Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä - Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018. Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella. 

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Aino Kämäräinen ja Otso Sillanaukee, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä- ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi. 

 

 

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta? 

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä. Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. 

Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Otso kirjoitti aiheesta kattavammin kirjassaan Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta , Adlibriksestä ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin Otso haastatteli minua kirjaansa varten. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin. 

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat koko ajan hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista? 

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja toisenlaisiin tulevaisuuden ajatusmalleihin perustuen kuin tämänhetkinen kilpaileva kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa yhden ratkaisuvaihtoehdon sille, kuinka laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuudentekijän matkansa vaikka heti.

- Otso & Aino

Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino

Vegemessut 2018 - ihan mieletön messuväki ja upea kasvisruuan vallankumous!

Lukiessani tämän vuoden Vegemessuista blogeista ja uutisista en voi muuta sanoa, kuin, että ihan mieletön menestys! Yli 8000, siis kahdeksan tuhatta kävijää, innokasta ihmistä tutustumassa uusiin kasvipohjaisiin tuotteisiin. Maistelemassa ja haistelemassa, kuuntelemassa luentoja ja ottamassa selvää asioista niin ympäristön, terveyden kuin eläintenkin paras mielessään. 

Miusta se oli kuulkaas aika huippua, että ihmiset jonottivat sovussa ja hyvillä mielin mukavan kirpsakassa pakkasessa. Tässä luodaan uudenlaista, hyväntuulen toimintakulttuuria! Ihmisjoukot ovat minulle yleensä hieman vaikea paikka, mutta eettisyys, vastuullisuus, välittäminen, välittömyys, kehitys, oppiminen, avoimuus, sydämellä ja intohimolla tekeminen sekä parempi huominen olivat kaikki käsin kosketeltavissa Kaapelitehtaalla. Aito innostus ja ilo ihmisten kasvoilla sekä puheissa. Siinä hengessä oli tavallista helpompaa etsiytyä mielenkiintoisten tuotteiden ääreen ja ihmisten juttusille.

Näin Zero Waste vegaanille erityistä nannaa oli kuulla Vegemin ja Jospakin yhteistyöstä. Vegaanisten valmistuotteiden käyttöäni vähentää muovisten pakkausmateriaalien todellisuus. Käytän harvoin ja silloinkin vähän pitkin hampain vaikka tuotteissa ei suuressa osassa mitään vikaa olekaan. Nyt löytyi samasta paketista aivan mielettömän hyvän makuinen chorizo- makkara ja 85% prosenttia vähemmän muovia.

Se on huikea juttu ja askel sellaisen suuntaan mistä pidän, sillä asioita täytyy ryhtyä hahmottamaan kokonaisuuksina ja pyrkiä tuomaan arvot esiin toiminnan joka osassa. Ei se vaan oikein riitä, että tuote on vegaanisti ilmastoystävällinen, jos paketti ei sitä edes yritä olla.

Vegemessut tulivat tätä samaa ajatusta vastaan lajittelun ja biohajoavien tarjoilukippojen ja -kuppien osalta. On hienoa nähdä yrittämisen aitoa innokkuutta ja asiakkaiden arvostusta vastuullisuuden kautta. Tätähän se vastuullisuus on parhaimmillaan, se levittää ihanat lonkeronsa joka suuntaan.

Jospak on forssalainen yritys, jonka innovatiivinen rasia käy kartonkikeräykseen. Miten se on, että näitä innovaatioita syntyy siellä Forssassa jotenkin kummallisena keskittymänä vai onko minulla vain joku outo yhteys Forssan kanssa? Pakkausasioissa ja Forssasta on ollut aiemminkin juttua.

Vegemin makkarasta sen verran, että mausteet olivat todellakin kohdallaan. Tuote sai oikein erityismaininnan kulinaristiystävältänikin, joka lukeutuu sekaaneihin eli vanhanmaailman ihmisiin ;) Ei vain, kyllä ruuan täytyy olla hyvää myös maultaan vaikka mun mielestä maussa voi ihan hitusen tinkiä. Ainakin, kun itse kokkailee. Vegem ei tingi. Tampereella 2017 perustetusta Vegemistä ja kotimaisen seitan-kebabin myyntipaikoista lisää heidän kotisivuiltaan.

Vegaaniurheilussakin parasta on kehitys

Jatketaas kierrosta ja mitäs sitä löytyikään! Patric Baboumian, vegan strongman and plant based beast. Jonkun oli pakko päästä vähän viekkuun. Ei pelottava sinällään, mutta olihan se vähän jännittävää. Ei lähdetty vääntämään kättä. Patric on symppis ja äärettömän taitava esiintymään sekä poseeraamaan, minkä huomasi lukuisista kuvista joissa joku nimeltä mainitsematon bloggari onnistui tavoittamaan kaikki mahdolliset ilmeet koomisesta käsittämättömään ja mies tyynen rauhallisena onnistui joka ikisessä kuvassa.

Se on hämmästyttävä taito tuo kuvauksellisuus, erittäin paljon käsittämättömämpää kuin se, että vegaanisafkalla lihakset kasvaa ja kehittyy. Kehittyy kuulemma jopa paremmin kuin sekasyöjänä. Et repikää siittä mitä revitte ;) Siihen miten lihaksen kasvattamisen homma hoidetaan kasvisruualla saa apua Veganfitnessin kautta.

Jäin suustani kiinni myös Vegaanijuoksijoiden kohdalla. Siellä sitä suunniteltiin Karhunkierroksen valloittamista polkujuoksijoiden voimin. Kuusamosta ponnistaneena täytyy kyllä pipoa nostaa jokaiselle, joka sen etapin käy rimpsasemassa.

Koko ketjun on hengitettävä samaa ilmaa

Jotenkin mulla kai jäi Kuusamo ja Karhunkierros vähän päälle, koska parkkeerasin tiukasti kiinni Foodinin hyllyille tenttaamaan ummet ja lammet pakurista sekä reishistä eli lakkakäävästä. Siitä keskustelu siirtyi ihan omille raiteilleen.  Foodinin takaa löytyy eettinen liiketoiminta ja ihastuttava Lasse Jalkanen. Huolenpitoa ja takaisin antamista, kotimaisuusasteen kasvattamista. Tapa tehdä yhteistyötä ja pyörittää bisnestä voi näemmä tehdä lähtemättömän vaikutuksen.

