keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!


Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.



Kokonainen Vegemessut



Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.



Kokonainen Vegemessut 2018


Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.




Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys


Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.



Vegemessut Kaapelitehtaalla



Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.



Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa



Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.



Jalotofulle kiitokset lipuista!



Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 



- Aino







tiistai 20. helmikuuta 2018

Onko nyt niin, että meillä ei synny jätettä ollenkaan?



Laitetaas vähän tilannekatsausta siitä, että miten meillä noin niin kuin oikeasti menee kodin puolella tämän jätteettömyyden eli Zero Waste- jutun kanssa.  Tämmöistä ajoittaista kartoitusta on ihan hyvä tehdä ettei totuus unohtuisi ja mikäs sen parempaa tässä kahvilakon tuomassa tärinässä ja päänsäryssä. 

Heti kärkeen siis tunnustan, että paremminkin voisi olla ja ettei meillä, siis minun, kahden tyttäreni sekä vierailevan poikani taloudessa, olla täysin roskattomia edelleenkään. Minusta tuntuu, että jossain kohdin oltiin jo vähän pidemmälläkin Zero Waste mallissa, kun oli enemmän resursseja hyödyntää irtotuotteita. Oli siis ihan rehellisesti enemmän rahaa käyttää ruokaostoksiin ja mahdollisuuksia hyödyntää irotuotteita myyviä kauppoja. Kyllä meiltä silti roskaa on aina syntynyt. Olen pienen lapsitalouteni kanssa vasta matkalla täydelliseen jätteettömyyteen, mutta me ollaan saatu tällä porukalla ihan hyviä tuloksia aikaan. 



Kokonainen Elämä Edessä Aino




Niitä tuloksia sitten



Muutimme tähän nykyiseen kotiimme lokakuussa ja nyt on helmikuu elikkäs se tekee sellaiset viisi kuukautta. Tämän noin 5kk aikana olen käynyt roskakatoksessamme alle kymmenen kertaa. Lähinnä tyhjentämässä biojäteastiaa ruskean ummehtuneeseen biojätteen keräyspönttöön. Muutaman kerran olen heivannut omaan laariinsa keräyspaperia ja jokusen kerran kartonkia. Joitain yksittäisiä juttuja on mennyt sekaroskiksen puolelle. Semmoisia kuten puhkitallotut kengät. 

Lisäksi olen vienyt muovia kolmasti ja säilyketölkillisen metallijätettä sille varattuun astiaan. Elektroniikkajätteeseen jouduin viemään yhden päättömän barbin, jossa oli jostain kumman syystä koneisto, paristo ja hermoja kuluttava ääni. Paristot toimitin paristojen keräykseen. Vanhoja lääkkeitä toimitin apteekkiin. Nämä jälkimmäiset tapahtuivat marraskuisen Minimalismipelin innoittamana

Roskakaapissamme on etummaisena biojättelle yksi kokonainen roska-astia ja sen takana saman kokoinen varattuna muoville. Sivussa on laatikko paperille ja kartongille. Sieltä otamme uudelleen käyttöön tavaraa niin paljon kuin mahdollista. Käytämme paperia ja pahvia askarteluun, muistilappuina, minun kirjoitushommissa ja muussa ajanvietteessä. Metalli kerätään metallitölkkiin. Kaapeissa on hylly palautuspulloille, niitä olisikin muutama kauppaan vietäväksi, sekä lasitölkeille, joita ehkä voisi jo vähän karsia, mutta eivät ne vie tilaa miltään, joten olkoot.

Meiltä siis syntyy kierrätysjätettä ja sekajätettäkin tavaroiden irtisanoessa itsensä. Kutsun tätä kaikkea ulospäin virtaavaa materiaalia roskaksi, myös sitä biojätettä, koska tällä hetkellä en voi sitä omassa puutarhassani hyödyntää. Kompostointia on kyllä ikävä ja pystyisin myös sen osalta parempaankin, tiedän sen. Voisin olla tarkempi, aktiivisempi ja niuhompi, mutten jaksa olla lapsilleni paasaava ihan joka päivä enkä itselleni aivan niin vaativa. En juuri nyt. 



Mistä se paha saa alkunsa?


