Lentomatkailun maagiset luvut

Aikuiseloni aikana olen lentomatkaillut viidelle (5) lomalle Eurooppaan. Sitä ennen meni 20 vuotta ettei tullut käytyä missään. Lapsena kävin Kanarialla ja teininä lensin Sveitsiin töihin. Pidän lentämisestä. Avoimesti tunnustan, että saan nousukiidoista ja laskuista kiksit, tykkään tuijotella ikkunasta ulos ja torkkua koneessa lyhyillä lentomatkoilla. Pitkistä ei ole kokemusta. Kuljetuksen, liikenteen ja matkailun hiilipäästöt ovat maailmanlaajuisesti valtavat. Melko hyvin alkavat nämäkin jutut olla tiedossani, vaikkakin edustavat ekoilussani sitä kartoittamattominta kenttää. Opiskeltavaa riittää!

Lentomatkailun hiilijäljen hyvittäminen

Yksisuuntainen lento Helsingistä Barcelonaan aiheuttaa 1 303kg CO2 päästöt eli edestakainen matka tuplasti tuon. Omien lentojensa päästötaakat voi laskea vaikka Atmosfairin laskurilla ja hyvittää lentämisen päästönsä siellä. Tässä linkki Atmosfair.de. Sivuilla kerrotaan lentomatkailusta laajasti, siellä vinkataan, että mitkä lentoyhtiöt on vertailussa vähäpäästöisempiä ja selostetaan miten hyvitysjärjestelmä toimii. Kannattaa ehdottomasti kaikkien lukaista.

60€ saan Barcelonan lentojeni hiilet hyvitettyä, 48 € menee Rooman lennon hyvittämiseen. Melko nopeasti laskeskelen kaikkien ikinä lentämieni matkojen hyvitykseen menevän summan. Halutessani pystyn viherpesemään lentomatkojeni CO2 päästöni tuon standardoidun sekä sertifioidun palvelun kautta. Voin vaikka ostaa lahjaksi jollekin läheiselleni tämmösen hiilihyvityksen tai joku voi siitä repäistä minulle sopivan, aineettoman lahjan.

Mutta mutta.. kuuluuko rivien välistä itseironiaa? Mitäs tuumaat, hiljentyyköhän Kokonaisen omatunto täysin tämmöisellä? Hieman paremmalta tuntuu, että voin kans esitellä tämmöistä palvelua muillekin ja herättää mielenkiintoa, lisätä tietoisuuden tasoa ja valistaa, vaikkakin teen sit itse ekomokia siinä missä muutkin. Viherpesu on edelleenkin viherpesua.

 Hetkessä elämistä

Yhdessä hujauksessa meni parikymmentä vuotta etten lentänyt minnekään. Enkä matkaillut noin muutenkaan jokuista auto- ja laivamatkaa lukuun ottamatta. Nykyäänkään en ilman miestäni matkustaisi. Pikaiset visiitit Euroopassa ovat meidän parisuhdeaikaa ja aikuislomailua. Pikaiset siksi, että töiden, lasten harrastusten, kisamatkojen ja muiden velvoitteiden keskeltä, vapaiden päivien raivaaminen kahdenkeskiselle olemiselle on välistä työn takana. Olemme olleet onnekkaita ja päässeet nyt hyvin irti arjesta tukiverkkomme avulla. Ensi vuosi voi olla toisenlainen ja on elettävä nyt, hoidettava parisuhdetta nyt, annettava aikaa toisille nyt ja aina, kun siihen suinkin on mahdollisuus. 

Voisimme odotella niitä päiviä, että pääsisimme matkustamaan hitaasti maata myöden junalla tai pyöräillen hiilipäästöjä säästäen, mutta niitä päivä ei välttämättä koskaan tule. Mieheni menetettyä ensimmäisen vaimonsa on ajatus asioiden väliaikaisuudesta hänen mielessään kirkkaana. SittenKun- elämä tuntuu rikolliselta valheelta. Itse näen tämän myös selkeänä ohjenuorana tekemisissäni. SittenKun- on vaarallinen ansakuoppa, älä mene sinne.

Koska meillä on vain tämä hetki, niin teemme elämässämme niitä asioita, joista iloitsemme ja jotka luonnistuvat meiltä helposti. Koska olemme vain nyt, valitsen tien, jolla muutan toimiani ekologisemmiksi päivä päivältä aloittaen niistä muutoksista, jotka tulevat kuin luonnostaan. Sillä ne toimet jäävät elämään, niistä tulee rutiini ja niiden kautta tekemäni muutokset synnyttävät isomman vaikutuksen kuin, jos yrittäisin väen väkisin muuttaa yhtä tekijää elämässäni riutuen ja välillä epäonnistuen siinä. En tavoittele mahdottomia vaan mahdollisia.