On huippua ja jotenkin lohdullista noin tulevaisuuden kannalta nähdä yrittäjiä joita ajaa toisenlainen malli, vastuullisuus joka rakennetaan liiketoimintaan jo alussa. Lähdetään tekemään pikkuisen paremmin ja parannetaan jatkuvasti matkalla, mutta vahvalta arvopohjalta. Tämä ei ole näemmä mitenkään tavatonta näissä vegepiireissä. Olihan koko Vegemessut tapahtumanakin puhallettu henkiin juuri tuolla samalla voimalla ja se näkyi ynnä tuntui.

Kuluttajatietoisuus kasvaa ja kyllä yrityksetkin näihin uusiin vaatimuksiin vastaavat hissukseen, mutta muunkin on muututtava. On löydyttävä vastuullista sisällöntuottoa, eettisen yritystoiminnan malleja, verkostoja ja oppia. Olemme kaikki osa toistenlaista vantuullisemman ketjun mallia, lenkkejä ketjussa. Lassen kanssa keskustelimme siitä millainen paikka blogimaailmassa tulee olemaan vastuullisilla viestijöillä, jotka eivät mainosta ja myy ihan mitä vain. Nämä somen kanavatkin tarvitsevat tason nostoa viestinnässään vastatakseen eettisten yritysten tarpeisiin tiedostavien kuluttajien saavuttamiseksi.

Toivoisin kovasti näkeväni uusia tapoja toimia avoimemmin ja rehellisemmin, uudenlaiselta arvopohjalta, hyväksyen sen, että olemme matkalla oppimassa ja vasta luomassa uutta. Edelläkävijöiden kärkijoukkoa yhteisöllisyyden ja välittämisen kautta. Siihen joukkoon minä koen kuuluvani ja sitä joukkoa oli todellakin ylitsevuotavan paljon viime viikonloppuna siellä Kaapelitehtaalla niillä Vegemessuilla. 

Tiiäksä sä kun mä olen jotenkin ihan himputin ylpeä meistä, teistä, sinusta ja minusta <3 

- Aino

Onko nyt niin, että meillä ei synny jätettä ollenkaan?

Laitetaas vähän tilannekatsausta siitä, että miten meillä noin niin kuin oikeasti menee kodin puolella tämän jätteettömyyden eli Zero Waste- jutun kanssa.  Tämmöistä ajoittaista kartoitusta on ihan hyvä tehdä ettei totuus unohtuisi ja mikäs sen parempaa tässä kahvilakon tuomassa tärinässä ja päänsäryssä. 

Heti kärkeen siis tunnustan, että paremminkin voisi olla ja ettei meillä, siis minun, kahden tyttäreni sekä vierailevan poikani taloudessa, olla täysin roskattomia edelleenkään. Minusta tuntuu, että jossain kohdin oltiin jo vähän pidemmälläkin Zero Waste mallissa, kun oli enemmän resursseja hyödyntää irtotuotteita. Oli siis ihan rehellisesti enemmän rahaa käyttää ruokaostoksiin ja mahdollisuuksia hyödyntää irotuotteita myyviä kauppoja. Kyllä meiltä silti roskaa on aina syntynyt. Olen pienen lapsitalouteni kanssa vasta matkalla täydelliseen jätteettömyyteen, mutta me ollaan saatu tällä porukalla ihan hyviä tuloksia aikaan. 

Niitä tuloksia sitten

Muutimme tähän nykyiseen kotiimme lokakuussa ja nyt on helmikuu elikkäs se tekee sellaiset viisi kuukautta. Tämän noin 5kk aikana olen käynyt roskakatoksessamme alle kymmenen kertaa. Lähinnä tyhjentämässä biojäteastiaa ruskean ummehtuneeseen biojätteen keräyspönttöön. Muutaman kerran olen heivannut omaan laariinsa keräyspaperia ja jokusen kerran kartonkia. Joitain yksittäisiä juttuja on mennyt sekaroskiksen puolelle. Semmoisia kuten puhkitallotut kengät. 

Lisäksi olen vienyt muovia kolmasti ja säilyketölkillisen metallijätettä sille varattuun astiaan. Elektroniikkajätteeseen jouduin viemään yhden päättömän barbin, jossa oli jostain kumman syystä koneisto, paristo ja hermoja kuluttava ääni. Paristot toimitin paristojen keräykseen. Vanhoja lääkkeitä toimitin apteekkiin. Nämä jälkimmäiset tapahtuivat marraskuisen Minimalismipelin innoittamana. 

Roskakaapissamme on etummaisena biojättelle yksi kokonainen roska-astia ja sen takana saman kokoinen varattuna muoville. Sivussa on laatikko paperille ja kartongille. Sieltä otamme uudelleen käyttöön tavaraa niin paljon kuin mahdollista. Käytämme paperia ja pahvia askarteluun, muistilappuina, minun kirjoitushommissa ja muussa ajanvietteessä. Metalli kerätään metallitölkkiin. Kaapeissa on hylly palautuspulloille, niitä olisikin muutama kauppaan vietäväksi, sekä lasitölkeille, joita ehkä voisi jo vähän karsia, mutta eivät ne vie tilaa miltään, joten olkoot.

Meiltä siis syntyy kierrätysjätettä ja sekajätettäkin tavaroiden irtisanoessa itsensä. Kutsun tätä kaikkea ulospäin virtaavaa materiaalia roskaksi, myös sitä biojätettä, koska tällä hetkellä en voi sitä omassa puutarhassani hyödyntää. Kompostointia on kyllä ikävä ja pystyisin myös sen osalta parempaankin, tiedän sen. Voisin olla tarkempi, aktiivisempi ja niuhompi, mutten jaksa olla lapsilleni paasaava ihan joka päivä enkä itselleni aivan niin vaativa. En juuri nyt. 

Mistä se paha saa alkunsa?

Mutta mitä meidän kiertoon menevä jäte sitten on ja mistä sitä syntyy? No lapsista tietysti! Voisin melko helposti syyttää lapsia taloutemme jätteistä sillä itsekurini on paljon parempi kuin ipanoiden, mutta totuus on, että minunkin kurini loppuu siinä kohden, kun pitäisi päivittäin leipoa leipää tai keksiä leivän päälle Keijun korviketta. Ketsupilla saa äidin ruuat maistumaan kaikki ihan samalta ja välillä joku pinaattilettupaketti pelastaa arjen. 

