Tyhjä Arkki

Kuusamossa vuoden päivät, hieman jo reippaamminkin, muttei liikoja ylitse. Menneeseen kalenterin kiertoon on mahtunut kaikenlaista elämän ylä- ja alamäkeä linjassaan mukavasti nousevalla käyrällä. Tarkasteltuna vuoden takaista asiaintilaa voin helposti todeta, että enpä tiennyt löytäväni itseni juurikin tästä kohden vain tusinan verran kuukausia myöhemmin.

Kätilönä työskennellessäni ymmärsin, millainen mitta vuosi on. Moni äiti, isä ja perheen alku ei tiedä olemassaolostaan vielä kahtatoista kuukautta aiemmin. Raskaus kun ottaa pisimmilläänkin vuodesta vain sen 42 viikkoa. Vuodessa voi tulla yllättäen vanhemmaksi, isovanhemmaksi, tädiksi tai sedäksi. Vuodessa voi soljahtaa yllättäen myös saappaisiin ja toimijaksi, joksi ei uskonut koskaan tulevansa. Samalla kun vuosi on lyhyt, on se myös pitkä ja mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeampaa taittuu vuoden matka.

Liekö tästä pohjoisesta asemoinnista johtuen, eivät omat ajovaloni valaisseet vuottani kovin pitkälle tänne Kuusamoon kotiutuessani. Oli vain joitain suuntaviivoja ja etäistä reittisuunnitelmaa. Kevään mittaan, valon määrän kasvaessa, edessä oleva maisema paljasti itseään aina vain hitusen verran enemmän. Tulevassa siinsi esimiesasema perheyrityksessä ja hissukseen aloitettava sukupolvenvaihdos. Näkymässä esiintyi pilkahduksen omaisesti myös kasvava joukko ihmisiä ja verkostoja, joita kohden matkani suunnisti.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana löytyi Nuorkauppakamari, uusi koulupaikka Kainuun ammattiopistossa sekä Kuusamon alueen yrittäjiä ja yhdistystoimijoita liuta. Kartalle asettautuivat sukulaisista ja ystävistä koostuvat kuvaelmat sekä perheelleni palveluja tuottavat julkisen sektorin tahot. Syksypuolella vuotta huomasin olevani tiukasti Kuusamossa kiinni niin monin sitein, että elämäni Etelä-Suomessa jäi pakostakin, vaikka alkuun kuvittelin vetäväni edellistä matkassa vastaisuudessakin.

Keskittymällä edessä aukeavaan näkymään ja läsnä olevaan työmäärään, matkanopeus kasvoi, kun eilisen peräkärry irtosi. Syksyn mittaan talven tuloa enteili taas kerran sumeampi ajonäkymä ja peräkärryn mittainen ikävä. Vaan eteenpäin huristeltiin melkoisella vauhdilla, sumuvalot päällä tiukassa pyryssä. Onneksi on ollut karttureita matkassa mukava joukko. Päivien pidetessä näkyvyys taasen parantuu ja kun tässä mennään toista auringon kiertoa kuusamolaisena, on horisontissa jotain tuttua ja turvallistakin.

Viimeiset neljä vuotta, on tekstin kanssa hääräily vienyt minua matkassaan ja kiitollisena totean kirjoittamisen hypänneen peräkärrystä tavaratilan puolelle, vaikka rakas harrastukseni siellä kotvasen aikaa piilottelikin.

Asiatekstini on laatuunkäypää, mutta parhaiten olen lopulta osannut kirjoittaa ihan vain elämästä. Tyhjä arkki edessäni täyttyy useimmiten arkisista yhden naisen tarinoista, joissa seikkailevat ruuhkavuosista tutut henkilöhahmot; lapset, työkiireet, kotiaskareet, epäonniset kauppareissut ja ihmissuhdekuviot. Elämää hersyvillä jutuillani täytetyn paperin asukkeja ovat ilo, rakkaus ja kiitollisuus. Nämä tutut kaverit saattavat matkaani uskollisesti.

Kuusamon elämäni kakkoskautta pääsette te ihanat Koillissanomien lukijat seuraamaan, sillä siinä missä ensimmäinen yllätyksen täyteinen Kuusamon vuoteni oli hyvin privaatti ja paikkaansa hakeva, on 2020 tavoitteeni mukaisesti esiin marssin aika. Vähänpä tiesin uudenvuodenlupaustani taas kerran kuunneltavan ja, että suunnitteilla oli näinkin näkyvä paikka kolumnistina.

Lupaukset on pidettävä, joten tehdäänpä näkymätöntä näkyväksi kymmenen kirjoituksen ajan. Tervetuloa matkaan!

Teksti on julkaistu Koillissanomissa tammikuussa 2020. Kirjoitan lehteen kolumnia joka 6. viikko. 

 

Missä määrin vettä kannattaa yrittää säästää?

Yksi tämän alkaneen vuoden tavoitteistani on seurata talouteni veden kulutusta. Uudessa Kuusamon kodissamme on vesimittari ja se onkin osottautunut varsin jännittäväksi laitteeksi.

Toistaiseksi jännittävintä on ollut se ettei mittari liiku lainkaan! Ilmiön selittävinä tekijöinä toimii kaksi seikkaa 

1. mittari mittaa veden virtausta vain lämminvesiputken osalta ja
2. olen ottanut lasten kanssa haasteeksi käyttää kylmää vettä, aina kun mahdollista.

Pariin päivään ei ole kuutiolukema muutunut mihinkään, mutta toisaalta käytössä ei ole edelleenkään tiski- tai pesukonetta. Koneiden osalta tämä siis on vielä vähän huijusta, sillä likapyykkini peseytyy masiinassa toisaalla. Seisahtaneen oloinen mittari tuottaa silti valtavaa tyydytystä. Vähän sama fiilis kuin lainojen poismaksussa tai säästämisessä.

Tiputus reaaliarkeen

No huvinsa kullakin ja minulla näemmä varsin halvat. Kylmän veden kanssa koin kuitenkin silmiä avaavan keskustelun mentyäni paukuttelemaan henkseleitä tämän vesipiheyteni kanssa. Sain kuulla kunnallistekniikkaan ja muuhun rakentamiseen, ja vaikkas mihin erittäin kokeneen ja koulutetun insinöörin kokemuksia vesihuollon toteuttamisesta eri puolilla Suomea ja törmäsin ensimmäistä kertaa jätevesiputkiston huuhteluilmiöön. 

Ilmeisesti monella alueella jätevesiputkistoa joudutaan huuhtelemaan, että jätteet saataisiin jäteveden puhdistuslaitoksiin saakka. Joillain alueilla hulevesi, eli sateiden tuoma vesi, ohjauttuu vielä vanhoissa verkoissa samaan putkeen toimien huuhtelussa apuna, mutta tämä tilanne ei ole mikään ideaali vaan siitä pyritään pääsemään eroon, sillä ei ole mitään mieltä rasittaa sadevedellä vedenpuhdistuslaitoksia.

Hule- ja viemäriveden yhdistäminen tekee myös sadevedestä käsittelyn jälkeen erittäin kallista vettä. Tasaisilla asuinaluilla putkistoon joka tapauksessa turpataan vettä viemärin huuhtelemiseksi. Mitä enemmän kotitalouksissa säästetään vettä, sitä enemmän huuhtelua tarvitaan. Käytännössä viemäriverkko toimii siten, että ihmiset täyttävät putkiston jätöksillään päivällä ja illalla pesukoneiden ja suihkun vedet huuhtelevat putkiverkon puhdistuslaitoksille.

Tämähän äkkiseltään kuulostaa siltä ettei kotitalouden vesipiheydessä ole mitään mieltä, jos säästäminen aiheuttaa tuommoisen vastailmiön. Oman asuinalueen huuhtelutarpeesta voi olla vaikea saada tietoa, eikä näistäkään jutuista nyt mitenkään kovin kovaa huudella. Itsellenikin tämä on juttu, mitä täytyy ehdottomasti vielä selvitellä vaikka tuttuni kokemukseen luotankin.

Mitä sun ja mun sitten kannattaa tehdä? 

Kotitalouden budjettiin ei tässä asumismuodossani vaikuta kylmän veden käyttö, se kuuluu vuokraan, mutta lämmin maksaa. Kaikki lämpö maksaa ja kuluttaa. Tämä yksinkertainen nyrkkisääntö on hyvä pitää mielessä. Veden lämmittäminen on ilmastollisesti kuluttavaa eli siitä vähentäminen toimii taatusti vaikuttavana ilmastotekona. Varsinkin, jos vesi lämmitetään kivihiilellä, kuten PK- seudulla.

