Kuinka luon enemmän hyvää?

Kokonainen on vietellyt täällä pitkän aikaa hiljaiseloa, muut kirjoitushommani eivät. Saan onnekseni pitää yllä taitojani Nollahukan kautta. Ajattelin hetken mielijohteesta laitella tänne pienet terveiset sillä Kokonaista käy edelleen lukemassa hämmästyttävän iso joukko ihmisiä. Toivottavasti vanhoista teksteistä on iloa edelleen vaikka monelta osin ajatukseni ovatkin kypsyneet mukavalla tavalla entistä pidemmälle.

Minulta on kyselty paljon kuulumisia. Moni on miettinyt, että mitä Ostolakkovuoteni 2017 jälkeen on tapahtunut ja olenko ostellut sen jälkeen miten paljon ja, että onko jokin muutos jäänyt pysyväksi. Näistä jutuista olen kertonut paljon haastatteluissa ja puhumiskeikoilla, mutta kirjoittaen en ole kuluvaa vuotta juurikaan reflektoinut.

 

Ostolakko muutti kulutuskäyttäytymistäni pysyvästi

Vuoden mittainen kokeiluni todellakin muutti asioita. Muotoilisin kokemustani siten, että ostaminen, ostamatta jättäminen, tavaroiden haluaminen tai tavarahankintojen suunnittelu eivät pyöri enää mielessäni juuri koskaan. Tunnistan toki hankintatarpeita, mutta ne eivät siirry toteutuksen asteelle tai tarvitsemisen asteelle. 

Olen päivittänyt jonkin verran vaatekaappiani pyrkiessäni entistä parempaan käytännöllisyyteen. Olen myös laajentanut vaatekaappini sisältöä mahdollistaakseni minulle rakkaiden harrastusteni toteuttamista. Käytännön tasolla tämä on tarkoittanut käytettyjen kumisaappaiden sekä sateen pitävän takin ostamista mukavampien metsäreissujen toivossa. Olen lisännyt joidenkin vaatekappaleiden määrää penkomalla läheisteni varastoja ottaen käyttööni vaatteita ja tavaroita, jotka ovat lojuneet käyttämättömänä. Täysin puhki kuluneiden ja korjauskelvottomien tilalle on täytynyt haalia minulle uutta, eli käytettyä vaatetta jossa on vielä käyttöikää jäljellä. 

Uustuotannon ostamisen sijaan etsin käytettyjä vaihtoehtoja ja olen valmis odottamaan, että löydän käyttötarpeisiini sopivan vaatekappaleen tai esineen. Ainoan poikkeuksen muodostavat alkuvuodesta hankkimani farkut, jotka ostin itselleni uutena. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut siinäkin kohden malttaa vielä hetken ja suosia käytettyä. Housuostos toimikoon tämän valitsemani linjauksen vahvistajana ja farkkuni kuin muinaisjäänteenä entisestä kulutustyylistäni.

Kulutuskäyttäytymisestä laajempaan ymmärrykseen

 

Asioilla on ihana tendenssi mennä eteenpäin ja kehittyä. No ainakin muuttua, jollei nyt suoranaisesti kehittyä. Itselleni tärkeää on pyrkiä ymmärtämään ihmisiä ja ilmiöitä mahdollisimman laajasti ja sukeltaa kaikkeen pintaa syvemmälle. Alun perin kulutuskäyttäytymisestä lähtenyt maailmanmenon ihmettely on syventynyt laajemmaksi yhteisöjen ja yksilöiden toiminnan pohtimiseksi.

Koen vahvasti, että ihmiselämän tarkoitus on kasvu. Olen täällä pallolla, tässä elämässä ja tässä kehossa, toteuttamassa tarkoitustani kasvaa ihmisenä ja siksi väistämätön suunta on mennä eteenpäin laajentaen näkemystäni. Oman henkilökohtaisen käyttäytymiseni ja ympäristöni tarkkailun kautta olen päässyt jyvälle aikaamme kuvaavan kulutusyhteiskunnan rakenteista, mutta huomioni eivät vielä ratkaise koko ylikuluttamisen ongelmaa.

Käsityksen laajetessa tuntuu, että alkuperäinen kysymyksenikin muuttuu. En enää pohdi miten voisin vaikuttaa kollektiiviseen kulutuskäyttäytymisen muutokseen. Sen sijaan ydinkysymykseni kuuluu

"Kuinka luon enemmän hyvää?"

Tämä on intuitiivinen kiteytykseni, jolla yritän kuvailla sitä miten henkilökohtainen kasvuni ohjaa minua edelleen ihmisten voinnin parantamiseen ja pahan olon sekä riittämättömyyden tunteen lievittämiseen. Tämä tietysti käy hykerryttävän hauskalla tavalla yhteen aiemman ammatinvalintani  (kätilö) kanssa. Pelkän ostolakon kautta näihin pohdintoihin en toki ole päätynyt. Lakko on ollut monen muun käytännön teon ohella opettavainen harjoite tällä matkalla, jolle olen asettautunut tai minut on asetettu.

Näitä samoja polkuja sitä risteillään siis edelleen, mutta oppimani perusteella muotoilisin nykyään mieluummin "Kokonainen Elämä Minussa" kuin Edessä.

- Aino

Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä - Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018. Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella. 

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Aino Kämäräinen ja Otso Sillanaukee, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä- ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi. 

 

 

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta? 

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä. Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. 

Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Otso kirjoitti aiheesta kattavammin kirjassaan Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta , Adlibriksestä ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin Otso haastatteli minua kirjaansa varten. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin. 

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat koko ajan hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista? 

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja toisenlaisiin tulevaisuuden ajatusmalleihin perustuen kuin tämänhetkinen kilpaileva kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa yhden ratkaisuvaihtoehdon sille, kuinka laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuudentekijän matkansa vaikka heti.

