torstai 27. heinäkuuta 2017

Lentomatkailun maagiset luvut



Aikuiseloni aikana olen lentomatkaillut viidelle (5) lomalle Eurooppaan. Sitä ennen meni 20 vuotta ettei tullut käytyä missään. Lapsena kävin Kanarialla ja teininä lensin Sveitsiin töihin. Pidän lentämisestä. Avoimesti tunnustan, että saan nousukiidoista ja laskuista kiksit, tykkään tuijotella ikkunasta ulos ja torkkua koneessa lyhyillä lentomatkoilla. Pitkistä ei ole kokemusta. Kuljetuksen, liikenteen ja matkailun hiilipäästöt ovat maailmanlaajuisesti valtavat. Melko hyvin alkavat nämäkin jutut olla tiedossani, vaikkakin edustavat ekoilussani sitä kartoittamattominta kenttää. Opiskeltavaa riittää!



lentomatkailun ihanuus ja kamaluus





Lentomatkailun hiilijäljen hyvittäminen



Yksisuuntainen lento Helsingistä Barcelonaan aiheuttaa 1 303kg CO2 päästöt eli edestakainen matka tuplasti tuon. Omien lentojensa päästötaakat voi laskea vaikka Atmosfairin laskurilla ja hyvittää lentämisen päästönsä siellä. Tässä linkki Atmosfair.de. Sivuilla kerrotaan lentomatkailusta laajasti, siellä vinkataan, että mitkä lentoyhtiöt on vertailussa vähäpäästöisempiä ja selostetaan miten hyvitysjärjestelmä toimii. Kannattaa ehdottomasti kaikkien lukaista.

60€ saan Barcelonan lentojeni hiilet hyvitettyä, 48 € menee Rooman lennon hyvittämiseen. Melko nopeasti laskeskelen kaikkien ikinä lentämieni matkojen hyvitykseen menevän summan. Halutessani pystyn viherpesemään lentomatkojeni CO2 päästöni tuon standardoidun sekä sertifioidun palvelun kautta. Voin vaikka ostaa lahjaksi jollekin läheiselleni tämmösen hiilihyvityksen tai joku voi siitä repäistä minulle sopivan, aineettoman lahjan.

Mutta mutta.. kuuluuko rivien välistä itseironiaa? Mitäs tuumaat, hiljentyyköhän Kokonaisen omatunto täysin tämmöisellä? Hieman paremmalta tuntuu, että voin kans esitellä tämmöistä palvelua muillekin ja herättää mielenkiintoa, lisätä tietoisuuden tasoa ja valistaa, vaikkakin teen sit itse ekomokia siinä missä muutkin. Viherpesu on edelleenkin viherpesua.



hiilipäästön ytimessä





 Hetkessä elämistä


Yhdessä hujauksessa meni parikymmentä vuotta etten lentänyt minnekään. Enkä matkaillut noin muutenkaan jokuista auto- ja laivamatkaa lukuun ottamatta. Nykyäänkään en ilman miestäni matkustaisi. Pikaiset visiitit Euroopassa ovat meidän parisuhdeaikaa ja aikuislomailua. Pikaiset siksi, että töiden, lasten harrastusten, kisamatkojen ja muiden velvoitteiden keskeltä, vapaiden päivien raivaaminen kahdenkeskiselle olemiselle on välistä työn takana. Olemme olleet onnekkaita ja päässeet nyt hyvin irti arjesta tukiverkkomme avulla. Ensi vuosi voi olla toisenlainen ja on elettävä nyt, hoidettava parisuhdetta nyt, annettava aikaa toisille nyt ja aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. 

Voisimme odotella niitä päiviä, että pääsisimme matkustamaan hitaasti maata myöden junalla tai pyöräillen hiilipäästöjä säästäen, mutta niitä päivä ei välttämättä koskaan tule. Mieheni menetettyä ensimmäisen vaimonsa on ajatus asioiden väliaikaisuudesta hänen mielessään kirkkaana. SittenKun- elämä tuntuu rikolliselta valheelta. Itse näen tämän myös selkeänä ohjenuorana tekemisissäni. SittenKun- on vaarallinen ansakuoppa, älä mene sinne.

Koska meillä on vain tämä hetki, niin teemme elämässämme niitä asioita, joista iloitsemme ja jotka luonnistuvat meiltä helposti. Koska olemme vain nyt, valitsen tien, jolla muutan toimiani ekologisemmiksi päivä päivältä aloittaen niistä muutoksista, jotka tulevat kuin luonnostaan. Sillä ne toimet jäävät elämään, niistä tulee rutiini ja niiden kautta tekemäni muutokset synnyttävät isomman vaikutuksen kuin, jos yrittäisin väen väkisin muuttaa yhtä tekijää elämässäni riutuen ja välillä epäonnistuen siinä. En tavoittele mahdottomia vaan mahdollisia.




Itsekuria ja tahdonvoimaa



Tavoitteet ja toimet tulevat olla saavutettavissa, niissä pitää pysyä ja niihin sitoutua. Sitoutuminen on helpompaa, kun muutos ei ole ylivoimaisen vaikea tai raskas. Siksi jokainen pieni askel on tärkeä. Se synnyttää positiivista tahtoenergiaa, jonka avulla teet seuraavan hyvän tekosi ja sitten taas seuraavan ja seuraavan. Tahtoenergiaa meillä on rajallisesti, siksi on nopeasti saatava asiat rutiineiksi, ettei niitä tarvitse tahdonvoimalla tehdä.

Lentomatkailemme jatkossakin jossain määrin. Lentäen pääsemme nopeasti pois arjesta ja tutustumaan eri kulttuureihin, kieliin ja historiaan; meille pariskuntana mieluisiin ja kiinnostaviin juttuihin. Tahdonvoimani ei riitä sanomaan miehelleni ei, siinä kohden, kun hänen impulssiivinen luonteensa on jo hankkinut lentoliput, varannut hotellin ja järjestellyt lapsille hoitajan. 



Olennaisen äärelle tai ainakin sitä kohden



Reissussa vältämme muovia, lajittelemme roskat, kieltäydymme turhasta, suosimme luomua, lähiruokaa, lähiviinejä ja syömme kumpikin vegaanisesti paikallista, eettistä yksityisyrittäjyyttä tukien. Lentämisen hiilijalanjälkemme voimme hyvittää palvelun kautta ja lentomatkailun päästöistä tietoisena haaveilemme myös pyörä-, juna- ja patikkareissuista pitkin maailmaa, mutta juuri nyt meillä ei tunnu olevan sellaiseen resursseja. 

Vähentääkö tämä yhtäkään lentämisestämme aiheutunutta päästöä? No ei. Onko viherpesua, selittelyä ja itse itsensä huiputtamista? No jokseenkin kyllä. Ja oliko sitä elämässä muutakin kuin oman hiilijalanjäljen kyttääminen tai vielä parempaa, jonkun toisen jalanjälkien ääressä kauhistelu? Niin ja oliko se niin, että minun viisi edestakaista lentomatkaa, näin ekoasioista tietoisena, veti sitten kaiken muun tekemiseni täysin turhaksi ja tekemättömäksi ja että niiden vuoksi minulla ei mitään hyvää sanottavaa olekaan? Ai niin, nuo lapsetkin vielä. Linkolalaisen aatteen ja viimeisimmän tutkimuksen mukaan olen syyllistynyt mitä raskaimpaan ympäristön tuhoamiseen. Ipanaisiakin on viisi (5), joten ihan pitäis tässä nyt hiljaa olla ja hävetä omaa olemistaan miettien, että millä ilveellä tungen nuo rötkäleet takaisin kohtuun. Hankalaksi menee, varsinkin nuiden veijareiden kohdalla, jotka eivät ole omastani syntyneet.