Kuvassa on toinen pakkausjätteen lähde, 50% alesta ostettuja, päiväysherkkiä, vegaanisia valmistuotteita, jotka päätyivät hätävaraksi pakkaseen. Ostan koska haluan päästä kokeilemaan noita kaikenlaisia uutuustuotteita minäkin, ja välillä, tai ainakin tällä kohdin jo pidemmän aikaa, olen kokenut hienoista kokkausinnon puutetta. Ei ole sellaista paloa ja tarmoa siihen. 

Lapset syövät niin valikoidusti etten jaksa pahoittaa mieltäni tai anella edes maistamaan. Lisäksi tiettyjen kodinkoneiden ja välineiden puute on myös kaventanut repertuaaria. Tämä on tämmöistä normaalia soljumista ja aaltoilua vuoden mittaan. Tiedän, että into palaa taas viimeistään, kun pihoilta ja pientareilta alkaa löytymään jotain poimittavaa.

Siinäpä sitä meidän muoviroskan alkulähdettä.. kasvirasvapakkauksia, öljypulloa, ketsuppipulloa, joitain leipäpusseja, jotka tosin uudelleen käytetään, juustopakkausta, jogurtti- ja kasvimaitopurkkia sen sellaista. Metallia tulee lähinnä kookosmaidon mukana, siis 2 kpl tässä 5kk aikana, sekä soijajugurtti- ja Keijupakettien välikansista. 

Roskasta oikeastaan kaikki on ollut kierrätettävää. Joitain kinkkisiä askarteluita ja sekahommeleita olen laittanut sekajätteeseen energiajaokkeeksi sillä ei ole kierrätysmuotoa esim lasten puhki kulutetuille kengille ja Core-Tex rukkasille. Sieltä ne menevät täällä Espoossa Vantaan Energian jätevoimalaan poltettavaksi ja näin saadaan haisevista tamineista sitten kaukolämpöä ja sähköä.

Lasten viettäessä viikon talvilomaansa tänä vuonna toisaalla aion petrata, tai petraan ihan luonnostaankin roskan suhteen. Osana tätä ryhtiliikettä on kahvin juonnista luopuminen, sillä se ihanuus iKaffe- pakkauksineen tuottaa henkilökohtaisesti eniten jätettä ja ilmastovaikutusta. Enkä nyt viittaa mihinkään metaaniongelmaan. Siitä tuli mieleen, että vessapaperista en lupaa luopua, mutta mielelläni ostaisin paperiin käärittyä merkkiä isoissa satseissa vaan eipä ole semmoista vielä tullut Suomessa vastaan.

Olis niin paljon hienompaa kirjoittaa siitä, että mistä kaikesta meillä EI enää synny jätettä. Tai hei, mitä jos sinä pistäisit kommentteihin, että mitä kaikkea olet saanut jätettyä matkasta! Millaisia muutoksia, kestotuotteita, parempia vaihtoehtoja ja karsintaa olet harjoittanut? Siitä olisi mahtaavaa kuulla :)

- Aino

Kokonaiselta irtoaa tänään rakkaudellisia ajatuksia, kiitos lukijapalautteen!

Kärsivällisyys palkitaan! Ja nyt on todellakin kärvistelyni ohitse. Ette tiedäkään miten pettynyt olin jonkin aikaa, kun erääseen Kokonaisen tekstiin piilottamaani, tai no se missään piilossa ollut, siinä suoraan luettavissa, pieni ekologisen elämän hankkimiseen ostamalla isketty piikki jäi silloisilta lukijoiltani huomaamatta. Lopulta unohdin koko asian, mutta nyt tuli se päivä, kun pääsen iskemään eetteriin kauan valmistelemani kirjoituksen. 

Otetaanpa ensin linkki kirjoitukseeni, jota saamani kommentti koskee. Ihkutan netistä tilaamani teräksisen juomapullon saapumista kätösiini. Jotain uutta kivaa! Klean Kanteen teräspullo. Teksti on tuotantoketjultaan ekologisen ja muutoinkin eettisen yrityksen hehkuttamista sekä hankintani perustelemista pullon käytännöllisyydellä ynnä muovittomuuden tuomaa innostusta. 

Kootut selitykset

Tuotos on kirjoitettu 12. huhtikuuta 2016. Siitä on jo hieman aikaa ja täytyy myöntää, että silloin briljantilta tuntuva idea pikku piruilusta ei ehkä enää olekaan niin hehkeä. Säälittävä lähinnä, mutta tämmöisiä me ihmiset olemme ja siksi vaikka häpeän puna hieman polttelee poskilla, pistän pienen ihmisen huonon huumorin tuotoksen julkiseksi :D

Nyt siihen kommenttiin. Ensin olin vähän suutahtanut, kun nimettömänä tullaan kritisoimaan, mutta olen kiitollinen anonyymille kommentista, sillä nimettömiä heittoja on hienoa käyttää näin palautteen vastaanottajana hyväksi. Nimellistä palautetta en julkisesti riepottelisi, mutta nimettömänä kommentoiva vähän niinkuin luopuu kasvottomana inhimillisen kohteliaisuuden vastavuoroisuudesta. 

Anonyymi kommentti on kommentti, irti ihmisestä sen takana. Samoin kuin tuoli on pelkkä istuin eikä jonkun paikka ennen sille nimettyä istujaa. Enkä minä tosipuheessa jaksa mitään riepotella, kunhan otan näpäytyksen vastaan ja näpäytän tyylilläni pikkuisen takaisin :) Enkä edes viitsi peitellä sitä anteeksipyyntöön.

"Nyt on kärvistely ohi! Juomapulloni "on saapunut Lontoon maasta. Amazonin kautta se matkasi luokseni lentäen. Tosipuheessa pulloni on valmistettu Kiinassa ja tuotemerkin alkumaa on USA, mutta eihän se nyt kuulosta miltään" Hyvällä omatunnolla ympäri maailmaa sinulle rahdattu ekologinen pullo? Anteeksi, huomasin vain ristiriidan."

Valotetaanpa sitten, että miksi kirjoitin miten kirjoitin tuossa alkuperäisessä tekstissäni. Pohdin teräksisen pullon ostamista noin puolen vuoden ajan. Ei mikään pikainen päätös siis, mutta silti olin epävarma, että onko ostokseni oikeutettu tai tarpeellinen. Päätöksen teki lopulta itseni puolesta pullon minulle lahjaksi tilannut henkilö joten pääsin hitusen livahtamaan vastuusta. Ymmärsin toki, että muutoin täydellisen pulloni ongelma on se, että se on tuotettu aivan toisalla kuin missä se on suunniteltu ja sitten vielä roudattu Suomeen lähes kotiovelleni.

