpommin haemme syitä sisältä itsestämme emmekä oman tyylimme ja työnkuvan yhdistämisen vaikeudesta. Niin kauan kuin etsimme muutosta sisältä, emme koe pääsevämme ns työn päälle, sillä muokkaudumme väärästä tarkastelukulmasta käsin. Ajaudumme hissukseen pois siitä, mikä alunperin oli vahvuutemme ammatillisesti ja mikä sai meidät aidosti hakeutumaan alalle. 

 

Tavoitteiden ja tuloksellisuuden hiipiessä alun fantasioidemme päälle, yhdistettynä haastavaan työyhteisöön tai -ympäristöön olemme tilanteessa, jota kukaan ei meille tunnusta, kerro tai opeta. Opimme joustamaan ja muokkautumaan, me hoitajat olemme siinä hyviä ja niitäkin taitoja tarvitaan, mutta emme opi tuntemaan tehtävämme aitoa ydintä. Kiristyneet vaatimukset, järjetön työtahti ja rutinoituminen vievät tilan ja mehut. Kun ajoittain havahdumme tarpeeseen käsitellä näitä asioita, kanssamme pohtimassa ja pureksimassa ei olekaan ketään! Kollegat ovat kaivaneet omat kuoppansa, pomot ovat kiireisinä muissa hommissa ja kehityskeskustelutkin supistuvat sairaspoissaolojen tarkasteluun ja pintapuoliseen löpinään. 

Kuinka voimme kasvaa rautaisiksi kanssakulkijoiksi, jos joudumme sysäämään syrjään omia tarpeitamme? Teemme vain sen mitä täytyy, parhaamme mukaan ja toivomme, että se riittää tiedostaen samalla, että voisimme olla niin paljon enemmän, jos vain saisimme tehdä ja toimia sillä rytmillä, otteella ja asenteella, joka on ominaista juuri meille itsellemme. Ainutlaatuisuus auttaa muiden ainutlaatuisten ihmisten kohtaamisessa, mutta se vaatii turvallista ja avointa ilmapiiriä. Kasvamme ollessamme yhteydessä muihin, kutistumme vetäytyessämme sisään päin tarkkailemaan vain omaa osuuttamme asiaan. Mitä syvemmin ajaudumme erillisyyden harhaan niin sitä huonommin hoidamme eli kohtaamme ja kuljemme rinnalla. Ei mikään ihme, että niin moni tuntee kohtaavansa paremmin yksityisen ammatinharjoittajan kanssa ja ns uskomushoidoille on tilausta.

Parantumisen ja parantamisen yhteydessä parantajan hyvinvointi ja mielenterveys ovat kriittisen tärkeitä tekijöitä. Haavoitettu, sairas ja tarvitseva ihminen täytyy tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi, sillä usein erilaisten psyykkisten ja fyysisten "poikkeustilojen" parantumisen tiellä on sairastuneen epäusko, kieltäminen ja ärsyyntyminen tilaansa kohtaan. Tästä syystä hyvinvointimme on juurikin niin vahvaa tai heikkoa kuin kansamme "parantajien" vointi. Tai kasvattajien, opettajien, ohjaajien, personal rainereiden ynnä muiden kanssakulkijoiden.

Ihminen parantuu kyllä itsestään, omista voimistaan lähtöisin. Tarvitsemme antibiootteja tappamaan bakteereja ja lastoja ohjaamaan luun kasvua takaisin oikeaan muotoonsa, mutta kaikki paraneminen on ruumiin ja mielen sisäistä prosessia, jolle on annettava hyväksyntä ja rauha. Annettava sille aikaa ja rakkautta. Samoin synnytys on luonnon ohjaama prosessi, johon vaikuttavien psyykkisten ja fyysisten hankaloittajien ilmaantumista meidän kätilöinä tulee osata spotata ja auttaa synnyttäjä tilanteiden yli. Me emme hoida prosessia, luonto hoitaa sen. Me kuljemme rinnalla ymmärtäen prosessia parhaamme mukaan. Aivan sama lasten kasvussa ja kehityksessä. Kasvattajina olemme vain rinnalla seuraamassa prosessia, jonka ns luonto hoitaa. Mitä enemmän tunnemme tarvetta lähteä puuttumaan ja sohlaamaan niin sitä alttiimpia olemme todellisille mokille.

Miten ammattilaisina pystymme ohjaamaan ketään näiden luonnollisten prosessien äärelle ja äärellä, jos meillä ei ole antaa hyväksyntää, rauhaa ja aikaa? Tekninen suoritus tulee kyllä hoidettua, mutta se ei ole parantuminen. Se ei ole kasvua. Se ei ole syntymä. Se ei ole koko matka. Se kaikki on olemassa vain raameja varten. Sillä tuetaan ja ohjataan syvällisemmän ymmärryksen tilaan. Usein tässä kohdin hoito jää puolitiehen ja se on sääli. Se rapauttaa ammattilaisten työssäviihtymistä ja kaventaa niitä inhimillisen kohtaamisen ja hyväksynnän keinoja, joita meissä kaikissa kanssakulkijoissa on. Se masentaa, kun näemme ettei työmme kanna tulosta johon tiedämme kykenevämme. Jonkin aikaa voimme etsiä syitä itsestämme, mutta lopulta arvioiva silmä kääntyy työnteon puitteita kohtaan. Sisältä nousee tyytymättömyyttä ja vihaa, kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta koska emme saa tukea tai ohjausta kasvaaksemme työssämme siksi miksi meidät on tarkoitettu. Tunnemme itsemme petetyiksi käytyämme vuosia koulua. Tämmöistä vartenko?

Meidän tulisi orientoitua uudelleen tämän asian suhteen. Luoda uudenlaista kielenkäyttöä ja keskustelua. Tarvitsemme jonkun puhumaan tästä kaikesta ääneen, kirjoittamaan, hakemaan sanoja, haparoimaan ja ottamaan rohkeita yrityksiä sinne suuntaan missä valmista polkua ei vielä ole. Meidän tulisi oppia ymmärtämään paremmin inhimillisyyttä ja sitä kuinka uskomattomia, kauniita ja herkkiä olentoja olemme sekä miten paikkamme on toinen toistemme luona. Voisimme saada paljon vähemmillä resursseilla enemmän aikaan, kun keskittyisimme voimaannuttamaan ihmisiä pitämään itsestään ja ympäristöstään tiukemmin huolta.

- Aino

Salaisen tulen vartijat

Arkiaamuisin tapahtuu erään koulun läheisyydessä näytelmä, jossa auto kaahaa parkkipaikalle. Etupenkiltä ponnahtaa pitkähiuksinen nainen syöksähtäen auton toiselle puolelle avaamaan takaovea pienelle koululaiselle, joka hyppää kimpsut ja kampsut valmiina äitinsä reppuselkään auton korkeutta apuna käyttäen. 

Äiti pamauttaa oven kiinni ja lukitsee auton aloittaessaan juoksunsa 20 kilon punnus selässään kohti pienten lohikäärmeiden salaista koulua, jossa ikuisen tulen vartijat opettavat ikivanhoja viisauksia lohikäärmelapsille. Koulumatka on vaarallinen ilkeiden, kylmää jäätä syöksevien, sieluttomien olentojen vuoksi, jotka yrittävät vallata maailman, johon reppuselässä hytkyvä lohikäärmelapsi on syntynyt. 

Salaisen tulen vartijat ovat pystyttäneet koulun alueelle näkymättömän voimakentän, suojaavan kehän, jonka turviin on juostava noin 200 metrin matka. Pieni lohikäärmepoikanen kannustaa äitiään juoksemaan kovempaa, ettei kaksikko jää hyytävien, sydämettömien zombien armoille vaan pääsevät turvallisesti suojaavan kehän sisälle ja poikanen siitä kouluun opettelemaan sisäisen tulensa käyttöä. Viisaat oppineet, salaisen tiedon vartijat, ottavat koulun ovilla iloisen lohikäärmeen vastaan.