Vaan jospa me päädyttäis takaisin rakentavalle polulle. Mietitään niitä keinoja joilla eloamme ekoistamme ilman, että se tuottaa meille liiallista ahdistusta ja pahaa oloa tai syyllistää muita. Sillä minä uskon, että vain semmoselta polulta käsin saamme aikaan merkittäviä pysyviä vaikutuksia ja murramme välinpitämättömyyden muurin. Välinpitämättömyys on kaiken kattavasti ainoa oikea iso ongelma, johon meidän pitäisi kohdistaa yhdessä voimamme. Siksi tämän blogin nimi on Kokonainen Elämä Edessä eikä esimerkiksi Hiilijalanjälki nolla.

Elämän kuuluu olla oman näköinen, mielekäs kokonaisuus. Silloin, kun olemme tasapainossa itsemme kanssa, tyytyväisiä ja hyvinvoivia, on meillä repussa enemmän satsattavaksi tahdonvoimaa kohti parempia valintoja ja katseemme siirtyy kuin itsestään omasta navasta ympäristöömme. Meillä on lupa nauttia tästä matkasta, jota elämäksi kutsutaan.



- Aino





keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Itse tehdyt tortillaletut, quinoa-villiyrttitäyte ja simppeli guacamole



Meninkö tekemään Zero Waste tortilloja? No menin! Onnistuiko noin niinku omasta mielestä? Ihan asiallisesti onnistui, mutta parempi kysymys kuuluu, että teenkö ennään koskaan toiste?



raikasta vegeruokaa



Tortillalätyt, letut, elikkäs lipareet syntyivät tällä erää näinikkäästi:

  • vehnäjauhoja noin 2dl
  • suolaa noin 1 tl
  • rypsiöljyä ehkä 3 rkl
  • vettä 0,75 dl tai sinne päin

Taikinoitsin kaikki kulhossa ison salaattihaarukan kanssa ja lopuksi otin kädet avuksi. Tein vaivatun, sileän ja kiinteän taikinamöntin, joka ei tarttunut sormiin. Pettelin kulhon ja jätin taikinan lepäämään noin 15 minuutin ajaksi. Ihan hurjaa, että miulta tulee näinkin pitkälle reseptin näköinen tuotos.



tortillalettujen tekoa


Sitten levitin jauhoja pöydälle, etsin kaulimen,  jota ei yleensä käytetä kuin jouluna, ja ryhdyin taikinan kimppuun. Ensin aattelin, että tulisko noin kahdeksan, mutta ensimmäiset oli vähän pieniä. Lopulta veivasin kuusi, joista osa hiukka rupuisen kokoisia ja näköisiä, mutta kun tuli kiire. Olin kuvitellut olevani tässä vaiheessa nopeampi. 

Mulla oli vähän hätä kaulia, venytellä, iskeä pannulle, kääntää lettua ja pelastaa palamiselta. Tietty ne tuli sit niin pikaseen tahtiin ne letut, että oli veivattava guacamole siinä sivussa, pilkottava tomaatit, kuvattava toisella kädellä ja hätisteltävä lapsia pois keittiöstä. Onneksi keksin kipata taikinakulhon nurin ja laitoin letut siihen lepäämään ja venymään ennen pannulle pääsyä. Tuntui hirmuisen kätevältä siihen hetkeen. Kannattaa varata rauhallinen hetki, tehdä kaikki muu ennakkoon ja vasta sitten ryhtyä paisteluhommiin.



tortilla letut lepäämässä

 

 

Quinoa-villiyrttitäyte tortillaan

 

Pilkoin samalla energialla takapihalta keräämäni villiyrtit eilispäivänä keitetyn quinoan joukkoon, tarkistin miten se kirjotetaan ja ähelsin muuta yhtä oleellista. Quinoahässäkkään olin noukkinut pihalta ainakin tilliä, voikukkaa, vuohenputkea, saksankirveliä, piharatamoa, rucolaa ja selleriä. Hieman öljyä, soijakastiketta, säilötyn inkiväärin liemet ja jalopenolientä, mustapippuria, suolaa ja siittä sit sekaisin. 

Tää tahna pysyi muuten ihan äärettömän hyvin tortillan sisällä, tuli myöhemmin todettua. Silleen ihan iloinen ylläri. Muuta hyvää, ravitsemuksellisuus poislukien, en niin helposti siitä löydäkään.



tortilla täytössä



Oon tuota quinoaa miettinyt, että meille ei ehken enää osteta sitä. Kukaan ei oikein siitä tykkää, en osaa sitä keittää oikein, se on karseeta puuroa ja maistuu pahalle ja jostain syystä karvastelee kummallisen tuntuisena jossain tuolla sylkirauhasen tienoolla. Lisäksi sen perusteelliseen huuhteluun kuluu järjettömästi vettä ja se tuntuu pahalta. Liian vaivalloista siis kaikkinensa. Joskus ostin irtona, kun toivoin vähän vaihtelumahdollisuuksia, mut nyt on kaikki kaapista käytetty ja todettu että syödään quinotot jonkun muun kokkaamana. 




Guacamole kera totuuden



Guacamolen valmistin sillain, että otin avocadosta sisukset ja sörssäsin haarukalla hakkeloidun valkosipulin, soijakastikkeen ynnä ravintohiivan kanssa. Tiddidii, hyvää tuli. Lapset tykkäs letuista ja täytyy kyl itteki myöntää, et kyllä nää valmistortillalätyt peittoaa. Vertaa muovipussileipä - vasta paistettu leipä, se kertonee kaiken. Oli kans tosi jännä, sellainen pikkuisen unelias sivumaku siinä letussa, mietin pitkään mikä se olis, ja viimein sain sen kielen päälle; hyvä omatunto, sehän se!



ruokakuvien aatelia



Ja ettei totuus unohtuisi niin aterian valmistuksesta syntyi jätettä. Quinoa hässäkän sekaan lorautin lasipurkeista säilötyn inkiväärin liemet, jalopenolientä ja soijakastiketta. Guacamolen sekaan meni myös muovikorkkisesta lasipullosta soijaa ja muovikantisesta pahvipöntöstä ravintohiivahiutaletta. Mustapippuri on peltipurkissa, jonka ympärillä on aikoinaan ollut muovia. Rypsiöljy on kanssa pullossa ja vielä muovisessa pullossa! Teen katumusharjoituksia, ruoskin itseäni ja pistän kaiken miehen syyksi. Mut muutoin ei jäänyt jälkeen mitään mikä ei kompostiin kelpaisi.



- Aino



tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kuulumisten vaihtoa Helsinki City Marathonin Lotta Hanskin kanssa




Ajoitimme itsemme Helsinki City Marathonin reitille samaan paikkaan, Suomen Juoksutapahtumien tapahtumapäällikkö Lotta Hanski sekä minä. Paikka tapaamiselle valittiin Lehtisaareen, sillä reitti Munkkinimestä Lehtisaareen on juoksun kauneinta ja monimuotoisinta luontomaisemaa meren äärellä ahomansikoineen ja villivadelmineen.

Tällä reitinpätkällä ohikulkijat reagoivat nopealla palautteella maahan heitetyistä roskista heti juoksujoukon mentyä. Helsinki City Marathon on mukana Ekokompassi ympäristöjärjestelmässä ja sen myötä muun muassa roska-asiaan on pureuduttu entistä vankemmalla tahdolla ja taidolla.



Kestäväjuoksu- homman parissa



Ensiaskeleet -aina ne hankalimmat



Kuten moni muukin ekoasioihin herännyt, niin myös Lotta miettii ajoittain "Mitä tällä kaikella tekemisellä on väliä, kun se tuntuu niin pieneltä". Verratessaan aikaansaannoksiaan muihin, ja vaikkapa Kokonaisen tekemisiin, "tuntuu tehtävää olevan vielä ylettömän paljon". Siihen en osannut oikein sanoa muuta kuin, että tähän omaan tilanteeseeni on päästy vuosien saatossa, työllä ja opiskelulla.

