Työmatkapyöräilystä

Viimeisten viikkojen ajan on tullut totuteltua hieman pidempään työmatkaan pyöräillen. Se on vienyt voimia. Ensimmäisellä kerralla matka vei 2,5 tuntia. Eksyin useampaan otteeseen melko lahjakkaasti.

Huomasin matkoillani toimivien jarrujen tärkeyden. Ymmärrän nyt miksi on, tai olisi hyvä olla myös käsijarru. 

Pyöränketjut ovat tippuneet lähes joka reissu vähintäänkin kerran. 

Pienellä jännityksellä olen joutunut miettimään, että miten saan vauhtini stoppaamaan ja mihin, kun pyörä jatkaa holtittomana menoaan.

Eli ihan ykkösjuttuja; hommaa jarrut ja ketjut kuntoon!

 Toinen kantapään kautta opittu juttu on, että Suomessa tulee pimeä jo elokuussa. Todellinen pimeys iskee kaupungissakin jo ennen klo 22, kun sataa vettä. Matkalla voi kaupunki- tai taajamaseudullakin olla pätkiä joissa eivät valot paista.

Pelottavinta puuttuvan takaheijastimen ja lampun kanssa pyöräillessä on tietysti se, että autoilijat eivät näe sinua. Muut pyöräilijät tai jalankulkijat eivät näe, eiväkät näemmä kuulekaan, kun niin monella on kuulokkeet korvilla matkaa taittaessa. Melko moni on myös ihmeellisesti kännykkänsä lumoissa keskittyen epäilyttävästi Pokémon Go:n näköiseen sovellukseen.

Omaa tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ei ole ollut aikaa, muka, hommata pyörää kuntoon vaikka nuo olisi ihan ykkösjuttuja joista pitäisi pitää huolta.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen pelännyt pyöräillessäni näin paljon. Erityisesti iltavuorosta yöllä kotiutuessani. Mennessä pelottaa ehkä eniten, että ketjut tippuvat niin monta kertaa, että myöhästyn. Yöllä pelottaa, että loukkaannun tai henki menee.

Pelko, pienikin, syö energiaa. Huomaan, että olen ollut väsynyt ja pyöräily on tuntunut kamalalta. En ole nauttinut siitä kuten yleensä. Töistä tullessa olen muutenkin väsynyt ja nälkäinen, siinä ilmapiirissä kaikenlaisten pelkojen on hyvä itää ja kerätä oikein kunnolla pontta :D

En minä valitsisi työmatkan menopelikseni pyörää jollen oikeasti pitäisi pyöräilystä edes jonkin verran, 36km päivittäin on hieman liikaa pakkopullana. Pelkkä ajatus tai tieto siitä, että tulee päivän aerobiset hoidettua ei jaksa kannatella loputtomiin.

36 km on samaa luokkaa energiankulutukseltaan kuin juoksisi noin 15-18km päivässä. Energiaa kuluu ihan ilman pelkoakin. Kolmivuorotyö tuo oman rasittavuutensa tuohon päälle. 

Pyörämatkan välinen lepoaika iltavuorosta aamuun mentäessä jää 5,5 tuntiin. Jos ilta-aamu yhdistelmä osuu keskelle työputkea, se rasittaa entistä enemmän, koska univajetta ei saa paikattua heti. Yövuorot ja pitkät ovat myös oma lisärasitteensa. Pitkä tarkoittaa esim 12-15 tunnin työvuoroa. Siitäkin seuraava päivä voi olla työpäivä tai yövuoro vaikkapa. 

Minulle tämä on juttu, jonka kanssa opettelen elämään. 

Olen ammattini valinnut, pidän vuorotyöstä, ainakin vielä, mutta pyöräni taidan laittaa kuntoon, vaikka se edellyttää kaupassa käymistä ehkä jopa uuden pyörän hankkimistakin. 

Sitten aion nauttia myös työmatkapyöräilystä sillä sitä kertyy kolmen viikon listan aikana noin 500 km, jos menisin jokaisen työmatkani pyöräillen.

Hankintalistalle joutunee myös pyöräilyhousut, semmoiset vaippamalliset. Välillä odotan kauhulla aamua ja ensimmäistä nousua satulaan. Se sattuu! Ahteri turtuu kyllä, mutta en siltikään jaksaisi aloittaa aamuani kirvelevät tuskankyyneleet silmissäni kiroten.

Vinkkejä onnistunutta ja nautinnollista työmatkapyöräilyä varten otetaan kiitollisna vastaan!

- Aino

P.S Tykkää myös FaceBookissa!