Tämä varsin mielikuvituksellinen rutiini saa lapsen menemään kouluun hymyssä suin. Moikkaamaan lohikäärmeopettajille ja jaksamaan päivän. Tämä mieluummin kuin se, että lapsen saattelee hermostunut äiti tsempaten tarrautuvaa ja epävarmaa lastaan kohti koulun ovia, joiden lähestyessä pienokaisen käytös muuttuu ja äidin ääni vakavoituu. Purevan, sätkivän, raapivan ja potkivan lapsen nappaa ovella otteisiinsa kaksi opettajaa vetäen kiljuvaa demonilasta kainaloista sisään ja tiristäen kiristyneiltä kasvoilta huomenet ja hyvän päivän toivotukset äidille, joka yksin jäätyään kääntyy kannoillaan ja kiiruhtaa itkien läpi hiljentyneen koulunpihan takaisin autolleen.

Yllä oleva tarina on tietysti omasta elämästäni. Se on tarina lapsesta, lapsen mielestä, lapsen maailmasta, mutta myös tarina väkivallasta. Tarina on esimerkki siitä millä tavoin meidän tulisi pystyä kääntämään tilanteita väkivallattomiksi. Esimerkki siitä miten meillä tulisi olla sen verran aikaa ja resursseja, että pystymme leikkiin ja hauskuutteluun. Sen verran henkistä laajakaistaa vapaana, että mielikuvituksemme tuottaa meille ennakkoluulottomampia ja hellempiä ratkaisuja kaikissa tilanteissa.

Jos tarinan äiti olisi elämäntilanteessa, jossa hän itse voisi huonosti tai olisi työpaineiden ja kiireiden uuvuttama, ei hänellä olisi välttämättä sitä tarvittavaa energiaa hoitamaan tilannetta rakentavalla tavalla. Kyynelehtimisen sijaan hän saattaisi kävellä autoon kiukusta kiuehuen ja sättien hankalaa lasta mielessään peläten työpaikalla odottavaa esimiestä tai nalkuttavaa työkaveria. Kireys saattaisi tarttua työtovereihin, purkautua puolisoon tai anonyyminä vauva piste fiin sivuilla. Äiti saattaisi lohduttaa itseään autossa suklaapatukalla, kahvitauolla pullalla ja illalla ahtamalla ruokaa napaan niin paljon kuin sielu sietää, tehden väkivaltaa itselleen. Sama äiti voisi myös odottaa palkkapäivää ja hoitaa pahaa oloaan tuhoavalla shoppailulla haalien jo entisestään täyteen kotiin lisää krääsää, tarviten jatkuvasti lisää kaikenlaista, joka ei kuitenkaan täytä sielussa ammottavaa aukkoa ja tyhjyyden tunnetta.

Vaikka tutkin ja opiskelen väkivaltaa niin intohimoni on väkivallattomuus. Se on tarve, joka ajaa minua valinnoissani. Se ohjasi veganismiin ja ympäristöasioiden äärelle. Se on elämäntapa ja arvo, jonka ilmentymää kaikki muu on. Ideologiani ei ole veganismi, minimalismi tai muovittomuus, ne ovat vain sälää oikean ytimen ympärillä.

Väitän, että emme tunne väkivaltaa riittävän hyvin osataksemme elää ilman sitä. Emme näe niitä pieniä hetkiä, jotka synnyttävät väkivaltaa ja miten väkivalta on vahvasti yhteydessä välinpitämättömyyteen. Olemme varsin sokeita sille kuinka kaikki kulminoituu siihen, että meidän on kovetettava itseämme selvitäksemme tässä vallankäytön maailmassa, jossa vain vahvat pärjäävät ja inhimilliset virheet, heikkoudet ja keskeneräisyys ovat jotain mitä voidaan käyttää sinua vastaan. Luonto, vedet ja maat, ympäristö kasveineen ja eläimineen jotain mitä voimme riistää ja hyödyntää loputtomasti tuhoavan kasvuharhamme tarpeisiin.   Tunnistan vallankäyttöä ja epäoikeudenmukaisuutta nykyään melko tarkasti ja tuntuu kuin herkkyyteni vain ajan ja tiedon myötä voimistuisi. Samaa prosessia läpikäy todella moni ihminen maailmassa. Se on siis kaikki täysin opeteltavissa olevaa.

Avatessamme silmiämme ihmisten, eläinten ja luonnon pahoinvoinnille emme enää voi palata takaisin entiseen ja teeskennellä ettemme nähneet matkalla mitään. Entiseen ei ole paluuta muuta kuin välinpitämättömyyden kautta, mutta harjoittaessamme välinpitämättömyyttä olemme väistämättä väkivaltaisia itseämme ja ympäristöämme kohtaan ja se aiheuttaa pahoinvointia. Tiedämme varsin hyvin mikä välinpitämättömyyden vastalääke on, mutta silti vastustamme sitä.

Joskus, tai silloin usein, kun huomaat, että asiat takkuilevat eivätkä mene eteenpäin haluamallasi tavalla on hyvä pysähtyä miettimään käytännön sijaan kaiken ydintä. Miksi teet asioita, mikä voima sinua ajaa eteenpäin? Mikä on sinun ydin ja miten voisit tutustua siihen paremmin?


- Aino

Uuden auton kemikaalit syynä elämäni krapulaan?

Kävin ajamassa Espoo- Tampere - Espoo mutkan taas kerran yhteen putkeen, mutta tällä kertaa puolisoni ihka uudella autolla, jossa on melkoisen vahva uuden auton tuoksu. Se aiheutti jo ajomatkalla pienoista päänsärkyä mutten kiinnittänyt siihen liiemmin huomiota. Kauheus alkoi seuraavana päivänä. 

Minulla ei ole migreeniä. Ei ole koskaan ollut, enkä kärsi sellaisesta, joten en voi täysin tietää minkälainen paha migreeni on, mutta luulen, että koin sellaisen, sillä luulin kuolevani päänsärkyyn. Krapulan minä valitettavasti tiedän, joten siihen vertaaminen onnistuu jo hieman vahvemmalla pohjalla ja väitän, että kävin lävitse elämäni pahimman krapulan ilman tippaakaan alkoholia. Mutta mikä on krapula ilman juominkeja? 

Paha se ainakin oli, oksentelua ja sellainen hedari, että luulin aivoverisuonen katkeavan. En millään ymmärtänyt mikä minua yhtäkkiä herätessäni vaivasi, mistä ihmeestä sain järkyttävän päänsäryn ja miksi aloin hetken perästä oksentelemaan. Mitään kunnon syytä ei tuntunut löytyvän kunnes vaihtoehdot rajautuivat ja jäljelle jäi uusi auto.

Mun autossa tuoksuu vain villasukka ja sateella navetta

Tietyllä tapaa tuntuu aivan järkeen käyvältä, että uudet tekstiilit ja varsinkin autojen valmistuksessa käytettävät liimat ja verhoilun palotorjunta ym kemikaalit höyrystyvät ja leijuvat tuoksuna autossa sen käyttöönoton jälkeen. Vaan kai niitä jotenkin säädellään eikä vaarallisia aineita ole lupaa käyttää? Toisaalta mietin, että joskohan ylireagoin ja kyseessä onkin jokin vatsaperäinen, mutta kun ei siihen oikein löytynyt mitään lisätodisteita. On siis lähdettävä penkomaan netin ihmeellistä maailmaa aiheesta. 

Mitä kaikkea autojen kemikaaleista löytyikään!

Lyhyen taustatutkimukseni perusteella merkittävimmäksi huolenaiheeksi nousi palonestoaineilla käsitellyt verhoilutekstiilit. BFR, brominated flame retardants, kemikaali hajoaa Deka-BDE yhdisteiksi, jotka hajoavat auringon valon vaikutuksesta monenlaisiin partikkeleihin ja näillä kaikilla on todettu merkittäviä terveysvaikutuksia. Yhdisteiden arvojen seuraamista suositellaan autoteollisuudessa ja toksisten päästöjen vähentämistä kaikin tavoin. Riippumattomissa tutkimuksissa näitä yhdisteitä kuitenkin löytyy aika ajoin uusista autoista yli sallittujen rajojen. Hajotessaan nämä yhdisteet muodostavat uusia komponentteja, joiden vaikutuksista terveyteen ei ole tutkittua tietoa, itseasiassa kaikkia muodostuneita tai mahdollisia yhdisteitä ei edes tunneta. Huh!

