keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Uhmakas mylly


Kotitöiden parissa jatketaan. Oli viimeinkin aika hankkia meille pyykinpesukone. Johan sitä on tässä lokakuusta asti säästetty, harkittu ja pyöritelty. Selailin netissä kodinkoneliikkeiden tarjontaa ja päivittelin pesukoneiden hintoja. Kauniita koneita ja pitkiä takuita, mutta jotenkin tuntuisi hirvittävältä maksaa sellaista summaa uudesta koneesta, kaikesta lupaillusta varmuudesta huolimatta. 

Päätin katsoa, mitä Tori.fi toisi mukanaan ja olin yllättynyt miten monenlaisia, hintaisia ja ikäisiä pyykkäreitä siellä oli tarjolla. En ole häpeäkseni käyttänyt itsekseni aiemmin Tori.fi palvelua. Käytyäni heidän kutsumana aamupalalla kuulemassa Second Hand Effectistä on kokeiluhalu kuitenkin uumoillut jossain mielen perukoilla. Kokonaisen ideologiaan sopii hirmuisen hyvin second hand kauppa sekä resurssien säästö siellä missä mahdollista.


Uhmakas voimanainen astuu kehiin


Kaikkea tätä vastahakoisena puuhatessani satuin kuuntelemaan Tara Langen Tajunnan virtaa podcastia Kieku.comin kautta ja  jotenkin kaikesta siitä naisenergiasta uhmakkaana minä päätin, että nyt hoidan tään hankinnan kunnialla kotiin. Minä perkule jopa tinkaan vaikka mulla olis ehkä kaivaa se pyydetty summa, mutta jos irtoaa halvemmalla niin irtoaa halvemmalla. Eikait se ole mun ongelma, että suostutaanko pyyntööni vai ei? Kaikki säästö on meillä kotiinpäin. 



Pesuhuoneen luritteleva kaveri



Olen lapsesta asti inhonnut ja hävennyt tinkaamista, sillä olen sellaista jokusen kerran todistanut, mutta ne jotka ovat tinganneet, ovat onnistuneet ja niillä on useimmilla tänä päivänä raha-asiat paremmin kuin minulla, joten on aika heittää vanhat höpinät menemään ja keksiä uusia tapoja toimia. Uhmakas voimaantuminen auttoi myös etsimään järkevän ilmoituksen ja suuntaamaan silmät juuri oikeisiin asioihin.

Mieltä lämmittävässä ilmoituksessa kiinnitin huomiota ytimekkyyteen. Siihen, että koneen koko kerrottiin sekä mainittiin kuljetustuet ja, että ne on ruuvattu takaisin paikoilleen. Se antoi kuvan, että konetta on pidetty huolella ja on luettu ainakin jossain kohdin käyttöohjeet. Puhelimessa reippaan oloinen nuori mies totesi, että suostuu ehdottamaani hintaan ja vastasi lisäkysymyksiini asiallisesti. Hän kertoi, että kone on toiminut kuusi vuotta moitteettomasti ja ilmoituksesta poimimani aavistus huolellisesta omistajuudesta sai vahvistuksensa.

Ostajana arvostin napakan ja informatiivisen ilmoituksen lisäksi sitä, että kauppatavara oli valmisteltu ostajaa silmällä pitäen, letkut pussitettu, vedet valuteltu, sisustan annettu kuivaa ja ulkopinnat putsattu viimeisen päälle. Avoimuus ja reiluus takaa molempia tyydyttävät kaupat. Asioiminen kävi kaikinpuolin vaivattomasti ja rennosti. Second Hand kaupustelu on taitolaji, joka on helppo ottaa haltuun tämmöisillä vinkeillä tai opiskelemalla vaikka Torin sivuilta.

Heittämällä syrjään häpeän ja epäonnistumisen pelon, tai minkälie marttyyrimaisen surkuttelun, huomaankin, että minusta löytyy täysin moitteettomasti toimivia osia, jotka muotoilevat sujuvan viestin myyjälle tinkauksineen, vastaa puhelimeen reippaana ja kysyy asialliset yksityiskohdat sekä sopii noudosta. Sama tyyppi huolehtii, että on apukäsiä ja työvälineita ja miettii lähes koko prosessin hienosti valmiiksi. 

