Fashion Revolution kysyy "Who Made My Clothes?" Selvittämistä opiskellaan verkkokurssilla.

Ekologiset ja eettiset vaatteet, kestävät vaatehankinnat ja muotiteollisuuden toimet tulevat jatkossa nousemaan blogissani lähempään tarkasteluun. Tähän minua puskee tietysti hajoilevien vaatteideni ja Älä Hanki Mitään- haasteeni jättämä aukko vaatekaapissani, mutta myös Future Learn nettiyliopistossa aloittamani Exeterin yliopiston ja Fashion Revolutionin ylläpitämä kurssi, jota on nyt työstetty viikon verran. Vielä kaksi tiivistä viikkoa jäljellä.

Opinnot alkoivat hyvin konkreettisilla tehtävillä. Kääntelimme ja vääntelimme vaatteitamme, etsittiin niistä ihmiskäden jälkiä. Jo nyt silmäni ovat avautuneet hurjasti. Tiesin toki, että vaateteollisuuteen liittyy monenlaista ongelmaa ja epäkohtaa, mutta en ymmärtänyt sen vyyhdin laajuutta. Päästyäni vasta pikkaisen penkaisemaan sitä sotkua alkaa tuntumaan, että opittavan määrä on ylitsepääsemättömän laaja. Tieto lisää tuskaa, mutta onhan tämä asia jotenkin otettava haltuun ja luotava yksinkertaiset suuntimet sille, miten tehdä ekologisempia ja maailmaa syleilevämpiä vaatehankintoja jatkossa. Sellainen yksinkertainen selviytymisopas.

Kuka valmisti sun vaatteesi?

Kurssin aluksi tutustuimme Fashion Revolutionin syntyvaiheisiin ja Prana Plazan onnettomuuteen Bangladeshissa. Tämän historian neljänneksi suurimman teollisuusonnettomuuden jälkeen aktiivit muodostivat tiedotukseen ja vaateteollisuuden läpinäkyvyyteen tähtäävän liikkeensä ja alkoivat kysellä "Who Made Your Clothes?" Liike on kasvanut maailmanlaajuiseksi sen perustamisvuodesta 2013 kerryttäen joukkoihinsa monenlaista vaikuttajaa ja aktiivia. Tästä linkistä lisää Fashion Revolutionista.

Kuka teki vaaatteesi? kysymystä opettelemme kurssilla itse esittämään, vaatimaan tietoa valmistajilta koko tuotantoketjussa sekä ottamaan selvää asioista, jollei suoria vastauksia saada. Usein ei saada.

Isot vaatekonsernit tai edes valmistuttajat eivät lopulta tiedä, kuka heidän tuotemerkkinsä vaatteet ompelee ja missä. Vaatemerkin tyyliteltyyn imagoon ja puhtoiseen brändiin käytetään valtavasti rahaa ja vaivaa. Usein räväkän kapinallinen tai tyylikkään merellinen mielikuva vaatteesta on huolella työstetty illuusio ja totuudellisempi kuva olisi Pakistanista; suuri tehdashalli täynnänsä hunnutettuja nuoria naisia ompelustensa keskellä.

Kurssin aikana tehtävien harjoitustöiden avulla sukellamme tuotelappujen kautta jäljittämään vaatteen alkulähdettä. Omassa tehtävässäni lähdin tarkastelemaan ainokaisten farkkujeni eettisyyttä.

Puhki kuluneista Tiger Of Swedenin pöksyistä on ollut Kokonaisessa jo niin paljon juttua, että niiden ottaminen mukaan tutkimustyöhön tuntui luonnolliselta. Ovathan ne, näin kesää lukuun ottamatta, lähes päivittäin mukana menossa muutoinkin.

Kurssi ja alulle päässyt penkomistyöni veti minut melko ymmyrkäiseksi. Tämä on niin valtaisa työmaa, että pilkon sitä moneen osaan kirjoituksissani. Minun täytynee myös etsiä apuvoimia tähän asiaan, sillä ilman koulutusta, pelkästään kiinnostuneen kuluttajan roolissa, olen liian ison haasteen edessä.

Voisi sanoa, että jopa suututtaa. Miten kenenkään, aivan normaalia arkea pyörittävän ihmisen, aika ja energia riittää tekemään näin paljon hommia saadakseen selville ostamiensa tuotteiden alkuperän ja eettisyyden? Ei tämän maailman pitäisi olla tämmöinen, että rehellisen vastauksen saamisesta on tehty niin vaikeaa, että helpointa olisi olla ajattelematta asiaa, laittaa laput takaisin silmille ja antaa epäoikeudenmukaisuuden jatkua.


- Aino

Haaste 2017: Mitä ostohalujen kanssa taistelu opettaa meille?

Puolisen vuotta ostohalujani taltuttaneena ja uuden viehätystä karttaneena, herään tilanteeseen, jossa todellisia oivalluksia ja ahaa- elämyksiä alkaa pompsahdella. Ihmetyttää, että meni näinkin kauan ennen mitään aidosti syvempää havahtumista. Ehkä sellainen hitaus on tyypillistä minulle.

Havaintoni syntyi kohdatessani optikkoliikkeessä ensimmäisen itsehillintää vaatineen tilanteen. Tämä tapahtui, kun miehelläni oli asiaa liikkeeseen ja minulle jäi lasten kanssa aikaa sovitella aurinkolaseja. Tytäreet kantoivat mammalle mitä hienoimpia ja karseimpia arskoja sovitukseen. Niiden joukossa oli sellaiset pinkkisankaiset Bollen ihkupihkut aurinkolasit, joissa oli mielettömän päheet värilliset peililasilinssit. Ihastuin samantein!

Noin vuosi sitten hankin itselleni Raybanin kokomustat aurinkolasit mielestäni pitkään kestäneen harkinnan myötä. Kirjoitin hankinnastani Kokonaiseen tekstin ja nyt pengoin sen arkistoista. Blogitekstin voit lukea tästä.

Vanhaa tekstiä lukiessa ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi käyttämääni sanavalintaan "heräteostos" vaikka heti perään kiiruhdan kertomaan kuinka olen harkinnut aurinkolasien hankintaa pitkään ja päätynyt tiettyyn malliin. Ostohetkellä jotain kuitenkin tapahtui ja mukaani lähti aivan eri malli kuin mitä olin ennakkoon päättänyt. Ostos oli heräteostos ja tekstini paljasti enemmän kuin hankinnan jälkeen itselleni uskalsin myöntää.

Ostotilanteessa rationaalinen kuluttaja suihkaisee lomalle

Ajatus "rationaalisesta kuluttajasta" eli sellainen oletus, että ostopäätöksiämme ohjaisi järki on harha. Rohkenen väittää, että ostotilanteessa järki on lomalla ja valintaa ohjaa tunteet. Mielemme yrittää yhdistää järjen ja tunteet ja syöttää meille hyvinkin järkeviltä kuulostavia perusteluita tekemästämme valinnasta, että osaset yhdistyisivät mielissämme tyydyttäväksi kokonaisuudeksi.

Olen sortunut aivan kaikenlaisiin "järkisyihin". Milloin on ollut parempi hankkia koska "entinen on luultavasti menossa pian rikki", milloin on ollut kyseessä "tarjous, joka ei tule toistumaan", milloin jokin väline on ollut "aivan täydellinen hommaan Y" ja hommaa Y ei ole lopulta koskaan tullut.

Raybanini ovat ihan hyvän näköiset, mutta en ole missään vaiheessa ollut äärettömän ihastunut niihin. Ne eivät ole lunastaneet paikkaansa rakkaiden käyttöesineitteni joukossa. Lasit eivät istu hyvin, vaan ne painavat nenän päältä. Ovat fyysisesti liian raskaat ja myös tyylillisesti liian raskaan näköiset. En tekisi samaa hankintaa uudelleen.

