Missä määrin vettä kannattaa yrittää säästää?

Yksi tämän alkaneen vuoden tavoitteistani on seurata talouteni veden kulutusta. Uudessa Kuusamon kodissamme on vesimittari ja se onkin osottautunut varsin jännittäväksi laitteeksi.

Toistaiseksi jännittävintä on ollut se ettei mittari liiku lainkaan! Ilmiön selittävinä tekijöinä toimii kaksi seikkaa 

1. mittari mittaa veden virtausta vain lämminvesiputken osalta ja
2. olen ottanut lasten kanssa haasteeksi käyttää kylmää vettä, aina kun mahdollista.

Pariin päivään ei ole kuutiolukema muutunut mihinkään, mutta toisaalta käytössä ei ole edelleenkään tiski- tai pesukonetta. Koneiden osalta tämä siis on vielä vähän huijusta, sillä likapyykkini peseytyy masiinassa toisaalla. Seisahtaneen oloinen mittari tuottaa silti valtavaa tyydytystä. Vähän sama fiilis kuin lainojen poismaksussa tai säästämisessä.

Tiputus reaaliarkeen

No huvinsa kullakin ja minulla näemmä varsin halvat. Kylmän veden kanssa koin kuitenkin silmiä avaavan keskustelun mentyäni paukuttelemaan henkseleitä tämän vesipiheyteni kanssa. Sain kuulla kunnallistekniikkaan ja muuhun rakentamiseen, ja vaikkas mihin erittäin kokeneen ja koulutetun insinöörin kokemuksia vesihuollon toteuttamisesta eri puolilla Suomea ja törmäsin ensimmäistä kertaa jätevesiputkiston huuhteluilmiöön. 

Ilmeisesti monella alueella jätevesiputkistoa joudutaan huuhtelemaan, että jätteet saataisiin jäteveden puhdistuslaitoksiin saakka. Joillain alueilla hulevesi, eli sateiden tuoma vesi, ohjauttuu vielä vanhoissa verkoissa samaan putkeen toimien huuhtelussa apuna, mutta tämä tilanne ei ole mikään ideaali vaan siitä pyritään pääsemään eroon, sillä ei ole mitään mieltä rasittaa sadevedellä vedenpuhdistuslaitoksia.

Hule- ja viemäriveden yhdistäminen tekee myös sadevedestä käsittelyn jälkeen erittäin kallista vettä. Tasaisilla asuinaluilla putkistoon joka tapauksessa turpataan vettä viemärin huuhtelemiseksi. Mitä enemmän kotitalouksissa säästetään vettä, sitä enemmän huuhtelua tarvitaan. Käytännössä viemäriverkko toimii siten, että ihmiset täyttävät putkiston jätöksillään päivällä ja illalla pesukoneiden ja suihkun vedet huuhtelevat putkiverkon puhdistuslaitoksille.

Tämähän äkkiseltään kuulostaa siltä ettei kotitalouden vesipiheydessä ole mitään mieltä, jos säästäminen aiheuttaa tuommoisen vastailmiön. Oman asuinalueen huuhtelutarpeesta voi olla vaikea saada tietoa, eikä näistäkään jutuista nyt mitenkään kovin kovaa huudella. Itsellenikin tämä on juttu, mitä täytyy ehdottomasti vielä selvitellä vaikka tuttuni kokemukseen luotankin.

Mitä sun ja mun sitten kannattaa tehdä? 

Kotitalouden budjettiin ei tässä asumismuodossani vaikuta kylmän veden käyttö, se kuuluu vuokraan, mutta lämmin maksaa. Kaikki lämpö maksaa ja kuluttaa. Tämä yksinkertainen nyrkkisääntö on hyvä pitää mielessä. Veden lämmittäminen on ilmastollisesti kuluttavaa eli siitä vähentäminen toimii taatusti vaikuttavana ilmastotekona. Varsinkin, jos vesi lämmitetään kivihiilellä, kuten PK- seudulla.

Säästä siis lämpimässä vedessä. Tietysti jonkin asteinen veden talteenotto ja kukkien kastelu vaikkapa juuresten keitinvedellä on fiksua, mutta yöuniaan ei kannata kylmän veden vuoksi menettää tai mennä äärimmäisyyksiin siinä asiassa. Kaiken infran kunnossapito ja mahdollisimman pitkä palveluaika on kuitenkin isompi säästö, kuin muutamat kymmenet tai sadat litrat, jotka saisi kotitaloudessa vaivoin nipistettyä. 

Todettakoon tosin, että tämä pätee nyt täällä suomalaisissa maisemissa ja vesipula-alueille on eri ohjeet. Itseasiassa jo viime kesänä 2018 vesilaitoksilta kehotettiin veden harkittuun käyttöön poikkeuksellisen kuivuuden vuoksi. Samoin, jos itsellä on kaivo tai nostaa vedet järvestä, niin voi olla mielekästä säästää vettä.

Koska en ihan tyydy vain yhden ihmisen todisteluun näissä hommissa niin tästä koko huuhteluilmiön laajuudesta täytyisi jotenkin saada enemmän selvyyttä. Miksi sitten kovasti kannustetaan asentamaan vähemmän vettä kuluttavia wc-pönttöjä ja suihkupäitä, jos huuhtelu on putkistossa se ongelma? 

Vesiyhtiöt kyllä tiedottavat veden säästämisen merkityksestä, mutta samalla myös siitä, kuinka väärässä paikassa säästetty vesi aiheuttaa ongelmia viemäriverkossa.

