Muoviton maaliskuu herättää tunteita

Muoviton maaliskuu tai pitäisi ehkä tarkentaa, että muovin välttäminen herättää luonnollisesti tunteita. Se on hyvä, että keskustelua saadaan aikaan, mutta helposti sosiaalisessa mediassa keskustelu kääntyy pintapuoliseksi puolitotuuksien laukomiseksi, josta se keskustelullinen osuus on hieman kadoksissa. Olisi tärkeää saada kuluttajille monelta kantilta pureskeltua tietoa muovista, ilman sidonnaisuuksia. Tässä Johanna Kohvakan oikein asiallinen kirjoitus muovista.

Mietin paljon omaa kulutuskäyttäytymistä ja elämäntyyliäni. Olen jatkuvasti kohdakkain "Miten kuuluisi elää hyvin, oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti?" kysymyksen kanssa. Välistä tuntuu, että sitä on ihan hiton tyhmä, ja ettei näitä asoita saa millään haltuun, että edes osaisi esittää järkeviä kysymyksiä eri tahojen ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Omasta kokemuksellisesta matkasta raportoiminen tekee haavoittuvaiseksi. Monesti matkakertomuksestasi poimitaan mietteitä soveltuvin osin, eikä katsota kokonaisuutta, nähdä ihmistä tekstin takana tai sitä mitä tämä tyyppi ylipäänsä haluaa viestiä. Viestin epäselvyydestä en tietenkään voi syyttää kuin itseäni, mutta ei se minusta tyhmää tee. Taidoiltaan ja tiedoiltaan vajaavaisen vain. Tässä veneessä en ole yksin.

Pohdin, että miksi hyvään pyrkivät, olkoonkin sitten vaikka muovittomuuden kannattajat, saavat aikaan sellaisia vastavetoja eri foorumeilla kuin nyt ovat saaneet. Mielessäni pyörii kahden mahdollisuuden kuvio, joko a) ihan tavallisen tallaajan kokemusmaailmasta kommentoivat ovat niin hakoteillä, että se alkaa turhauttamaan ns virallisia tahoja, tutkijoita, yrittäjiä ja teollisuuden edustajia tai sitten b) näillä tavallisen tallaajan ihmettelyillä ja pohdinnoilla on sittenkin jotain pohjaa, joka toimii kalikan tavoin siihen koiraan.

Ehkä kyse on molemmista. Kenties myös nämä mystiset "virallisten tahojen edustajat, tutkijat, tuottajat, yrittäjät ja teollisuus", eli aivan tavalliset ihmiset, ovat omien erityisalojensa sokeuttamia ja sitomia, kokien etteivät voi vaikuttaa siten kuin haluaisivat. Ei sitä omiin muroihin kannata pisutella eikä purra sitä kättä, joka tarjoaa leivän päälle vegaanista levitettä. Onko meillä kellään, missään organisaatiossa tai kotitaloudessa oikeasti koko totuus edessämme ilman sidonnaisuuksia?

Miten pyrkimyksestä hyvään tuli näin vaikeaa? 

Ei minua hävetä myöntää sitä, että tiedän asioista vajaavaisesti. Kuluttajana, semmoisena tavallisena tallaajana, sekään ei minua hävetä, että tieto ei ole ainoa asia, joka valintojani ohjailee. Tai no hävettäähän se, mutta en pelkää sitä häpeän tunnetta vaan kykenen elämään sen kanssa. Monet kulutustottumukseni ovat kulttuurin mukanaan tuomaa, opittua, jostain imettyä, perustuvat oletuksille ja fiiliksille. Jos häpeäisin tietämättömyyttäni tai ehkä parempi sana olisi perehtymättömyyttäni, ja kulttuurista oppimistani sekä fiilistelyäni niin häpeäisin ihmisyyttäni. Menköönkin siirappisen humanistiseksi, mutta tämä ihmisyys ja inhimillisyys tekee meistä arvokkaita ja kauniita. 

Ne teot joita teemme, mitä kummallisimmista syistä, ohjautuvat joko pyrkimyksestä hyvään, elämänikäiseen oppimiseen ja rakkauteen tai sitten kaiken edellä listatun mitätöimiseen. Tarkistan omaa ajuriani säännöllisesti ja se tekee minusta nöyrän oppijan, jolla ei ole tarvetta piilotella olemassaoloaan, virheitään ja vajaavaisuuttaan.

Eihän se helppoa ole. Kyllä minuakin harmittaa ja ärsyttää. Olen välillä hiton vihainen, lähinnä itselleni, etten osaa paremmin, etten opi nopeammin, etten tiedä mitä tehdä. Yritän loistaa ajoittain tiedolla, koska se on tämän päivän valuuttaa, mutta minun vahvuuteni näissä ekoasioissa ei ole tieto. Vahvuuteni on inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen ja sisäisen maailman tutkiminen. Empatia.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että altistan itseni kokemuksille ja oppimiselle vaikka siinä nousee tunteita vähän jokaisella. Se tarkoittaa myös sitä, että kyseenalaistan omia vallitsevia käytäntöjäni ja elämäntyyliäni. Ruovin minimalismia, muovittomuutta, veganismia ja zero waste- ajatusta. Kyselen itseltäni, että olenko mahdollisesti syyllistynyt laiskaan ajatteluun ja pakoiluun, kun minimoin elämästäni kaiken pyrkien mahdollisimman vähään määrään jätettä? En nimittäin edelleenkään osaa pommin varmasti laittaa muoveja kierrätykseen oikein tai tutkia erilaisia pakkauksia, että minne kuuluvat ja mitä sisältävät. Pakoilenko vastuuta irrottautumalla kulutuksesta? Irrottaudunko samalla yhteiskunnasta ja ihmisistä ympärilläni? Pakenenko jonnekin kuplaani, koska siellä on turva ja rauha, eikä tarvitse aivan niin paljoa ajatella? 

Luultavasti teen kaikkea edellä mainittua, mutta mistä syystä? Mikä ajaa minut, ja niin monen muun etsimään kanssani turvaa ja rauhaa, hiljentämään kulutusta ja kaventamaan arjen valintoja? Sellaiset pohdinnat kimpauttavat minut taas takaisin osaksi yhteiskuntaa ja elinpiiriäni. On tarve tehdä jotain, että eläisi arvojensa mukaisessa sopusoinnussa kaiken olevaisen kanssa, mutta se johtaa tietynlaiseen lamaantumiseen ja eristäytymiseen, sillä siinä touhussa kokee itsensä haavoittuvaiseksi tässä tietotulvan ja nopean reagoinnin maailmassa, jossa osoitellaan herkästi vain niitä virheitä. On tunne, että aina jää vähän jalkoihin. On tunne riittämättömyydestä.

Unohdamme usein, että yhteiskunnallinen vastuu, myös yrityksen yhteiskunnallinen vastuu, jakaantuu kolmeen osa-alueeseen; Taloudellinen vastuu, Ympäristöllinen vastuu ja Sosiaalinen vastuu. Kestävää kehitystä on myös sidosryhmäviestintä sekä ihmisten hyvinvoinnista ja hyvinvoinnin edellytyksistä huolehtiminen. Tämä tarkoittaa, että keskustelua saa ja pitää syntyä ja kun keskustelua syntyy niin varmasti herää myös tunteita. Myös tunnepuolesta on kannettava vastuuta ja mietittävä oman sanoman vaikutusta muihin sekä sen oman ajurinsa vilpittömyyttä yhteisen hyvän edistämisessä.

Tämän edessä saan nöyrtyä alituiseen, sillä en edelleenkään pysty pätemään tiedolla. Sen sijaan halussani oppia, kasvaa ja kehittyä on jotain maagista ;)

soittolistalta kaivetaan tänään jotain kivaa, kun mennään näin fiilispohjalla muutoinkin 

 villagers - courage live at RAK versio, levyltä 

where have you been all my life?

"courage,

in harmony with something other than your ego, 

courage, 

the sweet belief of knowing nothing comes for free" 

- Aino

Lupia kyselemättä

Ajattelin selättää jonkinasteisen kirjoitusblokkini kertoilemalla muutaman vinkin, että millä iskeä daijuun pimeistä pimeimmän vuodenajan tuomaa mörköyttä. Ei siinä mörökölliolotilassa mitään pahaa ole, sitäkin tarvitaan ja on ihan lupa olla myös mörkö, mutta jos ei sellaista jatkuvasti jaksa niin löytyy kikkakolmosiakin. Kaamosmaisen säätilan keskellä on lupa säteillä kuin majakka ;)

Esimerkiksi Helsingin Yliopiston, Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa vierailu näin talviaikaan on melko maagista ja rauhoittavaa. Ulkona päivä tummuu ja sisällä, erityisesti lummehuoneessa, valaistus, veden solina, mullan tuoksu ja kasvien vihreys lataa akkuja uskomattomalla intensiteetillä. Muutama täysin muokkaamaton kuva sieltä.