Asia oli täysin tiedossa, muutoin en olisi tätä matkaa kuvannut kirjoituksessani. Ehdin käymään pullon hankintaharkinnan aikana katsastamassa pullotarjontaa mm Ruohonjuuressa ja useimmissa sporttiliikkeissä, mutta missään ei ollut teräksistä pulloa silloin 2016. Nykyäänhän noita Klean Kanteeneja saa vaikka Partioaitasta. Olisi ollut lasisia ja alumiinisia, mutta en halunnut alumiinia elimistööni ja lasista kierrätyspulloa olin kuljetellut mukanani (kuljetan ajoittain edelleenkin) sen verran paljon, että tajusin sen käytettävyyden puutteet ja ongelmat. 

Tästä kuitenkin päästään siihen, että vaikka olisin hankkinut Klean Kanteenini Partioaitasta niin eihän tuo lentorahtaus olisi siitä mihinkään vähentynyt. Aivan sama se olisi ollut vaikka olisin hankkinut lasisen ja silkonipäällysteisen pullon Ruohonjuuresta, sillä senkin pullon matka kulkee pitkin poikin maailmaa. 

Tässä voi hyvinkin olla käyttäytymiseni ristiriitaisuutta tai mitä lie hahmottamisen vaikeutta, mutta enemmän tässä on kyse epäkohdasta. Siitä, että ekologisten tuotteiden tuotanto on kuitenkin siirretty kehittyviin kaukomaihin ja siitä, että meillä ei täällä ole kotimaisen, laadukkaan ja eettisen  teräspullon valmistajaa. Jos meillä olisi sellainen niin luultavasti lentorahtaisimme ja toivonmukaan niin tekisimme, suomalaisia mahtavia teräspullojamme kaikkien saataville ympäri maailmaa tuoden lisää vaurautta ja hyvää Suomeen. Me saisimme täällä ehkä erittäin eettisen ja ekologisen pullon, mutta kiinalainen saisi vähemmän ekologisen. Ekologista ei myöskään olisi matkustaa tänne ostamaan pulloa. Pullon lennättäminen on kuitenkin vähemmän saastuttavaa kuin ihmisen.

Olisiko minun sitten pitänyt valita vaikka kotimainen muovipullo? No se vasta ristiriitaista olisi ollutkin. Siis ristiriitaista henkilölleni, minulle itselleni, sillä en muovista perusta. Olisin voinut ehkä tehdä jonkin kompromissin, mutta minä yritin kompromissia sen puolisen vuotta repurpose pulloni kanssa ja se ei sävähdyttänyt minua. Oli tarve, jonka halusin täyttää mahdollisimman hyvin, sillä osaamisella, joka minulla oli silloin ja näinpä ajattelin löytäneeni ns pienimmän pahan strategialla pullon, josta voisin nauttia hyvällä omalla tunnolla vuosia. Näin tässä on myös päässyt käymään ja olen siitä erityisen tyytyväinen.

Oli näitä muitakin seikkoja mitä silloin ajattelin kirjoittavani, jos vain pääsisin käsiksi tähän lentorahdin ihmeelliseen maailmaan. Oli tarkoitus muistuttaa, että siinä sitä vasta olisikin ristiriitaa, että nillittää yhdestä ikikäyttöön hankitusta esineestä, kun suurempi epäkohta on se, että meille roudataan tänne Suomeen lentäen kasa hedelmiä ja vihanneksi, usein vastoin sesonkeja ja näistä vielä hirvittävän iso osa joutuu kaatopaikalle silkkana hävikkinä. Puhumattakaan muusta käsittämättömästä roinasta, joka on suorastaan roskaa jo elinkaarensa alussa.

Joitain, muutaman vuoden takaisiin lukuihin pohjaavia lähteitä apuna käyttäen hieman mittakaavaa numeroiden muodossa. Ruokahävikistä kolmaosa on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Ostetuista hedelmistä noin 8,4% menee syömäkelpoisena hävikkiin ja vihanneksista 6,9% ( Lähde: Ecopaf- hankkeen loppuraportti) Tuontihedelmien ja -vihannesten sivuvirtojen hävikki sitrushedelmien osalta laskettuna on kaupassa 7 milj. kg ja kulutuksen 17,9 milj. kg. (Lähde: Katri Joensuu, Tuontivihannesten ja -hedelmien sivuvirrat)

Vielä pieni lisäys tekstiin palautteen johdosta.. Niin, tosipuheessahan en tiedä, että onko pullo liikkunut maiden, merien vai ilmojen halki luokseni. Tuontituotteista toki iso osa tuodaan laivalla joka on ekologisempi vaihtoehto. Tätä en osannut kirjoituksessani ottaa huomioon. Tämmöisten vuoksi rakastan palautetta. Aina oppii laajentamaan näkemystään ja kyseenalaistamaan omaa ajatuksen kulkua sillä tämä on todellakin vasta oppimatkaa itsellenikin.

 Oppia stoalaisilta

Vaan tästä aiemmasta mikään ei ole tarinan opetus. Viisaus löytyy jokseenkin sellaisten sanojen kautta, jotka etsiytyivät luokseni juuri, kun luin ihanan nimettömäksi jäävän lukijani kommenttia. Sanat menevät näin ja ovat lainaus Lucius Annaeus Senecalta Rooman stoalaiselta Sarasvuon #Aamulenkin mukaan. 

"Olisi yhtä kohtuutonta, kuin on vaarallista suuttua virheestä, joka on kaikille yhteinen erimuodoissaan"

Tiiä sitten kenen on sanoja, sillä en löytänyt näitä penkomalla mistään, joten lähdeviittaus on kyseenalainen. Lausahdus sitäkin osuvampi. Sen sijaan tämä seuraava on sitten taattua Senecaa :) 

"Ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: niihin jotka kulkevat edellä ja saavat jotain aikaan, ja niihin jotka kulkevat jäljessä arvostellen edellisiä" -Seneca Junior

Pääsemme viimein siihen tarinan opetukseen. Ekologisten vaihtoehtojen paremmuuden arviointi on meille kaikille haastavaa ja pelkästään ekologisuus, eettisyys ja vastuullisuus eivät ole ainoita määrittäviä tekijöitä, kun teemme tarvehankintoja itsellemme. Joudumme tekemään, ihan kaikki meistä, kompromissejä ylevien aatteidemme ja arvojemme kanssa, kun etsimme jotain tiettyä. 

