Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino

Nyt menossa #muovitonmaaliskuu - muovin vähentäminen on meidän jokaisen juttu!

Muoviton maaliskuu pärähti käyntiin mm europarlamentaarikko Heidi Hautalan, Sulapac Oy:n toimitusjohtajan Suvi Haimin ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen voimin. Tarkoitus on herätellä muovin määrään arjessa, vältellä muovia ja jakaa vinkkejä, kuinka muovin vähentäminen onnistuu kuluttajalta. Toki moni yrityskin on hienosti lähtenyt mukaan muovittomaan maaliskuuhun.

Parantumattomana haasteihmisenä Kokonainen otti tietysti osaa tempaukseen. Jo muutaman päivän aikana on haaste kerännyt miellyttävän paljon huomiota. Enemmän kuin kansainvälinen Plastic Free July kesällä, johon tuli viimeksi osallistuttua ostolakkoni ohella. Mutta nyt onkin ihan toisen näköiset kelit ja antimet kaupoissa.

Tässä kun on nyt tarkoitus jakaa niitä vinkkejä niin aloitetaan aivan perusteista. Suurin osa muovista tulee ruokapakkauksista, siksi kokkailujaan joutuu muuttamaan päästäkseen täysin muovittomuuteen tai Zero Waste idean mukaan, täyteen roskattomuuteen.

Oma muovittomuuteni ja roskattomuuteni sai aivan uudenlaista puhtia, kun vaihdoin ruokavalioni täysin kasviperäiseen. Minusta tuli siis vegaani ja se on ollut parhaita päätöksiäni. Liha- ja maitotuotteiden käyttöä vähentämällä synnytät vähemmän roskaa. Näin se vain on. Tekemällä perus raaka-aineista helppoja aterioita säästää luontoa. Aikaa se kyllä vie hieman enemmän tai ainakin vaatii suunnittelua, mutta tässä on hienona plussana painon hallinta. Tietysti omalle kotitaloudelle muovitonta on myös syödä vaikka noutopizzaa päivittäin pahvilootasta, mutta ei pidä unohtaa, että ravintolaan ainekset tulevat, mitenkä muutoinkaan kuin muoviin pakattuna.

 Arkiset ateriat

Arjen ateriani koostuvat yleisimmin sesongin kasviksista. Juurekset ovat tähän vuoden aikaan pääosassa. Porkkanaa, perunaa, punajuurta ja lanttua löytyy pakkaamattomana. Nämä sujahtavat ompelemiini hevi-pusseihin. Puna- ja valkokaali ei pakkausta tarvitse, hintalappu vain kylkeen. 

Kaalista saa monenlaista. Itse pidän erityisesti marinoidusta punakaalista. Valmistaminen on helppoa, kerralla voi tehdä ison satsin, josta saa väriä ja makua vähän joka ruokaan. Ohjekin on vilahtanut joskus täällä Kokonaisessa, voit kurkata sen tästä.

Eihän se mitenkään kaunis keko ole lautasella. Värikäs ja maistuva kuitenkin ja hirmuisen helppo valmistaa. Marinoidun punakaalin lisäksi, hieman riisiä edelliseltä päivältä, keitettyä punajuurta, venäläistä hapankaalia lasitölkistä, seesaminsiemeniä, ravintohiivahiutaletta ja loraus soijakastiketta. Näitä nyt sattui kaapista löytymään.

Pahvipakkauksissa saa monenlaista hyvää ihan tavallisistakin kaupoista, jos paikkakunnallasi ei ole irtomyyntiin erikoistunutta myymälää. Riisi ja ekologisemmat ystävämme ohra, suomalainen quinoa, couscous ja tattari ovat hyvä pohja annokselle. Linssit ja erilaiset pavut tuovat proteiinilisää ja ruokaisuutta.

Pastaa löytyy myös jokseenkin muovittomana, mutta melkein kaikissa paketeissa on jätetty pieni muovi-ikkuna tai paperinen pussi tahi kääre on pinnoitettu muovilla. Olen joutunut myös pettymään, kun luulin löytäneeni lähes muovittomassa pahvipakkauksessa pastaa, mutta sisällä olikin vielä muovipussi. Gluteenittomissa tuotteissa tämän voin ymmärtää, sillä pienikin määrä muuta viljaa voi olla keliaakikolle paha juttu. Kannattaa olla tarkkana pakkausten kanssa, jakaa kokemuksia ja pyytää kauppiaalta ottamaan valikoimiin niitä muovittomia vaihtoehtoja, kun on merkki selvillä.

Monta ruokaa tulilla

Perunaa meillä syödään melko paljon. Lapset pitävät siitä. Helpoin tapa mun mielestä on ostaa rosamundaa, pestä ja tunkea semmoisenaan uuniin. Samalla valmistuu uunissa monta muutakin juttua, kuten vaikkapa sellainen pastakastikkeen pohja johon tulee kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, punasipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen, valkosipulia ja mausteita. Siitä voi sit muussailla soseeksi tai täyttää sillä leipiä tai syödä semmoisenaan. Varioida voi loputtomiin sen mukaan mitä kulloinkin löytyy irtona.

Muutkin juurekset paistuvat uunissa perunoiden kyljessä. Punajuuret voi tehdä samoin kuin perunat ja kuoria vasta lautasella. Kukkakaali menee ihanasti pellillä, tosin nyt sitä ei oikein pakkaamattomana tahdo saada. Ajatuksena tässä on kuitenkin se, että ei se ole niin vaikeaa, kun muuttaa hieman sitä perusajatustaan, että miten ruokaa valmistaa. Minulla on usein monen päivän ateriat niin sanotusti tulilla ja valmistelen kaikenlaisia omia "eineksiä" kaappiin. Kuorin porkkanoita vesikippoon, pilkon ja paloittelen vihanneksia, liotan papuja, teen marinadi sotkujani ja yhdistelen niistä sitten mielivaltaisesti soveltaen. Luova ruuanlaittotyyli ei ole kaikkien juttu, olen sen huomannut, mutta luulen, että sitä voi opetella sillä oma taitoni on karttunut vuosien mittaan kokeilemalla

Olen kirjoittanut joitain ruokaan liittyviä tekstejä. Näiden seassa on reseptien lisäksi vinkkejä ruuan säilytykseen ilman muovia. Tästä selailemaan arkistojen aarteita :) Arjessa tulee kokeiltua niin monelaista, ettei sitä aina muistakaan mitä on tullut väsättyä, huomattua kaupoilla tai miten on jonkun jutun ratkaissut. Siksi vastaan mielelläni kysymyksiin!

- Aino

Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen!

Kärsivällisyys palkitaan! Ja nyt on todellakin kärvistelyni ohitse. Ette tiedäkään miten pettynyt olin jonkin aikaa, kun erääseen Kokonaisen tekstiin piilottamaani, tai no se missään piilossa ollut, siinä suoraan luettavissa, pieni ekologisen elämän hankkimiseen ostamalla isketty piikki jäi silloisilta lukijoiltani huomaamatta. Lopulta unohdin koko asian, mutta nyt tuli se päivä, kun pääsen iskemään eetteriin kauan valmistelemani kirjoituksen. 

