Ikkuna

Pitkään haaveilin keittiöstä, jossa olisi ikkuna. Ikkuna työtason tai lavuaarin taustalla. Sellainen, josta puuhaillessani voisin katsella ulos. Ajattelin, että kenties ulkona näkyisi pihamme, pihalla leikkivät lapset. Sieltä he voisivat vilkutella minulle, minä vilkutella takaisin tai heristää naama mutrulla sormea tarvittaessa. 

Siitä ikkunasta saisin salaa katsella miten linnut tekevät toisiinsa tuttavuutta, kiroillen häätää oravaa lintulaudalta tai huutaa variksille, yhdenkään niistä välittämättä älämölöstäni ikkunan takana. Naapureita en niinkään viitsisi katsella, mutta eipä niitä koskaan haavekuviini tunkenutkaan. 

Tänään minulla on keittiössä ikkuna. On ollut jo muutostamme asti, mutta vasta tänään minä sen oikeasti sisäistin; Minulla on kuin onkin keittiössäni ikkuna! Ikkuna, joka antaa puutarhaan omenapuille päin ja siitä näkyy tiaisia. Laulu kuuluu ikkunan lävitse. Ikkunastani näen lasten tallomat jäljet lumen rippeissä sekä omenapuiden oksille jäätyneet vesipisarat kimmeltämässä kevättalven auringossa. 

Tässä kohden keittiössä on taso, jossa usein kokkailen tai pyöräyttelen smoothien, pistän leipää paahtimeen tai nojaan vasten tasoa antaen jalkojen levätä päivän hääräämisen lomassa. Tähän eteen usein parkkeeraan itseni keittiöjakkaralle istumaan, kirjoittelemaan ja juomaan kahvia. 

Minulla on todellakin unelmieni ikkuna.

Siivotessani taas kerran tavaroita vähemmälle ja ruuvaillessani hiiteen ne yläkaappien alle isketyt listat, valolistoiksi niitä kai kutsutaan, keittiön ilme keveni. Siirsin koriste-esineitä kaapin kätköön, tuumin, että tulen luopumaan luultavasti niistäkin. Kaiken sen keskellä huomasin omistavani juuri sen ikkunan mistä olin aina haaveillutkin.

Kaikki muu, ei niin mieluisa, irroitti otettaan päreen pätkästä. Mitä sen väliä ettei kaapin ovet ole just sitä sävyä kuin haluan, keittiökalusteiden mekanismitkin vähän mitä sattuu ja jääkaappi on liian pieni. Pikku juttuja sillä minulla on ikkuna. Kaiken muun voi vaihtaa, tuunata tai säätää, mutta ennen kaikkea voin kääntää selkäni sille kaikelle ja katsoa ulos ikkunasta.

Minimalismissa ei ole kyse siitä miten paljon tai vähän omistat, ei siitä miten paljosta meistä kukin pystyy luopumaan tai miten vähällä tulemme toimeen. Minimalismi on keskittymistä olennaiseen. 

Minimalismi elää siinä missä olennainen kirkastuu, siinä miten ympäriltä kaikki muu liukenee ja jäljelle jää vain ikkuna. 

Ikkuna riittää.

Sillä ikkunasta avautuu kokonainen elämä.

- Aino