- Otso & Aino

Nollahukka Instagram päivittyy tästä lähtien myös Ainon näpeistä

Uusiin kuvioihin astutaan homma kerrallaan ja tällä viikolla tein debyyttini Nollahukka instassa kertomalla suloisen ihanasta Lunetten kuukupistani. Mikäs sen roisimpi aloitus. Tyylilleni uskollisena tilkitsen muutaman aukon Nollahukan viestinnässä ja yhdessä Nollahukkamies Otso Sillanaukeen kanssa jatkamme entistä paremman sisällön tuottamista unohtamatta vastuullisuutta missään kohdin.

Vastuullisuusasiat kaipaavat rinnalleen vastuullista viestintää, joka on enemmän informatiivista kuin myyvää vaikka toki yhteiskunnallisesti merkittäviä ekologisia innovaatioita soisi kaupattavan ennemmin kuin tuotteen vastuuttomampaa kilpailijaa. Tälläkin Lunetten kuukupilla vähennetään huima määrä siteistä ja tamponeista syntyvää kertakäyttöjätettä. HSY:n lajitteluohjeen mukaan kaikki kuukautissuojat ovat sekajätettä vaikka olisivat kuinka biohajoavia, seka- tai energiajätteeseen siis eikä missään nimessä huuhdota pöntöstä alas.

Kohdeyleisömme on laajaa ja moninaista, tarvitaan siis monenlaista asiantuntemusta ja kokemusta vastaamaan nollahukkaan liittyviin kysymyksiin sekä viemään tätä suomalaista yhteiskuntaamme kohti kiertotaloudellista mallia. Tiimimme Nollahukan parissa laajentunee jatkossa vielä entisestään, sillä yksin pääsee etenemään hyvän matkaa, mutta yhteisöllisyydellä porskuttaa pidemälle!

Jollet vielä seuraa Nollahukkaa Instassa niin @nollahukka! Kannattaa myös ottaa kaikki ilo irti Instagramista ja laittaa seurantaan sivun lisäksi ainakin tagit #nollahukka sekä #nollahukkakirja.

- Aino

Nollahukka Espoon Saunalahden Vihreä lippu- koulussa

Perjantaita ei voisi aktiivisemmin aloitta kuin lasten kanssa ympäristöasioista keskustellen. Nollahukka tiimimme, eli allekirjoittanut ynnä Otso Sillanaukee, käväisi Espoon Saunalahden koululla kuuntelemassa koulun Ympäristöraadin mietteitä kestävästä kehityksestä. Ihailimme oppilaiden johdolla Saunalahden koulun tekoja ja hankkeita ympäristömme hyväksi. 

Paikalla myös HS Lasten Uutiset haastattelemassa ympäristöraadin jäseniä sekä taltioimassa meille suunnattuja kiperiä kysymyksiä. Juttu näkyy ensi viikolla torstaina lehdessä ja somessa sekä telkkarissa Nelosella sunnuntaina 29.4 klo 8.50. 

Saunalahden koulu on yksi Vihreä lippu- kouluista Suomessa. Espoosta vihreän lipun tankoonsa nostavia kouluja ja päiväkoteja löytyy useita ja kansallisesti ohjelmaan osallistuu lähes 300 koulua, oppilaitosta, päiväkotia sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijaa. Ohjelma on kansainvälinen ja osa Eco-Schools- ohjelmaa. Täällä Suomessa kotimaisesta Vihreä lippu- ohjelmasta sekä sertifikaatista vastaa FEE Suomi (Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry). Toiminta näkyy osallistujien lisäksi laajasti myös lasten ja nuorten kodeissa sekä ympäristössä.

"Oppilaat ja aikuiset ymmärtävät, että tavoitteisiin päästään pienillä arkipäivän teoilla"

Vihreä lippu- toiminnan sanoma on juurikin sitä samaa mitä Nollahukka pyrkii viestimään. Täysi jätteettömyys on hieno ajatus ja päämäärä, mutta yhdessä yössä sinne harva pääsee eikä infrasruktuuri ole sellaiseen valmis. On askellettava portaita vaikka se olisi kuinka turhauttavaa ja osa askelmistakin vähän niin ja näin hyväksyttävissä.

Jokaisen oppimatka on arvokas ja kaikki teot lasketaan, kuten niin usein jaksan paasata. Elämän täytyy olla myös mielekästä ja tuntua hyvältä eikä siitä ole pidemmän päälle hyötyä jos liian tiukka fanatismi ajaa kiinnostuneita loitommalle.

Koulun oppilaat pohtivat meitä haastatelleessan ihan näitä samoja juttuja, kuin mitä aikuiset seuraajat minulta ja Otsolta kyselevät; Onko se vaikeaa? Mistä joutuu luopumaan? Eikö lapsilla ole kurjaa, kun elätte noin? :D

Tiukan asialliset kysymykset asettavat pieniä paineita viestinnän onnistumiselle, sillä toimintaamme ajaa vilpitön halu jakaa omaa kokemustamme siitä, miten elämästä on tullut minimalismin, nollahukan, veganismin ja muun pöhinän kautta äärettömän paljon merkityksellisempää ja täydempää. Olen onnekas, kun saan jakaa, puhua, elää  ja hengittää omaa kutsumuksellista asiaani.

Valtavaa onnekkuuttani lisää se, että samanlaisia tiedostavia huipputyyppejä kerääntyy ympärillemme jatkuvasti lisää.  Muodostamme upean joukon ihmisiä, joiden kesken syntyy mahtavia ideoita, tempauksia ja keskusteluita. Innostuneisuus on myös ihanaa tartuntamateriaalia, joka antaa antajalleen yhä uudestaan iloa ja hyvää mieltä. 

Sanomattakin selvää, että lasten kanssa tämä kaikki vain tuplaantuu, kun turhia rooleja, rajoitteita ja mielikuvituksen häkkejä ei ole. Energia keskusteluissa on rehellisen kiinnostuksen tasolla, joka menetetään heti, jos yrittää esittää jotain muuta kuin on. Kaiken kruunaa se ylpeys mitä lapset tuntevat omista aikaansaannoksistaan. Se on superhuippua! 

Meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä saavutuksistamme ja tietyllä tapaa roskattomuuden, Zero Wasten tai Nollahukan piirissä ollaankin. Jaetaan onnistumisia, iloja ja oivalluksia ja iloitaan muiden mukana heidän vastaavistaan. Siksi tämä kaikki muuttaa maailmaa vaikka tiukan rationaalisesti laskettuna jonkin toimenpiteen hyöty olisikin vain vähäinen. Me ollaan muuttamassa systeemiä sisältä päin ja ihan ensimmäisenä on asenteiden muututtava.

Saunalahden koululla jatketaan ympäristöteoin tänäkin viikonloppuna. Parhaillaan käynnissä olevan tempauksen voimin. Koulun ovet ovat avoinna kaikille ja sieltä saa käydä ostamassa kuvissakin vilahdelleita taimia sekä vaihtamassa leluja, kirjoja ja pelejä uusiin. Myöhemmin keväällä koululaiset menevät joukolla putsaamaan Itämeren rantaa. Koulun viherhuoneesta ihastelimmekin juuri tuota ikkunasta näkyvää merimaisemaa. Tässä se on aivan meitä espoolaisia lähellä. 

Tärkeä suojeltava. Tärkeää aktiivisuutta.

- Aino

Yhdessä tekemällä kohti Nollahukkaa

Viime aikoina on tullut pureuduttua oikein urakalla Nollahukkaan. Olen pohtinut Zero Waste aatetta monesta näkökulmasta ja joiltain osin en ole zerottamiseen aivan täysin tyytyväinen. Isoin ongelma on varmasti se, että alkuun täysin roskaton elämäntyyli tuntuu hyvin ehdottomalta ja vaikeasti tavoitettavalta. Ehdottomuuden tuntu ajaa ihmisiä tiehensä ja siihen meillä ei ole varaa. Pelkkä roskan välttäminen ei myöskään ole ratkaisu kaikkiin eko-ongelmiimme ja muutoinkin joustamattomuus suuntaa ajattelua usein sellaisille urille, jotka kokonaisuudessaan, kaikilta kanteilta tarkasteltuna, eivät olekaan aivan niin ekologisia kuin kuvittelemme. 

Näistä syistä siinä kävi sitten niin, että Nollahukka vei mennessään. Olen uutta intoa ja tarmoa täynnä vaikka Kokonaisen päivittelyyn ei olekaan ollut energiaa entiseen tapaansa. Kiertotaloudellisemman lähestymisen kautta vapaana lilluroiva Nollahukka- ajattelu sopii yhdistämään kaikkea sitä mitä Zero Waste jättää mallissaan ulkopuolelle. Mielestäni tarvitsemme suomalaiseen yhteiskuntaan passelimman käsitteistön ja meidän kulttuuristamme ponnistavan mallin eloomme täällä pohjoisella pallon puoliskolla, jossa ei ole bulkkikauppoja ja farmers marketteja joka kadun kulmassa. Meillä on omat haasteemme. Meillä on myös omanlainen infrastruktuurimme, yhteiskuntamme sekä historiamme.

Koska mikään ideologia tai malli ei ole yhden koon ratkaisu, eikä sellainen kuuluisikaan olla, niin laajennetaan perspektiiviä. Annetaan väljyyttä ja keksitään jotain ihan omaa, mutta ei ylhäisessä yksinäisyydessämme vaan tehdään tästä yhteisöllinen juttu. Tämä tarve yhteisöllisyyteen ja avoimeen jakamiseen sai minun ja Otso Sillanaukeen tiet kohtaamaan. Tässä me olemme, valmiina jatkamaan yhdessä siitä mihin kumpainenkin omalla tahollaan on päässyt.

Olemme niin täynnä Nollahukkaa, että hetkeen entisten blogien päivittelylle ei valitettavasti jää aikaa siinä määrin kuin te lukijat varmasti haluaisitte, mutta uskokaa pois tästä tulee jotain ihan mieletöntä!

- Aino

Kokonaisen matokompostori

Sain PK- seudun Kierrätyskeskukselta kutsun Vantaalle Porttipuiston uuden myymälän avajaisiin. Siellä tuli tutustuttua hulppeaan liikkeeseen, Kierrätyskeskuksen toimintaan ja maisteltua ravintola Loopin hävikkiruokaa. Ostoksiakin olisi voinut tehdä, mutta minulle kävikin niin, että jumitin matolaatikon ääreen kyselemään ummet ja lammet matokompostorin toiminnasta.

Ajatus omista lieroista kiehtoi niin paljon, että päätin kysäistä, voisiko sitä Kokonainenkin saada vähän näitä ihanuuksia kotiinsa. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun sovimme treffit Suomenojan liikkeeseen, jossa Ympäristökoulu Polun ympäristökasvattaja Elena kertoili minulle matojen ihmeellisestä maailmasta ja pakkasi mukaani oman lieropopulaation.

Tunnollisena matofarmarina olin ennakkoon huolissani vähän kaikenlaisesta; hedelmien torjunta-ainejäämistä ja sanomalehtipaperin painomusteesta aina matojen mahdolliseen stressaantumiseen. Turhaan epäilin kasvattajan taitojani. Hyvissä sielun ja ruumiin voimissa ovat nämä matosemme, joille Kierrätyskeskuksessa vierailevat lapsukaiset olivat keksineet jännittäviä nimiä kuten Mörkö, Syöppö, Miisa Törnroos, Helmeri ja Mymainman. Täysin varma en ole, että kenet saimme omaan kompostiimme. Nimesimme itse ainakin muutaman Pertin.

Innostuneisuutta ei voi peitellä. Totaalinen ihastuminen ja pieni ahneuden kiilto silmissä laskeskelin, kuinka kauan täytyy odotella, että saan suuren populaation, jonka tuottamasta mullasta kasvini saavat nauttia monessa muodossa.