Jouluteema näkyi puutarhassakin. Tutut joulun maustekasvit olivat saaneet pienet historiikit rinnalleen. Oli hienoa nähdä livenä vanilja, kaneli, kahvi ja mirhami. Jouluvalaistus oli niin ikään oikein onnistunut ja söpöä kuin mikä. 

Kostean, nihkeä kasvien ja mullan tuoksu hellii viherpeukalon sielua. Ihan ilman lupaa imppasin maan, veden ja mätänevien kasvinosien tuoksua tunkien naamani kaikkialle miettien millainen bakteerifloora tämmöisessä keinotekoisessa ympäristössä on ja, että voiko sieltä saada mukaansa niitä onnellisuusbakteereja. Terapiasessio kustantaa 9 euroa, mun mielestä melko kohtuullinen.

Itseasiassa tässä multaisen juurruttamisen ja uusien alkujen kaipuun olotilassa tuli väsättyä ystävän luokse kasvatushylly lamppuineen ikkunan eteen killumaan. Tänään ensimmäiset yrtit olivat alkaneet itämään! Aina niin hienoa ja voimaannuttavaa vaikka onhan tämä vähän sellainen varaslähtö kevääseen. Ihan omalla luvalla sekin. Tosin yrtit ovat kaikki laillista laatua, joten tämä ei liene mitenkään järisyttävän radikaalia.

Lisäksi olen päivittänyt Kokonaisen soittolistaa Spotifyssa ja kyydittänyt päiviäni uudelleen löytämäni artistin mielettömillä biiteillä. Nick Mulvey Mountain to Move. Video ei ehkä ole kummoinen, mutta biisin sanoma sitäkin tykimpi :) Omine lupineni lainaan sanojakin..

Oh, I don´t want to see us lose

Any more time

This moment is a mountain to move

So move it inside 

Wake up now

Saa olla ihan piristymättäkin tai piristämättä. Unohdamme usein, että meillä on lupa kaikkiin tunteisiimme ja ajanjaksoihin elämässämme. Omalla luvallani kirjoittelen tuollaistakin höperöä vaikka tiedän kuulostavani kliseiseltä. Hengitän, elän, loistan ja kirjoitan, koska mun ei enää ikinä tarvitse pyytää keltään lupaa, suostumusta tai hyväksyntää mihinkään. Se on vahvaa kuin elämä!

- Aino

Marraskuun viimeinen

Huomenna se tapahtuu. Joulukalenterin ensimmäinen luukku avataan innostuksesta vapisevin sormin kiljahdusten ja jalkojen tamppauksen säestämänä. Kaikki nytkähtelee liikkeelle hirmuisella innolla. On tulossa joulukuun ensimmäinen päivä. Lähtölaskenta. Vaan eipä mennä sinne vielä.

Vielä on marraskuuta, vaikkakin viimeinen päivä, ja Minimalismipelini jokseenkin ankea kohtalo saa nyt päivänvalonsa. Summittaisesti 15. päivään asti suht tunnollisena arvioin asuntomme irtaimistoa ja keräilin kasaan tavaroita.

Ennestäänkin vähästä on haastavaa karsia, mutta kyllä sitä karsittavaa on. Kuitenkin leikkimielisen pelin tuoksinnassa todellisuuteen iskostui lohduttomammin se mitä kaikkea puuttui. Ainakin nyt sänky, yhden lapsen vuode, ruokapöytä ja siihen nyt vaikka se kolmas tuolikin, pyykkikone, pyykinkuivausteline, lakanat, pussilakanat, eteisestä lamppu...

Päivä 27

Onhan me pärjätty ilmankin, mutta vaikkapa ruokapöydän puuttuminen on tehnyt ruokailuista yhtä pomppimista ja ärsytystä. Ruuan murusia ja rasvaisten näppien jättämiä jälkiä löytyy sieltä täältä. Ilman pöytää on myös haastavaa ommella, kirjoittaa, piirtää, tehdä läksyjä tai istua tuijottelemaan jotakuta kahvikupin yli kyynärpäihin nojaillen.

Sängyttä ja patjatta on ollut kylmää ja surkeaa nukkua lattialla ikkunoiden vedossa hytisten. Selkä toki on voinut paremmin, mutta mieli mustemmin. Jopa lapsilta on tullut säälivää kommenttia vaikka jokusena yönä olen saanut lämpimän kainaloisen viereeni karusta makuusijasta huolimatta. On tullut todettua, että jos jokin on pakko, niin se tuskin on niin kivaa kuin kuvittelisi. Vapaaehtoiset valinnat ovat toki ihan mieltä piristäviä ja menevät ihmiskokeesta opettaen itsestä jotain, tai eivät mitään.

Näiltä lopuilta 15. päivältä sain kasaan vielä melkoisen laatikollisen roinaa, jonka kärrään niille kuuluviin paikkoihin; keräyksiin ja keskuksiin. Pieniä vaatteita, tässä välissä rikkoutuneita tavaroita, tyhjenneitä purkkeja, lähes suosiolla luovuttuja leluja, myöhemmän varalle säilöttyjä askartelumateriaaleja ja muuta sellaista meille epäkäytännöllistä sälää poistuu vielä 82 kappaleen verran eli yhteensä on lähtenyt 337 tavaraa jotakuinkin, jos sisäelimetkin lasketaan. Lisäksi luovuin kahvista yhteensä 12 päivän ajaksi ja paastosin noin 15 aterian verran.

Minimalismipeli päivä 30

Hitsi tuota pikkusen liikaa kuvattua koiraa.. heti, kun yrittää tähtäillä kuvan ottoon niin eikö se pidä ihtensä tunkea siihen mukaan. Musta karva kuvan vihreän laatikon edessä on vain lainassa siis.

Dyykkausaarteita

Luovuttujen tilalle olen löytänyt dyykkausaarteita! Löysin 120cm täysin käyttämättömän patjan pakkauksessaan, ruokapöydän, tuolin, sängyn, patjan sänkyyn, pyykinkuivaustelineen, tyynyn, pussilakanan, lakanan sekä muutaman tyynyliinan. Jollen kertoisi, että ovat roskalavalta, roskakatoksista ja roskisten vierestä ongittuja niin ettepä tietäis mitään. Ai niin ja täysin priiman kattilan löysin metsästä lenkillä. Oli sitä joku pohjaan polttanut, mutta set ny ollu homma eikä mikkään hinkuttaa puhtaaksi.

En kyllä tajua miten täysin hyvää tavaraa heitetään suoraan kaatopaikalle menevään kuormaan tai jopa sinne mehtään. (jonkinmoinen surkea vertaus omaan elämääni kohta nelikymppisenä naisena häilähti tässä kohdin mielessä.. 😂😂😂) Olishan noistakin voinut vaikka laittaa lapun rappukäytävän ilmotustaululle, että onko halukkaita ottajia ja sitten viedä Konttiin, Kierrätyskeskukseen, Fidalle, UFFille tai Hopelle. Myös Ensi- ja turvakodeilta voi kysellä tarvetta, samoin päiväkodit, koulut ja harrastustoiminta voi ottaa vastaan. Kysyminen kannattaa aina!

Älä Osta Mitään- haastetta mennyt kohta vuosi

Älä Hanki Mitään 2017 -haasteeni alkaa vedellä viimeisiään. Kotiin raijatut esineet eivät varsinaisesti riko haastettani. Sanamuoto meni kai jotensakin siten, että "en hanki itselleni mitään". Toisaalta mitenpä erotat, että mikä on itselle ja mikä ei, kun on ihan oma talous vaikka tämän pirpanoiden kanssa jaankin. 

Ihmiskokeen pointtina ei kuitenkaan ole ollut ankistella vain ankistelun vuoksi vaan oppia jotain omasta kuluttamisesta, kieltäytymisestä ja vähemmällä toimeen tulemisesta. Nämä olen mielestäni lunastanut.Vähänpä tiesin vuosi sitten haastetta muotoillessani, että olisin tänään tässä näin, itsekseni tiiviisti kasvotusten oman elämäni kanssa.