Säästä siis lämpimässä vedessä. Tietysti jonkin asteinen veden talteenotto ja kukkien kastelu vaikkapa juuresten keitinvedellä on fiksua, mutta yöuniaan ei kannata kylmän veden vuoksi menettää tai mennä äärimmäisyyksiin siinä asiassa. Kaiken infran kunnossapito ja mahdollisimman pitkä palveluaika on kuitenkin isompi säästö, kuin muutamat kymmenet tai sadat litrat, jotka saisi kotitaloudessa vaivoin nipistettyä. 

Todettakoon tosin, että tämä pätee nyt täällä suomalaisissa maisemissa ja vesipula-alueille on eri ohjeet. Itseasiassa jo viime kesänä 2018 vesilaitoksilta kehotettiin veden harkittuun käyttöön poikkeuksellisen kuivuuden vuoksi. Samoin, jos itsellä on kaivo tai nostaa vedet järvestä, niin voi olla mielekästä säästää vettä.

Koska en ihan tyydy vain yhden ihmisen todisteluun näissä hommissa niin tästä koko huuhteluilmiön laajuudesta täytyisi jotenkin saada enemmän selvyyttä. Miksi sitten kovasti kannustetaan asentamaan vähemmän vettä kuluttavia wc-pönttöjä ja suihkupäitä, jos huuhtelu on putkistossa se ongelma? 

Vesiyhtiöt kyllä tiedottavat veden säästämisen merkityksestä, mutta samalla myös siitä, kuinka väärässä paikassa säästetty vesi aiheuttaa ongelmia viemäriverkossa.

Kokonaisuus kannattaa pitää mielessä

Tämän verran olen tästä lyhykäisestä tutkimustyöstä viisastunut.

• Säästä ainakin lämmintä vettä
• Kylmässä vedessä ei kannata niinkään säästää
• Kuitenkin tiputtavat hanat ja muut täysin turhat vesituhlarit on hyvä hoitaa kuntoon
• Viemäriin ei missään nimessä rasvaa!
•  Pönttöön ei mitään jätteitä!
  

Viemäriverkon tukkii yleisemmin vanupuikot, terveyssiteet, vaipat, tulitikut, tupakantumpit, talouspaperi, biojäte eli ruuan tähteet ( ei siis pöntön pesua kahvinporoilla!), tekstiilit (kuten sukkahousut), kondomit sekä ongelmajäte (öljyt, maalit, liuottimet jne.). Myöskään kissanhiekka ei kuulu pönttöön. Wc-paperin tulisi olla huokoista eli sitä haperointa paperia, sillä se liukenee helpoiten viemäriveteen. Näiden vääränlaisten köntsien joutuminen putkistoon lisää huuhtelun ja putkiston huollon tarvetta. ( Lähde Lahden ja Kempeleen vesilaitokset)

Noita vesilaitosten sivuja kannattaa tutkia. Siellä on vaikka mitä hyödyllistä veden säästöstä kiinnostuneelle, kun kuitenkin ensin on hyvä huolehtia, että perusasiat ja tietous näistä viemärihommista on kunnossa. Pönttöjen ja viemärin oikealla käytöllä pääsee jo pitkälle silläkin ja toisaalta veden säästötoimet on ehkä toissijainen juttu, jos on ollut tapana huuhdella pöntöstä alas ties mitä törkyä.

Kannattaa myös ottaa nämä jutut puheeksi lasten kanssa. Omakotitalossa kasvaneena opin erittäin nolosti kantapään kautta, että tamponeita ei todellakaan kannata pistää pönttöön, mutta voin kuvitella, että on paljon perheitä, joissa nämä asiat eivät ole olleet ihan niin akuuttisti keskustelussa...

- Aino 

Uusi vuosi 2019

Vuosi vaihtui ja on perinteisesti kait niiden lupausten aika. Uuden vuoden lupauksia en ole varsinaisesti tehnyt vielä, mutta joitain ryhtiliikkeitä ajattelin tälle vuodelle ottaa. Alla tulee listattuna uudenvuodenlupauksistani ensimmäiset.

Aloin myös pohtimaan, että joulun alla tapahtunut Kuusamoon muutto saattaa vapauttaa hieman enemmän aikaa kaikenlaiseen kirjoitustyöhön ja näihin satunnaisiin kirjoitusharjoituksiin, joita olen tänne Kokonaiseen kerännyt vuosien saatossa.

Edelleenkin enemmistö tekemisistäni ja höpöilyistäni löytyy Instagramin puolelta, @ainokamarainen ja @nollahukka, sekä Nollahukan blogista. Nollahukan kanssa jatketaan matkaa täältä pohjoisesta käsin, mutta näitä vähän aiheen vierestä meneviä tekstejäni voisin näpytellä tänne hieman tiuhempaan tahtiin. Vaan nyt niihin 

...uudenvuoden lupauksiin, uuden vuoden lupauksiin, uudenvuodenlupauksiin..

1. Somen harkitumpi käyttö

Asensin puhelimeeni käyttöajan rajoituksia ja seuraan puhelimessani olevien sovellusten käyttöaikoja sekä käyttöaikani laatua. Päähommani digilaitteilla on kuitenkin tämä kirjoittaminen ja muutoin elämässäni lapset ja koti, joten on aika tarkastella kriittisesti, mihin päivittäiset tuntini kuluvat ja hyödyttävätkö ne kuinka paljon pyrkimyksiäni ja tavoitteitani. 

2. Vesimittarikyylän elämä

Elämässäni avautui aivan uusi harrastusmahdollisuus, sillä uudessa kodissamme on asuntokohtainen vesimittari! Tein hyvin simppelin kuukausiseurannan mahdollistavan taulukon paperille ja aloitan sillä. Aluksi tarkoitus on vain seurata, mitä taloutemme kuluttaa ja myöhemmin miettiä tarkemmin, mitä voimme kulutukselle tehdä. Luvut eivät tule olemaan vertailtavia ihan heti, sillä meillä ei ole vielä pyykinpesukonetta ja tiskikonekin odottaa varaosiaan asentamattomana. 

3. Sähkön kulutus tarkasteluun

Kolmas toimenpiteeni tälle vuodelle on aloittaa myös sähkön seuranta. Tämä tapahtuu sähkölaskujen avulla sillä muuta keinoa tällä hetkellä ei ole. Espoossa sähkölasku tuli noin kolmen kuukauden välein ja oli sen verran pieni, etten kiinnittänyt asiaan paljoa huomiota, mutta nyt on aika ottaa luvut talteen. Tarkoitukseni on muodostaa vuoden aikana käsitys sähkönkulutuksestamme ja pohtia mitä sellaisen sähkömäärän aikaansaamiseksi tarvitaan, miten se onnistuisi omavaraisesti ja mitä muita keinoja on sähkön menekin mittaamiseen erityisesti sitten, kun asun omakotitalossa.

Onko sulla jotain tämmöisiä vastaavia ryhtiliikkeitä ja tavoitteita tälle alkaneelle vuodelle? 

Parhainta uutta vuotta ihan jokaiselle mussukalle, 

joka edelleen käy lukemassa Kokonaisen höpinöitä <3

- Aino

Nollahukan visio tulevaisuudesta

Nollahukkatiimi kävi seuraamassa Sitran ja Demos Helsingin julkaisun: Hyvinvoinnin seuraava erä - Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, julkistamistilaisuutta. Kirjan on toimittanut Vesa-Matti Lahti ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2018. Tilaisuus oli todella innostava ja inspiroiva sekä käsitteli kattavasti juuri niitä aiheita, joita Nollahukka pyrkii viestimään. Olemme kaikki tulevaisuuden tekijöitä tavalla tai toisella. 

“Edistys on myös laajenevaa yhteistyötä”, s. 154.  Individualismin aika voisi hyvin olla jo ohitse. Rakenteilla olevaa Nollahukka-verkostoa edelsi kahden ihmisen oma taistelu ilmastonmuutosta vastaan arkielämässä ja nyt tämä taistelu nousi uudelle tasolle. Tästä lähin Nollahukka-tekstiä ja -sisältöä tuottaa parivaljakkona minä Aino Kämäräinen ja Otso Sillanaukee, kuten varmasti innokkaimmat seuraajat jo ovat huomanneetkin.

