Tyttöjen päivä

Kokonainen uskaltautui tyttöjen päivänä Forumiin kuuntelemaan Plan Suomen järjestämää keskustelutilaisuutta tyttöjen asioista. Sanni luonnollisesti veti paikalle niitä innostuneita tyttöjä. Tässä ajassa elävät tytöt ovat ihania, valloittavia ja raikkaita. Suomessa he harrastavat, käyvät edelleen tunnollisesti koulua ja somettavat sormet sauhuten. Murehtivat ulkonäköasioita ja kaverihommia. Juuri kuten pitääkin.

Valtaosa elää tässä todellisuudessa, heillä on kelvollinen koti ja kelvolliset vanhemmat. Asiat ovat riittävän hyvin ja mahdollisuudet auki elämään oman näköistä elämää. 

Elämäntilanteen ja elämän mahdollisuuksien ero noin kahteen miljoonaan alle 15-vuotiaana äidiksi tulleeseen tyttöön on puistattavan hurja. Suomessa ensisynnyttäjän keski-ikä on 28,8 vuotta. Moni siirtää lasten hankintaa jopa 40-vuoden ikään. Me voimme valita. Suomi on maailman paras maa olla äiti. 

Me saamme valita kumppanimme, valita toisenkin tai kolmannenkin kerran jolleivat asiat suju. Voimme opiskella ja hankkia työn. Äitinä pärjäämme lasten kanssa ilman puolisoakin, usein niukin naukin, mutta sekin vaihtoehto meillä on. Meillä on esimerkkinä liuta vahvoja naisia, jotka ovat pärjänneet ja opiskelleet, menestyneet elämässään ja kasvattaneet upeita lapsia. Meidän tytöillä ja naisilla on arvo ja siitä olemme valmiita pitämään kiinni.

Silti maailmalla on paljon alueita ja kulttuureja joissa tyttö on vähempi arvoinen, jopa riesa, josta halutaan eroon. Kuten lääkäri ja Plan Suomi säätiön puheenjohtajana toiminut Helena Ranta kertoi keskustelussa riipaisevan esimerkin, voi eriarvoisuus näkyä arjessa siten, että tyttölapsi saa syödäkseen vasta, kun perheen mies, poikalapset ja muut aikuiset ovat syöneet. Lapsiäitiyden pohjimmaisia syitä ovat köyhyys ja tyttöjen heikko asema.

Vain pojat pääsevät kouluun, jos aina hekään. Tytöt ovat kotiorjan asemassa odottamassa, että joku korjaa pois. Tyttö on rasite, josta saa parhaan hyödyn järjestämällä avioliittoon aivan liian nuorena. Valtaosa lapsiäideistä on naimisissa äidiksi tullessaan. He pääsevät tuskin koskaan takaisin koulun penkille äidiksi tultuaan, heidän kasvatuksensa ja oppinsa jää siihen. 

Lapsiäiti on vaarassa kuolla synnytyksen aikana liian ahtaan lantion vuoksi. Alle 15-vuotiaan lapsen vartalo ei ole vielä valmis raskautta ja synnytystä varten. Synnytyksiä hoitavan kätilön suurimpia pelkoja on, että lapsi ei mahdu syntymään vaan jää kiinni. Meillä tämä on äärimmäisen harvinaista ja liittyy useimmiten muihin tilanteisiin kuin ahtaaseen lantioon. Voimme auttaa ja ennakoida.

Lapsiäiti on vaarassa vammautua tai kuolla synnytyksen aikaisiin ja jälkeisiin komplikaatioihin. Fotojournalisti Meeri Koutaniemi puhui ympärileikkauksista ja ympärileikkausarven repeämiseen liittyvästä vuotoriskistä synnytyksen yhteydessä.

Tyttöjen heikko, alisteinen asema kertaantuu monella tavoin sukupuolittuneen väkivallan kautta. Sitä naisten ja lasten sukuelinten silpominen on, kulttuurissa elävää sukupuolittunutta väkivaltaa.

Lapsen mieli, kehon lailla, ei ole valmis äitiyteen. Usea alle 15-vuotias tulee raskaaksi hyväksikäytön ja väkivallan seurauksena.  Koko taival hedelmöittymisestä syntymään ja sen jälkeen on traumaattinen niin syntyvälle vauvalle kuin hänen äidilleenkin. Onneksi toivoa on aina, mutta työtä riittää.

Tasa-arvoinen, väkivallasta vapaa tulevaisuus vaatii meiltä kaikilta ponnistelua, mutta kaiken minkä teemme paremman tulevaisuuden ja hyvän eteen saamme monin kerroin takaisin. Auttaminen antaa.

Keskustelussa mieli jäi kiinni idealistipuuhari Saku Tuomisen positiivisen kautta haettuihin käytännön vinkkeihin, joita me kaikki voimme ottaa arkeemme ja elämäämme. Voimme kannustaa niitä, joilla on visio, antaa tukemme idealisteille ja niille, jotka haluavat parempaa. Se joka ensimmäisenä kannustaa vaikkapa koulussa sitä, joka tekee asioita hieman toisin, on ihan yhtä sankari kuin se, joka tekee. Se joka puuttuu asioihin saa toivottavasti mukaansa rinnalleen jonkun, joka kannustaa puuttumaan, kehuu ja tsemppaa.