- Aino

kokonainen elämä edessä spotifysoittolistalla father john misty - pure comedy biisillään

Häpeäkuoppa

Olen hävennyt sitä miten vähän minulla on rahaa, miten paljon velkaa ja miten huonoksi tunnen itseni raha-asioiden kanssa. Osa Osto- ja Hankintalakkoani on ollut keino sietää häpeää. Kaikki tämä on ollut hyväksyttävä ratkaisuyritys tilanteeseen, joka tuottaa minulle suunnattomasti tuskaa.

Myös minä haluan näyttää hyvältä ja esiintyä edukseni omistamieni asioiden kautta. Haluan kauniita, laadukkaita ja toimivia tavaroita ympärilleni, mutta en voi niitä perustellusti hankkia. Tuloillani on haastavaa pitää yllä edes monipuolista ja terveellistä ruokavaliota. Se aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. 

Tietysti luontoarvot ja elämän yksinkertaistaminen ovat minulle tärkeitä, mutta häpeän tunne on ohjannut minua tämän valitsemani ratkaisun äärelle. Eikä se ole sen enempää paha kuin hyväkään asia. Se vain on. Keksimäni ratkaisun kautta olen lukenut ja opiskellut kiertotaloudesta, vaateteollisuuden epäkohdista, fast fashion jutuista, työntekijöiden kohtelusta massatehtailla, ympäristötuhoista sekä hillittömän kuluttamisen järjettömyydestä ja kestämättömyydestä.

Olen empaattinen, haluan parempaa ja koen nämä asiat tärkeiksi. Tekoni ovat linjassa arvojeni kanssa ja saan tästä kaikesta tyydytystä, omanarvontuntoni kohoaa ja tunnen valinneeni oikein. Pidän itsestäni tälläisena tietoisena toimijana ja se auttaa unohtamaan häpeän, joka pohjilla kuitenkin lymyää.

Tunnetilojen sietämättömyys

Kun on tiukkaa rahasta eristäydyn. Koen olevani yksin ja tunnen, että niin kuuluukin olla, että olen itse tilanteeni aiheuttanut ja minun on selvittävä. Silti tunnen kauhua ja epätoivoa siitä miten pärjään yksin lasteni kanssa. Ei se nyt mikään uutinen ole, että omaishoidontuella kitkutteleva yh-äiti on melkolailla rahaton tai, että tukiviidakko lannistaa meistä monen muunkin.

Syytän kaikesta itseäni enkä näe ulospääsytietä. Tilanne tuntuu sietämättömältä ja jatkuvan loputtomiin. Tukehdun. Tunne on niin kamala, että toivon kaiken vain päättyvän. Lopulta aina pääsen suosta ylös, mutta pohjakosketus on ollut hirvittävä. Kylmähiki iholla ja täristen yritän kerätä itseäni ja lupaan etten enää ikinä ole samassa tilanteessa elämässäni, mutta olen ollut monesti. Lähes koko elämäni tavalla tai toisella.

Rahat loppuvat yleensä yhtäkkiä, valmistautumatta. Tulee jokin isompi lasku, takapakki elämässä, jotain menee rikki. Tilanteen konkreettinen korjaaminen vie energiaa ja kaiken huomion. On toimittava robotin lailla saadakseen asiat edes jotenkin kuntoon ja arki rullaamaan.

Siinä kaiken keskellä tunnepuoli saa jäädä syrjään. Sille ei ole tilaa ja tilanteen korjaannuttua kaiken haluaa vain unohtaa sillä ne ei ole kivoja tunteita. Mieluummin sitä keskittyy sisään tulleen rahan tuomaan helpotuksen tunteeseen. Niinpä ainainen noidankehä on valmis. Kuoppa kaivettu uutta sukellusta varten, eikä syy sukellukseen selvillä edelleenkään. Voihan olla, että kuoppa on kaivettu jo lapsuudessa. Mukavan kätevästi peritty kaivuuohjeet. 

Emme ole yksin eikä meillä ole syytä häpeään

Räpiköinti kuopan pohjalla on niin käsittämätöntä toimintaa, ettei se jää huomaamatta läheisiltä eikä varsinkaan lapsilta. Luulemme aikuiset, että kun vain puremme huulta ja olemme lasten edessä reippaita niin eivät näe mitään. Mikä virhe. Totuus on, että mikään ei jää huomaamatta. Ei se, että häpeässäsi itket, eristäydyt, huolehdit ja murehdit, ärsyynnyt ja äksyilet. Karkotat ihmisiä ympäriltäsi sillä et siedä omia tunteitasi etkä usko, että kukaan muukaan sitä sietäisi, ymmärtäisi tai hyväksyisi. Karsitaan kaikki ja ankistellaan, hävetään ja vajotaan syvemmälle.

Olisi helppo nappaista joku äkillinen keino tähän tilanteeseen. Pikavippi, ostaa luotolle tai osamaksulla, lainailla rahaa ehkä juoda kännit ja turruttaa itsensä, leikkiä hetki ettei ole taloudellisessa ahdingossa tai piittaa siitä. Tekohengitys tuo hetken hyvän olon, mutta kohta ollaan entistä syvemmällä kuopassa.

Minimalismi ja hankintalakkoni on kaventanut ja hiljentänyt elämääni. Yksin jäätyäni minulla ei ole ollut pelastajaa lompakkonsa kanssa. Ajaudun tutun kuoppani pohjalle ja joudun ensimmäistä kertaa elämässäni raadollisesti pysähtymään sinne. Ottamaan vastuun räpiköinnistäni ja myöntämään, että häpeän kuollakseni. Häpeän niin paljon etten koe mitenkään voivani pyytää apua. Tunnen etten voi kertoa tilanteestani kenellekään. Tuntuu etten voi näkyä, en kirjoittaa enkä olla.

Häpeän itseäni ja elämääni ja yritän ajaa rakkaimpani pois sillä en kestä katsetta, en sääliä, enkä apua. Olen ylpeä ihminen ja haluan olla pärjäävä sekä vahva, mutta en ole niistä kumpaakaan sen enempää kuin muutkaan. Pelottaa, että olisi riippuvainen muista.

On aika luopua

Ketään toista en kohtelisi yhtä ankarasti kuin itseäni. Ollakseni kokonainen, minun on lopetettava itseni kaltoinkohtelu ja luovuttava häpeästä. Hyväksyttävä se, että olemme riippuvaisia toinen toisistamme ja kohtaamme aivan samoja tilanteita. Emme ole yksin eikä meillä ole syytä häpeään.

Kuoppani taitaa olla siellä edelleen, mutta sen sijaan, että ajatuksineni päädyn kuopan pohjalle voin ajatuksieni avulla pinkaista kuopan yli, pyytää jotakuta auttamaan minut sen yli, levittämään tukiverkon tai joku päivä saan toivottavasti rahoitettua oman pikkusiltani varmistamaan tasaisempaa matkaa. Kenties ilman häpeää ei ole kuoppaakaan.

Tänään minimalismipelin 23. päivänä itkin roskalavaa penkoessani ilosta ja helpotuksesta. Tavaran joukossa oli sänky. Lattialla on todella kylmä ja kurja nukkua yksin. Päästän hissukseen irti häpeästä, sängyn otan matkaani.

- Aino

kokonaisen soittolistalla soffía björg - grateful ep:ltä soffía björg, pt 1.

Kaunista saaristoa aamupakkasessa

Pääsin viikonloppuna Tammisaareen mökkeilemään. Mentiin lossilla, se oli hurjaa. Minä pelkään merta edelleen. 

Se onkin jännä kunnioituksen, rakkauden ja pelon yhdistelmä. Meri on kiehtova ja mielenkiintoinen sekä ehdottomasti suojeltava, mutta laiturilla tekee heikkoa. Sovitaan, että tutustun hissukseen. 

Upeissa maisemissa saattaa tulla vietettyä enemmänkin hetkiä. Aika näyttää...

Näistä kuvista tuli melko hienoja. Ei tarvinnut filttereitä tai muita muokkauksia. Kunhan koitin säätää horisonttia hitusen suorempaan ja siinä se.

Pikkaisen vilakka ilta ja aamu oli, mutta uskomattoman raikas ja kaunis sää. Talventulo ei hirmuisesti innosta, mutta täytyy sanoa, että taisin ihastua syksyyn uudella tavalla. Talvirenkaiden vaihto ei ole lempipuuhaa, mutta aamulla sitä kiittelee nähtyä vaivaa teillä liukastellessa.