Itsekuria ja tahdonvoimaa

Tavoitteet ja toimet tulevat olla saavutettavissa, niissä pitää pysyä ja niihin sitoutua. Sitoutuminen on helpompaa, kun muutos ei ole ylivoimaisen vaikea tai raskas. Siksi jokainen pieni askel on tärkeä. Se synnyttää positiivista tahtoenergiaa, jonka avulla teet seuraavan hyvän tekosi ja sitten taas seuraavan ja seuraavan. Tahtoenergiaa meillä on rajallisesti, siksi on nopeasti saatava asiat rutiineiksi, ettei niitä tarvitse tahdonvoimalla tehdä.

Lentomatkailemme jatkossakin jossain määrin. Lentäen pääsemme nopeasti pois arjesta ja tutustumaan eri kulttuureihin, kieliin ja historiaan; meille pariskuntana mieluisiin ja kiinnostaviin juttuihin. Tahdonvoimani ei riitä sanomaan miehelleni ei, siinä kohden, kun hänen impulssiivinen luonteensa on jo hankkinut lentoliput, varannut hotellin ja järjestellyt lapsille hoitajan. 

Olennaisen äärelle tai ainakin sitä kohden

Reissussa vältämme muovia, lajittelemme roskat, kieltäydymme turhasta, suosimme luomua, lähiruokaa, lähiviinejä ja syömme kumpikin vegaanisesti paikallista, eettistä yksityisyrittäjyyttä tukien. Lentämisen hiilijalanjälkemme voimme hyvittää palvelun kautta ja lentomatkailun päästöistä tietoisena haaveilemme myös pyörä-, juna- ja patikkareissuista pitkin maailmaa, mutta juuri nyt meillä ei tunnu olevan sellaiseen resursseja. 

Vähentääkö tämä yhtäkään lentämisestämme aiheutunutta päästöä? No ei. Onko viherpesua, selittelyä ja itse itsensä huiputtamista? No jokseenkin kyllä. Ja oliko sitä elämässä muutakin kuin oman hiilijalanjäljen kyttääminen tai vielä parempaa, jonkun toisen jalanjälkien ääressä kauhistelu? Niin ja oliko se niin, että minun viisi edestakaista lentomatkaa, näin ekoasioista tietoisena, veti sitten kaiken muun tekemiseni täysin turhaksi ja tekemättömäksi ja että niiden vuoksi minulla ei mitään hyvää sanottavaa olekaan? Ai niin, nuo lapsetkin vielä. Linkolalaisen aatteen ja viimeisimmän tutkimuksen mukaan olen syyllistynyt mitä raskaimpaan ympäristön tuhoamiseen. Ipanaisiakin on viisi (5), joten ihan pitäis tässä nyt hiljaa olla ja hävetä omaa olemistaan miettien, että millä ilveellä tungen nuo rötkäleet takaisin kohtuun. Hankalaksi menee, varsinkin nuiden veijareiden kohdalla, jotka eivät ole omastani syntyneet.

Vaan jospa me päädyttäis takaisin rakentavalle polulle. Mietitään niitä keinoja joilla eloamme ekoistamme ilman, että se tuottaa meille liiallista ahdistusta ja pahaa oloa tai syyllistää muita. Sillä minä uskon, että vain semmoselta polulta käsin saamme aikaan merkittäviä pysyviä vaikutuksia ja murramme välinpitämättömyyden muurin. Välinpitämättömyys on kaiken kattavasti ainoa oikea iso ongelma, johon meidän pitäisi kohdistaa yhdessä voimamme. Siksi tämän blogin nimi on Kokonainen Elämä Edessä eikä esimerkiksi Hiilijalanjälki nolla.

Elämän kuuluu olla oman näköinen, mielekäs kokonaisuus. Silloin, kun olemme tasapainossa itsemme kanssa, tyytyväisiä ja hyvinvoivia, on meillä repussa enemmän satsattavaksi tahdonvoimaa kohti parempia valintoja ja katseemme siirtyy kuin itsestään omasta navasta ympäristöömme. Meillä on lupa nauttia tästä matkasta, jota elämäksi kutsutaan.

- Aino

Lue lisää Atmosfairin hiilijalanjäljen hyvityskeinoista sekä standardeista.

Itse tehdyt tortillaletut, quinoa-villiyrttitäyte ja simppeli guacamole

Meninkö tekemään Zero Waste tortilloja? No menin! Onnistuiko noin niinku omasta mielestä? Ihan asiallisesti onnistui, mutta parempi kysymys kuuluu, että teenkö ennään koskaan toiste?

