Aineettomat elämyslahjat ilahduttavat aina

Minä olen kyllä ehdottomasti tiedepuistojen ja -näyttelyiden ystävä! Kiitokset aineettomiin lahjoihin päätyneen Kummituksen, pääsimme tuossa viikonloppuna eräänä Heurekaan katsastamaan uusimmat näyttelyt ja nauttimaan vakiojutskista.

Sitran kanssa yhteistyössä koostettu Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely oli todella mielenkiintoinen ja jaksoi pitää lapsia (sekä äitiä) otteessaan pitkän tovin. Näyttely kierrettiin läpi ilahduttavan tarkasti. Jollei Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran toiminta ja sivut ole vielä tuttuja niin nyt joutuin! Siinä on viikonlopulle vaikkas mitä mielenkiintoista luettavaa, testattavaa ja opiskeltavaa.

Tällä kertaa tuli kokeiltua myös tiedeteatteria. Iloa ilmasta! -esitys on aivan huippu ja saa vanhemman tuntemaan itsensä terveellä tavalla tyhmäksi. Mikäs lapsista sen hienompaa. Heurekan kahviosta hiukan nälkäinen vegaani löysi omenamunkin, jonka voimin jaksoi vielä jokusen tovin ihastella näyttelyitä. 

Semmosta värkkäämistä ja väsäämistähän se on lasten kanssa. Ehkä joku kerta menen ihan itsekseni, että saan oikein huolella lukea jokaisen kyltin ja edetä pakkomielteisesti järjestyksessä nurkasta A nurkkaan B kiertäen kaikkien pisteiden kautta. Tunnustaako joku haaveilevansa samasta?

Aiemminkin on tullut käytyä kyseisessä tiedekeskuksessa, siitä täällä vanhassa Kokonaisen tekstissä. Monesti kerron, asiasta kiinnostuneille sekä muutamalle sellaisellekin, joita ei kiinnosta, että Kokonainen lähti liikkeelle vähän sellaisena kirjoitusharjoituksena ja kyllä on harjoittelu kannattanut! Noita vanhoja tekstejä kun lukee niin joskus mietin, että menen ja retusoin kaikki, mutta miksi kehityskaari ei saisi näkyä? Meillä kaikilla on sellainen ja se on vaan inhimillistä jopa lohduttavaa. 

Kehityskaareni on saatellut minut tilanteeseen, jossa olen tällä viikolla antanut muutamankin haastattelun aivan hurmaaville ihmisille ja omat kirjoitukset on jääneet vähemmälle. Semmoinen tuntuu aina vähän hämmentävältä, mutta on tää kyllä kivaa. Kaikista kivointa on, kun saa jutella itselle tärkeistä aiheista ja arvoista hyvien tyyppien kanssa ilmiöitä ja tilanteita pohtien. Tulee ihan sellainen löytämisen ja oppimisen riemu, ihan kuin tuolla Heurekassakin. 

Koskaan ei ole liian vanha eikä myöhä. Sovitaanko, että ei unohdeta sitä vaikkei se aina järkeen käykään? 

- Aino

Heurekaan pääsee 31.3.2018 saakka Veikkauksen kortilla edullisemmin. Käy lukaisemassa tarjous.

Viikonloppuna Heurekan ihmeitä ja Flamingoliukua

Mehän otettiin ja revästiin jätkien kanssa Vantaalle. En ole koskaan käynyt Tiedekeskus Heurekassa ja olin ikionnellinen, kun pääsin leikkimään sinne! Pojat tais viihtyä myös :)

Galilei tiedepuisto ja Heureka takaa

Mitäs kaikkea sieltä jäi käteen.. Tekemistä oli niin hurjasti, että tiiä mistä aloittaisi. Pojat tykkäs ainakin kännilaseista, joilla sai kokeilla, että miltä tuntuu semmoinen 1,5 promillen humala tehtäväradalla.  