Siinä mun Kuusamossa kärsineet Palladiumin saappaat kiiltelee hoidettuna ja rasvattuna aamuauringossa. Olen miettinyt kovasti veganismin rajoja vaatehankintoja suunnitellessani. Haluan viettää ulkoelämää ja tarvitsen siihen kunnon kamppeet sekä asialliset hoitoaineet. Ihan heti en keksi vegaanista ja muovitonta vaihtoehtoa, joka vetää vertoja näille nahkaisille vaelluskengilleni tai villakerrastolle.  

Minimalisti zerowaste hömpötykseni tähden en lähtisi myöskään kokeilemaan mielelläni tuotteita, joiden kestävyydestä ja toimivuudesta en ole varma. Se se vasta tuhlausta olisikin. Onneksi juuri nyt en hanki vielä mitään vaan voin rauhassa miettiä vaihtoehtoja ja ottaa asioista selvää. 

- Aino

kokonaisen soittolistalla scandinavian music group - melkein kuin uusi, albumilta manner

Viikonloppuisin ystäviä, hyvää ruokaa, musiikkia ja juomaa

On niin mahtavaa näinä kesäisinä viikonloppuina vain nauttia auringosta, kuunnella hyvää musiikkia ja syödä itseään hemmotellen. Kaikki on tietysti parasta ystävien kesken jaettuna. Kokonainen on viikonlopuissa täysillä mukana! 

Hieman täytyy improvisoida, mutta aattelin, että jos kirjoitan tällain julkisesti niin; ystävät mukana. Viikon ajalta näpsityt ruokakuvat, eli jess ruoka messissä. Spotify soittolistalleni lähiaikoina lisätyt biisit ilmoille ja näin saadaan musiikki. Vielä juomapuoli haltuun, eli vesipullo täytetty tuohon viereen noinikkaasti. Jo vain on kaikki niin kuin kuuluukin eikä tarvitse tuntea ihteään yhtään muita huonommaksi kesäviikonlopun viettäjäksi 😘

Tässä yllä meillä on mahtava aloitus syömisorgioille. Paahtoleivällä avocadoa, kesäkurpitsaa, ravintohiivaa, salaattia omasta istutuslaatikosta, vegaanista juustoa ja pähkinöitä. 

soittolistalla wedding crashers - good man ja toki näistä vegaanisista annoksista hyvän miehen leiman saakin

Jatketaan mielenkiintoisella väliannoksella, jonka viereen on jätetty keittiön terveinen; haukattu omena. Annos sisältää kaurapuuroa, kaurajuomamaidonkaltaistavalmistetta, jota ei vissiin saa kohta kasvimaidoksi kutsua, hienosti sivuun asetettu omenalohkoja, jotka toistavat keittiön tervehdyksen teemaa. Annos sisältää mustikkaa sekä chiasiemeniä.

annosta täydentää i don´t speak french (but kokonainen do) - can you see kipaleineen

Sitten tuleekin varsin jännittävä, kesäinen pasta seuranaan omasta viljelylaatikosta sekä hitusen laatikon vierestä noukittu rucola-vuohenputki- valkosipuli-avocado tahna. Annoksen kruunaa reilulla kädellä viskattu ravintohiivapyräkkä.

villa nah säestää annosta biisillään - love chance, romantisointi luultavasti jää vain mahdollisuudeksi annoksen valkosipulimäärällä

Ah, ihanuutta. Puhdistetaan makunystyröitä raikkaalla marjasmoothiella. Tämä herkku koostuu ihan pakasteen antimista. Siinä on mansikkaa ja mustikkaa, kaurakurttia ja olikohan banaani, joka ei saapunut pakkasesta. Luultavasti tyhjensin annokseen myös jauhevarastojani ja joukossa voit maistaa aavistuksen viherjauhetta, macaa sekä tyrnipulveria. Se mikä annoksesta puuttuu on pilli ja niin tulee puuttumaankin. Kokki on erittäin ympäristötietoinen eikä käytä muoviesineitä keittiössään.

kleerup & enochson on vääntänyt todella maagisen remixin susanne sundførin biisistä white foxes

Kokki jätti taas terveisensä.. tää omenan käyttö pistää ehkä hivenen läpi muutoin tasapainoisesti koostetussa menussa.

välisoittona konni kass - surrender

Yhtään kestä mitään muokkaamista tämä blogialusta, vaikka kuinka komennan kuvaa keskelle niin se on valinnut vasemmiston. Ehkä annoksessa on hieman vasemmistoväriä, joka on peräisin retiisistä sekä pikkelöidyn punakaalin mehusta. Kokki ei nyt itsekään aivan muista miten annos syntyi, mutta oli todella raikastava ja kirpsakka kokonaisuus. Retiisin lisäksi siinä on parsakaalia, kesäkurpitsaa ja kaurasta valmistettua cremefraisea. Makuelämykset tälläisissä hässäköissä yhdistää soijakastike sekä sitruunamehu.

benjamin aggerbæk soittaa meille teoksensa heartbeat

Makumaailmaa laajennetaan meksikoon. On melkoisen fuusioinnostunut tämä kokki täytyy myöntää. Annos syntyi hävikinvähentämisteemassa ja siinä on yhdistetty tortillasyömingeiltä jääneet roippeet. Tortilla lätyt ovat saaneet rapsakan olomuodon ja kesäisen ruskettuneen pinnan paistinpannulla. Curryn makuinen Jokaiselle vegemajoneesi toimittaa dipin virkaa ja jalopenot antavat mestariteokselle lisäpotkua.

carnival youth kertoo meille laulussaan never have enough ystävien tärkeydestä, jee! tää biisi on meille kaikille kesäviikonlopun viettäjilleni

Tyhmä kokki, jättäis jo rauhaan noine omenineen. En pelkää lääkäriä, eikä ole tarvetta pitää sellaista loitolla. Kiltisti syön kuitenkin kaiken etten herättäisi pahennusta.

välillä katsomme joukolla sense8 sarjan 2 tuotantokauden avausjakson ja ihastumme kollektiivisesti aviciin - feeling good biisiin

Sit täytyy sanoa, että oli hieman pettymys. Juostiin lähisporttibaariin nopea kaljarundi kaiken tämän hienosteluruuan kesken ja kokeiltiin kunnon Oumph!- burger sekä Oumph! nachot, mutta ei ne vaan jotenkin. Paikkana tilanteelle toimi Ison Omenan O´Learys.

Tästä suivaantuneena kokki palkitsi rutuisella banaanilla.

lepyttelin kokkia erki pärnojan - himmelbjerget biisillä

Ai mut katos, kokki tunki kiitoksena taas omenaa annokseen! Siinäpä sitä banaania, vihreää omenaa, punaista omenaa, tyrnimarjaa jauhettuna, chiasiemeniä, mantelilastuja sekä tiraus mehua kostuttamaan. JOKU oli syönyt kaiken kaurakurtin, prkl. Tää oli kuulemma jälkiruoka?! Tähänkö se kaikki hyvä päättyy, no voi hitto. 

sulatellaan kaikkea hetken aikaa kuunnellen solomon greyn eteeristä - glas / green biisiä ja sen jälkeen saapuvat kauriinmetsästäjät tunnelmaa tiivistämään - kun mä mietin sua, niin uuh

Ihanan iso kiitos kaikille osallistujille! Nähdäänhän pian taas uudestaan mussukat? Hitokseen lovee ja ihmisille hyvä mieli 💚💛💜 pus pus.

- Aino 

Yritys hyvä kymmenen vaan maailma ei ole vielä valmis

Semmoset, jotka seuraavat Kokonaista myös Instagramin puolella, @kokonainenelamaedessa ehkä huomasivatkin, että tuli lähdettyä reissun päälle viikonloppuna. Käväisin Kaarinassa Saaristo Open 2017 festeillä. Tietysti Antti Tuiskua kattomassa 💚ja mikäs siinä, hyvä oli keikka ja säät suosi. Kuulemma ei ole näin hyvät kelit ennen olleetkaan. Hymyilevän iloisia, ihania ihmisiä oli minun mittapuulla hirveästi liikaa ja tuntuu, että menee viikko toipuessa kaikesta.

