perjantai 10. marraskuuta 2017

Mitäs tänään karsitaan?


Minimalismipelillä jatketaan, kun ei mulla oikein ole muuta asiaa. Sitäpaitsi tää on melko työläs peli ja vaikeutuu vain. Karsittavien etsintä vie jonkin verran aikaa ja nyt on alkanut olla pientä fuskua ilmassa. Jaksaako näitä löpinöitä edes kukaan lukea. Loppukuusta taidan laittaa vain kuvia sillä tavaroiden määrä tulee kasvamaan tai sitten ei.. Kääk, miten tässä mennään vielä 20 päivää!!



kiertoon


Päivä 7. Tavaroita lähtee noin seitsemän. Kaksi taulunkehystä joiden väri ei miellytä sitten mistään katselukulmasta. Luultavasti näissä lilluroineet kortitkin laitetaan eteenpäin joku päivä. Sit lähtee muutama rasia nuppineuloja. En ole ikänäni tarvinnut noin paljoa. Ompelulaatikosta löytyi myös tuota varaneppariromua, joka siirtyy jollekin, joka osaa tehdäkin niillä jotain. Kylpytakkini saa myös lähteä. Se on kiva, muttei täydellinen. Enköhän opi olemaan ilmankin. 

Samoin lähti kylppäristä tuo roskis, joka nyt on ihan käsittämätön kapistus Zero Waste kodissa. Pidin sitä lähinnä värin vuoksi ja siksi, että jos meillä joskus vierailisi joku niin ei tuntuisi ehkä niin omituiselta. Lisäksi sen päälle on ollut kätevä sijoittaa UE Boom saunahetkiä varten. Viimoisena sit noi kengät, joiden suhteen olen elätellyt toiveita etteivät ne natisisi kävellessä, niihin ilmaantuisi yhtäkkiä pitoa pohjaan ja ne istuisivat hiertämättä jalkaan. Viitisen vuotta olen näiden ominaisuuksien ilmiintymistä odottanut kovasti käyttämällä, mutta ei.






Päivä 8. ja nää mun kahdeksan tavaraani ovat jotain ihan päätöntä sälää, kirjaimellisesti. Barbie menetti hyvän maun lisäksi päänsä, kun tytöt innostuivat virittelemään punk- henkistä lookia naikkoselle. Luovun myös muovisesta taskulipareesta vai mikä toi nyt on mitä hoitsut käyttää? Siellä sisällä oli joku epiduraalisen kivunlievityksen tarkkailuohjeistus, mutta menköön sekin. Kortin kotiosastolle tuskin palaan enää töihin, harmi.. TAYS:n neurokirralla on uskomattoman ihania tyyppejä <3 

Lisää sälää.. hiihtohousujen henkselit ahdistavat, joku ammus jostain lasten jousiaseesta, en tiedä missä ase on, talouden ainoa Aku Ankka, sekin näytenumero jostain, Legojen kokoamisohjeet luulin jo hävittäneeni kaikki, mutta kas vain löytyi vielä yksi, joka pääsee muiden joukkoon paperinkierrätykseen ja lapset leikkivät entistä mielikuvituksellisemmin. Mitäs vielä.. ai niin tuolla taustalla ihana pöllökortti, joka on parhaat päivänsä nähnyt seilattuaan melko monessa kodissa. Nyt sekin pääsee viimeiseen kotiinsa.



 

kierrätysmateriaaleista ommellut kankaiset lautasliinat


Päivä 9 ja yhdeksän tavaraani koostuu joskus vuosia sitten ompelemieni pellavaverhojen tusauksesta ylijääneistä paloista sutaisemistani kahdeksasta lautasliinasta ja siinä työssä kuluneesta lankarullasta, joka ei mene lahjaksi liinojen tapaan vaan päätyy muovinkeräykseen. Nyt on niin Zero Waste- lahja että!



decluttering


Päivä 10. Kymmenen keräämääni tavaraa sisältävät jokseenkin sälää, jota olisin kantanut kierrätykseen muutoinkin, joten tämä alkaa olla jo hieman kyseenalaista. Ompelukone saa nyt luvan luopua repaleisen muovisesta suojastaan, tiskiharjan pää lähti kahden vuoden ahkeran käytön jälkeen kompostiin, Lushin pullot menevät takaisin Lushin liikkeeseen, syömäpuikoille olen odotellut uusiokäyttöä vuoden verran eikä sellaista ole näkynyt, ruusujuuriuutetta olen kitannut viimeiset 10 päivää ahkeraan, että saisin sen loppumaan viimeinkin ja sitten nuo naiselliset tarvikkeet tuossa lähtevät lopullisesti toiseen osoitteeseen, mutta jäävät ainakin toistaiseksi käyttööni.



- Aino

3 kommenttia:

  1. Jatka ihmeessä raportointia, sillä tämä on inspiroivaa seurattavaa. Itse en kykene aivan tuohon koko haasteeseen, tai ainakaan en jaksa kuvata someen, mutta paljon tavaraa lähtee tässä kuussa kierrätykseen tai muuten pois kotoa. Eli hengessä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienoa, että inspiroi! :) Laittelehan kertomusta, että miten karsiminen etenee :D

      - Aino

      Poista
  2. Jatka vaan, minäkin käyn lukemassa. Ajattelin että lähden mukaan, mutta nyt ei ole aikaa kun tuli yllättäen toinen koira hoitoon.

    Mulla taas ei olisi vaikea miettiä mistä luopua, mulla on kierrätyskäsitöiden tekijänä aivan älyttömästi kaikkea tavaraa mitä voisi laittaa eteenpäin.

    VastaaPoista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3