Keskustelu synnytti ahaa- elämyksen, joka on toistunut viime aikaisissa teksteissäni hyvinkin monella tavoin; painimme aivan samojen asioiden äärellä olimmepa yksittäisiä juoksijoita, kuluttajia, tapahtumanjärjestäjiä tai yrittäjiä. Joudumme kaikki aloittamaan jostain ja etenemään askel kerrallaan tutustuen juurta jaksaen oman toimintamme synnyttämiin ilmastovaikutuksiin, roskaan ja kehityskohteisiin.

Vastuullisuusasiat ovat meidän kaikkien opittavissa, mutta valitettavasti myös hyvin pitkälti oman mielenkiinnon varassa. Tämä asettaa meidät kaikki alussa hyvin nöyrään ja melkein musertavaan tilanteeseen, jossa ensin tajutaan kaikki se mikä on pielessä ja sitten kaiken pielessä olevan valtavuus ja vasta lopulta sinnikkyyden kautta käärimme hihamme ja lähdemme työstämään epäkohtia yksi kerrallaan.


Kestäväjuoksu




Ekokompassi etenee hienosti, mitä sen jälkeen?



"Oppia on juoksun parissa kuitenkin tullut ja Ekokompassi sertifiointi meni läpi, silti parantamisen varaa on", Lotta toteaa. Ehkä vähän turhan vaatimattomasti nyt suhtaudutaan siihen mitä on saatu aikaan, sillä heti perään Lotta kertoo, että "tietotaitoa on lähdetty jakamaan myös muille urheilutapahtumille" ja sen Lotta näkeekin yhtenä tärkeimmistä tekijöistä näissä ekohommissa. 

"Esimerkiksi Kalevan kisat on mukana Ekokompassissa tapahtumakandidaattina ja muille urheilutapahtumille jaetaan Helsingin juoksutapahtumien kokemuksia. Tietysti toiveena on, että jatkossa tapahtumat hyötyvät toinen toistensa kokemuksista ja tekemisistä. Halua tekemiseen on valtavasti, mutta se on vaikeaa" summaa Lotta. Tietoa joutuu hankkimaan paljon, vihertyminen vaatii opiskelua. Kynnystä pitää madaltaa ja keskittyä alussa pieniin toteutettaviin tavoitteisiin, josta sitten lähteä askel askeleelta kohti kestävää juoksua. 

"Tapahtumien on haettava luvat ja noudatettava lakia normaalisti ihan nykyäänkin. Kuitenkin uskon ettei ainakaan isompia kumppaneita jatkossa saa ilman ympäristöohjelmaa ja sitoutumista vastuullisten tapahtumien järjestämiseen. Yrityksen sekä tapahtumien arvojen tulee mätsätä toisiinsa" kertoo Lotta tulevaisuuden kuvista.

Vihreä on suunta johon järjestöpuolen resurssiniukkuus myös ohjaa, usein nimittäin ekologinen vaihtoehto on myös se edullisin. "Kaikenlaista epäolennaista tai turhaa ei voi syytää tapahtumissa, sillä kaikki maksaa. Useimmat juoksutapahtumat ovat järjestöjen organisoimaa toimintaa, josta hyöty menee lajille ja urheiluseuroille" toteaa Lotta.

Työresurssit ovat myös niukalla, koska kyseessä on paljolti vapaaehtoistoiminta. Virheämmän linjan ottaminen antaa vapaaehtoisille uusia näkökulmia ja motivaatiota hommaansa, mutta myös uutta osaamista, joka on käytettävissä myöhemminkin harrastuksissa, kotona ja töissä. Tieto lisääntyy monella tasolla. Itsekkäästi tietysti toivon, että vastuullisuusasioiden taitaminen on "uusi musta", jolla aukenee kaikenlaisia mielekkäitä yhteistyökuvioita itsekullekin.

Lopulta tämä kaikki kuitenkin johtaa tilanteeseen, joka on win-win-win-win aivan kaikille tahoille; niin luonnolle, järjestäjälle, juoksijalle, alueen asukkaille, vapaaehtoiselle, kaupungille, imagolle, ituhipille, yhteistyökumppaneille, markkinoinnille kuin viestinnällekin, tuumaamme yhdessä Lotan kanssa.



kaunista merenrantaluontoa

 

 

Käytännön tasolla vastuullisuus on yksinkertaisia huomioita



"Konkreettisia oppeja on jäänyt käteen paljon", kertoo Hanski "ja usein ne kiteytyvät todella pieniin juttuihin, joita ei tule ajatelleeksi ennen kuin on itse tilanteessa".

"Helsinki City Runilla esimerkiksi opittiin, että roskisten sijoittelulla on todellakin väliä. Juomapisteestä 20 metrin päähän sijoitetut keräysastiat ovat aivan liian lähellä, koska juoksija kuljettaa mukiaan noin 120 metriä ja biojätteen kierrätys puolestaan on vietävä biojätteen luokse eli käytännössä sijoitettava tarjottavien banaanien viereen" luettelee Lotta.



Helsinki City Marathonin reitin varrellaLehtisaaressa


Paljolti toiminta kehittyy ihan sillä, kun havahdutaan ymmärtämään mitä tämä kaikki vastuullisuus ja kierrätys ja muu konkreettisesti tarkoittaa. "Tässäkin tilanteessa ohjeistus oli tehty ennakkoon ja oikein, mutta toteutuksen valvonta on myös järjestettävä ja vastuutettava selkeämmin, sillä vapaaehtoisporukka ei välttämättä ole asiaan vihkiytynyt" Lotta ruotii tilannetta. "Tilanteiden muuttuessa on osattava reagoida nopeastikin ja mietittävä kaiken loppusijoitusta, kuten Helsinki City Runin maalialueelle saatujen lasisten kuoharipullojen kanssa opittiin. On mahtavaa saada yhteistyökumppaneita, jotka tarjoavat juoksijoille suorituksen päätteeksi palkinnon, mutta kokonaisuudessa on otettava huomioon myös lasisen lahjapullon kohtalo" jatkaa Lotta.

Pakka menee uusiksi hyvinkin pienistä seikoista ja valmiutta reagointiin on oltava. Ekoajattelun täytyy olla sisällä kaikissa kohdissa ja osallistujissa kautta linjan, että toimintaa saadaan kehitettyä jatkuvasti. "Ideoita ja mahdollisuuksia on edelleen paljon ja saatu kokemus pistää vain työskentelemään entistä enemmän vihreämpien tavoitteiden eteen" kertoo Lotta. Parannettavat kohdat pakottavat ajattelemaan ja toimimaan ja näin toiminta kehityy vaihe vaiheelta. 

Isoimpia toiveita ja tulevaisuuden näkymiä ovat yhteistyökumppaneihin liittyvät toiveet ja uudet mahdollisuudet, joita vihreiden arvojen mukaanottaminen on avannut. "Joillakin yhteistyökumppaneilla on hyvinkin tarkkoja vaatimuksia vastuullisuusasioissa ja siksi tämä voi hyvinkin avata mahdollisuuksia uudenlaisille yhteistyöprojekteille ja -tahoille, joilla on samanlainen arvopohja" pohtii Lotta.



- Aino


Kuinka juoksusi voisi olla askelen verran kestävämpi? -Lue vinkit.




maanantai 24. heinäkuuta 2017

Neljä tuoksua on liikaa minimalistin hermoille



Olen jokseenkin kyllästynyt siihen miten paljon turhaa tavaraa omistan edelleen. Minulla on esimerkiksi jokunen tuoksu, joihin lukeutuu sellaisia matkustelua varten hankittuja minikokoisia pulloja.  Kaikki ovat ihan hyvän tuoksuisia edelleen ja sinällään mieleisiä kauniine pulloineen, mutta tuoksut tässä määrin ovat yliedustettuina muutoin minimiin karsitussa kosmetiikkapaljoudessani.



neljä tuoksua on liikaa, ehtivät pilaantua ennen kuin pääsevät käyttöön



Yksi riittäisi. Sekin kestäisi onnettoman vähäisessä käytössäni niin kauan että ehtisi mennä pilalle.  Ja kyllä, tuoksut pilaantuvat. Ne härskiintyvät hiljalleen ja erityisen nopeasti, jos säilytät niitä kylppärissä tahikka muussa lämpimässä, kosteassa tai auringolle alttiissa paikassa.