Kokonainen Elämä Edessä- ja Nollahukka-blogit auttoivat jäsentämään henkilökohtaisen arkemme ja elämäntyylimme muutosta, mutta nyt on aika kohota yksilötasolta yhteisöllisemmälle tasolle, yhdistää voimia, kerätä joukkoja ja saada Nollahukan sanoma laajempaan tietoisuuteen kuin mitä sitä yksin tekemällä saisi. Valjastamme yhteisöllisyyden voiman arvoihimme pohjaavan Nollahukka-ajatuksen moottoriksi. 

 

 

Mitä Nollahukka sitten on ja miten se eroaa vaikkapa Zero Wastesta? 

Meitä alkoi hieman kismittää kansainvälisen Zero Waste -liikkeen ajoittainen kaksinaismoralismi: roskia vältellään viimeiseen asti, mutta kauppaan saatetaan ajaa citymaasturilla ostamaan lihaa ja maitotuotteita omaan purkkiin. Meille Nollahukka tarkoittaa kaiken hukan välttämistä – jätteiden, turhan kuluttamisen, henkilökohtaisen hiilijalanjäljen ja negatiivisen ympäristövaikutuksen vähentämistä. Samalla Nollahukka tarkoittaa meille läpinäkyvämmän, vastuullisemman ja yhteisöllisemmän yhteiskunnan ja tulevaisuuden kehittämistä omien valintojen avulla. 

Nollahukka tarkoittaa meille tiedostavaa tietoon pohjautuvaa kestävämpää elämäntyyliä. Otso kirjoitti aiheesta kattavammin kirjassaan Zero Waste – jäähyväiset jätteille (ostettavissa Akateemisesta, Suomalaisesta , Adlibriksestä ja e-kirjana Elisa Kirjasta). Meidän ajatusten samankaltaisuus selvisi yhden keskustelun aikana jolloin Otso haastatteli minua kirjaansa varten. Ymmärsimme molemmat, että olemme samassa kohdin henkilökohtaista matkaamme ja tästä olisi hyvä jatkaa yhteistuumin eteenpäin. 

Olemme yhdessä työskentelemällä alkaneet koota ympärillemme kasvavaa joukkoa erilaisia nollahukkatekijöitä ja tämä tie tuntuu todella oikealta. Hyvä aate ja tarkoitus on tehty kaikkien omittavaksi, yhdessä omistettavaksi.  Tätä ei yksi ihminen, henkilöbrändi tai yritys voi omistaa: ideologia tai aate on yhteinen ja muokkautuu jäsentensä näköiseksi. Näin tulevaisuutta tulee rakentaa, yhdessä kilvoitellen vanhoja kuluneita ja tuhoisia toimintamalleja vastaan, ei toisiamme vastaan.

Jokainen Nollahukasta, kestävämmästä elintavasta, elämän yksinkertaistamisesta kiinnostunut ja näistä arvoista käsin elämäänsä järjestävä ammattilainen, innokas tekijä, osaaja, jne., on tervetullut riveihin. Haluamme edistää avointa yhteisöllisyyttä. Aktiivisuutta on tiedon jakaminen, esimerkkinä toimiminen, tykkääminen ja seuraaminen, keskusteluun osallistuminen. Jokainen voi olla tekijä, kaikki mahtuvat mukaan.

“Hyvinvointi ei enää voi perustua luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Globaali kestävyyskriisi on jopa eksistentiaalinen haaste ihmiskunnalle, mikäli siihen liittyvät pahimmat uhkakuvat toteutuvat. Toisaalta, koska kestävyyskriisi on syntynyt ihmisen toiminnan seurauksena, ihmiset myös pystyvät sen ratkaisemaan, ainakin osittain. Ratkaisu on siirtyä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta. Kestävien ratkaisujen luomiseen ja käyttöönottoon on kuitenkin tartuttava nopeasti – on jo valtava kiire. Suomen etu olisi olla tässä edelläkävijä.” (Sitra & Demos Helsinki, 2018, s. 171.)

Hiilineutraaliin kiertotalouteen siirtymistä mahdollistavia asioita pitäisi tehdä ja ideoida, mutta mistä saamme joustavuutta tällaiselle tekemiselle tässä yhteiskunnassa? Elämämme tuntuvat koko ajan hektisemmiltä ja tietotulvan aallonharjalla pysyminen vaatii jatkuvaa työtä. Yhteiskunnallisesta muutoksesta puhutaan paljon, mutta entä me ihmiset yksilöinä? Mitä me omissa kodeissamme voisimme tehdä nopeuttaaksemme kestävän yhteiskunnan luomista? 

Siihen Nollahukkaelämä tuo vastauksia: kulut pienenevät, arkeen ilmestyy enemmän aikaa, olennainen jää jäljelle, terveys paranee, hektisyyden tunne hellittää. Muutos ohjaa kuluttamisen oravanpyörästä vapaampaan elämään. Sellaiselle itsensä toteuttamisen kentälle, jossa työskentely eri aihepiireissä tapahtuu kestävältä arvopohjalta ja toisenlaisiin tulevaisuuden ajatusmalleihin perustuen kuin tämänhetkinen kilpaileva kapitalismi. Tarvitsemme talouskasvua, mutta sen tulee toteutua eri tavalla kuin tähän mennessä. Nollahukka tarjoaa yhden ratkaisuvaihtoehdon sille, kuinka laajamittainen yhteiskunnallinen muutos voidaan potkaista käyntiin jo tänään – miten jokainen meistä voi aloittaa oman kestävän tulevaisuudentekijän matkansa vaikka heti.

- Otso & Aino

Keskitytään olennaiseen

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään 8.maaliskuuta. Niin tänäkin vuonna. Päivää on vietetty maaliskuussa jo 1900- luvun alkupuolelta saakka. Vuonna 1975 naiset saivat virallisesti päivänsä, ja tämä päivä virallisen nimensä "Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä", YK:n vahvistuksen myötä. Suomalaiset naiset löytyvät tilastojen valossa täältä.

Muutaman päivän olen miettinyt, että kirjoitanko. Nykyisin tunnen, että päivän tarkoitus on hieman kadonnut tulppaaniasteelle. Eihän kukissa mitään pahaa ole, mutta minimalistina katson toimintaa huolestuneena. Tämmöinen lisäkrääsän ja hemmottelevan ylikuluttamisen päiväkö tästäkin on muodostumassa? Mitenkäs se päivän olennainen osuus?

Aamuyön hiljaisina hetkinä tulevat ne olennaiset ajatukset luokseni. Ajoittain herättelevät melkoisella voimalla ja vaativat kirjoittamaan. Tässä sitä naputellaan kellon näyttäessä muutamaa minuuttia yli neljää. Minulla on olennaisuudesta asiaa. Ymmärsin sen läpi uneni. Tämä vaatii huomioni.

Keskityt ny vaan siihen olennaiseen!

Olemme kaikki kuulleet lauseen "keskity olennaiseen". Parisuhteesi on mennyt poikki, olet työhuolien uuvuttama, lapset sairastelevat vuorotellen ja sinulle hoetaan hyväntahtoisesti, että "nyt keskityt vaan olennaiseen!". Monesti kehoitetaan, että mieti tarkkaan, mikä on sinulle olennaista ja sitten keskityt siihen. Onko tuttua? Tämä on väärin, se ei mene noin. Olennainen ei valkene järkeistämällä ja puskemalla etsien.

Olennainen tulee luoksesi, kun lakkaat etsimästä ja keskittymällä keskittymästä olennaiseen. Lakkaat ajattelemasta aktiivisesti. Olet. Silloin kaikki hakeutuu olennaiseen. Se tulee hengityksen ja tilan kautta. Olennainen löytyy, kun ympäriltä muu karsiutuu. Olennainen on sitä mikä jää jäljelle. 

Jäljelle jää OLEN NAINEN. 

Keskity siihen olennaiseen, mikä jää jäljelle. Sinä olet nainen, sinussa on kaikki. Olet hyvä, olet riittävä, olet rakastettava. Olennainen. Keskity siis itseesi, omaan jaksamiseesi lasten kanssa tai työelämässä, omaan toipumiseesi erossa ja sairaudessa.

Päätä tehdä rakastavia asioita itsellesi, sillä siten opit tekemään niitä toiselle. Opit mitä käytännössä tarkoittaa "tee toiselle kuten haluaisit tehtävän itsellesi". Mistä tiedät mitä haluat tehtävän itsellesi ellet ensin tee itsellesi ja opi?

