Kirjoittaminen ei aina ole helppoa, ei synny mitään, lyö tyhjää. Ei löydy sitä vetoa näppäimistön luokse, ei vain kiinnosta. Homma hakee muotoaan. Etsii etsii...
Piti kirjoittaa levähommeleista ekokampaajan käsissä. Oli sitä lopulta omissakin käsissä, jos totta puhutaan. Vähän piti jo kertoilla uudesta projektistakin, johon lupauduin aisapariksi. Siitä tuleekin muuten tosi hieno juttu..
Vaan näidenkin tapahtumien pistäminen sanoiksi ja kuviksi ei ota nyt onnistuakseen. Kasvattelee sitä rimaa tässä näin. Siirtyy, siirtyy..
Olen huomannut muutaman jutun kirjoittamisesta. (Ehkä pätee moneen muuhunkin juttuun)
1) Sitä pitää tehdä vaikkei siltä tuntuisikaan.
Joka päivä on kirjoitettava edes jotain, muutoin se lihas ikään kuin surkastuu. Edistystä ei tapahdu. En tarkoita, että tämä blogi olisi mikään kirjallisen osaamiseni taidonnäyte, tämä on vain jotain semmoista hörhöilyä, joka pitää kiinni kirjoittamisessa.
Joudun pakottamaan itseni ajoittain säätämään niin kirjoittamisen kuin noiden kuvienkin kanssa. En ole kuviini juuri koskaan tyytyväinen, sillä vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa niin usein en saa omiini kuin kymmenen. Toisilla on se taito, toisilla ei aivan.
2) Rima nousee tehdessä vain korkeammalle.
Mitä enemmän antaa aikaa jollekin asialle, taidolle tai harrastukselle niin sitä parempia tuloksia siitä odottaa, mutta välillä tuntuu ettei kehitystä tapahdu. Iskee sellainen plateau eli tasannevaihe, ihan kuin punttihommissakin aina välillä. Inhoan sitä tilannetta.
Parasta elämässä on se, että koskaan ei voi tietää, että josko vaikka jo seuraava juttu, kirjoitus, treeni tai kuva onkin taas edeltäviä huipumpi. Sitä vain ei saa koskaan tietää ellei sinnikkäästi jatka harjoitusta.
Yritän asetella aidat takaisin paikoilleen, taakseni nimittäin.
- Aino
soittolistalla sanattomaksi jättävä Vesa-Matti Loiri - Teidän lapsenne. sinkkulohkaisu tulevalta Pyhät tekstit- albumilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3