Sain merkistä ja mallista osviittaa Light By Coco- blogista ja ajattelin pitkään, että haluan taitettavat Wayfarerit. Tällä minimalisti Cocolla oli vain ne yhdet arskat ja vaikuttivat todella käteviltä matkustaessa. Lopulta en kuitenkaan ostanut näitä suunnittelemiani aurinkolaseja vaan aivan toiset. Ostopäätökseni muovautui ostotilanteessa vuorovaikutuksessa myyjän kanssa ja alunperin määrittelemäni, mielestäni tarvittavat ominaisuudet, vaihtuivat yhtäkkiä. Perustelin ostokseni aivan muilla seikoilla, kuin mitä olin suunnitelmissani kyhännyt kokoon. Luultavasti suunnitelmissakin perustelut olivat liian heppoisia ja nojasivat tästä Cocosta kummunneeseen idoli-ajatteluun enemmän kuin omaan todelliseen tarpeeseeni.

Kuinka aidosti valitsemamme tavarat ilmentävät meitä itseämme?

Tummat, katseen peittävät lasit tuntuivat hyviltä, ne pitivät yllä etäisyyttä ja piilottivat katseeni. Peilistä ei edes omat silmät näkyneet. Valintani heijasteli sitä Ainoa, joka koin olevani siinä hetkessä. Jokin tarve silloin kenties, mutta nykyään ahdistava. Riisun aurinkolasini heti, kun näen minuun kohdistuneen tutun katseen. On tarve päästä yhteyteen, ei torpata sitä jo heti kättelyssä. Aurinkolasieni antama kuva minusta on pielessä, en tunnista siitä itseäni.

Valitsemamme tavarat, esineet ja vaatteet, ilmentävät meitä sekä sitä mitä haluaisimme olla. Ensimmäinen haasteretkahdukseni oli jotain niin itseäni, etten voinut siitä kieltäytyä. Tyttäreni minulle kiikuttamat aurinkolasit olivat "niin minua"; kevyet, leikkisät ja mielestäni luokseen kutsuvat. Vanhat harmittivat entistä enemmän jouduttuaan vertailuun. Sortumista vastaan joutui toden teolla taistelemaan. En tehnyt hankintaa. Päädyin sen sijaan ruotimaan tapahtunutta itselleni aitoon tapaan, juurta jaksaen.

Kenties olen muuttunut suhteessa siihen millaisen kuvan haluan tai valitsen antaa itsestäni. Haasteen myötä käytössä kuluneet vaatteet esimerkiksi, eivät ole sitä millaiselta haluaisin nyt näyttää. Mietin yhä enemmän ja enemmän haasteen loppumista ja uusia vaatehankintoja, sekä sitä mikä on aitoa minua. Vakavasti otettavaan, siistiin pukeutumiseen minulla ei oikein ole enää arsenaalia, mutta kun esittelen itseni hömelönä bloggarina, jolla on kummallinen haaste, on kokonaisuus linjassaan. Vaan haluanko sittenkään esiintyä nuhruisena ituhippinä tai ilmentää sitä? Ilmentää pelkästään sitä?

• Kysymys kuuluukin: Pakottaako tämänlainen haaste ihmisestä ne aidoimmat puolet esiin vai onko esiintuleva sopeutumiskeino haastavaan tilanteeseen? Vähän niin kuin rooli, joka on linjassa tilanteesta johtuvan ulkoisen olemuksen kanssa?

• Toinen hyvä kysymys jatkoksi: Onko sillä väliä?

• Ja se tärkein: Mitä tämä meille opettaa? Aiheuttaako tai aikaansaako tämä kehitystä ja kasvua ihmisinä? 

Tiedän etten vastannut otsikkoni kysymykseen. Haaste on vielä kesken ja aikaa oppimiseen ja kasvuun rutkasti. Hiljalleen minusta on alkanut tuntumaan, että tällä kaikella vaivannäöllä saattaisi olla syvempikin merkitys kuin vain törppöilyjeni julkinen repostelu.

Tämä on osa pitkää pohdintaketjua, jota olen vuosien saatossa käynyt lävitse. Jos vielä jaksat niin lue lisää kuluttamisesta ja tyylistä vanhasta kirjoituksestani. Linkki tämän takana.

- Aino

Haaste 2017 ja totaalisen pieleen mennyt päivitys

Tämän kertainen Älä Hanki Mitään 2017- haastepäivitys on tehnyt tuskaista tuloaan kohta viikon verran. Aamuyöllä se herätti minut, ja vääntelehtimiseni takia myös mieheni, kello kolme ja vaikka kuinka käskin sen mennä nukkumaan, niin ei antanut rauhaa pirulainen. Aloittaessani pakolliset purkautumisharjoitukseni eli kirjoittamisen, pääsin tekstissäni lähes loppuun saakka vain huomatakseni, että kadotin koko sepustuksen hetki sitten bittiavaruuteen.

Sano KikkelisKokkelis!

Tekis mieli laittaa koko kone kiinni. Se valtava inspiraatio ja polte sammui kadonneen tekstin myötä. Tuntuu, ettei tekstistä tule lukukelpoista enää millään vaikka sitä muistin avulla keräilin uudelleen kasaan. Mielelläni ottaisin tämän vastoinkäymisen tuoman tuskan nyt ensimmäisenä merkkinä siitä, että olen astumassa vakavasti otettavan kirjoitusammattilaisen monisyiseen normitodellisuuteen? Jotenkin kuvittelen lukeneeni tämmöisistä ahdistuksista oikeiden kirjoittajien kuvaamina. Toisaalta tätä samaa olen kokenut myös aikoinani opinnäytteeni kanssa ja taisi sellainen hetki tulla kandiakin väsätessä, joten liekö tuo merkki yhtään mistään muusta kuin harvapäisyydestä.

Harmitus on niin suuri, että se tälle päivälle tarkoittamani teksti karttelee minua. Se lipuu hyppysistä ja on samalla tuossa koko ajan. Tässä tilanteessa tiedän, etten sitä millään keinoin voi pakottaa luokseni. Minun täytyy jäädä nöyränä odottamaan, kunnes saan siitä niskalenkin oikeassa mielentilassa ja taivuteltua takaisin tekstin muotoon. Muistini pohjalta sain pelastettua osan tarinasta, mutta ei se ole sama, minkä jo kertaalleen kirjoitin. Se ei solju, ei livu eikä ole aitoa Kokonaista. Et arvaakaan miten turhauttaa.

Tarina vuosi sitten tehdyn aurinkolasiostokseni herättämästä pettymyksestä ja ensimmäisen kaupassa käydyn taistelutilanteen selättämisestä on matkalla. Vaan nyt malttia ja mieli tyhjäksi, että kertomukselle on taas tilaa ilmiintyä.



- Aino

Astetta haastavampi perhearki

Suuruusperheen palloja pyöritellessä elämän lottoarvonta antoi meille viisi toisistaan täysin erilaista lasta. Yhteensovittaminen on ajoittain hankalaa ja sisarussuhteiden kanssa on tehty paljon töitä. Joitakin asioita on saatu toimivammaksi ihan konkreettisilla muutoksilla; on riittävän isoa pöytää, sääntöjä, vuoroja, huonejärjestelyitä ja sen sellaista. 

Isoin osa tehdystä työstä on kuitenkin näkymättömissä ja käsittää sellaisia asioita kuin miten toisista puhutaan, millä sanoilla, ilmaisuilla, äänensävyillä ja eleillä. Yhteentörmäyksiä ja protestoimisia vanhempien epäreiluilta tuntuvista interventioista silti syntyy. Nämä räjähdykset ilmenevät usein varsin kekseliäinä tempauksina, joiden jälkiä monesti paikkailen.

Eräs erityisen idearikas ja temperamenttinen uniikkikappaleemme on saksien kanssa varsin liukas. Näinpä löysin itseni taas kerran kursimassa tavaroita kokoon. Onneksi pysyy neula ja lanka hyppysissä eikä esimerkiksi noista Hello Kitty tossuista juurikaan huomaa, että näppärästi on saksittu varsiosa täysin irti ja vielä lisätty kätilölle haastetta hapsuttamalla irtisaatu kappale tuhannen p*** päreiksi. Vaan on sitä vaativampaakin kursittu onnistuneesti.