 

Vaan oli mukava ulkoiluttaa kesämekkoa. Siitä taitaa tulla aurinkoisten päivien ehdoton hitti. Kuinkas muutoinkaan, kun ei vaihtohtoja juuri ole 😆 Melkoisen vapauttavaa toisaalta semmoinen. Ulkoilutin myös Klean Kanteenin pulloani, joka on itseasiassa jäänyt hieman paitsioon noin arkikäytössä. Yleensä otan mukaani lasisen, smoothiesta talteen ottamani pullon. Siitä on jotenkin vaivattomampi juoda kuin Kanteenin pullosta, mutta sen metallinenkorkki alkaa olla huonossa kunnossa. Kierrätystölkkien ja pullojen kannet eivät ikuisuuksiin kestä ja jossain vaiheessa ne on jokatapauksessa pistettävä metallinkeräykseen. Festeille en lasista hirvinnyt kuitenkaan ottaa. 

Badass Hippie koitti ostaa oluet teräspulloon, mutta ei onnistunut. Lisäksi herätin kysymyksineni pahennusta. Hirmuisen jännää sinällään. Luulisi, että kaikkialla pyörivät tyhjät oluttuopit ja palasiksi tallotut muovin pirstaleet olisivat herättäneet enemmän pahennusta kuin maailman pelastukseen pyrkivä viaton pyyntöni. Siinä sitä kuitenkin ihan meren vieressä niitä tuoppeja potkittiin tieltä pois. Vesipiste toki löytyi ja siitä oman pullon täyttö kävi oikein näppärästi. Vesipullon mukana kuljettamisessa on hyvänä puolena myös se, että on aina käsienpesuvettä ulottuvilla.

Vihreämpiä festareita tuotetaan pitkin maailmaa ja on olemassa joukko kaikenlaisia vaihtoehtoja, joilla tehdä juhlimisesta vähemmän ympäristöä kuormittavaa. Kaikki lähtee oikeastaan siitä, että ryhdytään kyseenalaistamaan totuttuja toimintatapoja. Ekologisempi ei missään nimessä ole synonyymi kalliimmalle. Kilpailukykyisyys on elinehto vihreämmille ratkaisuille, mutta monesti asioiden todellista hintaa pitkällä aikavälillä ei osata laskea oikein ja siksi hintamielikuva jyrää oikeat laskelmat. Jos mietitään vaikkapa festarirannekkeita tai lippuja, niin mobiiliset versiot voisivat korvata huokealla tavalla perinteiset paperiset. Rannekkeen virkaa voi hoitaa edullinen leima. 

Portilla halukkaille voidaan jakaa kestävämpi muki, jota käytetään useita kertoja ja jotka voi lahjoittaa pois tilaisuuden päätyttyä tai säästää muistona. Vesipiste voisi olla piste missä myös tuoppinsa voi huuhtaista, jos nyt ihan oikeasti haittaa ostaa oluet peräjälkeen samaan mukiin. Muovin sijaan löytyy myös biohajoavia materiaaleja, joilla keventää roskataakkaa edes hitusen. Kaikkien viihtyvyys olisi parempi jollei fetarialue näyttäisi kaatopaikalta. 

Meillä ihmisillä on tapana tehdä kuten muutkin ovat tehneet. Tämä tarkoittaa sitä, että jos muut roskaavat ja sikailevat surutta niin omakin kynnys laskee. Toimimme kaikki kollektiivisesti melko samalla tavalla, sillä toisin tekeminen on silmiin pistävää ja hankalaa. Toisaalta, jos rima nostetaan korkeammalle ja kollektiivisesti vieroksutaan roskaamista niin joukkopaine ajaa tekemään samoin sillä taas kerran toisin toimiminen herättäisi huomiota ja paheksuntaa. Tässä olisi sellaistan oletusasetusten säätämisen paikkaa ihan jokaisella.

- Aino

 soittolistalla antti tuisku - blaablaa (en kuule sanaakaan)

Tampere yhteydessä minään

Isoimman osan elämästäni olen asunut Tampereella, vaikkakin olen kotoisin Itä-Suomi akselilta asuttaen lapsuudessani vuorotellen kahta paikkakuntaa. Uuden elämän perässä tänne Espooseen eivät muuttaneet ystävät, sukulaiset eivätkä tutut maisemat. Minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi hyvä käydä muistuttamassa kavereita olemassaolostani ja katsastamassa onko mikään muuttunut. 

Vilpittömin tarkoitukseni oli kirjoitella kepeästi Tampereen vegeskenestä, yöelämästä ynnä muista nähtävyyksistä, mutta totesin, että ne asiat etsivä löytää jonkun toisen kirjoittamana.

Pyynikin Näkötorni, Munkkikahvilan vegaanimunkit, Scandic hotellin aamupalatarjonta tai yöllinen vegaanimätön metsästys Doriksessa vietetyn illan jälkeen ovat varmasti ihan mukavaa luettavaa, mutta eivät oikeaa sisältöä kenenkään elämään.

Muutamalla lauseella voinen kertoa kaiken oleellisen. Todettakoon samalla etten varmaan hirveästi hiiskuisi ellei vegaania olisi huomioitu niin näkötornissa kuin hotellissakin.

ROKA Sushi & Robata loihti annoksen vegaanisena. Doriksessa oli vegaanista valkoviiniä ja mainitsivat, että kauramaitoakin löytyy kahviin tai vaikka valkovenäläiseen, jos sellaista haluan kokeilla.

Haju, tahmea tanssilattia ja ihan paras musiikki koko kylässä olivat Dorkassa entisellään. Ranskalaisia kummempaa sapuskaa ei yöllä löytynyt, mutta niillä jaksoi. Kiitos Tampere, mutta hissun kissun tämän blogien suurkuluttajan sisimpään on alkanut hipsimään tekaistun sisällön vieroksunta. Tykkäisin niin kovasti keskittyä olennaiseen. Kirjoittaa sekä lukea aidompia juttuja. 

 

  

Viikonlopun jäljiltä olennainen kiteytyy sanaan; yhteys.

Brené Brown käväisi vieraana Kelly Leonardin Podcast sarjassa  "Getting To Yes, And"  puhumassa haavoittuvaisuudesta ja vuorovaikutuksellisuudesta. Mielessäni Brenén keskustelu ja omat keskusteluni viikonlopun aikana vahvistivat samaa yhteyden teemaa, jota mielessäni pyörittelen. Brené kertoo paljon hienoja oivalluksia ihmisistä ja ihmisyydestä. Tässä haastattelussa ehdoton kultakimpale itselleni oli toteamus siitä miten empatia ja hyvä elämä opitaan elämässä. Todellisiin taitoihin pääsee käsiksi vain vuorovaikutussuhteissa toisten kanssa, mokaamalla ja harjoittelemalla. 

Ihmiseksi opitaan tutustumalla ihmiselon ja ajattelun kaikkiin puoliin eli olemalla ihmisiä yhteydessä toisiin ihmisiin. Lisäisin oman ajatusmaailmani mukaisesti tähän vielä yhteyden luontoon ja sen monenkirjaviin lajeihin. Avoimuuden ja rehellisyyden ilmapiirissä löysin Tampereella yhteyden kauan paitsiossa olleisiin tärkeisiin ihmisiin, mutta ylipäänsä yhteyden ja rohkeuden hakeutua yhteyteen.

“If I had an hour to solve a problem I'd spend 55 minutes thinking about the problem and 5 minutes thinking about solutions.”

Poimin edellä mainitusta podcastista myös tuon Albert Einsteinilta lainatun ajatuksen. Oman "ongelmani", tai paremminkin tarpeeni, määrittelyyn on mennyt paljon enemmän kuin 55 minuuttia, voidaan puhua vuosista, mutta ratkaisu löytyi viikonlopussa. Ihmisen tarve yhteyteen toinen toistensa kanssa on niin suuri, että sen vuoksi perustetaan perheitä, blogeja ja yhdistyksiä, hakeudutaan facebookiin, instagaramiin ja baariin mokaamisen ja osaamattomuuden pelosta huolimatta.

Kantapään kautta on tullut opittua, että havahtuminen ja merkityksellisyys syntyy hyvin yllättävissä tilanteissa ja pienissä hetkissä. Eihän havahtuminen lopulta ole muuta kuin alitajunnan muuttumista tietoiseksi. Minussa jo ennestään sisällä olleen avautumista eteeni tarkasteltavaksi siten, että vihdoinkin sen näen tai suostun näkemään. Nyt näin yhteyden ja tajusin kaivanneeni sitä niin paljon, että ihan itkettää. Onnesta.