Ole nainen hetkessä, vaikka olisitkin mies tai muun sukupuolinen. Kysymys on ulkoisen naiseuden sijaan sisäisestä naiseudesta, feminiinisestä energiasta, jota on meissä kaikissa. Feminiininen edustaa toipumista ja paranemista. Se edustaa pehmeyttä ja syventymistä sekä, YK:n virallisuuksienkin mukaan, rauhaa. Yöajan hoivaavaa energiaa, joka ruokkii viisautta, alitajuntaa ja tunteita.

Annan sinulle harjoituksen. Tämä on melko rohkeaa, mutta kerro sitten kommenteissa miten kävi :)

Laita soimaan Beyoncén Halo biisi. Löytyy myös Kokonaisen soittolistalta Spotifysta. Voit katsoa videonkin. Videon tarina kertoo naisesta, joka on löytänyt elämänsä miesenkelin ja pyhimyksen. Tämähän on rakkauslaulu, mutta semmoisena täysin hyödytön parisuhderakkauteen. Toinen idolisoidaan ja hänen armoilleen heittäydytään. Näinhän sitä kai kuuluu kuunnella ja siten sitä on itsekin tullut kuunneltua. Arvatkaas vain onko ollut melkoisen riistävä ja repivä laulu, kun vierellä ei ole ollut oman elämän valoilmiö vaan jotain aivan päinvastaista.

Idolisoinnin sijaan kappale on loistavan ihana ja voimaannuttava, kun laulat sen itsellesi. Anna sen upota sanoineen sisimpääsi, ajattele omaa sisäistä viisauttasi, jonka olet löytänyt. Laula se sisäiselle lapsellesi. Laula sanat omalle hengellesi ja sisäiselle voimallesi. Laula se itsellesi nainen! 

Kuuntele intuitiotasi, etsi itsesi sisältä rakkautta ja valoa itseäsi kohtaan, älä odota tai vaadi sitä toiselta, sillä se on tuhoon tuomittu yritys. Rakasta ja kyllä, sinua rakastetaan takaisin. "Olet ihan helvetisti parempi kuin mitä itse ajattelet" sanoi Sarasvuo Aamulenkillä ja niinhän sinä olet. Keskity siis siihen olennaiseen. 

Olen kaikki mitä tarvitsen ja enemmän.

Olen Nainen.

- Aino

Matkalla jo pitkään

Pohdin omia kulutusvalintojani ja elämäntyyliäni. Aloin muistelemaan, että missä kohdin aivoissa vinksahti ja minkä kautta tähän tilanteeseen on päädytty. Avuksi kaivoin vanhan päiväkirjani. Eltaantuneita tekstejään lukiessa löytyy joskus uskomattomia asioita. Pelottavaakin oikeastaan. Kävin läpi päiväkirjaani ja lueskelin raapustuksiani kuopuksen odotuksen ja syntymän ajoilta. 

Kun noita jäljempänä esiteltyjä, täysin sensuroimattomia ja muokkaamattomia, tekstejä lukee, tulee väkisinkin ensimmäisenä mieleen epäillä omaa oppimistahtia. Onkohan tässä mikään muuttunut tai mennyt eteenpäin? Sitten sitä ymmärtää, miten pitkälle on tultu. En olisi tuolloin voinut hulluimmissa unelmissanikaan kuvitella, että kirjoittaisin näistä itselleni tärkeistä asioista, löytäisin joukon uskomattoman upeita, samanhenkisiä ihmisiä ja kertoisin tarinaani kaikenlaisten yhteistyöjuttujen kautta.

Heinäkuu 2010

Näinä jumalattomina hellepäivinä olen pohtinyt paljon esteettisyyttä, estetiikkaa ja käytännöllisyyttä. Olen miettinyt makua ja valintojen tekemisen vaikeutta. Arvot, päämäärät ja elämäntyylit risteilevät päässäni kuin valintamyymälän tiskiltä poimittavana. 

Mikä on minua ja mikä opittua, mitä voi oppia ja mitä valita? Haluaisin kotini, ympäristöni ja valintojeni viestivän vielä selkeämmin sitä mitä sisälläni tunnen ja olen. Huomaan olevani pettynyt hankintoihini ja kotini toimivuuteen. 

Lieko tämä sitä tavallista raskauden pesänrakennusviettiä jalostuneempana vai mitä, mutta koitan määritellä epätoivoisesti omaa elämäntyyliäni. Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni ylipäänsä. Missä rajoissa on ok olla materialisti?

Elämäntyylini ja konkreettinen ympäristöni näyttää tänä päivänä juuri minulta ja on tuon lähes kymmenen vuoden takaisen pohdinnan tulosta. Tuolloin 2010- 2011 kaikki oli vasta muotoutumassa, siemen kylvetty ja nyt se on vakiintunutta arkea. Siltikin.. matkalla on oltu jo pitkään. Jos oma matkasi tuntuu tuskastuttavan hitaalta, niin älä sure, hidasta se on ollut minullakin.

Helmikuu 2011

Tämän hetken muoti-ilmiöitä ovat downshifting ja 100 Things Challenge. Voisin aivan hyvin kutsua itseäni downshiftaajaksi, mutta sellainen lokeroituminen on minulle vierasta. Enää minua ei hallitse suunnaton ahdistus siitä miltä näytän ulospäin tai miltä kotini näyttää ja että kuvastaako se minua. Ulkoinen on ulkoista ja aina se jotenkin heijastelee sisäistä. 

Kotini tavaramäärän karsiminen ja olennaiseen keskittyminen on ollut samalla myös sisäistä järjestelyä ja yksinkertaistamista. Muutokset tapahtuvat ja näkyvät omalla painollaan. Luopuminen, järjestely, lahjoittaminen ja velan maksu on vapauttavaa. Tiukentuva kontrolli omasta tilanteesta vapauttaa! Paradoksi. Kotiaskareet vähenevät, kun materiaalinen kaaos talttuu. Valintojen laatu paranee. Keskittyminen hyvään kannattaa ja salaisuus toimii.

Mielenkiintoista myös miten olen vuosia myöhemmin palannut samoihin aiheisiin kirjoituksissani. Estetiikasta ja eettisyydestä täällä.  "Elänkö niin kuin kulutan vai hallitseeko kulutus elämääni?" tyylistä pohdintaa harrastin Älä Hanki Mitään haasteen aikana. Samoin pohdin kirjoituksessa sitä missä määrin tarvitaan poisoppimista vanhasta. Samat aiheet joutuvat käsittelyyn yhä uudelleen ja uudelleen. Onkohan sitä ollut jotenkin aina vähän tämmöinen vai puhtaasti kasvanut tämän näköiseksi? No sentäs The Secret ja 100 Things Challenge on tippuneet vähän matkasta..

On se vaan jännää :)

- Aino

Cool Mama! - yhteistyötä Shareit Blox Car palvelun kanssa

Sain käyttööni Shareit Blox Carilta blogiyhteistyössä Tesla Model S:n Tampereen reissuani varten. Eikös kuulosta melko huikealta? No, sitä se olikin, mutta ehkä eri syistä kuin äkkiseltään aattelisi. Yhteistyö toi mieletöntä vaihtelua sekä inspiroivaa keskustelua tähän omaishoitajan rumbaan ja mukavaahan se oli ajella ekologisemmin sähköllä (Teslalla!!!).

Kuvat: Santeri Petrell/ Shareit Blox Car

Joka toinen viikonloppu teen kuskausrupeaman kyyditen perjantaina lapsia sinne ja sunnuntaina hakien luokseni tänne. Lähimutsi on aina vähän se tylsä eikä voi kilpailla lapsille tuotetuista elämyksistä ihanista ihanimman etäisän kanssa, jonka rinnalla ei jaeta arkea eikä tarvitse tapella läksyistä tai nukkumaan menoista. Hetken aikaa minäkin olin Teslani kanssa se cool ja siisti mutsi enkä vain aina tylsä vastuunkantaja ja huolehtija.

Mutta minä olen vastuunkantantaja ja huolehtija, joka ajattelee lastensa lisäksi myös toimeentuloa, yhteisöä, luontoa ja jatkuvuutta. Vastuullisuutta on hyväksyä kaikki puolet itsessä, antaa niiden elää, mutta lopulta miettiä asioita omaa napaa pidemmälle, viisaana ja kypsänä, kantaen vastuun tulevasta. Silloin ei koe jäävänsä paitsi mistään vaan löytää parempia, harmittomampia keinoja toteuttaa itsensä lukuisia puolia.