Tämä ei mielestäni tarkoita sitä etteikö epäkohtia saisi ja pitäisi nostaa esille. Eikä minkään sellaisen epäkohdan tai ristiriidan esille ottamista pidä pyytää anteeksi! Kyllä ihmisillä pitää olla oikeus ihmetellä yhdessä sitä miten tämä on välillä kummaa puuhaa tämä ekoistuminen eikä vaikuta yhtään johdonmukaiselta. Kaikki puhtaan omantunnon ominaisuudet eivät täyttyneet hankkimassani pullossa. Tykkäisin kovasti, jos Klean Kanteen, tai vastaava, työllistäisi suomalaista suunnittelua, liiketoimminnan osaamista ja valmistusta. 

Kuitenkin meidän on toimittava, tehtävä tekoja, puurrettava eteenpäin ja vaadittava parempaa, vastuullisempaa, kestävämpää, laadukkaampaa, reilumpaa. On kuljettava, aurattava tietä, mentävä pullon kanssa, joka herättää huomiota ja saa keskustelua aikaan. Mietittävä mikä on se seuraava tapa jonka muutamme, seuraava askel minkä otamme kohti parempaa vaihtoehtoa. On otettava myös niitä askelia, jotka eivät ole vielä ihan täydellisiä, sillä jokainen teko parempaan merkitsee ja on tärkeä.

On myös kyseenalaistettava halujamme ja kulutusimpulssejamme. Ekologista elämää et voi millään tavaralla ostaa itsellesi, mutta parhaimmillaan huolella valitut hyödykkeet tukevat hyviä tapojamme. Meillä on aina ristiriita tarkastelimmepa näitä asioita miten päin tahansa.

Tiedostaen matkani päämäärän, sillä itseään siteeraavat joutuvat helvettiin, lainaan itseäni vanhasta tekstistäni; Onko nyt ostettu puhdas omatunto? No totta hiivatissa ;)

- Aino

Cool Mama! - yhteistyötä Shareit Blox Car palvelun kanssa

Sain käyttööni Shareit Blox Carilta blogiyhteistyössä Tesla Model S:n Tampereen reissuani varten. Eikös kuulosta melko huikealta? No, sitä se olikin, mutta ehkä eri syistä kuin äkkiseltään aattelisi. Yhteistyö toi mieletöntä vaihtelua sekä inspiroivaa keskustelua tähän omaishoitajan rumbaan ja mukavaahan se oli ajella ekologisemmin sähköllä (Teslalla!!!).

Kuvat: Santeri Petrell/ Shareit Blox Car

Joka toinen viikonloppu teen kuskausrupeaman kyyditen perjantaina lapsia sinne ja sunnuntaina hakien luokseni tänne. Lähimutsi on aina vähän se tylsä eikä voi kilpailla lapsille tuotetuista elämyksistä ihanista ihanimman etäisän kanssa, jonka rinnalla ei jaeta arkea eikä tarvitse tapella läksyistä tai nukkumaan menoista. Hetken aikaa minäkin olin Teslani kanssa se cool ja siisti mutsi enkä vain aina tylsä vastuunkantaja ja huolehtija.

Mutta minä olen vastuunkantantaja ja huolehtija, joka ajattelee lastensa lisäksi myös toimeentuloa, yhteisöä, luontoa ja jatkuvuutta. Vastuullisuutta on hyväksyä kaikki puolet itsessä, antaa niiden elää, mutta lopulta miettiä asioita omaa napaa pidemmälle, viisaana ja kypsänä, kantaen vastuun tulevasta. Silloin ei koe jäävänsä paitsi mistään vaan löytää parempia, harmittomampia keinoja toteuttaa itsensä lukuisia puolia.



 

 

Äiti-immeisen pienuutta vai suuruutta?

Vaan mielihalut ne on myös minulla, minä pidän hienoista autoista. Paljon. Erityisen mukavaa on, kun auton saa siistinä, huollettuna ja tankattuna, tai no tällä kertaa ladattuna, käyttöön eikä tarvitsisi yhtään kantaa huolta sellaisista seikoista. Tää on sitä ihmisen pienuutta, vai onko se sittenkin äiti-ihmisen suuruutta.. ;)

Kukapa ei haluaisi olla hetken vapaa ja kokea hienoja elämyksiä kera rakkaidensa. Tampereelta takaisin pudotellessa jaoin elämyskyytiä pikkusiskoni kanssa välttäen yksinäistä ajoa. Hienoa hetken aikaa kokea paljon hypetetty ajoelämys ilman riippuvuussuhdetta rahoituslaitokseen tai vastuuta kalliista hankinnasta. Siksi vertaisvuokraus on pieni askel kohti unelmaa ennen kuin haaveet omasta Teslasta toteutuvat.

Tosipuheessa minä luulen, että sitten kun olen iso niin vuokraisin autoa käyttötarpeen mukaan enkä viitsisi sitoa omaisuuttani tavaraan, jollei olisi jokin ihan järkyttävä pakko. Auton omistajuuden ja todellisten kustannusten hinnalla saa melko paljon ajella vuokratulla autolla. Eikä ihan pienin vaikutin ole se, että vuokraamalla liikkumisen menoihin voi konkreettisesti vaikuttaa kuukausitasolla, kun taas auton omistajana maksan autosta non-stop käytänpä sitä tai en.

Tietysti pakottavassa tilanteessa autohankintaa voisi miettiä myös lähtökohtaisestikin siltä kantilta, että kosla menee osaksi aikaa töihin vaikka toistaiseksi meillä asuukin. Ehkä tämä on sitä tulevaisuuden jakamistalousajattelua, jossa katsellaan omaa napaa pidemmälle ja mietitään miten hyödyttäisin yhteisöä ympärilläni. Jotain tämmöistä villiä visiointia tuli harrastettua Blox Carin mainioiden heppujen kanssa. Se oli virkistävää keskustelua se.

Vertaisjutuista vertaiskauppapalvelun muodossa olen kirjoittanut aiemmin Tori.fi tekstini yhteydessä ja se tietyllä tapaa putoaa tähän samaan kategoriaan Shareit Blox Car yhteistyön kanssa uustavaratuotannon vähentäminen ja tuotteen elinkaariajattelu sekä vertais- ja jakamistalous avainsanoinaan.