Säännöllisin väliajoin yritän tyrkyttää näitäkin ystävilleni. Aiemmin kokoelmaan kuului muutama tuoksu enemmän, olen siis hyvinkin saanut tuputettua osan näistäkin tutuilleni ja sinällään tämä tilanne on jo parannusta, mutta tuoksujen määrä ja pullojen pyöriminen tavaralaatikossani ärsyttää minua jatkuvasti. Viime viikon reissulla itseasiassa noista kaksi jäi siskoni matkaan, että nyt on enää yksi iso ja yksi pieni puteli hajusteita!



Kierrätä kosmetiikkapurkit oikein



Minnekään Kierrätyskeskukseen näitä ei voi lahjoittaa sillä eivät ota vastaan kosmetiikkaa. Älkää siis laittako yhteenkään järjestölle menevään lahjoituskassiin purkkien jämiä tai edes avaamattomia tuotteita ennen kuin kysytte, että ottaako lahjoituksia vastaanottava taho myös kosmetiikkaa. Käsitykseni mukaan mikään taho ei ota ja lahjoituskosmetiikka menee roskiin.

Jos olet hienolla tiellä kanssani karsimassa turhaa ja kosmetiikkapuoli on vielä koskematta, voit lukaista kosmetiikan oikeaoppisen kierrätyksen Teknokemian Yhdistyksen sivuilta tästä näin. Purkkien kuluttua loppuun on myös aiheellista miettiä, että mitäs sille putelille pitäisi tehdä. Samasta linkistä löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista ja asiallista.

Jatkossa ihan tosissani olen miettinyt, että en enää näiden jälkeen ostaisi yhtään tämmöistä merkkituoksua sillä ne eivät ole kovin ekologisia, terveellisiä eivätkä eettisiä. Olen ajatellut, että voisin tulla tuoksun himoissani toimeen ihan eteerisillä öljyillä, joita voi sekoittaa itsetehtyyn kosmetiikkaan, kodin puhdistusaineisiin tai käyttää vaikkapa pyykin huuhteluvaiheessa tuomaan vaatteille raikasta tuoksua.

Eteerisiä tuoksuöljyjä olen hankkinut ainoastaan kahta, Frantsilan piparminttua ja laventelia, puhdistusaineisiin, poppaskonsteihin ja DIY kosmetiikkaan, kuten nyt siihen kuuluisaan hammastahnaani 😉 Kenties voisin kehitellä tee-se-itse-ideaa pidemmällekin. Taas saisin minimoitua hankintojen määrän, kaappien putelit ja purnukat ja yksinkertaistettua elämääni näidenkin osalta.



- Aino





lauantai 22. heinäkuuta 2017

Digipaastoilun yllättävä loppu


Vilpittömän aikomukseni mukainen, vähintään viikon mittainen, digipaastoiluni sai yllättävän lopun. Alkujaankin koko viikko meni jokseenkin toisin kuin olimme ajatelleet. Kesälomareissailu sukuloimisineen päättyi yllättäen lapsukaisen alkaessa keskiyön hujakoilla oksennusputkensa. Vietin leppoisasti reissun viimeisen yön kylpyhuoneen lattialla, patjan jalkopäässä nukkuen, pyyhe peittonani, kun kaikki muu oli jo lentävässä kaaressa kukitettu. 



Lukulistalla ja soittolistalla vain parhautta



Onneksi oli lattialämmitys! Se jaksoi pitää hermot ja kielen kurissa vaikka hieman ehkä ärsyttikin, kun mahanesteet eivät millään meinanneet osua löylykiuluun. Ainoa käden ulottuville sattunut hiukka isompi astia yökkimistä varten.

Seuraavana aamuna lähdettiin pakosta ajelemaan kotiin ja toivottiin sormet ristissä, että kukaan ei oksenna autossa. Kotona saimme huomata kodinkoneiden hive mindin tavoittaneen pyykinpesukoneen ja viime viikolla rikki mennen kiukaan jälkeen myös astianpesukoneen, joka teki tenät. Onneksi teki, sillä koneen alle oli jo muodostumassa lätäkkö. 



antiikkinen roomalaispatsas Michelangelon piirtämässä luostarissa Roomassa


Hei, mut kaiken keskellä mulle viestitteli Helsingin Sanomien toimittaja ja teki haastattelun! Kuvaaja kävi ottamassa kuvia ja jossain kohdin Kokonainen tullaan mainitsemaan Suomen suurimmassa sanomalehdessä. Minua jututettiin muovista ja muovittomuudesta, ylläri. Muoviroskasta ilmestyikin juttu Hesarissa jo tässä loppuviikosta ja lisää on siis tulossa jossain vaiheessa. Melekosta. 


muoviroskan kimpussa heinäkuussa
Kuva Plastic Free July


Kannatti eksyä väsyneenä, nuhjuisena ja vanhasta tottumuksesta sähköpostin pariin vaikkei niin olis saanu tehdä, noin paastoilumielessä.


- Aino

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Digipaaston avulla kiinnittymistä olennaiseen


Kyykistelin tuolla lähimetsässä toissapäivänä ja keräilin kesän ensimmäiset mustikat. Siellä sitä taas mettässä kirkastui ajatus, kun harmittelin, ettei tullut puhelin mukaan, että olisin ottanut teille vähän kuvia mustikoita notkuvista varvuista. Miten älytöntä. Meette ite mettään ja katsotte. Vitamiinit ja muu hyvä ei imeydy rupuista kuvaani katsoen vaikka se saattaa jollain tavalla mieltä lämmittääkin.

Miusta yksi maailman ihanimpia asioita on, kun olemme koko perheenä koossa ja teemme jutuja lasten ehdoilla. Siihen ehdollisuuteen kuuluu hyvin ehdottomana digipaasto ja vempeleettömyyden terveellinen vaikutus yhteiseloomme, vuorovaikutukseen ja latautumiseen perheenä. Tämäpä tarkoittaa käytännössä sitä, että sometteluni taukoaa noin viikoksi ja yritän pitää itseni poissa kaikista kanavista. 



oma ja muu maa mustikka


Kokonaisesta löytyy yllin kyllin kaikenlaista luettavaa viikon ajaksi. Tässä kesän aikana olen ehtinyt päivittelemään joitain vanhojakin tekstejäni ja laitellut hieman uusia kuvia vanhoihin kirjoituksiin ja sen semmoista. Äärettömän hersyvästä ja koukuttavasta 😜 Kokonaisen sisällöstä huolimatta toivon, että lähtisit paastolle kanssani. Erityisesti, jos huomaat miun tavoin kurkottavas ensimmäisenä aamulla älypuhelinta sängyn viereltä tai tarkastelevasi jatkuvasti eri sosiaalisen median sovellusten limputuksia ja kilinöitä. 

Rooman matkan ajaksi latasin Facebookin puhelimeeni, että saisin tehtyä ajastamieni kirjoitusten jakoja eri kanaviin, mutta nyt poistan Facebookin kännykästä uudelleen. Puhelimeen jää vain Spotify ja Podcastien kuunteluun käyttämäni sovellus. Aion keskittyä keskusteluihin ja nuhjuamiseen lasteni, mieheni ja lähimmäisteni kanssa. Toivon mukaan saamme Taru Sormusten Herraa luettua joitain satoja sivuja eteenpäin ja syötyä järjettömät määrät herneitä ynnä mansikoita.