Mutta mitä meidän kiertoon menevä jäte sitten on ja mistä sitä syntyy? No lapsista tietysti! Voisin melko helposti syyttää lapsia taloutemme jätteistä sillä itsekurini on paljon parempi kuin ipanoiden, mutta totuus on, että minunkin kurini loppuu siinä kohden, kun pitäisi päivittäin leipoa leipää tai keksiä leivän päälle Keijun korviketta. Ketsupilla saa äidin ruuat maistumaan kaikki ihan samalta ja välillä joku pinaattilettupaketti pelastaa arjen. 



valmisruuan helppous ja kirous


Kuvassa on toinen pakkausjätteen lähde, 50% alesta ostettuja, päiväysherkkiä, vegaanisia valmistuotteita, jotka päätyivät hätävaraksi pakkaseen. Ostan koska haluan päästä kokeilemaan noita kaikenlaisia uutuustuotteita minäkin, ja välillä, tai ainakin tällä kohdin jo pidemmän aikaa, olen kokenut hienoista kokkausinnon puutetta. Ei ole sellaista paloa ja tarmoa siihen. 

Lapset syövät niin valikoidusti etten jaksa pahoittaa mieltäni tai anella edes maistamaan. Lisäksi tiettyjen kodinkoneiden ja välineiden puute on myös kaventanut repertuaaria. Tämä on tämmöistä normaalia soljumista ja aaltoilua vuoden mittaan. Tiedän, että into palaa taas viimeistään, kun pihoilta ja pientareilta alkaa löytymään jotain poimittavaa.

Siinäpä sitä meidän muoviroskan alkulähdettä.. kasvirasvapakkauksia, öljypulloa, ketsuppipulloa, joitain leipäpusseja, jotka tosin uudelleen käytetään, juustopakkausta, jogurtti- ja kasvimaitopurkkia sen sellaista. Metallia tulee lähinnä kookosmaidon mukana, siis 2 kpl tässä 5kk aikana, sekä soijajugurtti- ja Keijupakettien välikansista. 

Roskasta oikeastaan kaikki on ollut kierrätettävää. Joitain kinkkisiä askarteluita ja sekahommeleita olen laittanut sekajätteeseen energiajaokkeeksi sillä ei ole kierrätysmuotoa esim lasten puhki kulutetuille kengille ja Core-Tex rukkasille. Sieltä ne menevät täällä Espoossa Vantaan Energian jätevoimalaan poltettavaksi ja näin saadaan haisevista tamineista sitten kaukolämpöä ja sähköä.

Lasten viettäessä viikon talvilomaansa tänä vuonna toisaalla aion petrata, tai petraan ihan luonnostaankin roskan suhteen. Osana tätä ryhtiliikettä on kahvin juonnista luopuminen, sillä se ihanuus iKaffe- pakkauksineen tuottaa henkilökohtaisesti eniten jätettä ja ilmastovaikutusta. Enkä nyt viittaa mihinkään metaaniongelmaan. Siitä tuli mieleen, että vessapaperista en lupaa luopua, mutta mielelläni ostaisin paperiin käärittyä merkkiä isoissa satseissa vaan eipä ole semmoista vielä tullut Suomessa vastaan.

Olis niin paljon hienompaa kirjoittaa siitä, että mistä kaikesta meillä EI enää synny jätettä. Tai hei, mitä jos sinä pistäisit kommentteihin, että mitä kaikkea olet saanut jätettyä matkasta! Millaisia muutoksia, kestotuotteita, parempia vaihtoehtoja ja karsintaa olet harjoittanut? Siitä olisi mahtaavaa kuulla :)


- Aino





keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen!


Kärsivällisyys palkitaan! Ja nyt on todellakin kärvistelyni ohitse. Ette tiedäkään miten pettynyt olin jonkin aikaa, kun erääseen Kokonaisen tekstiin piilottamaani, tai no se missään piilossa ollut, siinä suoraan luettavissa, pieni ekologisen elämän hankkimiseen ostamalla isketty piikki jäi silloisilta lukijoiltani huomaamatta. Lopulta unohdin koko asian, mutta nyt tuli se päivä, kun pääsen iskemään eetteriin kauan valmistelemani kirjoituksen. 

Otetaanpa ensin linkki kirjoitukseeni, jota saamani kommentti koskee. Ihkutan netistä tilaamani teräksisen juomapullon saapumista kätösiini. Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo. Teksti on tuotantoketjultaan ekologisen ja muutoinkin eettisen yrityksen hehkuttamista sekä hankintani perustelemista pullon käytännöllisyydellä ynnä muovittomuuden tuomaa innostusta. 




teräspullo, muoviton, bambukorkki








Kootut selitykset


Tuotos on kirjoitettu 12. huhtikuuta 2016. Siitä on jo hieman aikaa ja täytyy myöntää, että silloin briljantilta tuntuva idea pikku piruilusta ei ehkä enää olekaan niin hehkeä. Säälittävä lähinnä, mutta tämmöisiä me ihmiset olemme ja siksi vaikka häpeän puna hieman polttelee poskilla, pistän pienen ihmisen huonon huumorin tuotoksen julkiseksi :D

Nyt siihen kommenttiin. Ensin olin vähän suutahtanut, kun nimettömänä tullaan kritisoimaan, mutta olen kiitollinen anonyymille kommentista, sillä nimettömiä heittoja on hienoa käyttää näin palautteen vastaanottajana hyväksi. Nimellistä palautetta en julkisesti riepottelisi, mutta nimettömänä kommentoiva vähän niinkuin luopuu kasvottomana inhimillisen kohteliaisuuden vastavuoroisuudesta. 