Shareit Blox Car vertaisvuokrauspalvelu

Mitenkä palvelu sitten käytännössä toimii? Sen verta täytyy harrastaa vastuunottoa ennen auton käyttöä, että rekisteröityy Shareit Blox Carin järjestelmään, antaa tiedot itsestään ja varaa käyttötarkoitukseen soveltuvan sekä mieleisensä auton, tahi auton lisäosan eli peräkärryn. Nämä on näitä teknisiä juttuja joita en mielelläni tee. Palvelu on onneksi tehty niin helpoksi ettei se kyllä siitä kiinni jää. Kaikki toimii hienosti sähköisenä, laskutusta myöten ilman paperia.  Voinet verrata tätä osuutta vaikka verkkopankkiin tai Facebookiin, jos sulta niiden käyttö hoituu, niin kyllä luonnistuu auton vuokralle ottaminenkin.

Blox Carin palvelu on ikään kuin autojen Airbnb, jossa omistamasi kulkupelin voit laittaa vuokralle myös muiden käyttöön saaden siitä korvauksen. Tämä sopisi minulle ja tähän asti asia on helppo ymmärtää. Tahtomattani omistan auton ja tarvitsen sitä tässä elämäntilanteessani lasten kyytimiseen.

Auton ylläpito ja käyttö on kuitenkin minulle kallista ja vie ison osan kuukausittaisesta budjetistani. Harmittelen sitä, että tällä hetkellä rahkeeni eivät riitä keksimään muita ratkaisuja omistamisen sijaan. Vaan miten sitten vastuut ja muut jakautuvat tämmöisessä palvelussa? Kuinka laskutus ja entä jos se pahin tapahtuu? Entä jos välähtävä salamavalo onkin poliisin eikä paparazzin? Enhän minä tosipuheessa tiedä miten nämä vertaispalvelut käytännössä toimii, mutta palveluyrittäjyys on sitä, että tullaan avuksi ratkaisemaan asiakkaan ongelmia.

Palveluntuottaja välissä madaltaa kynnystä ja jakaa vastuuta, tekee siitä helppoa, luo valmiit puitteet joiden avulla käyttäjät saavat vietyä vertaisvuokrauksen ja jakamistalouden käytäntöön muutamalla lomakkeen täytöllä ja valmiilla sopimuspohjilla, tietysti reagoivan asiakaspalvelun kera. Me halutaan laittaa meidän autot, peräkärryt ja muut menopelit työhön ja te Blox Carilla autatte siinä, eikös se näin toimi?

Palvelusektorilla tiedetään, että toiminta kehittyy asiakkaiden avulla ja Blox Car on hienosti hyödyntänyt asiakastietoa, kun ongelma ilmenee niin siihen mietitään yhdessä ratkaisu. Tämä on sellaista avoimuutta ja reilua peliä, jota arvostan. Ei ihme, että Sitran Fiksu Arki- palkinto heilahti Shareit Blox Carille.

Hirmuisesti hyviä ideoita

Minulla pyörii mielessä valtavan monta mahdollisuutta tämmöisen vuokrauspalvelun käyttöön ihan erilaisista yhteisöistä kuten siirtolapuutarhoista, mökkikylistä, hiihtokeskuksista, virasto- ja toimistokomplekseista alkaen. Töissä ollessa oman autonsa voisi laittaa työvuoron ajaksi vuokralle muiden käyttöön.

Jopa kolmannen sektorin yhteistyödiilit voisivat hyödyntää jaettuja autoja vaikka kaupungin kanssa ja miksei sairaahoitaja töihin tullessaan voisi pistää autonsa parkkiin, josta niin ikään kotihoito tai yksityinen toiminimellä hoivatyötä tekevä ottaisi auton allensa. Taloyhtiö voisi kannustaa autollisia asukkaitaan vuokraamaan autoaan naapureille. Näen Blox Carin palvelussa paljon mahdollisuuksia ja vahvan vaihtoehdon oman auton omistamiselle. Ei kait tämän tarvitse rajoittua pelkästään yksityisiin auton omistajiin ja vuokraajiin?

Ja mitkä puitteet verkostoitumiseen ja yhteisöllisyyteen! Tietysti turvallisen toimijan kautta yhteisin pelisäännöin. Tämä alentaa palvelun käyttöönoton kynnystä. Nämä on niitä innovatiivisia kestävämmän arjen ratkaisuja, joita tarvitsemme tulevaisuudessa lisää.



- Aino

Blox Car haastatteli minua pätkän :) 

Aika pestä ikkunat!

Aurinko tuikahtelee mukavasti vastapäisten talojen välistä. Kiivetessään korkeammalle säteet tuikkivat ikävästi silmään tehden päätteellä työskentelyn mahdottomaksi. Mitenkä se nyt noin paistelee? Ihan kumma. 

Siirrän verhoja syrjään ja huomaan, että hitto miten ovat likaiset nää ikkunat. Ei auta kuin ottaa vähän valohoitoa, kylmää kyytiä parvekkeella ja sutaista noi pienen kaksion muutama hassu ikkunaa puhtaaksi :) Jonkun tutkimuksen mukaan likaiset ikkunat blokkaavat jopa 60% auringonvalosta. Kasvit ja ihmiset voivat huonosti ilman valoa, joten ikkunoiden pesu tammikuussa on aivan perusteltua. Kohtahan niitä siemeniäkin piilotellaan multaan, eikös?

Pidin aikoinaan ikkunapesua järjetöntä tarkkuutta vaativana ja monimutkaisena toimenpiteenä. Jossain vaiheessa aikuiselämääni käytin jotain tököttiä, joka piti huuhdella ja pesusääkin valita sillain ettei tiskiaine, tai mikä lie olikaan, palanut ikkunaan. Törkeän monimutkaista ja ihan turhaa!

Nykyään varaan toimitukseen vadin tai jonkun vettä sisällään pitävän astian, etikkaa, vanhoja vaippakäytöstä poistettuja harsoja 2 kpl sekä lastan. Yhdellä kostealla harsolla luutuan ikkunat märäksi etikkaveden kanssa ja jynssin isommat. Vetelen ikkunan perään lastalla ja viimeistelen kuivalla harsolla. That´s it! Etikkavedellä voi vielä pestä vessanpöntön tai sit ikkunalaudat ja karmit ulkoa tai jotain muuta veden likaisuudesta riippuen.

