tiistai 30. toukokuuta 2017

MitäTänäänSyötäisiin: "Radanvarren ananas", tutummin maitohorsma parsan tapaan keitettynä.

 
Maitohorsma eli Chamaenerion Angustifolium päätyi kattilaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen. Tinttarintan kanssa käytiin joku päivä sitten noukkimassa horsman alkuja. Todella helppo kerättävä, on niin tunnistettava, että lapsenkin kanssa virhearvioiden mahdollisuus on pieni. 

Kokeilin horsmaa ensimmäistä kertaa elämässäni ja jännityksellä mietin, että miltä lie maistuu. Tuumin, että parsan tavoin tarjoiltuna toteutus on helpoin mahdollinen ja makukin aidoimmillaan ilman, että peittyy muihin mausteisiin. 

Selailin erilaisia horsman käyttömahdollisuuksia ja kyllähän niitä löytyi keitoista salaatteihin. Minä keitin ja pistin tomaatti-hernesalaattia kylkeen. Hieman kasviperäistä levitettä päälle ja pähkisaania eli vegaanista parmesaania, jonka ohjeen olen jakanut aiemmin.



Ei mitenkään hassumman makuinen. Varsien mausta kyllä huomasi milloin horsma oli kasvanut jo hieman liian isoksi tai mikä lie koira pissinyt päälle. Paksuimmista jokunen maistui muihin verrattuna jo hieman kitkerälle. 

Olin ilmeisesti tehnyt myös virheen katkaistessani horsman melko ylhäältä, kun sen olisi voinut poikkasta jopa hieman maanpinnan alapuolelta. Se mehevin osa vissiin onkin se tyvi.

No, oli miten oli, kyllä mää tykkäsin. Ensimmäisellä kerralla uuden villiyrtin kanssa veivatessa itselläni vaikeinta on se ajatuksen toteutukseen tarttuminen. Menen mielelläni tutulla ja turvallisella. Kannatti ehdottomasti lähteä laajentamaan repertuaaria.

Nyt on rentunruusut kokeiltu ja parsakausi sen kanssa ohitse täällä päin. Se olikin huomattavasti lyhyempi kuin uskoin, ihan muutamassa päivässä ovat varret jo venähtäneet 30 senttiä lisää. Ensi keväänä sitten uudestaan, mutta toki maitohorsmalla on muutakin käyttöä. Kukkia ajattelin kokeilla, sekä lehtiä vihersalaatin jatkeena.


Ei muuta kuin radanvarren ananasta kokeilemaan! Lempinimi kirvoitti aivan hervottomat naurut :D Löysin tuon nimityksen koluamalla Wikipediaa.





- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3