Näitä tekstiilien palonestoaineina käytettyjä ihmisen tekemiä yhdisteitä on löytynyt ruotsalaistutkimuksissa mm äidinmaidosta. Suomessa THL seuraa äidinmaidosta löytyviä yhdistejäämiä. Ihmisessä kemikaalien puoliintumisaika vaihtelee muutamasta viikosta pariin päivään, joten ne kiertelevät elimistössämme suhteellisen kauan. Sen verran kauan, että voivat vaikuttaa kehitteillä olevaan sikiöön ja sukusoluihin ja ovat myös munuais- ja maksatoksisia sekä syöpää aiheuttavia. Toinen huh, mutta jo hieman masentuneemmin.

Lukemani tekstit, tutkimukset ja artikkelit ovat melkoisen hankalaa termistöä eivätkä ne oikein ota selkeästi kantaa mihinkään. Varmaa on, että elinympäristössämme liikkuvia ihmisen tekaisemia yhdisteitä ja niiden muodostamia uusia yhdisteitä ei ole tutkittu riittävästi ja iso osa tätä tämän hetkistä kemikaalitutkimusta on mallinnoksia eli sellaista tieteellistä päättelyä kemiallisilla kaavoilla ei havainnointitutkimusta fysiologisista vaikutuksista elimistössä. Epätoivoinen äääh.

Mitenpä sitä osattaisiin tutkiakaan, kun kukaan ei kerro eteenpäin, että sai muuten elämänsä hedarit uudessa autossa tai epäilee sen johtuvan siitä. Kukaan ei oikein tiedä, että millaisia oireita pitäisi tarkkailla tai voiko epäilemästään oireilusta ilmoittaa jonnekin? Kuka tästä tiedosta olisi kiinnostunut ja nolaanko vain itseni, jos otan asian puheeksi? V***u!

Taustojen selvittely ja tonkiminen itsenäisesti on haastavaa ja vie aikaa. Itsekin olen tässä ihan kieli- ja aivot solmussa noiden kaikkien yhdisteiden kanssa. Tämä on taas tätä hiton kuluttajan vastuuta, jota meiltä penätään, että pitäisi kysyä ja vaatia tuotteiden valmistajilta vastauksia ja olla aktiivinen, mutta miten aktiiviseksi tässä itse kukin voi ryhtyä? Kun ei ymmärrä noista termeistä ja jutuista hölkäsen pöläystä niin mitä se hyövää pidemmän päälle kysellä valmistajalta yhtään mitään, ne on vastauksensa ja raporttinsa vääntäneet ammattilaisten toimesta, jottei heidän juttujaan tongittaisi ja saadaan keskustelut tyssäämään siihen, kun ei yks tavallinen tallero pysty kyseenalaistamaan. Tää on ihan järkyttävä suo!!!

Johtopäätöksiä

Olipa oireeni sitten peräisin autosta tai ei niin kyllä nämä löytämäni artikkelit ja kirjoitukset siihen viittaavat, että se voisi olla täysin mahdollista. Nähtäväksi jää toistuuko kauhea autokrapulani. Nyt jo pelottaa seuraava ajomatka. 

Ainakin se on varmaa, että tuuletamme uutta autoa hyvin tarkkaan ja varsinkin aurinkoisten päivien jälkeen, sillä lämmetessään autossa mahdollisesti olevat haitalliset kemikaalit reagoivat ja hajoavat entistä kiivaammin. Vielä voisi ottaa varman päälle ja yrittää välttää pitkiä matkoja uudella autolla seuraavan 6kk ajan sillä se vaikuttaisi lähteiden mukaan olevan aika jolloin villein pöliseminen tapahtuu. Eniten huolestuttaa kuitenkin puolisoni, hänelle tulee järjettömän paljon altistusta elämänsä aikana. Se ei tunnu reilulta.

Hyvin maalaisella tai arkisella järjellä päädyn tähän simppeliin lopputulemaan; ostan mieluummin käytettyä, sillä kaiken lukemani perusteella suurimmat pitoisuudet mitä tahansa irtoavaa kemikaalia, liittyy aina uusiin tavaroihin, kalusteisiin, kodinkoneisiin, autoihin ja tekstiileihin. Se periaatepäätös ei voi mennä missään kohdin pieleen noin ekologisesti ajateltuna. Kunhan ei osta kaikkea maistelevalle taaperolle kirpparilta lyijymaalilla siveltyjä 50-70 luvun leluja tai muovisia leluja ylipäänsä tai mikromuovia sisältäviä vaatteita tai... Ollankohan me ihan tuhoon tuomittuja jo?

- Aino

Kirjoitusta varten koluttuja lähteitä:

 

Presence and Photo-chemical Breakdown of BFRs in Vehicle

IS: Ympäristöjärjestö varoittaa uuden auton hajusta

THL: Bromatut palonestoaineet 

Kemikaalikimara: Uuden auton tuoksu ja kemikaalit

HS: Uuden auton tuoksu voi vaarantaa terveyden
SYKE: Kemikalisoitunut arki- videoita 
Flame Retardant Pollutants and Child Development- video
The truth about flame retardants- video 

Muovit, mikromuovit, vesistöt, kuormat, taakat ja ahdistus.

Suomen Ympäristökeskuksen, SYKE:n melko tuoreessa Mikromuovit riski ympäristölle- koosteessa käsiteltiin mikromuovin ongelmia kansallisella tasolla. Ymmärrän hyvin miksi monet ihmettelevät muovivastaisuuttani Suomessa, mutta malttakaas hetki.

Minulle on sanottu lukuisia kertoja, että "eihän se ole Suomessa mikään ongelma". "Emmehän me" osallistu merien saastuttamiseen samalla tavoin kuin moni muu ulkomaankaveri. Kuljetamme pantilliset juomapakkaukset kiertoon yli 90% tarkkuudella ja käytämme muovikassit ynnä -pussit uudelleen sekäjätteen tiivistämiseen. Niinpä.

Melko yleisessä tiedossa toivottavasti jo on, että on olemassa kassien ja pussien lisäksi mikromuovia ja tiedetään, että sitä löytyy lisättynä mm kosmetiikasta kuorivien ja pesevien rakeiden muodossa. Silti on paljon tietoaukkoja tässäkin aiheessa. 

Linkkaamassani SYKE:n raportissa listataan mikromuovin ensilähteiksi ihan muoviteollisuuden raaka-aineena käyttämät pelletit, joita pääsee sellaisenaan vesistöön ennen kuin niistä edes tehdään yhtikäs mitään. Sanokaa ny, eikö tässä ole muka jotain mätää! Sitten tulevat teollisuuden käyttämät muoviset hiontarakeet, 3D tulostuksen mikromuovi ja vielä nuo aiemmin mainitsemani kosmetiikan ja hygieniatuotteiden sisältämät mikromuovit. 

Ensisijaisten lähteiden lisäksi mikromuovia syntyy sekundaarisista lähteistä lähinnä isomman eli makromuovin hajoamisen kautta. Muita lähteitä ovat tekstiilit ja liikenteen mikromuovipäästöt. Mikromuovia (microplastic) on kaikki alle 5mm kokoinen muovihitu, -jäte ja -pala ja tämä hajoaa edelleen nanopartikkeleiksi (nanoplastic). Tämän kokoinen muovisilppu on vesistössä monella tapaa haitallinen eikä sitä voi jäljittää saati sieltä poistaa. 