 

 

Äiti-immeisen pienuutta vai suuruutta?

Vaan mielihalut ne on myös minulla, minä pidän hienoista autoista. Paljon. Erityisen mukavaa on, kun auton saa siistinä, huollettuna ja tankattuna, tai no tällä kertaa ladattuna, käyttöön eikä tarvitsisi yhtään kantaa huolta sellaisista seikoista. Tää on sitä ihmisen pienuutta, vai onko se sittenkin äiti-ihmisen suuruutta.. ;)

Kukapa ei haluaisi olla hetken vapaa ja kokea hienoja elämyksiä kera rakkaidensa. Tampereelta takaisin pudotellessa jaoin elämyskyytiä pikkusiskoni kanssa välttäen yksinäistä ajoa. Hienoa hetken aikaa kokea paljon hypetetty ajoelämys ilman riippuvuussuhdetta rahoituslaitokseen tai vastuuta kalliista hankinnasta. Siksi vertaisvuokraus on pieni askel kohti unelmaa ennen kuin haaveet omasta Teslasta toteutuvat.

Tosipuheessa minä luulen, että sitten kun olen iso niin vuokraisin autoa käyttötarpeen mukaan enkä viitsisi sitoa omaisuuttani tavaraan, jollei olisi jokin ihan järkyttävä pakko. Auton omistajuuden ja todellisten kustannusten hinnalla saa melko paljon ajella vuokratulla autolla. Eikä ihan pienin vaikutin ole se, että vuokraamalla liikkumisen menoihin voi konkreettisesti vaikuttaa kuukausitasolla, kun taas auton omistajana maksan autosta non-stop käytänpä sitä tai en.

Tietysti pakottavassa tilanteessa autohankintaa voisi miettiä myös lähtökohtaisestikin siltä kantilta, että kosla menee osaksi aikaa töihin vaikka toistaiseksi meillä asuukin. Ehkä tämä on sitä tulevaisuuden jakamistalousajattelua, jossa katsellaan omaa napaa pidemmälle ja mietitään miten hyödyttäisin yhteisöä ympärilläni. Jotain tämmöistä villiä visiointia tuli harrastettua Blox Carin mainioiden heppujen kanssa. Se oli virkistävää keskustelua se.

Vertaisjutuista vertaiskauppapalvelun muodossa olen kirjoittanut aiemmin Tori.fi tekstini yhteydessä ja se tietyllä tapaa putoaa tähän samaan kategoriaan Shareit Blox Car yhteistyön kanssa uustavaratuotannon vähentäminen ja tuotteen elinkaariajattelu sekä vertais- ja jakamistalous avainsanoinaan.

Shareit Blox Car vertaisvuokrauspalvelu

Mitenkä palvelu sitten käytännössä toimii? Sen verta täytyy harrastaa vastuunottoa ennen auton käyttöä, että rekisteröityy Shareit Blox Carin järjestelmään, antaa tiedot itsestään ja varaa käyttötarkoitukseen soveltuvan sekä mieleisensä auton, tahi auton lisäosan eli peräkärryn. Nämä on näitä teknisiä juttuja joita en mielelläni tee. Palvelu on onneksi tehty niin helpoksi ettei se kyllä siitä kiinni jää. Kaikki toimii hienosti sähköisenä, laskutusta myöten ilman paperia.  Voinet verrata tätä osuutta vaikka verkkopankkiin tai Facebookiin, jos sulta niiden käyttö hoituu, niin kyllä luonnistuu auton vuokralle ottaminenkin.

Blox Carin palvelu on ikään kuin autojen Airbnb, jossa omistamasi kulkupelin voit laittaa vuokralle myös muiden käyttöön saaden siitä korvauksen. Tämä sopisi minulle ja tähän asti asia on helppo ymmärtää. Tahtomattani omistan auton ja tarvitsen sitä tässä elämäntilanteessani lasten kyytimiseen.

Auton ylläpito ja käyttö on kuitenkin minulle kallista ja vie ison osan kuukausittaisesta budjetistani. Harmittelen sitä, että tällä hetkellä rahkeeni eivät riitä keksimään muita ratkaisuja omistamisen sijaan. Vaan miten sitten vastuut ja muut jakautuvat tämmöisessä palvelussa? Kuinka laskutus ja entä jos se pahin tapahtuu? Entä jos välähtävä salamavalo onkin poliisin eikä paparazzin? Enhän minä tosipuheessa tiedä miten nämä vertaispalvelut käytännössä toimii, mutta palveluyrittäjyys on sitä, että tullaan avuksi ratkaisemaan asiakkaan ongelmia.

Palveluntuottaja välissä madaltaa kynnystä ja jakaa vastuuta, tekee siitä helppoa, luo valmiit puitteet joiden avulla käyttäjät saavat vietyä vertaisvuokrauksen ja jakamistalouden käytäntöön muutamalla lomakkeen täytöllä ja valmiilla sopimuspohjilla, tietysti reagoivan asiakaspalvelun kera. Me halutaan laittaa meidän autot, peräkärryt ja muut menopelit työhön ja te Blox Carilla autatte siinä, eikös se näin toimi?

Palvelusektorilla tiedetään, että toiminta kehittyy asiakkaiden avulla ja Blox Car on hienosti hyödyntänyt asiakastietoa, kun ongelma ilmenee niin siihen mietitään yhdessä ratkaisu. Tämä on sellaista avoimuutta ja reilua peliä, jota arvostan. Ei ihme, että Sitran Fiksu Arki- palkinto heilahti Shareit Blox Carille.

Hirmuisesti hyviä ideoita

Minulla pyörii mielessä valtavan monta mahdollisuutta tämmöisen vuokrauspalvelun käyttöön ihan erilaisista yhteisöistä kuten siirtolapuutarhoista, mökkikylistä, hiihtokeskuksista, virasto- ja toimistokomplekseista alkaen. Töissä ollessa oman autonsa voisi laittaa työvuoron ajaksi vuokralle muiden käyttöön.

Jopa kolmannen sektorin yhteistyödiilit voisivat hyödyntää jaettuja autoja vaikka kaupungin kanssa ja miksei sairaahoitaja töihin tullessaan voisi pistää autonsa parkkiin, josta niin ikään kotihoito tai yksityinen toiminimellä hoivatyötä tekevä ottaisi auton allensa. Taloyhtiö voisi kannustaa autollisia asukkaitaan vuokraamaan autoaan naapureille. Näen Blox Carin palvelussa paljon mahdollisuuksia ja vahvan vaihtoehdon oman auton omistamiselle. Ei kait tämän tarvitse rajoittua pelkästään yksityisiin auton omistajiin ja vuokraajiin?

Ja mitkä puitteet verkostoitumiseen ja yhteisöllisyyteen! Tietysti turvallisen toimijan kautta yhteisin pelisäännöin. Tämä alentaa palvelun käyttöönoton kynnystä. Nämä on niitä innovatiivisia kestävämmän arjen ratkaisuja, joita tarvitsemme tulevaisuudessa lisää.



- Aino

Blox Car haastatteli minua pätkän :) 

Huh, mikä päivä! -tarina yhteisöllisyydestä

Pasautin juuri sisälle ripsivärit pitkin poskia, tukka ja vaatteet märkänä, odotellen puhelimessa huoltoyhtiön päivystyspalveluun ihmispalvelijaa nauhoitteen sijaan. Oikein on urakalla tuiskunnut lunta näin alkaneen helmikuun kunniaksi. Kotitalomme pihassa on tapahtunut kummia jo aiemminkin, mutta tänään siellä sai ensiesityksensä näytelmä yhteisöllisyydestä.

 

Saatuani kupillisen kahvia tuohon eteeni päätin kirjoittaa siitä miten hienoa on auttaa. No, ripsarit voisin pestä otsalta.. ehkä vaihtaa kuivat vaatteet ja näemmä sormet on sen verran kohmeessa, että jos hetken odotan. Sillä aikaa voit katsoa pohjustuksen tapahtumien tärkeydelle...

 Kummia naapureita

Tarinani lähtee oikeastaan liikkeelle siitä, kun muutimme tähän kurjan näköiseen vuokrataloyhtiöön. Semmoiseen lähiömäiseen, melko masentavaan, koppi kopin päällä tyyliseen ratkaisuun. Mulla oli asenneongelma. Myönnän. 