Kokonaisuus kannattaa pitää mielessä

Tämän verran olen tästä lyhykäisestä tutkimustyöstä viisastunut.

• Säästä ainakin lämmintä vettä
• Kylmässä vedessä ei kannata niinkään säästää
• Kuitenkin tiputtavat hanat ja muut täysin turhat vesituhlarit on hyvä hoitaa kuntoon
• Viemäriin ei missään nimessä rasvaa!
•  Pönttöön ei mitään jätteitä!
  

Viemäriverkon tukkii yleisemmin vanupuikot, terveyssiteet, vaipat, tulitikut, tupakantumpit, talouspaperi, biojäte eli ruuan tähteet ( ei siis pöntön pesua kahvinporoilla!), tekstiilit (kuten sukkahousut), kondomit sekä ongelmajäte (öljyt, maalit, liuottimet jne.). Myöskään kissanhiekka ei kuulu pönttöön. Wc-paperin tulisi olla huokoista eli sitä haperointa paperia, sillä se liukenee helpoiten viemäriveteen. Näiden vääränlaisten köntsien joutuminen putkistoon lisää huuhtelun ja putkiston huollon tarvetta. ( Lähde Lahden ja Kempeleen vesilaitokset)

Noita vesilaitosten sivuja kannattaa tutkia. Siellä on vaikka mitä hyödyllistä veden säästöstä kiinnostuneelle, kun kuitenkin ensin on hyvä huolehtia, että perusasiat ja tietous näistä viemärihommista on kunnossa. Pönttöjen ja viemärin oikealla käytöllä pääsee jo pitkälle silläkin ja toisaalta veden säästötoimet on ehkä toissijainen juttu, jos on ollut tapana huuhdella pöntöstä alas ties mitä törkyä.

Kannattaa myös ottaa nämä jutut puheeksi lasten kanssa. Omakotitalossa kasvaneena opin erittäin nolosti kantapään kautta, että tamponeita ei todellakaan kannata pistää pönttöön, mutta voin kuvitella, että on paljon perheitä, joissa nämä asiat eivät ole olleet ihan niin akuuttisti keskustelussa...

- Aino 

Vastuullisuudesta liiketoimintaa

Meidän Nollahukka ei ole ainoa taho, joka pyrkii näillä näppäimillä pinnalle oman loistavan tuotteensa kanssa. Vastuullisuutta voi edistää yrittämisen kautta hyvin monella tapaa. Nollahukkatiimin voimin käväisimme Spark Sustainabilityn Launch Partyissa tekemässä omat ilmastolupauksemme ja nappaamassa palkkioksi seinältä donitsin. 

 Joka päivä kohti vaikuttavuutta

Huomaan kuluttaneeni kohta viikon päivät tiltitoimistojen kilpailuttamiseen. En siis työviikkoa maanantaista perjantaihin vaan seitsemän päivää mukaanlukien lauantain ja sunnuntain. Ei mitenkään uudenlainen viikkojärjestys, kolmivuorolaisena hommia paiskiessani viikonpäivät menettivät tietynlaisen merkityksensä jo aikoja sitten. Ainoa ero viikonloppuisin työskentelyssä on vain se, että aivan kaikki muut eivät ole töissä tai yritykset auki. 

Bloggaajana hommia on paiskittu työajoista piittaamatta ja se on tuntunut sopivan kaltaiselleni boheemille innostujalle. Onneksi yritystoimintaa voi luotsia melkolailla samalla joustavuudella. Tässä sitä taas porskutetaan tilanteessa, jota en olisi osannut vuosi sitten ennustaa. Vastuullisuudesta ei kuitenkaan muovata kannattavaa liiketoimintaa yhtään sen helpommin kuin mistään muustakaan hyvästä ideasta vaikka luovuutta ja tarmoa olisi jopa muille jakaa. 

Hiilidonitsistaan kuuluisa Spark Sustainability tähtää meidän kuluttajien käytöksen muutoksen ajamiseen entistä vastuullisempaan suuntaan laskemalla valmiita esimerkkejä siitä millaisia vaikutuksia kulutustottumustemme kautta voimme saada aikaan. Käytännön esimerkit ovat innostavia ja tuovat hiilipuheen lähemmäs arkea. Tietoa ja konkretiaa tarvitaan muutoksen biopolttoaineeksi. Paremman huomisen työtä tekee Sparkilla joukko upeita naisia eri aloilta. Kuvassa Anna, Kyara, Felicia ja Amanda.

Suhteellisuusteorioita

Moni meistä tietää paljon jo näistä ilmasto- ja ympäristöasioista, mutta suurinta epävarmuutta näyttäisi kokemustemme perusteella olevan siellä merkittävyyden alueella. Emme oikein tunnu tietävän, että mikä yksittäinen teko sitten lopulta on se kaikista vaikuttavin. Kuinka paljon saamme vähennettyä hiilijalanjälkeä vaihtamalla kasvisruokaan ja miten sellainen teko suhteutuu siihen, että jättäisimme auton käytön kokonaan tai vaikkapa kuukaudeksi. Mediamyllytyksessä mittasuhteet monesti hissukseen unohdetaan sillä se maailma toimii eritavalla huomionhakuisesti.

