Istun sohvalla tiiraten tutun huoneen seinää, lattian mattoa, liu´uttaen katsetta kohti vastapäätä istuvaa maailman ihaninta ja tukevinta ihmistä. "Tiiäkkö mie meinasin lähteä Karhunkiekalle, kun lapsilla on syysloma. Mitä mää täällä yksin tekisin ja vituttaa tää erokin". Siitä tuumailusta on jo hieman aikaa. Reissusuunnitelmiin tuli yhtäkkiä enemmän sisältöä, kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Rinnalle lähti mielettömän upea noutaja sekä ihminen, jonka kanssa on vaan mutkatonta olla.
Hyvä näin. Edelleen melkoisen heikkokuntoisena, yksin, olisi saattanut tulla äitiä ikävä pimeässä metsässä, ensilumen kastellessa onnettomat retkivarusteeni. Järjen ja kokemuksen ääntä kuunneltuani tein kolme erillistä päivän kävelyreissua. Ensimmäisen Kiutakönkäällä.
Toisena päivänä Pienen Karhunkierroksen ja kolmantena päivänä Myllykoski- Ruka taivalluksen. Noin puolet Karhunkierroksen pituudesta (82km) tuli käveltyä kolmen päivän aikana. Yöt punkkasin mukavasti ihan oikeassa sängyssä. Luksusta, johon edes kotona en ole tottunut.
Ensilumen aika on haastava. Polku oli melko sohjoista ja mutaista suurelta osin. Konttainen sekä Valtavaara olivat aivan jäässä. Jo alkumatkasta vaelluskenkäni imaisivat mukavasti vettä sisään ja taipaleella mukana ollut reppuni pääsi vaelluskamun kannettavaksi selän vihoitellessa ikävästi.
Kaikki huolet ja murheet jäivät sinne Kuusamon erämaihin. Jalat kantoivat vaikka ajoittain ei olisi uskonut niiden enää jaksavan metriäkään tai yhtäkään porrasta.
Seuraavana päivänä kroppa oli kuin uudestisyntynyt. Pieni jäykkyys ilmaantui pohkeisiin vasta Kuusamo- Helsinki ajomatkan jälkeen.
Nälkä jäi. Toivottavasti pian uudestaan.
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3