Sisäistäminen vaatinee pientä purkamista mikro-osasiinsa

Kuten ajatukseni, myös muovi hajoaa, mutta ei maadu. Se vain pilkkoutuu pienempiin ja pienempiin osasiin, jää lillumaan maan pinnalle tai pölisee pitkin katuja ja huuhtoutuu sadevesien mukana suoraan merenlahteen Helsingin edustalla. Lainataan vielä SYKE lähdettä, jonka mukaan Mechelininkadun ympäristö Helsingissä on Suomen liikennöidyintä aluetta ja arviolta siellä syntyy rengaspölyä noin 4-7 tonnia vuodessa. Siinä on melko paljon mikromuovia vapaasti säiden armoilla kulkeutumaan ihan minne lystää.

Vedenpuhdistuslaitoksissa talteen saadaan noin 99% mikromuovista. Jätevesien sisältämä mikromuovimäärä on huikea ja koska siitä valtaosa saadaan talteen on se kaikki jätevesistä eristetyssä lietteessä, jota kertyy vuosittain 150 000 kuivatonnia.

"Suomen lainsäädäntö ei edes tunne mikromuovia, joten tällä hetkellä jätevedenpuhdistamoissa syntyvän lietteen jatkokäyttö on mahdollista ympäristöön kohdistuvasta mikromuovikuormituksesta huolimatta" SYKE Policy Brief 21.3.2017

Siinä hieman sitä ongelmaa minkä kanssa pitäisi painia. Eri lähteiden; teollisuuden, kotitalouksien, liikenteen ja maatalouden, mikromuovipäästöjä ei systemaattisesti mitata, niistä ei tiedetä juuri mitään. Tiedetään, että sellaista on, sitä on paljon ja, että sillä on vaikutuksia maaperään ja eliöihin. 

Kuluttajina ehkä ymmärrämme, että joo, auton renkaat kuluvat. Olemme kokeneet sen käytännössä; kiroten maksaneet uusista renkaista hinnan ja vanhoista sakon. Kosmetiikan mikromuovista on ollut Yle.fi artikkelissa ja joku linkkasi Fasebookkiin. Linkkasin eteenpäin, koska ympäristötietoinen olen. 

Niin ja sitten on tämä yks hörhö bloggari, joka on puhunut jostain muovittomuudesta, mutta tää nyt on näitä foliohattutyyppejä kuitenkin, että ei koske minua ja meenpä tunkemaan synteettiset urheilukuteeni pesukoneeseen, koska ei nyt meiltä ainakaan irtoa mitään tekstiilin mikromuovia mihinkään jäteveden lietteeseen.

Paitsi, että muovia sisältävä tekstiili päästää jopa TUHAT muovihiukkasta veteen yhden pesukerran aikana, kertoo King`s Collegen professori Frank Kelly, (enkä vain minä). Kemia lehden 6/2016 juttu löytyy tästä. Tästä syystä hätyyttelen myös ihanan aktiivista suomalaista urheilukansaa miettimään näitä asoita.

Ilmastoinfojen, artikkelien, luonnontilan raporttien ja tutkimusten lukeminen antaa lisämotivaatiota arjen ekologisemman pyörittämisen tueksi. Se potkaisee takaisin raiteilleen, kun sellaista tarvitsee, mutta samalla se myös luo pientä kalvavaa ahdistusta ja huonoa omaatuntoa. Sellaista vaikeasti määriteltävää ja kuvailtavaa tunnetta siitä, että ei tee tarpeeksi ja ahdistaa, miten vaikeaa kaikki aina välistä on! Vaikka kuinka haluaisi elää ylevien aatteidensa mukaisesti, sopusoinnussa luonnon kanssa, jälkiä jättämättä.

Helposti voisi ajatella, että ahdistus on yksilön ominaisuus ja ken siihen syyllistyy on vaan niin herkkä ja potee sitä maailmantuskaa, mutta kun asiaa vääntää hieman eri kantille tarkasteltavaksi voikin kysyä, että miksi tämän pitää olla näin vaikeaa?

Hei haloo!! Miksi tämä on näin vaikeaa? 

Ei ihme etteivät kaikki tee ekologisia valintoja, ole niistä tietoisia ja elä kestävämmin päivittäisessä arjessaan. Tämä viherjuttu ei ole sisäänrakennettu vallitsevaan yhteiskuntaan ja kulutukseen. Siitä kertoo jo edellä esittelemäni sitaatti Suomen lainsäädännöstä. 

Valinnan vapaus on tässä suhteessa harha, ei meillä ole valinnan mahdollisuuksia läheskään kaikilla asuinalueilla, ei kaikissa tuotteissa tai palveluissa. Valinnanvapaus tarkoittaisi sitä, että kuluttajana voisin saada ekologisen tuotteen yhtä subventoituun ja edulliseen hintaan kuin ei-eettisenkin. Valinnan vapauden eläessä tuotteet olisivat rinnakkain lähikauppani hyllyllä, palvelut saatavilla samanlaisella vaivannäöllä ja panostuksella. Nyt valinnan vapauttani toteutan vain ja ainoastaan siinä, että olen valinnut vaikeamman polun. Olen valinnut kuluttamisen kautta vaikuttamisen, pääni aukomisen ja kivikkoisen tien.

Ja olenko valinnut lopultakaan? Se ettei pysty ummistamaan silmiään ja elämään enää entiseen tyyliin ei ehkä ole lopulta valinta. Se on jotain mitä en enää henkilökohtaisesti pysty tekemään. En nyt, kun tiedän tai ainakin luulen tietäväni.

- Aino

Lisää aiheesta, Ympäristö.fi/Ympäristöntila 2017

Helsinki City Marathon, kestävämpänä kuin koskaan!

Siivoaminen ei varsinaisesti ole sitä minkä vuoksi hakeudun metsään, mutta huomaan tekeväni sitä reissuillani yhä useammin. Roskien näkeminen luonnossa on masentavaa. Viime elokuussa työmatkallani minua kohtasi epämieluisa yllätys, josta intouduin kirjoittamaan narisevan vuodatuksen. Löysin itseni noukkimasta roskia maratoonareiden roskattua maisemareittini.

Koska "syylliset" oli sillä kertaa superhelppo yhdistää jätettyyn jälkeen, päädyin avautumaan asiasta suoraan Helsinki City Marathonin järjestäjälle, Suomen Urheiluliittoon. Sieltä minulle vastattiin enemmän kuin asiallisesti. Olin vastauksesta pöllämystyneen onnellinen ja kirjoitin anteeksipyytelevän sepostuksen avautumiseni jatkoksi. Homma sai uuden mahdollisuuden ja samalla sain minä!

Sähköpostikirjeenvaihdon myötä Suomen Urheiluliiton juoksutapahtumien koordinaattori Lotta Hanski kysyi, että lähtisinks mää heidän matkalle mukaan, viemään Suomen suurimpia juoksutapahtumia kohti ekologisempaa suuntaa, kun mua näemmä nuo jutut kovasti kiinnostaa.

No minähän lähdin ja siitä sai alkunsa oma Kestävä juoksuni. Tänä juoksun nälkäisten, vihertävien tossujen vuonna 2017 sekä Helsinki City Run että Helsinki City Marathon on tarkoitus auditoida Ekokompassin standardien mukaisiksi ja hankkia tapahtumille sertifiointi. Pääsin kurkkimaan kuinka entistä parempia ja kestävämpiä juoksutapahtumia sorvataan!

Kestävä juoksu

Urheilutapahtumien ekologisuudessa luonnossa näkyvä roska on ongelma, mutta siivoaminen ei suinkaan ole ainoa tapahtumajärjeställe mahdollinen vihertoimenpide. Paljon muutakin tehdään, niin tapahtuman viestinnässä, yhteistyötahojen valinnassa sekä tapahtumassa myytävien ja esilläolevien tuotteiden vaatimusten kanssa. Tapahtumakansaa ja talkooväkeä voi valistaa ja sivistää. Aina on mahdollisuus tehdä asioita hieman ekologisemmasta vinkkelistä ja tämän vinkkelin tulisi olla mukana kaikessa toimessa ja toiminnassa tänä päivänä.