Spark Sustainabilityn Carbon Calculator pyrkii esittämään juuri nämä mittasuhteet herkullisessa donitsimuodossaan. Tekemällä omaa kulutustasi vastaavan laskelman näet, että mikä alue juuri sinun arjessasi tekisi ilmaston kannalta isoimman vaikutuksen. Kannattaa käydä kurkistamassa ja kokeilemassa Sparkin laskuria! Nollahukka on erityisen ihastunut tämmöisen laskurin käytettävyyteen ja viestiin. Sparkin tiimi on uskomattoman energinen ja innovatiivinen ja ihastuttavan nopealla tahdilla porskuttamassa eteenpäin meidän kaikkien iloksi.

On upeaa huomata, että meitä on jo monta ja edelleen kaikki mahtuvat samaan kuvaan!

- Aino

Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä - Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018. Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella. 

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Aino Kämäräinen ja Otso Sillanaukee, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä- ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi. 

 

 

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta? 

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä. Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. 

Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Otso kirjoitti aiheesta kattavammin kirjassaan Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta , Adlibriksestä ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin Otso haastatteli minua kirjaansa varten. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin. 

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat koko ajan hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista? 

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja toisenlaisiin tulevaisuuden ajatusmalleihin perustuen kuin tämänhetkinen kilpaileva kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa yhden ratkaisuvaihtoehdon sille, kuinka laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuudentekijän matkansa vaikka heti.

- Otso & Aino

Nollahukka Instagram päivittyy tästä lähtien myös Ainon näpeistä

Uusiin kuvioihin astutaan homma kerrallaan ja tällä viikolla tein debyyttini Nollahukka instassa kertomalla suloisen ihanasta Lunetten kuukupistani. Mikäs sen roisimpi aloitus. Tyylilleni uskollisena tilkitsen muutaman aukon Nollahukan viestinnässä ja yhdessä Nollahukkamies Otso Sillanaukeen kanssa jatkamme entistä paremman sisällön tuottamista unohtamatta vastuullisuutta missään kohdin.

Vastuullisuusasiat kaipaavat rinnalleen vastuullista viestintää, joka on enemmän informatiivista kuin myyvää vaikka toki yhteiskunnallisesti merkittäviä ekologisia innovaatioita soisi kaupattavan ennemmin kuin tuotteen vastuuttomampaa kilpailijaa. Tälläkin Lunetten kuukupilla vähennetään huima määrä siteistä ja tamponeista syntyvää kertakäyttöjätettä. HSY:n lajitteluohjeen mukaan kaikki kuukautissuojat ovat sekajätettä vaikka olisivat kuinka biohajoavia, seka- tai energiajätteeseen siis eikä missään nimessä huuhdota pöntöstä alas.

Kohdeyleisömme on laajaa ja moninaista, tarvitaan siis monenlaista asiantuntemusta ja kokemusta vastaamaan nollahukkaan liittyviin kysymyksiin sekä viemään tätä suomalaista yhteiskuntaamme kohti kiertotaloudellista mallia. Tiimimme Nollahukan parissa laajentunee jatkossa vielä entisestään, sillä yksin pääsee etenemään hyvän matkaa, mutta yhteisöllisyydellä porskuttaa pidemälle!

Jollet vielä seuraa Nollahukkaa Instassa niin @nollahukka! Kannattaa myös ottaa kaikki ilo irti Instagramista ja laittaa seurantaan sivun lisäksi ainakin tagit #nollahukka sekä #nollahukkakirja.

- Aino

Nollahukka Espoon Saunalahden Vihreä lippu- koulussa

Perjantaita ei voisi aktiivisemmin aloitta kuin lasten kanssa ympäristöasioista keskustellen. Nollahukka tiimimme, eli allekirjoittanut ynnä Otso Sillanaukee, käväisi Espoon Saunalahden koululla kuuntelemassa koulun Ympäristöraadin mietteitä kestävästä kehityksestä. Ihailimme oppilaiden johdolla Saunalahden koulun tekoja ja hankkeita ympäristömme hyväksi. 

Paikalla myös HS Lasten Uutiset haastattelemassa ympäristöraadin jäseniä sekä taltioimassa meille suunnattuja kiperiä kysymyksiä. Juttu näkyy ensi viikolla torstaina lehdessä ja somessa sekä telkkarissa Nelosella sunnuntaina 29.4 klo 8.50. 

Saunalahden koulu on yksi Vihreä lippu- kouluista Suomessa. Espoosta vihreän lipun tankoonsa nostavia kouluja ja päiväkoteja löytyy useita ja kansallisesti ohjelmaan osallistuu lähes 300 koulua, oppilaitosta, päiväkotia sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijaa. Ohjelma on kansainvälinen ja osa Eco-Schools- ohjelmaa. Täällä Suomessa kotimaisesta Vihreä lippu- ohjelmasta sekä sertifikaatista vastaa FEE Suomi (Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry). Toiminta näkyy osallistujien lisäksi laajasti myös lasten ja nuorten kodeissa sekä ympäristössä.

"Oppilaat ja aikuiset ymmärtävät, että tavoitteisiin päästään pienillä arkipäivän teoilla"

Vihreä lippu- toiminnan sanoma on juurikin sitä samaa mitä Nollahukka pyrkii viestimään. Täysi jätteettömyys on hieno ajatus ja päämäärä, mutta yhdessä yössä sinne harva pääsee eikä infrasruktuuri ole sellaiseen valmis. On askellettava portaita vaikka se olisi kuinka turhauttavaa ja osa askelmistakin vähän niin ja näin hyväksyttävissä.

