lauantai 20. toukokuuta 2017

Aamukahvi


"Jotain on mennyt, jossain kohdin, taatusti oikein" 

mietin kohottaessani kahvikuppia huulilleni. Jokainen aamu saan kahvin vuoteeseen. Kahvikuppi ilmestyy käteeni tai yöpöydän virkaa toimittavalle arkulle lähes 100% varmuudella. Tapa tekee kahvista luopumisen äärimmäisen vaikeaksi.

Poikkeuksia rutiiniin ovat vain aamut jolloin sängyn toinen puoli on tyhjä tai vallattu vakituista kaveria huomattavasti pienemmän kaverin toimesta. Toisinaan ilmoitan, että pidän kahvitaukoa tai paastoan tai jotain muuta yhtä hienoa ja kenties kolmesti olen itse herännyt ensin ja tehnyt hommat toisinpäin. Kolmivuorossa posottaessani tämä ei ollut niin vakio, mutta nyt kotona työskennellessä tämä on sääntö, ei poikkeus. 

Oli arkiaamu tai hidas viikonloppu, niin lempimaidollani höystetty aromikas ja höyryävä tummapaahto löytää luokseni. Sen ojentaa käsi, jossa muki ei tärise. Kättä seuraa hyvän huomenen toivotus ja hymy. Joskus kuppi, sekä hieman jo kylmä kahvi, löytyy herätessäni yöpöydältä vedettyäni sikiunia kahvikaverini hiippaillessa vierelleni.

Joka ikinen aamu. Rutiini ei rikkoudu edes kiireestä vaikka sen käden liikkeessä aistii. Se ei muutu vaikka olisin sanonut mitä tai tehnyt edellisenä päivänä sitä. Kahvin saa vaikka olisi kerinyt itsensä tiukkaan mytteröön. Sillä ei osoiteta mieltä, ei rangaista, ei kerjätä huomiota.

Jokin on osunut kohdilleen.

- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3