Viikonloppu ja sen jatkuma tähän alkuviikkoon on ollut äärettömän merkityksellinen, kiitos ihanien ystävieni ja Tampereen yhteyteni, jota minun täytyi hetken aikaa paeta.

viikonlopun teemabiisi carnival youth - never have enough 

levyltä no clouds allowed

- Aino

Ennen oli hevosia

Arto Tuunelan kihelmöivän ihanan äänen soljunnassa kerrotaan kuinka ennen oli sitä ja tätä ja "nyt kaikki on vittu muovii". Toinen mahtava filosofi Friedrich Nietzsche kirjoittaa Iloinen tiede teoksessaan

"Muuttunut maku. -Yleisen maun muuttuminen on tärkeämpi kuin mielipiteiden vaihtuminen: mielipiteet kaikkine todistuksineen, kumoamisineen ja kaikkine älyllisine naamiointeineen ovat vain muuttuneen maun oireita eivätkä suinkaan sitä, miksi niitä usein sanotaan, sen syitä. Miten yleinen maku muuttuu? Siten, että yksityiset mahtavat vaikutusvaltaiset häpeämättä lausuvat ja tyrannimaisesti saattavat voimaan oman käsityksensä hoc est ridiculum, hoc est absurdum, siis makunsa ja inhonsa saneleman arvostelman: - he alistavat siten monet pakkoon, josta vähitellen muodostuu vielä useampien tottumus ja viimein kakkien tarve. Mutta se, että nämä yksityiset aistivat ja "maistavat" toisin, johtuu tavalliseti jostakin heidän elämäntapansa, ravintojärjestyksensä, ruoansulatuksensa eriskummalisuudesta, kenties siitä, että heillä on suurempi tai pienempi määrä epäorgaanisia suoloja veressään ja aivoissaan, sanalla sanoen ruumiissaan: mutta he uskaltavat tunnustaa ruumiinsa ja noudattaa sen vaatimusten hienoimpiakin ääniä: heidän esteettiset ja moraaliset arvostelmansa ovat sellaisia ruumiin "hienoimpia ääniä".

Syön samaa ruokaa ties monettako päivää. Ei kelvannut muille ja minun tehtäväkseni jäi taas kerran kaiken tuhoaminen. Minusta punakaalipaistokseni on onnistunut yritys ja oikein hyvää, muut ovat ennakkoluuloisia. Jos äiti ottaa niin se tarkoittaa, että ruoka on varmasti vegaanista ja vegaaninen on yhtä kuin todennäköisesti ei ok, pahaa tai todella pahaa. Mies kertoo työpaikkansa jäätelölaarista, että sinne jäävät viimeiseksi ne vegaaniset versiot sillä ihmiset mieltävät vegaanisen ruuan huonon makuiseksi tai jotenkin vääränlaiseksi.

Epäilyt ja ennakkoluulot ovat valtavia. Minusta se kertoo hioutumattomasta mausta ja se, jos mikä kaipaisi ravistelua. Vaan alkaapa se olla muodikasta pyytää kahviinsa kasvimaitoa ja lehmänmaidolla kahvinsa ryystävät edustavat jo vähän huonoa makua. Vielä hienompaa on juoda artesaanikahvinsa mustana, mutta siihen en edes minä pysty. Makuaan voi harjaannuttaa eikä se käytännössä vie kuin muutaman viikon aikaa. Locken hengessä tätä voidaan pitää tietona sillä se perustuu omakohtaisiin kokemuksiin.
 

"Jäätelöntekijän" tyttärenä ja ihan vain muutamaa lehmänmaitomakua maistaneena (meillä oli penskana aina jäätelöä) voin väittää, että parasta jäätelöä ikinä on, tietysti vegaaninen, Choice Caramel Toffee soijajäätelö. Pahinta on ollut varmasti suurella vaivalla kehitelty ja kaikella rakkaudella työstetty kyytönmaitopunakaalijäätelö Tampereen parhainta fine diningia edustavassa  ravintola C:ssä. Kaikki muu onnistui menussa hyvin, tarjoilu oli yli odotusten ja kokemus ainutlaatuinen, mutta jäätelö.. noup.

Kaikenlaista on tullut aikoinaan koettua ja kokeiltua. Rehellisesti minä pelkäsin, että tehdessäni ruokavaliooni liittyviä isoja rajauksia jäisin jostain paitsi tai jäisin ikävöimään tiettyjä makuja. Muistelin miten opin Sveitsissä grillaamaan maailman parhaimmat hevospihvit, juomaan viiniä ja valikoimaan juuri oikein kypsyneen Gruyèren juustopuodista järistyttävän hyvää fondueta varten. Kirschiä en oppinut juomaan. Jäisinkö ikävöimään homejuustoja ja gorgonzolaan upotettuja etanoita tai miten tulen toimeen ilman voita vasta paistetulla leivällä?

Maku tekee tepposet ja aika kultaa muistot. Osa makumatkoistakin on ollut pettymyksiä vaikka toki ne uskomattomat elämykset jäävät mieleen. Saisi jo unohtua sellaiset päähänpinttymät kuin "on pakko olla hyvää koska se on Michelin tähdin silattua". Le Chantecler´n putkipasta juuston ja chorizon kanssa ei maistunut yhtään sen kummemmalta kuin kotonakaan. Suorastaan pastaa siihen hintaan. 

Eikä makua parantanut alentava piikittely ranskaksi. Kannattaisi asiakaspalvelutyössä muistaa, että vaikka joku ei puhu kieltäsi niin se ei välttämättä tarkoita etteikö ymmärtäisi tai olisi herkkä nonverbaaliselle ilmeiden, eleiden ja asenteiden merkitysjoukolle.

Pömpöösi miljöö, pönöttely, ylipitkä odotuttaminen ruokalajien välillä, yli 50€ shampanjalasillisesta mitäänsanomattoman ruuan kera rapisuttelivat hieman tämän periranskalaisen keittiön hohtoa. Luultavasti suurin osa paikan saamista erinomaisista arvosteluista on sitä, kun kukaan ei uskalla kyseenalaistaa makua.

Itseäni ovat viehättäneet enemmän ne ravintolat joilla ei vielä ole vakiintunutta mainetta tai Michelin tähteä, mutta ovat siinä hilkulla. Yritetään tosissaan. Se näkyy vilpittömyytenä sekä nöyryytenä niin asiakkaita kuin ruokaakin kohtaan. Samaa vilpittömyyttä, kokeilun- ja yrittämisen halua on ollut useimmissa vegeravintoloissa. Se on enemmän minun makuuni kuin itseriittoinen ylimielisyys ja kovan kiiltävä pinta, josta rehellinen mielipide peilautuu arvostelijan huonona makuna. 

En tosin ihmettele, että tarjoilijoilla sapetti palvellessaan kännyköihinsä uppoutuneita aasialaispariskuntia, sandaaleissaan paikalle ilmiintyviä reppureissaajia ja ronskeja brittileidejä, jotka viettivät ystävänsä syntymäpäivää neniä ja hampaita kaivellen. Ylpeys ja ennakkoluulo kenties jäänyt leideiltä lukaisematta, mutta hyviin naimakauppoihin päässeet. Hyvän maun ja käytöstapojen puute madame Jeanne Augierin isänmaallisen maun mukaan sisustetussa Hôtel Négrescossa oli hämmentävää.

Illan sekalaiset makukokemukset kruunautuivat viiletellessä Promenade des Anglais´ta cyclon eli pedicabin kyydissä "mä oon öissä töissä, en missään myymälöissä.." raikuessa kajareista hieman liian huomiotaherättävästi sekoittuen öisen kaunpungin ääniin ja valoihin. Juhlatuulella liikenteessä olevat ihmiset vislailivat ja vilkuttelivat menollemme. Huonoa makua kenties, mutta järisyttävän hauskaa ja ainutlaatuista.

Monte Carlon Casinon terassilta katselimme toisenlaista mauttomuutta, miljoonien eurojen jahteja. Koko lahden huviveneiden ja niiden tankkeihin ladatun polttoaineen hinnalla rakentaisi kevyesti Suomeen sairaalan tai kaksi, ostaisi arv-lääkityksen kaikille uusille hiv-tartunnan saajille Ugandassa, perustaisi Hondurasiin koulun sekä Nepaliin neuvolan. Jossain kohdin yhdistyi miten se niistä huvijahdeista ynnä muista meressä kelluvista luomuksista lähtevä karsta kerääntyy pohjaeliöihin, joita Monacon auringossa lautaseltani nautiskelin. Maku voidaan yhdistää sekä esteettisiin, että moraalisiin arvioihin. 