Jokaisen oppimatka on arvokas ja kaikki teot lasketaan, kuten niin usein jaksan paasata. Elämän täytyy olla myös mielekästä ja tuntua hyvältä eikä siitä ole pidemmän päälle hyötyä jos liian tiukka fanatismi ajaa kiinnostuneita loitommalle.

Koulun oppilaat pohtivat meitä haastatelleessan ihan näitä samoja juttuja, kuin mitä aikuiset seuraajat minulta ja Otsolta kyselevät; Onko se vaikeaa? Mistä joutuu luopumaan? Eikö lapsilla ole kurjaa, kun elätte noin? :D

Tiukan asialliset kysymykset asettavat pieniä paineita viestinnän onnistumiselle, sillä toimintaamme ajaa vilpitön halu jakaa omaa kokemustamme siitä, miten elämästä on tullut minimalismin, nollahukan, veganismin ja muun pöhinän kautta äärettömän paljon merkityksellisempää ja täydempää. Olen onnekas, kun saan jakaa, puhua, elää  ja hengittää omaa kutsumuksellista asiaani.

Valtavaa onnekkuuttani lisää se, että samanlaisia tiedostavia huipputyyppejä kerääntyy ympärillemme jatkuvasti lisää.  Muodostamme upean joukon ihmisiä, joiden kesken syntyy mahtavia ideoita, tempauksia ja keskusteluita. Innostuneisuus on myös ihanaa tartuntamateriaalia, joka antaa antajalleen yhä uudestaan iloa ja hyvää mieltä. 

Sanomattakin selvää, että lasten kanssa tämä kaikki vain tuplaantuu, kun turhia rooleja, rajoitteita ja mielikuvituksen häkkejä ei ole. Energia keskusteluissa on rehellisen kiinnostuksen tasolla, joka menetetään heti, jos yrittää esittää jotain muuta kuin on. Kaiken kruunaa se ylpeys mitä lapset tuntevat omista aikaansaannoksistaan. Se on superhuippua! 

Meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä saavutuksistamme ja tietyllä tapaa roskattomuuden, Zero Wasten tai Nollahukan piirissä ollaankin. Jaetaan onnistumisia, iloja ja oivalluksia ja iloitaan muiden mukana heidän vastaavistaan. Siksi tämä kaikki muuttaa maailmaa vaikka tiukan rationaalisesti laskettuna jonkin toimenpiteen hyöty olisikin vain vähäinen. Me ollaan muuttamassa systeemiä sisältä päin ja ihan ensimmäisenä on asenteiden muututtava.

Saunalahden koululla jatketaan ympäristöteoin tänäkin viikonloppuna. Parhaillaan käynnissä olevan tempauksen voimin. Koulun ovet ovat avoinna kaikille ja sieltä saa käydä ostamassa kuvissakin vilahdelleita taimia sekä vaihtamassa leluja, kirjoja ja pelejä uusiin. Myöhemmin keväällä koululaiset menevät joukolla putsaamaan Itämeren rantaa. Koulun viherhuoneesta ihastelimmekin juuri tuota ikkunasta näkyvää merimaisemaa. Tässä se on aivan meitä espoolaisia lähellä. 

Tärkeä suojeltava. Tärkeää aktiivisuutta.

- Aino

Yhdessä tekemällä kohti Nollahukkaa

Viime aikoina on tullut pureuduttua oikein urakalla Nollahukkaan. Olen pohtinut Zero Waste aatetta monesta näkökulmasta ja joiltain osin en ole zerottamiseen aivan täysin tyytyväinen. Isoin ongelma on varmasti se, että alkuun täysin roskaton elämäntyyli tuntuu hyvin ehdottomalta ja vaikeasti tavoitettavalta. Ehdottomuuden tuntu ajaa ihmisiä tiehensä ja siihen meillä ei ole varaa. Pelkkä roskan välttäminen ei myöskään ole ratkaisu kaikkiin eko-ongelmiimme ja muutoinkin joustamattomuus suuntaa ajattelua usein sellaisille urille, jotka kokonaisuudessaan, kaikilta kanteilta tarkasteltuna, eivät olekaan aivan niin ekologisia kuin kuvittelemme. 

Näistä syistä siinä kävi sitten niin, että Nollahukka vei mennessään. Olen uutta intoa ja tarmoa täynnä vaikka Kokonaisen päivittelyyn ei olekaan ollut energiaa entiseen tapaansa. Kiertotaloudellisemman lähestymisen kautta vapaana lilluroiva Nollahukka- ajattelu sopii yhdistämään kaikkea sitä mitä Zero Waste jättää mallissaan ulkopuolelle. Mielestäni tarvitsemme suomalaiseen yhteiskuntaan passelimman käsitteistön ja meidän kulttuuristamme ponnistavan mallin eloomme täällä pohjoisella pallon puoliskolla, jossa ei ole bulkkikauppoja ja farmers marketteja joka kadun kulmassa. Meillä on omat haasteemme. Meillä on myös omanlainen infrastruktuurimme, yhteiskuntamme sekä historiamme.

Koska mikään ideologia tai malli ei ole yhden koon ratkaisu, eikä sellainen kuuluisikaan olla, niin laajennetaan perspektiiviä. Annetaan väljyyttä ja keksitään jotain ihan omaa, mutta ei ylhäisessä yksinäisyydessämme vaan tehdään tästä yhteisöllinen juttu. Tämä tarve yhteisöllisyyteen ja avoimeen jakamiseen sai minun ja Otso Sillanaukeen tiet kohtaamaan. Tässä me olemme, valmiina jatkamaan yhdessä siitä mihin kumpainenkin omalla tahollaan on päässyt.