Jollei sinulla ole tämmöistä ongelmallisuutta näiden blogien, twiittereiden, instojen ja lärvystimien kanssa niin suosittelen näitä:

Konetiskiaineen korvikekokeilut


Mus mus, pus pus. Palataan taas! 😘


- Aino


sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Kapusiinimunkkien luinen krypta, Rooman valtakunnan suurin kylpylä ja muutama vegaanin ruokapaikka


Kierrettyämme edellisinä päivinä Coloseumit ja Vatikaanit suuntasimme sunnuntain ratoksi kepeästi Kapusiinimunkkien ihmisluilla koristeltuun kryptaan. Mielenkiintoinen kokemus. Kävelimme museolle hotelliltamme ja matkalla näimme Roomaa koristavia suihkulähteitä sekä appelsiinipuita hedelmineen useiden hienojen talojen lisäksi. Koko Rooma on kyllä yks ulkoilmamuseo!


simpukkasuihkulähde Rooma


Kapusiinimunkit ja luinen krypta

 


Munkkien hautakammiot eivät olleet mitenkään järin pelottavia, mielenkiintoisia lähinnä. Huvitti mitä kaikkea sacrumista ja lantioluista saa aikaan ja oli mielenkiintoista tunnistella eri luiden kappaleita, mutta innostuminen lantion alueen luista lienee vain kätilön harrastuksia ;) 

Sisään museoon ja kryptaan täytyy peittää polvet sekä olkapäät pukeutumiskoodin mukaisesti eikä siellä saa kuvata. Audio-opastus oli tehty ihan mielenkiintoiseksi nauhoittamalla se keskustelun muotoon, vähän kuin sellainen radiokuunnelma. Katolilaisuus ja siihen liittyvä kulttuuri pyhimyksineen on kiehtovan erilainen ja oli ihan hauska tutustua munkkien ajatuksiin ja elämään. Elivät askeesissa omistautuen palvelemiseen ja parantamiseen, itseään välillä rangaisten ja mikäs sen viehättävämpää. Cappuccinien eli pikkuhuppujen elo osoittautui kiinnostavammaksi kuin olisin kuvitellut.

Museossa on yleensä näytillä Caravaggion maalaus kapusiiniveljestä, mutta tällä kertaa se oli lainassa jossain toisessa näyttelyssä. Kaikien 4000 munkin luista väsätyt koristeet, tiimalasit, seinäruusukkeet, pääkallo- ja lantioluualttarit näyttivät kuitenkin olevan paikoillaan. Olisikohan tää sellainen tohtori Temperance Brennanin lomailukohde?

Hautakammion ja kapusiinimunkkien museo, Museo e Cripta dei Frati Cappuccini, löytyy osoitteesta Via Veneto 27.


Appelsiinipuissa oli kypsiä hedelmiä



ORIGANOTrevi


Lounapaikan valkkasimme sijainnin mukaan ja talsimme suoraan lähimpään vegaaniystävälliseen paikkaan Origano Treviin, joka löytyi Via di Sant´Andrea delle Trattelta, läheltä Fontana di Trevin suihkulähdettä. 

Vegetaarisia ja vegaanisia pitsoja ja muuta lounassyötävää. Lounaspaikka oli ok, pizza 9-11€ ja vegaanillekin vaihtoehtoja oli useampia. Alkupalaksi jaoimme munakoiso caponatan, Caponata di melanzane con pane azzimo; munakoisoa, kapriksia, oliiveja sekä leipää. Annos ei tullut pöytään kuvan näköisenä vaan on raskaasti uudelleen aseteltu ja muokattu. Annokset näyttivät nettisivuilla kyl huomattavasti paremmilta...


OriganoTrevi Rome



Pääruuaksi otin calzonen, Calzone Origano, jonka sisään oli leivottu kesäkurpitsaa, paprikaa, munakoisoa, tomaattia ja basilikaa. Oheen tuotiin chiliöljyä ja sitä se kyllä vaatikin. Hieman balsamicoa sekä pippuria huljahtaen ja oli melko bueno. Myöskään calzone ei näyttänyt pöytään tuotuna ottamani kuvan mukaiselta. Viereemme pössähti kas kummaa suomalaisia matkailijoita ja täytyi kyl vinkata ettei kannata ainakaan tätä annosta kokeilla.

Lautaselliset olivat reilun kokoisia ja palvelu ok. Kahviin löytyi soijamaitoa. Kerran tämmösen käy testaamassa, mutta ei pidä odottaa liikoja. Hinnassakin oli pikkuisen "nähtävyyslisää", mikä näemmä on hyvin tyypillistä Rooman suihkulähdeaukioiden ja muiden hienojen rakennusten läheisyydessä.



vegaani calzone, OriganoTrevi




 Diocletianuksen kylpylä ja Michelangelon luostari



Diocletianus rakennutti Rooman valtakunnan suurimman kylpylän joka valmistui 306 jK. Sinne mahtui 3000 kylpijää, hierontaa, urheilua, kirjasto ynnä muuta. Mighelangelo suunnitteli myöhemmin 1500- luvulla raunioituneen kylpylän sisälle Basilica of Santa Maria degli Angelin sekä Carthusian Monasteryn. Ei uskoisi, että kuvan jättimäinen kaari oli jotain 30 metriä korkea ja tenniskentän kokoinen. Sisällä museossa pystyi katsomaan hienoja rekonstruktioita videolta tästä kylpylästä ja sen marmorisista pilareista, koristeista sekä jättimäisestä vesialtaasta. Paikka oli valtava.


massiivinen kylpylän kaari Diocletianuksen kylpylän raunioissa


Museon luostaripuolella ihailimme patsaiden, pylväiden, hauta-arkkujen ja muiden veistosten jäänteitä. Tuntuu näin suomalaisena uskomattomalta minkä ikäisiä esineet ja rakennukset ovat ja minkälaisia ikkunamekanismeja, suihkulähteitä, kaiverruksia ja mosaiikkeja sitä on väsätty aikoinaan julkisiin rakennuksiin.

Minä olin tässä kohden ehkä hieman väsähtänyt jo jätimme osan museoista käymättä. Puutarhassa oli mehiläisiä, jättimäisiä laventelipuskia, suihkulähteissä karppeja ja puistossa lintuja. Ne olivat mielenkiintoisempia siinä kohden.


Luostariaukion kaivo, Dicletiuksen kylpylä Rooma


Michelangelon suunnitteleman luostarin sisäpiha


Samalla 7€ lipulla voi vierailla neljässä eri nähtävyydessä, Crypta Balbi, Palazzo Altemps, Palazzo Massimo sekä Terme di Diocleziano, kolmen päivän ajan, jos haluaa. Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai museoon on vapaapääsy.

Diocletian kylpylämuseo sekä luostari ulkopuistoineen, Terme di Diocleziano, Museo Nazionale Romano, Certosa Di Santa Maria Degli Angeli, osoitteessa Piazza della Repubblica Via Enrico de Nicola 78



suihkulähteitä Diocletianuksen kylpylämuseossa


Illallispaikkaa varten jouduimme tekemään jännittävän metromatkan pitkin Roomaa sillä tämä ravintola sijaitsi melko kaukana The Building hotellistamme, Via Montebellolta. Ensin menimme metrolla hotellimme läheltä Gastro Pretoriolta Terminin asemalle, MEB sinistä linjaa pitkin. Terminin asemalla vaihdoimme Anagninaan menevään metroon, MEA oranssi, josta jäimme pois San Giovannin asemalla siitä kävely toiselle metrolinjalle, MEC vihreä, Lodin asemalle ja seuraavalla Pigneton asemalta ulos.

Jälkikäteen sompailu metroissa ei tuntunut ollenkaan niin vaikealta kuin se ennakkoon jännitti. Googlen kuvahaulla etsittiin Rooman metrokartasto ja sillä mentiin. Se oli pienoinen ylläri että välissä piti kävellä eri metrolinjoille päästäkseen, semmoiseen ei mikään kartassa viitannut, mutta onneksi asia selvisi nopeasti paikan päällä eikä palloiltu tunneleissa turhaan etsien. Osasta kartoista puuttuu myös linjoja, joten tarkkana niiden kanssa. Yhden kerran lippu metroon kustantaan 1,5 € ja sillä saa matkustaa 100 minuuttia vapaasti. Lipun saa helpoiten ostettua kolikoilla aseman automaatista.