Anonyymi kommentti on kommentti, irti ihmisestä sen takana. Samoin kuin tuoli on pelkkä istuin eikä jonkun paikka ennen sille nimettyä istujaa. Enkä minä tosipuheessa jaksa mitään riepotella, kunhan otan näpäytyksen vastaan ja näpäytän tyylilläni pikkuisen takaisin :) Enkä edes viitsi peitellä sitä anteeksipyyntöön.



"Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan."


Valotetaanpa sitten, että miksi kirjoitin miten kirjoitin tuossa alkuperäisessä tekstissäni. Pohdin teräksisen pullon ostamista noin puolen vuoden ajan. Ei mikään pikainen päätös siis, mutta silti olin epävarma, että onko ostokseni oikeutettu tai tarpeellinen. Päätöksen teki lopulta itseni puolesta pullon minulle lahjaksi tilannut henkilö joten pääsin hitusen livahtamaan vastuusta. Ymmärsin toki, että muutoin täydellisen pulloni ongelma on se, että se on tuotettu aivan toisalla kuin missä se on suunniteltu ja sitten vielä roudattu Suomeen lähes kotiovelleni.






Asia oli täysin tiedossa, muutoin en olisi tätä matkaa kuvannut kirjoituksessani. Ehdin käymään pullon hankintaharkinnan aikana katsastamassa pullotarjontaa mm Ruohonjuuressa ja useimmissa sporttiliikkeissä, mutta missään ei ollut teräksistä pulloa silloin 2016. Nykyäänhän noita Klean Kanteeneja saa vaikka Partioaitasta. Olisi ollut lasisia ja alumiinisia, mutta en halunnut alumiinia elimistööni ja lasista kierrätyspulloa olin kuljetellut mukanani (kuljetan ajoittain edelleenkin) sen verran paljon, että tajusin sen käytettävyyden puutteet ja ongelmat. 

Tästä kuitenkin päästään siihen, että vaikka olisin hankkinut Klean Kanteenini Partioaitasta niin eihän tuo lentorahtaus olisi siitä mihinkään vähentynyt. Aivan sama se olisi ollut vaikka olisin hankkinut lasisen ja silkonipäällysteisen pullon Ruohonjuuresta, sillä senkin pullon matka kulkee pitkin poikin maailmaa. 

Tässä voi hyvinkin olla käyttäytymiseni ristiriitaisuutta tai mitä lie hahmottamisen vaikeutta, mutta enemmän tässä on kyse epäkohdasta. Siitä, että ekologisten tuotteiden tuotanto on kuitenkin siirretty kehittyviin kaukomaihin ja siitä, että meillä ei täällä ole kotimaisen, laadukkaan ja eettisen  teräspullon valmistajaa. Jos meillä olisi sellainen niin luultavasti lentorahtaisimme ja toivonmukaan niin tekisimme, suomalaisia mahtavia teräspullojamme kaikkien saataville ympäri maailmaa tuoden lisää vaurautta ja hyvää Suomeen. Me saisimme täällä ehkä erittäin eettisen ja ekologisen pullon, mutta kiinalainen saisi vähemmän ekologisen. Ekologista ei myöskään olisi matkustaa tänne ostamaan pulloa. Pullon lennättäminen on kuitenkin vähemmän saastuttavaa kuin ihmisen.



Klean Kanteen jalkapalloturnauksessa




Olisiko minun sitten pitänyt valita vaikka kotimainen muovipullo? No se vasta ristiriitaista olisi ollutkin. Siis ristiriitaista henkilölleni, minulle itselleni, sillä en muovista perusta. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin kompromissin, mutta minä yritin kompromissia sen puolisen vuotta repurpose pulloni kanssa ja se ei sävähdyttänyt minua. Oli tarve, jonka halusin täyttää mahdollisimman hyvin, sillä osaamisella, joka minulla oli silloin ja näinpä ajattelin löytäneeni ns pienimmän pahan strategialla pullon, josta voisin nauttia hyvällä omalla tunnolla vuosia. Näin tässä on myös päässyt käymään ja olen siitä erityisen tyytyväinen.