Olemme niin täynnä Nollahukkaa, että hetkeen entisten blogien päivittelylle ei valitettavasti jää aikaa siinä määrin kuin te lukijat varmasti haluaisitte, mutta uskokaa pois tästä tulee jotain ihan mieletöntä!

- Aino

Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino

Nyt menossa #muovitonmaaliskuu - muovin vähentäminen on meidän jokaisen juttu!

Muoviton maaliskuu pärähti käyntiin mm europarlamentaarikko Heidi Hautalan, Sulapac Oy:n toimitusjohtajan Suvi Haimin ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen voimin. Tarkoitus on herätellä muovin määrään arjessa, vältellä muovia ja jakaa vinkkejä, kuinka muovin vähentäminen onnistuu kuluttajalta. Toki moni yrityskin on hienosti lähtenyt mukaan muovittomaan maaliskuuhun.

Parantumattomana haasteihmisenä Kokonainen otti tietysti osaa tempaukseen. Jo muutaman päivän aikana on haaste kerännyt miellyttävän paljon huomiota. Enemmän kuin kansainvälinen Plastic Free July kesällä, johon tuli viimeksi osallistuttua ostolakkoni ohella. Mutta nyt onkin ihan toisen näköiset kelit ja antimet kaupoissa.

Tässä kun on nyt tarkoitus jakaa niitä vinkkejä niin aloitetaan aivan perusteista. Suurin osa muovista tulee ruokapakkauksista, siksi kokkailujaan joutuu muuttamaan päästäkseen täysin muovittomuuteen tai Zero Waste idean mukaan, täyteen roskattomuuteen.

Oma muovittomuuteni ja roskattomuuteni sai aivan uudenlaista puhtia, kun vaihdoin ruokavalioni täysin kasviperäiseen. Minusta tuli siis vegaani ja se on ollut parhaita päätöksiäni. Liha- ja maitotuotteiden käyttöä vähentämällä synnytät vähemmän roskaa. Näin se vain on. Tekemällä perus raaka-aineista helppoja aterioita säästää luontoa. Aikaa se kyllä vie hieman enemmän tai ainakin vaatii suunnittelua, mutta tässä on hienona plussana painon hallinta. Tietysti omalle kotitaloudelle muovitonta on myös syödä vaikka noutopizzaa päivittäin pahvilootasta, mutta ei pidä unohtaa, että ravintolaan ainekset tulevat, mitenkä muutoinkaan kuin muoviin pakattuna.

 Arkiset ateriat

Arjen ateriani koostuvat yleisimmin sesongin kasviksista. Juurekset ovat tähän vuoden aikaan pääosassa. Porkkanaa, perunaa, punajuurta ja lanttua löytyy pakkaamattomana. Nämä sujahtavat ompelemiini hevi-pusseihin. Puna- ja valkokaali ei pakkausta tarvitse, hintalappu vain kylkeen. 

Kaalista saa monenlaista. Itse pidän erityisesti marinoidusta punakaalista. Valmistaminen on helppoa, kerralla voi tehdä ison satsin, josta saa väriä ja makua vähän joka ruokaan. Ohjekin on vilahtanut joskus täällä Kokonaisessa, voit kurkata sen tästä.

Eihän se mitenkään kaunis keko ole lautasella. Värikäs ja maistuva kuitenkin ja hirmuisen helppo valmistaa. Marinoidun punakaalin lisäksi, hieman riisiä edelliseltä päivältä, keitettyä punajuurta, venäläistä hapankaalia lasitölkistä, seesaminsiemeniä, ravintohiivahiutaletta ja loraus soijakastiketta. Näitä nyt sattui kaapista löytymään.

Pahvipakkauksissa saa monenlaista hyvää ihan tavallisistakin kaupoista, jos paikkakunnallasi ei ole irtomyyntiin erikoistunutta myymälää. Riisi ja ekologisemmat ystävämme ohra, suomalainen quinoa, couscous ja tattari ovat hyvä pohja annokselle. Linssit ja erilaiset pavut tuovat proteiinilisää ja ruokaisuutta.

Pastaa löytyy myös jokseenkin muovittomana, mutta melkein kaikissa paketeissa on jätetty pieni muovi-ikkuna tai paperinen pussi tahi kääre on pinnoitettu muovilla. Olen joutunut myös pettymään, kun luulin löytäneeni lähes muovittomassa pahvipakkauksessa pastaa, mutta sisällä olikin vielä muovipussi. Gluteenittomissa tuotteissa tämän voin ymmärtää, sillä pienikin määrä muuta viljaa voi olla keliaakikolle paha juttu. Kannattaa olla tarkkana pakkausten kanssa, jakaa kokemuksia ja pyytää kauppiaalta ottamaan valikoimiin niitä muovittomia vaihtoehtoja, kun on merkki selvillä.

Monta ruokaa tulilla

Perunaa meillä syödään melko paljon. Lapset pitävät siitä. Helpoin tapa mun mielestä on ostaa rosamundaa, pestä ja tunkea semmoisenaan uuniin. Samalla valmistuu uunissa monta muutakin juttua, kuten vaikkapa sellainen pastakastikkeen pohja johon tulee kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, punasipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja öljyineen, valkosipulia ja mausteita. Siitä voi sit muussailla soseeksi tai täyttää sillä leipiä tai syödä semmoisenaan. Varioida voi loputtomiin sen mukaan mitä kulloinkin löytyy irtona.

