Miulle tuli kaupassa ihan kurja olo, kun katsoin siellä hevitiskillä makaavia kurpitsoja. Olivat jotenkin osa sen näköisiä, että ei kyllä mene kaupaksi. Meille lähti sitten lähes kolmen kilon monsteri, josta väänsin kotosalla keittoa. Paljon keittoa. Hevitiskillä luki, että se olis spagettikurpitsa. Enpä ole semmoisesta lajikkeesta ennen kuullut, näytti melko tavalliselta talvikurpitsalta se minkä ostin.
No mut näinhän siinä kävi ettei nämä meikäläisen kokkaukset menny tälläkään kertaa niin kuin siellä Vaasan Västervikissä sijaitsevassa onnelassa. Resepti oli kyllä jokseenkin tuttu vuosien takaa ja sinällään simppeli toteuttaa. Tosin tällä kertaa halusin kokeilla, että miten kaikki kurpitsan sisällykset ja siemenet uppoaisi sinne keittoon, kun muutoin siitä 2,9 kilosta olisi mennyt melkoisen paljon enemmän kompostiin.
Aloittelin hommaa pesemällä kurpitsan ja paloittelemalla sen noin 3cm paksuisiin viipaleisin, jotka latasin usealle uunipellille. Päälle oliiviöljyä ja ruususuolaa. Asteita jollain kiertoilmajutskalla noin 180 ja sinne sisään määrittämättömäksi ajaksi.
Kyllä niistä näkee, kun ovat siinä kunnossa, että kuori irtoaa helposti lihasta. Eikä se nyt ole mikään juttu vaikka välillä kokeilla, että joko on kaverit pehmenny. Yleensä kans siinä vaiheessa, kun uunista alkaa nousta jonkinlaisia hyviä tuoksuja, ennen sitä palaneen käryä, kannattaa harjoittaa tilannekartoitusta.
Siinä paahtaessani niitä paloittelemiani kurpitsan paloja tajusin, että eihän meillä enää ole sauvasekoitinta millä tätä hommaa tulisi niin kuin jatkaa. Päätimme, tai minä päätin ja mies taipui painostuksen alla, luopua semmoisesta.
Lopulta hommassa kävi niin, että paahdetut kurpitsat, kuullotettu punasipuli- valkosipuli hässäkkä ja mausteet päätyivät tuohon meidän smoothielinkoon vai mikälie blenderi onkaan. Piti vain päräytellä muutamassa osassa kurpistan koon vuoksi.
Siitähän tuli ihan mielettömän hyvää ja samettista. Taas yksi perustelu sille, että sauvasekoitin on ihan turha. Ei haitannut yhtään se sisusosa taikka siemenet. Siinä ne sileni, kun kunnolla surruutteli. Joku minua fiksumpi voi toki kertoa, että miksi ne yleensä käsketään kaapimaan pois.
Tälläkertaa keiton joukkoon meni Plantin Creamy Cookin Chili kaura"kermaa". Tälläin ateriasta tuli täysin vegaaninen. Tosin ruisleivälle heitin tätä tehdessäni vielä voita, vaan en heittele enää. Tammikuusta 2017 alkaen blogini on ollut ruokapuolen osalta täysin vegaaninen. Vaan sen voi jokainen itse miettiä tahollaan, että mitä laittelee leivän päälle ja syökö leipää ollenkaan.
Minulle ruisleipä on hankala tapaus luopua. Se on vaan niin hyvää, mutta jos en enää juo kahvia niin sitten ehkä jää se ruisleivän himokin hieman vähemmälle. Mikkään ei ole ehkä parempaa kuin tuore ruisleipä kahvin kanssa.
Täydelliset ruokakuvat vielä hakusessa
Nykyään tähän kokkaukseen on tullut tämä kuvaamisen lisämauste ja näinpä minäkin yritin räpeltää jonkinlaisen annoksen jotenkin kuvauksellisesti. Paskan marjat mitään hienoa blogikuvaa siitä syntyny. Näyttää lähinnä kylmältä hernekeitolta, likainen lusikka ja kaikkea. Valotkin paistoi jostain ihan viturasta ja käsi tärisi nälästä niin, että hermot meni.
Onpahan kuva todisteena, että tehty on. Siinä on jotain oliiviöljyä ja timjamia kans ruikittu päälle ihan teidän iloksi. Ei ne onneksi makua pilannu. Maku syntyi Chilisen Plantin kaurakermavalmisteen lisäksi muskottipähkinästä, valkopippurista, suolasta, sipulista ja valkosipulista.
Eikä minua haittaa, etten saa Gloria kodin kaunein blogi awardseja, mut joku sarja vois olla kyllä hyville yrittäjille sekä niille joilla menee aina hieman pieleen. Niin ja tarpeettoman karskille kielen käytölle kans joku sarja.
- Aino
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi sallittua, toivottua jopa! <3