perjantai 29. huhtikuuta 2016

Nurme, elämää sopusoinnussa luonnon kanssa.


Toissapäiväisellä mittausreissulla Ruohonjuuressa tuli tehtyä ostoksiakin.

Kylppärissämme ei ole ollut enää pitkään aikaan muovipurkkeja yhtä turhamaista pahettani lukuunottamatta. Muutoin meillä käytetään vain saippua- ja shampoopaloja.

Olen tykästynyt Nurme-merkin tuotteisiin. Niitä saa ainakin sieltä Ruohonjuuresta sekä monesta nettikaupasta ja hoitolasta. Sivuilta löytyy kattava lista jälleenmyyjistä.

Nurme on virolainen pieni perheyritys, joka luottaa käsityöhön ja puhtaisiin raaka-aineisiin. Saippuat ja shampoopalat pakataan pahviin, jonka voi antaa lapsille ensin kauppaleikkin ja sen jälkeen luonnollisesti polttaa, kierrättää tai kompostoida.  Ei muovia, ei jälkiä.

Jojobaöljy shampoopala lähtee kokeiluun, kun avokadoöljy versio loppuu. Käyttökokemukset ovat olleet kaikkien perheenjäsenten mielestä hyviä. Jojoba palan pitäisi sopia vaaleille, hauraille ja värjätyille hiuksille vahvistaen niitä.

Shampoopalat ovat äärettömän käteviä matkoilla. Ei nesterajoituksen aiheuttamia huolia lentomatkoilla tai stressiä vuotavista purkeista.

Sitten siinä punaisessa rasiassa on "kylpytryffeli". Sellainen nappi, joka sulaa kylpyyn. Eksoottinen ja ihoa kaakaovoin avulla kosteuttava tryffeli sisältää ylang ylang öljyä, joka lievittää stressiä ja rauhoittaa mieltä.

Se menee häälahjaksi <3


- Aino

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3