Oli näitä muitakin seikkoja mitä silloin ajattelin kirjoittavani, jos vain pääsisin käsiksi tähän lentorahdin ihmeelliseen maailmaan. Oli tarkoitus muistuttaa, että siinä sitä vasta olisikin ristiriitaa, että nillittää yhdestä ikikäyttöön hankitusta esineestä, kun suurempi epäkohta on se, että meille roudataan tänne Suomeen lentäen kasa hedelmiä ja vihanneksi, usein vastoin sesonkeja ja näistä vielä hirvittävän iso osa joutuu kaatopaikalle silkkana hävikkinä. Puhumattakaan muusta käsittämättömästä roinasta, joka on suorastaan roskaa jo elinkaarensa alussa.

Joitain, muutaman vuoden takaisiin lukuihin pohjaavia lähteitä apuna käyttäen hieman mittakaavaa numeroiden muodossa. Ruokahävikistä kolmaosa on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Ostetuista hedelmistä noin 8,4% menee syömäkelpoisena hävikkiin ja vihanneksista 6,9% ( Lähde: Ecopaf- hankkeen loppuraportti) Tuontihedelmien ja -vihannesten sivuvirtojen hävikki sitrushedelmien osalta laskettuna on kaupassa 7 milj. kg ja kulutuksen 17,9 milj. kg. (Lähde: Katri Joensuu, Tuontivihannesten ja -hedelmien sivuvirrat)

Vielä pieni lisäys tekstiin palautteen johdosta.. Niin, tosipuheessahan en tiedä, että onko pullo liikkunut maiden, merien vai ilmojen halki luokseni. Tuontituotteista toki iso osa tuodaan laivalla joka on ekologisempi vaihtoehto. Tätä en osannut kirjoituksessani ottaa huomioon. Tämmöisten vuoksi rakastan palautetta. Aina oppii laajentamaan näkemystään ja kyseenalaistamaan omaa ajatuksen kulkua sillä tämä on todellakin vasta oppimatkaa itsellenikin.



 Oppia stoalaisilta


Vaan tästä aiemmasta mikään ei ole tarinan opetus. Viisaus löytyy jokseenkin sellaisten sanojen kautta, jotka etsiytyivät luokseni juuri, kun luin ihanan nimettömäksi jäävän lukijani kommenttia. Sanat menevät näin ja ovat lainaus Lucius Annaeus Senecalta Rooman stoalaiselta Sarasvuon #Aamulenkin mukaan. 


"Olisi yhtä kohtuutonta, kuin on vaarallista suuttua virheestä, joka on kaikille yhteinen erimuodoissaan"


Tiiä sitten kenen on sanoja, sillä en löytänyt näitä penkomalla mistään, joten lähdeviittaus on kyseenalainen. Lausahdus sitäkin osuvampi. Sen sijaan tämä seuraava on sitten taattua Senecaa :) 


"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin jotka kulkevat jäljessä arvostellen edellisiä" -Seneca Junior


Pääsemme viimein siihen tarinan opetukseen. Ekologisten vaihtoehtojen paremmuuden arviointi on meille kaikille haastavaa ja pelkästään ekologisuus, eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ainoita määrittäviä tekijöitä, kun teemme tarvehankintoja itsellemme. Joudumme tekemään, ihan kaikki meistä, kompromissejä ylevien aatteidemme ja arvojemme kanssa, kun etsimme jotain tiettyä. 

Tämä ei mielestäni tarkoita sitä etteikö epäkohtia saisi ja pitäisi nostaa esille. Eikä minkään sellaisen epäkohdan tai ristiriidan esille ottamista pidä pyytää anteeksi! Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus ihmetellä yhdessä sitä miten tämä on välillä kummaa puuhaa tämä ekoistuminen eikä vaikuta yhtään johdonmukaiselta. Kaikki puhtaan omantunnon ominaisuudet eivät täyttyneet hankkimassani pullossa. Tykkäisin kovasti, jos Klean Kanteen, tai vastaava, työllistäisi suomalaista suunnittelua, liiketoimminnan osaamista ja valmistusta. 

Kuitenkin meidän on toimittava, tehtävä tekoja, puurrettava eteenpäin ja vaadittava parempaa, vastuullisempaa, kestävämpää, laadukkaampaa, reilumpaa. On kuljettava, aurattava tietä, mentävä pullon kanssa, joka herättää huomiota ja saa keskustelua aikaan. Mietittävä mikä on se seuraava tapa jonka muutamme, seuraava askel minkä otamme kohti parempaa vaihtoehtoa. On otettava myös niitä askelia, jotka eivät ole vielä ihan täydellisiä, sillä jokainen teko parempaan merkitsee ja on tärkeä.







On myös kyseenalaistettava halujamme ja kulutusimpulssejamme. Ekologista elämää et voi millään tavaralla ostaa itsellesi, mutta parhaimmillaan huolella valitut hyödykkeet tukevat hyviä tapojamme. Meillä on aina ristiriita tarkastelimmepa näitä asioita miten päin tahansa.