Maailmanparannus lähtee asenteista ja arvoista. Asennetta ja esimerkkiä antamaan löytyy paljon hommaansa sydämellä tekeviä, innostavia tyyppejä, joista keskustelussa mukana tyttöjä paikalle kerännyt artisti Sanni.

Mikä sen tärkeämpää kuin, että saa olla just oma itsensä ja tehdä sitä mihin tuntee vetoa eniten. Itsensä kanssa sinuiksi tulleella ihmisellä on annettavaa.

Antaa voi lahjoittamalla tai lähtemällä Planin kautta kummiksi. Suosittelen lämpimästi. Oma kummityttömme Allison lähetti meille siskonsa avustuksella ensimmäisen kirjeensä :) 

Auttaminen antaa uskomattoman paljon voimia ja hyvää jokaiseen päivään. Se on takuu varma keino parantaa omaa hyvinvointia ja jaksamista. Jos minulla olisi lääkkeenmääräämisoikeus kirjoittaisin miljoona Hyvä kiertämään-reseptiä. 

Mahdollisuuksia on tuhottomasti ja keinoja loputtomiin, pienetkin jutut lasketaan. Voit vaikkaa aloittaa soittamalla mummollesi, äidillesi, kummitytöllesi, kysymällä kaverilta, että mitä kuuluu tai onnittelemalla mun 18-vuotta täyttänyttä pikkusiskoa!!

Voi viedä pullaa töihin tai lähteä viimeinkin siihen kaverin järjestötoimintaan mukaan. Voit pistää sen ei mainoksia lapun postilaatikkoon, kerätä roskan kadulta, jakaa tämän tekstin, puuttua kiusaamiseen koulussa, viedä sinulle turhia vaatteita keräykseen, lajitella jätteesi, lähteä lenkille, kirjoittaa kansanedustajalle, äänestää, lahjoittaa tupakkarahat keräykseen..

Sanoa ääneen, että lapsuus on arvokasta ja tarvitsee vanhemmuuden suojelusta.

Sannia löyhän letkeästi lainatakseni bullshitti vekeen ja oikeasti jotain toimintaa eikä pelkkää profiilikuvien vaihtoa facessa!

- Aino

laitetaas vielä tyttöbiisi soittolistallekin, PMMP -Tytöt

 

Meille tuli kummityttö!

Voihan ihanuus mikä piristys päivään!

Likat hämppiskeinussa :)

Tänään on oltu alakuloisissa tunnelmissa. Oikeastaan kaikki alkoi jo eilen. Yksinkertaisesti ilmaistuna en olisi halunnut lähteä. En sitten millään. Oli hankalaa. Itketti. Ikävä iski jo halatessa. Junamatka meni nukkuessa. Hyvä, että nukuin, muutoin olisin vollottanut.

Aamulla pillitin töissä, vessassa. Itketti vaan. Oli niin ikävä. Kaikki tuntui jotenkin ihan paskalta. Kaikki paitsi työ. Työkaverit ei ollu yhtään paskoja myöskään. Eikä mun asiakkaat. Oikeasti mikään ei ollut paskaa, muuta kuin se tunne, kun tietää, että on taas muutaman päivän yksin ja niin paljon jäi kaikkea sanomatta, keskustelematta. Vajetta halauksissa ja syliin kiipijöissä. 

Vajetta vähän päässä jos toisessakin.

Sitten kaiken vollotuksen päälle vielä eksyin. Olen vaihtanut majapaikkaa. Aamulla jännitti, että osaanko metrolla ja bussilla. Iltapäivällä jännitti, että osaanko pyörällä takaisin. Osasin, mutta tein lähes kaksinkertaisen lenkin. Hitto, että otti päähän. Olin herännyt jo viideltä aamulla, että kerkeän seiskaan aamuvuoroon. Olisin voinut arvostaa nopeampaa syömään ja punkkaan pääsyä. Pitää se liikunta jotenkin hoitaa kuiteskiin.

No mutta kaikki kurjuus (siis mikä kurjuus..  :D ) unohtui, kun sähköpostiin oli tupsahtanut viesti, että nyt meille on löytynyt kummityttö! Siis näin pian!! Ihan mieletöntä. Viime viikolla ryhdyimme Plan- kummeiksi. Omasta kummilapsen iästä, sukupuolesta ja maasta sai antaa toiveensa. Minä ajattelin, että tyttö ja saisi olla semmoinen 8-vuotias kuten meidän vanhin tytär. Maalla ei ollut väliä, se sai mennä eniten apua tarvitsevan mukaan.

Tyttömme on hondurasilainen Allison, ikää ensi kuussa 4-vuotta :) Olipa mukavaa, että synttärit on ihan nurkan takana ja hitsi miten mielenkiintoinen maa Honduras on.  Huomasin selvitteleväni Hondurasin synnytystilastoja ja imeväiskuolleisuuslukuja. Sielläpä voisi olla kätilölle töitä.

Lähdenpä fillaroimaan kauppaan ettei vain tule liian vähän pyöräilyä tälle päivälle, heh :)



- Aino

soittolistalla alun fiiliksissä Louise Alenius - Slow Mover sai jatkoa Two Door Cinema Clubin - What You Know biisistä