Ekokompassi sertifiointi on kattava ympäristöjärjestelmä, joka luotaa toiminnan ekologisia sudenkuoppia pohjautuen kansainvälisiin ympäristöjohtamisen standardeihin ja pohjoismaisiin ympäristöjärjestelmiin. Ekokompassi ohjelman myötä toimijataho, yritys tai tapahtuma sitoutuu kestävään kehitykseen.

On ollut huikeaa avartaa näkemystäni kestävyydestä ja ekologisuudesta tapahtumajärjestämisen saralla. Erityisen ylpeä olen niistä tavoitteista joissa Suomen Urheiluliiton juoksutapahtumat menevät vielä vaadittua pidemmälle, kuten pyrkivät lajittelemaan kaikki jätteensä vaikka ei tarvitsisikaan ihan niin tarkkaan <3

Olen kiitollinen päästessäni oppimaan ja kokemaan sitä miten toiminnan sisään rakennetaan ekologista ajattelua ja kuinka se tuo toimintaan myös uutta potkua.

Ekologisuus on sitä ettei tuhota, roskata tai jätetä negatiivisia vaikutuksia ympäristöön, luontoon tai ihmisiin. Olemme sitä mitä syömme, juomme ja hengitämme. Osasien summaa, me kaikki.

Vihreät arvot ja urheilu sopivat hienosti yhteen tukien toinen toistaan paremman ja terveemmän ympäristön muodossa. Olemme osa ympäristöä, osa luontoa. Tarvitsemme samoja elementtejä kuin luonto ympärillämme; puhdasta vettä, raitista ilmaa ja auringon säteitä otsonikerroksen suodattamana. Mielemme voi hyvin puhtaassa, vehreässä luonnonympäristössä ja kehomme tarvitsee liikuttamista toimiakseen hyvin.

Toimintakulttuurin muutos haussa

Tiedämme miten meidän tulisi syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti. Samoin tiedämme monta muutakin asiaa, joita meidän tulisi tehdä, mutta jotka toistuvasti jäävät tekemättä niin kauan kunnes niistä tulee osa sisäistä automaatiota. Aivan kuten rakennamme hammaspesurutiineja ja pukeutumisrutiineja tulisi meissä olla sisäänrakennettuna myös ympäristöstä huoltapitäviä rutiineja.

Seuratessani eräänkin kerran lapseni jalkapalloturnausta huomasin, että sisäinen automaatio tai -rutiini puuttui. Roskiksen täytyttyä ensin yksi heitti roskan maahan, jonka jälkeen muut seurasivat perässä lopulta sotkien myyntikojun viereiset alueet. "No kun tuokin, niin minäkin" Homma olisi luultavasti ollut vältettävissä ihan vain sillä, että joku olisi muistuttanut, tyhmyyteen osallistumisen sijaan, oikeista toimintatavoista. Toiveena tietysti olisi, että kaavaa tarpeeksi pitkään toistettaessa jää huono toimintatapa vaihtoehtojen listalta lopullisesti pois.

Jo melko kattavaksi empiriaksi muodostuneesta ihmiskokeestani pääteltynä, homma ei toimi toisinpäin. Ei tahdo löytyä sitä "kun minäkin, niin tuokin" moodia.  Saan aivan yksin kerätä aamuisin ja iltapäivisin roskia lasteni koulumatkalta. Vaikka moni toimintaani vierestä töllistelee ja ihmettelee, ei kanssani siihen yhdy läheskään aina edes omat lapseni. Kaupunkiympäristössä vihreän osuus on sen verran kortilla, että sitä soisi suojeltavan kynsin hampain. Maassa pötköttelevän roskan noukkimiskynnys on korkea, kaikesta tiedostamisesta huolimatta.

Kollektiivisesti voisimme pistää pientä painetta asialle, mutta jotakuinkin laiskana tapauksena mielestäni helpointa olisi olla synnyttämättä jätettä ollenkaan. Seuraavaksi parhaana vaihtoehtona olisi tipauttaa roska, tienpientareen sijasta, sille varattuun astiaan, pussiin tai teleporttina toimivaan taskuun. Sieltähän roskat lähes maagisesti kulkeutuvat asiaankuuluvaan paikkaan ennen pesukonetta.

Henkilökohtaisesti olen edelleen ensimmäisen vaihtoehdon kannalla ja pääsisin vähimmällä, kun roskaa ei koskaan edes syntyisi.

ja ettei totuus unohtuisi

Juoksemaan en ole lupautunut sillä en tule Nike Pegasuksieni kanssa toimeen 7km pidemmillä hölkillä ja muutoinkin tekosyyt, idealismi sekä urputtaminen ovat enemmän heiniäni. Eivätkä tossut myyvästä nimestään huolimatta löydä sisäisiä siipiäni, mutta voin seurata juoksijoita Antilla. Ilkeissä päiväunissani vahdin haukkana ettei yksikään muovilipare päädy luontoon, kiusaten juoksijoita paheksuvilla ilmeilläni ja Anttia runksutellen ;P

Ympäristöasiat voivat olla kivoja, hauskoja, hyödyllisiä ja rentouttavia. Huolehtimalla ympäristöstämme voimme itsekin paremmin. Voimme purkaa stressiä luonnossa liikkuen, aiheuttamatta luonnolle stressiä. Aikuisina, tiedostavina esimerkkeinä, toimimme myös kasvukumppaneina luonnon ehdoilla, liittäen itsemme osaksi suurempaa kokonaisuutta.

"Meistä kukaan ei ole täällä yksin" on kenties maailman lohduttavin totuus. Sen tähden, mieti millaisen jäljen jätät.


- Aino

Helsinki City Run juostaan 13.5.2017 ja Helsinki City Marathon 12.8.2017

Kuinka juoksusi voisi olla entistä kestävämpi

Muutama äkäseen mietitty vinkki juoksun ystävälle:

• Kestävä ja pestävä juomapullo tai vaikka silikonikuksa lenkille mukaan. Kertakäyttöiset muovipullot ovat maailmanlaajuinen ympäristökatastrofi.

• Omat shampoot ja saippuat mukaan mieluiten paloina, ilman pakkauksia. Majapaikan pikkuputelit kannattaa jättää rauhaan eikä lisätä niiden kysyntää. Kosmetiikassa ekologiset vaihtoehdot kuormittavat ympäristöä vähemmän.

• Kangaslaastarit ja teipit sekä siteet maatuvat. Muoviset vaihtoehdot eivät maadu eivätkä ole haavan, hiertymän tai rakon paramisen kannalta hyviä vaihtoehtoja vaikka paketissa kuinka lukisi "hengittävä". Vihreämpänä vaihtoehtona esim Sorbact.

• Kasvipohjaisia lisäravinteita urheilevalle. Joitain löytyy myös bulkkina eli omaan astiaan ostettavana vaihtoehtona. Kasvipohjaisella ruokavaliolla on paljon hyviä terveysvaikutuksia ja pienempi kuorma ympäristölle. Tutustu vaikka Kasviproteiini.fi sivustolla aiheeseen.

• Urheiluvaatteet ja muut tarvittavat releet kannattaa pyrkiä käyttämään loppuun asti. Korjata sekä huoltaa hyvin. Opetella poistamaan hajut ekologisilla vaihtoehdoilla, esim. etikalla, soodalla tai Epsom- suolalla. Kikkoja ja konsteja on vaikka millä mitalla. Tarjolla on myös kierrätyskuidusta valmistettuja urehiluvaatteita. Ihan alkuun voi myös rehellisesti miettiä, että kuinka monet vermeet aidosti tarvitsee? Olisiko mahdollista hankkia kierrätettyjä vaihtoehtoja? Usein hankitaan varusteita, jotka osoittautuvat omaan käyttöön puutteellisiksi. Yhden kerran lenkillä kokeilussa käynyt paita, trikoot tai liivit eivät ole pilalla, ei muuta kuin kiertoon vain. Kierrätä loppuunkulunut tekstiili oikein HSY:n ohjeilla.

