En ole kovinkaan rohkea ihminen omasta mielestäni. Usein hämmästytän ihmisiä, kun kerron, että miten paljon minua jännittää tai pelottaa uudet asiat. Erityisesti kaikki tekniikkaan liittyvä, mutta tadaa.. tässä sitä on tullut räpellettyä kaikenlaisia hilavitkuttimia tänne blogiini ja taistelin aikani myös Instagram kammoni kanssa. Töissä käyttelen melkoisen hankaliakin laitteita ja ohjelmistoja ja kotona jopa pelikoneita, sillä nekin on hanskattava vaikka liikutaan todellakin epämukavuusalueella.
Samalla, kun ne vaikeat jutut jarruttelevat menoa niin ne myös omalla tavallaan vetävät puoleensa, haastavat ottamaan selvää, että mihin se minun kykyjeni tai rohkeuteni raja oikein piirretäänkään?
Yleensä kaikessa uudessa kannattaa edetä vain yksi askel kerrallaan. Sitä, kun jaksaa itselleen toitottaa tai vaikka vähän huijata, että "no minä katson tästä vähäsen täältä netistä, että mikä se Instagram- juttu nyt oikein onkaan" ja kas kummaa kohta siellä onkin jo tili ja kohta kuva ja kohta seuraaja ja kohta kaksi.. Pieni askel kerrallaan.
Mikään pakko ei olisi ollut, mutta kun kiinnosti kuitenkin.
Palkinto tästä mukavuusalueen ylittämisestä oli uskomaton. Miksi minä visuaalisista ärsykkeistä ehkä eniten potkua saava ihminen en ole sinne ennen eksynyt? Sehän on aarreaitta kaikkine kauniine kuvineen. Ihan kuin Pinterestkin.
Se kontaktointi ja muu sosiaalinen puoli on jotain ihan käsittämätöntä höttöä hashtageineen ynnännineen näin kalkkikselle, mutta silmä ja aivot tottuu, kun saa totutella..
Toivon ainakin niin :)
Epämukavuusalueella liikutaan monella muullakin taholla, mutta yksi askel kerrallaan. Jännittävää :)
- Aino
@kokonainenelamaedessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3