Tiedostaen matkani päämäärän, sillä itseään siteeraavat joutuvat helvettiin, lainaan itseäni vanhasta tekstistäni; Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)



- Aino

perjantai 9. helmikuuta 2018

Matkalla jo pitkään



Pohdin omia kulutusvalintojani ja elämäntyyliäni. Aloin muistelemaan, että missä kohdin aivoissa vinksahti ja minkä kautta tähän tilanteeseen on päädytty. Avuksi kaivoin vanhan päiväkirjani. Eltaantuneita tekstejään lukiessa löytyy joskus uskomattomia asioita. Pelottavaakin oikeastaan. Kävin läpi päiväkirjaani ja lueskelin raapustuksiani kuopuksen odotuksen ja syntymän ajoilta. 



Kokonaisen kaveri




Kun noita jäljempänä esiteltyjä, täysin sensuroimattomia ja muokkaamattomia, tekstejä lukee, tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen epäillä omaa oppimistahtia. Onkohan tässä mikään muuttunut tai mennyt eteenpäin? Sitten sitä ymmärtää, miten pitkälle on tultu. En olisi tuolloin voinut hulluimmissa unelmissanikaan kuvitella, että kirjoittaisin näistä itselleni tärkeistä asioista, löytäisin joukon uskomattoman upeita, samanhenkisiä ihmisiä ja kertoisin tarinaani kaikenlaisten yhteistyöjuttujen kautta.



Heinäkuu 2010


Näinä jumalattomina hellepäivinä olen pohtinyt paljon esteettisyyttä, estetiikkaa ja käytännöllisyyttä. Olen miettinyt makua ja valintojen tekemisen vaikeutta. Arvot, päämäärät ja elämäntyylit risteilevät päässäni kuin valintamyymälän tiskiltä poimittavana. 

Mikä on minua ja mikä opittua, mitä voi oppia ja mitä valita? Haluaisin kotini, ympäristöni ja valintojeni viestivän vielä selkeämmin sitä mitä sisälläni tunnen ja olen. Huomaan olevani pettynyt hankintoihini ja kotini toimivuuteen. 

Lieko tämä sitä tavallista raskauden pesänrakennusviettiä jalostuneempana vai mitä, mutta koitan määritellä epätoivoisesti omaa elämäntyyliäni. Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni ylipäänsä. Missä rajoissa on ok olla materialisti?



Elämäntyylini ja konkreettinen ympäristöni näyttää tänä päivänä juuri minulta ja on tuon lähes kymmenen vuoden takaisen pohdinnan tulosta. Tuolloin 2010- 2011 kaikki oli vasta muotoutumassa, siemen kylvetty ja nyt se on vakiintunutta arkea. Siltikin.. matkalla on oltu jo pitkään. Jos oma matkasi tuntuu tuskastuttavan hitaalta, niin älä sure, hidasta se on ollut minullakin.



Helmikuu 2011


Tämän hetken muoti-ilmiöitä ovat downshifting ja 100 Things Challenge. Voisin aivan hyvin kutsua itseäni downshiftaajaksi, mutta sellainen lokeroituminen on minulle vierasta. Enää minua ei hallitse suunnaton ahdistus siitä miltä näytän ulospäin tai miltä kotini näyttää ja että kuvastaako se minua. Ulkoinen on ulkoista ja aina se jotenkin heijastelee sisäistä. 

Kotini tavaramäärän karsiminen ja olennaiseen keskittyminen on ollut samalla myös sisäistä järjestelyä ja yksinkertaistamista. Muutokset tapahtuvat ja näkyvät omalla painollaan. Luopuminen, järjestely, lahjoittaminen ja velan maksu on vapauttavaa. Tiukentuva kontrolli omasta tilanteesta vapauttaa! Paradoksi. Kotiaskareet vähenevät, kun materiaalinen kaaos talttuu. Valintojen laatu paranee. Keskittyminen hyvään kannattaa ja salaisuus toimii.


Mielenkiintoista myös miten olen vuosia myöhemmin palannut samoihin aiheisiin kirjoituksissani. Estetiikasta ja eettisyydestä täällä.  "Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni?" tyylistä pohdintaa harrastin Älä Hanki Mitään haasteen aikana. Samoin pohdin kirjoituksessa sitä missä määrin tarvitaan poisoppimista vanhasta. Samat aiheet joutuvat käsittelyyn yhä uudelleen ja uudelleen. Onkohan sitä ollut jotenkin aina vähän tämmöinen vai puhtaasti kasvanut tämän näköiseksi? No sentäs The Secret ja 100 Things Challenge on tippuneet vähän matkasta..