 So What?!? vegaaniravintola

 


Pienen etsiskelyn jälkeen So What?!?- ristorante vegan löytyi söpöltä pikkukujalta. Pöytävarauksemme tuotti hieman hilpeyttä sillä paikalla ei ollut lisäksemme ketään muita. Meille taas pöydän varmistaminen oli kaikesta huolimatta selkeä juttu, sillä tiesimme, että matka ravintolaan on astetta haastavampi ja ruokapaikkojen haku ei ole lempipuuhaa. Varmistamisen varmistamista siis.

vegaaniset lettuset tofupinaatti täytteellä, So What vegan restaurant, Rome


Ravintola on kahden vegaaniaktiivin perustama rento paikka, joka pyrkii tarjoamaan hyvää ja rehellistä ruokaa. Alessandra ja Paolo perustivat ravintolansa 2013 vaikutettuaan ennen sitä kymmenisen vuotta vegaaniskenessä ruokablogiaan, kokkauskurssejaan ja tv- ohjelmiaan tehden.

Alkupalaksi lähdin kokeilemaan lettuja joiden sisällä oli tofua ja pinaattia, Crespella di Farro Bio con Tofu e Spinaci. Mukavan simppeli ja neutraali aloitus. En tiedä miten nämä täällä tän tomaattikastikkeensa tekee, mut se on ollut joka ruuassa aivan uskomattoman hyvää. Niin oli lettustenkin päällä. Mies tykkäsi luomupolenta kuutioistaan peston kanssa, Organic Polenta Cubes with Valerian Salad Pesto.

Pääruaaksi söin punaisia linssejä, Zuccotto di Lenticchie all´Andamento Mediterraneo. Mies kokeili pyöryköitä, joita "mummisi ei koskaan valmistanut sinulle versio 2.0" perunoiden ja paistetun kaalin kera, Le Polpette che la Nonna non ti ha mai fatto ver. 2.0. Kuvassa melko suomalaisen näköinen annos epäskarppina :) Makumaailma oli turvallisen perinteistä. Ei mitään voimakkaan dominoivia makuja tai läpitunkevuutta, ei kyllä mitään kovin yllätyksellistäkään. Sellaista kotoisan simppeliä ruokaa hauskasti elokuvajulistein sisustetussa ravintolassa Ennio Morriconen Greatest Hits taustalla soiden.



Vegaaniset pyörykät, joita mummisi ei sinulle koskaan tehnyt, So What Rome


Jälkiruuaksi vielä tiramisu, joka oli oikeasti syntisen hyvää. Alkuruuat 4-5 €, pääruuat ja pastat 8-9 € ja jälkkärit 4-5 euron hujakoilla. Luonteikas ravintola So What ja pilke silmäkulmassa löytyvät osoitteesta Via Ettore Giovenale 56. Jatkoluettavaa Tripsteristä: Rooman vegaanivinkit, tätä käytimme itsekin luodatessamme Rooman vegeravintoloita.



Vegaaninen tiramisu So What ravintolassa Roomassa



Lähdettyämme ilta oli päättänyt pimentyä oikein kunnolla ja ravintolat avanneet ovensa. Ihmisiä oli sunnuntainakin paljon liikkeellä. Metrot lakkasivat kulkemasta joskus yhdeksän maissa joten paluumatkan kävelimme. (Tähän pieni lisähuomautus; sain ihanan aktiivisen ja italian taitoisen lukijan viestin, että metrot pääsääntöisesti kulkevat joka päivä 23:30 asti ja joinakin päivinä pidempäänkin. En tiedä miksi ainakin vihreän linjan asemat olivat silloin sunnuntaina suljettu, ehkä sillä linjalla aikataulut ovat erit. Kannattaa tarkastaa!

Matkalla näimme Via Del Pigneton ravintola-alueen kävelykatuineen ja se näytti kyllä tutustumisen arvoiselta paikalta. Kaikenlaisia jänniä kuppiloita levittäytyen pöytineen kadulle, kauniita ulkovaloja kesäyössä  ja ainakin sinä iltana enimmäkseen paikallista väkeä.

Kävelymatka hotellillemme Via Montebellolle kesti täydellä vatsalla pulleroiden puolitoista tuntia, mutta mikäs siinä Rooma ihmetellen ja katsellen. Hyvin se taittui hieman reippaan neljän kilometrin matka hissukseen. Näimme paljon sellaista mikä olisi muutoin jäänyt matkailijalta näkemättä. 


- Aino





lauantai 15. heinäkuuta 2017

Saako minun välittämiseni sinut välittämään?



Maailmanparannus, sellaisena kuin se kohdallani näyttäytyy, on raskasta hommaa. Se on lukuisia vuodatettuja kyyneleitä, surtuja kohtaloita ja vääryyksien edessä musertumista. Kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa mieli ja sydän nyrjähti The True Cost- dokumentin ansiosta.

Jokaisen kauhuuksia esittelevän dokumentin tai tehdyn tutkimuksen jälkeen hiljennyn miettimään ja suremaan. Ajattelen niitä ihmisiä, eläimiä ja ympäristöjä, jotka kärsivät, myrkyttyvät, voivat huonosti. Itken ihmiskohtaloita ja suren eläinvanhempien rinnalla heidän menetettyjä poikasiaan. Tunnen myötätuntoa ja rakkautta, mutta myös jatkuvaa voimattomuutta ja pienuutta kaiken äärellä, kädettömyyttä.



Rooman nähtävyyksiä, Santa Maria degli Angelin luostaripiha


Monesti tuntuu, ettei millään sanomisillani tai tekemisilläni ole tässä epäoikeuden vyyhdissä minkäänlaista merkitystä. Mitä sen on väliä, että minä välitän ja yritän näistä asioista viestiä? Vaikka haluaisin kaikkien pystyvän avaamaan sydämensä maailmalle samalla tavoin kuin omani avaan, niin tiedän ettei moni semmoista halua tehdä, koska se tekee kipeää. Olemme itsekkäitä. Myös minä olen. 

Joudun nostamaan itseni omasta huonon omantunnon, kauhistuneisuuden ja maailman vääryyksien lohduttomasta suosta valtavan kamppailun kautta. Minun tekisi mieli ummistaa silmäni ja antaa asioiden olla. Käpertyä vain jonnekin nyyhkimään kaiken pahuutta, luopua kaikesta. Jokainen kerta teen voimia koittelevan nousun takaisin sieltä tuskan syövereistä, keskittyen niihin asioihin, joissa voisin kenties tehdä muutoksen, parhaani mukaan fokusoituen kaikkeen sellaiseen, millä voisi olla merkitystä ja miten voisin vaikuttaa siihen, että asiantila paranisi.

Ei silti huolta, hömppä pömppää ja toheluuksia on taatusti luvassa edelleenkin, mutta asioilla on aina useampi puoli. Kivikkoinen taipaleeni ylös vääryyksien syöveristä on helpompi, kun kerrot tehneesi paremman valinnan kirjoitusteni perusteella tai heränneesi huomaamaan samaa vääryyttä kanssani. Jokainen pieni teko, johon olen vaikuttanut suoraan tai epäsuorasti, antaa minulle toivoa ja uskoa. Auttaa jaksamaan ja sinnittelemään eteenpäin tämmöisenä kuin olen.

Tästä syystä olen itsekäs. Minun on pakko saada joku kuuntelemaan ja tekemään asioita paremmin ja kestävämmin. Minun on saatava vaikuttaa ja kertoa. Muutoin vain surisin ja lyhistyisin valtavan epäoikeudenmukaisuuden taakan alle hiljalleen erakoituen. 