Myönnän senkin, että taisinpa mennä siirtämään asennettani alussa lapsillenikin Mutta me todella pidettiin meidän omakotitalon pihasta, vapaudesta, tilasta, puutarhasta ja naapureista. Pidetään edelleen sekä naapureista, että sinne hetken aikaa kotinamme palvelleeseen taloon jääneistä :) 

No vaan, kun se semmoinen harmittelu, katkeruus tai muu mökötys ei oikein auta mitään, niin minä päätin jossain vaiheessa tutustua täällä asuviin ihmisiin. Herätin ehken hiukan kummastusta moikkailemalla ja jutustelemalla. Tässä sitä hissukseen tutustuin esimerkiksi naapurin mieheen, jolla on aina avaimet hukassa. Milloin ei ollut jakamamme lämmitystolpan avainta ja milloin avain oli pudonnut hissikuiluun kynnyksen raosta. 

Hieman pahoillani katselin avaimettoman miehen menoa crocseissaan, talvellakin ilman sukkia ja jotenkin minulle tuli sitten aamuna yhtenä suunnaton tarve puhdistaa myös hänenkin autonsa. Siinähän se samalla menee, kun huiskii omaansa vieressä. Lapseni näitä kummia rituaalejani ihmettelivät, mutta ne nyt on tottuneet äidin hömpötyksiin. Kaiken taustalla on kuitenkin tahto hyvään ja auttamisen halu, vaikka itseänihän minä tässä koulin. 

Mahtavat tyypit pesissänsä

Tänään koulutus jatkui avustamalla viisi henkilöautoa, yksi pakettiauto ja minibussi pihastamme. Lumimyräkkä oli kasannut lunta sen verran hankalasti, että himpun verran lumiajossa kokemattomat kuskit olivat hioneet pihatien lumen alla todella petolliseksi jäätiköksi, josta ei edes neliveto Chevy päässyt vaivatta liikkeelle. En olisi päässyt itsekään pihaan ellen olisi lontustellut apuriksi työntelemään jumineita edestä. 

Ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua ja toimia tuommoisissa auttamistilanteissa ja stressissä, kun pitäisi päästä matkaan. Useampi soitti pahoittelevia puheluita työnantajalleen ja muutamassa kohdin neuvoteltiin, että kuka on kiireisin ja autetaan ensin. Läheiseltä bussipysäkiltäkin kipaisi nuori mies apuun. Tumppasi ystävällisesti tupakkansa, kun siinä vierekkäin autoa puskiessa savu alkoi ottamaan henkeeni. Hän ei ollut moksiskaan myöhästyessään bussista. Aina tulisi seuraava. 

Joukko pieniä kohtaamisia, monen kielisiä keskusteluita ja hassuja tilanteita. Hihkuimme yhdessä, kun saimme taas yhden auton kammettua pihastamme ylös auratulle tielle. Nauroimme, kun minibussin kuski puhalsi kymmenettä kertaa alkometriin vapauttaakseen ajoneuvonsa alkolukon. Tuntui hienolta, kun avun saanut kiitollisena soitti autonsa torvea päästyään matkaan kohti satamassa odottavaa laivaa. Tuli opittua ja opetettua monta seikkaa autoista, vaihteista, renkaista ja tasaisesta kaasujalasta. Mutta hienoimpana kaikesta, tuli painettua mieleen monet kasvot, joita morjestella ohimennessä. 

Olkoonkin ulkoa päin kämänen kerrostalo, mut täällä pesii mahtavia tyyppejä! Äsken vanhempi tytär kertoi kasvot innosta hehkuen miten hän oli törmännyt kotiin tullessaan kahteen mieheen, jotka käsipelissä lapioivat isoa pihaa lumesta vapaaksi. Huh, mikä päivä! Niin ihanaa <3

- Aino

Aamulenkistä kiitollisena

Sarasvuolla oli taas kerran älyttömän mielenkiintoinen #aamulenkki. Jarin tepastelu ja pölinä on ollut parasta mitä olen maanantai, keskiviikko ja perjantaiaamujen rutiineihini lisännyt. Myönnetään, että olen jotakuinkin mukavasti aamulenkillä vuoteessani, kun lapset vielä nukkuvat ja saatan kuunnella parhaita kohtia uudelleen toimittaessani koulukyydin tointa. 

Liikunta toki tekisi hyvää, mutta nyt mennään näin ja tosipuheessa mä oon niin kummallisen juurtunut omiin tapoihini, että en pystyisi kuuntelemaan näitä aamulenkkejä kävellessä. Minun pitäisi päästä tekemään muistiinpanoja.  En tee muistiinpanoja kaikkien pölinöistä, aamulenkeistä teen. Se ei ole mikään pikkuinen juttu se.

Tämän aamuinen pyrähdys raikkaassa pakkassäässä käsitteli valtaa ja sitä miten saamme valtaa. Sarasvuo siteerasi Dacher Keltnerin Power Paradox kirjan antia. Ennen päivän aamulenkkiä Sarasvuo muistaa aina sähköpostilla, jossa johdattelee päivän aiheeseen. Ennen valtapuheita Jari kirjoitti näin:

"Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä."

Keltnerin mukaan valta saadaan ja pidetään tässä ajassa, 2000 luvulla siis Empatian, Anteliaisuuden, Kiitollisuuden ja Yhdistävien Tarinoiden avulla. Tämä oli hirmuisen inspiroivaa ja resonoi syvästi ydinminäni kanssa, joka pyrkii väkivallattomuuteen ja on hiukkasen pulassa valta- käsitteen edessä, sillä väistämättömästi valta kytkeytyy aivoissani paljolti epäeettisyyteen ja kärsimykseen, juonitteluun, kaksinaamaisuuteen ja jonkun polkemiseen. Kyllä te tiedätte, siihen machiavellismiin.

Tuo edellä mainittu Keltnerin nelikko on jotenkin hirmuisen toiveikas ja vapauttava. Tähän vapautuneisuuteen päästään sen ajatuksen kautta, että minulla on melkoinen tarina kerrottavana, mutta sen sijaan, että pitäisin sitä edelleen, siis tarinaani, muista eristävänä ja yksinäisyyteen pakottavana, voisinkin kohdella omaa tarinaani eli kaikkea kokemaani, maailmaan, yhteiskuntaan ja ihmisiin yhdistävänä tekijänä. En varmasti ole ainoa, jolla on ollut vaikeuksia ja ikäviä elämänkokemuksia. Ihmisen pyrkimys sekä tarve yhteyteen on elämämme perusta. Me olemme yhtä ja yhteydessä toisiimme, siksi kokiessamme erillisyyttä, voimme huonosti. Perustarpeemme jää tyydyttymättä ja siitä seuraa aina kärsimystä.

Antamalla kokemalleni eli tarinalleni uuden merkityksen saan vallan suhteessa omaan tarinaani ja sehän laukaisee traumat, häivyttää häpeän ja voimaannuttaa. Tarina eli menneisyys ei enää olekaan mörkö, joka pitää meitä erossa toisistamme. Tämän ajatuksen kautta voimme tuntea empatiaa itseämme kohtaan ja olla kiitollisia omasta tarinastamme, oli se sitten mitä tahansa, sillä se yhdistää meidät toisiimme. Antieliasuutta voimme harjoittaa kertomalla tarinaamme ja pyrkimällä siihen, että muutkin voimaantuisivat ja palauttasivat valtansa suhteessa omiin tarinoihinsa saman ymmärryksen kautta.

Luulen myös, tai tunnen vahvasti, että tämä vallan nelikko; Empatia, Anteliaisuus, Kiitollisuus ja Yhdistävät Tarinat, ovat avain vanhemman valtaan suhteessa lapseen. Antamalla nelikon mukaista huomiota vanhempi muuttaa väistämättömästikin lapsi-vanhempi suhteen kulttuuria. Tärkeimpänä kaikista, valta suhteessa lapseemme perustuu terveeseen vallankäyttöön ja yhteistoimintaan haitallisen autoritaarisuuden ja käskyttämisen sijaan. Voimme vanhempina olla tässä yhtälössä myös tyytyväisempiä itseemme ja tuntea toimivamme oikein.

Löysin Keltnerin kirjan Helmetistä ja pistin varaukseen. You Tubesta löytyi lisää mielenkiintoista katseltavaa ja Sarasvuon Aamulenkkiä suosittelen todella lämpimästi. On huisia herätä tämmöisiin pohdintoihin jo heti aamusta.