Otetaanpa ensin linkki kirjoitukseeni, jota saamani kommentti koskee. Ihkutan netistä tilaamani teräksisen juomapullon saapumista kätösiini. Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo. Teksti on tuotantoketjultaan ekologisen ja muutoinkin eettisen yrityksen hehkuttamista sekä hankintani perustelemista pullon käytännöllisyydellä ynnä muovittomuuden tuomaa innostusta. 

Kootut selitykset

Tuotos on kirjoitettu 12. huhtikuuta 2016. Siitä on jo hieman aikaa ja täytyy myöntää, että silloin briljantilta tuntuva idea pikku piruilusta ei ehkä enää olekaan niin hehkeä. Säälittävä lähinnä, mutta tämmöisiä me ihmiset olemme ja siksi vaikka häpeän puna hieman polttelee poskilla, pistän pienen ihmisen huonon huumorin tuotoksen julkiseksi :D

Nyt siihen kommenttiin. Ensin olin vähän suutahtanut, kun nimettömänä tullaan kritisoimaan, mutta olen kiitollinen anonyymille kommentista, sillä nimettömiä heittoja on hienoa käyttää näin palautteen vastaanottajana hyväksi. Nimellistä palautetta en julkisesti riepottelisi, mutta nimettömänä kommentoiva vähän niinkuin luopuu kasvottomana inhimillisen kohteliaisuuden vastavuoroisuudesta. 

Anonyymi kommentti on kommentti, irti ihmisestä sen takana. Samoin kuin tuoli on pelkkä istuin eikä jonkun paikka ennen sille nimettyä istujaa. Enkä minä tosipuheessa jaksa mitään riepotella, kunhan otan näpäytyksen vastaan ja näpäytän tyylilläni pikkuisen takaisin :) Enkä edes viitsi peitellä sitä anteeksipyyntöön.

"Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan."

Valotetaanpa sitten, että miksi kirjoitin miten kirjoitin tuossa alkuperäisessä tekstissäni. Pohdin teräksisen pullon ostamista noin puolen vuoden ajan. Ei mikään pikainen päätös siis, mutta silti olin epävarma, että onko ostokseni oikeutettu tai tarpeellinen. Päätöksen teki lopulta itseni puolesta pullon minulle lahjaksi tilannut henkilö joten pääsin hitusen livahtamaan vastuusta. Ymmärsin toki, että muutoin täydellisen pulloni ongelma on se, että se on tuotettu aivan toisalla kuin missä se on suunniteltu ja sitten vielä roudattu Suomeen lähes kotiovelleni.

Asia oli täysin tiedossa, muutoin en olisi tätä matkaa kuvannut kirjoituksessani. Ehdin käymään pullon hankintaharkinnan aikana katsastamassa pullotarjontaa mm Ruohonjuuressa ja useimmissa sporttiliikkeissä, mutta missään ei ollut teräksistä pulloa silloin 2016. Nykyäänhän noita Klean Kanteeneja saa vaikka Partioaitasta. Olisi ollut lasisia ja alumiinisia, mutta en halunnut alumiinia elimistööni ja lasista kierrätyspulloa olin kuljetellut mukanani (kuljetan ajoittain edelleenkin) sen verran paljon, että tajusin sen käytettävyyden puutteet ja ongelmat. 

Tästä kuitenkin päästään siihen, että vaikka olisin hankkinut Klean Kanteenini Partioaitasta niin eihän tuo lentorahtaus olisi siitä mihinkään vähentynyt. Aivan sama se olisi ollut vaikka olisin hankkinut lasisen ja silkonipäällysteisen pullon Ruohonjuuresta, sillä senkin pullon matka kulkee pitkin poikin maailmaa. 

Tässä voi hyvinkin olla käyttäytymiseni ristiriitaisuutta tai mitä lie hahmottamisen vaikeutta, mutta enemmän tässä on kyse epäkohdasta. Siitä, että ekologisten tuotteiden tuotanto on kuitenkin siirretty kehittyviin kaukomaihin ja siitä, että meillä ei täällä ole kotimaisen, laadukkaan ja eettisen  teräspullon valmistajaa. Jos meillä olisi sellainen niin luultavasti lentorahtaisimme ja toivonmukaan niin tekisimme, suomalaisia mahtavia teräspullojamme kaikkien saataville ympäri maailmaa tuoden lisää vaurautta ja hyvää Suomeen. Me saisimme täällä ehkä erittäin eettisen ja ekologisen pullon, mutta kiinalainen saisi vähemmän ekologisen. Ekologista ei myöskään olisi matkustaa tänne ostamaan pulloa. Pullon lennättäminen on kuitenkin vähemmän saastuttavaa kuin ihmisen.

Olisiko minun sitten pitänyt valita vaikka kotimainen muovipullo? No se vasta ristiriitaista olisi ollutkin. Siis ristiriitaista henkilölleni, minulle itselleni, sillä en muovista perusta. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin kompromissin, mutta minä yritin kompromissia sen puolisen vuotta repurpose pulloni kanssa ja se ei sävähdyttänyt minua. Oli tarve, jonka halusin täyttää mahdollisimman hyvin, sillä osaamisella, joka minulla oli silloin ja näinpä ajattelin löytäneeni ns pienimmän pahan strategialla pullon, josta voisin nauttia hyvällä omalla tunnolla vuosia. Näin tässä on myös päässyt käymään ja olen siitä erityisen tyytyväinen.

Oli näitä muitakin seikkoja mitä silloin ajattelin kirjoittavani, jos vain pääsisin käsiksi tähän lentorahdin ihmeelliseen maailmaan. Oli tarkoitus muistuttaa, että siinä sitä vasta olisikin ristiriitaa, että nillittää yhdestä ikikäyttöön hankitusta esineestä, kun suurempi epäkohta on se, että meille roudataan tänne Suomeen lentäen kasa hedelmiä ja vihanneksi, usein vastoin sesonkeja ja näistä vielä hirvittävän iso osa joutuu kaatopaikalle silkkana hävikkinä. Puhumattakaan muusta käsittämättömästä roinasta, joka on suorastaan roskaa jo elinkaarensa alussa.

Joitain, muutaman vuoden takaisiin lukuihin pohjaavia lähteitä apuna käyttäen hieman mittakaavaa numeroiden muodossa. Ruokahävikistä kolmaosa on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Ostetuista hedelmistä noin 8,4% menee syömäkelpoisena hävikkiin ja vihanneksista 6,9% ( Lähde: Ecopaf- hankkeen loppuraportti) Tuontihedelmien ja -vihannesten sivuvirtojen hävikki sitrushedelmien osalta laskettuna on kaupassa 7 milj. kg ja kulutuksen 17,9 milj. kg. (Lähde: Katri Joensuu, Tuontivihannesten ja -hedelmien sivuvirrat)

Vielä pieni lisäys tekstiin palautteen johdosta.. Niin, tosipuheessahan en tiedä, että onko pullo liikkunut maiden, merien vai ilmojen halki luokseni. Tuontituotteista toki iso osa tuodaan laivalla joka on ekologisempi vaihtoehto. Tätä en osannut kirjoituksessani ottaa huomioon. Tämmöisten vuoksi rakastan palautetta. Aina oppii laajentamaan näkemystään ja kyseenalaistamaan omaa ajatuksen kulkua sillä tämä on todellakin vasta oppimatkaa itsellenikin.