Tunkioliero tuottaa ravinteikasta multaa

Tunkioliero eli eisenia fetida, on vähän kuin tavallinen kastemato, mutta ohuempi ja tummempi. Suurin ero on kuitenkin siinä, että liero kestää kotoisia lämpötiloja, kun taas kastemato menehtyisi sisätiloissa. Liero on koko kompostorin tärkein hajottajaelio, jonka ruoansulatuksessa kasviperäinen biojäte aloittaa matkansa mullaksi. Lopun homman hoitelee kompostin muut pieneliöt.

Tämmöisen kiertokulun kautta tuloksena syntyy mustaa multaa, joka on ladattu ravinteilla. Saatua murumaista tavaraa on syytä hieman laimennella kasveille, sillä se on niin tujun ravinteikasta. Vaan kasvit imevät ravinteita kasvuunsa ja uutta lannoitusta tarvitaan aina. Kompostorimullasta voi myös valuttaa vettä läpi, jolloin mullan lisäksi saa ravintoliuosta kasvatuksille loroteltavaksi.

Lierot ovat melko simppeleitä tapauksia. Multa pidetään kosteana ja matoja ruokitaan noin kerran viikossa. Saamani madot ovat 20 vuotta vanhaa matokantaa. Pöntön saadessani tuntui kuin olisin saanut perinteikkään leipäjuuren, yhtä hieno fiilis :)

Tarjottua ruokaa on syytä pieniä, silloin madot saavat ahmittua sitä nopeammin. Näillä söpöliineillä, kun ei ole hampaita niin pehmeä ravinto on parasta. Hyvä ruokinta takaa paljon matoja ja kiertokulku on nopeaa. Tehokkaasti puksuttava komposti ei tuota hajuja eikä ruuan palat ehdi homehtua tai mädäntyä. Koska taloutemme on vegaaninen ovat matommekin vegaaneja ja se sopii kompostitoiminnalle kaikkein parhaiten. Eläinperäinen ruokajäte alkaa haista ja kerätä kasvustoa kasviperäistä nopeammin.

Ylen sivuilta löytyy juttu ja videota sankoon perustettavasta kompostorista. Aivan niin  tarkaksi ei tarvitse heittäytyä, että tekisi matosankkoon välipohjaa ja valutusreikiä. Se riittää ettei kastele multaa liikaa jottei madot huku. Niiden tarvitsee saada happea.

Kastelin omiani vähän reilulla kädellä, joten peittelin kompostorimultaa revityillä vessapaperihylsyillä. Ne imevät mukavasti liikoja vesiä. Myös turvetta voi lisätä kuivattamaan. Itse kaadoin myös yhden epäonnistuneen istutukseni mullat sankoon. Näin kuivahtaneet ja ravinteensa antaneet mullat pääsevät takaisin kiertoon ja kosteusongelmat tasoittuvat.

Populaationi on vielä melko pieni, mutta madot siirtyvät isompaan astiaan, kunhan saan haalittua jostain hieman munakennoja tai muuta pehmeää kartonkia katteiksi. Kasvien kuivat lehdetkin kävisivät vaan niitä ei tällä hetkellä oikein ole saatavilla.

Lisää hoito-ohjeita löytyy osoitteesta www.kierratyskeskus.fi/matokompostori  Oikein mielellään saa kysellä lisää. Päivittelen matojeni elämää tänne Kokonaiseen sekä Instagramiin. Sinne on kiva laittaa videoita tyypeistä :)


- Aino

 Jutut kompostimadoista tehdään sisältöyhteistyönä PK-seudun Kierrätyskeskuksen kanssa.

Vuosi ostamatta mitään. Kokonainen Rahamania vlogipodin haastateltavana

Jokin aika sitten piipahdin Nina Nordlundin ja Tellu Uotilan Rahamania kanavalla haastattelussa. Kerroin vuoden ostolakostani ja ajatuksistani liittyen kuluttamiseen. Ostolakkoilu ei ollut alkuun ihan helppoa, mutta lopulta siihen jäi koukkuun. Nykyäänkään en oikein saa ostetuksi mitään Vaan eipä se kummemmin haittaa. Velattomuus on sen verran mukava juttu, että se pitää kiinni valitsemallani tiellä.

Mainittakoon vielä, että vuoden osto- tai oikeastaan hankintalakkoni koski henkilökohtaisia tavaroita. Palveluita käytin jonkin verran. Tarkoitus oli tulla toimeen sillä mitä minulla jo oli.


- Aino

Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino

Nyt menossa #muovitonmaaliskuu - muovin vähentäminen on meidän jokaisen juttu!

Muoviton maaliskuu pärähti käyntiin mm europarlamentaarikko Heidi Hautalan, Sulapac Oy:n toimitusjohtajan Suvi Haimin ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen voimin. Tarkoitus on herätellä muovin määrään arjessa, vältellä muovia ja jakaa vinkkejä, kuinka muovin vähentäminen onnistuu kuluttajalta. Toki moni yrityskin on hienosti lähtenyt mukaan muovittomaan maaliskuuhun.

Parantumattomana haasteihmisenä Kokonainen otti tietysti osaa tempaukseen. Jo muutaman päivän aikana on haaste kerännyt miellyttävän paljon huomiota. Enemmän kuin kansainvälinen Plastic Free July kesällä, johon tuli viimeksi osallistuttua ostolakkoni ohella. Mutta nyt onkin ihan toisen näköiset kelit ja antimet kaupoissa.

Tässä kun on nyt tarkoitus jakaa niitä vinkkejä niin aloitetaan aivan perusteista. Suurin osa muovista tulee ruokapakkauksista, siksi kokkailujaan joutuu muuttamaan päästäkseen täysin muovittomuuteen tai Zero Waste idean mukaan, täyteen roskattomuuteen.