Hermot olivat aivan toisella tapaa koetuksella, kun rauhoittumispaikaksi juuri hankkimamme säkkituoli sai saksista osumaa. Talvi tuli keskelle lastenhuonetta ja kyllä multa silloin pääsi itku. Vedin huoneen oven kiinni, kävin noukkimassa tekostaan häpeämään karanneen riiviön pihalta ja julistin porttikiellon styroxpalleroilla kuorutettuun makkariin. Ovi avattiin vasta, kun mies tuli kotiin, otti kopin vahtimistyöstä ja minä painuin kahvikupin ynnä imurin kanssa siivoushommiin.

Jokusen aikaa katselin silvottua säkkituolia tuossa makuuhuoneemme nurkassa kunnes uskalsin ryhtyä testailemaan ompelukoneen käyttötaitoani sen kanssa. Onneksi oli se onnistunut kokemus niiden talouslappusten kanssa plakkarissa niin uskalsi ottaa hitusen isomman haasteen vastaan. Kyllähän se alkuun hirvitti. Säkin tekstiili on todella paksua ja sisältä muovitettua. Pelkäsin, että katkon kaikki ompelukoneen neulat ja olisinko enää siinä kohdin osannut tehdä asialle mitään?

Säkkituolista tuli kaiken kaikkiaan varsin siisti ja ihan käyttökelpoinen. Ompelin siihen taitoksen, jota vahvistin jokaisessa välissä ja vielä moneen kertaan, ettei vaan kävisi ohraisesti sen kanssa. Katuvainen Saksikäsi Edward oli niin tyytyväinen, että sain osakseni loputtomia halauksia, rakkaudenjulistuksia sekä vuoden äiti palkinnon. Ei kuulemma enää tee toisten hölmöyksiä. 

Ei niin, sillä mie julistin itselleni viikon kesäloman ja takavarikoin sakset.

- Aino

Vuosi sitten tehtiin muuttoa ja jännitettiin uuden työn aloitusta

Vuoden aikana on tapahtunut uskomattoman paljon asioita. Pää menee lähes pyörälle, kun sitä kaikkea miettii. Viime päivien hiljentyminen yhdessäoloon ja ihan vain löhöily kotona lasten kanssa pelaillen, on tullut tarpeeseen. Kävinpä torkkumassa metsässäkin, auringossa lämmenneen kallion päällä pötkötellen, kun reissukaverin leikin seuraaminen rentoutti mukavasti. 

Tasan vuosi sitten hyvästelin entisen työpaikkani ja työtoverini Pirkanmaalla kukkasten kera. Olin lähdössä Juhannusviikonlopun jälkeen töihin Helsinkiin Kätilöopistolle. Vuoden takainen juttu jäähyväisistä löytyy täältä. 

Entisen kodin kukkamaita ja perennoita on kyllä kieltämättä ikävä. Erityisesti pioneja. Tänä vuonna ei sellaisia täällä uudessa kodissa ole vielä luvassa. Nyt nautitaan sitten lupiineista, mitä niitä nyt vielä pihamaalla kasvaa. Toivonmukaan ovat ensi vuonna saatu jo hävitettyä vaikka hirmuisen kauniita ovatkin koristamassa kattauksia tai vanhaan sinkittyyn kastelukannuun aseteltuna.

Lupiineista saa näyttävän keskipisteen kattaukseen

Kankaiset liinat pääsivät kattaukseen

Niin kuin on hyvin erilainen kukkaloisto niin on erilainen meininkikin kuin viime kesänä. Aivan toisenlaiset haasteet. Vaan just nyt haasteena on mahduttaa vielä yksi ateria napaan :) Päätettiin Juhannuksen osalta keskittyä olennaiseen ja jätettiin menot ja humputukset toiseen kertaan. Esikoisella iski liian paha haketusstressi takapihan työmaallaan ja pienin taas on ollut kohta viikon kesäflunssassa. Mitäpä sitä turhia paineistamaan kaiken maailman menoilla, kun kotona on hyvä olla.

- Aino 

Lupiineja vanhaan kastelukannuun aseteltuna

Talouspaperin kestävämpi vaihtoehto

Kirjoittamisen kautta vapautui huima määrä energiaa ja ilmeisesti yksi huolella volloteltu päivä latasi akkuja sen verran, että nyt on puuhattu aivan päättöminä. Yksi lastenhuoneista siivoutui pohjia myöden ja lattialle etsiytyi Kierrätyskeskuksesta löytynyt matto. Muutama juttu tuli karsittuakin ja pyykkishowta taituroitua. 

Isoin päivän urakka oli toteutustaan odotellut talouspaperia korvaavien lappusten ompelu. Iso urakka siksi, että se vaati ompelukoneen esille ottamista, langan pujottelua ja pikkasen kiroilua. Vaan minäpä oon kehittynyt tässä hommassa ihan oikeesti!

Keittiön tekstiilit näppärästi korissa

Meillä on majaillut keittiön tasolla tuollainen kori, joka vetää sisälleen kaikki omistamamme keittiöpyyhkeet, tiskirätit ja siivousliinat. Tuollainen kasa riittää vallan mainiosti, hieman siinä olisi karsimisenkin varaa, mutta pitää toteuttaa sellaisia hissukseen ettei mies huomaa.

Siksakilla vetäisin kevyempiä lappusia vanhoista pukluharsoista, jotka ovat kulkeutuneet mukavasti vauvakäytöstä siivouskäyttöön ja lopulta toimittamaan talouspaperin korvikkeen virkaa. En ole jaksanut aiemmin tehdä niille mitään ja usein on tullut harmiteltua, kun rievut ovat hitusen liian isoja nenän niistoon, suun pyyhkimiseen ja sotkujen siivoamiseen. Näillä on kuitenkin menty ja käytetty aivan kuin talouspaperiakin käyttäisimme. Pienempi koko tulee tarpeeseen. Eivätpähän herätä niin kovasti huomiota, kun kaivelen esiin julkisissa paikoissa ja riittävät pidempään, kun keittiölappusia on nyt useampi.

Toiset, hieman fiinimmät lappuset, ompelin pellava-puuvilla sekotteisesta keittiöpyyhkeestä, jolle meillä ei oikein ollut tarvetta. Niitä pyyhkeitä riittää muutoinkin ja tämä yksilö ei ole ollut suosikkimme astioiden tai käsien kuivauksessa. Minua on ärsyttänyt pyyhkeen tekokuituinen ripustuslenkki, kun muu pyyhe on niin miellyttävää materiaalia. Olen pitkään suunnitellut lenkin vaihtamista.

Joskus yksityiskohdat vaan tuppaa ärsyttämään naurettavista syistä. No, siinä se pilkkoutui neljään osaan ja sai huolitellut reunat. Joku varmaan osaisi kertoa hienon nimenkin sellaiselle taitellulle, suoraompeleella ommellulle reunalle. Joku päärme? Kantti kenties? Vai oliko se niin, että kantaukset tehdään kanttinauhalla? Miten minä oon muka joskus osannut ihan oikeasti näitä juttuja..

Talouspaperi korvikkeet säilytyspurkissaan

Pentue keksi käyttötarkoituksia ja kehuja näille rievuille, tässä niistä parhaimmat.

• Paperisen servetin korvike ulkona syödessä
• Ne mahtuu tosi pieniin tiloihin, vaikka taskuun
• Barbie piknikille alustaksi
• Nenän niistoon
• Siihen, kun itkettää 
• Siinä voi kantaa pähkinöitä
• tai kääriä pähkinäpurkin ettei se kilise (äidin tyttö 😂 )
• Suun pyyhkimiseen
• Siivota sotkuja 
• Itse keksin, että tuo lasitölkki on helppo sujauttaa kattaukseen, että ovat ruokapöydässä saatavilla
• Unirievuksi, jos on uninalle unohtunut kotiin
• Niillä voi tyyliin tehdä mitä vaan, siis nää on ihan uskomattomia ja hienoja
• hätätapauksessa pyyhkiä pyllyn metsäreissulla

Semmottiin. Ajattelin kirjoitella tässä lähiaikoina enemmänkin näistä ekoimmista tuunauksistani tai DIY hommeleista. Ainakin sellaista suihkun esipesusuihketta tai -sprayta ajattelin testailla ja kertoilla, että onko siitä laiskan siivoajan avuksi kalkki- ja saippuatahrojen kanssa vai ei. Miltäs kuulostaa? Seuraamalla Kokonaista Facebookissa, Blogit.fi:ssä tai Bloglovin´issa saat uusimmat postaukset helpoiten käsiisi.