 Oppia stoalaisilta

Vaan tästä aiemmasta mikään ei ole tarinan opetus. Viisaus löytyy jokseenkin sellaisten sanojen kautta, jotka etsiytyivät luokseni juuri, kun luin ihanan nimettömäksi jäävän lukijani kommenttia. Sanat menevät näin ja ovat lainaus Lucius Annaeus Senecalta Rooman stoalaiselta Sarasvuon #Aamulenkin mukaan. 

"Olisi yhtä kohtuutonta, kuin on vaarallista suuttua virheestä, joka on kaikille yhteinen erimuodoissaan"

Tiiä sitten kenen on sanoja, sillä en löytänyt näitä penkomalla mistään, joten lähdeviittaus on kyseenalainen. Lausahdus sitäkin osuvampi. Sen sijaan tämä seuraava on sitten taattua Senecaa :) 

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin jotka kulkevat jäljessä arvostellen edellisiä" -Seneca Junior

Pääsemme viimein siihen tarinan opetukseen. Ekologisten vaihtoehtojen paremmuuden arviointi on meille kaikille haastavaa ja pelkästään ekologisuus, eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ainoita määrittäviä tekijöitä, kun teemme tarvehankintoja itsellemme. Joudumme tekemään, ihan kaikki meistä, kompromissejä ylevien aatteidemme ja arvojemme kanssa, kun etsimme jotain tiettyä. 

Tämä ei mielestäni tarkoita sitä etteikö epäkohtia saisi ja pitäisi nostaa esille. Eikä minkään sellaisen epäkohdan tai ristiriidan esille ottamista pidä pyytää anteeksi! Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus ihmetellä yhdessä sitä miten tämä on välillä kummaa puuhaa tämä ekoistuminen eikä vaikuta yhtään johdonmukaiselta. Kaikki puhtaan omantunnon ominaisuudet eivät täyttyneet hankkimassani pullossa. Tykkäisin kovasti, jos Klean Kanteen, tai vastaava, työllistäisi suomalaista suunnittelua, liiketoimminnan osaamista ja valmistusta. 

Kuitenkin meidän on toimittava, tehtävä tekoja, puurrettava eteenpäin ja vaadittava parempaa, vastuullisempaa, kestävämpää, laadukkaampaa, reilumpaa. On kuljettava, aurattava tietä, mentävä pullon kanssa, joka herättää huomiota ja saa keskustelua aikaan. Mietittävä mikä on se seuraava tapa jonka muutamme, seuraava askel minkä otamme kohti parempaa vaihtoehtoa. On otettava myös niitä askelia, jotka eivät ole vielä ihan täydellisiä, sillä jokainen teko parempaan merkitsee ja on tärkeä.

On myös kyseenalaistettava halujamme ja kulutusimpulssejamme. Ekologista elämää et voi millään tavaralla ostaa itsellesi, mutta parhaimmillaan huolella valitut hyödykkeet tukevat hyviä tapojamme. Meillä on aina ristiriita tarkastelimmepa näitä asioita miten päin tahansa.

Tiedostaen matkani päämäärän, sillä itseään siteeraavat joutuvat helvettiin, lainaan itseäni vanhasta tekstistäni; Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)

- Aino

Ostohuuma kaduttaa jo nyt

Viime vuosi meni lähes kokonaan ilman ostostelua. Minulle uutta tavaraa etsiytyi kotiimme muutettuani tyttärieni kanssa kolmistaan pieneen kaksioon. Meillä ei ollut ihan kaikkea tarvitsemaamme ennen muuttoa, mutta hyvin pitkälti paistinpannua ja keittiöveistä vajaa koti. Lakanat ja sänky olivat hyvä lisä. Samoin perustelluksi osoittautui ruokapöytä, ruokailuhetkien ihmismäisinä pitämiseksi. Nämä eivät minua kaduta. Ei edes se uusi hammasharjani.

Mutta tää mittasetti. Olkoonkin kuinka metallinen, kestävä, pestävä ja muutoinkin ihana niin mihin sitä oikeasti tarvitsen? Tarvitsin desilitran mitan, ruokalusikka ja teelusikka näet löytyivät jo. Yhden dl mittaa en ole omistanut. Sen sijaan selvitin omistamani  juomalasin tilavuuden valmistajan sivuilta ja käytin sitä noindesin mittana. Toimii, kun ei lähde yrittämään mitään turhan haastavaa leivoskelua.

Nyt minua harmittaa, sillä mittasetti on uutena hankittu ja vaikka se onkin oikein hieno, niin en minä siitä setistä tarvitsisi kuin sen desilitran mittakupin. Ehkä olisin löytänyt sellaisen käytettynä kirpparilta tai jonkun laatikoista pölyyntymästä. Olisin jopa voinut mitata lainatulla desin mitalla, että minkä kokoinen on vaikkapa perimäni keraaminen kahvikuppi, että saisiko sitä käytettyä mittana. Ei se nyt kuitenkaan ole ihan niin tarkkaa. Paitsi silloin, kun haluan kirjoittaa reseptin tänne Kokonaiseen. Silloin "venäläinen kahvikuppi" voi olla mittayksikkönä haastava.

Tämä ostostelu vahvan ideologian, eli sisäisen syyllisyyden kanssa, ei olekaan aivan yksinkertaista. Minimalisti minussa epäilee uuden tavaran laatua, käytettävyyttä ja tarvetta sekä esineen viemää tilaa. Käyttökertoja pohditaan verrannolla jonkin toisen esineen käytettävyyteen. 

Zerottaja, käyttäen Zero Waste tyypistä tätä Kalenterikarjulta lainattua lempinimeä, tutkailee mittasetissä kiinni lilluvaa pahvia sekä muovisia pussinsulkijoita, jolla mittasetti on täysin turhaan paketoitu pahvin kanssa yhteen. 

Vegaani ei mieti tässä kohden mitään. No kenties sitä, että onhan niiden uusien reseptien kokeilu tarkkaan mitaten tietty keino välttyä epäonnistumisilta. Zerottaja nyökyttelee ja myhäillen mutisee kommentin ruokahävikistä epäonnisten yritysten kautta. Minimalisti huikkaa, että "olisit kuitenkin voinut miettiä hankintaa vielä 30 päivää ja kokeilla muut vaihtoehdot ensin". Tähän kaiken autuaaksi tekevä Ituhippi piipittää, että "joku voi olla todella onnellinen tuosta mittasetistä lahjana eikä kannata olla liian ankara itselleen sillä kaikki tekevät virheitä".

Kokonainen Hampuusi päättää, että venäläinen kahvikuppi on tarkoitukseen sopiva sekä kaunis ja taitaa palauttaa mittasetin kauppaan. Velattomuuteen pyrkivä myhäillen hieroskelee käsiään yhteen "nyt voi siirtää nekin eurot velkojen lyhentämiseen".

Mitä tästä kaikesta opimme? Opimme, että mittasetti on ruotsiksi måttsats ja teelusikka tesked.

- Aino

Hieman dyykkausta, minimalismipeliä, DIY-juttuja ja parsintakierroksia

Joku fiksumpi tekisi joka päivälle jonkinlaisen kirjoituksen, mutta minä päätin ympätä koko idea-arkkuni satunnaiset aarteet samaan kirjoitukseen. Tässäpä siis on tulossa DIY pipipussi eli sellaisen muovisen kylmäpakkauksen plastic free versio, joka toimii käytännössä ja maatuu lopussa. 