- Aino

Aineettomat elämyslahjat ilahduttavat aina

Minä olen kyllä ehdottomasti tiedepuistojen ja -näyttelyiden ystävä! Kiitokset aineettomiin lahjoihin päätyneen Kummituksen, pääsimme tuossa viikonloppuna eräänä Heurekaan katsastamaan uusimmat näyttelyt ja nauttimaan vakiojutskista.

Sitran kanssa yhteistyössä koostettu Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta -näyttely oli todella mielenkiintoinen ja jaksoi pitää lapsia (sekä äitiä) otteessaan pitkän tovin. Näyttely kierrettiin läpi ilahduttavan tarkasti. Jollei Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran toiminta ja sivut ole vielä tuttuja niin nyt joutuin! Siinä on viikonlopulle vaikkas mitä mielenkiintoista luettavaa, testattavaa ja opiskeltavaa.

Tällä kertaa tuli kokeiltua myös tiedeteatteria. Iloa ilmasta! -esitys on aivan huippu ja saa vanhemman tuntemaan itsensä terveellä tavalla tyhmäksi. Mikäs lapsista sen hienompaa. Heurekan kahviosta hiukan nälkäinen vegaani löysi omenamunkin, jonka voimin jaksoi vielä jokusen tovin ihastella näyttelyitä. 

Semmosta värkkäämistä ja väsäämistähän se on lasten kanssa. Ehkä joku kerta menen ihan itsekseni, että saan oikein huolella lukea jokaisen kyltin ja edetä pakkomielteisesti järjestyksessä nurkasta A nurkkaan B kiertäen kaikkien pisteiden kautta. Tunnustaako joku haaveilevansa samasta?

Aiemminkin on tullut käytyä kyseisessä tiedekeskuksessa, siitä täällä vanhassa Kokonaisen tekstissä. Monesti kerron, asiasta kiinnostuneille sekä muutamalle sellaisellekin, joita ei kiinnosta, että Kokonainen lähti liikkeelle vähän sellaisena kirjoitusharjoituksena ja kyllä on harjoittelu kannattanut! Noita vanhoja tekstejä kun lukee niin joskus mietin, että menen ja retusoin kaikki, mutta miksi kehityskaari ei saisi näkyä? Meillä kaikilla on sellainen ja se on vaan inhimillistä jopa lohduttavaa. 

Kehityskaareni on saatellut minut tilanteeseen, jossa olen tällä viikolla antanut muutamankin haastattelun aivan hurmaaville ihmisille ja omat kirjoitukset on jääneet vähemmälle. Semmoinen tuntuu aina vähän hämmentävältä, mutta on tää kyllä kivaa. Kaikista kivointa on, kun saa jutella itselle tärkeistä aiheista ja arvoista hyvien tyyppien kanssa ilmiöitä ja tilanteita pohtien. Tulee ihan sellainen löytämisen ja oppimisen riemu, ihan kuin tuolla Heurekassakin. 

Koskaan ei ole liian vanha eikä myöhä. Sovitaanko, että ei unohdeta sitä vaikkei se aina järkeen käykään? 

- Aino

Heurekaan pääsee 31.3.2018 saakka Veikkauksen kortilla edullisemmin. Käy lukaisemassa tarjous.

Hyllyksi varsin täydellinen

Olen unelmoinut tässä jonkin aikaa hyllystä kaikilla mausteilla. Sellaisesta, joka toimisi tilanjakajana keittiön ja makuusoppeni eli "oman huoneeni" kanssa. Tarvitsen myös harvoille tavaroilleni, erityisesti puhelimelle, kannettavalle sekä lainassa oleville kirjoille ja vesipullolle, toisinaan teekupille, paikan mihin laskea ja mielellään sänkyni vierestä. Siellä nämä maagiset asiat kuten opiskelu, kirjoittaminen ja teen juonti useimmiten tapahtuvat. Vaan, ettei toive osoittautuisi aivan helpoksi, haluaisin niin niin kovasti myös kasvatuspaikan kaikelle uudelle ja siitä se ajatus sitten lähti.

 Suuta soukemmalle ja hommiin!

Suunnitteluapua saatuani oli käytävä ostoksilla ja opeteltava poraamaan itsevarmuudella. Ei siis missään nimessä poraamaan oikein tai mitenkään hyvin, mutta sillain miesmäiseen tyyliin itsevarmuutta uhkuen, koska totta kai nyt jokainen nainen osaa porata ihan siinä missä mieskin... osaa porata persielleen. 

Projektin tuoksinnassa täytyi myös opetella oleskelemaan epämukavuusalueella ilman urputusta, sillä tarvitsin hiukkasen apuvoimaa toteutukseen. Ensin tuli ahdistusta kaupassa asioimisesta, ostaminen ja rahan kuluttaminen kun eivät kuulu lempipuuhiini. Sahauspalvelussa tinkaaminen erityisesti oli häpeällisen noloa vaikkakin kannatti oikein todella. Samoin oli pidettävä suuta soukemmalla, kun erimielisyyksiä ilmaantui työjärjestyksen kanssa. 

Siis hyllylevythän kannattaa ehdottomasti käsitellä ennen kuin hylly on jo kasassa, mutta tässä kohdin arkisen elon jatkumisen pakko pienessä kaksiossamme, saneli toteutuneita ratkaisuja vallitsevaa fiksuuden normia enemmän. Eli hylly kasattiin ensin, että elo jatkuu ja käsiteltiin jälkikäteen, että elo edelleenkin jatkuisi ilman olemisen sietämätöntä keveyttä vahahuuruja haistellen. 

Taasen kerran kannatti toimia eikä miettiä liikoja ja nyt on uniikki designhyllyni koossa sekä paikoillaan. Vähän samaa kuin tämän kirjoittamisenkin kanssa. Jos liikaa jää viilaamaan pilkkua paikoilleen ja muokkailemaan kuvia, niin ei synny yhtikäs mittään ilmoille laitettavaa. Toisinaan ongelma on vain ratkottava vaikka tiedostaakin, että joutuu tekemään kompromisseja. 

Rakentamisen kanssa menin uusmateriaalihankinnalla melko pitkälle, vaikka pohdin kyllä, että mistä haalisin käytettyä puutavaraa. Jotain ruuveja, työkalut ja sellaista pientä oli omasta takaa, joten ihan kaikkea ei tarvinnut ostaa. Rakentelua varten hankittu kuusilevy on kuitenkin uudelleen käytettävää, jos joku päivä kokisin haluavani muuttaa hyllyn käyttökohdetta. Nyt hylly saa palvella kaikkia sille osoitettuja tehtäviä juurikin tilaan sopivana ilman, että olisi tarvinnut miettiä muita ratkaisuja löydetyn materiaalin ehdoilla.

 Oikein on rakas virheineen kaikkineen <3

Ensimmäinen kasvilampun virkaa toimittava loisteputki tuli asennettua paikoilleen ja tuossa nuo tämän hetkiset puskat ottaa aurinkoa ja emäntä saa kirkasvalohoitoa lukiessaan. Multasäkki sekä siemenet odottavat innokkaita kätösiä ja kohta lampun alle etsiytynee istutuksia, jotta saadaan ne mausteetkin paikoilleen.

 

Taimitarha/tilanjakaja/hyllystäni tuli kaunis ja käyttökelpoinen. Tuliko virheetön? No, sitä ei tullut. Vaan tuntui aikas hyvältä rakennella tilanihmettä kaverin kanssa, joka arvostaa sitä, että ollaan, tehdään ja yritetään ilman, että kaiken täytyisi olla täydellistä. Onhan tämä hyllyn omistajakin kaikkea muuta kuin täydellinen. Tuopa se just tekeekin meidän hyllystä erityisen arvokkaan ja varsin täydellisen.

- Aino

Vauraus ja varallisuus fuusioituu Kokonaiseen

Huomaan, että katseeni kiinnittyy vaurauteen ja varallisuuteen sekä oman talouden kuntoon pistämiseen. Olen kirjoittanut siitä miltä tuntuu, kun kokee itsensä huonoksi raha-asioissa, on velkaa ja vähän rahaa. Näistä ajatuksista ja niiden mukaisista tuntemuksista muodostuu oman elämäni "häpeäkuoppa", joka estää ajoittain toimimasta, mutta jonka yli olen päättäväisesti rakentamassa siltaa notkahdusten estämiseksi. Uusi aluevaltaus on siis tuloillaan!