Muutkin juurekset paistuvat uunissa perunoiden kyljessä. Punajuuret voi tehdä samoin kuin perunat ja kuoria vasta lautasella. Kukkakaali menee ihanasti pellillä, tosin nyt sitä ei oikein pakkaamattomana tahdo saada. Ajatuksena tässä on kuitenkin se, että ei se ole niin vaikeaa, kun muuttaa hieman sitä perusajatustaan, että miten ruokaa valmistaa. Minulla on usein monen päivän ateriat niin sanotusti tulilla ja valmistelen kaikenlaisia omia "eineksiä" kaappiin. Kuorin porkkanoita vesikippoon, pilkon ja paloittelen vihanneksia, liotan papuja, teen marinadi sotkujani ja yhdistelen niistä sitten mielivaltaisesti soveltaen. Luova ruuanlaittotyyli ei ole kaikkien juttu, olen sen huomannut, mutta luulen, että sitä voi opetella sillä oma taitoni on karttunut vuosien mittaan kokeilemalla

Olen kirjoittanut joitain ruokaan liittyviä tekstejä. Näiden seassa on reseptien lisäksi vinkkejä ruuan säilytykseen ilman muovia. Tästä selailemaan arkistojen aarteita :) Arjessa tulee kokeiltua niin monelaista, ettei sitä aina muistakaan mitä on tullut väsättyä, huomattua kaupoilla tai miten on jonkun jutun ratkaissut. Siksi vastaan mielelläni kysymyksiin!

- Aino

Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Onko nyt niin, että meillä ei synny jätettä ollenkaan?

Laitetaas vähän tilannekatsausta siitä, että miten meillä noin niin kuin oikeasti menee kodin puolella tämän jätteettömyyden eli Zero Waste- jutun kanssa.  Tämmöistä ajoittaista kartoitusta on ihan hyvä tehdä ettei totuus unohtuisi ja mikäs sen parempaa tässä kahvilakon tuomassa tärinässä ja päänsäryssä. 

Heti kärkeen siis tunnustan, että paremminkin voisi olla ja ettei meillä, siis minun, kahden tyttäreni sekä vierailevan poikani taloudessa, olla täysin roskattomia edelleenkään. Minusta tuntuu, että jossain kohdin oltiin jo vähän pidemmälläkin Zero Waste mallissa, kun oli enemmän resursseja hyödyntää irtotuotteita. Oli siis ihan rehellisesti enemmän rahaa käyttää ruokaostoksiin ja mahdollisuuksia hyödyntää irotuotteita myyviä kauppoja. Kyllä meiltä silti roskaa on aina syntynyt. Olen pienen lapsitalouteni kanssa vasta matkalla täydelliseen jätteettömyyteen, mutta me ollaan saatu tällä porukalla ihan hyviä tuloksia aikaan. 

Niitä tuloksia sitten

Muutimme tähän nykyiseen kotiimme lokakuussa ja nyt on helmikuu elikkäs se tekee sellaiset viisi kuukautta. Tämän noin 5kk aikana olen käynyt roskakatoksessamme alle kymmenen kertaa. Lähinnä tyhjentämässä biojäteastiaa ruskean ummehtuneeseen biojätteen keräyspönttöön. Muutaman kerran olen heivannut omaan laariinsa keräyspaperia ja jokusen kerran kartonkia. Joitain yksittäisiä juttuja on mennyt sekaroskiksen puolelle. Semmoisia kuten puhkitallotut kengät. 

Lisäksi olen vienyt muovia kolmasti ja säilyketölkillisen metallijätettä sille varattuun astiaan. Elektroniikkajätteeseen jouduin viemään yhden päättömän barbin, jossa oli jostain kumman syystä koneisto, paristo ja hermoja kuluttava ääni. Paristot toimitin paristojen keräykseen. Vanhoja lääkkeitä toimitin apteekkiin. Nämä jälkimmäiset tapahtuivat marraskuisen Minimalismipelin innoittamana. 

Roskakaapissamme on etummaisena biojättelle yksi kokonainen roska-astia ja sen takana saman kokoinen varattuna muoville. Sivussa on laatikko paperille ja kartongille. Sieltä otamme uudelleen käyttöön tavaraa niin paljon kuin mahdollista. Käytämme paperia ja pahvia askarteluun, muistilappuina, minun kirjoitushommissa ja muussa ajanvietteessä. Metalli kerätään metallitölkkiin. Kaapeissa on hylly palautuspulloille, niitä olisikin muutama kauppaan vietäväksi, sekä lasitölkeille, joita ehkä voisi jo vähän karsia, mutta eivät ne vie tilaa miltään, joten olkoot.

Meiltä siis syntyy kierrätysjätettä ja sekajätettäkin tavaroiden irtisanoessa itsensä. Kutsun tätä kaikkea ulospäin virtaavaa materiaalia roskaksi, myös sitä biojätettä, koska tällä hetkellä en voi sitä omassa puutarhassani hyödyntää. Kompostointia on kyllä ikävä ja pystyisin myös sen osalta parempaankin, tiedän sen. Voisin olla tarkempi, aktiivisempi ja niuhompi, mutten jaksa olla lapsilleni paasaava ihan joka päivä enkä itselleni aivan niin vaativa. En juuri nyt. 

Mistä se paha saa alkunsa?