Sitten esittelen koiran syömiä villasukkia ja muuten vain päälle hajoavia vaatteita. Osa tekstistä sivuaa Minimalismi.net sivustolla Teemun aloittamaa 30 päivän minimalismipeliä ja sit vielä jotain dyykkaamisesta. 

 

 

 

Muoviton DIY kylmäpakkaus eli Pipipussi

Tyttäreni oli ommellut koulussa puuvillakankaasta pussin, joka on täytetty kauranjyvillä eli normaali kaurapussi, joka toimii lämpimänä ja kylmänä. Monesti vanhat konstit ovat parempia kuin muoviset geelitäytteiset ja hintavat versiot, jotka eivät maadu eivätkä ole uudelleen käytettäviä.

Tää on niin simppeli juttu, että ihan naurattaa etten aiemmin tajunnut. Ei vaikka näiden DIY pussien parhaimmistoa olen saanut kätilön töissä asetella niin mikroon kuin alavatsalle. -selälle, reisille, lonkille sekä hoitajan omille kipeille hartioille.

Pussi tottelee kylmä- kuuma käytön lisäksi vaikkapa hernepussille asetettuja vaatimuksia lasten leikeissä tai pitelee ovea auki ja sillä on näemmä kätevää lataista siskoa suoraan daijuun. (haluaisin henk.koht tavata sellaisen vanhemman, joka silmät kirkkaina väittäisi minulle ettei sen lapset ikinä tappele keskenään)

Kaikenlainen terveydenhoitoon käytetty roina tuottaa melkoisen paljon roskaa ja osa on vaikeasti vaihdettavissa jätteettömämpään vaihtoehtoon. Tästä kirjoittelin hammasremonttini aikana jotain. Pohdin oikomishoidon ja terveyden vaalimisen tuottaman roskan ja muovin määrää ja harmittelin mm sitä, että millä zerowastaan yöllisen purukiskon puhdistamiseen tarvittavat aineet. Sain ihanan aktiiviselta lukijaltani hammaslääkärinsä antaman vinkin muovisten kiskojen puhdistamiseen etikalla ja lähdin kokeilemaan sitä. Nyt reippaan kuukauden olen lillutellut akryylistä purukiskoani etikka-vedessä päivisin ja se toimii mielettömän hyvin. Tässäkin taas hyvä muoviton vaihtoehto ostetulle hammaskiskon puhdistusaineelle. 

30 päivän minimalismipeli

Sit päästään minimalismipeliin, joka pärähti käyntiin blogikollegani Teemun toimesta Minimalismi.net sivustolla sekä Facebookissa tapahtumana johon pääset osallistumaan suoraan tämän linkin kautta. Edelleen ehtii mukaan. 

Mun 1. päivän tavara on tuo muovinen kylmägeelipakkaus, jonka lahjoitetaan eteenpäin. Vahinko kiertämään, heh. Toisena päivänä vähennetään kaksi tavaraa, mutta siihen on aikaa puoleen yöhön, joten kun lapset ovat nukkumassa käy äiti lelulaatikolla.. No ei vaineskaan, jospa ne lähtis pelaamaan minun kanssa. 

Sama jatkuu kuun jokaisena päivänä siten, että karsittujen tavaroiden määrä lisääntyy päivä päivältä yhdellä ja yhteensä vähenee 465 tarpeetonta tavaraa tämän marraskuun aikana. Kaipa se Teemu laski oikein sillä en jaksanut tarkistaa tuota lukua. 

Tämä on ihan mainio juttu näin joulun kynnyksellä. Tulee hoidettua se siivouspuoli samalla! (jos sellaisia harrastaa)

Karseita kuvia karseista vaatteista

Teemu minimoi blogissaan sukkia ja täytyy myöntää, että haluaisin kovasti jo karsia risoja sukkiani, mutta en voi sillä minulla ei ole niitä liikaa. Tyydyn paikkaamaan juuri paikkaamiani villasukkia uudelleen. Ihanan liukas, nimeltä mainitsematon noutaja nimittäin kävi järsimässä sukan pohjan ainoaan ehjään kohtaan reiän. 

Vuoden ostolakkoni alkaa näkymään. Tosin nuo kuvan villasukat on viime vuosituhannelta, joten... Sen sijaan pellavainen toppini ei ole kuin vajaa kolmisen vuotta vanha ja näyttää melko antiikkiselta sekin. Senkin mielelläni minimoisin pelin tiimellyksessä, vaan paikattava se on sekin. Reikiä ilmaantuu joka pesussa lisää ja toppi alkaa näyttämään suhteellisen.. no, taiteelliselta.

Koska olen maailman toiseksi paras kertomaan vitsejä on ihan hyvä, että vaatteeni puhuvat puolestani. Tuollakin paidalla on muutamat naurut ja pottuilut irronnut 😂 (vastaus kysymykseen "kuka sit on maailman paras vitsinkertoja?" kuuluu "ihan kuka muu vaan")

Dyykkausaarteita

Hankintalakkoni tai haasteeni otti osumaa. Dyykkasin roskakatoksesta muovisen kukkaruukun peitoksi hieman risan korin. Se toimii siinä näkösuojana minun ja muovin välissä ja samalla tuli vähennettyä roskataakkaa tai näin ainakin itselleni uskottelen. Kori näkyy ensimmäisessä kuvassa Pipipussin taustalla.

Meillä on kotona melko paljon jostain haalittuja tavaroita. Löytyy tuoli, joka toimitti joskus yöpöydän virkaa ja se on ihan rehellisesti raahattu aikoinaan naapuritalon roskalavalta. Sitten on vähän sieltä täältä ilmaiseksi saatua tavaraa. Äkkiseltään pohdittuna vain toinen lastensänky on ostettu ihan oikeasti Ikean kaupasta ja muut kalusteet ovat second hand.

En mä kyllä tiedä, että miten irrotan täältä sen 465 tavaraa, mutta katsotaan.. ainakin nuppineuloja on liikaa lasten roinan ohella.

- Aino

Älä milloinkaan liity sä roskanheittäjiin

Roskien kerääminen tienposkilta ei aina ole niin helppoa kuin luulisi. Se on puuhaa, jossa tulee hyvin tietoiseksi itsestään. Metsistä ja rannoilta kerääminen on helpompaa, kuin autojen ja ihmisten ohittaessa sinua puuhissasi. Mietin noukintakeikoilla pöljiä juttuja kuten, "jos kerään tämän niin tuleeko noukkia tuokin?", "entä tuo roska-astian ympärys, jonne linnut on riepotelleet roskiksen sisällön alkaen koirankakkapusseista? Voinko jättää tuon rauhaan ilman, että joku katsoo?", "mitäköhän nuo miettii, kun kyykin täällä?". 

Sinällään kyse on samasta fyysisestä harjoitteesta kuin mitä teen kotona lasten jäljiltä, mutta silti kaikki tuntuu tienvarrella niin erilaiselta. Siinä saa nähdä ihan oikeasti vaivaa, että kaikki tulee noukittua ja kiikutettua eteenpäin jätteenlajitteluun. Koska se on psyykkisesti niin epämiellyttävää ja tietoista touhua, se tuntuu myös hiton turhalta ja saa aikaan someraivoa esimerkiksi Instagramissa. Jonnekihan se tilanteen aiheuttama epämukavuus on purettava.