Oma muovittomuuteni ja roskattomuuteni sai aivan uudenlaista puhtia, kun vaihdoin ruokavalioni täysin kasviperäiseen. Minusta tuli siis vegaani ja se on ollut parhaita päätöksiäni. Liha- ja maitotuotteiden käyttöä vähentämällä synnytät vähemmän roskaa. Näin se vain on. Tekemällä perus raaka-aineista helppoja aterioita säästää luontoa. Aikaa se kyllä vie hieman enemmän tai ainakin vaatii suunnittelua, mutta tässä on hienona plussana painon hallinta. Tietysti omalle kotitaloudelle muovitonta on myös syödä vaikka noutopizzaa päivittäin pahvilootasta, mutta ei pidä unohtaa, että ravintolaan ainekset tulevat, mitenkä muutoinkaan kuin muoviin pakattuna.

 Arkiset ateriat

Arjen ateriani koostuvat yleisimmin sesongin kasviksista. Juurekset ovat tähän vuoden aikaan pääosassa. Porkkanaa, perunaa, punajuurta ja lanttua löytyy pakkaamattomana. Nämä sujahtavat ompelemiini hevi-pusseihin. Puna- ja valkokaali ei pakkausta tarvitse, hintalappu vain kylkeen. 

Kaalista saa monenlaista. Itse pidän erityisesti marinoidusta punakaalista. Valmistaminen on helppoa, kerralla voi tehdä ison satsin, josta saa väriä ja makua vähän joka ruokaan. Ohjekin on vilahtanut joskus täällä Kokonaisessa, voit kurkata sen tästä.

Eihän se mitenkään kaunis keko ole lautasella. Värikäs ja maistuva kuitenkin ja hirmuisen helppo valmistaa. Marinoidun punakaalin lisäksi, hieman riisiä edelliseltä päivältä, keitettyä punajuurta, venäläistä hapankaalia lasitölkistä, seesaminsiemeniä, ravintohiivahiutaletta ja loraus soijakastiketta. Näitä nyt sattui kaapista löytymään.

Pahvipakkauksissa saa monenlaista hyvää ihan tavallisistakin kaupoista, jos paikkakunnallasi ei ole irtomyyntiin erikoistunutta myymälää. Riisi ja ekologisemmat ystävämme ohra, suomalainen quinoa, couscous ja tattari ovat hyvä pohja annokselle. Linssit ja erilaiset pavut tuovat proteiinilisää ja ruokaisuutta.

Pastaa löytyy myös jokseenkin muovittomana, mutta melkein kaikissa paketeissa on jätetty pieni muovi-ikkuna tai paperinen pussi tahi kääre on pinnoitettu muovilla. Olen joutunut myös pettymään, kun luulin löytäneeni lähes muovittomassa pahvipakkauksessa pastaa, mutta sisällä olikin vielä muovipussi. Gluteenittomissa tuotteissa tämän voin ymmärtää, sillä pienikin määrä muuta viljaa voi olla keliaakikolle paha juttu. Kannattaa olla tarkkana pakkausten kanssa, jakaa kokemuksia ja pyytää kauppiaalta ottamaan valikoimiin niitä muovittomia vaihtoehtoja, kun on merkki selvillä.

Monta ruokaa tulilla

Perunaa meillä syödään melko paljon. Lapset pitävät siitä. Helpoin tapa mun mielestä on ostaa rosamundaa, pestä ja tunkea semmoisenaan uuniin. Samalla valmistuu uunissa monta muutakin juttua, kuten vaikkapa sellainen pastakastikkeen pohja johon tulee kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, punasipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen, valkosipulia ja mausteita. Siitä voi sit muussailla soseeksi tai täyttää sillä leipiä tai syödä semmoisenaan. Varioida voi loputtomiin sen mukaan mitä kulloinkin löytyy irtona.

Muutkin juurekset paistuvat uunissa perunoiden kyljessä. Punajuuret voi tehdä samoin kuin perunat ja kuoria vasta lautasella. Kukkakaali menee ihanasti pellillä, tosin nyt sitä ei oikein pakkaamattomana tahdo saada. Ajatuksena tässä on kuitenkin se, että ei se ole niin vaikeaa, kun muuttaa hieman sitä perusajatustaan, että miten ruokaa valmistaa. Minulla on usein monen päivän ateriat niin sanotusti tulilla ja valmistelen kaikenlaisia omia "eineksiä" kaappiin. Kuorin porkkanoita vesikippoon, pilkon ja paloittelen vihanneksia, liotan papuja, teen marinadi sotkujani ja yhdistelen niistä sitten mielivaltaisesti soveltaen. Luova ruuanlaittotyyli ei ole kaikkien juttu, olen sen huomannut, mutta luulen, että sitä voi opetella sillä oma taitoni on karttunut vuosien mittaan kokeilemalla

Olen kirjoittanut joitain ruokaan liittyviä tekstejä. Näiden seassa on reseptien lisäksi vinkkejä ruuan säilytykseen ilman muovia. Tästä selailemaan arkistojen aarteita :) Arjessa tulee kokeiltua niin monelaista, ettei sitä aina muistakaan mitä on tullut väsättyä, huomattua kaupoilla tai miten on jonkun jutun ratkaissut. Siksi vastaan mielelläni kysymyksiin!

- Aino

Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Onko nyt niin, että meillä ei synny jätettä ollenkaan?

Laitetaas vähän tilannekatsausta siitä, että miten meillä noin niin kuin oikeasti menee kodin puolella tämän jätteettömyyden eli Zero Waste- jutun kanssa.  Tämmöistä ajoittaista kartoitusta on ihan hyvä tehdä ettei totuus unohtuisi ja mikäs sen parempaa tässä kahvilakon tuomassa tärinässä ja päänsäryssä. 