Olisi helpompaa, jos en olisi muovautunut tällaiseksi. Usein toivon, että välittämiseni olisi taidokkaampaa, suoralinjaisten ja pitkäjänteisten tekojen suunnittelua sekä toteuttamista valtavan empatiatyrskyn sijaan. Minun vollottamiseni ja huonon omantunnon puuskittaiset vyöryt eivät yhtäkään henkeä pelasta. Vain toimiva käsi, noukkii hukkuvan.



- Aino


perjantai 14. heinäkuuta 2017

Ensimmäisen päivän tunnelmia Roomasta


Lentäminen on minusta ihanaa. Nousukiitoon lähtö ja laskeutumisen pienoinen jännitys, parasta mitä tiedän. Jaksan tuijotella tuntikausia lentokoneen ikkunasta ulos. Tiiraillen pilviä ja alhaalla näkyviä maan muotoja, peltoja, rakennuksia, vettä. Ei millään muotoa ekologista matkailua, mutta en haluaisi elää ilmankaan. Vaikkakin lukemani perusteella vegaaniruokavalio säästää luontoa enemmän kuin oman henkilökohtaisen lentomatkailuni lopettaminen, on lentäen reissaamisessa aina mukana hieman syyllisyydenkin tunteita. Tiukkoja valintoja, vaikeita valintoja, elämän valintoja.


vegaanibloggarin unelmahommaa


Onnistuneen laskeutumisen jälkeen ostimme Fiumicinon lentokentältä lippuautomaatista a´ 14 € junalipun Rooman junaan. Asemalla on kelvolliset opasteet ja monta heppua joilta kysellä jeesiä, jolleivat junalle menevät liukuportaat meinaa osua silmiin. Seuraa vain Uscita- kylttejä ja junan kuvia tai Treni- opasteita. Trenitalian puksuttelema junamatka Rooman Terminin asemalle kestää kolmisen varttia siirtymisineen.


VitalityFood- bistro, Piazza dell´Indipendenza



Ensimmäisenä päivänä tutustuimme Roomassa kahteen ruokapaikkaan. Toinen aivan Terminin rautatieaseman läheisyydessä matkalla The Building hotelliimme. VitalityFood osoitteessa Piazza dell´Indipendenza 8. Piazzalla voit ensin täyttää vesipullosi uudelleen ja sen jälkeen astua valoisan bistron ilmastoituun viileyteen.  

VitalityFood tarjoilee salaattiannoksia, pastaa, pikkunaposteltavaa ja makeita herkkuja. Tarjonta on luomua terveysruokaa, mitä se nyt pitääkään sisällään, joukossa monta vegaanista vaihtoehtoa. Teevalikoimaa löytyy ja paikasta voi ostaa kaikenlaista mukaan. Erityisesti silmiini osuivat vegaaniset luomuoluet ja kuohuviinit.

Pikku bistro on auki joka päivä 6.30- 23 joten se on varma valinta matkaajalle ennen bussilla tai junalla lentokentälle siirtymistä tai jos on tulossa kaupunkiin hankalaan aikaan. Takeaway mahdollisuus kannattaa hyödyntää täällä, sillä Terminin asemalla vegaanisen syötävän löytäminen ei ole yhtä helppoa ja aseman paikat avaavat ovensa myöhemmin.



Kokonainen Roomassa


Italialaiset hörppäisevät iltapäivällä espresson ja monet liike-elämän palveluksessa olevat pitävät nopeita palavereita kahvin ääressä ehkä pienen leivoksen samalla nauttien. Tätä bisnesspukuista kansaa kävi pistäytymässä bistrossa. Naiset pukeutuvat todella tyylikkäästi, kengissä on korkeaa korkoa ja koristellut sandaalit ovat yleisiä. Kauniisti laskeutuvia ja vilpoisia luonnon materiaaleja tekstiileissä. Miehillä lähes poikkeuksetta pitkät housut ja paitapusero, tennarit tai kävelykengät eikä useimmiten näkyvissä sukkia. Asua täydentävät aurinkolasit ja vyö sekä melko usein lompakko takataskussa. Tällaista vaatetarjontaa löytyy Rooman kaupoista pilvin pimein.

Söin VitalityFoodissa mieheni kanssa puoliksi annoksen pennepastaa, tomaatilla ja basilikalla. Simppelistä ulkomuodostaan ja muutamista ainesosistaan huolimatta mielttömän makuinen vaikka niin yksinkertainen. Leipää tuotiin ohessa. Hyvän kokoinen, kuuden euron annos noin myöhäiseksi lounaspalaksi tai välipalaksi. Palvelu oli vähän hidasta, mutta ystävällistä ja heikohkon matikkapään ansiosta laskumme oli ehkä puolet siitä mitä sen olisi pitänyt olla. VitalityFood bistron hintahaarukka pyörii noin 5-10€ välillä ja cappuccinonsa saa soijamaidolla.


Rifugio Romano vegaanisen pizzan paratiisi



Aivan hotellimme vieressä sijaitseva vegaanistakin ruokaa tarjoileva ravintola Rifugio Romano oli tulopäivämme illallispaikkavalinta. Itseasiassa Rifugio, osoitteessa Via Volturno 39, oli sen verran hyvä, että ajattelimme käydä siellä vielä toistekin syömässä reissumme aikana. Ensimmäisellä illallisellamme annosvalinta oli helppo; pizzaa! Sitähän Italiaan on tultu syömään ja paikan listalta löytyy monta vegaanista vaihtoehtoa. 


Roomassa vegaanisen pizzan löytää helposti

Alkupaloja kuitenkin ensin ja hyvä valkoviini pöytään. Vegaanisen luomuviinin löytäminen on aina ilo. Italiassa vegaaniviinit on merkitty hienosti tutuin vegaanimerkein. Itävaltalaisissa on samaa parhautta, mutta sanoisin, että helpoiten on ollut löydettävissä luomun ja vegaanin yhdistelmiä Roomassa. Illan valinta Falerio Dei Colli Ascolani DOP "Ciû Ciû", Bio-Vegan, 18€.



vegaaninen luomuvalkkari Ciu Ciu


Listalta löytyy alkupalat, pastat, jälkiruuat ja päivän erikoiset. Miljöö normi roomalainen, melko siisti ja palvelu oikein ystävällinen joskin verkkainen. Jaoimme bruschettalautasen, Bruschette Miste Vegan, alkupalaksi. Annos sisältää erilaisin vegaanisin päällystein koristeltuja paahdettuja leipiä. Hummusta, oliivitahnaa, kirsikkatomaattia, vegaanista majoneesia ja seitan leikkelettä, No-meat mixed d´oeurs, Affettato Veg.


Vegaaninen Brushcetta Roomassa

Rooma Italia Rifugio Romano


Ravintola tarjoaa kaikille kaikenlaista, mutta vegaaninen tarjonta on jopa hulppeampi kuin monessa umpivegaanissa paikassa. Iltaa myöden ravintola käy ruuhkaisaksi ja on todella suosittu hyvien ulkopöytiensä vuoksi, ihmiset jonottavat kadulla asti joten varaudu odottamaan. Menimme nälkäisinä paikalle kahdeksalta, joka on roomalaisittain melko aikainen ajankohta ja pääsimme heti istumaan ilman ennakkoon tehtyä varausta.

Vegaaninen salamipitsa täysjyväpohjalla oli todella kuumaa, rasvaista ja maistuvaa. DIAVOLA pizza sisälsi tomaattikastiketta, vegaanisalamia, chiliä ja vegaanimozzarellaa, hinta 9 €. Ihana aloitus makumatkalle. Odotukset nousivat kyllä todella korkeiksi tämmöisellä hinta-laatusuhteella. 

Onneksi Rooman reissua on suunniteltu jo etukäteen ja pöytävarauksia tehty. Tekemillemme varauksille hieman naureskeltiin ravintoloissa, mutta emme halunneet ottaa sitä riskiä, että joutuisimme kääntymään ovelta, koska osa paikoista tulisi sijaitsemaan hankalan taipaleen päässä hotelliltamme eikä niitä vegaanisia ravintoloita nyt niin hurjasti ole.