- Aino

Helpotuksen kyyneliä

Kirjoittelen lähinnä kaikenlaista ekohommaa ja roska-asiaa muun hömpötyksen ohella, mutta en ole varsinaisesti avannut juuri mitään elämäntilanteestamme. Eilisenkin minun oli tarkoitus kirjoitella kepeän humoristista haastepäivitystä toilailuistani hajoilevien riepujeni keskellä, sen sijaan löysin itseni vollottamasta vähän väliä. Itku tuli helpotuksesta. Siitä, kun olen niin hemmetin kiitollinen ja huojentunut, että Espoon kaupunki myönsi minulle omaishoidontuen.

Valtava paino putosi harteilta. Päätöstä lukiessani pääkoppaan iskostui se fakta, ettei syksyllä tarvitse sittenkään kamppailla koulun aloituksen ja töitteni yhdistämisen kanssa, vaan saisimme rauhassa katsoa nyt ensimmäisen luokan aloitukset ja pärjäämiset ynnä muut mahdolliset kipuilut. Vaikuttaa vahvasti siltä, että pelkkä arjen keventyminen on tehnyt ihmeitä ja suunta on kevään mittaan ollut koko ajan parempaan. 

Viime syksy, vuoden vaihde erityisesti sekä alkuvuoden ensimmäiset kuukaudet olivat melkoista hyrskyn myrskyä. Oli vaikeaa jättää työt ja hyvästellä työkaverit tammikuussa. Kirjoittelutkin roikkuivat enemmän ja vähemmän tauolla. En oikein tiennyt mistä kirjoittaa ja miten. Jokin osa minusta olisi halunnut, ja haluaisi edelleenkin, sepostaa koko kivikkoisen matkamme ihan jo siksi, jos joku blogiini eksynyt saisi tästä vertaistukea. Isoin osanen kehoittaa kuitenkin vaikenemaan enimmistä, sillä asiat ovat niin monisyisiä, niihin liittyy paljon häpeää, leimautumisen riskiä ja arkoja haavoja, joita nuoleskelen mieluummin itsekseni tai jaan hyvin suppealle joukolle.

Omaishoitajan statuksesta olen todella ylpeä ja siksi tirskahdan itkuun asiaa miettiessä. Meidän harjoittaman kotoilun katsottiin olevan tarpeellinen ja riittävä tuki lapselleni ja hänen uskotaan tulevan parempaan kuntoon ihan vain sillä, että saa olla äitinsä hoidossa. Saatava korvaus ei rahallisesti ole suuri, mutta on se sentään jotain. Status merkitsee minulle sitä etten päivittäin mieti sitä miten selviän, mistä hankin töitä tai mitä töitä ja millä ehdoilla. Minkä duunin pystyisin meidän tilanteessa edes ottamaan vastaan?

Tämä prosessi on vaatinut lukuisia hakemuksia, arviointeja, palavereja, uusintahakemuksia, lääkärinlausuntoja, valitusten laatimista, pitkää pinnaa ja ylettömän paljon uskoa tulevaan. Ajoittain on tuntunut, että tässä puserretaan ihmistä hieman liian tiukalle jo muutoinkin haastavassa tilanteessa. Päätöstä joutui odottelemaan useita kuukausia, mutta nyt se vihdoin tuli. Olipa vielä nuijittu pidemmäksi aikaa kuin edes uskalsin toivoa. Vastauksen myötä saan jättää useiksi kuukausiksi tuon hieman ylimääräiseltä tuntuvan rumban: keskittyä lapsiin, kotiin sekä kaiken vastapainona toimivaan kirjoittamiseen. Jo sitä sietääkin vähän kyynelehtiä helpotuksesta. Kokonainen, ehjä Elämä, Edessä vielä jokin päivä.

- Aino

Nyhtökaura Saaristo taivuteltu ruisleivän päälle

Gold & Green Foodsin Nyhtökaura kausimaku Saaristo lähti kaupasta kokeiluun alennuslapun vuoksi. Meni hetken verran tuumiessa, että miten tämän piparjuurella, tillillä ja sitruunalla maustetun Nyhtiksen valmistaisin. Pahvisen etiketin takaa löytyi muutama resepti ja niiden avulla päättelin, että tätähän voi vedellä paistamattakin. Palttoonnapeille suunnatun täytteen inspiroimana tein oman versioni.

Nyhtökaura Saaristo ruisleivällä

Tämä syntyi siten, että kumosin rasiallisen Saaristoa kulhoon ja aloin tilsimään haarukalla vaan se ei oikein murustunut mihinkään. Käytin kippoa hetkisen mikrossa, lisäsin puolikkaan luomusitruunan mehun sekä kuoren raastettuna. Muutama kevätsipuli pilkottuna joukkoon, lisää kuivattua tilliä, valkopippurijauhetta sekä kapriksia (niitä isompia) pilkottuna sekä reipas loraus kapristölkin nestettä. Näitä sekoittelin haarukalla jonkin aikaa, mutta en ollut tyytyväinen. Harmitti ettei kaapista löytynyt cremefraisea, mutta lopulta päädyin kokeilemaan kaurakurtin kanssa ja jo vain! Suolaa piti lisätä vielä hitusen.

Ruisleivän päälle, porkkanasuikaleita tuollain taidokkaasti väsättynä ja porkkanan naatista vihreätä päälle, kun eivät nuo kylvölaatikon tillit vielä oikein. Vähän yrittämisen makua tietty. 😉 Passasi mielettömän hyvin myös vaalean paahtoleivän päällä ja oli tänään aamulla kokeiltuna vielä parempaa tekeydyttyään yön jääkaapissa.

Mahottoman mukava, kesäinen alkupala vaikkapa. Minusta Nyhtis toimi itseasiassa paremmin kylmänä.

- Aino

Muovittomat ja roskaamattomat eväät reissuun

Eilen oltiin reissun päällä Nastolassa. Hieman myös muualla ajeltiin, mutta ensisijainen kohde oli futisjantterin ottelu. Perille päästyämme järjestin ensitöikseni piknikin kentän laidalle, koska tärkeysjärjestys, mutta toimin myös ekaa kertaa huoltajana.

Heräilin aamulla hieman laiskanloisesti ja vetelin vasta aamupalaani, kun muut jo söivät lounasta, joten kiireessä kasailin lounaani mukaan. Muovittomien ja roskattomien eväiden pakkaaminen käy oikeasti todella helposti. Itselläni on nämä vakikamoiksi asettautuneet teräksiset astiat nykyään, mutta aiemmin käytin lasitölkkejä. Tälläkin kertaa kokosin salaatin lasitölkkiin. 

Tölkkibisneksissä homman juju on, että pohjalle täytyy laitella kaikki vetinen ja raskas, päällimmäiseksi kevyt ja helposti kurjaksi menevä. Elikkä käytännössä salaatti tai crutongit ja sen sellaiset ylimmäiseksi. Salaatinkastikkeet, mausteet, öljyt ja sitruunamehut pohjakerroksiin. Ennen nauttimista muutama hölskytys niin kastike on sopivasti kaikkialla. Vaihtoehtoisesti, kastike levittäytyy asiallisesti salaatille, salaatti pohjalle ja lisukkeet päälle, kun tölkin sisällön kumoaa lautaselle. Lasitölkki pitää ruokaa kylmähkönä jonkin aikaa, jos sen ympärille kääräisee jotain tai laittaa vaikka villasukkaan. Sukka estää myös kilinät ja kolinat kassissa. 

Sellaisia hienoja lokeroituja kassejakin on toki olemassa ja jossain näin yksinkertaisen DIY-ohjeenkin. Kassin sisälle tuleva ristikko oli askarreltu paskarreltu pahvista ja päällystetty kankaalla. Todella yksinkertainen; sakset, pahvia, kangasta ja liimaa.

Eilinen esilämmitetty lounaani syntyi riisistä, quinoapihvistä, Jokaiselle currymajoneesista, soijakastikkeesta ja säilötystä inkivääristä. Kankaiseen lautasliinaan kiedotussa Tatonkan "padassa" sapuska pysyi oikein lämpimänä muutaman tunnin eikä kilistellyt lasitölkin tai juomapullon kanssa pitkin päivää.