Älyttömästi tyhmiä ajatuksia, mutta niin niitä vain putkahtelee. Ei ihme ettei useampi käy siivoamassa tienposkia. Joukossa roskien keruu on hyväksyttävämpää. Tempaukset ymmärretään aina. Yksinäinen ituhippi penkomassa puskia on vähän outo. Näistäkin huolimatta mietin vain, että miten se roskan heittäminen on toisille niin vaivatonta? Saisiko syntiset ohjattua takaisin ruotuun, jos pakottaisi katumusharjoituksiin?

Rölli opastaa paremmin!

"Älä milloinkaan liity sä roskanheittäjiin, liity mieluummin vaikka omituisiin otuksiin!"

- Aino

Salaisen tulen vartijat

Arkiaamuisin tapahtuu erään koulun läheisyydessä näytelmä, jossa auto kaahaa parkkipaikalle. Etupenkiltä ponnahtaa pitkähiuksinen nainen syöksähtäen auton toiselle puolelle avaamaan takaovea pienelle koululaiselle, joka hyppää kimpsut ja kampsut valmiina äitinsä reppuselkään auton korkeutta apuna käyttäen. 

Äiti pamauttaa oven kiinni ja lukitsee auton aloittaessaan juoksunsa 20 kilon punnus selässään kohti pienten lohikäärmeiden salaista koulua, jossa ikuisen tulen vartijat opettavat ikivanhoja viisauksia lohikäärmelapsille. Koulumatka on vaarallinen ilkeiden, kylmää jäätä syöksevien, sieluttomien olentojen vuoksi, jotka yrittävät vallata maailman, johon reppuselässä hytkyvä lohikäärmelapsi on syntynyt. 

Salaisen tulen vartijat ovat pystyttäneet koulun alueelle näkymättömän voimakentän, suojaavan kehän, jonka turviin on juostava noin 200 metrin matka. Pieni lohikäärmepoikanen kannustaa äitiään juoksemaan kovempaa, ettei kaksikko jää hyytävien, sydämettömien zombien armoille vaan pääsevät turvallisesti suojaavan kehän sisälle ja poikanen siitä kouluun opettelemaan sisäisen tulensa käyttöä. Viisaat oppineet, salaisen tiedon vartijat, ottavat koulun ovilla iloisen lohikäärmeen vastaan.

Tämä varsin mielikuvituksellinen rutiini saa lapsen menemään kouluun hymyssä suin. Moikkaamaan lohikäärmeopettajille ja jaksamaan päivän. Tämä mieluummin kuin se, että lapsen saattelee hermostunut äiti tsempaten tarrautuvaa ja epävarmaa lastaan kohti koulun ovia, joiden lähestyessä pienokaisen käytös muuttuu ja äidin ääni vakavoituu. Purevan, sätkivän, raapivan ja potkivan lapsen nappaa ovella otteisiinsa kaksi opettajaa vetäen kiljuvaa demonilasta kainaloista sisään ja tiristäen kiristyneiltä kasvoilta huomenet ja hyvän päivän toivotukset äidille, joka yksin jäätyään kääntyy kannoillaan ja kiiruhtaa itkien läpi hiljentyneen koulunpihan takaisin autolleen.

Yllä oleva tarina on tietysti omasta elämästäni. Se on tarina lapsesta, lapsen mielestä, lapsen maailmasta, mutta myös tarina väkivallasta. Tarina on esimerkki siitä millä tavoin meidän tulisi pystyä kääntämään tilanteita väkivallattomiksi. Esimerkki siitä miten meillä tulisi olla sen verran aikaa ja resursseja, että pystymme leikkiin ja hauskuutteluun. Sen verran henkistä laajakaistaa vapaana, että mielikuvituksemme tuottaa meille ennakkoluulottomampia ja hellempiä ratkaisuja kaikissa tilanteissa.

Jos tarinan äiti olisi elämäntilanteessa, jossa hän itse voisi huonosti tai olisi työpaineiden ja kiireiden uuvuttama, ei hänellä olisi välttämättä sitä tarvittavaa energiaa hoitamaan tilannetta rakentavalla tavalla. Kyynelehtimisen sijaan hän saattaisi kävellä autoon kiukusta kiuehuen ja sättien hankalaa lasta mielessään peläten työpaikalla odottavaa esimiestä tai nalkuttavaa työkaveria. Kireys saattaisi tarttua työtovereihin, purkautua puolisoon tai anonyyminä vauva piste fiin sivuilla. Äiti saattaisi lohduttaa itseään autossa suklaapatukalla, kahvitauolla pullalla ja illalla ahtamalla ruokaa napaan niin paljon kuin sielu sietää, tehden väkivaltaa itselleen. Sama äiti voisi myös odottaa palkkapäivää ja hoitaa pahaa oloaan tuhoavalla shoppailulla haalien jo entisestään täyteen kotiin lisää krääsää, tarviten jatkuvasti lisää kaikenlaista, joka ei kuitenkaan täytä sielussa ammottavaa aukkoa ja tyhjyyden tunnetta.

Vaikka tutkin ja opiskelen väkivaltaa niin intohimoni on väkivallattomuus. Se on tarve, joka ajaa minua valinnoissani. Se ohjasi veganismiin ja ympäristöasioiden äärelle. Se on elämäntapa ja arvo, jonka ilmentymää kaikki muu on. Ideologiani ei ole veganismi, minimalismi tai muovittomuus, ne ovat vain sälää oikean ytimen ympärillä.

Väitän, että emme tunne väkivaltaa riittävän hyvin osataksemme elää ilman sitä. Emme näe niitä pieniä hetkiä, jotka synnyttävät väkivaltaa ja miten väkivalta on vahvasti yhteydessä välinpitämättömyyteen. Olemme varsin sokeita sille kuinka kaikki kulminoituu siihen, että meidän on kovetettava itseämme selvitäksemme tässä vallankäytön maailmassa, jossa vain vahvat pärjäävät ja inhimilliset virheet, heikkoudet ja keskeneräisyys ovat jotain mitä voidaan käyttää sinua vastaan. Luonto, vedet ja maat, ympäristö kasveineen ja eläimineen jotain mitä voimme riistää ja hyödyntää loputtomasti tuhoavan kasvuharhamme tarpeisiin.   Tunnistan vallankäyttöä ja epäoikeudenmukaisuutta nykyään melko tarkasti ja tuntuu kuin herkkyyteni vain ajan ja tiedon myötä voimistuisi. Samaa prosessia läpikäy todella moni ihminen maailmassa. Se on siis kaikki täysin opeteltavissa olevaa.

Avatessamme silmiämme ihmisten, eläinten ja luonnon pahoinvoinnille emme enää voi palata takaisin entiseen ja teeskennellä ettemme nähneet matkalla mitään. Entiseen ei ole paluuta muuta kuin välinpitämättömyyden kautta, mutta harjoittaessamme välinpitämättömyyttä olemme väistämättä väkivaltaisia itseämme ja ympäristöämme kohtaan ja se aiheuttaa pahoinvointia. Tiedämme varsin hyvin mikä välinpitämättömyyden vastalääke on, mutta silti vastustamme sitä.

Joskus, tai silloin usein, kun huomaat, että asiat takkuilevat eivätkä mene eteenpäin haluamallasi tavalla on hyvä pysähtyä miettimään käytännön sijaan kaiken ydintä. Miksi teet asioita, mikä voima sinua ajaa eteenpäin? Mikä on sinun ydin ja miten voisit tutustua siihen paremmin?


