Kirjoituksen otsikko on jotensakin positiivissävytteinen ja sitten minä ajattelin laittaa tänne tämän..
Sydämestä riipaisee. Noita pieniä on lentänyt ikkunoihin tänään jo kolme. Tuntuu kamalalta ja vielä kamalammalta, kun tajusin hetken pähkittyäni, että minun täytyy olla syypää tähän. Eivät linnut aiemmin ole noin meidän ikkunoihin törmäilleet.
Menin raivaamaan ne puskat. Into pinkeällä raportoin siitäkin täällä näin. Tätä en osannut ottaa mitenkään huomioon vaikka nyt, raivauksen jälkeisiä kuvia ja niissä kiiltäviä ikkunoita katsoessani, juttu on päivänselvä.
Minun on todella vaikeaa elää itseni kanssa juuri nyt. Olen liian herkkä. Tunnen olevani syypää luonnon tasapainon järkkymiseen tässä pienessä kotipihamme eliöpiirissä. Mietin kyllä puskat raivatessani sitä tasapainoa, sillä pohjimmainen tavoitteeni oli saada Suomen luontoon kuulumaton kasvi poistettua ja korvattua jollain perinteisemmällä lajilla. Menee kauan ennen kuin hedelmäpuu, sireeni tai tyrni kasvaa noin isoksi, että se peittää ikkunoiden peilit ja antaa suojaa linnuille ja hyönteisille.
Tämänpäiväinen toimii hyvänä muistutuksena siitä miten tässä elämän kudelmassa kaikki langat ovat liitoksissa toisiinsa ja yhtä vetämällä tai katkomalla kudos muuttuu. Onneksi löytyy myös neulaa ja lankaa paikkaamaan kudelmaan tulleita reikiä. On eri väristä lankaa, on paksua ja ohutta, on toivon mukaan useampi parsinneula hyvissä käsissä ja ratkoja viisaan näpeissä.
Tämä on muistutus siitä miten keskittyessämme omiin päämääriimme ja tavoittesiimme suljemme usein silmämme kokonaisuudelta. On kiire toteuttamaan asioita. Sillä voi olla odottamattomia seurauksia. Toisaalta monesti juuri tässä pelossa emme toimi, kun olisi aika toimia rohkeammin. Pelkäämme, että jotain on jäänyt huomaamatta, jokin olennainen asia tutkimatta.
Kaikki on yhteydessä toisiinsa. Ehkä jokin minua suurempi ja viisaampi päätti, että tänään minun on aika saada muistutus tästä.
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3