torstai 2. marraskuuta 2017

Hieman dyykkausta, minimalismipeliä, DIY-juttuja ja parsintakierroksia



Joku fiksumpi tekisi joka päivälle jonkinlaisen kirjoituksen, mutta minä päätin ympätä koko idea-arkkuni satunnaiset aarteet samaan kirjoitukseen. Tässäpä siis on tulossa DIY pipipussi eli sellaisen muovisen kylmäpakkauksen plastic free versio, joka toimii käytännössä ja maatuu lopussa. 

Sitten esittelen koiran syömiä villasukkia ja muuten vain päälle hajoavia vaatteita. Osa tekstistä sivuaa Minimalismi.net sivustolla Teemun aloittamaa 30 päivän minimalismipeliä ja sit vielä jotain dyykkaamisesta



DIY Pipipussi

 

 

 

Muoviton DIY kylmäpakkaus eli Pipipussi



Tyttäreni oli ommellut koulussa puuvillakankaasta pussin, joka on täytetty kauranjyvillä eli normaali kaurapussi, joka toimii lämpimänä ja kylmänä. Monesti vanhat konstit ovat parempia kuin muoviset geelitäytteiset ja hintavat versiot, jotka eivät maadu eivätkä ole uudelleen käytettäviä.

Tää on niin simppeli juttu, että ihan naurattaa etten aiemmin tajunnut. Ei vaikka näiden DIY pussien parhaimmistoa olen saanut kätilön töissä asetella niin mikroon kuin alavatsalle. -selälle, reisille, lonkille sekä hoitajan omille kipeille hartioille.

Pussi tottelee kylmä- kuuma käytön lisäksi vaikkapa hernepussille asetettuja vaatimuksia lasten leikeissä tai pitelee ovea auki ja sillä on näemmä kätevää lataista siskoa suoraan daijuun. (haluaisin henk.koht tavata sellaisen vanhemman, joka silmät kirkkaina väittäisi minulle ettei sen lapset ikinä tappele keskenään)

Kaikenlainen terveydenhoitoon käytetty roina tuottaa melkoisen paljon roskaa ja osa on vaikeasti vaihdettavissa jätteettömämpään vaihtoehtoon. Tästä kirjoittelin hammasremonttini aikana jotain. Pohdin oikomishoidon ja terveyden vaalimisen tuottaman roskan ja muovin määrää ja harmittelin mm sitä, että millä zerowastaan yöllisen purukiskon puhdistamiseen tarvittavat aineet. Sain ihanan aktiiviselta lukijaltani hammaslääkärinsä antaman vinkin muovisten kiskojen puhdistamiseen etikalla ja lähdin kokeilemaan sitä. Nyt reippaan kuukauden olen lillutellut akryylistä purukiskoani etikka-vedessä päivisin ja se toimii mielettömän hyvin. Tässäkin taas hyvä muoviton vaihtoehto ostetulle hammaskiskon puhdistusaineelle. 



30 päivän minimalismipeli



Sit päästään minimalismipeliin, joka pärähti käyntiin blogikollegani Teemun toimesta Minimalismi.net sivustolla sekä Facebookissa tapahtumana johon pääset osallistumaan suoraan tämän linkin kautta. Edelleen ehtii mukaan. 

Mun 1. päivän tavara on tuo muovinen kylmägeelipakkaus, jonka lahjoitetaan eteenpäin. Vahinko kiertämään, heh. Toisena päivänä vähennetään kaksi tavaraa, mutta siihen on aikaa puoleen yöhön, joten kun lapset ovat nukkumassa käy äiti lelulaatikolla.. No ei vaineskaan, jospa ne lähtis pelaamaan minun kanssa. 

Sama jatkuu kuun jokaisena päivänä siten, että karsittujen tavaroiden määrä lisääntyy päivä päivältä yhdellä ja yhteensä vähenee 465 tarpeetonta tavaraa tämän marraskuun aikana. Kaipa se Teemu laski oikein sillä en jaksanut tarkistaa tuota lukua. 