Tortillalätyt, letut, elikkäs lipareet syntyivät tällä erää näinikkäästi:

• vehnäjauhoja noin 2dl
• suolaa noin 1 tl
• rypsiöljyä ehkä 3 rkl
• vettä 0,75 dl tai sinne päin

Taikinoitsin kaikki kulhossa ison salaattihaarukan kanssa ja lopuksi otin kädet avuksi. Tein vaivatun, sileän ja kiinteän taikinamöntin, joka ei tarttunut sormiin. Pettelin kulhon ja jätin taikinan lepäämään noin 15 minuutin ajaksi. Ihan hurjaa, että miulta tulee näinkin pitkälle reseptin näköinen tuotos.

Sitten levitin jauhoja pöydälle, etsin kaulimen,  jota ei yleensä käytetä kuin jouluna, ja ryhdyin taikinan kimppuun. Ensin aattelin, että tulisko noin kahdeksan, mutta ensimmäiset oli vähän pieniä. Lopulta veivasin kuusi, joista osa hiukka rupuisen kokoisia ja näköisiä, mutta kun tuli kiire. Olin kuvitellut olevani tässä vaiheessa nopeampi. 

Mulla oli vähän hätä kaulia, venytellä, iskeä pannulle, kääntää lettua ja pelastaa palamiselta. Tietty ne tuli sit niin pikaseen tahtiin ne letut, että oli veivattava guacamole siinä sivussa, pilkottava tomaatit, kuvattava toisella kädellä ja hätisteltävä lapsia pois keittiöstä. Onneksi keksin kipata taikinakulhon nurin ja laitoin letut siihen lepäämään ja venymään ennen pannulle pääsyä. Tuntui hirmuisen kätevältä siihen hetkeen. Kannattaa varata rauhallinen hetki, tehdä kaikki muu ennakkoon ja vasta sitten ryhtyä paisteluhommiin.

 

 

Quinoa-villiyrttitäyte tortillaan

 

Pilkoin samalla energialla takapihalta keräämäni villiyrtit eilispäivänä keitetyn quinoan joukkoon, tarkistin miten se kirjotetaan ja ähelsin muuta yhtä oleellista. Quinoahässäkkään olin noukkinut pihalta ainakin tilliä, voikukkaa, vuohenputkea, saksankirveliä, piharatamoa, rucolaa ja selleriä. Hieman öljyä, soijakastiketta, säilötyn inkiväärin liemet ja jalopenolientä, mustapippuria, suolaa ja siittä sit sekaisin. 

Tää tahna pysyi muuten ihan äärettömän hyvin tortillan sisällä, tuli myöhemmin todettua. Silleen ihan iloinen ylläri. Muuta hyvää, ravitsemuksellisuus poislukien, en niin helposti siitä löydäkään.

Oon tuota quinoaa miettinyt, että meille ei ehken enää osteta sitä. Kukaan ei oikein siitä tykkää, en osaa sitä keittää oikein, se on karseeta puuroa ja maistuu pahalle ja jostain syystä karvastelee kummallisen tuntuisena jossain tuolla sylkirauhasen tienoolla. Lisäksi sen perusteelliseen huuhteluun kuluu järjettömästi vettä ja se tuntuu pahalta. Liian vaivalloista siis kaikkinensa. Joskus ostin irtona, kun toivoin vähän vaihtelumahdollisuuksia, mut nyt on kaikki kaapista käytetty ja todettu että syödään quinotot jonkun muun kokkaamana. 

Guacamole kera totuuden

Guacamolen valmistin sillain, että otin avocadosta sisukset ja sörssäsin haarukalla hakkeloidun valkosipulin, soijakastikkeen ynnä ravintohiivan kanssa. Tiddidii, hyvää tuli. Lapset tykkäs letuista ja täytyy kyl itteki myöntää, et kyllä nää valmistortillalätyt peittoaa. Vertaa muovipussileipä - vasta paistettu leipä, se kertonee kaiken. Oli kans tosi jännä, sellainen pikkuisen unelias sivumaku siinä letussa, mietin pitkään mikä se olis, ja viimein sain sen kielen päälle; hyvä omatunto, sehän se!

Ja ettei totuus unohtuisi niin aterian valmistuksesta syntyi jätettä. Quinoa hässäkän sekaan lorautin lasipurkeista säilötyn inkiväärin liemet, jalopenolientä ja soijakastiketta. Guacamolen sekaan meni myös muovikorkkisesta lasipullosta soijaa ja muovikantisesta pahvipöntöstä ravintohiivahiutaletta. Mustapippuri on peltipurkissa, jonka ympärillä on aikoinaan ollut muovia. Rypsiöljy on kanssa pullossa ja vielä muovisessa pullossa! Teen katumusharjoituksia, ruoskin itseäni ja pistän kaiken miehen syyksi. Mut muutoin ei jäänyt jälkeen mitään mikä ei kompostiin kelpaisi.

- Aino