• Mainos- ja ilmaiskrääsästä kieltäytyminen. Oikeasti! Onhan ne hirmuisen houkuttelevia ja yleensä on kivaa, kun saa jotain ilmaiseksi. Kannattaa silti harkita tarkkaan ja useimmiten kieltäytyä. Mainospulloja, -pusseja, -paitoja, -pantoja, -kampoja, -kyniä, -avainnauhoja, -lippiksiä jne ilmankin tulee toimeen vallan mainiosti eivätkä ne ole esineinä välttämättä arvoisiasi.

• Selaa aiheesta, lue ja innostu. Osallistu keskusteluun ja toiminnan kehittämiseen, ota puheeksi, jaa linkkejä ja vinkkejä. Suomen Liikunta ja Urheilu on laatinut kattavan ohjeistuksen Urheiluseuran ympäristöopin perusteista. (SLU:n slogan, Kokonaisten ihmisten Suomi, myhäilytti mukavasti 😄)

Haastepäivitystä maalis-huhtikuulta

Asetin tälle kuluvalle vuodelle 2017 haasteen, joka menee suunnilleen näin:"Tänä vuonna en hanki itselleni mitään". Koko homman alkua voi ihmetellä täällä näin ja jatkoa piisaa täällä näin.

Ainoat farkkuni ovat edelleen ehjät. Harmi etteivät ole merkiltään Levikset. Pyörittelin nimittäin mielessäni ankean huumorini höyryisiä "Levikset repee" otsikkoa, mutta sitä päivää ei koskaan tule. Vaatteista ei jaksa nyt enempää höpistä joten käydäänpä läpi haasteeseeni kuuluvia kinkkisempiä juttuja.

Pyrkimykseni on siis tulla toimeen vuoden verran sillä mitä meillä jo on. No, meillä on edelleen melko paljon kaikenlaista. Hammasharjoja oli joitain kappaleita varastossa. Samoin kätköistä löytyi vähälle käytölle jäänyt sähköhammasharja, johon oli hankittu megapakkaus vaihtopäitä. Tämän vuoden osalta kuluttelen niitä loppuun. Muoviset vaihtopäät aiheuttavat joka kerta omantunnon soinausta ja bambuharjaa on ikävä.

Harjoista päästään toiseen olennaiseen kulutushyödykkeeseen nimittäin hammastahnaan. Olenkin laittanut hammastahnani reseptin julkisesti arvosteltavaksi tänne näin. Nyt on kuitenkin tilanne jossa piparminttuöljy sekä kookosöljy on loppu. Tehtailemani hammastahnaerä on tällä hetkellä vain kookosöljyä ja soodaa ja seuraavaksi kai mennään pelkällä soodalla. Kookosöljyä tahtoisin jossain vaiheessa hankkia hammastahnaa varten, mutta miten perustelen hankinnan haasteeni puitteissa sillä minä en, emmekä me, enää käytä kookosöljyä ruuanlaitossa sillä siihen ei ehkä sittenkään ole niin painavia perusteita. Öljy kuin öljy.  Rasva kuin rasva. Ei niitä rasvoja sillain tarvita, että pitäisi tölkistä suuhunsa kauhoa.

Lapsille laitan joskus salaa lurauksen MCT-öljyä sillä sitä on vielä kaapissa pullollinen ja siitä saa kaloreita, kun ei tuppaa ravitseva, täysipainoisesti koottu, äidin rakkaudella väkertämä sapuska aina maittaa. Itse kulutan rakkauttani riittämiin hyvällä ruokahalulla enkä koe kaipaavani mitään lisukkeita purkeista D2- ja B12- vitamiineja lukuunottamatta. Ruokaa en laske haasteeseeni kuuluvaksi sillä se olisi jo hieman liikaa. Voisin toki ruokkia itseäni puutarhan puolella vuohenputken ja muutaman muun maasta puskevan villiyrtin avuin.

Ihon hoitoon käytän vuorostaan oliiviöljyä ja se on ollut tässä kohden pintakuivalle iholleni tehokkaampi ja kelpaa pienissä määrin ruuanlaittoonkin. Palasaippua toimii eikä shampoota ole juurikaan tarvinnut. Shampoota löytyy palamallisena, jos jostain syystä tarvitsisin. Deodorattikin minulla on. Ainakin sen kaltainen.

Minulla oli kaksi kristallideodoranttipuikkoa. Toisen hankin vuosia sitten Hämeen Keskiaikamarkkinoilta ja toisen Nizzasta. Molemmat kokivat kovan kohtalon iskeytyessään kylpyhuoneiden lattioihin.

Keräilin sirut ja säilyttelin niitä purkissa miettien, että mitä ihmettä niille teen. Lopulta keksin pistää mieheni tyhjentämään Urtekramin rollonpulloon murskattua kristallisirua ja vettä sekä jokusen laventeliöljytipan. Siinä se minun "deodorantti". Toimii silloin tällöin tai useimmiten ;)

Näiden lisäksi on vielä joukko meikkejä, joita en juurikaan käytä, joten eiköhän ne vuoden ajaksi riitä. Laitan päivittäin kulmakarvat kuosiin ja käyttelen kaakaojauhetta poskilla. Muu ehostus on karsiutunut enkä omista esim ripsiväriä, kun en sitä oireilevien silmieni vuoksi pystyisi käyttämään.

Ei ole tullut ostamisen tai hankkimisen tarvetta. Ei mitään aitoa tarvetta ainakaan. Jotain semmoista mietin, että miten haasteeni taipuu, jos tarvitsen jonkin lääkkeen tai sellaista, mutta totesin, että ei sentään kukaan odota minun ryhtyvän täysin idiootiksi ja viiden lapsen äitinä riskeeraavan terveyteni vain jonkun mielenoikun vuoksi. Tarvittavat lääkkeet hankkisin itselleni ja kasvisruokailijalle suositellut vitamiinilisät (D ja B12) otan kiltisti ilman sen kummempia kokeiluja.

Monet pikkuhärpäkkeet kuten hammasvälirassaimet, vanupuikot, hammastikut, huulirasvat, purkat ja pastillit, saniteettipyyhkeet, nenäliinat ja laastarit on kyseenalaistettu jo aikoja sitten ja todettu, ettei sellaista pientä sälää tosissaan tarvitse, mutta niihin on helppo jäädä koukkuun. Sellainen arsenaali kaikkea pientä tarpeellista, kertakäyttöistä, kulki laukkuni pohjalla "hätävarakitissä" vuosia.

Toisaalta, jos tarvitsisin laastaria niin sen voisin korvata vaikka eksoottisella piharatamolla. Mieheni suureksi huvitukseksi tämäkin on kokeiltu. Kerran Porvoossa ei ollut rakkojen päälle häthätään muuta kuin niitä ratamon lehtiä ja kivaltahan ne näytti pursuillessaan balleriinojen kantapäistä. Siltikin matkaa Tingelstiina Vappusen sykähdyttäviin ruohotöppösiin :D

- Aino

Kaksi todellisuutta

 Kuvittele kaksi vaihtoehtoista tilannetta

A) Olen raskaasti velkaantunut ja tuloton surkimus. Ilman pitkäaikaista työpaikkaa jään tyhjän päälle, jos korttitaloni nyt romahtaa. Ammatissani olen keskinkertainen, jatko-opinnotkin vielä roikkuvat. Lapseni eivät voi hyvin, mutta taloushuolet vievät energiani. Elämä on raskasta kituutusta eteenpäin. Olen tuomittu epäonnistumaan, ikuinen häviäjä ja elämän päähän potkima omituisuus. Kukaan ei näe sitä mitä oikeasti olen. Avun pyytäminen on mahdotonta.

B) Olen asettanut itselleni haasteen tälle vuodelle ja sen avulla käärin hihani ja tartun toimeen. Historiani vuoksi tilanteeni on haastava, mutta olen saanut paljon aikaan ja valmis selättämään loputkin hankaluudet elämässäni. Hallitsen menojani, lyhennän velkojani joka kuukausi. Minun on helpompi pyytää apua tai maksuaikaa sillä en ole tehnyt yhtään turhaa ostosta joihin menneen rahan olisin voinut käyttää lyhennyksiin. Keskityn lapsiini ja raivaan aikaa arkeeni jättämällä kulutukseen liittyvät ratkaisut pois mielestäni vuoden ajaksi.