On se vaan jännää :)



- Aino


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Cool Mama! - yhteistyötä Shareit Blox Car palvelun kanssa




Sain käyttööni Shareit Blox Carilta blogiyhteistyössä Tesla Model S:n Tampereen reissuani varten. Eikös kuulosta melko huikealta? No, sitä se olikin, mutta ehkä eri syistä kuin äkkiseltään aattelisi. Yhteistyö toi mieletöntä vaihtelua sekä inspiroivaa keskustelua tähän omaishoitajan rumbaan ja mukavaahan se oli ajella ekologisemmin sähköllä (Teslalla!!!).



Shareit Blox Car yhteistyö
Kuvat: Santeri Petrell/ Shareit Blox Car


Joka toinen viikonloppu teen kuskausrupeaman kyyditen perjantaina lapsia sinne ja sunnuntaina hakien luokseni tänne. Lähimutsi on aina vähän se tylsä eikä voi kilpailla lapsille tuotetuista elämyksistä ihanista ihanimman etäisän kanssa, jonka rinnalla ei jaeta arkea eikä tarvitse tapella läksyistä tai nukkumaan menoista. Hetken aikaa minäkin olin Teslani kanssa se cool ja siisti mutsi enkä vain aina tylsä vastuunkantaja ja huolehtija.

Mutta minä olen vastuunkantantaja ja huolehtija, joka ajattelee lastensa lisäksi myös toimeentuloa, yhteisöä, luontoa ja jatkuvuutta. Vastuullisuutta on hyväksyä kaikki puolet itsessä, antaa niiden elää, mutta lopulta miettiä asioita omaa napaa pidemmälle, viisaana ja kypsänä, kantaen vastuun tulevasta. Silloin ei koe jäävänsä paitsi mistään vaan löytää parempia, harmittomampia keinoja toteuttaa itsensä lukuisia puolia.



 

 

Äiti-immeisen pienuutta vai suuruutta?


Vaan mielihalut ne on myös minulla, minä pidän hienoista autoista. Paljon. Erityisen mukavaa on, kun auton saa siistinä, huollettuna ja tankattuna, tai no tällä kertaa ladattuna, käyttöön eikä tarvitsisi yhtään kantaa huolta sellaisista seikoista. Tää on sitä ihmisen pienuutta, vai onko se sittenkin äiti-ihmisen suuruutta.. ;)

Kukapa ei haluaisi olla hetken vapaa ja kokea hienoja elämyksiä kera rakkaidensa. Tampereelta takaisin pudotellessa jaoin elämyskyytiä pikkusiskoni kanssa välttäen yksinäistä ajoa. Hienoa hetken aikaa kokea paljon hypetetty ajoelämys ilman riippuvuussuhdetta rahoituslaitokseen tai vastuuta kalliista hankinnasta. Siksi vertaisvuokraus on pieni askel kohti unelmaa ennen kuin haaveet omasta Teslasta toteutuvat.

Tosipuheessa minä luulen, että sitten kun olen iso niin vuokraisin autoa käyttötarpeen mukaan enkä viitsisi sitoa omaisuuttani tavaraan, jollei olisi jokin ihan järkyttävä pakko. Auton omistajuuden ja todellisten kustannusten hinnalla saa melko paljon ajella vuokratulla autolla. Eikä ihan pienin vaikutin ole se, että vuokraamalla liikkumisen menoihin voi konkreettisesti vaikuttaa kuukausitasolla, kun taas auton omistajana maksan autosta non-stop käytänpä sitä tai en.

Tietysti pakottavassa tilanteessa autohankintaa voisi miettiä myös lähtökohtaisestikin siltä kantilta, että kosla menee osaksi aikaa töihin vaikka toistaiseksi meillä asuukin. Ehkä tämä on sitä tulevaisuuden jakamistalousajattelua, jossa katsellaan omaa napaa pidemmälle ja mietitään miten hyödyttäisin yhteisöä ympärilläni. Jotain tämmöistä villiä visiointia tuli harrastettua Blox Carin mainioiden heppujen kanssa. Se oli virkistävää keskustelua se.

Vertaisjutuista vertaiskauppapalvelun muodossa olen kirjoittanut aiemmin Tori.fi tekstini yhteydessä ja se tietyllä tapaa putoaa tähän samaan kategoriaan Shareit Blox Car yhteistyön kanssa uustavaratuotannon vähentäminen ja tuotteen elinkaariajattelu sekä vertais- ja jakamistalous avainsanoinaan.




