sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Heille, jotka eivät juhlineet


Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan heitä, jotka valmistuivat, painoivat lakkinsa päähän ja pokasivat stipendinsä. Unohdetaan juhlia heitä, jotka ovat tehneet parhaansa niillä napsuilla ja voimilla mitä heillä on ollut. Keväisin monta nuorta kokee epäonnistuvansa ja kiusaantuu valmistumiskyselyistä. Ainoa ajatus päässä on, että tuli epäonnistuttua, ei tullut päästötodistusta, ei lakkia, ei ruusuja. Kavereiden juhlissa kiertäminen on nöyryytystä. Teille haluan antaa pienen ajatuksen, jonka lainasin ja vapaasti suomentelin.



omenapuut kukkivat



“Se ei ole arvostelija kellä on merkitystä; ei hän ken osoittelee kuinka vahva kompuroi tai toimeen tarttunut olisi voinut aikeensa paremmin toteuttaa. Kunnia kuuluu sille joka on kentällä, sille jonka kasvot ovat pölyn, hien ja veren peitossa, urhoollisesti ponnistelevalle, erehtyväiselle, tavoitteestaan uudestaan ja uudestaan jäävälle, sillä yritystä ei ole ilman virheitä ja puutteita, mutta hän ken yrittää saada hommansa tehtyä, hän joka tuntee suuren innostuksen ja valtavan omistautumisen, hän joka panostaa hyvään asiaan ja parhaimmillaan tiedostaa voittonsa jälkeen mahtavan aikaansaannoksensa ja ken pahimmillaan, jos epäonnistuessaan, ainakin epäonnistuu yrittäessään huimapäisen suuresti siten ettei hänen paikkansa tule koskaan olemaan niiden kylmien ja pelkurimaisten sielujen joukossa, jotka eivät tiedä voitosta eivätkä tappiosta" - Theodore Roosevelt



omenan kukkia




Useita kertoja mokanneena ja alisuoriutuneena tiedän, ettei millään semmoisella ole väliä. Hyvä, että mahalasku tuli. Hyvä, että otit sen nyt. Toiset ottavat oppinsa myöhemmin elämässään sössien perhesuhteensa, lapsensa, työpaikkansa, rahansa. Kyllä sitä ehtii. Vuosi lisää koulua tai päättökokeen uusiminen ei ole yhtikäs mitään, mutta parhaimmillaan se on jotain minkä käännät itsellesi voitoksi.

Teit sen minkä pystyit. Raahauduit läpi vuoden vaikka olet samalla saattanut surra ystäväsi kuolemaa, vanhempasi menetystä, kodin ilmapiiriä, sinä tai läheisesi sairastanut, vanhempasi eronneet, perhe muuttanut, talo palanut tai olet jahdannut todellisia unelmiasi. Mitä tahansa onkaan tapahtunut, mikä tahansa onkaan syy miksi oppi ei tarttunut tällä kertaa tai luvut eivät maistuneet, sillä ei ole väliä.

Vain se merkitsee mitä teet tällä kokemuksella. Käytkö sen lävitse, kiitätkö elämää pienestä vastamäestä ja oppimisen mahdollisuudesta? Sukella hetkeksi pohtimaan asioita hyväksynnän ja empatian avulla nousten kuitenkin pian tähän päivään ja hetkeen, jossa ilma on puhdas, kasvit työntyvät esiin, puhkeavat kukkaan ja linnut laulavat myös sinulle.





- Aino



“It is not the critic who counts; not the man who points out how the strong man stumbles, or where the doer of deeds could have done them better. The credit belongs to the man who is actually in the arena, whose face is marred by dust and sweat and blood; who strives valiantly; who errs, who comes short again and again, because there is no effort without error and shortcoming; but who does actually strive to do the deeds; who knows great enthusiasms, the great devotions; who spends himself in a worthy cause; who at the best knows in the end the triumph of high achievement, and who at the worst, if he fails, at least fails while daring greatly, so that his place shall never be with those cold and timid souls who neither know victory nor defeat.” -Theodore Roosevelt



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3