- Aino

Ruokahommat Zero Waste tyyliin käsittävät ennakointia ja valmistelua

Suurin osa talouden roskasta muodostuu ehdottomasti keittiön puolella. Ruokapuoli tuottaa varsinkin sitä muovijätettä ja sen vähentäminen on oikeasti haastavaa. Sitä ei kukaan kiellä. Haastavuuden yksi osatekijä on mielestäni tämä vallitseva ruuanlaittokulttuuri, työn uudelleen rakentuminen ja arjen pirtaleisuus. 

Tästä arjen muutoksesta on tehty kattavaa tutkimusta ja samalla on huomattu perheiden ruokailutottumuksissa ja sitä kautta ruokaostoskäyttäytymisessäkin muutosta. Elämme aikaa jolloin on vähän kiire koko ajan, perheen sisällä tullaan ja mennään, on töitä, harrastuksia, velvoitteita. Tämä johtaa siihen, että kaupassa käydään useammin, ostetaan vähemmän ja nopeammin valmistettavaa. Yhteisiä ruoka-aikoja ei välttämättä ole eikä ruokaa tehdä yhdessä niin paljoa. 

Suunnitelmallisuus ja ennakoiminen on vaikeampaa, koska erilaiset velvoitteet vaativat reagoimista yhä nopeammalla tahdilla. Olemme kiinnisaatavissa puhelimitse tai sähköpostitse päivän tai jopa muutaman tunnin varoitusajalla. Hyppyytettävissä koko ajan tai siltä se ainakin tuntuu. Miten lie ennen saatu väkeä kiinni kotoa lisävuoroihin töihin tai järjestetty tapaamisia tunnin varoitusajalla? 

Kiihtyvän tahdin todellisuus ja sen tuottamat ongelmat ovat hieno markkinarako. Kaikenlaista hieman hintavampaa pikalounasta, einestä ja take awayta löytyy vaikka kuinka. Näihin liittyy melko pitkälti jätteettömyyden eli sen Zero Wasten kannalta se kaikista kettumaisin juttu. Sille tielle haluavan on hiukka pakko opetella pois nois valmisjutuista. On osattava ostaa pelkkä kukkakaali ja ihmetellä sitä huuli pyöreänä, että mitäs tästä tekaisisin. Eikä se riitä, että kerran teet, koska huomennakin on syötävä ja huomenna ei ehdi keittämään uutta keittoa. 

Tarvitaan puolivalmisteita, että pysyy tässä menossa mukana, mutta kun luonto ei oikein antaisi periksi ostaa muovipussissa pakastettua kukkakaalia tai myöhemmin talvella muoviin pakattua tuoretta, niin sitten on lyötävä sitä itse pakkaseen lasitölkissä. Tätä se Zero Waste arki melko pitkälti on tai olisi, jos aina viitsisi. 

Kausituotteena kukkakaalia sai näin syksyn alkuun ilman mitään paketteja 0,99€ hintaan. Ostin hiton paljon. Tein curry-kukkakaalikeittoa, keitettyä kukkakaalia sekä kukkakaalipyrettä pakkaseen. Siinä lomassa leivoin leipää koska tänään oli semmoiselle aikaa. Nättejä kuvia ei ollut aikaa ottaa 😆 Eilen tein pähkisaania (vegaaninen parmesaani) sekä maapähkinävoita isot satsit. Ostin Punnitse & Säästätsätsä valmiiksi paahdettuja, kuorittuja maapähkinöitä vähän sillä mielellä, että oion tuossa maapähkinävoin teossa, mutta ei kannattanut. Tuli ihan hirveen makuista, en suosittele eli itte pitää pahtaa ja kuoria ne pähkinätkin jatkossa.

- Aino

Itse tehdyt hedelmäpussit Zero Waste ruokaostoksilla

Zero Waste tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että minkäänlaista jätettä ei tuotettaisi. Siirtyminen muovipusseista paperipusseihin on hyvä teko, mutta paperinenkin versio on lopulta kertakäyttöistä ja vaatii jokaisella kerralla uutta materiaalia. Siksi paperisten hevipussien korvaaminen on ollut meillä kauan tehtävien listalla. Kestopussit hedelmille ja vihanneksille, ja miksei myös muillekin tuotteille, ompelin vanhasta valkoisesta lakanasta.

Tämäkin on yksi niistä ikuisuusprojekteista, jota olen väistellyt vuoden, jos toisenkin. Ompelukoneen käyttö on minulle haastavaa ja inhoan miettiä, että missä järjestyksessä minun kuuluu ommella mikäkin sauma ja miten, että saan haluamani mekanismit ja ominaisuudet sekä ulkonäön tekeleelleni. Että näin henkilökohtaisiin, inhimillisiin ja oikeasti, aivan onnettomiin juttuihin sitä meilläkin tämä Zero Waste aina välistä jumii.

Mielessäni kai odotin sitä päivää, että joku tarttuu lukuisiin vihjeisiini ja ompelee minulle lahjaksi tämmöisiä hienoja pussukoita. Sitten torppasin senkin mahdollisuuden julistamalla tämän vuoden hankintavapaaksi haasteeni kautta ja toitottamalla suureen ääneen miten en ota vastaan lahjoja, lahjoituksia, vaihtokauppoja tai yhtään mitään muutakaan. Onneksi suhtaudun itseeni lähinnä huumorilla 😂

Tee-se-itse kestohevipussit

 

 

Nämä pussukat syntyivät vanhasta lakanasta, jonka leikkasin summittaisesti haluamani kokoiseksi. Sellainen yksi pitkä kaistale. Sitten huolittelin toisessa ensin sivut, mutta se ei tuntunut kovin järkevältä ja tein toisessa pussissa toisinpäin, mutta sekään ei tuntunut yhtään järkevältä. Lopputulos on suurinpiirtein sama ja molemmissa on kätevä sulkumekanismi, joka käsittää kaksi nyöriä kujan sisällä niin, että nyörien päät on helppo solmia yhteen, mutta toki muitakin systeemejä löytyy. Tässä ajattelin lähinnä, että mikä olisi miehelleni kaikista miellyttävin, että pussit oikeasti jäisivät käyttöönkin.

Jos joku osaa tämmöisen ohjeen ja sen kaikista parhaimman ompelujärjestyksen niin kiitos, otetaan vastaan. Luulin selvittäneeni sen, mutta tehdessä asia ei ollutkaan minulle niin selkeä. Sain siltikin aikaan valmista ja se on jo ihan mieletön saavutus.

Tytär osti joku aika sitten Kierrätyskeskuksesta lankoja ja teki minulle nyörit pusseihin. Ompelulanka on perittyä ja puuhelmet on löydetty kävelyreissuilla. Ette muuten usko millaiset määrät kaikenlaista tavaraa voisi kerätä kaduilta. Hiuslenkkejä ei ainakaan tarvitse ostaa yhtäkään uutta, jos maasta löydetty kelpaa, mut siitä toiste.

Koska ajattelin kirjoitella jonkin aikaa mitä sattuu ja miten sattuu, niin eipä minulla noista pusseista sen enempää sepostettavaa ole. Jatketaan kommenteissa, ok?