Vastuullinen tehtäväni tarkoitti päivystämistä ensiapupakin vieressä, jos jollekulle arvokkaista pelaajakiinnityksistä sattuisi haaveri. 

Mitään juomisen muistuttelua, sukkien oikomista ja voinnin kyselyä kummempaa ei ilmaantunut. Kaikki osasivat jo solmia nappisten nauhansakin itse eikä tarvinnut nenää niistää! Kehitystä on tapahtunut aivan selvästi.

Pelin aikana ehdin järjestelemään ensiapupakin joka ei toistanut mitenkään Zero Waste- teemaani. Tää on tätä Maailma ei ole vielä valmis- osastoa. 

- Aino

Viikonloppuisin ystäviä, hyvää ruokaa, musiikkia ja juomaa

On niin mahtavaa näinä kesäisinä viikonloppuina vain nauttia auringosta, kuunnella hyvää musiikkia ja syödä itseään hemmotellen. Kaikki on tietysti parasta ystävien kesken jaettuna. Kokonainen on viikonlopuissa täysillä mukana! 

Hieman täytyy improvisoida, mutta aattelin, että jos kirjoitan tällain julkisesti niin; ystävät mukana. Viikon ajalta näpsityt ruokakuvat, eli jess ruoka messissä. Spotify soittolistalleni lähiaikoina lisätyt biisit ilmoille ja näin saadaan musiikki. Vielä juomapuoli haltuun, eli vesipullo täytetty tuohon viereen noinikkaasti. Jo vain on kaikki niin kuin kuuluukin eikä tarvitse tuntea ihteään yhtään muita huonommaksi kesäviikonlopun viettäjäksi 😘

Tässä yllä meillä on mahtava aloitus syömisorgioille. Paahtoleivällä avocadoa, kesäkurpitsaa, ravintohiivaa, salaattia omasta istutuslaatikosta, vegaanista juustoa ja pähkinöitä. 

soittolistalla wedding crashers - good man ja toki näistä vegaanisista annoksista hyvän miehen leiman saakin

Jatketaan mielenkiintoisella väliannoksella, jonka viereen on jätetty keittiön terveinen; haukattu omena. Annos sisältää kaurapuuroa, kaurajuomamaidonkaltaistavalmistetta, jota ei vissiin saa kohta kasvimaidoksi kutsua, hienosti sivuun asetettu omenalohkoja, jotka toistavat keittiön tervehdyksen teemaa. Annos sisältää mustikkaa sekä chiasiemeniä.

annosta täydentää i don´t speak french (but kokonainen do) - can you see kipaleineen

Sitten tuleekin varsin jännittävä, kesäinen pasta seuranaan omasta viljelylaatikosta sekä hitusen laatikon vierestä noukittu rucola-vuohenputki- valkosipuli-avocado tahna. Annoksen kruunaa reilulla kädellä viskattu ravintohiivapyräkkä.

villa nah säestää annosta biisillään - love chance, romantisointi luultavasti jää vain mahdollisuudeksi annoksen valkosipulimäärällä

Ah, ihanuutta. Puhdistetaan makunystyröitä raikkaalla marjasmoothiella. Tämä herkku koostuu ihan pakasteen antimista. Siinä on mansikkaa ja mustikkaa, kaurakurttia ja olikohan banaani, joka ei saapunut pakkasesta. Luultavasti tyhjensin annokseen myös jauhevarastojani ja joukossa voit maistaa aavistuksen viherjauhetta, macaa sekä tyrnipulveria. Se mikä annoksesta puuttuu on pilli ja niin tulee puuttumaankin. Kokki on erittäin ympäristötietoinen eikä käytä muoviesineitä keittiössään.

kleerup & enochson on vääntänyt todella maagisen remixin susanne sundførin biisistä white foxes

Kokki jätti taas terveisensä.. tää omenan käyttö pistää ehkä hivenen läpi muutoin tasapainoisesti koostetussa menussa.

välisoittona konni kass - surrender

Yhtään kestä mitään muokkaamista tämä blogialusta, vaikka kuinka komennan kuvaa keskelle niin se on valinnut vasemmiston. Ehkä annoksessa on hieman vasemmistoväriä, joka on peräisin retiisistä sekä pikkelöidyn punakaalin mehusta. Kokki ei nyt itsekään aivan muista miten annos syntyi, mutta oli todella raikastava ja kirpsakka kokonaisuus. Retiisin lisäksi siinä on parsakaalia, kesäkurpitsaa ja kaurasta valmistettua cremefraisea. Makuelämykset tälläisissä hässäköissä yhdistää soijakastike sekä sitruunamehu.

benjamin aggerbæk soittaa meille teoksensa heartbeat

Makumaailmaa laajennetaan meksikoon. On melkoisen fuusioinnostunut tämä kokki täytyy myöntää. Annos syntyi hävikinvähentämisteemassa ja siinä on yhdistetty tortillasyömingeiltä jääneet roippeet. Tortilla lätyt ovat saaneet rapsakan olomuodon ja kesäisen ruskettuneen pinnan paistinpannulla. Curryn makuinen Jokaiselle vegemajoneesi toimittaa dipin virkaa ja jalopenot antavat mestariteokselle lisäpotkua.

carnival youth kertoo meille laulussaan never have enough ystävien tärkeydestä, jee! tää biisi on meille kaikille kesäviikonlopun viettäjilleni

Tyhmä kokki, jättäis jo rauhaan noine omenineen. En pelkää lääkäriä, eikä ole tarvetta pitää sellaista loitolla. Kiltisti syön kuitenkin kaiken etten herättäisi pahennusta.

välillä katsomme joukolla sense8 sarjan 2 tuotantokauden avausjakson ja ihastumme kollektiivisesti aviciin - feeling good biisiin

Sit täytyy sanoa, että oli hieman pettymys. Juostiin lähisporttibaariin nopea kaljarundi kaiken tämän hienosteluruuan kesken ja kokeiltiin kunnon Oumph!- burger sekä Oumph! nachot, mutta ei ne vaan jotenkin. Paikkana tilanteelle toimi Ison Omenan O´Learys.

Tästä suivaantuneena kokki palkitsi rutuisella banaanilla.

lepyttelin kokkia erki pärnojan - himmelbjerget biisillä

Ai mut katos, kokki tunki kiitoksena taas omenaa annokseen! Siinäpä sitä banaania, vihreää omenaa, punaista omenaa, tyrnimarjaa jauhettuna, chiasiemeniä, mantelilastuja sekä tiraus mehua kostuttamaan. JOKU oli syönyt kaiken kaurakurtin, prkl. Tää oli kuulemma jälkiruoka?! Tähänkö se kaikki hyvä päättyy, no voi hitto. 

sulatellaan kaikkea hetken aikaa kuunnellen solomon greyn eteeristä - glas / green biisiä ja sen jälkeen saapuvat kauriinmetsästäjät tunnelmaa tiivistämään - kun mä mietin sua, niin uuh

Ihanan iso kiitos kaikille osallistujille! Nähdäänhän pian taas uudestaan mussukat? Hitokseen lovee ja ihmisille hyvä mieli 💚💛💜 pus pus.

- Aino 

Future Learn Online kursseja sekä avointa yliopistoa tiedonjanoisille

Elinikäinen oppiminen, opiskelu ja kyltymätön tiedonjano jahtaa minua. Olen päättänyt opetella jokikinen päivä jonkin uuden asian Nykyään se tulee niin itsestään ettei siihen tarvitse käyttää sen enempää ajatusta. Toisinaan miun opiskelu tai oppiminen tarkoittaa tieteellisen artikkelin silmäilyä, toisinaan You Tube videon avulla opiskelua, joskus uuden reseptin tai raaka-aineen käytön opettelua tai podcastien kuuntelua. Ajattelen, että kaikki tilanteet joissa käytän vierasta kieltä, etsin tietoa minua kiinnostavasta uudesta asiasta tai vaikkapa työstän tekstiä tänne blogiini lähteitä vertaillen, on opiskelua. Tänään opiskelen opiskelua.