Tuli selvitettyä, että kuka perheen miespuolisista ottaa eniten riskejä. Mies sai ruletissa kaikki sähköiskut. En osannut edelleenkään kävellä nuoralla vaikka yritys oli kova.

Samaisessa Otatko Riskin? -näyttelyssä katselin hyvin vetoavia valistusvideoita. Tekis melkein mieli laittaa jakoon niitä vaikuttavimpia joissa kerrottiin autoilun ja tekstailun yhdistämisen vaaroista. Markkinoinnilla saadaan kyllä vedottua tunteisiin melko hätkähdyttävillä tavoilla!

Opin, että kellopelit eivät ole juttuni, mutta poju tykkäsi kovasti soitella.. Onneksi pihalta löytyi myös muuta puuhaa ja vedellä läträämistä.

Tuli taas kerran todettua, että on hyvä, että meillä on paljon lapsia, pääsee tämmöisiin paikkoihin niiden varjolla!

Meinasin päästä kädestäni, kun mies sutaisi pääsyrannekkeen ranteeni ympärille hieman turhan tiukkaan. Käsi lähti turpoamaan ja jouduin pyytämään, että henkilökunta ystävällisesti, mutta ripeästi leikkaisi rannekkeen pois. Saksien ujuttelu rannekkeen ja nahkan väliin ei meinannut onnistua, kun ranne oli sen verran turvonnut. Reissussa aina sattuu ja tapahtuu.

Rotat pelas koripalloa ja minä hihkuin kuin ääliö sitä ihmetellen. Tälläkertaa en ollut lasten mielestä ihan yhtä nolo kuin yleensä. 

Suksi kuuseen eikun Suksi Heurekaan! -näyttelyssä otettiin pikku kisa miehen kanssa. Ampumahiihto on todellakin enemmän miehen kuin minun juttu. En osannut edes tähdätä. Sitä asianlaitaa täytynee vähän korjata jossain vaiheessa. 

Tutkittiin kaikenlaisia fysiikan ihmeitä klassikkonäyttelyssä. Siinä olis vierähtänyt kyllä pidemmänkin aikaa ahaa- elämysten parissa.

Sitten siellä oli semmoinen Suojaan! -näyttely, jossa vertailtiin eläinten ja ihmisten suojautumiskeinoja ja sitä millaista tekniikkaa ja teknologiaa puolustusvoimat käyttävät. Olin melko hyvä suojautumaan vihulaisilta ja pojat tykkäs laivanupotuksesta.

Tuli syötyä huonosti ja nyt närästää!

Suolistossa suhisi, kakka hörötytti (luen jatkuvasti, että höyrysi) kouluikäisiä ja entsyymit pommittivat makroravintoaineet palasiksi. Hoitajana nämä vatsantoimitusasiat olivat melko hyvin hallussa jo ennestään eikä kakkakaan enempiä enää hihitytä. Tosipuhheessa närästys tuli vasta Heurekan jälkeen, kun kävimme ahtamassa pitsaa Classic Pizzeriassa Jumbossa ennen kuin syöksyimme malttamattoman poikalauman kanssa Flamingoon uimaan. 

Siinä jo kiireisin tihrusti kiukkuitkua, kun ei meinannut millään päästä reissun odotetuimpaan osuuteen. Lopulta siellä sitten lilluttiin sietokyvyn rajoissa monta tuntia. Flamingossa pakotin poikani vesiliukumäkeen, muttä hän kiitti jälkikäteen. Sain takamukseni ruvelle lukuisista laskuista, mutta tykkäsin valtavasti. Pientä selluliittihoitoa kenties? 

Nolasin itseni WipeOut- tyylisellä radalla tekemällä komean mahalaskun tai enemminkin elopainoa oli sen verran rutkasti, että koko kelluva härpäke jalkojeni alla niiasi komeasti kohti altaan pohjaa minä siinä mukana.

Oli hieman pehmeää poikaa takapenkillä kotiin päin körötellessä :D

- Aino