Vegaanista pitsaa Roomassa, ravintola Rifugio Romano


Miten hankalaa onkaan oikeasti miettiä mitä sitä kirjoittaisi reissukokemuksistaan. On niin paljon kaikkea; makuelämyksiä, mietteitä, havaintoja, ihmisiä, nähtävyyksiä. Toisaalta yritän kovasti ottaa teitä mussukoita huomioon ja miettiä, että mikä olisi sellaista mikä hyödyttäisi muita matkailijoita, sellaista mistä ei ole vielä kirjoitettu. 

Onko tarpeen laittaa kaikkea tietoa tiskiin vai antaako pelkkä tunnelmointi kenellekään yhtään mitään? Miten monta kuvaa voin laittaa ja mitkä kuvat ovat kiinnostavia? Mistä sinä haluaisit lukea ja mitä tietää? 


- Aino

torstai 13. heinäkuuta 2017

Roomaa kaikin aistein



Rooma on aivan käsittämätön kaupunki. Kirjaimellisesti jokaisen kadun kulman takana jotain katsottavaa; suihkulähde siellä, obeliski täällä, kirkko, patsas, palatsi, taidokas kaiverrus tai rouhean kaunis ovi. Paljon on myös hellettä ja ihmisiä, tuoksuja, ääniä, elämää, vilinää, eläimiä, kasveja, kielien sekamelskaa, siritystä, sihinää, solinaa ja värejä.

Noin kolmen miljoonan asukkaan Roomassa vierailee vuosittain turisteja tuplasti asukasluvun verran ja melkolailla poikkeuksetta kaikki käyvät katsomassa Colosseumin sekä Vatikaanin. Yllätys, että kyseiset nähtävyydet löytyvät myös minun ja reissuseuralaiseni listalta.


Kleen Kanteenin täyttö käy helposti



Mahdollisimman pieneen roskamäärään tähtäävän vegaanimatkalaisen on kuitenkin otettava selvää muutamasta muustakin jutusta kuin vain säätilasta ja tilastoluvuista. Harjoittelun myötä kohteessa on alkanut toistumaan tietty kaava, jonka avulla luotaan lähialueiden ruokapaikat, kierrätyspisteet ja siivoan hotellihuoneen sinne päästyäni.



Matkaan lähtö ja tulopäivä kohteessa



Lentoa edeltävä yö tuli nukuttua hieman rauhattomasti. Jännitti niin kovasti reissuun lähtö, sillain hyvällä tavalla. Aamulla pakkailin vielä viimeisiä juttuja. Tällä kertaa lähdimme molemmat, minä ja mieheni, reissuun reppujen voimin. Molemmilla omansa. Se tuntui todella kevyeltä ja hyvältä. Kokeilin reppureissulaisen tyyliä jo Wienin matkalla aiemmin ja kyllä se aivan selkeästi on mun juttu.

Pakkailuihin kuuluu tärkeänä vesipullon mukaan ottamisesta huolehtiminen sekä eväiden valmistaminen minulle. Lentokoneissa kaikki tulee melko raskaasti roskakuorman kera ja haluan välttää sen. En myöskään aina jaksa selvittää vegaanisia vaihtoehtoja ja tivata mitä annokset sisältävät. On helpompi mennä omilla ilman turhaa huomion herättämistä.

Tällä kertaa täytyy antaa lentoyhtiölle plussaa siitä, että viini oli lasipullossa. Mies sai kuitenkin nauttia sen ihan itsekseen sillä en päässyt varmuuteen oliko viini vegaanista. Puolisoni yritti, että reissun teemana olisi "kaikki viini on vegaanista kunnes toisin todistetaan" vaan ei se oikein mennyt lävitse.



Oma vesipullo matkoilla



Helsinki-Vantaan lentokentällä oman vesipullon täyttö hoituu helposti wc:ssä erikseen juomapullon täyttöön varatusta hanasta. Selkeimmin täyttövessa löytyy siitä shampanjabaarin yläkerrasta. Lentokoneeseen ei siis missään nimessä tarvitse ostaa muovista pulloa. Täyttöpisteitä löytyy monelta lentokentältä ympäri maailmaa ja aina kannattaa selvittää onko paikallinen kraanavesi juotavaa.

Roomassa hanavesi on juomakelpoista. Kaiken lisäksi lähteistä pulppuavaa ihanuutta saa sieltä täältä kadun kulmissa ympäri kaupunkia, joten ei mitään syytä ostaa yhtä ainuttakaan kertakäyttöistä muovipulloa koko matkan aikana.


jaloille kylmää lähdevettä

 

 

 

Hotellien yksittäispakattu kosmetiikka


Hotellihuoneessa siivoan kaiken kertakäyttöisen pois näkyviltä. Kaikki esitteet, liput ja lipareet, suihkutarvikkeet ja muut. En käytä yksittäispakattuja tuotteita muutamasta syystä. Ensinnäkin ne usein ovat huonolaatuista kosmetiikkaa, sisältävät järkyttävät määrät tuoksuaineita ja kemikaaleja, jotka eivät tee kenellekään hyvää ja tuoksujen valtava kirjo rasittaa hermostoani. Tuotteet hyvin harvoin ovat vegaanisia, eettisiä tai ekologisia ylipäänsä, enkä jaksaisi ottaa sellaisista selvää lomamatkalla. Pienet demopakkaukset tuottavat valtavan määrän turhaa roskaa ja useimmiten se kaikki on muovia. Siksi kaappiin vain piiloon ja harras toive hotellille päin etteivät toimita mitään lisää.


kertakäyttöisen aika saisi jo olla ohitse




Rauhan tyyssija


Siivoan myös muunlaista turhaa pois silmistä. Silkkiteipillä laittelen tarvittaessa tv:n roikkuvia johtoja taulutelkun taakse siistimmin piiloon ja joskus tarvittaessa peitän tv:n standbyvalon vaikka laastarilla, jollen löydä virtajohtoa minkä vetäistä seinästä. Opettelen käyttämään ilmastoinnin säätöjä sekä luotaan valaistuksen mahdollisuuksia, että saan tarvittaessa säädettyä kaiken nopeasti mieleisekseni, kun alkaa tuntumaan siltä, että "nyt tulee liikaa kaikkea kaikista tuuteista".

Tyhjennän repun, asettelen vaatteet henkareille, oion ja järjestelen. Keräilen koristetyynyt ja muun irtaimen ylimääräisen ja tungen kaappiin, sängyn alle tai verhon taakse piiloon. Tarvitsen oman lepopaikkani, jossa saan levähtää ihmisvilinältä ja missä mikään ylimääräinen ei kaiherra mieltäni.



siivoan kaiken kaappiin piiloon


Esitän siivoajille tai respaan toiveen, ettei huonesiivous käy huoneessamme lainkaan. En tarvitse jokapäiväistä petausta tai pyyhkeiden vaihtoa. Siivoamisesta pidättäytyminen säästää luontoa, mutta eniten pidän siitä ettei kukaan astu lepoalueelleni vaan saan pitää sen aivan omassa järjestyksessä ja roikotella pesemiäni vaatteita kylpyhuoneessa ilman, että kukaan siirtelee niitä.

Minulle vihjaistaan toistuvasti, että olenko ajatellut, että olisin kenties erityisherkkä ihminen. Kovastihan tuo minun toiminta siihen viittaa. Ottaessani huomioon omat tuntemukseni ja hermostoni ylikuormittumisen vaatimat lepoajat, niin hyvin kuin osaan, jaksan kahlata lävitse Colosseumit, Vatikaanit, Pantheonit ja muut ruuhkaiset nähtävyydet muutamassa helteisessä päivässä ja vielä keskittyä tekemään hyviä valintoja ruokapaikkojen suhteen, maistelemaan, tunnustelemaan ja tutkailemaan. Siinä sivussa kirjoitan, valokuvaan ja prosessoin kaikin aistein. Onko siis ihme, että rauhan tyyssijaa tarvitaan?


- Aino