Nillittämisen ja pilkunviilauksen sijaan olen ottanut ohjenuoraksi, että "jälki on hyvää, kunhan asiantila on kohentunut siitä mitä se ennen sähläämistä oli". Suosittelen :)

- Aino

Tori.fi kutsui aamiaiselle kuuntelemaan Second Hand Effect- hankkeestaan

Sain kutsun tulla korvat höröllä kuuntelemaan Pikku Roban Artec 2nd Cycle myymälään Torin järkkäämää Second Hand Effect- hankkeen julkistamista aamiaisella houkuteltuna. Luvassa olisi siis tämän Second Hand Effect- hankkeen tutkimusraportin Suomen tulosten julkistaminen ja Hävikkiravintola Loopin tarjoilema aamiainen. Kansainvälisen hankkeen tutkimustuloksista meille kertoi Torin toimitusjohtaja Juha Meronen. Lehdistötiedotteen raportteineen pääset lukemaan tästä.

Juha aloitti muistuttaen miten olemme WWF:n mukaan ylikuluttaneet resurssimme Suomessa jo huhtikuussa ja maapallon ylikulutuspäivä ohitettiin elokuussa. Siitäkin syystä jotain olisi tehtävä sillä meillä ei ole lähes neljää maapalloa repäistä tästä kulutusvimmamme tyydyttämiseksi. Tori.fi edistää kiertotaloutta ja ohjaa kuluttajaa kestävään kuluttamiseen sekä laadukkaiden tuotteiden jälleenmarkkinoiden syntymiseen. Tämän laadukkaiden tuotteiden kysynnän ja jälleenmyynnin Meronen näkee vahvaksi kehityssuunnaksi, jolla muutetaan koko tuotemarkkinoiden suuntaa. 

Mikäpä olisi sen hienompaa kuin mahdollisuus vaikuttaa parempien tuotteiden suunnitteluun ja tuottamiseen sekä niiden huolto- ja jälleenmyyntimarkkinoihin pidentäen kunkin tuotteen käyttöikää. Sehän on suoraa säästöä monessa mielessä. Huonoja tuotteita ei ansaitse kukaan, vähiten meidän ihana pallomme pinnallensa killumaan.

Lisää puheenvuoroja

Matti Aistrich Liiketoiminnan kehityksen johtava asiantuntija ja Resurssiviisas kansalainen- toiminnan luotsija Sitrassa jatkoi puheenvuorojen hienoa linjaa. Matin päivän upein oli, että alkuperämaastaan huolimatta käytetystä tavarasta tulee uusiin käsiin päätyessään kotimainen lähituote, joka on resurssiviisas ja hoitaa Suomen kauppatasetta. Vaihtotalous sekä tämmöinen seconhandkauppa ovat kansantaloudelle nettopositiivista. Elinkaaren pidentäminen hyödyttää siis monella tapaa ilmastovaikutusten ohella. 

Sitran hienosta selvityksestä "100 fiksua arjen tekoa" voi lukea käytännönvinkkejä lisää. Lähes 70 prosenttia kasvihuonekaasuista johtuu meistä ja meidän elintavoista, joten meilläpä on hulppea joukko mahdollisuuksia vaikuttaa kuluttajina. Erityisen ylpeitä me voidaan täällä Suomessa olla siitä, että meillä on vahva kunnostamisen ja huoltamisen traditio, joka monesta muusta maasta puuttuu. Pidetään siitä kiinni, eikö?

Torin kaltaisten toimijoiden ilmastovaikutusten nettopositiivisuus on hyvä kannustin vertaiskauppapalveluiden käyttöön uustuotannon pullauttaman romppeen sijaan.  Käytetyn tavaran kauppa vähentää selkeästi CO2- päästöjä. Kansainvälisen verkkokauppajätti Schibsted Media Groupin kasaama tutkimus vastuullisen kuluttamisen ja ympäristöhankkeen tematiikassa antaa Second Hand Effect tutkimushankkeesta varsin positiivisia tuloksia. Tutkimuksen mukaan vertaiskauppa säästää Suomessa 140 000 tonnia CO2- päästöjä vuosittain eli New York- Helsinki välillä 140 000 lennätettyä meno-paluu matkustajaa vuodessa. Hirmuisen raflaava luku ja hienoltahan se näyttää vaikka toki tutkimuksen data-analyysistä voi hieman napauttaa oletusten pohjalta simppeliksi vedettyjen laskutoimitusten osalta sekä siitä, että isoin positiivinen vaikutus tulee käytettyjen autojen myynnistä.

Tulos on siltikin sitä nettopositiivista ilmastonmuutoksen vinkkelistä. Suomen Luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen toi hienosti esille tutkimuksen vajaavuutta, mutta myös sitä, että nykyään yhä vieläkin mitataan vain kaasuluonnonvarojen käyttäytymistä, mutta samalla lailla voisi mittaroida myös veden sekä kiinteiden luonnonvarojen käyttöä. Nämä, kun Second Hand Effect- tutkimuksen tuloksiin vielä soluttaisi perusteellisemman tutkimuksen pohjalta luoduin vakioiduin kertoimin tasattuna, niin saisi varsin mielenkiintoista dataa ja positiivisen puolella oltaisiin entistä tiukemmin ja esim autoilmoittelun päällekkäisyys eri kanavissa rajattaisiin pois.

Yritysten tuottamien raporttien ja vastuullisuuslaskelmien kriittistä tarkastelua tarvitaan ja sellainen liiketoiminnan paljon rakastamaa höttöä on hyvä vähän pyyhkiä kämmensyrjällä sivuun. Vaikkakin kaikelle tälle on ihan oikeutuksensa ja tarpeensa puhutellakseen suurta yleisöä ja ohjatakseen käyttäytymisen muutosta. Siinä pelissä Kokonaisen mielestä kaikki on sallittua, kunhan vain toimintatavat kokonaisuudessaan kehittyvät parempaan. Pääasia, että joku avaa pelin, lähtee laatimaan mittareita ja keräämään dataa.

Tavarahankinta vain yksi muiden joukossa

Muutamia tärkeitä pointteja nostaisin Nissisen puheenvuorosta esiin. Pohjustus oli loistava, asiat on hyvä pistää mittakaavaan ja muistaa, että tämmöisten tavarahankintojen osuus ilmastovaikutuksissa tulee kuitenkin aina liikenteen, asumisen ja ruuan sekä ruuantuotannon jälkeen. Enemmän vaikutusta yksittäisessä kotitaloudessa saa vaihtamalla energiamuotoa ja kiinnittämällä huomiota asumiseen sekä liikkumiseen ja vaihtamalla kasviruokavalioon hävikkiä välttäen.