Veikko Huovisen Hamsteria luen parhaillaan ja totesin, että se on melko osuva syyskirja kaiken talveen varautumisensa kanssa. Vegaanille vähän raskas välillä, mutta ajattelen, että se on oman aikansa tuote. Jänniä huomioita olen päässyt tekemään itsestäni siirryttyäni kohta vuosi sitten vegaaniseen ruokavalioon. Ehkäpä niistäkin voisi joskus kirjoitella, vai mitä tuumit?

- Aino

Itse tehdyt tortillaletut, quinoa-villiyrttitäyte ja simppeli guacamole

Meninkö tekemään Zero Waste tortilloja? No menin! Onnistuiko noin niinku omasta mielestä? Ihan asiallisesti onnistui, mutta parempi kysymys kuuluu, että teenkö ennään koskaan toiste?

Tortillalätyt, letut, elikkäs lipareet syntyivät tällä erää näinikkäästi:

• vehnäjauhoja noin 2dl
• suolaa noin 1 tl
• rypsiöljyä ehkä 3 rkl
• vettä 0,75 dl tai sinne päin

Taikinoitsin kaikki kulhossa ison salaattihaarukan kanssa ja lopuksi otin kädet avuksi. Tein vaivatun, sileän ja kiinteän taikinamöntin, joka ei tarttunut sormiin. Pettelin kulhon ja jätin taikinan lepäämään noin 15 minuutin ajaksi. Ihan hurjaa, että miulta tulee näinkin pitkälle reseptin näköinen tuotos.

Sitten levitin jauhoja pöydälle, etsin kaulimen,  jota ei yleensä käytetä kuin jouluna, ja ryhdyin taikinan kimppuun. Ensin aattelin, että tulisko noin kahdeksan, mutta ensimmäiset oli vähän pieniä. Lopulta veivasin kuusi, joista osa hiukka rupuisen kokoisia ja näköisiä, mutta kun tuli kiire. Olin kuvitellut olevani tässä vaiheessa nopeampi. 

Mulla oli vähän hätä kaulia, venytellä, iskeä pannulle, kääntää lettua ja pelastaa palamiselta. Tietty ne tuli sit niin pikaseen tahtiin ne letut, että oli veivattava guacamole siinä sivussa, pilkottava tomaatit, kuvattava toisella kädellä ja hätisteltävä lapsia pois keittiöstä. Onneksi keksin kipata taikinakulhon nurin ja laitoin letut siihen lepäämään ja venymään ennen pannulle pääsyä. Tuntui hirmuisen kätevältä siihen hetkeen. Kannattaa varata rauhallinen hetki, tehdä kaikki muu ennakkoon ja vasta sitten ryhtyä paisteluhommiin.

 

 

Quinoa-villiyrttitäyte tortillaan

 

Pilkoin samalla energialla takapihalta keräämäni villiyrtit eilispäivänä keitetyn quinoan joukkoon, tarkistin miten se kirjotetaan ja ähelsin muuta yhtä oleellista. Quinoahässäkkään olin noukkinut pihalta ainakin tilliä, voikukkaa, vuohenputkea, saksankirveliä, piharatamoa, rucolaa ja selleriä. Hieman öljyä, soijakastiketta, säilötyn inkiväärin liemet ja jalopenolientä, mustapippuria, suolaa ja siittä sit sekaisin. 

Tää tahna pysyi muuten ihan äärettömän hyvin tortillan sisällä, tuli myöhemmin todettua. Silleen ihan iloinen ylläri. Muuta hyvää, ravitsemuksellisuus poislukien, en niin helposti siitä löydäkään.

Oon tuota quinoaa miettinyt, että meille ei ehken enää osteta sitä. Kukaan ei oikein siitä tykkää, en osaa sitä keittää oikein, se on karseeta puuroa ja maistuu pahalle ja jostain syystä karvastelee kummallisen tuntuisena jossain tuolla sylkirauhasen tienoolla. Lisäksi sen perusteelliseen huuhteluun kuluu järjettömästi vettä ja se tuntuu pahalta. Liian vaivalloista siis kaikkinensa. Joskus ostin irtona, kun toivoin vähän vaihtelumahdollisuuksia, mut nyt on kaikki kaapista käytetty ja todettu että syödään quinotot jonkun muun kokkaamana. 

Guacamole kera totuuden

Guacamolen valmistin sillain, että otin avocadosta sisukset ja sörssäsin haarukalla hakkeloidun valkosipulin, soijakastikkeen ynnä ravintohiivan kanssa. Tiddidii, hyvää tuli. Lapset tykkäs letuista ja täytyy kyl itteki myöntää, et kyllä nää valmistortillalätyt peittoaa. Vertaa muovipussileipä - vasta paistettu leipä, se kertonee kaiken. Oli kans tosi jännä, sellainen pikkuisen unelias sivumaku siinä letussa, mietin pitkään mikä se olis, ja viimein sain sen kielen päälle; hyvä omatunto, sehän se!

Ja ettei totuus unohtuisi niin aterian valmistuksesta syntyi jätettä. Quinoa hässäkän sekaan lorautin lasipurkeista säilötyn inkiväärin liemet, jalopenolientä ja soijakastiketta. Guacamolen sekaan meni myös muovikorkkisesta lasipullosta soijaa ja muovikantisesta pahvipöntöstä ravintohiivahiutaletta. Mustapippuri on peltipurkissa, jonka ympärillä on aikoinaan ollut muovia. Rypsiöljy on kanssa pullossa ja vielä muovisessa pullossa! Teen katumusharjoituksia, ruoskin itseäni ja pistän kaiken miehen syyksi. Mut muutoin ei jäänyt jälkeen mitään mikä ei kompostiin kelpaisi.

- Aino

Digipaastoilun yllättävä loppu

Vilpittömän aikomukseni mukainen, vähintään viikon mittainen, digipaastoiluni sai yllättävän lopun. Alkujaankin koko viikko meni jokseenkin toisin kuin olimme ajatelleet. Kesälomareissailu sukuloimisineen päättyi yllättäen lapsukaisen alkaessa keskiyön hujakoilla oksennusputkensa. Vietin leppoisasti reissun viimeisen yön kylpyhuoneen lattialla, patjan jalkopäässä nukkuen, pyyhe peittonani, kun kaikki muu oli jo lentävässä kaaressa kukitettu. 

Onneksi oli lattialämmitys! Se jaksoi pitää hermot ja kielen kurissa vaikka hieman ehkä ärsyttikin, kun mahanesteet eivät millään meinanneet osua löylykiuluun. Ainoa käden ulottuville sattunut hiukka isompi astia yökkimistä varten.

Seuraavana aamuna lähdettiin pakosta ajelemaan kotiin ja toivottiin sormet ristissä, että kukaan ei oksenna autossa. Kotona saimme huomata kodinkoneiden hive mindin tavoittaneen pyykinpesukoneen ja viime viikolla rikki mennen kiukaan jälkeen myös astianpesukoneen, joka teki tenät. Onneksi teki, sillä koneen alle oli jo muodostumassa lätäkkö. 

Hei, mut kaiken keskellä mulle viestitteli Helsingin Sanomien toimittaja ja teki haastattelun! Kuvaaja kävi ottamassa kuvia ja jossain kohdin Kokonainen tullaan mainitsemaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Minua jututettiin muovista ja muovittomuudesta, ylläri. Muoviroskasta ilmestyikin juttu Hesarissa jo tässä loppuviikosta ja lisää on siis tulossa jossain vaiheessa. Melekosta. 