Mutta mitä meidän kiertoon menevä jäte sitten on ja mistä sitä syntyy? No lapsista tietysti! Voisin melko helposti syyttää lapsia taloutemme jätteistä sillä itsekurini on paljon parempi kuin ipanoiden, mutta totuus on, että minunkin kurini loppuu siinä kohden, kun pitäisi päivittäin leipoa leipää tai keksiä leivän päälle Keijun korviketta. Ketsupilla saa äidin ruuat maistumaan kaikki ihan samalta ja välillä joku pinaattilettupaketti pelastaa arjen. 

Kuvassa on toinen pakkausjätteen lähde, 50% alesta ostettuja, päiväysherkkiä, vegaanisia valmistuotteita, jotka päätyivät hätävaraksi pakkaseen. Ostan koska haluan päästä kokeilemaan noita kaikenlaisia uutuustuotteita minäkin, ja välillä, tai ainakin tällä kohdin jo pidemmän aikaa, olen kokenut hienoista kokkausinnon puutetta. Ei ole sellaista paloa ja tarmoa siihen. 

Lapset syövät niin valikoidusti etten jaksa pahoittaa mieltäni tai anella edes maistamaan. Lisäksi tiettyjen kodinkoneiden ja välineiden puute on myös kaventanut repertuaaria. Tämä on tämmöistä normaalia soljumista ja aaltoilua vuoden mittaan. Tiedän, että into palaa taas viimeistään, kun pihoilta ja pientareilta alkaa löytymään jotain poimittavaa.

Siinäpä sitä meidän muoviroskan alkulähdettä.. kasvirasvapakkauksia, öljypulloa, ketsuppipulloa, joitain leipäpusseja, jotka tosin uudelleen käytetään, juustopakkausta, jogurtti- ja kasvimaitopurkkia sen sellaista. Metallia tulee lähinnä kookosmaidon mukana, siis 2 kpl tässä 5kk aikana, sekä soijajugurtti- ja Keijupakettien välikansista. 

Roskasta oikeastaan kaikki on ollut kierrätettävää. Joitain kinkkisiä askarteluita ja sekahommeleita olen laittanut sekajätteeseen energiajaokkeeksi sillä ei ole kierrätysmuotoa esim lasten puhki kulutetuille kengille ja Core-Tex rukkasille. Sieltä ne menevät täällä Espoossa Vantaan Energian jätevoimalaan poltettavaksi ja näin saadaan haisevista tamineista sitten kaukolämpöä ja sähköä.

Lasten viettäessä viikon talvilomaansa tänä vuonna toisaalla aion petrata, tai petraan ihan luonnostaankin roskan suhteen. Osana tätä ryhtiliikettä on kahvin juonnista luopuminen, sillä se ihanuus iKaffe- pakkauksineen tuottaa henkilökohtaisesti eniten jätettä ja ilmastovaikutusta. Enkä nyt viittaa mihinkään metaaniongelmaan. Siitä tuli mieleen, että vessapaperista en lupaa luopua, mutta mielelläni ostaisin paperiin käärittyä merkkiä isoissa satseissa vaan eipä ole semmoista vielä tullut Suomessa vastaan.

Olis niin paljon hienompaa kirjoittaa siitä, että mistä kaikesta meillä EI enää synny jätettä. Tai hei, mitä jos sinä pistäisit kommentteihin, että mitä kaikkea olet saanut jätettyä matkasta! Millaisia muutoksia, kestotuotteita, parempia vaihtoehtoja ja karsintaa olet harjoittanut? Siitä olisi mahtaavaa kuulla :)

- Aino

Matkalla jo pitkään

Pohdin omia kulutusvalintojani ja elämäntyyliäni. Aloin muistelemaan, että missä kohdin aivoissa vinksahti ja minkä kautta tähän tilanteeseen on päädytty. Avuksi kaivoin vanhan päiväkirjani. Eltaantuneita tekstejään lukiessa löytyy joskus uskomattomia asioita. Pelottavaakin oikeastaan. Kävin läpi päiväkirjaani ja lueskelin raapustuksiani kuopuksen odotuksen ja syntymän ajoilta. 

Kun noita jäljempänä esiteltyjä, täysin sensuroimattomia ja muokkaamattomia, tekstejä lukee, tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen epäillä omaa oppimistahtia. Onkohan tässä mikään muuttunut tai mennyt eteenpäin? Sitten sitä ymmärtää, miten pitkälle on tultu. En olisi tuolloin voinut hulluimmissa unelmissanikaan kuvitella, että kirjoittaisin näistä itselleni tärkeistä asioista, löytäisin joukon uskomattoman upeita, samanhenkisiä ihmisiä ja kertoisin tarinaani kaikenlaisten yhteistyöjuttujen kautta.

Heinäkuu 2010

Näinä jumalattomina hellepäivinä olen pohtinyt paljon esteettisyyttä, estetiikkaa ja käytännöllisyyttä. Olen miettinyt makua ja valintojen tekemisen vaikeutta. Arvot, päämäärät ja elämäntyylit risteilevät päässäni kuin valintamyymälän tiskiltä poimittavana. 

Mikä on minua ja mikä opittua, mitä voi oppia ja mitä valita? Haluaisin kotini, ympäristöni ja valintojeni viestivän vielä selkeämmin sitä mitä sisälläni tunnen ja olen. Huomaan olevani pettynyt hankintoihini ja kotini toimivuuteen. 

Lieko tämä sitä tavallista raskauden pesänrakennusviettiä jalostuneempana vai mitä, mutta koitan määritellä epätoivoisesti omaa elämäntyyliäni. Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni ylipäänsä. Missä rajoissa on ok olla materialisti?