Kuitenkin Sitran Matti Aistrich kertoi, että jos kuluttaja ostaa kaiken tavaran käytettynä vuoden ajan laskee se ilmastosoppaa henkilön osalta 16% verran. Sama vaikutus saadaan yhden omakotitalon lämmityksen muuntamisella maalämpöön, joka puolestaan yksityishenkilöltä ei investoinnin suuruuden vuoksi aina onnistu. Aistrichin mukaan sekasyönnistä kasviruokavalioon siirtymisen vaikutus on positiivisen puolella 9 prosentin osuudella. Tästä luvusta ja siihen päätymisestä olisi kutkuttavaa päästä keskustelemaan.

SLL:n Nissinen sai sydämeni yhtyessään kantaani rationaalisen kuluttajan harhasta. Emme me kuluttajina oikeasti tee valintojamme mitenkään rationaalisesti vaan ihan yhtälailla ovat hyvät tarinat tärkeitä ja ostokäyttäytymistä ohjaa monimutkainen sekametelisoppa, jossa vastuullisuus on vain yksi luumu kiisselin joukossa.

Tori.fi kaltaiset toisen käden kauppapaikat ovat tärkeitä ja tekevät hyvää, kunhan siitä ei tule kierre, jossa konmaritetaan joka toinen kk ja joka toinen hankitaan uutta tilalle. Tässäkin piilee riskinsä, mutta vastuullisen kuluttajan aarreaittana ja hyvänkepeän omantunnon lähteenä Tori.fi toimii helppokäyttöisyydessään ja volyymissään. Sinne siis Second Hand kaupoille tavaroiden elinkaarta pidentämään. Kyllähän te tiiätte, että tavara tykkää, kun sitä käytetään ;)

Kokonaisen sydäntä lämmittää tällaiset keskustelunavaukset ja asioiden uudenlainen tutkailu yritysten taholta vaikka tiedämme, että työtä riittää vielä. Se mitä vaikkapa sinä voit tehdä on ryhtyä hybridikuluttajaksi ja ottaa jotain tarvitessasi hankintatapojen joukkoon käytetyn, lahjoitetun, vaihdetun ja saadun tavaran mahdollisuuden. Belk 1988 Journal Of Consumer Research lehdessä julkaistun artikkelin, Posessions and the Extended Self, mukaan "we learn, define and remind ourselves of who we are by our posessions". 

Olemme tavaroiden kanssa hieman omituisia joskus ja jotkut tarvitsemamme tuotteet saattavat tuntua vastenmielisiltä hankkia käytettyinä, mutta se on juttu minkä vastustus vähenee harjoittelemalla ja perustelemalla itselleen valintansa parhautta. Olemme sitä mitä omistamme ja tavaramme ovat osa identiteettiä kertoen meistä tarinaa. Käytetty tavara kertoo mielestäni, että sen hankkija on ajatteleva ja vastuullinen. Ei hassumpaa imagon rakentamista, vai mitä tuumit? Suhtautumistaan voi lähteä muuttamaan vaikka ynnäilemällä omaa hiilijalanjälkeä, jospa se antaisi pontta käyttäytymismuutokselle.

- Aino

Kiitokset Tori.fi aamiaiskutsusta, teksti tehty Hävikkiravintola Loopin loihtiman aamiaisen voimalla Artec 2nd Cycle Pikku Robertinkatu 4-6 auki to-pe-la. Mukana Suomen Luonnonsuojeluliitto sekä Sitra.

Hävikkiviikon tuomia ajatuksia

On muuten melkoisen vaikeaa kirjoittaa ruokahävikistä sillain vetoavasti, tuoden esiin jotain sellaista mitä ei ole aiemmin jo kirjoitettu. Kampanjoinnin rajoittuessa viikon mittaan tulee hävikkiaiheista tarinaa hieman sieltä sun täältä. Ainakin, jos yhtään on kiinnostunut ajankohtaisista aiheista tai ilmastonmuutoksesta, joka nyt on aina ajankohtainen. Itse sitten luistelin vaikka lupasin.

Seuraa muutamia blogikollegoiden kirjoituksia.

Minimalismin Ilo: Näin lopetat kotitaloutesi ruokahävikin. 
Trashless: Miten ruokahävikistä eroon?
Minimal +: Banaanileipä 
Yle.fi ja järkyttävä kasa ruokahävikkiaiheisia tekstejä

Kompensaatio

 

 

Ajattelin yhden sellaisen, hieman vähemmän pureksitun näkökulman nostaa esiin ruokahävikkikeskusteluun. Vaikka toki yksittäisten kotitalouksien ruokahävikki on se mihin voimme jokainen teoillamme vaikuttaa, niin asioita on mielekästä ajoittain katsoa laajemmasta perspektiivistä ihan jo siitäkin syystä, että se oma pikkupuuharointi kotona tuntuisi mielekkäämmältä ja merkityksellisemmältä.

Maapallolla tuotetaan niin paljon ruokaa, että sitä on haaskattavaksi asti. Suomessa heitetään 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa roskiin. Minä tykkään tästä pallosta, jolla asustamme ja olen siitä huolissani. Huolissani siitä syystä, että ruokaa tuotettaessa valtavina määrinä, vain yhtä lajia yhdellä alueella, tulee maa antamaan sille tuotannolle kaikkensa. Tuntuu kohtuuttomalta, että maaperää köyhdytetään turhan takia. Turhalla viittaan luonnollisesti siihen hävikkiin.

Meidän tulisi saada sisäistettyä sellainen ajatus, että kaiken minkä otamme maasta, vesistä, metsistä tai nostamme pelloista pintaan, jätämme lähinnä pinnalle killumaan tai sitten poltamme savuna ilmaan. Mitään ei mene riittävästi maaperään, metsiin tai peltoihin takaisin elvyttäen ja kompensoiden sitä mitä sieltä irroitetaan.

Tässä mielessä hävikki on hävikkiä isommassa mittakaavassa ja rapauttaa palloamme yhdessä muun tuhoavan käyttäytymisen kanssa. Siinä se oma suuri ajatukseni, joka temmeltää vapaasti myös Zerowaistailun ja muun pohjalla.

Muutoin ovat ajatukset elävän elämän puolella tempuroineet aivan omia polkujaan ja kirjoituskynnys on kohonnut eteeni massiivisena virtahepona, jota koitan vältellä. Pahoittelen. Kerään itseni kasaan hissukseen.


- Aino