Shareit Blox Car vertaisvuokrauspalvelu


Mitenkä palvelu sitten käytännössä toimii? Sen verta täytyy harrastaa vastuunottoa ennen auton käyttöä, että rekisteröityy Shareit Blox Carin järjestelmään, antaa tiedot itsestään ja varaa käyttötarkoitukseen soveltuvan sekä mieleisensä auton, tahi auton lisäosan eli peräkärryn. Nämä on näitä teknisiä juttuja joita en mielelläni tee. Palvelu on onneksi tehty niin helpoksi ettei se kyllä siitä kiinni jää. Kaikki toimii hienosti sähköisenä, laskutusta myöten ilman paperia.  Voinet verrata tätä osuutta vaikka verkkopankkiin tai Facebookiin, jos sulta niiden käyttö hoituu, niin kyllä luonnistuu auton vuokralle ottaminenkin.

Blox Carin palvelu on ikään kuin autojen Airbnb, jossa omistamasi kulkupelin voit laittaa vuokralle myös muiden käyttöön saaden siitä korvauksen. Tämä sopisi minulle ja tähän asti asia on helppo ymmärtää. Tahtomattani omistan auton ja tarvitsen sitä tässä elämäntilanteessani lasten kyytimiseen.

Auton ylläpito ja käyttö on kuitenkin minulle kallista ja vie ison osan kuukausittaisesta budjetistani. Harmittelen sitä, että tällä hetkellä rahkeeni eivät riitä keksimään muita ratkaisuja omistamisen sijaan. Vaan miten sitten vastuut ja muut jakautuvat tämmöisessä palvelussa? Kuinka laskutus ja entä jos se pahin tapahtuu? Entä jos välähtävä salamavalo onkin poliisin eikä paparazzin? Enhän minä tosipuheessa tiedä miten nämä vertaispalvelut käytännössä toimii, mutta palveluyrittäjyys on sitä, että tullaan avuksi ratkaisemaan asiakkaan ongelmia.



Kokonainen Elämä Edessä




Palveluntuottaja välissä madaltaa kynnystä ja jakaa vastuuta, tekee siitä helppoa, luo valmiit puitteet joiden avulla käyttäjät saavat vietyä vertaisvuokrauksen ja jakamistalouden käytäntöön muutamalla lomakkeen täytöllä ja valmiilla sopimuspohjilla, tietysti reagoivan asiakaspalvelun kera. Me halutaan laittaa meidän autot, peräkärryt ja muut menopelit työhön ja te Blox Carilla autatte siinä, eikös se näin toimi?

Palvelusektorilla tiedetään, että toiminta kehittyy asiakkaiden avulla ja Blox Car on hienosti hyödyntänyt asiakastietoa, kun ongelma ilmenee niin siihen mietitään yhdessä ratkaisu. Tämä on sellaista avoimuutta ja reilua peliä, jota arvostan. Ei ihme, että Sitran Fiksu Arki- palkinto heilahti Shareit Blox Carille.



Hirmuisesti hyviä ideoita


Minulla pyörii mielessä valtavan monta mahdollisuutta tämmöisen vuokrauspalvelun käyttöön ihan erilaisista yhteisöistä kuten siirtolapuutarhoista, mökkikylistä, hiihtokeskuksista, virasto- ja toimistokomplekseista alkaen. Töissä ollessa oman autonsa voisi laittaa työvuoron ajaksi vuokralle muiden käyttöön.

Jopa kolmannen sektorin yhteistyödiilit voisivat hyödyntää jaettuja autoja vaikka kaupungin kanssa ja miksei sairaahoitaja töihin tullessaan voisi pistää autonsa parkkiin, josta niin ikään kotihoito tai yksityinen toiminimellä hoivatyötä tekevä ottaisi auton allensa. Taloyhtiö voisi kannustaa autollisia asukkaitaan vuokraamaan autoaan naapureille. Näen Blox Carin palvelussa paljon mahdollisuuksia ja vahvan vaihtoehdon oman auton omistamiselle. Ei kait tämän tarvitse rajoittua pelkästään yksityisiin auton omistajiin ja vuokraajiin?

Ja mitkä puitteet verkostoitumiseen ja yhteisöllisyyteen! Tietysti turvallisen toimijan kautta yhteisin pelisäännöin. Tämä alentaa palvelun käyttöönoton kynnystä. Nämä on niitä innovatiivisia kestävämmän arjen ratkaisuja, joita tarvitsemme tulevaisuudessa lisää.



- Aino

Blox Car haastatteli minua pätkän :) 





torstai 1. helmikuuta 2018

Huh, mikä päivä! -tarina yhteisöllisyydestä



Pasautin juuri sisälle ripsivärit pitkin poskia, tukka ja vaatteet märkänä, odotellen puhelimessa huoltoyhtiön päivystyspalveluun ihmispalvelijaa nauhoitteen sijaan. Oikein on urakalla tuiskunnut lunta näin alkaneen helmikuun kunniaksi. Kotitalomme pihassa on tapahtunut kummia jo aiemminkin, mutta tänään siellä sai ensiesityksensä näytelmä yhteisöllisyydestä.
 