Kirjoitan itsestäni ja molemmat vaihtoehdot ovat periaatteessa totta tai ehkä totuus on jossain puolivälissä, ken sen tietää. Kumpikin tilanne kertoo minusta tällä hetkellä, mutta sitten taas toisaalta ei. Toisena päivänä A tuntuu olevan se totuus, toisena päivänä B.

Kuinka tämänlaiset vaihtoehtoiset faktat ovat mahdollisia? Asia on kiehtonut minua vuosia ja minusta tuntuu, että olen löytänyt siihen vastauksen.

"Tunnet vain oman ajattelusi"

Jos mietin vaihtoehtoa A tulen surulliseksi ja voimattomaksi. Vaihtoehdossa B tunnen olevani tilanteeni tasalla. Minulla on täysi vapaus valita aivan kumpi tahansa ajatuskimppu. Mieleni voi vaikka kehittää kolmannen tai neljännenkin ajatusryppään näiden rinnalle. Meillä kaikilla on sellainen valinnanvapaus.

Pohdi sitä Ainoa, sitä äitiä, joka musertuisi velkojensa alle ja murehtisi päivät pitkät itkien omaa kohtaloaan. Miltä se näyttäisi lapsen silmin katsottuna? Miten se vaikuttaisi puolisooni ja läheisiini ympärilläni? Minkälainen negatiivisuuden ja surkeuden kehä siitä syntyisikään.  Siihen minulla ei ole varaa, on jätettävä alaspäin vetävät ajatukset omaan arvoonsa ja tartuttava niihin, jotka saavat oloni hyväksi.

Tai muutettava fyysistä ympäristöäni siten, että ajatusten taso nousee.

Arjen huumoria? :D

Tämä on mielestäni yksi isoimmista oivalluksista jonka voin lapsilleni opettaa. Se miten pankkitilini velkasaldo vähenee on fakta. Se miten jaksan päivittäin, missä mielentilassa olen ja kuinka paljon olen läsnä lapsilleni henkisesti on fakta.

Voin lipua ajatusteni tuottamiin tunnetiloihin surkuttelemaan itseäni ja masentua tai voin tehdä asialle jotain ja pysyä kiinni tässä hetkessä. Valitsen jälkimmäisen.

Oivallus ei ole omani tai oivallus itseasiassa on omani, mutta moni muukin on tehnyt samanlaisen oivalluksen.

"You only ever experience the world through your thoughts". 

Lainaukset ovat alkujaan peräsin Sydney Banksilta ja tähän liittyvä ymmärrys tai voisiko sanoa, että vaihtoehto, selittää mieltä, mielen toimintaa, ajattelua ja tunteita kulkee nimellä Kolme Prinsiippiä. Varmasti muunlaisiakin malleja löytyy. Jokaisen täytynee etsiä itselleen sellainen mikä resonoi oman sisimmän kanssa.

Silti ydin on sama, ajatukset vievät meitä tunteiden avulla välillä kuin pässiä narussa, siksi ajatuksille ei pitäisi antaa kovin kummoista valtaa. Ajatukset ovat vain ajatuksia kukaan ei tiedä mistä ajatus tulee tai mikä on seuraava ajatuksesi.

Oivallukseni ei tullut pyöräillessä, mutta ainakin viimeistään pyöräilyn avulla olen saanut oivallukseni palautettua aina mieleeni.

Tälle vuodelle asettamani haaste toimii kuluvan vuoden ajan mieleenpalauttajana ja auttaa minua pitämään suuntiman kohdillaan. Ei siis tälläkään kertaa mitään tekemistä tavaroiden kanssa, sori ;D

- Aino

pitkästä aikaa jokin resonoi ja huh miten resonoi! 

Parlor Hawk - Scars sekä Silhouette biisit levyltä Parlor Hawk 

kiitos, kiitos, kiitos 

"Miten se saa tarpeeksi proteiinia?"

Esikoisen koululuokassa jaetaan viikoittain kertomuksia siitä mitä luokkalaisten elämässä on tapahtunut koulumaailman ulkopuolella. Esikoinen jakoi luokalleen jokin aika sitten uutisen, että "Ainosta on tullut vegaani" Jännää oli, että hänestä asia oli kertomisen arvoinen, mutta vielä jännempää oli viidesluokkalaisten reaktiot.

Sieltäkin tuli sitä samaa mitä muualtakin eli "Mistä se saa tarpeeksi proteiinia?". Melkoisen hurja juttu on tämä proteiinimyytin iskostuminen ihan jo lapsiinkin. Eikä siinä mitään, itsekin elin ihan siinä samassa totuudessa, vaan niin me ihmiset olemme eläneet monessa muussakin varsin kummallisessa totuudessa; maapallo on litteä ja aurinko kiertää maata, lapset kasvaa vahvemmiksi, kun niitä kurittaa fyysisesti, tupakka ja DDT on vaarattomia, demokratia on pelkkä mielenhäiriö, sairaudet johtuvat myrkyllisistä huuruista ja hulluinpana ikinä, että ihminen saa kasvisruokavaliosta proteiinivajauksen!

Miten se onkaan niin vaikeaa uskoa ettei proteiinin saanti ole mikään ongelma. Ei ole olemassa tautia nimeltä proteiinivajaus. Sen sijaan länsimaisella ruokavaliolla saa helposti ylimäärän proteiinia. Itseasiassa aikoinaan nefrologian eli munuaistautien ja dialyysin parissa työskennelleenä tunnistan enemmänkin tapauksia joissa liiallinen proteiini on paskonut munuaiset. Koskaan elämässäni en ole hoitanut muutoin tervettä, mutta proteiinivajauksesta kärsivää ihmistä. Nälkiintyneitä kylläkin, mutta niissä tapauksissa on ollut moni muukin asia pielessä.

Tämä on semmoinen aihealue missä on helppo mennä vikaan ja kaikenlaiset markkinaimmeiset hanakasti tyrkyttävät vain enemmän ja enemmän proteiinia sillä sitä myymällä tienaa rahaa! Mutta kohtuus kaikessa. Proteiini on elimistölle liian isoina annoksina haitallista monen mekanismin kautta.

Mitä proteiini on?

Yritän pilkkoa asiaa yksinkertaiseen muotoon sulatettavaksi sen pohjalta mitä olen tähän mennessä aiheesta oppinut. Ensinnäkin tarkastellaanpa ensin, että mikä se proteiini on? Sehän on pitkä aminohappoketju. Aminohappoja esiintyy 20 erilaista ja näistä aminohappojen muodostamista ketjuista kaikki kehomme proteiinit muodostuvat. Tämä sama 20 aminohapon sääntö pätee koko tuntemaamme eliömaailmaan. Osan näistä aminohapoista kehomme osaa valmistaa ihan itse (11kpl) ja osaa näistä (9kpl) ei kroppamme valmista.

Kehon täytyy käyttää kaikki saamansa proteiini tai suoriutua siitä eroon. Kun saamme jotain liikaa niin se on elimistöllemme vain myrkky. Proteiinia ei voi varastoida eikä sitä voi polttaa energiana. Tästä syntyy yksi proteiiniin liittyvä ongelma.

Voi olla totta, että voimaharjoittelua tekevä tarvitsee hieman enemmän proteiinia elikkäs aminohappoja lihaksen korjaamiseen. Melkoisesti yksinkertaistettuna voimaharjoittelu aiheuttaa hajoamista lihaksessa ja siinä yhteydessä vapautuu kasvuhormoneja. Aiheutuneet vauriot korjataan aminohappojen avulla kasvuhormonien vaikuttaessa proteiinketjuja uudelleen kasaten ja näin lihaskudosta syntyy lisää. Ilman kunnon rääkkiä on kuitenkin ihan turha nauttia ylimääräistä proteiinia. Se on vain keholle taakka, joka tarvitsee hajottaa ja erittää ulos. 