Edellä mainitut ovat hyviä ja halpoja keinoja edetä oppimisen tiellä rennosti kotona viruen, mutta aina se ei riitä. Kaikissa asioissa itseohjautuvuus ei ole tehokkain tapa ja siksi on melkoisen hulppeaa, että netistä löytyy virtuaaliyliopistoja kurssitarjontoineen. Minä, ihan ite ilmoittauduin opiskelemaan vaateteollisuutta ja eettistä muotia Essexin yliopistoon Future Learn Online palvelun kautta. Kurssi on ilmainen ja sinne voi osallistua kuka tahansa kirjautumalla sisään palveluun. Tenttiminen ja todistus toki maksavat, mutta ne ovat täysin vapaaehtoisia.

Future Learnin kurssitarjonnassa on paljon kaikenlaisia oppiaineita ympäri maailmaa. Liiketalouden ja bisnesspuolen kurssit ovat hintavimpia, mutta vaikkapa hoitotieteiden, ravitsemuksen ja psykologian kursseilta voi tenttiä itselleen suorituksia suhteellisen edullisesti. Jännityksellä odotan mitä erityisesti sosiaaliseen oppimiseen suunniteltu alusta tuo tullessaan. Toivottavasti se ei vaadi nettikameran käyttöä ja sitä kautta pukeutumista asiallisesti.

Helsingin sekä Tampereen Yliopiston avoimessa verkkoyliopistossa opiskelu maksaa 15 euroa / opintopiste. Itseasiassa opiskelu avoimissa saa maksaa enintään tuon 15e/op valtioneuvoston asetuksen mukaiseseti. Tampereella yhden yliopistokurssin laajuus on yleisemmin 5 opintopistettä ja sama näemmä on Helsingissä. Avoimen kursseille ei ole pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoja eli sinne vain kokonaisuuksia suorittamaan. Tarjoaa se Turkukin avoimia verkko-opintoja, samoin Itä-Suomen, Oulun, Jyväskylän jne.. käytännössä kaikki Suomen yliopistot. Verkko-opintojen kattavuudet ja opintotarjonta vaihtelee, joten siittä noinikkaasti kiinnostuksen ja tarpeen mukaan koluamaan yliopistojen antia lävitse.

"Aikuisopiskelijat voivat opiskella avoimia yliopisto-opintoja myös tutkintotavoitteisesti itselleen sopivassa tahdissa. Lisäksi opiskelijat voivat kartuttaa sivistyksellistä ja sosiaalista pääomaansa ja kehittää itseään omaehtoisesti avointen yliopisto-opintojen avulla." - hiton hieno lause, en muista mistä kopioin

Sosiaalinen pääoma terminä saa ihokarvat kihelmöivästi pystyyn, ehdoton suosikkini. Mietin, että missä tilanteissa tämmöinen verkko-opiskelu tai opiskelu avoimissa ylipäätänsä olisi hyvä vaihtoehto ja ensimmäisenä mieleen tulee tietysti tilanne, jossa valintakokeissa ei käynyt toivotulla tavalla ja edessä on välivuosi. Kuitenkin, jos suunta on selvä ja tarkoitus hakea seuraavana vuotena yliopistoon niin siitä vain tekemään opintoja jo valmiiksi vaikkapa työn ohella. Jos suunta on vielä hieman epäselvä niin avoimessa voi testata suuntansa sopivuutta omalle iholle. Avoimessa suoritetut opinnot hyväksiluetaan opintokokonaisuuteen sellaisinaan, ainakin, jos ovat saman yliopiston sisällä suoritettu. Niistä voi myös saada opintopisteitä valinnaisiin tutkintoa kootessa.

Tietysti tilanteessa, jossa uran vaihto tuntuu ajankohtaiselta tai pakolliselta. Työmarkkinoilla kilpaillessa näpsäkästi kootusta avoimen paketista voisi olla hyötyä. Samoin siinä kohden, kun vielä empii, että jaksaisiko, osaisiko, pystyisikö lähtemään jatko-opiskelemaan ja mahdollisesti työn ohessa, voi sitäkin skenaariota testata avoimen tarjonnalla. Sitten tietysti kotona lasten kanssa ollessa, kun kaipaa jotain aikuismaista tekemistä, joka tuntuu merkitykselliseltä ja samalla pitää kiinni oman alan liepeessä ennen töihin paluuta. Työttömän kannattaa selvittää mitä voi opiskella avoimessa ilman, että menettää työttömyysturvaa. Asia selvitetään TE-keskuksessa, mutta sellainenkin on mahdollista. Lisäksi voisin kuvitella, että eläkkeellä opiskelisin ihan vain piruuttani. Syitä löytyy varmasti monia. Rohkaisen ja suosittelen, jos yhtään on pyörinyt mielessä.

Kertokaas mitä muita opiskelualustoja, verkko-opintoja tai -kursseja olette löytäneet netistä? Millaisia kokemuksia teillä on avoimessa opiskelusta tai mietteitä liittyen aikuisena opiskeluun? :)


- Aino

Zero Waste välineurheilua

Kokonaisen arkea helpottavista Zero Waste, eli semmoisista täydelliseen jätteettömyyteen suuntaavista, hankinnoista tai valinnoista olen rustaillut vasta pikkiriikkisen, mutta olen ajatellut, että se miten asiat tehdään- puoli on aina jotenkin vähemmän tärkeä kuin se miksi- puoli. Tietysti olisin voinut tajuta aikaisemmin, että nehän kulkee mukavasti käskäessä, olettaen, että osaa kirjoittaa sillain vetoavasti ja monipuolisesti. No, sitä kohden teksti kerrallaan.

Joissain kuvissa, rakkaat lukijani olette kenties huomanneet Kleen Kanteenin juomapullon, joka pyrkii kiinnittämään huomionne muovisten pullojen järjettömyyteen. Kestositeet ynnä kuukuppikin on esitelty ja ne puolestaan ovat ilahduttavan käytännöllinen ratkaisu tampooni- ja kuukautissideroskan taltuttamiseen. Näiden lisäksi tuli reilu vuosi sitten hankittua teräskippo. Tämä lähinnä muovin välttelysyistä, kulkemaan luottokaverinani työmatkoja niin autoillen kuin pyöräillenkin.

Tatonka merkki löytyi Amazonin viidakosta. Retkeilyvarustesarjan tuotteita, lähinnä rinkkoja ja sen sellaista, myydään toki ihan Suomessakin. Tätä astiaa ei kuitenkaan ole ollut suomalaisten jälleenmyyjien valikoimissa siten, että omiin silmiini olisi sattunut. Kipon koko on 0,75 dl. Se on melko iso koko se, mutta pitkään vuoroon mentäessä saan kippoon mahtumaan kahden aterian verran sapuskaa, joten se itseasiassa säästää tilaa. Ihan parhautta tässä teräksisessä kipossa on tiiviys ja takuuvarma kansi. Astian kannen sisällä on luonnonkuminen tiiviste, joka takaa nesteiden pysymisen sisällä. Tiiviste myös "imahtaa" paikoilleen, jos astiaan laitettava ruoka on kuumaa ja pitää näin pöperöt aisoissa entistä tiiviimmin. Muutoin kansi suljetaan kolmella lukolla tai soljella. Ne on joskus hieman ärsyttävät, jos en ole muistanut sulkea kantta kunnolla astian ollessa tyhjänä ja rytyytän menemään Antilla. En tykkää mistään kolinoista ja kilinöistä. Haittaavat mun zeniä pyöräillessä.

 

Totuuden nimissä en ole pyöräillyt pitkiin aikoihin juuri minnekään, mutta kipolla on silti lukuisia tehtäviä kotitaloudessamme. Siihen voi ladata pilkotut omenat, porkkanat ym. naposteltavat luontoretkelle ja takaisin tullessa sen voi täyttää metsän antimilla. Siinä on kuljetettu useaan otteeseen automatkalla ruokaa. Astia aukeaa lapseltakin helposti ja pysyy mukavasti kätösissä autossa syödessä. Yleensä ajan ja olen sidottu siihen hommaan, joten lapsukaisten on selvittävä takapenkillä omillaan ilman, että sotkevat Friikkua. Teräs materiaalina pitää mukavasti ruuan lämpöisenä tai kylmänä suhteellisen pitkään. 