Tämä on ihan mainio juttu näin joulun kynnyksellä. Tulee hoidettua se siivouspuoli samalla! (jos sellaisia harrastaa)



Karseita kuvia karseista vaatteista



Teemu minimoi blogissaan sukkia ja täytyy myöntää, että haluaisin kovasti jo karsia risoja sukkiani, mutta en voi sillä minulla ei ole niitä liikaa. Tyydyn paikkaamaan juuri paikkaamiani villasukkia uudelleen. Ihanan liukas, nimeltä mainitsematon noutaja nimittäin kävi järsimässä sukan pohjan ainoaan ehjään kohtaan reiän. 



villasukat viime vuosituhannelta



Vuoden ostolakkoni alkaa näkymään. Tosin nuo kuvan villasukat on viime vuosituhannelta, joten... Sen sijaan pellavainen toppini ei ole kuin vajaa kolmisen vuotta vanha ja näyttää melko antiikkiselta sekin. Senkin mielelläni minimoisin pelin tiimellyksessä, vaan paikattava se on sekin. Reikiä ilmaantuu joka pesussa lisää ja toppi alkaa näyttämään suhteellisen.. no, taiteelliselta.



pellavatopin tuunaus



Koska olen maailman toiseksi paras kertomaan vitsejä on ihan hyvä, että vaatteeni puhuvat puolestani. Tuollakin paidalla on muutamat naurut ja pottuilut irronnut 😂 (vastaus kysymykseen "kuka sit on maailman paras vitsinkertoja?" kuuluu "ihan kuka muu vaan")



minimalistin vanhat vaatteet



Dyykkausaarteita


Hankintalakkoni tai haasteeni otti osumaa. Dyykkasin roskakatoksesta muovisen kukkaruukun peitoksi hieman risan korin. Se toimii siinä näkösuojana minun ja muovin välissä ja samalla tuli vähennettyä roskataakkaa tai näin ainakin itselleni uskottelen. Kori näkyy ensimmäisessä kuvassa Pipipussin taustalla.

Meillä on kotona melko paljon jostain haalittuja tavaroita. Löytyy tuoli, joka toimitti joskus yöpöydän virkaa ja se on ihan rehellisesti raahattu aikoinaan naapuritalon roskalavalta. Sitten on vähän sieltä täältä ilmaiseksi saatua tavaraa. Äkkiseltään pohdittuna vain toinen lastensänky on ostettu ihan oikeasti Ikean kaupasta ja muut kalusteet ovat second hand.

En mä kyllä tiedä, että miten irrotan täältä sen 465 tavaraa, mutta katsotaan.. ainakin nuppineuloja on liikaa lasten roinan ohella.



- Aino








2 kommenttia:

  1. Mun kommentti hävisi, kun yritin lähettää. Ehkä näitä tulee kaksi. Aivan loistava idea toi kaurapussi! Aion tehdä tollasen piakkoin. Olin just ajatellut, että pitäskö mennä ostamaan apteekista tollanen geelipussi. Mul on joskus Suomessa asuessani ollut tollanen kaurapussi ja se oli kyl mainio. Tää on muuten hyvä joululahjaidea. 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kaurapussi! Ensinnäkin on ekologisempi, mutta sitä ei tarvitse kääriä mihinkään ennen iholle asettamista.

      Meillä tuo on jääkaapissa koko ajan ja sillä parannellaan niin fyysisiä kuin henkisiäkin vammoja :D Pakastimeenkin voi laittaa, että saa kylmempää ja tietty, jos mikro löytyy niin siellä vaan lämpimäksi.

      Näitä voi askarrella monen kokoisia ja näköisiä. Lahjaideoista parhaimpia! Talvella näitä voi sujautella lämpimänä peiton alle, kun ei vaan millään meinaa palelemiselle löytyä loppua.

      - Aino

      Poista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3