Heti kärkeen siis tunnustan, että paremminkin voisi olla ja ettei meillä, siis minun, kahden tyttäreni sekä vierailevan poikani taloudessa, olla täysin roskattomia edelleenkään. Minusta tuntuu, että jossain kohdin oltiin jo vähän pidemmälläkin Zero Waste mallissa, kun oli enemmän resursseja hyödyntää irtotuotteita. Oli siis ihan rehellisesti enemmän rahaa käyttää ruokaostoksiin ja mahdollisuuksia hyödyntää irotuotteita myyviä kauppoja. Kyllä meiltä silti roskaa on aina syntynyt. Olen pienen lapsitalouteni kanssa vasta matkalla täydelliseen jätteettömyyteen, mutta me ollaan saatu tällä porukalla ihan hyviä tuloksia aikaan. 

Niitä tuloksia sitten

Muutimme tähän nykyiseen kotiimme lokakuussa ja nyt on helmikuu elikkäs se tekee sellaiset viisi kuukautta. Tämän noin 5kk aikana olen käynyt roskakatoksessamme alle kymmenen kertaa. Lähinnä tyhjentämässä biojäteastiaa ruskean ummehtuneeseen biojätteen keräyspönttöön. Muutaman kerran olen heivannut omaan laariinsa keräyspaperia ja jokusen kerran kartonkia. Joitain yksittäisiä juttuja on mennyt sekaroskiksen puolelle. Semmoisia kuten puhkitallotut kengät. 

Lisäksi olen vienyt muovia kolmasti ja säilyketölkillisen metallijätettä sille varattuun astiaan. Elektroniikkajätteeseen jouduin viemään yhden päättömän barbin, jossa oli jostain kumman syystä koneisto, paristo ja hermoja kuluttava ääni. Paristot toimitin paristojen keräykseen. Vanhoja lääkkeitä toimitin apteekkiin. Nämä jälkimmäiset tapahtuivat marraskuisen Minimalismipelin innoittamana. 

Roskakaapissamme on etummaisena biojättelle yksi kokonainen roska-astia ja sen takana saman kokoinen varattuna muoville. Sivussa on laatikko paperille ja kartongille. Sieltä otamme uudelleen käyttöön tavaraa niin paljon kuin mahdollista. Käytämme paperia ja pahvia askarteluun, muistilappuina, minun kirjoitushommissa ja muussa ajanvietteessä. Metalli kerätään metallitölkkiin. Kaapeissa on hylly palautuspulloille, niitä olisikin muutama kauppaan vietäväksi, sekä lasitölkeille, joita ehkä voisi jo vähän karsia, mutta eivät ne vie tilaa miltään, joten olkoot.

Meiltä siis syntyy kierrätysjätettä ja sekajätettäkin tavaroiden irtisanoessa itsensä. Kutsun tätä kaikkea ulospäin virtaavaa materiaalia roskaksi, myös sitä biojätettä, koska tällä hetkellä en voi sitä omassa puutarhassani hyödyntää. Kompostointia on kyllä ikävä ja pystyisin myös sen osalta parempaankin, tiedän sen. Voisin olla tarkempi, aktiivisempi ja niuhompi, mutten jaksa olla lapsilleni paasaava ihan joka päivä enkä itselleni aivan niin vaativa. En juuri nyt. 

Mistä se paha saa alkunsa?

Mutta mitä meidän kiertoon menevä jäte sitten on ja mistä sitä syntyy? No lapsista tietysti! Voisin melko helposti syyttää lapsia taloutemme jätteistä sillä itsekurini on paljon parempi kuin ipanoiden, mutta totuus on, että minunkin kurini loppuu siinä kohden, kun pitäisi päivittäin leipoa leipää tai keksiä leivän päälle Keijun korviketta. Ketsupilla saa äidin ruuat maistumaan kaikki ihan samalta ja välillä joku pinaattilettupaketti pelastaa arjen. 

Kuvassa on toinen pakkausjätteen lähde, 50% alesta ostettuja, päiväysherkkiä, vegaanisia valmistuotteita, jotka päätyivät hätävaraksi pakkaseen. Ostan koska haluan päästä kokeilemaan noita kaikenlaisia uutuustuotteita minäkin, ja välillä, tai ainakin tällä kohdin jo pidemmän aikaa, olen kokenut hienoista kokkausinnon puutetta. Ei ole sellaista paloa ja tarmoa siihen. 

Lapset syövät niin valikoidusti etten jaksa pahoittaa mieltäni tai anella edes maistamaan. Lisäksi tiettyjen kodinkoneiden ja välineiden puute on myös kaventanut repertuaaria. Tämä on tämmöistä normaalia soljumista ja aaltoilua vuoden mittaan. Tiedän, että into palaa taas viimeistään, kun pihoilta ja pientareilta alkaa löytymään jotain poimittavaa.

Siinäpä sitä meidän muoviroskan alkulähdettä.. kasvirasvapakkauksia, öljypulloa, ketsuppipulloa, joitain leipäpusseja, jotka tosin uudelleen käytetään, juustopakkausta, jogurtti- ja kasvimaitopurkkia sen sellaista. Metallia tulee lähinnä kookosmaidon mukana, siis 2 kpl tässä 5kk aikana, sekä soijajugurtti- ja Keijupakettien välikansista. 

Roskasta oikeastaan kaikki on ollut kierrätettävää. Joitain kinkkisiä askarteluita ja sekahommeleita olen laittanut sekajätteeseen energiajaokkeeksi sillä ei ole kierrätysmuotoa esim lasten puhki kulutetuille kengille ja Core-Tex rukkasille. Sieltä ne menevät täällä Espoossa Vantaan Energian jätevoimalaan poltettavaksi ja näin saadaan haisevista tamineista sitten kaukolämpöä ja sähköä.

Lasten viettäessä viikon talvilomaansa tänä vuonna toisaalla aion petrata, tai petraan ihan luonnostaankin roskan suhteen. Osana tätä ryhtiliikettä on kahvin juonnista luopuminen, sillä se ihanuus iKaffe- pakkauksineen tuottaa henkilökohtaisesti eniten jätettä ja ilmastovaikutusta. Enkä nyt viittaa mihinkään metaaniongelmaan. Siitä tuli mieleen, että vessapaperista en lupaa luopua, mutta mielelläni ostaisin paperiin käärittyä merkkiä isoissa satseissa vaan eipä ole semmoista vielä tullut Suomessa vastaan.

