Tampere yhteydessä minään

Isoimman osan elämästäni olen asunut Tampereella, vaikkakin olen kotoisin Itä-Suomi akselilta asuttaen lapsuudessani vuorotellen kahta paikkakuntaa. Uuden elämän perässä tänne Espooseen eivät muuttaneet ystävät, sukulaiset eivätkä tutut maisemat. Minusta alkoi tuntumaan siltä, että olisi hyvä käydä muistuttamassa kavereita olemassaolostani ja katsastamassa onko mikään muuttunut. 

Vilpittömin tarkoitukseni oli kirjoitella kepeästi Tampereen vegeskenestä, yöelämästä ynnä muista nähtävyyksistä, mutta totesin, että ne asiat etsivä löytää jonkun toisen kirjoittamana.

Pyynikin Näkötorni, Munkkikahvilan vegaanimunkit, Scandic hotellin aamupalatarjonta tai yöllinen vegaanimätön metsästys Doriksessa vietetyn illan jälkeen ovat varmasti ihan mukavaa luettavaa, mutta eivät oikeaa sisältöä kenenkään elämään.

Muutamalla lauseella voinen kertoa kaiken oleellisen. Todettakoon samalla etten varmaan hirveästi hiiskuisi ellei vegaania olisi huomioitu niin näkötornissa kuin hotellissakin.

ROKA Sushi & Robata loihti annoksen vegaanisena. Doriksessa oli vegaanista valkoviiniä ja mainitsivat, että kauramaitoakin löytyy kahviin tai vaikka valkovenäläiseen, jos sellaista haluan kokeilla.

Haju, tahmea tanssilattia ja ihan paras musiikki koko kylässä olivat Dorkassa entisellään. Ranskalaisia kummempaa sapuskaa ei yöllä löytynyt, mutta niillä jaksoi. Kiitos Tampere, mutta hissun kissun tämän blogien suurkuluttajan sisimpään on alkanut hipsimään tekaistun sisällön vieroksunta. Tykkäisin niin kovasti keskittyä olennaiseen. Kirjoittaa sekä lukea aidompia juttuja. 

 

  

Viikonlopun jäljiltä olennainen kiteytyy sanaan; yhteys.

Brené Brown käväisi vieraana Kelly Leonardin Podcast sarjassa  "Getting To Yes, And"  puhumassa haavoittuvaisuudesta ja vuorovaikutuksellisuudesta. Mielessäni Brenén keskustelu ja omat keskusteluni viikonlopun aikana vahvistivat samaa yhteyden teemaa, jota mielessäni pyörittelen. Brené kertoo paljon hienoja oivalluksia ihmisistä ja ihmisyydestä. Tässä haastattelussa ehdoton kultakimpale itselleni oli toteamus siitä miten empatia ja hyvä elämä opitaan elämässä. Todellisiin taitoihin pääsee käsiksi vain vuorovaikutussuhteissa toisten kanssa, mokaamalla ja harjoittelemalla. 

Ihmiseksi opitaan tutustumalla ihmiselon ja ajattelun kaikkiin puoliin eli olemalla ihmisiä yhteydessä toisiin ihmisiin. Lisäisin oman ajatusmaailmani mukaisesti tähän vielä yhteyden luontoon ja sen monenkirjaviin lajeihin. Avoimuuden ja rehellisyyden ilmapiirissä löysin Tampereella yhteyden kauan paitsiossa olleisiin tärkeisiin ihmisiin, mutta ylipäänsä yhteyden ja rohkeuden hakeutua yhteyteen.

“If I had an hour to solve a problem I'd spend 55 minutes thinking about the problem and 5 minutes thinking about solutions.”

Poimin edellä mainitusta podcastista myös tuon Albert Einsteinilta lainatun ajatuksen. Oman "ongelmani", tai paremminkin tarpeeni, määrittelyyn on mennyt paljon enemmän kuin 55 minuuttia, voidaan puhua vuosista, mutta ratkaisu löytyi viikonlopussa. Ihmisen tarve yhteyteen toinen toistensa kanssa on niin suuri, että sen vuoksi perustetaan perheitä, blogeja ja yhdistyksiä, hakeudutaan facebookiin, instagaramiin ja baariin mokaamisen ja osaamattomuuden pelosta huolimatta.

Kantapään kautta on tullut opittua, että havahtuminen ja merkityksellisyys syntyy hyvin yllättävissä tilanteissa ja pienissä hetkissä. Eihän havahtuminen lopulta ole muuta kuin alitajunnan muuttumista tietoiseksi. Minussa jo ennestään sisällä olleen avautumista eteeni tarkasteltavaksi siten, että vihdoinkin sen näen tai suostun näkemään. Nyt näin yhteyden ja tajusin kaivanneeni sitä niin paljon, että ihan itkettää. Onnesta.

Viikonloppu ja sen jatkuma tähän alkuviikkoon on ollut äärettömän merkityksellinen, kiitos ihanien ystävieni ja Tampereen yhteyteni, jota minun täytyi hetken aikaa paeta.

viikonlopun teemabiisi carnival youth - never have enough 

levyltä no clouds allowed

- Aino