lauantai 14. tammikuuta 2017

Kirjasto on parasta ikinä


Mie olen pitkään miettinyt, että minkä tähden kirjaston nimi pitää olla kirjasto. Kirjasto kun voisi olla niin paljon enemmän kuin mitä se on. Ihan mahottomaksi ilokseni olen pistänyt merkille kirjastoja kolutessani, että joku muukin on ajatellut aivan samoin kuin minä.


Metsosta voi lainata vaikka mitä liikuttavaa


Minulla on lempparikirjastoja. Niitä on melko monta. Tutustumisasteella on vielä tuo meidän lähikirjasto. Tampereen Metson kirjasto taas on vanha tuttu, mutta saanut muuttomme jälkeen uuden ilmeen!

Kirjastosta löytyy näyttelyitä, luentoja ja musiikkitunteja. Sinne voi mennä syömään eväitä, tekemään läksyjä, tappamaan aikaa värityskirjan parissa tai lukemaan lehtiä ilman, että tarvitsee kuluttaa euroakaan rahaa. Ennen joulua tuli käytyä Metsossa kurkkimassa remontoituja paikkoja ja ihmettelemässä lainavalikoimaan tulleita kahvakuulia, petankkipelejä ja sateenvarjoja lautapeleistä puhumattakaan.



Sateenvarjojan, pelejä, ylläripusseja


Tykkäsin kans kaikenlaisista ylläripussi- jutuista. Kotiin voi viedä kassin, jossa on jotain tiettyyn aiheeseen liittyvää. Ison Ompun kirjastossa oli ruotsinkielisellä sisällöllä varustettuja kasseja lasten kielikylpyä ajatellen.

Mielelläni näkisin muunlaisiakin lainaamoita joista käydä helposti hakemassa lainaan tavaroita, joita tarvitsee vain kerran kesässä.

Kirjastoreissut on introvertin nörtti-ihmisen seikkailumatkoja. Matkan taittuessa jalan tai pyörällä tulee näetyksi ja koetuksi kaikenlaista. Eilen näkyi ja kuului sorsia sekä haukka keskellä kaupunkia. En ollut aluksi uskoa korviani, kun kuulin terävän kiljaisun halkovan ilmaa. Siellä se komistus nökötti lehdettömässä koivussa vapaasti töllisteltävänä.

Eikä ehkä ole tullut kuin kerran tai kaksi myös vedettyä pikku tirsat Metson lokoisassa nojatuolissa keikutellen, lasten keskittyessä kuuntelusatuun.

Kirjastoissa on tarjolla kulttuuria laajalti. Isossa Omenassa oli eilen Hyperkypermiehen Supersankarikoulu. Toteutuksesta vastasi Teatteri Hevosenkenkä.


Hyperkybermiehen suojeluksessa


Satutunteja, askartelupajoja, taidetta, kulttuuria, tietoa ja taitoa. Me ollaan melkoisen onnekkaita täällä Suomessa, kun meillä on tuommoinen kirjasto ja ihkaihania kirjastoimmeisiä, jotka jaksaa jalkautua toreille, kouluihin ja tapahtumiin jakamaan kirjaston ilosanomaa kehittäen kirjaston toimintaa jatkuvasti :)


- Aino


Pee ja Ääs: Eiliset pullero pallerot hävisivät nopsaan parempiin suihin, mutta tuossa päivänä eräänä kokeilemani nonparellein koristeltu kaurajogurttijääpuikko oli "epic fail" 😆 Ihan vain ettei pääsisi totuus unohtumaan.



Nonparellein koristeltu ihanuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3