Omenatalkoita

Meillä on ollut melkoisen puuhakas syyslauantai! 

Tyttöjen kanssa keräiltiin omenoita auringon paisteessa. Tutustuttiin samalla uuteen puutarhaan. Siellä on niin paljon kaikenlaista nähtävää ja löydettävää, että ei ihan nämä muutama työntäyteinen asumisviikko ole riittänyt.

Omenpuissa sai kiipeillä ja kerätä omenoita sieltäkin. Ei sen niin tarkkaa. Kunhan viihtyvät. Ihmeteltiin kasveja, joita ei vielä tunneta. 

Pojat kävivät seikkailemassa metsässä ja lopulta linnoittautuivat pelaamaan. Kävin minä siellä urputtamassa levinneistä tavaroista ja pyytämässä, että avaisivat edes ikkunan.

Ihan on samanlainen meininki kuin itsellä penskana :D

Meidän lapsuudessa siellä kammarissa muhi kasa serkuksia. Tungimme itsemme pieneen umpioon, jota lämmitti vanha rousku, jolla yleensä yksi pelasi ja muut katsoivat vierestä hiljaa.

Välillä ehkä uskalsi pistää kommentoiden tai vaihtoehtoisesti luettiin sarjiksia siinä ylikansoitetussa tuhnuisessa huoneessa. Viihdyttiin sillain pitkin yötä. Koitettiin olla ihan hiljaa ettei aikuiset tulisi komentamaan nukkumaan.

Tasaiseen ovella kävi joku marmattamassa, että nyt ulos ja eikö mitään muuta tekemistä ole tyylisesti, mutta meillä oli kaikki hyvin, ei olis osannut enempää toivoa.

Päätettiin leipoa piirakkaa. Mietittiin mitä kaikkea jännää sitä omenoista saisikaan. Kävimme lävitse keittokirjan omena- reseptejä.

Jokunen keittokirja tuolla vielä on säilössä vaikka olen niitä kantanut kiertoon ja lahjoitellut sinne tänne.

Syötiin mahamme täyteen keräillessä.

Meillä on neljä erittäin satoisaa omenapuuta. Luulin ensin että niistä ainakin kaksi olisi samaa lajiketta, mutta nyt maistellessa, keräillessä ja käsitellessä omenoita, on selvää, että kaikki neljä ovat eri lajia. 

Ei mitään hajua, että mitä voisivat olla. Kaneliomena ehkä. Yksikään ei taida olla talvilajike. Toinen vaalea lajike näemmä kypsyy hyvin varhain ja sen omenat olivat jo hieman ylikypsän puolella.

Melkoinen läjä omenoita tuli kerättyä suoraan kompostiin. Harmitti ehkä hieman, mutta mistäpä näistä aina tietää, että mikä kypsyy milloinkin eikä omput juuri piittaa meidän työvuoroista ja muista menoista.

Täytyy järjestää ensi syksylle oikein kunnon talkoot isommalla joukolla, että mahdollisimman moni mussu saisi meiltä omenaherkkuja talven iloksi :)

Jollei suku ja ystävät aktivoidu niin aina voi laittaa omput Omenapörssiin. Näitä voisi aktiiviset käynnistellä muidenkin puutarhan antimien kanssa ja joka kaupunkiin.

Tänä syksynä pistetään hävikki opettelun piikkiin.


Syötäviä jäi vielä ja punaiset puut kypsyvät parhaimmillaan. Melkoisesti saan noita kanniskella työkavereiden iloksi ja kokkailla vaikka viikon putkeen, mutta tänään sitä omenapiirakkaa peltimallissa.

Odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla piirakan suhteen. Olen melkoisen surkea leipuri ja jouduin hieman säveltämään ainesten kanssa, mutta tuli mielettömän hyvää!

Harmitti vain, että eihän tuohon piirakkaan mene omenoita kuin ihan jokunen vaikka kuinka yritin tunkea niitä siihen. 

Lopulta siinä kävi niin, että piirakka ei oikein lähtenyt kohoamaan. Tuommoisia harmittomia ulkomuotoseikkoja, pääasia on maku. 

Lopulta ne kossitkin mönkivät kolostaan piirakan houkuttelemina. Paistuvasta piirakasta leviävät tuoksut hoitivat sielua ja tuli aidosti semmoinen syysfiilis. Aurinkokin roikkui jotenkin niin syksyisen matalalla ja puut tiputtelivat hissukseen lehtiä. 

Illat ovat pimentyneet ja kynttilät löytäneet tiensä taas sydämeeni. Mikäs sen tunnelmallisempaa kuin tee ja omenapiirakka kynttilän valossa.

Ehkä sitä tunnelmointia sit joskus eläkkeellä.. Päivän puuhat aiheuttivat ylenpalttista väsymistä, kiukkuitkua, ikävää ja sydänsuruja.  Onneksi on tuota piirakkaa lohduttamassa väsynyttä äitiä :D

- Aino