Pidän myös kovasti siitä ettei ruokani maistu tai haise vanhalle pakasterasialle. Alkuun mietin, että tympiinnynkö koko kapistukseen, sillä sitä ei tietenkään voi laittaa suorilta mikroon ja mättää lämmitettyä ruokaa suorilta kiposta, mutta tykästyin siihen, että syön töissäkin ruokani lautaselta. Eikä se mikään iso juttu lopulta ollut, olinhan kauhonut eväitäni lasitölkeistä lautaselle jo jonnin aikaa, näet tölkissä mikrottaminen onnistuu hyvin epätasaisesti ja on turhauttavaa.

Olen ollut kippooni erittäin tyytyväinen. Se puhdistuu hyvin, siihen ei jää pinttymiä, hajuja tai makuja. Astiaan laitettavan ruuan lämpötilalla ei ole väliä, tulikuumat ja kylmät sinne vain eikä se ole moksiskaan. Astian voi pakastaa, joten se ei reissussa ota nokkiinsa vaikka jäätyisikin. Yli vuoden käytöllä tiivistekin on kuin uusi vaikka pesen Tatonkani melkolailla tiskarissa. Uuden tiivisteen voin tarvitessa tilailla netistä. 

Muistaakseni tämä kippo maksoi noin 25 euroa. Mielestäni se on hintava investointi ja asettaa hitokseen laatuvaatimuksia ruuan säilytysastialle, mutta Tatonka on lunastanut ne. En usko, että minulla on mitään sellaista kulutushyödykettä, jonka kippo olisi korvannut ja sillä tavoin ikään kuin maksaisi itse itseään takaisin. Ehkä se elintarvikekelmu, jonka käyttöä tämäkin ajoittain korvaa toimiessaan ruuan säilytyksessä tai eväsleipien kuljetuksessa. Tietysti voi ajatella, että tulee otettua useammin omat eväät, kun se on näin helppoa ja säästöä syntyy sen kautta. Teräskipponi säästövaikutuksista merkittävimmät ovat luonnonvarat ja elimistöni kemikaalikuorma.

Olen kokeillut ostaa kippooni salaattia K-marketin salaattibuffasta ja se toimi hieman kömpelösti, mutta vallan mainiosti. Avulias henkilökunta joutuu toki näkemään kanssani hitusen enemmän vaivaa, että kippo saadaan taarattua ja salaatti hinnoiteltua pelkän salaatin painon mukaan. Kaupan vaa´at eivät aina osaa ottaa taaraa. Sama Punnitse&Säästä- liikkeissä, sielläkin on pitänyt punnita ensin astian paino, pistää se muistiin, puntaroida ostos astiassaan ja vähentää siitä tyhjän astian osuus. Tämä on sitä "maailma ei ole vielä valmis" osastoa, mutta hissukseen.  Toisaalta tässä olisi hieno asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustilanne, jota kaupat, kauppiaat ja myyjät voisivat käyttää hyväkseen! Ihan kuin meillä ei olisi hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja sosiaalista pelkoa jo riittämiin ja lisää tulee jollei koskaan tarvitse kohdata ketään. Eli voinemme päätellä, että kipponi toimii myös sosiaalisen kanssakäymisen pakottajana ja pitää tälläisen erakon kiinni ihmisissä myös siviilissä.

- Aino

Haaste 2017: Ensimmäinen retkahdus

On kulunut tammikuusta kesäkuuhun eli hitusen vajaa 6kk siitä, kun pistin itselleni haasteen pystyyn. Alun muutama kuukausi meni helposti ihan vain ihmetellessä, mutta sitten vaatteita alkoi hajoilla, tekstiilit menettää ominaisuuksiaan ja pinttyneitä likatahroja löytyä vähän sieltä sun täältä. Melko jouhevaa näistäkin huolimatta. Vaan nyt mieheni teki minulle yllätyksen. 

Kylpyhuoneen peilikaapissa odotti ripsiväri. Kertoi hankkineensa sen minulle äitienpäivälahjaksi, mutta toimitus tapahtui jälkikäteen. Se oli kyllä melkoinen tilanne. Niin ristiriitainen kuin voi olla.

Ensinnäkin olin aivan mielettömän iloinen, kun sain lahjan, sillä tämä kulutuksellinen deprivaatio alkaa hitusen tuntumaan ja kaikki uusi on kieltämättä ihan mielettömän ihanaa! Toisaalta olin hämmentynyt. Mietin, että mitä ihmettä teen? Pitääkö lahja laittaa jonnekin odottamaan ensi vuotta, miten kirjoitan tästä jutusta ja miten tähän suhtaudutaan? Oli kummallista olla samaan aikaan järkyttävän kiitollisen ihastunut lahjaan ja toisaalta pettyneen vihastunut, kun tämä mutkisti elämääni. Samalla huvitti koko ajatuksenjuoksu; kyse on hitto soikoon ripsiväristä! 😂

Vuoden alussa heivasin ripsivärin kokonaan pois, sillä silmäni alkoivat oireilla käytössäni olleesta tuotteesta. Ajattelin sen johtuvan siitä, että silmäni ovat menneet niin herkkään kuntoon, etten enää pysty käyttämään ripsiväriä ollenkaan. Ongelma taisi johtua siitä, ettei kyseinen merkki jostain syystä sopinut silmilleni. Tämä Lushin vegaaninen, ei eläinkokein testattu, kaikinpuolin hippi ja hipsteri, ripsiväri ei ole kutittanut, kirveltänyt tai sumentanut näköä.  Tosin aiempikin merkki oli hyvin eko.

Ripsivärillä on ihmeellisiä vaikutuksia 

Olen todella, todella ihastunut ripisiväriini ja kyllähän se käyttöön nyt jäi. Vaikka uskottelin itselleni, että en tarvitse sellaista enää koskaan, niin on se ihana. Se on totuus etten tarvitse, niin kuin oikeasti tarvitse tarvitse. Mikään ei muutu vaikka olisin ilman ripsiväriä, se on nyt kokeiltu, mutta en oikein osaa selittää sitä mitä ripsarilla saa aikaan tai mitä se saa minussa aikaan. Se vaan on huippujuttu.

Tulee heti jotenkin huolitellumpi ja skarpimpi olo, viehättävämpi, seksikkäämpi. Voisi vaikka sanoa, että näkyvämpi olo. Vai olisiko se näyttävämpi? Nämä on jo niin semmosia henkimaailman hommia ettei oikein sanoja löydy. Oli mitä oli, mutta sen sutiminen ripsiin on aamuisin mukavaa ja lopputulos on hyvinkin mieleeni. 

Se on hämmästyttävää miten tuommoisella voi olla merkitystä noin paljon. Mistäköhän se kumpuaa? Onko se jotain ehdollistettua, kultuurillista juttua, jossa naisen kuuluu olla tietyllä tapaa hemaisevan näköinen ja silmien korostua vai onko se joku itsetuntojuttu? Miksi mascara saa aikaan sen mitä saa? Minussa. Tuskin kaikissa naisissa. Kukaan ei missään vaiheessa huomauttanut minulle, kun en käyttänyt ripsiväriä, paitsi mieheni, joka toivoi, että käyttäisin ja siksi hän tämän lahjan minulle halusi antaa. Voisi myös ajatella, että tämä lahja oli hankinta hänelle itselleen, ei niinkään minulle.

Tämän Lushin ripisivärin olisin tammikuussa hankkinut haasteeni päätyttyä ja siitä kerroin miehelleni, siksi hän tiesi ostaa juuri oikeanlaisen. Tuosta myyjän mukaan laittamasta lisäharjasta vetäsin kyllä kilarit. Se kun on muovia ja aivan turhaa lisärompetta. Pulloon kuuluu harja, vaikka se hieman hassulta tuo puteli näyttääkin. Koitan löytää harjalle uuden omistajan.