Elämäntyylini ja konkreettinen ympäristöni näyttää tänä päivänä juuri minulta ja on tuon lähes kymmenen vuoden takaisen pohdinnan tulosta. Tuolloin 2010- 2011 kaikki oli vasta muotoutumassa, siemen kylvetty ja nyt se on vakiintunutta arkea. Siltikin.. matkalla on oltu jo pitkään. Jos oma matkasi tuntuu tuskastuttavan hitaalta, niin älä sure, hidasta se on ollut minullakin.

Helmikuu 2011

Tämän hetken muoti-ilmiöitä ovat downshifting ja 100 Things Challenge. Voisin aivan hyvin kutsua itseäni downshiftaajaksi, mutta sellainen lokeroituminen on minulle vierasta. Enää minua ei hallitse suunnaton ahdistus siitä miltä näytän ulospäin tai miltä kotini näyttää ja että kuvastaako se minua. Ulkoinen on ulkoista ja aina se jotenkin heijastelee sisäistä. 

Kotini tavaramäärän karsiminen ja olennaiseen keskittyminen on ollut samalla myös sisäistä järjestelyä ja yksinkertaistamista. Muutokset tapahtuvat ja näkyvät omalla painollaan. Luopuminen, järjestely, lahjoittaminen ja velan maksu on vapauttavaa. Tiukentuva kontrolli omasta tilanteesta vapauttaa! Paradoksi. Kotiaskareet vähenevät, kun materiaalinen kaaos talttuu. Valintojen laatu paranee. Keskittyminen hyvään kannattaa ja salaisuus toimii.

Mielenkiintoista myös miten olen vuosia myöhemmin palannut samoihin aiheisiin kirjoituksissani. Estetiikasta ja eettisyydestä täällä.  "Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni?" tyylistä pohdintaa harrastin Älä Hanki Mitään haasteen aikana. Samoin pohdin kirjoituksessa sitä missä määrin tarvitaan poisoppimista vanhasta. Samat aiheet joutuvat käsittelyyn yhä uudelleen ja uudelleen. Onkohan sitä ollut jotenkin aina vähän tämmöinen vai puhtaasti kasvanut tämän näköiseksi? No sentäs The Secret ja 100 Things Challenge on tippuneet vähän matkasta..

On se vaan jännää :)

- Aino

Aineettomat elämyslahjat ilahduttavat aina

Minä olen kyllä ehdottomasti tiedepuistojen ja -näyttelyiden ystävä! Kiitokset aineettomiin lahjoihin päätyneen Kummituksen, pääsimme tuossa viikonloppuna eräänä Heurekaan katsastamaan uusimmat näyttelyt ja nauttimaan vakiojutskista.

Sitran kanssa yhteistyössä koostettu Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely oli todella mielenkiintoinen ja jaksoi pitää lapsia (sekä äitiä) otteessaan pitkän tovin. Näyttely kierrettiin läpi ilahduttavan tarkasti. Jollei Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran toiminta ja sivut ole vielä tuttuja niin nyt joutuin! Siinä on viikonlopulle vaikkas mitä mielenkiintoista luettavaa, testattavaa ja opiskeltavaa.

Tällä kertaa tuli kokeiltua myös tiedeteatteria. Iloa ilmasta! -esitys on aivan huippu ja saa vanhemman tuntemaan itsensä terveellä tavalla tyhmäksi. Mikäs lapsista sen hienompaa. Heurekan kahviosta hiukan nälkäinen vegaani löysi omenamunkin, jonka voimin jaksoi vielä jokusen tovin ihastella näyttelyitä. 

Semmosta värkkäämistä ja väsäämistähän se on lasten kanssa. Ehkä joku kerta menen ihan itsekseni, että saan oikein huolella lukea jokaisen kyltin ja edetä pakkomielteisesti järjestyksessä nurkasta A nurkkaan B kiertäen kaikkien pisteiden kautta. Tunnustaako joku haaveilevansa samasta?

Aiemminkin on tullut käytyä kyseisessä tiedekeskuksessa, siitä täällä vanhassa Kokonaisen tekstissä. Monesti kerron, asiasta kiinnostuneille sekä muutamalle sellaisellekin, joita ei kiinnosta, että Kokonainen lähti liikkeelle vähän sellaisena kirjoitusharjoituksena ja kyllä on harjoittelu kannattanut! Noita vanhoja tekstejä kun lukee niin joskus mietin, että menen ja retusoin kaikki, mutta miksi kehityskaari ei saisi näkyä? Meillä kaikilla on sellainen ja se on vaan inhimillistä jopa lohduttavaa. 

Kehityskaareni on saatellut minut tilanteeseen, jossa olen tällä viikolla antanut muutamankin haastattelun aivan hurmaaville ihmisille ja omat kirjoitukset on jääneet vähemmälle. Semmoinen tuntuu aina vähän hämmentävältä, mutta on tää kyllä kivaa. Kaikista kivointa on, kun saa jutella itselle tärkeistä aiheista ja arvoista hyvien tyyppien kanssa ilmiöitä ja tilanteita pohtien. Tulee ihan sellainen löytämisen ja oppimisen riemu, ihan kuin tuolla Heurekassakin. 

Koskaan ei ole liian vanha eikä myöhä. Sovitaanko, että ei unohdeta sitä vaikkei se aina järkeen käykään? 

- Aino

Heurekaan pääsee 31.3.2018 saakka Veikkauksen kortilla edullisemmin. Käy lukaisemassa tarjous.