Johtuneeko epäorgaanisista suoloista vai mistä ruumiini eroavaisuudesta, mutta uskallan tunnustaa avoimesti, että makuuni ei sovi eläimelle aiheutettu kärsimys eikä kuolema. Se on sellaista "ruumiin hienoimpien äänien" kuuntelua ja ne äänet puhuivat minulle yhtenä yönä sanoen, että tämä ei tee hyvää sinulle eikä ympäristöllesi. Maku muuttui niin paljon ettei entistä ole ollut ikävä. Minimalismin oppien valossa voisi sanoa, että karsimalla ja luopumalla tuli tilaa uudelle, sellaiselle mistä en osannut vanhan makuni mukaisessa elämässä unelmoida. Luovuin vähästä, sain huikeasti enemmän.

Toiselle huonoa makua on tasata tekstirivit molempiin päihin, häpeämättä saattaa voimaan oma käsitys tai nupista ylläritreffeistä Nizzassa. Makua voi harjaannuttaa ja huonosta mausta päästä eroon, jopa huonosta miesmausta. Makuasioissa eettiset aspektit korostuvat nykään enemmän kuin esteettiset, mutta eivät ne ole toisiansa poissulkevia. Eettinen näyttää esteettisesti kauniimmalta, sillä on kaunis sielu.

Kaunis sieluista soijabolognesea

Kevät osoittaa huonoa makuaan paiskimalla lunta niskaan. Mieheni väänsi minulle Game Of Thrones aiheisen "Winter is coming" vitsin. Onneksi miehelläni on hyvä maku eikä Pekka Poutakaan kestä näitä säitä repeilemättä, mutta on se heinäkuuhun ihan hitokseen pitkä aika.

- Aino

soittolistalla kuunnellaan Pariisin Kevättä, Suomen on niin surkea.

Kaksi todellisuutta

 Kuvittele kaksi vaihtoehtoista tilannetta

A) Olen raskaasti velkaantunut ja tuloton surkimus. Ilman pitkäaikaista työpaikkaa jään tyhjän päälle, jos korttitaloni nyt romahtaa. Ammatissani olen keskinkertainen, jatko-opinnotkin vielä roikkuvat. Lapseni eivät voi hyvin, mutta taloushuolet vievät energiani. Elämä on raskasta kituutusta eteenpäin. Olen tuomittu epäonnistumaan, ikuinen häviäjä ja elämän päähän potkima omituisuus. Kukaan ei näe sitä mitä oikeasti olen. Avun pyytäminen on mahdotonta.

B) Olen asettanut itselleni haasteen tälle vuodelle ja sen avulla käärin hihani ja tartun toimeen. Historiani vuoksi tilanteeni on haastava, mutta olen saanut paljon aikaan ja valmis selättämään loputkin hankaluudet elämässäni. Hallitsen menojani, lyhennän velkojani joka kuukausi. Minun on helpompi pyytää apua tai maksuaikaa sillä en ole tehnyt yhtään turhaa ostosta joihin menneen rahan olisin voinut käyttää lyhennyksiin. Keskityn lapsiini ja raivaan aikaa arkeeni jättämällä kulutukseen liittyvät ratkaisut pois mielestäni vuoden ajaksi.

Kirjoitan itsestäni ja molemmat vaihtoehdot ovat periaatteessa totta tai ehkä totuus on jossain puolivälissä, ken sen tietää. Kumpikin tilanne kertoo minusta tällä hetkellä, mutta sitten taas toisaalta ei. Toisena päivänä A tuntuu olevan se totuus, toisena päivänä B.

Kuinka tämänlaiset vaihtoehtoiset faktat ovat mahdollisia? Asia on kiehtonut minua vuosia ja minusta tuntuu, että olen löytänyt siihen vastauksen.

"Tunnet vain oman ajattelusi"

Jos mietin vaihtoehtoa A tulen surulliseksi ja voimattomaksi. Vaihtoehdossa B tunnen olevani tilanteeni tasalla. Minulla on täysi vapaus valita aivan kumpi tahansa ajatuskimppu. Mieleni voi vaikka kehittää kolmannen tai neljännenkin ajatusryppään näiden rinnalle. Meillä kaikilla on sellainen valinnanvapaus.

Pohdi sitä Ainoa, sitä äitiä, joka musertuisi velkojensa alle ja murehtisi päivät pitkät itkien omaa kohtaloaan. Miltä se näyttäisi lapsen silmin katsottuna? Miten se vaikuttaisi puolisooni ja läheisiini ympärilläni? Minkälainen negatiivisuuden ja surkeuden kehä siitä syntyisikään.  Siihen minulla ei ole varaa, on jätettävä alaspäin vetävät ajatukset omaan arvoonsa ja tartuttava niihin, jotka saavat oloni hyväksi.

Tai muutettava fyysistä ympäristöäni siten, että ajatusten taso nousee.

Arjen huumoria? :D

Tämä on mielestäni yksi isoimmista oivalluksista jonka voin lapsilleni opettaa. Se miten pankkitilini velkasaldo vähenee on fakta. Se miten jaksan päivittäin, missä mielentilassa olen ja kuinka paljon olen läsnä lapsilleni henkisesti on fakta.

Voin lipua ajatusteni tuottamiin tunnetiloihin surkuttelemaan itseäni ja masentua tai voin tehdä asialle jotain ja pysyä kiinni tässä hetkessä. Valitsen jälkimmäisen.

Oivallus ei ole omani tai oivallus itseasiassa on omani, mutta moni muukin on tehnyt samanlaisen oivalluksen.

"You only ever experience the world through your thoughts". 

Lainaukset ovat alkujaan peräsin Sydney Banksilta ja tähän liittyvä ymmärrys tai voisiko sanoa, että vaihtoehto, selittää mieltä, mielen toimintaa, ajattelua ja tunteita kulkee nimellä Kolme Prinsiippiä. Varmasti muunlaisiakin malleja löytyy. Jokaisen täytynee etsiä itselleen sellainen mikä resonoi oman sisimmän kanssa.

Silti ydin on sama, ajatukset vievät meitä tunteiden avulla välillä kuin pässiä narussa, siksi ajatuksille ei pitäisi antaa kovin kummoista valtaa. Ajatukset ovat vain ajatuksia kukaan ei tiedä mistä ajatus tulee tai mikä on seuraava ajatuksesi.

Oivallukseni ei tullut pyöräillessä, mutta ainakin viimeistään pyöräilyn avulla olen saanut oivallukseni palautettua aina mieleeni.

Tälle vuodelle asettamani haaste toimii kuluvan vuoden ajan mieleenpalauttajana ja auttaa minua pitämään suuntiman kohdillaan. Ei siis tälläkään kertaa mitään tekemistä tavaroiden kanssa, sori ;D

- Aino

pitkästä aikaa jokin resonoi ja huh miten resonoi! 

Parlor Hawk - Scars sekä Silhouette biisit levyltä Parlor Hawk 

kiitos, kiitos, kiitos 

Lahjoitettu huilu hyvään kotiin :)

Päätin luopua käyttämättömästä huilustani johon liittyi myös paljon tunteikkaita muistoja. Minimalismi-ideologiani mukaisesti luovun jostain vanhasta saadakseni tilaa uudelle tai hankkiessani jotain uutta.

Koko tarina täällä. 

Omistaja löytyi! 

8-vuotias tyttö, jonka perheellä on ollut tiukka budjetti, mutta musiikki mitä ilmeisimmin verissä :) Lopulta uuden kodin valinta oli melko helppo. Seurasin vain sydäntäni :)

Harrastukset ovat usein kalliita, jos perheessä on monta lasta joutuu harrastusten kokonaiskustannuksia miettimään hyvin tarkkaan. Sisarusten kesken tulisi myös toteutua tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus harrastamisen suhteen. Silti toisen laji tai soitin voi olla kalliimpi kuin toisen. Hienointa tietysti olisi, jos samaa lajia harrastaisi usea, että kamppeita voisi kierrättää isommalta pienemmälle, mutta harvoin näin käy. Meillä kukaan lapsista ei harrasta mitään samaa..

On todella hienoa antaa huilu semmoiseen perheeseen jossa harrastuksia tuetaan ja niiden merkitys on niin suuri, että koko perhe säästää kuopuksen toiveen vuoksi. Sydämeni sanoo, että oikeaan osoitteeseen menee. Kunnioitan perheen toivetta enkä kirjoittele heistä sen enempää.

