Enkä maailman ihaninta on astahtaa makuuhuoneesta puutarhaan ja lähteä avojaloin tutkailemaan mitä istutuksille yrteille ja omenapuille kuuluu. Tänä aamuna oli erityisen ihanaa, sillä oma puuhapeteni oli korjannut ulko-oven lukon. Enää ei tarvitse pönkätä kivellä kiinni ulkoa päin. Yhtenä aamuna heräsimme todellisuuteen, jossa makkarista ulos johtava ovi oli ollut sepposen selällään koko yön. Oli raikas tunnelma.
Viikon verran olen nuuskinut ja tihrustanut uusiokäytettyihin ananaspurkkeihin istuttamiani luumun kiviä, että josko ne sieltä alkaisivat itämään. Tämä on sellainen lasten kanssa aloitettu kokeilu, josta taas kerran eniten into pinkeällä olen minä. Toisinaan yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen lasten kanssa on haastavaa.
Halusin ison perheen, että olisi sitä yhteistä tekemistä, mutta lapsemme ovat kasvaneet omanlaisikseen eikä meillä ole yhteistä kosketuspintaa puutarhanhoidon saralla niin paljoa kuin toivoin. Ennemminkin olen joutunut opettelemaan innostumista asioista, joista lapset luonteidensa mukaisesti pitävät. Se on toiminut varsin jännällä tavalla.
Hieman vaikea pukea sitä sanoiksi. Mieleeni ei tule muuta kuin "antautumisharjoitus". Sitä, että istahtaa tarkastelemaan mikä toisen sisin, se aito olemus on. Täytyy löytää itsestään nöyryyttä ja todeta, että "nuo tuossa ovat minusta tai minulle suotu, mutta eivät missään muotoa kuin minä".
Ei auta muuta kuin tutkia, tarkkailla ja nuuskia, että josko niistä luumupuita.
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3