Olis niin paljon hienompaa kirjoittaa siitä, että mistä kaikesta meillä EI enää synny jätettä. Tai hei, mitä jos sinä pistäisit kommentteihin, että mitä kaikkea olet saanut jätettyä matkasta! Millaisia muutoksia, kestotuotteita, parempia vaihtoehtoja ja karsintaa olet harjoittanut? Siitä olisi mahtaavaa kuulla :)

- Aino

Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen!

Kärsivällisyys palkitaan! Ja nyt on todellakin kärvistelyni ohitse. Ette tiedäkään miten pettynyt olin jonkin aikaa, kun erääseen Kokonaisen tekstiin piilottamaani, tai no se missään piilossa ollut, siinä suoraan luettavissa, pieni ekologisen elämän hankkimiseen ostamalla isketty piikki jäi silloisilta lukijoiltani huomaamatta. Lopulta unohdin koko asian, mutta nyt tuli se päivä, kun pääsen iskemään eetteriin kauan valmistelemani kirjoituksen. 

Otetaanpa ensin linkki kirjoitukseeni, jota saamani kommentti koskee. Ihkutan netistä tilaamani teräksisen juomapullon saapumista kätösiini. Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo. Teksti on tuotantoketjultaan ekologisen ja muutoinkin eettisen yrityksen hehkuttamista sekä hankintani perustelemista pullon käytännöllisyydellä ynnä muovittomuuden tuomaa innostusta. 

Kootut selitykset

Tuotos on kirjoitettu 12. huhtikuuta 2016. Siitä on jo hieman aikaa ja täytyy myöntää, että silloin briljantilta tuntuva idea pikku piruilusta ei ehkä enää olekaan niin hehkeä. Säälittävä lähinnä, mutta tämmöisiä me ihmiset olemme ja siksi vaikka häpeän puna hieman polttelee poskilla, pistän pienen ihmisen huonon huumorin tuotoksen julkiseksi :D

Nyt siihen kommenttiin. Ensin olin vähän suutahtanut, kun nimettömänä tullaan kritisoimaan, mutta olen kiitollinen anonyymille kommentista, sillä nimettömiä heittoja on hienoa käyttää näin palautteen vastaanottajana hyväksi. Nimellistä palautetta en julkisesti riepottelisi, mutta nimettömänä kommentoiva vähän niinkuin luopuu kasvottomana inhimillisen kohteliaisuuden vastavuoroisuudesta. 

Anonyymi kommentti on kommentti, irti ihmisestä sen takana. Samoin kuin tuoli on pelkkä istuin eikä jonkun paikka ennen sille nimettyä istujaa. Enkä minä tosipuheessa jaksa mitään riepotella, kunhan otan näpäytyksen vastaan ja näpäytän tyylilläni pikkuisen takaisin :) Enkä edes viitsi peitellä sitä anteeksipyyntöön.

"Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan."

Valotetaanpa sitten, että miksi kirjoitin miten kirjoitin tuossa alkuperäisessä tekstissäni. Pohdin teräksisen pullon ostamista noin puolen vuoden ajan. Ei mikään pikainen päätös siis, mutta silti olin epävarma, että onko ostokseni oikeutettu tai tarpeellinen. Päätöksen teki lopulta itseni puolesta pullon minulle lahjaksi tilannut henkilö joten pääsin hitusen livahtamaan vastuusta. Ymmärsin toki, että muutoin täydellisen pulloni ongelma on se, että se on tuotettu aivan toisalla kuin missä se on suunniteltu ja sitten vielä roudattu Suomeen lähes kotiovelleni.

Asia oli täysin tiedossa, muutoin en olisi tätä matkaa kuvannut kirjoituksessani. Ehdin käymään pullon hankintaharkinnan aikana katsastamassa pullotarjontaa mm Ruohonjuuressa ja useimmissa sporttiliikkeissä, mutta missään ei ollut teräksistä pulloa silloin 2016. Nykyäänhän noita Klean Kanteeneja saa vaikka Partioaitasta. Olisi ollut lasisia ja alumiinisia, mutta en halunnut alumiinia elimistööni ja lasista kierrätyspulloa olin kuljetellut mukanani (kuljetan ajoittain edelleenkin) sen verran paljon, että tajusin sen käytettävyyden puutteet ja ongelmat. 

Tästä kuitenkin päästään siihen, että vaikka olisin hankkinut Klean Kanteenini Partioaitasta niin eihän tuo lentorahtaus olisi siitä mihinkään vähentynyt. Aivan sama se olisi ollut vaikka olisin hankkinut lasisen ja silkonipäällysteisen pullon Ruohonjuuresta, sillä senkin pullon matka kulkee pitkin poikin maailmaa. 

Tässä voi hyvinkin olla käyttäytymiseni ristiriitaisuutta tai mitä lie hahmottamisen vaikeutta, mutta enemmän tässä on kyse epäkohdasta. Siitä, että ekologisten tuotteiden tuotanto on kuitenkin siirretty kehittyviin kaukomaihin ja siitä, että meillä ei täällä ole kotimaisen, laadukkaan ja eettisen  teräspullon valmistajaa. Jos meillä olisi sellainen niin luultavasti lentorahtaisimme ja toivonmukaan niin tekisimme, suomalaisia mahtavia teräspullojamme kaikkien saataville ympäri maailmaa tuoden lisää vaurautta ja hyvää Suomeen. Me saisimme täällä ehkä erittäin eettisen ja ekologisen pullon, mutta kiinalainen saisi vähemmän ekologisen. Ekologista ei myöskään olisi matkustaa tänne ostamaan pulloa. Pullon lennättäminen on kuitenkin vähemmän saastuttavaa kuin ihmisen.