Naiset ja varallisuus

Miespuolinen ystäväni plöräytti, että "ei se ole ihme, että miehen euro on naisen 80 senttiä, sillä naiset eivät osaa pyytää eivätkä ottaa sitä mitä annetaan". Se mitä annetaan ei aina ole sillä tavoin suoraan kädessä ojennettua vaan elämä ojentaa mahdollisuuksia, mutta nainen ei niihin tartu. Ei uskalla ottaa riskiä, katsoa kortteja vaan pelaa omasta mielestään varman päälle. Ajatellaan myös usein ettei menestyminen ja vauraus kuulu naiselle tai naiseuteen, ei varsinkaan ekohippinaiselle, mutta kyllä ne kuuluvat Kokonaiseen.

Kuva lainattu memesbot.com

Tämä tarttumattomuuden dilemma on omassa elämässäni todella yleinen. Minulle tarjotaan tilaisuuksia, osaavia ja uskomattomia ihmisiä tulee tietoisuuteni, tarjoaa auttavaa kättään ja mitä minä teen? No menen kaappiin piiloon. Häpeän olemistani sillä "enhän mie kehtaa kun hävettää ja entä jos joku suuttuu?". Ihan kauhea olo etsiytyy jonnekin vatsan pohjalle. Semmoinen puristava tunne, joka melkein saa oksentamaan. Pitäisi ottaa rohkea askel kohti menestymisen polkua, jota minulle taas kerran tyrkitään ja ääh.. siellä se komero odottaa, minä menen sinne. Näemmä kuopan lisäksi minulla on myös komero...

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

No, monta kertaa me naiset ollaan tehty todella hyvää työtä. Hyvän opinnäytetyön, todella hyvän kandin, pärjätty töissä, esitetty hienoja ideoita, saatettu asioita ja ihmisiä yhteen ja meihin on uskottu. On katsottu, että "Hitsi, toi on kiinnostava ja osaava. Mä uskon tuohon naiseen" Missä luuraa meidän oma usko itseemme, kun sitä tarvitaan?

Minä en osaa olla noissa tilanteissa, kun elämä alkaa vetämään ja tekemiseni saavat kovasti kaipaamaani huomiota. Koko ajan tietysti toivon ja haikailen kaiken hyvän perään. Kaikkien meidän tulisi toivoa itsellemme hyvää ja parempaa, vähintäänkin salaa. Etsiytyä tasapainotilaan, jossa hyvinvointi ulottuu elämän kaikille osa-alueille. Se on vaurautta ja menestystä. Sieltä käsin on paljon enemmän annettavaa myös muille.

Huomaan, että tästä aiheesta on nousemassa monta ajatusta yhdistettynä vastuullisuuteen ja ekoiluun. Ensin minun täytyy kuitenkin opiskella hieman lisää ja löytää, joku joka on näistä asioista huomattavasti enemmän perillä kyeten vastaamaan minulle esimerkiksi kysymyksiin, että miten eettinen sijoittaminen toimii ja kuinka vastuullinen liiketoiminta, arvopaperimarkkinat tai sijoittaminen muihin omaisuuslajeihin voivat lisätä yhteistä hyvää maailmassa?

On tutkittu, että naiset sijoittavat miehiä useammin yrityksiin, joilla on eettinen missio ja tekevät vaurastuessaan rahallaan enemmän hyväntekeväisyyttä. Vaikuttaakseen laajemmin on saatava lisää ääntä ja näkyvyyttä. Siksi eettisyyteen ja vastuullisuuteen pyrkivillä kuluttajilla ei missään nimessä kannata jättäytyä tästä pelistä pois vaan lähteä vaatimaan uudenlaisia pelisääntöjä.



- Aino

Julkaisemattomien tekstien aarreaitta

Löysin viime vuoden alussa kirjoittamani tekstin. Siinä pohdin vuodelle 2017 tavoitteita ja elämän parannuksia. Sellaista mitä meistä jokainen tekee vuoden alussa sillä uusi vuosi on uusien alkujen aikaa ja silloin pitää ryhdistäytyä, eikö?

Mistäköhän semmoiset tarpeet kumpuavat? Miksi pitää aina olla uusien alkujen aikaa ja haasteita? Tälle vuodelle 2018 en osannut oikein luvata mitään. Huomaan, että viime vuodelle asettamani tavoitteet tuntuvat vierailta ja mitä luultavammin hetkeä vallitsevassa tunnetilassa kirjoitetuilta. Eivät mitenkään pitkälle pureskelluilta tavotteilta, joita olisin jaksanut noudattaa yhtä iltapäivää pidempään. Itsehäpeästä irrottautuneena pistetääs teksti semmoisenaan luettavaksi. Lopuksi kerron mitä ajattelin luvata itselleni täksi vuodeksi 2018 :)

"Tälle vuodelle (2017) minä suunnittelin itselleni projekteja ja tehtäviä, töitä ja remontteja. Kaikki kääntyi kuitenkin jollain lailla uusiksi heti vuoden vaihteen jälkeen. Pisimmistä pisimmän ja kivikkoisista kivikkoisimman polun ja vielä yhden mutkan jälkeen tyttäreni tulivat viimeinkin osaksi perheemme jokapäiväistä arkea muuttaessaan luoksemme asumaan. Siinä samalla minusta tuli kotiäiti. Kätilön kolmivuorotyö saa odottaa sillä minulla on käsissäni maailman tärkein hoidettava. 

Ihan ensimmäiseksi keskityn lapsiini, mutta muutaman muutoksen ajattelin sujauttaa rutiineihini. Nämä palvelevat toivon mukaan koko perhettä tuoden ryhtiä kotona vietettyihin päiviin. Lapsille omistautuessa äiti itse jää helposti tarpeineen jalkoihin ja siksi päätin tietoisesti kokeilla paria juttua.

Aamuherätys joka aamu samaan aikaan klo 6 ja nukkumaan viimeistään klo22. Tavoitteenani on saada parannettua unen laatua. Illalla koneet ja vehkeet pois klo 19 mennessä. Sama tavoite kuin nukkumaanmeno ajalla. Pyrin myös vähentämään sosiaalisen median käyttöä ja irroittamaan itseni turhasta roikkumisesta koneella. Samalla olen pakotettu suunnittelemaan koneella käyttämäni ajan ja asiat mitä koneella teen. Ei enää yöllisiä YouTube maratoneja tai artikkelien koluamista silmät ristissä.

Kirjoittamiselle häiriötön, yhtäjaksoinen aika joka päivä. Tavoitteeni on tunti näin alkuun. Tunti joko aamulla ennen kuin muut ovat heränneet tai sitten tunti, kun lapset ovat koulussa ja nuorinkin voi taas mennä esikouluun.

Teen yksinkertaisen noin 20 minuutin mittaisen kotitreenin päivittäin. Yritän saada lapsetkin mukaan punnertamaan, lankuttamaan ja tekemään vatsoja. Alas nykäisemäni leuanvetotanko voisi etsiytyä takaisin paikalleen. Ruokavaliossani teen muutaman parannuksen vähentämällä prosessoituja ruokia sekä herkkuja. Lisään tuoreiden kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää entisestään.

Harjaannutan taitoani hallita mielentilaani muuttamalla fysiologiaani. Tässä on kyse niiden totuttujen toimintamallien romuttamisesta mitä meillä usein on esimerkiksi väsyneenä tai stressaantuneena. Haluan ravistella rutiinejani. Tunnistan itsessäni monta ei niin hyödyllistä tapaa joiden avulla yritän hallita vaikkapa väsymystä tai kylmän tunnetta. Monesti tuntiessani, että olen todella uupunut, enkä jaksa enää, keitän kahvit ja yritän piristää itseäni kofeiinin voimalla. Se ei oikein tahdo toimia. Voisin kokeilla kahvin sijaan juoda lasillisen vettä, tehdä kyykkyjä, laittaa energistä musiikkia soimaan, keskittyä hengitysharjoituksiin, venytellä, tehdä jooga asanan, lähteä ulos, huuhdella kasvot vedellä, seisoa käsilläni, vetää leukoja, kaivaa esiin Fingerpori stripin."

Jep, melkoisen tarmokasta. Tänä vuonna sen sijaan ajatettelin rakastaa itseäni enemmän. Ehkäpä se pitää sisällään joitain noista keinoista mitä luettelin viime vuoden tammikuussa.


- Aino