Se minkä verran tarvitaan proteiinia suoritteen jälkeen on monesti myös aivan yliampuvan liiallista. Liika on liikaa. Sen sijaan, että treenillä väsytetyt lihakset saisivat treenin jälkeen kaipaamansa vähäiset aminohapot lihaksen kasvuun saakin keho itselleen liiallisesta proteiinipaukusta sulateltavaa johon energia sitten meneekin. Lihakset eivät hyödy järjettömästä proteiiniloadauksesta treenin jälkeen, päinvastoin.

Semmoistakin olen pohtinut, ihan omassa päässäni, että kun on todistetusti selvää, että suoritteen jälkeen tarvitaan sekä hiilihydraattia, että proteiinia, että saadaan se proteiini hajoitettua aminohapoiksi ja kuljetettua lihaksille niin mitäs kaikkea muuta siinä tarvitaan? Jotenkin järkeen kävisi, että vitamiineja, hivenaineita, antioksidantteja ym myös kelpaisi soluille, kun korjaustyötä tehdään. Joidenkin tutkimusten mukaan vitamiinilisät eivät toimi vaan lisäävät syöpäriskiä. Tähän ajatellaan olevan selitys siinä ettei elimistö osaa hyödyntää pillerimuotoista lisäravinnetiivistettä, että siitä vain puuttuu jotain.

Näyttäisi vahvasti siltä, että kehomme osaa hyödyntää voimaharjoittelun aikaansaaman kudostuhon vapauttamia aminohappoja ja kierrättää! Eikö ole uskomaton juttu. Tämä saa minut ajattelemaan, että ehkä olisi parempi nauttia jotain oikeaa ruokaa. Siten, että on sekä hiilareita (energinen hanslankari) että protskuja (tiiliä), mutta myös niitä vitamiineja ja hivenaineta (laastia tiilien väliin) ja vielä päälle kuitua (rakennussiivoja pyyhkimään roiskeet menessään), että keho saisi kaikki tarvitsemansa varmasti käyttöön luonnollisella tavalla.  Aivan niin kuin meidän kropan on ehkä tarkoituskin tehdä.

Muutama muu mekanismi, joiden kautta liiallinen proteiini on meille haitaksi.

1) Proteiinin ylimäärä on jätettä, josta pitää suoriutua eroon. Putsimisesta huolehtii maksa ja munuaiset. Typpi on yksi niistä syistä minkä vuoksi et halua saada liikaa proteiinia. Proteiinien hajoaminen tuottaa typpeä. Typpi menee läpi maksan sekä munuaisten. Typestä muodostuu ensin ammoniakkia ja maksa tekee siitä myöhemmin ureaa. Urea kiertää verenkierrossa ja verenkierron kautta päätyy munuaisiin ja lopulta virtsaan, siksi virtsaa kutsutaan ureaksi. Enemmän proteiinia on enemmän ureaa ja enemmän työtä munuaisille sekä maksalle. 

2) Ylimääräinen proteiini vaikuttaa myös syöpäsoluihin muutamalla eri mekanismilla. Proteiini saa syöpäsolut kasvamaan. IGF-1ja IGF-2, insuline like growth factor, kasvuhormoneja löytyy eniten maitotuotteista. Maidon eniten sisältämää proteiinia kutsutaan kaseiiniksi, casein, tunnetaan myös nimellä vaneriliima. Se on melkoista kasvuhormonia, jolla on tarkoitus saada lehmän vasikka kasvamaan monisatakiloiseksi märehtijäksi ja nopeasti. Samalla IGF-1 inhibitoi solujen luonnollista kuolemaa eli apoptoosia. Siitä johtuen syöpäsolut eivät kuole vaan pääsevät kasvamaan. Proteiinin tarkoitus kun on lisätä kasvua.

3) Proteiini voi myös aiheuttaa tulehdusta eli inflammaatiota elimistössä. Inflammaatiota tarvitaan kehon paranemisprosesseissa, mutta liika proteiini sotkee tämän luonnollisen mekanismin. Proteiini on muodostunut aminohappoketjusta, jonka on tarkoitus sulaa osiksi eli yksittäisiksi aminohapoiksi, mutta osa proteiiniketjusta ei aina hajoa osasiinsa. Proteiiniketjujen pätkät voivat ärsyttää elimistöä ja aiheuttavat allergisia reaktioita koska elimistö ei näitä tunnista vaan puolustautuu niitä vastaan.  Tästä syystä proteiinilisät vaikuttaisivat olevan turhia ja haitallisia vaikka olisivatkin kasveista

Kuitenkin kasvien proteiini on huomattavasti eläinproteiinia yksinkertaisempaa. Kasveissa on myös itsessään entsyymejä, jotka auttavat kasviravinnon hajoamisessa. Ongelma näyttäisi olevan monimutkainen eläinproteiini, joka ei pilkkoudu ruuansulatuskanavassa kunnolla vaan aiheuttaa edellä kuvattua tulehdusta eli inflammaatiota elimistössä.

Erityisen hanakasti tulehdus iskee verisuonien seiniin eli epiteelisoluihin. Vaurioittunut epiteelisolukko muuttuu "tahmeaksi" ja siihen tarttuu kaikenlaista moskaa mitä kutsutaan plakiksi. Plakki on sama kuin tukos. Tukoksen irrotessa verisuonen seinästä se voi ajautua verenkierron mukana sydämeen, aivoihin tai keuhkoihin tai ihan mihin tahansa vaikka penikseen. Kulkeutuessaan aivoihin ja tukkiessaan pienen verisuonen puhutaan aivoinfarktista, sydämessä sydäninfarktista ja keuhkoissa keuhkoemboliasta. Kaikki ovat samaa. Peniksessä plakkia kutsutaan erektiohäiriöksi.

Kasveissa on proteiinia yllin kyllin

Totuus on, että kaikissa kasveissa on proteiinia. Siksi niille pitää antaa typpeä lannoitteeksi, koska ne muodostavat proteiinia. Noin 30% jokaisesta kasvista on proteiinia. Kaikissa kasveissa on kaikkia 20 tarvittavaa aminohappoa erilaisina komboina. Ei itseasiassa edes tarvita eri kasvisten yhdistelyä. Ihan satokauden mukaisista kasviksista saa sen mitä tarvitsee.

Kasviksia kuitenkin kannattaa syödä laajalti muista syistä, kuten vitamiinien, hivenaineiden, kuidun, antioksidanttien sekä makuelämysten vuoksi. Hedelmissä on hieman vähemmän proteiinia, mutta enemmän vitamiineja ja kuitua, viljoissa on runsaasti proteiinia ja kaikissa vihanneksissa löytyy loistavasti. Ei tarvita erillistä proteiinin lähdettä, kuten ei tarvita erillistä hapen lähdettäkään sillä happea on ilmakehässä kaikkialla luin jonkun jossain sanoneen. Kävi jotenkin järkeen.

Sitten niille ihanille mussukoille, jotka väittävät, että ihminen on aina syönyt pääasiassa lihaa. Mietitäänpä hetki. Ei taidettu näyttää 2miljoonaa vuotta sitten ihan samalta. Näytettiin melkolailla apinoilta. Oli enemmän semmonen apinamainen kroppa ja purukalusto, suolistossakin joitain eroja. Sen verran eroja, että jos kovasti kaihoaa sinne luolamiesaikoihin niin silloin melkolailla tartut lähimpään oksaan ja jyrsit siitä kaarnaa sekä lehtiä hengenpitimiksi. Bon Appetit!

Taustojen kaivaminen kannattaa. Tutkimusten läpikäyminen on omanlaistaan hommaa ja vaatii harjoitusta, että saa niistä irti olennaisen ja arvioitua erilaisten tutkimusten luotettavuutta. Taatusti matkalla sekoaa suunta moneen kertaan, mutta silti tämä on kiva harrastus.

Loputon tutkimusten koluaminen ei kuitenkaan vedä vertoja keskustelulle, jossa eri lähteitä arvioidaan ja vertaillaan. Siksi heitän tällälailla näin, rops, tämänhetkisen ymmärtämykseni vapaasti keskustelun armoille 😌

- Aino