 

Jos haluat tietää jotain erityistä tuosta Lushin ripsiväristä, käyttökokemuksia tai sellaista, niin laita kysymyksiä kommenttiosioon. (sinne ei muuten tarvise täyttää nimitietoja, jollei halua, kommentit tulevat perille nimettöminäkin)

- Aino

Yritys hyvä kymmenen vaan maailma ei ole vielä valmis

Semmoset, jotka seuraavat Kokonaista myös Instagramin puolella, @kokonainenelamaedessa ehkä huomasivatkin, että tuli lähdettyä reissun päälle viikonloppuna. Käväisin Kaarinassa Saaristo Open 2017 festeillä. Tietysti Antti Tuiskua kattomassa 💚ja mikäs siinä, hyvä oli keikka ja säät suosi. Kuulemma ei ole näin hyvät kelit ennen olleetkaan. Hymyilevän iloisia, ihania ihmisiä oli minun mittapuulla hirveästi liikaa ja tuntuu, että menee viikko toipuessa kaikesta.

 

Vaan oli mukava ulkoiluttaa kesämekkoa. Siitä taitaa tulla aurinkoisten päivien ehdoton hitti. Kuinkas muutoinkaan, kun ei vaihtohtoja juuri ole 😆 Melkoisen vapauttavaa toisaalta semmoinen. Ulkoilutin myös Klean Kanteenin pulloani, joka on itseasiassa jäänyt hieman paitsioon noin arkikäytössä. Yleensä otan mukaani lasisen, smoothiesta talteen ottamani pullon. Siitä on jotenkin vaivattomampi juoda kuin Kanteenin pullosta, mutta sen metallinenkorkki alkaa olla huonossa kunnossa. Kierrätystölkkien ja pullojen kannet eivät ikuisuuksiin kestä ja jossain vaiheessa ne on jokatapauksessa pistettävä metallinkeräykseen. Festeille en lasista hirvinnyt kuitenkaan ottaa. 

Badass Hippie koitti ostaa oluet teräspulloon, mutta ei onnistunut. Lisäksi herätin kysymyksineni pahennusta. Hirmuisen jännää sinällään. Luulisi, että kaikkialla pyörivät tyhjät oluttuopit ja palasiksi tallotut muovin pirstaleet olisivat herättäneet enemmän pahennusta kuin maailman pelastukseen pyrkivä viaton pyyntöni. Siinä sitä kuitenkin ihan meren vieressä niitä tuoppeja potkittiin tieltä pois. Vesipiste toki löytyi ja siitä oman pullon täyttö kävi oikein näppärästi. Vesipullon mukana kuljettamisessa on hyvänä puolena myös se, että on aina käsienpesuvettä ulottuvilla.

Vihreämpiä festareita tuotetaan pitkin maailmaa ja on olemassa joukko kaikenlaisia vaihtoehtoja, joilla tehdä juhlimisesta vähemmän ympäristöä kuormittavaa. Kaikki lähtee oikeastaan siitä, että ryhdytään kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja. Ekologisempi ei missään nimessä ole synonyymi kalliimmalle. Kilpailukykyisyys on elinehto vihreämmille ratkaisuille, mutta monesti asioiden todellista hintaa pitkällä aikavälillä ei osata laskea oikein ja siksi hintamielikuva jyrää oikeat laskelmat. Jos mietitään vaikkapa festarirannekkeita tai lippuja, niin mobiiliset versiot voisivat korvata huokealla tavalla perinteiset paperiset. Rannekkeen virkaa voi hoitaa edullinen leima. 

Portilla halukkaille voidaan jakaa kestävämpi muki, jota käytetään useita kertoja ja jotka voi lahjoittaa pois tilaisuuden päätyttyä tai säästää muistona. Vesipiste voisi olla piste missä myös tuoppinsa voi huuhtaista, jos nyt ihan oikeasti haittaa ostaa oluet peräjälkeen samaan mukiin. Muovin sijaan löytyy myös biohajoavia materiaaleja, joilla keventää roskataakkaa edes hitusen. Kaikkien viihtyvyys olisi parempi jollei fetarialue näyttäisi kaatopaikalta. 

Meillä ihmisillä on tapana tehdä kuten muutkin ovat tehneet. Tämä tarkoittaa sitä, että jos muut roskaavat ja sikailevat surutta niin omakin kynnys laskee. Toimimme kaikki kollektiivisesti melko samalla tavalla, sillä toisin tekeminen on silmiin pistävää ja hankalaa. Toisaalta, jos rima nostetaan korkeammalle ja kollektiivisesti vieroksutaan roskaamista niin joukkopaine ajaa tekemään samoin sillä taas kerran toisin toimiminen herättäisi huomiota ja paheksuntaa. Tässä olisi sellaistan oletusasetusten säätämisen paikkaa ihan jokaisella.

- Aino

 soittolistalla antti tuisku - blaablaa (en kuule sanaakaan)

Kelohonka mukana matkalla

Jotakuinkin kaksi vuotta tulee siitä, kun käväisin mieheni kanssa Porvoon maisemissa lillumassa ja treenailemassa. Ensimmäinen kuvista on siltä reissulta.

Naurattaa kattoa tuota vanhaa kuvaa. Samat vermeet käytössä vieläkin 😆 Tossut toki ajautuneet eteenpäin ja lasitkin heivattiin hiiteen reipas vuosi sitten. Tai on ne pokat edelleen lasten leikeissä mukana. Ne kaivetaan ärsyttävästi esiin, kun on tekeillä jokin todella velmu äiti-imitaatio 😒

Vaan niihin kuvan taustoihin... Yhtenä päivänä otettiin hitusen pidempi juoksulenkki ja kipaistiin kallioille katselemaan horisonttiin avautuvaa merimaisemaa. Minua ihastutti ja ihmetytti kelottuneiden mäntyjen ynnä karujen merenrantakallioden yhdistelmä. Se oli sillä hetkellä ihaninta mitä olin ikinä nähnyt.

Itä-Suomi akselin pohjoisosissa syntyneenä kalliot, kanervat, juurakot ja tunturit keloineen ovat sielunmaisemaani vahvimmillaan. Kalliolta tähyillessä näkymä oli hyvinkin sitä samaa lyhytkasvuista petäjikköä joukossaan kauniisti pystyyn kuolleita puita. Tokaisin miehelleni, että "tuollaisen minä haluan matkamuistoksi takapihalle". No ei lähtenyt kelo muikin matkaan. Sillä kertaa.

Tänä vuonna, kevään lonksuttaessa tänne kuin letkajenkka, pari eteen ja yhden askeleen taakse, tajusin lähimetsissä samoillessani, että sain kuin sainkin sielunmaisemani tähän takapihalleni. Kelot, kalliot, kanervat, sammaleet ja puolukat tuossa noin, kun vaan ovesta astahtaa ulkoilmaan. 

Viime kesänä käytiin katsomassa tasan tämä yksi talo ennen kuin tehtiin ostopäätös. Olihan se rohkea veto, mutta on tuntunut koko ajan vain paremmalta. Nämä alueet ja maisemat olivat itselleni entuudestaan täysin tuntemattomia. Meri tuossa lähellä, vaikken sinne uskallakaan oikeasti pulahtaa, kiehtoo minua valtavasti herättäen jänniä väristyksiä. Se on elementti, johon tutustun hissukseen suurella kunnioituksella.

Säiden armoilla kauniin hohtavaisen hopeaksi hioutunut kelopuu, kiertyneen runkokuvioinnin ja tikan kolojen koristelemana on ollut minulle niin vahva symboli, että suunnittelin vuosia kelotatuoinnin ottamista. Nyt minulla on lähimettässä muutama suosikki "känkkäräpuu", joita käyn tervehtimässä, eikä tatuoinille tunnu olevan tarvetta.

Hetki, jolloin todella havahduin siihen millaisessa ympäristössä tästä etiäpäin elelen, oli uskomaton. Olin kuin kotiin löytänyt, juurilleni asettunut. Ihan piti tirskauttaa liikutuksesta pikkusen. Oli vahvan kiitollinen olo siitä millaisen onnenkantamoisen myötä tämä koti ja asuinpaikka löytyi. 

Täällä minulla nyt on kelo, jos toinenkin elämäni matkamuistona, kenties muistuttamassa siitä miten asioilla on tapana järjestyä ja hakeutua juuri niille poluille kuin kuuluukin. Jos koti on se mikä tuntuu meistä kodilta, niin silloinhan kodin elementit ovat meissä aina mukana. Omista elementeistään tietoisena on aina turvassa kotonaan.


- Aino