Saatuani kupillisen kahvia tuohon eteeni päätin kirjoittaa siitä miten hienoa on auttaa. No, ripsarit voisin pestä otsalta.. ehkä vaihtaa kuivat vaatteet ja näemmä sormet on sen verran kohmeessa, että jos hetken odotan. Sillä aikaa voit katsoa pohjustuksen tapahtumien tärkeydelle...









 Kummia naapureita


Tarinani lähtee oikeastaan liikkeelle siitä, kun muutimme tähän kurjan näköiseen vuokrataloyhtiöön. Semmoiseen lähiömäiseen, melko masentavaan, koppi kopin päällä tyyliseen ratkaisuun. Mulla oli asenneongelma. Myönnän. 

Myönnän senkin, että taisinpa mennä siirtämään asennettani alussa lapsillenikin Mutta me todella pidettiin meidän omakotitalon pihasta, vapaudesta, tilasta, puutarhasta ja naapureista. Pidetään edelleen sekä naapureista, että sinne hetken aikaa kotinamme palvelleeseen taloon jääneistä :) 

No vaan, kun se semmoinen harmittelu, katkeruus tai muu mökötys ei oikein auta mitään, niin minä päätin jossain vaiheessa tutustua täällä asuviin ihmisiin. Herätin ehken hiukan kummastusta moikkailemalla ja jutustelemalla. Tässä sitä hissukseen tutustuin esimerkiksi naapurin mieheen, jolla on aina avaimet hukassa. Milloin ei ollut jakamamme lämmitystolpan avainta ja milloin avain oli pudonnut hissikuiluun kynnyksen raosta. 

Hieman pahoillani katselin avaimettoman miehen menoa crocseissaan, talvellakin ilman sukkia ja jotenkin minulle tuli sitten aamuna yhtenä suunnaton tarve puhdistaa myös hänenkin autonsa. Siinähän se samalla menee, kun huiskii omaansa vieressä. Lapseni näitä kummia rituaalejani ihmettelivät, mutta ne nyt on tottuneet äidin hömpötyksiin. Kaiken taustalla on kuitenkin tahto hyvään ja auttamisen halu, vaikka itseänihän minä tässä koulin. 



Mahtavat tyypit pesissänsä


Tänään koulutus jatkui avustamalla viisi henkilöautoa, yksi pakettiauto ja minibussi pihastamme. Lumimyräkkä oli kasannut lunta sen verran hankalasti, että himpun verran lumiajossa kokemattomat kuskit olivat hioneet pihatien lumen alla todella petolliseksi jäätiköksi, josta ei edes neliveto Chevy päässyt vaivatta liikkeelle. En olisi päässyt itsekään pihaan ellen olisi lontustellut apuriksi työntelemään jumineita edestä. 

Ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua ja toimia tuommoisissa auttamistilanteissa ja stressissä, kun pitäisi päästä matkaan. Useampi soitti pahoittelevia puheluita työnantajalleen ja muutamassa kohdin neuvoteltiin, että kuka on kiireisin ja autetaan ensin. Läheiseltä bussipysäkiltäkin kipaisi nuori mies apuun. Tumppasi ystävällisesti tupakkansa, kun siinä vierekkäin autoa puskiessa savu alkoi ottamaan henkeeni. Hän ei ollut moksiskaan myöhästyessään bussista. Aina tulisi seuraava. 

Joukko pieniä kohtaamisia, monen kielisiä keskusteluita ja hassuja tilanteita. Hihkuimme yhdessä, kun saimme taas yhden auton kammettua pihastamme ylös auratulle tielle. Nauroimme, kun minibussin kuski puhalsi kymmenettä kertaa alkometriin vapauttaakseen ajoneuvonsa alkolukon. Tuntui hienolta, kun avun saanut kiitollisena soitti autonsa torvea päästyään matkaan kohti satamassa odottavaa laivaa. Tuli opittua ja opetettua monta seikkaa autoista, vaihteista, renkaista ja tasaisesta kaasujalasta. Mutta hienoimpana kaikesta, tuli painettua mieleen monet kasvot, joita morjestella ohimennessä. 

Olkoonkin ulkoa päin kämänen kerrostalo, mut täällä pesii mahtavia tyyppejä! Äsken vanhempi tytär kertoi kasvot innosta hehkuen miten hän oli törmännyt kotiin tullessaan kahteen mieheen, jotka käsipelissä lapioivat isoa pihaa lumesta vapaaksi. Huh, mikä päivä! Niin ihanaa <3


- Aino