Kuva Plastic Free July

Kannatti eksyä väsyneenä, nuhjuisena ja vanhasta tottumuksesta sähköpostin pariin vaikkei niin olis saanu tehdä, noin paastoilumielessä.

- Aino

Roomaa kaikin aistein

Rooma on aivan käsittämätön kaupunki. Kirjaimellisesti jokaisen kadun kulman takana jotain katsottavaa; suihkulähde siellä, obeliski täällä, kirkko, patsas, palatsi, taidokas kaiverrus tai rouhean kaunis ovi. Paljon on myös hellettä ja ihmisiä, tuoksuja, ääniä, elämää, vilinää, eläimiä, kasveja, kielien sekamelskaa, siritystä, sihinää, solinaa ja värejä.

Noin kolmen miljoonan asukkaan Roomassa vierailee vuosittain turisteja tuplasti asukasluvun verran ja melkolailla poikkeuksetta kaikki käyvät katsomassa Colosseumin sekä Vatikaanin. Yllätys, että kyseiset nähtävyydet löytyvät myös minun ja reissuseuralaiseni listalta.

Mahdollisimman pieneen roskamäärään tähtäävän vegaanimatkalaisen on kuitenkin otettava selvää muutamasta muustakin jutusta kuin vain säätilasta ja tilastoluvuista. Harjoittelun myötä kohteessa on alkanut toistumaan tietty kaava, jonka avulla luotaan lähialueiden ruokapaikat, kierrätyspisteet ja siivoan hotellihuoneen sinne päästyäni.

Matkaan lähtö ja tulopäivä kohteessa

Lentoa edeltävä yö tuli nukuttua hieman rauhattomasti. Jännitti niin kovasti reissuun lähtö, sillain hyvällä tavalla. Aamulla pakkailin vielä viimeisiä juttuja. Tällä kertaa lähdimme molemmat, minä ja mieheni, reissuun reppujen voimin. Molemmilla omansa. Se tuntui todella kevyeltä ja hyvältä. Kokeilin reppureissulaisen tyyliä jo Wienin matkalla aiemmin ja kyllä se aivan selkeästi on mun juttu.

Pakkailuihin kuuluu tärkeänä vesipullon mukaan ottamisesta huolehtiminen sekä eväiden valmistaminen minulle. Lentokoneissa kaikki tulee melko raskaasti roskakuorman kera ja haluan välttää sen. En myöskään aina jaksa selvittää vegaanisia vaihtoehtoja ja tivata mitä annokset sisältävät. On helpompi mennä omilla ilman turhaa huomion herättämistä.

Tällä kertaa täytyy antaa lentoyhtiölle plussaa siitä, että viini oli lasipullossa. Mies sai kuitenkin nauttia sen ihan itsekseen sillä en päässyt varmuuteen oliko viini vegaanista. Puolisoni yritti, että reissun teemana olisi "kaikki viini on vegaanista kunnes toisin todistetaan" vaan ei se oikein mennyt lävitse.

Oma vesipullo matkoilla

Helsinki-Vantaan lentokentällä oman vesipullon täyttö hoituu helposti wc:ssä erikseen juomapullon täyttöön varatusta hanasta. Selkeimmin täyttövessa löytyy siitä shampanjabaarin yläkerrasta. Lentokoneeseen ei siis missään nimessä tarvitse ostaa muovista pulloa. Täyttöpisteitä löytyy monelta lentokentältä ympäri maailmaa ja aina kannattaa selvittää onko paikallinen kraanavesi juotavaa.

Roomassa hanavesi on juomakelpoista. Kaiken lisäksi lähteistä pulppuavaa ihanuutta saa sieltä täältä kadun kulmissa ympäri kaupunkia, joten ei mitään syytä ostaa yhtä ainuttakaan kertakäyttöistä muovipulloa koko matkan aikana.

 

 

 

Hotellien yksittäispakattu kosmetiikka

Hotellihuoneessa siivoan kaiken kertakäyttöisen pois näkyviltä. Kaikki esitteet, liput ja lipareet, suihkutarvikkeet ja muut. En käytä yksittäispakattuja tuotteita muutamasta syystä. Ensinnäkin ne usein ovat huonolaatuista kosmetiikkaa, sisältävät järkyttävät määrät tuoksuaineita ja kemikaaleja, jotka eivät tee kenellekään hyvää ja tuoksujen valtava kirjo rasittaa hermostoani. Tuotteet hyvin harvoin ovat vegaanisia, eettisiä tai ekologisia ylipäänsä, enkä jaksaisi ottaa sellaisista selvää lomamatkalla. Pienet demopakkaukset tuottavat valtavan määrän turhaa roskaa ja useimmiten se kaikki on muovia. Siksi kaappiin vain piiloon ja harras toive hotellille päin etteivät toimita mitään lisää.

Rauhan tyyssija

Siivoan myös muunlaista turhaa pois silmistä. Silkkiteipillä laittelen tarvittaessa tv:n roikkuvia johtoja taulutelkun taakse siistimmin piiloon ja joskus tarvittaessa peitän tv:n standbyvalon vaikka laastarilla, jollen löydä virtajohtoa minkä vetäistä seinästä. Opettelen käyttämään ilmastoinnin säätöjä sekä luotaan valaistuksen mahdollisuuksia, että saan tarvittaessa säädettyä kaiken nopeasti mieleisekseni, kun alkaa tuntumaan siltä, että "nyt tulee liikaa kaikkea kaikista tuuteista".

Tyhjennän repun, asettelen vaatteet henkareille, oion ja järjestelen. Keräilen koristetyynyt ja muun irtaimen ylimääräisen ja tungen kaappiin, sängyn alle tai verhon taakse piiloon. Tarvitsen oman lepopaikkani, jossa saan levähtää ihmisvilinältä ja missä mikään ylimääräinen ei kaiherra mieltäni.

Esitän siivoajille tai respaan toiveen, ettei huonesiivous käy huoneessamme lainkaan. En tarvitse jokapäiväistä petausta tai pyyhkeiden vaihtoa. Siivoamisesta pidättäytyminen säästää luontoa, mutta eniten pidän siitä ettei kukaan astu lepoalueelleni vaan saan pitää sen aivan omassa järjestyksessä ja roikotella pesemiäni vaatteita kylpyhuoneessa ilman, että kukaan siirtelee niitä.

Minulle vihjaistaan toistuvasti, että olenko ajatellut, että olisin kenties erityisherkkä ihminen. Kovastihan tuo minun toiminta siihen viittaa. Ottaessani huomioon omat tuntemukseni ja hermostoni ylikuormittumisen vaatimat lepoajat, niin hyvin kuin osaan, jaksan kahlata lävitse Colosseumit, Vatikaanit, Pantheonit ja muut ruuhkaiset nähtävyydet muutamassa helteisessä päivässä ja vielä keskittyä tekemään hyviä valintoja ruokapaikkojen suhteen, maistelemaan, tunnustelemaan ja tutkailemaan. Siinä sivussa kirjoitan, valokuvaan ja prosessoin kaikin aistein. Onko siis ihme, että rauhan tyyssijaa tarvitaan?


- Aino