keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Kosmetiikkaa mahdollisimman vähällä


Vaihdoin kaikki kosteusvoiteet ja rasvat yli vuosi sitten pelkkään kookosöljyyn. Viimeisetkin purkkien jämät on kulutettu pois Estelle & Thildin BB voidetta lukuunottamatta. Se ei vain kulu! Sävy on kaikenlisäksi liian vaalea kesäksi. Voisin lahjoittaa sen eteenpäin. 

Yksi aurinkovoide vielä löytyy, mutta jokin aika sitten törmäsin Lushissa ilman purkkia myytävään aurinkosuojaan. Voi hyvin olla, että tuo purkki oli viimeinen ikinä ostamani aurinkosuoja. Siinäpä ne. 

Bebanthenia löytyy lääkekaapin varustuksesta koko perheelle, joten en laske sitä kosmetiikaksi. Itse en kyseistä tuotetta käytä, mutta mainitaan sekin nyt silti. Tuubi on viimeinen mikä tähän taloon ostetaan. Kookos- tai oliiviöljy toimii riittävän hyvin niihin juttuihin mihin olemme Bebanthenia käyttäneet.






Kookosöljy on teettänyt yhden muutoksen ihon hoitorutiineihini. Käytän öljyä vain iltaisin tai pesun jälkeen, kun en aio laittaa enää meikkiä. Kookosöljy on öljyistä ja aamulla en tarvitse sitä. Kärsin pitkään todella kuivasta ihosta, mutta nykyään sitä ongelmaa on todella harvoin vaikka käytän kasvojeni pesuun pelkkää saippuaa.

Milloin mitäkin saippuaa. Kasvosaippuankin omistin, mutta sen loputtua en ole hankkinut uutta. En usko, että hankin enää erillistä kasvosaippuaa vaan menen sekalaisella saippualla päästä jalkoihin.

Tosin hiuksiin en enää käytä saippua- tai shampoopaloja. Yritin sitkeästi päästä ylitse shampoopalojen liimatukka vaiheesta, mutta ei se vain onnistunut. Lopulta jätin kaiken pois ja kas kummaa miten hyvät hiuksista tuli. Talin eritys rauhoittui ja hiukset ovat helpommin hallittavissa. Pelkkä vesi ja hyvä hieronta suihkussa riittää. (Yksi paheistani liittyy kyllä tähän, siitä hieman jäljempänä)

Tuntuu ihan idiootilta miten kauan kokeilin kaikenlaisia sooda- omenaviinietikka värkkäyksiä ja shampoopaloja. Ratkaisu olikin mitä simppelein ja ekologisin :)

On hirmuisen jännää kuinka olemme kasvaneet kuvittelemaan, että tarvitsemme jokaiseen ruumiinosaan jonkin eri tuotteen tai että iho ei pysy hyvänä tai hiukset menevät huonoksi jollei niihin lataa kasaa kemikaaleja. Todellisuus on aivan toista. Ihoni ja hiukseni ovat paremmat kuin koskaan. Kampaajalla käydessä tiedustelin hiusteni kuntoa ja kehut tuli.

En tarvitse juurikaan meikkiä tasoittamaan ihoni sävyä. Näppyjä on vain satunnaisesti ja ainoa mikä vaivaa on pakkasen aiheuttama kuivuus, joskus.

Pistelen sitä Pirkan kaakaojauhetta, kun haluan vähän vitivalkoiseen nassuun väriä ja se on siinä.

Kaakaojauhe/aurinkopuuteri kokeilu on toiminut! Sitä on testattu sateessa ja auringossa, matkoilla ja urheillessa.

Ihon sävy ja kunto on enemmän kiinni siitä mitä nautit sisäisesti ja miten paljon liikut ja ulkoilet kuin siitä, että miten paljon euroja kulutat ihonhoitotuotteisiin.

Epäpuhtaudet tulevat sisältä päin eivät niinkään ulkoa. Ilmansaasteet ja muu pöly lähtee ihan saippuallakin ja iho kiittää ravitsevasta kookosöljystä.

On sitä paitsi mukava tietää käyttävänsä aineita joita voisi vaikka syödä. Ei tarvitse pelätä, jos sattuu sohimaan silmään tai suuhun. Ei tarvitse kieltää lapsilta. Kookoksen tuoksuiset lapset ovat ihania. Joskus tosin menee hieman överiksi tyttösten öljyilyt, mutta kookosöljy toimii aivan hyvin hiusnaamionakin :)

Laitan silloin tällöin itsekin kookosöljyä hiusten latvoihin ja letitän tukan. Sillä setillä on hyvä mennä vaikka salille ja salin jälkeen saunaan. Toimii kuivakan hamppuisiin latvoihin ja sähköisyyteen  oikein hyvin.

Kuten mainitsin niin yksi pahe minulla kuitenkin on, Lushin Daddy-O, violetti ns. hopeashampoo. Tämä on puhtaasti pahe, sillä mitään todellista syytä Daddy-O:n omistamiseen ei ole. Ostin taas muutama kuukausi sitten pienen purkin ihan vain siksi koska haluan, että hiukseni olisivat kylmemmän sävyiset.

Jostain annoin itseni ymmärtää, että keratiinin vuoksi kaikkien hiukset kääntyvät lopulta lämpimän sävyisiksi. Hopeashampoo taittaa punaisen ja keltaisen sävyjä. Se hyvä tässä sentään on, että Lushin purkit voi viedä takaisin liikkeeseen ja he kierrättävät ne. Vanhoista purkeista tulee mm uusia purkkeja sekä kauppakasseja. Ilokseni myös huomasin, että käyttämämme Lushin tuotteet olivat kaikki vegaanisia :)

Kookosöljyni valitsen luomulaatuisena mahdollisimman isossa purkissa. Yleisesti ottaen CocoVin pönttö on ollut edullisin ja riittoisin. Lasitölkit ovat hyvän kokoisia jatkokäyttöön ja kansi on neutraalin valkoinen eikä siinä lue mitään. Se on aina plussaa, kun tietää, että purkille on tulossa jatkokäyttöä.

Kookosöljyn Suomeen raijauksen kestävyys sekä se, että liittyykö kookosöljyn tuotantoon palmuöljyn kaltaisia epäkohtia on vielä selvittämättä. Toistaiseksi olen tyytynyt tähän askelmaan, jossa yksi puhdas, muoviton tuote on parempi vaihtoehto kuin kasa muovipurkkeja mikromuovirakeineen.

Isosta purkista jaan öljyä pienempiin purkkeihin ihon hoitoa varten ja alkuperäinen pönttö on käytössä ruuanlaitossa sekä itse tehtyjen tuotteiden kuten hammastahnan raaka-aineena. Vaikka kookosöljy onkin luonnostaan antimikrobinen niin samasta pönikästä ei kannata ottaa käsillä montaa kertaa sillä käsien mukana kulkeutuu öljyyn aina bakteereja. Siksi pienet jakoerät ovat fiksuja. Samoin hammastahnaa minun ei kannata tehdä kerralla isoa satsia sillä sitä otamme purkista hammasharjalla. Kookosöljyn lauriinihappo hillitsee bakteerikasvua niin itse öljyssä kuin suussakin.

Eli saippua ja kookosöljy. Siinäpä se kivijalka. Käytännössä kaapit näyttävät vielä hyvin paljon täydemmiltä, sillä aiemmin hankitut tuotteet eivät kulu tai ole löytäneet uutta omistajaa. Deodorantti kokeiluni ja muutaman muun jutun esittelen toiste :)

- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3