Olisiko minun sitten pitänyt valita vaikka kotimainen muovipullo? No se vasta ristiriitaista olisi ollutkin. Siis ristiriitaista henkilölleni, minulle itselleni, sillä en muovista perusta. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin kompromissin, mutta minä yritin kompromissia sen puolisen vuotta repurpose pulloni kanssa ja se ei sävähdyttänyt minua. Oli tarve, jonka halusin täyttää mahdollisimman hyvin, sillä osaamisella, joka minulla oli silloin ja näinpä ajattelin löytäneeni ns pienimmän pahan strategialla pullon, josta voisin nauttia hyvällä omalla tunnolla vuosia. Näin tässä on myös päässyt käymään ja olen siitä erityisen tyytyväinen.

Oli näitä muitakin seikkoja mitä silloin ajattelin kirjoittavani, jos vain pääsisin käsiksi tähän lentorahdin ihmeelliseen maailmaan. Oli tarkoitus muistuttaa, että siinä sitä vasta olisikin ristiriitaa, että nillittää yhdestä ikikäyttöön hankitusta esineestä, kun suurempi epäkohta on se, että meille roudataan tänne Suomeen lentäen kasa hedelmiä ja vihanneksi, usein vastoin sesonkeja ja näistä vielä hirvittävän iso osa joutuu kaatopaikalle silkkana hävikkinä. Puhumattakaan muusta käsittämättömästä roinasta, joka on suorastaan roskaa jo elinkaarensa alussa.

Joitain, muutaman vuoden takaisiin lukuihin pohjaavia lähteitä apuna käyttäen hieman mittakaavaa numeroiden muodossa. Ruokahävikistä kolmaosa on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Ostetuista hedelmistä noin 8,4% menee syömäkelpoisena hävikkiin ja vihanneksista 6,9% ( Lähde: Ecopaf- hankkeen loppuraportti) Tuontihedelmien ja -vihannesten sivuvirtojen hävikki sitrushedelmien osalta laskettuna on kaupassa 7 milj. kg ja kulutuksen 17,9 milj. kg. (Lähde: Katri Joensuu, Tuontivihannesten ja -hedelmien sivuvirrat)

Vielä pieni lisäys tekstiin palautteen johdosta.. Niin, tosipuheessahan en tiedä, että onko pullo liikkunut maiden, merien vai ilmojen halki luokseni. Tuontituotteista toki iso osa tuodaan laivalla joka on ekologisempi vaihtoehto. Tätä en osannut kirjoituksessani ottaa huomioon. Tämmöisten vuoksi rakastan palautetta. Aina oppii laajentamaan näkemystään ja kyseenalaistamaan omaa ajatuksen kulkua sillä tämä on todellakin vasta oppimatkaa itsellenikin.

 Oppia stoalaisilta

Vaan tästä aiemmasta mikään ei ole tarinan opetus. Viisaus löytyy jokseenkin sellaisten sanojen kautta, jotka etsiytyivät luokseni juuri, kun luin ihanan nimettömäksi jäävän lukijani kommenttia. Sanat menevät näin ja ovat lainaus Lucius Annaeus Senecalta Rooman stoalaiselta Sarasvuon #Aamulenkin mukaan. 

"Olisi yhtä kohtuutonta, kuin on vaarallista suuttua virheestä, joka on kaikille yhteinen erimuodoissaan"

Tiiä sitten kenen on sanoja, sillä en löytänyt näitä penkomalla mistään, joten lähdeviittaus on kyseenalainen. Lausahdus sitäkin osuvampi. Sen sijaan tämä seuraava on sitten taattua Senecaa :) 

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin jotka kulkevat jäljessä arvostellen edellisiä" -Seneca Junior

Pääsemme viimein siihen tarinan opetukseen. Ekologisten vaihtoehtojen paremmuuden arviointi on meille kaikille haastavaa ja pelkästään ekologisuus, eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ainoita määrittäviä tekijöitä, kun teemme tarvehankintoja itsellemme. Joudumme tekemään, ihan kaikki meistä, kompromissejä ylevien aatteidemme ja arvojemme kanssa, kun etsimme jotain tiettyä. 

Tämä ei mielestäni tarkoita sitä etteikö epäkohtia saisi ja pitäisi nostaa esille. Eikä minkään sellaisen epäkohdan tai ristiriidan esille ottamista pidä pyytää anteeksi! Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus ihmetellä yhdessä sitä miten tämä on välillä kummaa puuhaa tämä ekoistuminen eikä vaikuta yhtään johdonmukaiselta. Kaikki puhtaan omantunnon ominaisuudet eivät täyttyneet hankkimassani pullossa. Tykkäisin kovasti, jos Klean Kanteen, tai vastaava, työllistäisi suomalaista suunnittelua, liiketoimminnan osaamista ja valmistusta. 

Kuitenkin meidän on toimittava, tehtävä tekoja, puurrettava eteenpäin ja vaadittava parempaa, vastuullisempaa, kestävämpää, laadukkaampaa, reilumpaa. On kuljettava, aurattava tietä, mentävä pullon kanssa, joka herättää huomiota ja saa keskustelua aikaan. Mietittävä mikä on se seuraava tapa jonka muutamme, seuraava askel minkä otamme kohti parempaa vaihtoehtoa. On otettava myös niitä askelia, jotka eivät ole vielä ihan täydellisiä, sillä jokainen teko parempaan merkitsee ja on tärkeä.

On myös kyseenalaistettava halujamme ja kulutusimpulssejamme. Ekologista elämää et voi millään tavaralla ostaa itsellesi, mutta parhaimmillaan huolella valitut hyödykkeet tukevat hyviä tapojamme. Meillä on aina ristiriita tarkastelimmepa näitä asioita miten päin tahansa.

Tiedostaen matkani päämäärän, sillä itseään siteeraavat joutuvat helvettiin, lainaan itseäni vanhasta tekstistäni; Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)

- Aino