No liittimet ja sellaiset pikkuseikat jäivät selvittämättä, mutta nekin apurini ehti noutamaan läheisestä rautakaupasta ennen sulkemisaikaa samalla, kun itse laitoin lapset nukkumaan. Minä tein tämän ihan itse vaikken tuollaisten asioiden hoitamisesta yhtään tykkää. Aamulla kone tervehti minua iloisella melodialla kytkettyäni siihen virrat. Puhuukin vielä söpöliini!

Yritettiin tyttöjen kanssa miettiä tulokkaalle nimeä hammaspesun lomassa ja kenties meille muutti eilen R2-D2. Uhmakas ja sitkeä pikkumylly. Toivon, että tästä kaverista löytyy sitä sitkeyttä kestää matkassa mukana mahdollisimman monta vuotta. Nyt ei raaskisi heti luopua, kun on eletty jo näin mahtava tarina yhdessä.

- Aino


6 kommenttia:

  1. Me ostettiin jo viitisen vuotta sitten pyykkikone käytettynä satasella. Ja ei moitteen sanaa! :) Aivan hyvin on nämä vuodet pelittänyt. En tiedä kuluttaisiko upouusi kone vähemmän vettä ja sähköä, mutta en usko sen olevan sen ekompaa saatikka halvempaa, jos pienempien kulujen toivossa ostaa parin vuoden välein uuden koneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jo vain! Hienoa kuulla :)

      Laskeskelin koko hankinnalle hinnaksi 90€ (kone, liittimet ja bensat). Energialuokka on ollut tuossakin A +++, joten liekö sillain olis ollut uuden vs. tämän käytetyn välillä isoja eroja. Veden ja energian kulutukseen voi myös vaikuttaa paljon omalla pesutyylillään.

      Poista
  2. Meillä oli sama prosessi viime kesänä, kun pyykkikone hajosi. Tutkailin myös kauppojen hintoja ja enkä halunnut satsata useampaa satasta uuteen koneeseen. Kuukauden verran selasin facebookin paikallisia kirppisryhmiä ja roskalavaryhmää, mutta ilmoituksia ei juuri ollut. Päädyin sitten ostamaan koneen tori.fi:n kautta ja kaikkinensa kotiin tuotuna kone oli 120e. Hyväkuntoinen, 4v. vanha masiina on ollut ahkerassa käytössä ja on toiminut hyvin. Saapi nähdä kauanko kestää, edellinen kone tuli tiensä päähän 13v. uskollisen palvelun jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lea, kiva saada sulta viestiä :)

      Mukavaa myös lukea näitä tarinoita onnistuneista secondhand kaupoista, vai miksi näitä nyt alkais kutsumaan, kun ei ne oikein mitään kirppislöytöjäkään ole :D

      Mie tuumailin jotenkin päässäni sillain, että jos kone on kestänyt yli takuuaikansa moitteetta, niin sit se kestää suurella todennäköisyydellä kyllä huomattavasti kauemminkin. Ihan siinä takuuajan päättymisen tienoilla vaihdossa olevaa konetta en niin helposti ostaisi.

      En tiedä onko taikauskoa vai miksi minusta tuntuu, että moni kone leviää takuun umpeuduttua? (tai no ei pelkkää mutua, sillä onhan niitä yrityksiä jäänyt kiinni sellaisesta planned obsolence toiminnasta, että laitetaan heikkolaatuisia osia, jotka kestävät just sen luvatun ajan ja sit rikkoutuvat suunnitellusti) Onko millaisia mietteitä tästä?

      - Aino

      Poista
  3. Hieno kirjoitus, toivottavasti koneen ja teidän yhteinen taival jatkuu pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :)

      Pitkää yhteistä taivalta todellakin toivotaan, on tuo R2-D2 sen verran söötti tapaus ;)

      Poista

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3