Kun minusta tulee iso..

"Sitten, kun minä olen aikuinen niin haluan olla kuten mun äitipuoli, enkä syödä eläimiä"

Seisauttavaa kuunneltavaa ruokapöydässä. Ei, että ei söisi lihaa vaan ei syödä eläimiä. Ei ollut pöydässä kana, sika, lohi tai lehmä. Ruokana taisi muulle perheelle itseäni lukuun ottamatta olla lihapullia tai nakkeja. Sitä perinteistä mitä meillä on syöty ja paljon.

Miten selittäisin lapselleni, että miksi meillä syödään eläimiä? Mikä olisi sellainen selitys millä perustelisin, että miksi se on välttämätöntä? Enää ei löydy yhtäkään sellaista selitystä. Kaiken lukemiseni ja opiskeluni jälkeen yhtään syytä, joka olisi ns pitänyt vettä ei ole.

Linssejä, riisiä, parsakaalia,valkosipulia,tomaattia,basilikaa,chiliä,currymaustetta.

Lapsen suusta kuultu lausahdus tuntui pahalta. Miksi pitäisi odottaa kasvamista aikuiseksi, että saisi päättää siitä mitä haluaa ja mitä ei halua syödä? Päättää siitä, että millainen ihminen haluaa olla? Erityisesti, jos syöminen tuntuu pahalta siksi, että siihen liittyy väistämättäkin eläimen kuolema? 

Hävettää kaikki ne kerrat, kun olen tuputtanut vaikkapa lihaa, jogurttia tai maitoa. Paasannut miten tarvitaan eläinproteiinia ymmärtämättä asiasta hölkäsen pöläystä. Aivopessut lapsiani syömään lautasensa tyhjäksi ja olemaan välittämättä siitä mistä ruoka oikeasti on peräisin. Samalla tietäen millaisia ilmastovaikutuksia lihantuotannolla ja karjamaataloudella ympäristöömme on. Samalla, kun olen kaikessa muussa toiminnassani yrittänyt päästä mahdollisimman kestäviin ratkaisuihin.

Eettinen herääminen on karua. Erityisesti, kun kaikki heräämiseen tarvittava tieto oli jo päässäni. Mikään mikä nyt herätteli, ei ollut uutta tai ennenkuulumatonta. Kaikki oli tiedossa jo, mutta ei näkynyt toiminnan tasolla. On raastavaa herätä siihen miten tekopyhyyden huippu on itse ollut omassa agendassaan vaikka tarkoitus onkin ollut hyvä.

Ei ole aina helppoa elää entisen minänsä kanssa, mutta ei ole myöskään helppoa tehdä valintoja eteenpäinmenon suhteen. Koko ruokakuntaa ei voi yhtäkkiä vaatia kääntymään vegaaneiksi. He eivät ole siellä vielä. Enkä ole yksin vastuussa tai voi yksin tehdä päätöksiä. 

Näiden asioiden kanssa painii varmasti hyvin moni kasvipohjaiseen ruokavalioon vaihtanut äiti ja isä. Onneksi on mahtava äitipuoli. Hänen esimerkkinsä tasoittaa tietä, ainakin yhden lapsen kohdalla. Silloin, kun valinta tulee lapsesta itsestään lähtöisin, on sitä helppoa kannatella ja auttaa matkalla. Vastarannan kiisket ovatkin jo hankalampi juttu. 

Arjessa vaihtoehtojen kartoitus ja ruokavalion siivoaminen etenee hissukseen eteenpäin. Yksi askel kerrallaan. Toivon, että oma esimerkkini ja yhden lapsen avaama keskustelu johtaa seuraavaan keskusteluun ja siitä taas seuraavaan valintaan ja taas yhteen parempaan vaihtoon kohti koko perheen kasviperäistä ruokavaliota.

Nähtäväksi jää, että meneekö tässä vuosi, vuosia, kymmeniä vuosia. Lopulta linnut lentävät pesästään ja toivonmukaan siinä vaiheessa talouteni viimeistään on vegaaninen.

Onneksi emme näe elämässä kovin kauas eteenpäin ja voimme itse päättää, kuinka paljon katselemme taaksepäin. Oleminen matkalla, juuri tässä kohden, on juuri nyt parhain mihin pystyn.

- Aino