Tänään matkalla vuodatus

Enpä tiedä miten vuodatukseni aloittaisin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Kaikki sai alkunsa, kun mies raahasi minut vihdoista viimein pyöräkauppaan. Suunnistimme Isoon Omenaan Intersportiin. Sieltä matkaan lähti viimeisen päälle opastuksen ja virityksen jälkeen Cresentin joku miljoona vaihteinen mintunvihreä elosalama. Tekniset tiedot ihan justiinsa hallussa..

Odotin työvuoron päättymistä ja fillarin selkään pääsyä into pinkeällä. Hypättyäni pyörän satulaan fiilikset lässähtivät. Tuntui kuin olisi lastenpyörällä ajellut. Jalkajarrujen puuttumattomuus, vaikka muuten ihan sikahienot jarrut tästä pelistä löytyykin, oli shokki. Enhän mää osaa!

Matkan tusersin suurin piirtein itkua, kun olin mennyt ostamaan kalliin pyörän, joka on ihan kamala ajaa. Miten tässä näin kävi?

Vannoin, että sillä romulla en aja enää metriäkään. Mikä pettymys. Niskat ja pää ei ole vielä koskaan tulleet noin kipeäksi pyöräilystä. Jaloissa ei tuntunut, en ollut kovin hengästynytkään. Ei tarvinnut edes mennä suihkuun. Tosin matkassa kesti 15min kauemmin, kuin normaalisti. Aika meni tapellessa niiden simpuran vaihteiden kanssa.

Reippaan viiden tunnin yöunien jälkeen kävin aamulla vanhan pyöräni vajan nurkalta. Ketjut oli näemmä taas tippuneet. Viritin ketjut takaisin paikoilleen ja polkaisin menemään kohti aamuvuoroa.

Miten erilainen vanha mummomallinen munamankelini onkaan. Tämä on mysteeri mihin haluan paneutua. Uuden Cresentin selässä katse suuntautuu alaspäin eikä ympäröivään maailmaan. Miljoonien vaihteiden omituinen ronksahtelu kuulosti siltä kuin pyörä hajoaisi alleni joka käänteessä.

Aamulla vanhalla mummopyörällä fillaroidessani tunnelma oli hyvin erilainen. Näin lähes mustan, nuoren oravan. Oletan, että se oli nuori, kun se oli niin pieni ja kiiltäväturkkinen. Näin nuoren harakan, joka oli hyvin pomppuisa tapaus ja jänis saatteli minua hetken matkaa. Kettukin juoksi tien poikki valkoinen hännänpää ojollaan. Varpuset pelästyivät puuskutustani ja pyrähtivät parkkeeroidun auton alta lentoon etsien seuraavaa autonalusta.

Tunnelma muuttuu

Osan matkasta kokeilin ajella enemmän uuden pyöräni mukaisessa ajoasennossa selkä pitkällä eteenpäin nojaten katse kadussa. Käsittämätöntä mitä näin, kun katseeni suuntautui alaviistoon maisemasytkyttelyn sijaan. Monen kilometrin matkalla muovisilppua!

Ihmettelin ensin, että mikä hiton villitys tämä nyt on. Sitten tajusin, että seassa oli kertakäyttökuppia ja muovisilpun lisäksi pakkauksia joissa luki, että Maxim ja Dextral ja sen sellaista. Saatanan maratoonarit tai hölkyttelijät on pilannu mun merenrantareitin! Maailman meriin syydetään jo muutenkin muovia yli 500 tonnia joka tunti.

Eihän tuolleen voi tehdä. Vaikka olisi kuinka kiire siinä juostessa niin ei sitä pitäis muovia tai mitään muutakaan roskaa viskoa sinne luontoon. Parantaako se muka jotenkin sitä suoritusaikaa, kun sen roskan oikein tehokkaana nakkaa menemään?

Muutama sata juoksijaa näemmä roskaa ihan possuna. (tais olla Helsinki City Marathonilla enemmänkin kuin sata). Järjestäjien hanskassa pitäisi olla näiden juttujen huomiointi. Onko tämä nyt mitään hyvää mainosta tapahtuman pääsponssillekaan? Voin sanoa, että hieman hävetti, kun aasialaisturistit ihmettelivät niitä roskia odottaessaan bussia.

Keräsin osan roskista ja raijasin roskiin. Siinä hommassa vierähtäisi kyllä jokunen tovi vaan ei hätää siellä ne lojuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Voi, että syletti. Vihainen naama tähän. Näkisittepä miten irvistelin polkiessani. Onneksi tuli se kettu ja "hitto mitä paskaa" vaihtui "voi, että miten ihana" huokauksiin.

Tämän kaiken minä näin pyöräni selästä. Aurinko sarasti siellä meren yllä. Kaunis aamu, enteili sadetta, mutta ei kerennyt viskoa vettä niskaani ennen kuin ehdin perille. Mummopyörän jäljiltä pakarat hieman kipuilivat ja otsasuonet pullistelivat hikikarpaloiden seassa. Nyt on asiafiilis!

Liikunta on mahtavaa, siitä tulee hyvä fiilis ja parasta se on täällä meillä Suomessa, puhtaassa raikkaassa luonnossa. Kehostaan hyvin huolta pitävien luulisi ymmärtävän miten onnekkaassa asemassa me ollaan. 

Pidetääs asiantila semmoisena jatkossakin!



- Aino