Uskon, että hyvä pääsee taas kiertämään ja vaikka joskus innostus huiluun instrumenttina lakkaisikin niin huilu ei jää, oman möhlimiseni tavoin, kaapin perukoille vaan menee vaikkapa musiikkikouluun lainahuiluksi. Lainasoittimille on musiikkiopistoissa näemmä kova kysyntä saamieni viestien perusteella.

Huilun huolsi ystävällisesti Puhallinsoitinkorjaamo Jarmo Pakusjärvi  Tampereella veloituksetta osallistuen näin huilun lahjoitukseen! Valtavan isot kiitokset Jarmolle <3 Korjaamoon voi pistää soittimensa huoltoon matkahuollon välityksellä ihan mistä päin Suomea tahansa. Yhteystiedot löydät tästä. Hyvät teot aikaansaavat lisää hyviä tekoja!

- Aino

 soittolistalla Vesa-Matti Loiri - Pyhät Tekstit - Korinttolaiskirje <3<3<3

Tyttöjen päivä

Kokonainen uskaltautui tyttöjen päivänä Forumiin kuuntelemaan Plan Suomen järjestämää keskustelutilaisuutta tyttöjen asioista. Sanni luonnollisesti veti paikalle niitä innostuneita tyttöjä. Tässä ajassa elävät tytöt ovat ihania, valloittavia ja raikkaita. Suomessa he harrastavat, käyvät edelleen tunnollisesti koulua ja somettavat sormet sauhuten. Murehtivat ulkonäköasioita ja kaverihommia. Juuri kuten pitääkin.

Valtaosa elää tässä todellisuudessa, heillä on kelvollinen koti ja kelvolliset vanhemmat. Asiat ovat riittävän hyvin ja mahdollisuudet auki elämään oman näköistä elämää. 

Elämäntilanteen ja elämän mahdollisuuksien ero noin kahteen miljoonaan alle 15-vuotiaana äidiksi tulleeseen tyttöön on puistattavan hurja. Suomessa ensisynnyttäjän keski-ikä on 28,8 vuotta. Moni siirtää lasten hankintaa jopa 40-vuoden ikään. Me voimme valita. Suomi on maailman paras maa olla äiti. 

Me saamme valita kumppanimme, valita toisenkin tai kolmannenkin kerran jolleivat asiat suju. Voimme opiskella ja hankkia työn. Äitinä pärjäämme lasten kanssa ilman puolisoakin, usein niukin naukin, mutta sekin vaihtoehto meillä on. Meillä on esimerkkinä liuta vahvoja naisia, jotka ovat pärjänneet ja opiskelleet, menestyneet elämässään ja kasvattaneet upeita lapsia. Meidän tytöillä ja naisilla on arvo ja siitä olemme valmiita pitämään kiinni.

Silti maailmalla on paljon alueita ja kulttuureja joissa tyttö on vähempi arvoinen, jopa riesa, josta halutaan eroon. Kuten lääkäri ja Plan Suomi säätiön puheenjohtajana toiminut Helena Ranta kertoi keskustelussa riipaisevan esimerkin, voi eriarvoisuus näkyä arjessa siten, että tyttölapsi saa syödäkseen vasta, kun perheen mies, poikalapset ja muut aikuiset ovat syöneet. Lapsiäitiyden pohjimmaisia syitä ovat köyhyys ja tyttöjen heikko asema.

Vain pojat pääsevät kouluun, jos aina hekään. Tytöt ovat kotiorjan asemassa odottamassa, että joku korjaa pois. Tyttö on rasite, josta saa parhaan hyödyn järjestämällä avioliittoon aivan liian nuorena. Valtaosa lapsiäideistä on naimisissa äidiksi tullessaan. He pääsevät tuskin koskaan takaisin koulun penkille äidiksi tultuaan, heidän kasvatuksensa ja oppinsa jää siihen. 

Lapsiäiti on vaarassa kuolla synnytyksen aikana liian ahtaan lantion vuoksi. Alle 15-vuotiaan lapsen vartalo ei ole vielä valmis raskautta ja synnytystä varten. Synnytyksiä hoitavan kätilön suurimpia pelkoja on, että lapsi ei mahdu syntymään vaan jää kiinni. Meillä tämä on äärimmäisen harvinaista ja liittyy useimmiten muihin tilanteisiin kuin ahtaaseen lantioon. Voimme auttaa ja ennakoida.

Lapsiäiti on vaarassa vammautua tai kuolla synnytyksen aikaisiin ja jälkeisiin komplikaatioihin. Fotojournalisti Meeri Koutaniemi puhui ympärileikkauksista ja ympärileikkausarven repeämiseen liittyvästä vuotoriskistä synnytyksen yhteydessä.

Tyttöjen heikko, alisteinen asema kertaantuu monella tavoin sukupuolittuneen väkivallan kautta. Sitä naisten ja lasten sukuelinten silpominen on, kulttuurissa elävää sukupuolittunutta väkivaltaa.

Lapsen mieli, kehon lailla, ei ole valmis äitiyteen. Usea alle 15-vuotias tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena.  Koko taival hedelmöittymisestä syntymään ja sen jälkeen on traumaattinen niin syntyvälle vauvalle kuin hänen äidilleenkin. Onneksi toivoa on aina, mutta työtä riittää.

Tasa-arvoinen, väkivallasta vapaa tulevaisuus vaatii meiltä kaikilta ponnistelua, mutta kaiken minkä teemme paremman tulevaisuuden ja hyvän eteen saamme monin kerroin takaisin. Auttaminen antaa.

Keskustelussa mieli jäi kiinni idealistipuuhari Saku Tuomisen positiivisen kautta haettuihin käytännön vinkkeihin, joita me kaikki voimme ottaa arkeemme ja elämäämme. Voimme kannustaa niitä, joilla on visio, antaa tukemme idealisteille ja niille, jotka haluavat parempaa. Se joka ensimmäisenä kannustaa vaikkapa koulussa sitä, joka tekee asioita hieman toisin, on ihan yhtä sankari kuin se, joka tekee. Se joka puuttuu asioihin saa toivottavasti mukaansa rinnalleen jonkun, joka kannustaa puuttumaan, kehuu ja tsemppaa.

Maailmanparannus lähtee asenteista ja arvoista. Asennetta ja esimerkkiä antamaan löytyy paljon hommaansa sydämellä tekeviä, innostavia tyyppejä, joista keskustelussa mukana tyttöjä paikalle kerännyt artisti Sanni.

Mikä sen tärkeämpää kuin, että saa olla just oma itsensä ja tehdä sitä mihin tuntee vetoa eniten. Itsensä kanssa sinuiksi tulleella ihmisellä on annettavaa.

Antaa voi lahjoittamalla tai lähtemällä Planin kautta kummiksi. Suosittelen lämpimästi. Oma kummityttömme Allison lähetti meille siskonsa avustuksella ensimmäisen kirjeensä :) 

Auttaminen antaa uskomattoman paljon voimia ja hyvää jokaiseen päivään. Se on takuu varma keino parantaa omaa hyvinvointia ja jaksamista. Jos minulla olisi lääkkeenmääräämisoikeus kirjoittaisin miljoona Hyvä kiertämään-reseptiä. 

Mahdollisuuksia on tuhottomasti ja keinoja loputtomiin, pienetkin jutut lasketaan. Voit vaikkaa aloittaa soittamalla mummollesi, äidillesi, kummitytöllesi, kysymällä kaverilta, että mitä kuuluu tai onnittelemalla mun 18-vuotta täyttänyttä pikkusiskoa!!

Voi viedä pullaa töihin tai lähteä viimeinkin siihen kaverin järjestötoimintaan mukaan. Voit pistää sen ei mainoksia lapun postilaatikkoon, kerätä roskan kadulta, jakaa tämän tekstin, puuttua kiusaamiseen koulussa, viedä sinulle turhia vaatteita keräykseen, lajitella jätteesi, lähteä lenkille, kirjoittaa kansanedustajalle, äänestää, lahjoittaa tupakkarahat keräykseen..

Sanoa ääneen, että lapsuus on arvokasta ja tarvitsee vanhemmuuden suojelusta.

Sannia löyhän letkeästi lainatakseni bullshitti vekeen ja oikeasti jotain toimintaa eikä pelkkää profiilikuvien vaihtoa facessa!

- Aino

laitetaas vielä tyttöbiisi soittolistallekin, PMMP -Tytöt